torstai 22. huhtikuuta 2010

252. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti I; käsittelyn julkisuus


1. Ulvilan murha- tai surmajutuksi kutsutaan Ulvilassa 1.12.2006 sattunutta henkirikostapausta. Rikoksen uhri oli 51 -vuotias Jukka L. Hänet surmattiin kotitalossaan keskellä yötä. Poliisi tutki rikosta pitkään ulkopuolisen tekijän tekona, koska uhrin vaimo Anneli L. oli kertonut, että Jukan oli surmannut taloon tunkeutunut huppupäinen mies. Tämä oli Annelin mukaan tunkeutunut taloon ulkoterassin ikkunasta, herättänyt nukkumassa olleen pariskunnan ja puukottanut tunkeutujaa vastaan menneen Jukan lukuisilla veitseniskuilla. Vaimo kertoi, että tekijä oli haavoittanut veitsellään myös häntä kylkeen. Perheen neljästä lapsesta vanhin eli 9 -vuotias tyttö oli myös herännyt ja nähnyt veriteon. Vaimo hälytti apua puhelimitse hätäkeskukseen huutaen: "Tulkaa pian, täällä on joku tappaja." Kymmenen minuutin kuluttua hälytyksestä ambulanssi saapui paikalle, mutta Jukka oli tuolloin jo kuollut.

2. Rikostutkimukset näyttivät iltapäivien selostusten mukaan junnaavan lähes paikallaan lähes 2-3 vuotta. Välillä eli heinäkuussa 2007 tosin yksi epäilty mies pidätettiin ja vangittiin muutamaksi päiväksi, mutta hänet todettiin pian poliisitutkimuksissa syyttömäksi ja laskettiin vapaaksi. Esitutkintaa johti aluksi paikallisen poliisilaitoksen rikoskomisario. Vuonna 2008 tutkinnanjohtaja vaihtui ja tutkinnanjohto annettiin KRP:lle.

3. Alkusyksyllä 2009 esitutkinnassa uutisoitiin esitutkinnassa tapahtuneesta yllätyskääntestä. Jo alkuvuodesta 2009 tutkintalinja oli vaihtunut ja epäilyt olivat kohdistuneet ulkopuolisen tekijän sijasta Anneliin. Jotkut kokeneet rikostutkijat olivat toki jo alusta lähtien ihmetelleet, miksi vaimo ei kuulunut epäiltyjen joukkoon. Hänet oli sentään tavattu rikospaikalta verissään, väitetystä tunkeutujasta ja tappajasta ei ollut ilmeisesti löydetty jälkiä ja vastaavanlaisissa olosuhteissa tapahtuneiden henkirikosten tutkinnassa uhrin lähimmän omaisen osuutta ei yleensä ole tapana sulkea pois. Selvitettiinkö Annelilla mahdollisesti ollutta motiiviakaan tekoon tutkinnan alkuvaiheessa? Tästä ei ole tietoa.

4. Tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion pyynnöstä Satakunnan (entisen Porin) käräjäoikeus vangitsi Annelin 28.9.2009 epäiltynä todennäköisin syin murhasta ja siitä lähtien Annelia on pidetty vangittuna. Syytteen sisältänyt haastehakemus jätettiin 13.3.2010 käräjäoikeudelle. Käräjäoikeus tiedotti syytteestä, jossa syytetylle vaaditaan rangaistusta ensi sijassa murhasta. Käräjäoikeus ilmoitti pitävänsä asiassa valmisteluistunnon 25.3.

5. Valmisteluistunto ei ole rikosjutuissa pakollinen, mutta laajoissa jutuissa sellainen on yleensä tapana pitää. Lain mukaan valmisteluistunto on toimitettava, jos pääkäsittelyn keskittämisen turvaaminen sitä vaatii (ROL 5:10.1). Valmisteluistunto on tilaisuus, jossa ei vielä "riidellä," ei ainakaan pitäisi riidellä, vaan siinä on tarkoituksena kartoittaa aineistoa, joka pääkäsittelyssä tullaan esittämään. Valmisteluistunnossa sovitaan myös pääkäsittelypäivistä ja erilaisista jutun käsittelyä koskevista teknisistä yksityiskohdista.

6. Minusta valmisteluistunnon pitäminen ei olisi ollut Ulvilan jutussa tarpeen. Jutussa esitetään toki paljon todisteita, kuullaan lukuisa määrä todistajia ja monia asiantuntijoita. Mutta itse juttu ei ole laaja: on vain yksi syytetty ja asianomistajina perheen neljä alaikäistä lasta ja uhrin sisarukset. Rikoksia on vain yksi ja sekin on sinänsä perustyyppinen henkirikos. Tällaisessa jutussa olisi voitu aivan hyvin sopia tuomioistuimen puheenjohtajan, syyttäjän ja asianosaisten avustajien kesken jutun käsittelypäivistä ja esitettävästä todistusmaterialista ilman julkisen valmisteluistunnon pitämistäkin, esimerkiksi puhelimitse ja sähköpostiviestien välityksellä. Pääkäsittelyn julkisuudessa ei olisi ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten siitä olisi voitu keskustella lyhyesti pääkäsittelyn alussa ja tehdä sitten julkisuutta ja sen mahdollista rajoittamista koskeva päätös saman tien. - Oliko valmisteluistunnosta tässä mitään erityisestä hyötyä? Tuskinpa vain. Ainoa hyötyjä oli iltapäivä- yms. lehdistö, joka sai oikeudenkäyntiaineiston julkiseksi tulon jälkeen ryhtyä käymään omia käräjiään ennen pääkäsittelyä.

7. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (YTJulkL) mukaan asian suullinen käsittely tuomioistuimessa on pääsääntöisesti julkinen, eli siihen on pääsy myös yleisöllä ja median edustajilla (14 §); oikeudenkäynnin julkisuutta on käsitelty laajasti muun muassa Antti Tapanilan vuonna 2009 kirjoittamassa kirjassa (kuva yllä). Tämä pääsääntö koskee myös valmisteluistuntoa. Tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä päättää, että suullinen istunto toimitetaan kokonaan tai tarpeellisilta osin yleisön läsnä olematta mm. silloin, kun asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista taikka jos istunnossa esitetään tietoja rikoksen uhrista, jos tiedon antaminen loukkaisi uhrin oikeuksia tai hänen muistoaan tai läheisiään.

8. Ulvilan jutun valmisteluistunto oli siis pääsäännön mukaan yleisölle julkinen. Asianomistajien eli uhrin ja syytetyn alaikäisiä lapsia prosessissa edustava asianajaja vaatii kuitenkin valmisteluistunnon pitämistä kokonaan yleisön läsnä olematta ja lapsiin tavalla tai toisella liittyvän esitutkinta-aineiston julistamista salaiseksi. Käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimii laamanni Kari Laurén, ei kuitenkaan pyyntöön suostunut. Valmisteluistunto käytiin 25.3. siis yleisön ja tiedotusvälineiden edustajien läsnä ollessa ja esitutkinta-aineistosta salaisiksi julistettiin ainoastaan yksityisyyttä ja terveydentilaa koskevat tiedot sekä niihin liittyvät todistajien lausunnot.

9. Laaja esitutkinta-aineisto muun muassa syytetyn kuulustelukertomuksineen ja muine todisteineen tuli siis pääosin julkiseksi valmisteluistunnossa. Tämä oli tietenkin mannaa lehdistölle, varsinkin iltapäivälehdille ja rikosuutisten julkaisemiseen erikoistuneille lehdille. Ne ryhtyivät totuttuun tapaan mässäilemään lööpeissään ja etusivuillaan tutkinnan yksityiskohdilla sekä syytetyn kuulustelukertomuksilla ja "tunnustuksilla" ja niiden perumisilla. Tätä kesti päiväkausia aina pääkäsittelyn alkamiseen asti; pääkäsittelyn ensimmäinen istunto pidettiin 14.4. Oikeutta ryhdyttiin siis tavallaan käymään lehdistössä. Nettipalstoilla jutun yksityiskohtia on puitu jo surman tapahtumisesta lähtien erilaisten kotikutoisten kolumpojen, poiroottien ja serlokkien toimesta.

10. Tässä ei toki ole sinänsä mitään pahaa tai laitonta, meillähän on sanan- ja mielipiteen vapaus ja lehdistö tekee periaatteessa arvokasta (ei siis irvokasta) työtä informoimalla ihmisiä erilaisista oikeudenkäynneistä. Mutta mitä tällainen mediaoikeudenkäynti vaikuttaa asianosaisiin, asiantuntijoihin ja erityisesti jutussa kuultaviksi kutsuttuihin todistajiin ja heidän kertomuksiinsa? Hehän tietävät nyt aika tarkkaan, mitä muut samoista seikoista todistamaan kutsutut henkilöt ovat asioista kertoneet. Entä mikä merkitys tällä jutun saamalla massiivisella julkisuudella voisi olla tuomioistuimen jäseniin, erityisesti oikeuden maallikkojäseniin, lautamiehiin? Voisiko heille syntyä jonkinlainen ennakkoasenne sen perusteella, mitä he ovat saaneet päivittäin lukea lehdistä jutun esitutkinnasta? Mikä vaikutus tällä kaikella on todistelun luotettavuuteen?

10a. Muistan nähneeni jossakin maininnan, että Satakunnan käräjäoikeus käsittelisi Ulvila-juttua kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, eli lautamiehiä ei kokoonpanoon kuuluisi. Periaatteessa tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, mitä edellä totesin. Ihmisiähän ne ammattituomaritkin ovat, myös heille voi syntyä massiivisen julkisuuden johdosta tietynlainen ennakkokäsitys asiasta.

11. Suomessa lautamiehiä ei eristetä oikeuskäsittelyn ajaksi muusta maailmasta kuten esimerkiksi USA:ssa juryn jäsenille on tapana tehdä. Silmäilin YTJulkL:n esitöitä ja yllätyin, sillä lain esitöissä ei ole kiinnitetty oikeudenkäyntiasiakirjojen julkiseksi tulemista koskevaa ajankohtaa valittaessa minkäänlaista huomiota siihen, mikä vaikutus asiakirjojen, kuten juuri esitutkintamateriaalin, julkistamisella tavallaan ennen aikojaan saattaa olla todistelun luotettavuuteen.

12. Oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen painoarvoon vaikuttaa luonnollisesti käsiteltävänä olevan asian laatu. Henkirikosasioissa tai muissa erityisen vakavia rikoksia koskevien asioiden käsittelyssä julkisuuden on yleensä katsottu olevan yksityiselämän suojaamisen intressiä vahvempi. YTJulkL 9 §:n 3 momentin mukaan sinänsä salassa pidettävät arkaluonteiset tiedot henkilön yksityiselämään, terveydentilaan jne. liittyvistä seikoista eivät ole rikosasiassa lähtökohtaisesti salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin.

13. Satakunnan käräjäoikeus menetteli siis voimassa olevan lain mukaisesti, kun se ei määrännyt Ulvilan jutun valmisteluistuntoa käytäväksi suljetuin ovin. Oikeus toimi lain edellyttämällä tavalla myös oikeudenkäyntiasiakirjojen julkistamisen osalta määrätessään niistä salaisiksi ainoastaan yksityisyyttä ja terveydentilaa koskevat tiedot ja niitä koskevat todistajan lausunnot.

14. Käräjäoikeus julkisti valmisteluistunnon jälkeen eli 30.3. myös syytetty Annelin surman jälkeen - syyttäjän mukaan surmateon ollessa vielä kesken - hätäkeskukseen soittaman puhelun, joka on syyttäjän yksi tärkeimpiä todisteita oikeudenkäynnissä; kyseistä nauhaa on analysoitu ulkomailla aina USA:ssa asti. Syyttäjä oli vaatinut tämän todisteen pitämistä salassa, mutta oikeus ei pyyntöön suostunut. Puhelun kesto on 4 minuuttia 18 sekuntia ja siinä esiintyvät Anneli, surmattu Jukka, hätäkeskuksen päivystäjä ja yksi perheen lapsista. Puhelun sisältö on kerrottu sanasta sanaan kaikkine äänineen muun muassa iltapäivälehdissä. Nauhalta kuuluvia ähinöitä, ulinoita, askelia, kolahduksia yms. ääniä ja niiden merkitystä on arvioitu ja reposteltu mainitussa lehdissä ja tietenkin niissä kaikenkarvaisissa nettikeskusteluissa.

15. Tämä kaikki on siis laillista. Toinen kysymys on, pitäisikö lakia muuttaa niin, että todistusaineisto tulisi julkiseksi, ei vielä valmisteluistunnossa, vaan vasta pääkäsittelyssä. Näin turvattaisiin todistelun luotettavuutta ja estettäisiin vaarallisten ennakkoasenteiden tai -vaikutusten syntymistä.

16. Mutta oliko valmisteluistunnon pitäminen Ulvilan tapauksessa todella tarpeen ja olisiko se voitu jättää pitämättä? Kerroin oman kantani jo edellä kohdassa 6. (Olen itse nuorempana tehnyt alioikeuden päällikkötuomarin hommia toistakymmentä vuotta, joten jonniinlaista kokemusta alalta löytyy.) Minusta valmisteluistuntoa ei ollut tarpeen toimittaa. Jos se olisi jätetty pitämättä, ei esitutkinta-aineistoa kaikkine karmaisevine yksityiskohtineen olisi päästy repostelemaan julkisuudessa ennen pääkäsittelyn aloittamista siten kuin nyt on tapahtunut.

17. Lain mukaan tuomioistuin voi tosin määrätä, että rikosasiaa koskeva oikeudenkäyntiasiakirja tulee julkiseksi jo ennen jutun suullista käsittelyä, mutta vain sillä edellytyksellä, että julkiseksi tuleminen ei aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä taikka jos julkiseksi tulemiselle on painava syyt (YTJulkL 8.2 §). Minusta edellytyksiä tällaiseen asiakirjojen ennakkojulkistamiseen ei olisi Ulvila-jutussa ollut olemassa. On selvää, että pitkä esitutkinta ja nyt meneillään oleva oikeudenkäynti ovat jo ehtineet aiheuttaa asian osalliselle, erityisesti alaikäisille lapsille, muutenkin suurta kärsimystä. Miksi sitä pitäisi vielä lisätä jonkinlaisella extra-julkisuudella?

18. Ulvilan kaltaisissa jutuissa voisi päin vastoin olla paikallaan, että esitutkinta-aineisto ei tulisi kokonaisuudessa julkiseksi edes vielä pääkäsittelyn alkamishetkellä, vaan vasta sitä mukaa, kuin sitä esitetään pääkäsittelyssä. Tällainen järjestely olisi myös julkisuusintressien toteutumisen kannalta riittävä.

19. Ulvilan murhajutun pääkäsittelyä on nyt istuttu kahden viikon aikana kuusi päivää. Pääkäsittely jatkuu seuraavan kerran ensi viikon torstaina eli 29.4. Juttua on määrä käsitellä neljän viikon ajan.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä JV - juuri näin. Julkisuutta tulee kunnioittaa ja toteuttaa, mutta samoin tulee turvata tuomioistuimen (viime kädessä asianosaisten) edellytykset käyttää mahdollisimman luotettavaa ja "tahriintumatonta" todistelua.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin rosvot saivat palautetta tapauksen hätäkeskuspuhelun analyysista, että osaavat varoa ja käyttää hätäpuhelua hyväkseen.

Anonyymi kirjoitti...

Jos lautamiehet ovat herkkiä julkisuudessa esitetyille väitteille, niin kyllä heikompilahjaiset tuomaritkin ovat sitä.

Olin itse asianosaisena RHO:n suullisessa käsittelyssä. Aluksi puheenjohtaja tenttasi minulta asioita, jotka eivät perustuneet oikeudenkäyntiaineistoon eivätkä edes sitä haamuna seuraavaan esitutkintapöytäkirjaan. Osin kyse oli tiedotusvälinetiedoista ja osin tiedoista, jotka tuomari oli kuullut ilmeisen varmoina huhuina, koska kehtasi tietonsa esiin nostaa. Siinä sitten miehellä leuka venähti, kun hänet varmat tietonsa olivatkin vääriä.

Sama pelleily jatkui koko oikeudenkäynnin. Huipentumana oli tuomarin jättämä eriävä mielipide, jonka mukaan hän olisi tuominnut minut teosta, joka ei edes mahtunut syyttäjän teonkuvaukseen.

Onneksi ko. herra ei enää hoida tuomarintehtäviä. Vielä jäi ihmetyttämään, kun tämä samainen tuomari kahden päivän oikeudenkäynnin aluksi selvitti rnagaistuksen mittaamiseen vaikuttavia seikkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Mää sanoin jo sillo...... Mukava lukea miten poliisit perän jälkeen nyt ilmoittavat, että he heti tiesivät vaimon syylliseksi. Miksiköhän poliisit sitten tutkivat 2-3 vuotta asiaa. Pidättivät syyllisen näköisen miehen(heimolaistausta). Muutenkin poliisit torveilivat vuosikausia, kun he heti ensimmäisenä päivänä tiesivät miten asiat menivät? Pitäisikö nostaa syyte poliisia vastaan verorahojen haaskuusta?
Nim. L.H. Hoppu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, ihmettelin samaa asiaa.

Erityisesti ihmettelin sitä, miksi syyttäjä oli marssittanut toissa päivänä oikeuteen todistajiksi 10-11 poliisimiestä, jotka olivat vain käyneet surma-asunnossa katsomassa, siis päällistelemässä, paikkaa. Joku vielä ihmetteli, että miksiköhän siellä kämpässä oli niin sekaista vielä 2 viikon kuluttuakin! - Varsinaisia tähtitodistajia!

Eihän tällaisilla todistajilla ja todistuksilla ole syyllisyyttä koskevan todistusharkinnassa kerrassaan minkäänlaista merkitystä!

Ei myöskään poliisikonstujen nyt 3 vuoden jälkeen antamilla lausumilla, että "kyl mää jo silloin arvelin, että toi eukkohan se voi olla tekijä"!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin kertoma tapaus RHO:sta osoittaa hyvin, miten tuomareille voi syntyä oikeusjutun julkisuudesta puimisesta tietty ennakkokäsitys, josta hän haluaa pitää härkäisesti kiinni aina tuomioon asti

Suri osa tuomareista vaahtoaa niin sanotun "aineellisen totuuden" perään. Näiden tuomareiden mukaan heidän velvollisuutensa olisi selvittää oikeusjutussa, aineellisesti "oikea totuus" siitä, mitä asiassa on todella tapahtunut.

Nämä tuomarit ovat sitten valmiit uhraamaan "totuuden alttarille" oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin eli suomeksi sanottuna menettelyn reiluuden säännöt. Kuten esimerkki osoitti, he voivat mennä jopa syytteen teonkuvauksen ulkopuolelle ja tuomita syytettyparan sellaisesta teosta, josta syyttäjä tai asianomistaja ei ole tarkoittanut häntä edes syyttää!

Pitäisi toki muista, että oikeudenkäynnissä selvitetään asia ainoastaan syyttäjän/kantajan esittämän syytteen/kanteen ja sen tueksi esittämän todistusaineiston rajoissa. Mistään "aineellisen totuuden" selvittämisestä ei prosessissa ole kysymys.

Tällaisia virkaintoisia, mutta taitamattomia tuomareita tapaa myös KKO:sta ja hovioikeuksien päällikkötuomareistakin. Nämä kun sitten jakavat "oppejaan" alaisilleen, on soppa valmis ja tuomioistuimissa vallitsee epäyhtenäinen käytäntö.

Humppaava poro kirjoitti...

Osaako proffa kertoa hyvää kirjaa todistajanpsykologiasta? Elizabeth Loftusta olen lukenut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Todistajanpsykologiasta on kirjoitettu paljon etenkin USA:ssa. Pohjoismaisia klassikoita ovat Trankell (1965) ja Eva Smith (Vidnebeviset,1986).

Suomenkielinen perusteos on Haapasalo - Kiesiläinen - NIemi-Kiesiläinen: Todistajanpsykologia ja todistajankuulustelu (2000).

Anonyymi kirjoitti...

"aineellisen totuuden" ajatteleminen on oikeudenkäynnissä myrkkyä: se avaa oven tuomarin subjektiivisille, sisäiseen maailmaan (ts aikaiempi elämän ja sen luomat ennakkoluulot)perustuville kuvitelmille, mitä asiassa on todela tapahtunut. Onkin paras valita "prosessuaalinen totuus" (=mitä jutussa on/ei ole näytetty) ajatellen, että prosessi on peliä, jossa syytetyllä on oikeus syytteen hylkäämiseen, jos syyttäjä ei pysty syytettään näyttämään ja jätetään "aineellinen totuus" kaikkitietävän Jumalan ja bolivian salaisen poliisin murheeksi.