sunnuntai 31. lokakuuta 2010

343. Perusteluistaan tuomio punnitaan

Tällä viikolla julkaistiin allekirjoittaneen ja Petri Martikaisen kirjoittama kirja "Tuomion perusteleminen", Talentum, XIII+632 sivua.

Kustantajan lehdistötiedotteessa sanotaan mm. näin:

- Tuomion asianmukainen perusteleminen on keskeinen osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja tuomioistuintoiminnan laatua. Kirjassa pohditaan, mihin tuomioiden perustelemisella pyritään, mitä sillä voidaan saavuttaa ja miten perustelemisen tavoitteet tehokkaimmin voidaan toteuttaa. Hyvien perustelujen yleisten ominaisuuksien ohella kirjassa tarkastellaan tuomion sisältöä ja rakennetta sekä näyttö- ja oikeuskysymysten perustelemisen erityiskysymyksiä. Kirja on tarkoitettu tuomioistuintuomareiden ohella kaikille juridisesta argumentaatiosta kiinnostuneille ja oikeudellisia ratkaisuja työssään kirjoittaville.
---
Kun on tullut joskus kritisoitua tuomioistuinten toisinaan suppeita tai epäselviä perusteluja, on ikään kuin velvollinen ottamaan itse kantaa siihen, millaisten niiden hyvien tai optimaalisten perustelujen sitten tulisi olla. Tässä kirjassa se nyt kerrotaan juurta jaksaen ja lähestulkoon kädestä pitäen. Lukuisten oikeustapausten perusteella, esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuihin kirjassa taitaa olla lähes 600 viittausta (monia ratkaisuja selostetaan ja ruoditaan yksityiskohtaisesti), kirjassa yritetään valottaa, miten tuomiota pitäisi tai ainakaan ei tulisi näyttö- ja lainsoveltamiskysymysten osalta perustella, jotta perustelut olisivat ymmärrettäviä ja täyttäisivät muutenkin perustelemiselle asetetut tavoitteet ja laatuvaatimukset.

Kirja on jatkoa tekijöiden 2003 julkaisemalle kirjalle "Pro & contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä." Tuo kirja on ollut jo kauan loppuunmyyty. Uuden kirjan alkuosaan on uuden lukijakunnan palvelemiseksi sisällytetty katsaus optimaalisten perustelujen yleisistä laatuvaatimuksista ja perustelemisen tavoitteista.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HURAA!!!

Anonyymi kirjoitti...

Luin juuri eilen Mirjami Pason oikeustapauskommentin KHO:n Tiitisen lista -päätöksestä. Tuli mieleen, että siinä ei valitettavasti olisi taitanut auttaa edes se, että uusi kirja olisi ollut aikaisemmin hallintoneuvosten käytössä. Supo katsoo, supo on esittänyt, supon esiintuoma jne... Todella, puhuuko ratkaisussa edes KHO vai kuka?

Teuvo Juhani kirjoitti...

Tämä kirjan osaaminen pitää määrätä pakolliseksi kelpoisuusehdoksi myös hallinto- ja valvontavirastojen esittelijöille. Olen saanut oikeuskanslerinkin virastosta kahdessa eri jutussa ratkaisut, joissa oli samat, lähes identtiset fraasiperustelut, vain kappalejakoa oli muutettu. Laillisuusvalojien luuliisi olevan perusteluvelvollisia. Näin ei siis ole.

Anonyymi kirjoitti...

korkeimman oikeuden päätöksien perusteluista käytännössä todennettua: "korkein oikeus katsoo, ettei edellytyksiä tuomion purkamiselle ole". hakemus itsessään oli kuusi sivua...on tainnut tuo kirja ainakin jäädä lukematta.