360. Kiljavan palkkariidan uuvuttava oikeuskäsittely

1. Johanna Korhonen toi 12.12. Helsingin Sanomien sunnuntaidebatin kirjoituksessaan "Oikeutta hakeva ihminen voidaan näännyttää" esille huolestuneisuutensa oikeusjärjestelmämme toiminnasta. Korhosen huolta on kirjoituksen mukaan lisännyt yksittäisen ihmisen nostama oikeusjuttu, jonka käsittely kesti käräjäoikeudessa kuusi vuotta ja joka päättyi viime syyskuussa kanteen hylkäämiseen. Kantaja valitti tuomiosta ja Kouvolan hovioikeuden oli määrä aloittaa valitusjutun käsittely 13.12. Korhonen moittii kirjoituksessaan oikeusjärjestelmäämme hiljaisuuden kulttuurista, koska oikeudenkäyneissä ilmeneviin epäkohtiin ei puututa eikä niistä keskustella.

2. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä Kiljavan tapauksessa oikeastaan on kysymys. Kiljavan oikeusprosessia on kyllä jonkin verran lehdissä uutisoitu, mutta varsinaista keskustelua ei ole (tästäkään) tapauksesta käyty. Korhosen kirjoitus antoi kyseisen oikeusjutun vastaajapuolelle eli SAK:n koulutussäätiölle aiheen HS:ssa eilen 14.12. julkaistuun kommenttiin otsikolla "Kantaja pitkitti toimillaan Kiljava-oikeudenkäyntiä." Lisäaineistoksi olen löytänyt netistä palkkasaatavat -nimisestä blogista lyhennelmän käräjäoikeuden Kiljava-jutun tuomiosta.

3. SAK:n Kiljavan opiston entinen naisopettaja nosti 30.12.2004 työpalkkasaatavia koskevan kanteen SAK:n koulutussäätiötä vastaan. Kanteen mukaan työnantaja oli jättänyt vuosien 1995 ja 2002 välisenä aikana tehdyistä työtunneista maksamatta hänelle palkkaa ja lomakorvauksia lähes 250 000 euroa. Vastaaja kiisti kanteen kokonaisuudessaan.

3. Juttu ei ilmeisesti ole sinänsä mitenkään erityisen vaikea tai laaja, vaan kyseessä näyttäisi olevan melko tavallinen työpalkkariita. Tuollaisen jutun käsittely hoituisi, jos asiat olisivat kohdallaan, normaalisti muutamalla kirjelmien vaihdolla ja parilla valmisteluistunnolla sekä parin päivän pääkäsittelyllä. Kiljavan jutusta on kuitenkin tekemällä tehty epätavallinen prosessi. Syynä tähän näyttäisivät olevan kantajan epätavalliset prosessitoimet ja toisaalta käräjäoikeuden ilmeisesti liian passiivinen prosessinjohto. En ole perehtynyt juttuun tarkemmin, mutta tällaisen käsityksen olen saanut edellä kappaleissa 1 ja 2 mainitusta aineistosta.

4. Asiaa käsiteltiin Johanna Korhosen mukaan Hyvinkään käräjäoikeudessa kuuden vuoden aikana 66:ssa istunnossa; tähän määrään sisältyy pääkäsittelyn lisäksi ilmeisesti 30-40 valmisteluistuntoa. Tänä aikana käräjäoikeuden kokoonpano, johon kuului kaksi käräjätuomaria ja käräjäviskaali, ehti vaihtua viisi kertaa. Mutta jo kirjallinen valmistelu oli epätavallisen massiivista, sillä alkuvalmistelukin vei aikaa vuoden verran. Alkuvalmistelun päätteeksi käräjäoikeus antoi välituomion, jolla osa kantajan saatavista hylättiin vanhentuneina; myöhemmin tämän tuomion oikeellisuudesta riideltiin käräjäoikeudessa, vaikka välituomiosta ei tiettävästi haettu muutosta hovioikeudelta.

5. Kirjallisiksi todisteiksi tarjottu asiakirja-aineisto oli hyvin laajaa, sillä kantaja esitti oikeudelle peräti 2 500 asiakirjaa, jotka käsittivät yhteensä noin 10 000 sivua. Vastaaja puolestaan esitti oikeudelle kirjallisina todisteina 30 asiakirjaa, joista osaan sisältyi useampia todisteita. Vielä hämmästyttävämpää on oikeudelle tarjottujen todistajien lukumäärä, sillä kantaja nimesi todistajiksi yli 300 todistajaa, joista käräjäoikeus karsi niin, että se hyväksyi asiaan vaikuttaviksi todistajiksi 70 henkilöä. Vastaajan nimeäminä jutussa kuultiin 11 todistajaa. Kantaja ei lopulta tuonut oikeuteen kaikkia mainituista 70 todistajista.

5. Marraskuussa 2005 annetun välituomion jälkeen valmistelua jatkettiin, kunnes se päätettiin 12.9.2007 keskeyttää. Syynä valmistelun keskeytykseen näyttäisi olleen oli kantajan tekemän rikosilmoituksen johdosta käynnistynyt esitutkinta. Johanna Korhosen mukaan kantaja epäili, että osa työnantajan asiakirjoista ja hänen nimikirjoituksistaan olisi ollut väärennettyjä ja että hänen nimiinsä oli valtionapujen hakemiseksi pantu kursseja, joita hän ei ollut pitänyt. Esitutkinnalla, ei kuitenkaan ilmeisesti ollut vaikutusta riita-asian selvittämisen kannalta, mitä osoittaa se, että käräjäoikeus on ratkaissut riita-asian, vaikka esitutkinta on ilmeisesti edelleen kesken.

6. Käräjäoikeus päätöksellä 1.6.2009 asian valmistelua jatkettiin osin kirjallisesti ja osin lukuisissa valmisteluistunnoissa, joita on nähtävästi pidetty 30-40. Valmistelun jatkuessa asianosaiset esittivät uutta aineistoa. Vihdoin ja viimein juttu oli käräjäoikeuden mielestä "kypsä" pääkäsittelyyn, jonka aloittamisesta käräjäoikeus teki päätöksensä 24.2.2010. Pääkäsittely aloitettiin 18.3. ja se saatiin 16.7.2010.

7. Käräjäoikeus antoi tuomion 20.9.2010. Oikeus oikeus hylkäsi kantajan vaatimukset konaisuudessaan ja velvoitti hänet korvaamaan SAK:n koulutussäätiön oikeudenkäyntikuluista noin 300 000 euroa korkoineen.

8. Millaista tuon jutun oikeuskäsittely sitten oli? Muutamana päivänä oikeuden istuntoa (ilmeisesti pääkäsittelyä) seuraamassa käynyt Johanna Korhonen on HS:n kirjoituksessaan ihmetellyt muun muassa kymmeniä todistajia, "jotka saivat puhua tunnista toiseen teemoista, jotka eivät lainkaan liittyneet opettajan työtunteihin."

9. SAK:n koulutussäätiön edustajien vastineessa oikeudenkäynnin pitkittämisen syy nähdään lähes yksinomaan kantajan tavassa käydä prosessia. Vastineessa vedotaan ensinnäkin kantajan massiiviseen ja selvästi ylimitoitettuun todistusaineistoon, josta on jo edellä mainittu. SAK:n mukaan "oikeudenkäyntiaineisto paisui jutun kestäessä jatkuvasti." Toinen pitkittymisen syy oli SAK:n mukaan se, että kantajan asianajaja jätti tulematta oikeudenistuntoon, kun juttua alettiin käsitellä uudelleen keväällä 2009. Tämän vuoksi jutun uudelleen aloitus siirtyi kuukausilla kesän yli.

10. Kolmantena syynä SAK mainitsee sen, että kantaja teki käsittelyn aikana kantelun kahdesta puheenjohtajana toimineesta käräjätuomarista, mutta nämä esteellisyysväitteet hylättiin. Aivan jutun loppuvaiheessa oikeuden päätöksentekoa pitkitti vielä se, että kantaja esitti vahingonkorvauskanteen käräjäoikeuden puheenjohtajaa ja Suomen valtiota kohtaan. Lisäksi SAK ilmoittaa, että vaikka kantajan vaatimukset olivat perusteettomia, SAK yritti saada asiassa useaan otteeseen sovintoratkaisua, mutta sopimusneuvottelut eivät johtaneet tulokseen.

11. Kantajapuolen edellä kerrotut toimet näyttävät olleen epätavallisia sekä ylimitoitetun todistusaineiston esittämisen että oikeuden puheenjohtajiin kohdistettujen esteellisyysväitteiden ja valtiota vastaan esitettyjen korvausvaatimusten osalta. Mutta joutuuko tuomioistuin tällaisessa tilanteessa ikään kuin nostamaan kädet pystyyn ja nielemään mukisamatta kaikki asianosaiset taholta esitetyt vaatimukset ja epätavalliset menettelytavat ja ottamaan vastaan kaiken tarjotun todistusaineiston, jolloin oikeudenkäynti auttamatta pitkittyy kohtuuttomasti?

12. Ei suinkaan, sillä laissa on toki annettu tuomioistuimelle keinoja, joilla voidaan puuttua illojaalilta vaikuttavaan prosessaamiseen, jonka tarkoituksena on pitkittää kohtuuttomasti käsittelyä ja joka voi pahimmillaan johtaa oikeuden väärinkäyttämiseen ja tuomioistuimen näännyttämiseen. Näitä keinoja tuomioistuimelle on tarjolla sekä valmistavan käsittelyn (OK 5 luku) että pääkäsittelyn (OK 6 luku) osalta. Kyse on vain siitä, osaako, rohkeneeko tai haluaako tuomioistuin käyttää noita keinoja, tarkemmin sanottuna prosessinjohtokeinoja ja saadakseen asianosaiset ja heidän avustajansa noudattamaan korrektin ja joutuisan käsittelyn edellyttämiä menettelytapoja.

13. Laissa (OK 5 luku) samoin kuin asianajajia velvoittavissa Hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa on normeja, joita asianajajat ovat velvollisia noudattamaan oikeudenkäynnissä ja valmistautuessaan oikeudenkäyntiin. Tuomioistuimen ja erityisesti valmistelua johtavan oikeuden puheenjohtajan velvollisuutena on huolehtia, että asianajajat noudattavat sanottuja normeja.

14. Luultavasti Kiljavan jutun oikeuskäsittely on paisunut aineistoltaan ja ajankäytöltään täysin ylimitoitettuihin suhteisiin ensi sijassa juuri siksi, että käräjäoikeus ei ole valmisteluvaiheessa huolehtinut siitä, että kappaleissa 12 ja 13 tarkoitettuja normeja olisi noudatettu. En ryhdy tässä "luennoimaan" kyseisten normien sisältöä - kaikki riita-asioiden kanssa tekemisiin joutuvat asianajajat ja tuomarit kyllä tuntevat tai heidän ainakin pitäisi tuntea ne. Totean vain, että juttu näyttää riistäytyneen käräjäoikeuden käsistä ja alkaneen ajelehtia käsittelyvaiheesta ja istunnosta toiseen yksinkertaisesti siksi, että prosessinjohto ei ole ollut riittävän jämäkkää. Jos kantajan tarkoituksena oli todella pitkittää prosessia, niin kuin SAK väittää, on laissa kyllä säännöksiä, joita soveltamalla tämä olisi voitu estää.

15. Oikeuden tehtävänä ei ole "jäädä tuleen makaamaan", jos sille kannetaan asianajajien toimesta kilo- tai säkkikapalla epämääräistä asiakirja-aineistoa, jota advokaatit eivät ole käyneet keskenään läpi ennen riidan vireille tuloa ja jonka merkityksestä asiassa ei ole selvyyttä taikka jos joku asianajajista intoutuu nimeämään "puoli kylää" todistajiksi. Oikeuden puheenjohtajalla pitäisi olla niin paljon arvovaltaa, ettei moisia temppuja edes yritettäisi asianajajien taholta esittää. Jos arvovalta puuttuu, muuttuu prosessi helposti advokaattien johtamaksi prosessiksi ja oikeudelle jää lähinnä kirjanpitäjän ja kirjurin rooli.

16. Jutun epäasiallinen pitkittäminen ei tietenkään ole hyvän asianajajatavan mukaista. Toisaalta asianajajilla ei ole yleensä mitään sitä vastaan, että jutun käsittely valmisteluineen ja pääkäsittelyineen venyy ja pitkittyy. Heidän palkkiolaskutuksensa perustuu tuntiveloitukseen eli mitä enemmän tunteja jutun hoitamisen parissa vierähtää ja mitä kauemmin jutun käsittely kestää, sitä parempi asianajajien kannalta. Kiljavan juttua vastaavassa asiassa olisi normaalikäsittelyssä selvitty luultavasti 20-30 000 euron suuruisilla palkkiolaskuilla, mutta Kiljavan tapauksessa asianajajien palkkiolaskut olivat jotain 500 000 euron luokkaa.

17. Oikeuden puheenjohtajalta edellytettäisiin etenkin mainitunlaisissa epätavallisissa jutuissa tiukkaa ja jopa karskia prosessinjohtoa, nynnyily ja nyhveröinty ei voi tulla kysymykseen. Valmistelua johtavat puheenjohtajat voisivat ottaa mallia vaikkapa Tuntemattoman sotilaan jääkärikapteeni Kaarnasta, joka muistetaan kirjan ja filmin alkuvaiheen ensimmäisestä hyökkäyksestä suo yli. Ulkomuistista muistelen Kaarnan sanoneen (huutaneen) maassa makaaville miehilleen: "Mitäs minä näen. Ei pojat, ei sotaa näin käydä! Mennäänpäs nyt tuon suon yli että heilahtaa!"

18. Kiljavan jutun tapaisissa jutuissa oikeuden puheenjohtaja voisi todeta kapteeni Kaarnan tavoin asianosaisten asianajajille - asianosaisille itselleen ei sen sijaan pidä ryhtyä "huutamaan" - tähän tapaan: "Hei, kamoon, mitäs tämä nyt on? Ei hemmetissä, hyvät herrat/rouvat, ei oikeutta näin käydä! Aletaanpas nyt töihin niin että saadaan tämä juttu, jossa ei taida olla mitään kovin kummallista, valmistelluksi pääkäsittelykuntoon... hhmh...sanokaamme kahdessa viikossa." Jos puheenjohtaja osaa hommansa, on homman nimi se, että advokaatit tekevät työn eli valmistelevat asian ja puheenjohtaja vain valvoo, että valmistelu tulee tehdyksi a) riittävän perusteellisesti ja samalla b) joutuisasti sekä c) niin, ettei asiaan (oikeudenkäyntiaineistoon), kuten laki sanoo, "sekoiteta mitään sellaista, mikä ei asiaan kuulu." Valmistelua johtava tuomari siis vastaan muun ohella siitä, ettei asiassa esitetä ilmeisesti tarpeetonta todistelua.

19. Kiljavan jutun valmistelussa käräjäoikeus eli sen valmistelua johtanut tuomari oli kyllä rajoittanut kantajan tarjoamaan todistusaineistoa ainakin nimettyjen todistajien osalta niin, että kantajan (asianajajan) nimeämistä yli 300 todistajista hyväksyttiin kuultaviksi ainoastaan 70. Tämä on positiivinen piirre valmistelussa, mutta ilmeisesti todistajien määrä jäi vieläkin liian suureki, sillä kantaja ei loppujen lopulta kutsunut pääkäsittelyyn kaikkia 70 todistajaa. Lisäksi todistajien samoin kuin muun todistusaineiston rajoittaminen olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmassa vaiheessa; nyt päätökset todistajien määrän rajoittamisesta tehtiin vasta 20.1. ja 10.2.2010 eli vasta viisi vuotta jutun vireilletulon jälkeen.

20. Jos todistus- ja muutakin oikeudenkäyntiaineistoa esitetään "tipoittain" pitkän ajan kuluessa valmistun kuluessa (ja pitkittyessä) - näin on aivan ilmeisesti tapahtunut myös Kiljavan tapauksessa - on tämä selvä osoitus a) siitä, etteivät asianosaisten asiamiehet ole valmistautuneet juttuun riittävän hyvin jo ennen jutun vireille tuloa oikeudessa, kuten Hyvä asianajajatapa edellyttäisi, ja b) siitä, että tuomarin prosessinjohto on ollut liian passiivista. Ihannetapauksessa, jolloin asianosaisten advokaatit ovat valmistautuneet jutun vireilletuloon ja sen ajamiseen hyvin, koko todistusaineisto on selvillä jo silloin, kun kantaja jättää haastehakemuksensa ja vastaaja antaa häneltä pyydetyn kirjallisen vastineen. Mutta aina tästä tavoitteesta ei kuitenkaan voida pitää kiinni. Tässä tapauksessa oikeuden eli valmistelun johtavan puheenjohtajan tulee laatia suunnitelma ja aikataulu, jota asian valmistelussa noudatetaan. Siinä voidaan sopia tai määrätä, että molemmat osapuolet ilmoittavat kaiken todisteensa tiettyyn ajankohtaan mennessä uhalla, ettei uuteen todisteeseen voida enää myöhemmin vedota, ellei siihen ole todella pätevää syytä.

21. Valmistelua johtavalla tuomarilla on toki käytettävissään monia muitakin keinoja täsmällisen ja joutuisan valmistelun toteuttamiseksi, mutta ei niistä nyt tässä sen enempää. Yksi asia, joka asianosaisilta ja heidän asianajajiltaan tuntuu yllättävän usein unohtuvan, koskee valmistelun tarkoitusta. Valmistelun tarkoituksena ei ole jutun "ajaminen" eikä varsinainen "riitely" eli sen osoittaminen, että "minun päämieheni on oikeassa ja vastapuoli väärässä." Näiden asioiden paikka tulee vasta pääkäsittelyssä, jossa koko oikeudenkäyntiaineisto otetaan vastaan. Valmistelun tarkoituksena on yksinkertaisesti vain kartoittaa se oikeudenkäynti- ja todistusaineisto, joka pääkäsittelyssä tullaan "asian ajamisen" yhteydessä esittämään.

22. Valitettavasti kuitenkin käytännössä näkee, että asianosaisten avustajat tai asiamiehet alkavat riidellä "pääkäsittelynomaisesti" jo valmistelussa, mikä sekoittaa koko valmistelun idean ja tietenkin myös osaltaan pitkittää valmistelua. Jos valmistelua johtava tuomari on tehtävänsä tasalla, ei hän päästä valmistelussa advokaatteja tai asianosaisia toistensa "kimppuun," vaan kontrolloi, että valmistelussa pysytellään yksinomaan aineiston kartoittamisessa.

23. Todistusaineiston kartoittamisessa on tärkeää erityisesti niiden todistusteemojen ilmoittaminen, joista kutakin todistajaa aiotaan kuulla tai asiakirjatodisteita esittää. Todistusteemojen ilmoittaminen laiminlyödään usein tai teemoja ei ilmoiteta riittävän tarkasti, mikä kostautuu sitten pääkäsittelyssä, jossa asiakirjatodisteet otetaan vastaan ja todistajia kuullaan. Todistajat voivat kertoa oikeudessa vähän mistä sattuu eli myös sellaisista teemoista ja kysymyksistä, joita heitä ei ole nimetty todistamaan. Näin lienee Johanna Korhosen kirjoituksen perustella tapahtunut myös Kiljavan oikeusjutussa; "todistajat saivat puhua tunnista toiseen teemoista, jotka eivät lainkaan liittyneet opettajan työtunteihin." Pääkäsittelyn puheenjohtajan tulee luonnollisesti valvoa todistajankuulustelun asiamukaisuutta ja kysymysten ja kertomusten pysymistä asiassa ja todistusteemoissa.

24. Entäpä sitten tuomion sisältö? Tuomio on hirmuisen pitkä käsittäen 381 sivua. Kukaan ulkopuolinen ei tietenkään jaksa lukea tällaista tuomiota, joka tapauksessa lukukokemuksesta tulisi ilmeisesti aika näännyttävä. Johanna Korhonen kritisoi tuomion perustelujen kirjoittamistapaa sanomalla, että "pääasiassa tuomio sisältää sekavahkoja referaatteja todistajien puheista. Päätösosiossa ei ole viittauksia lainsäädäntöön, eikä siinä punnita todistajien kertomuksia toisiaan vasten". - Tosiaan, melkoisen sekavalta tuomio näyttää. Tuomon aluksi käräjäoikeus ryhtyy esittämään perusteluja sille, minkä vuoksi oikeudenkäynti on kestänyt niin pitkään! Tällainen vuodatus, jolla käräjäoikeus yrittää puolustella omia tekemisiään ja vierittää syyn pitkittymisestä muille, ei tietenkään kuulu tuomioon. Tuomio muistuttaa tältä osin hieman Helsingin HO:n Jippii-jutussa antamaa tuomiota, jonka aluksi hovioikeus mollaa käräjäoikeuden tuomion perinpohjaisesti.

25. Asiaselostus eli niin sanottu kertoelma, jossa selostetaan kanteen ja vastineen sisältöä, on vielä jotakuinkin siedettävän pituinen (sivut 3- 17), mutta toki tätäkin osaa olisi voitu huomattavasti tiivistää. Sivulta 37 alkaa sitten tosi pitkä "tarina" siitä, mitä jutussa kuullut todistajat ovat kertoneet. Netissä olevasta tuomion lyhennelmä tämä osuus on jätetty - lukijoita viisaasti armahtaen - pois. Kun sivulta alkaa 366 alkaa osio nimeltään "yksityiskohtaiset perustelut ja ja johtopäätökset todistelusta", on syytä olettaa, että todistajien kertomusten selostamiseen on käytetty reilut 300 sivua!

26. Kiljavan tapauksen tuomiota näyttäisi yleensäkin rasittavan tietynlainen pöytäkirjamaisuus, vaikka tämä ei ole tuomion perustelujen tarkoitus. Täyteen "kukoistukseensa" tämä pöytäkirjamalli puhkeaa todistajien kertomusten pikkutarkassa selostamisessa, mitä nykyisin pidetään ainakin oikeuskirjallisuudessa hylättävänä perustelutyylinä; jotkut hovioikeudet ovat tosin aikaisemmin edellyttäneet, että käräjäoikeuksien tulisi selostaa tuomiossaan todistajien kertomuksia aika laajasti. Näytön perusteluissa pitäisi keskittyä eri suuntaan puhuvien todistajien kertomusten ja muiden todisteiden arviointiin ja johtopäätösten tekemiseen, ei kertomusten ja kirjallisten todisteiden selostamiseen. Kun lukee käräjäoikeuden johtopäätöksiä todistelusta, niin voi todeta, vain harvojen todistajien tietyillä lausumilla on ollut näytön arvioinnin kannalta merkitystä. - Käräjäoikeus tuntuu muutenkin kirjoittavan paljon (381 sivua), mutta loppujen lopuksi sanovan aika vähän.

27. Käräjäoikeus perustelut päätyvät loppukaneettiin, jossa todetaan, että "käräjäoikeuden kokonaisarvio, ettei kantajan kokonaistyöaika ole vuositasolla ylittynyt kanteiden vaatimusten aikana, on joka tapauksessa edellä selostetuin yksityiskohtaisin perustein varma." Minulla ei ole edellytyksiä arvioida sanotun johtopäätöksen pitävyyttä. Kantajaa tämä toteamus tai tuomion perustelut yleensäkään eivät ole vakuuttaneet, mikä ilmenee myös Johanna Korhosen kirjoituksesta: "Mistä tämä varma arvio on peräisin, ei selviä tekstistä."- Asianosilla näyttää olevan erimielisyyttä jo palkanmaksun lähtökohdasta eli kantajaan sovellettavasta työaikajärjestelmästä. Voisikin kysyä, olisiko prosessia ollut mahdollista keventää merkittävästi välituomiolla, jossa olisi ratkaisu mainittu ennakkoluonteinen kysymys siitä, mitä työaikajärjestelmää kantajan palkkaukseen oli itse asiassa sovellettava.

28. Netistä löytyy (palkkasaatavat.blogspot) myös käräjäoikeuden jutun käsittelyvaiheen aikana tekemä päätös, joka koskee kantajan oikeuden puheenjohtajasta tekemää esteellisyysväitettä. Käräjäoikeus hylkäsi väitteen, mutta käytti tämänkin ratkaisun kirjoittamiseen näännyttävän pitkää kirjoitus- ja perustelutapaa; käräjäoikeuden päätös käsittää kahdeksan pienellä rivivälillä kirjoitettua sivua. Koska esteellisyysväite oli ilmeisen perusteeton, olisi väitteen voinut hyvin kuitata hyvin puolen sivun mittaisella päätöksellä. Siinä olisi ensin kerrottu lyhyesti väitteet perusteet ja sen jälkeen ytimekkäästi käräjäoikeuden hylkäävän päätöksen perusteet jotenkin tähän tapaan: "Vakiintuneen, KKO:n ennakkopäätöksiin perustuvan oikeuskäytännön mukaan on selvää, ettei asianosaisen tuomioistuimen jäsenestä oikeudenkäynnin aikana poliisille tekemä tutkintapyyntö, joka koskee tuomarin menettelyä jutussa, tee tuomaria esteelliseksi. Esteellisyysväite hylätään."

29. Loppukaneettina voin todeta, että, että Kiljavan tapaus on sikäli hyvä esimerkki, että siitä ilmenee, mitkä asiat ovat tuomarin työssä keskeisiä. Nämä osa-alueet ovat: 1) prosessinjohto käsittelyvaiheen aikana ja 2) tuomion perusteleminen. Prosessinjohdon avulla asia on mahdollista saada valmisteltua ja ratkaisua joutuisasti, mutta silti varmalla tavalla. Tuomion perusteluilla taas voidaan saada sekä asianosaiset että yleisö vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Jos näissä perustehtävissä ei onnistuta, ollaan pahassa pulassa. Oikeuden istunnoista ja/tai tuomioiden lukemisesta muodostuu silloin kaikille osapuolille näännyttävä kokemus.

30. Johanna Korhonen valittelee kirjoituksensa lopuksi oikeusjärjestelmämme ympärillä vallitsevaa tarpeetonta hiljaisuuden kulttuuria. Korhosen mukaan oikeuden seuraamisen ja siitä keskustelemisen pitäisi olla osa normaalia demokratiaa. Tähän toteamukseen voidaan hyvällä syyllä yhtyä. Meillä ei juuri keskustella edes tärkeistä tai merkillisistä oikeusjutuista. Omalta osaltani olen yrittänyt viritellä keskustelua ja jopa kritisoida havaitsemiani puutteita ja epäkohtia.