keskiviikko 2. helmikuuta 2011

383. Wikileaks: Paavo Lipponen vuoti salaisia tietoja länteen

Vuotajan näköinen mies? - So what!

1. Nyt on tullut julki ensimmäinen Suomea koskeva todella kovan luokan Wikileaks-paljastus. Siitä on kertonut Russkij reporter -lehti. Se on venäläinen viikkolehti, joka on kertonut tekevänsä yhteistyötä Wikileaksin kanssa.

2. Russkij reporter on julkaissut Yhdysvaltojen Helsingin suurlähetystön entisen kakkosmiehen Robert Weisbergin laatiman muistion, joka on merkitty luottamuksellisesti ja salassa pidettäväksi vuoden 2014 loppuun asti. Dokumentista kerrotaan tänään Ilta-Sanomissa, Uusi-Suomi uutisoi dokumentista jo eilen.

3. Asiakirjasta ilmenee, että USA:n diplomaattien keskeinen lähde Helsingissä oli ollut tuolloinen (siis joulukuussa vuonna 2004) eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Presidentti Halonen oli heti Pietarin matkansa jälkeen kertonut Putinin kanssa käymänsä luottamuksellisen keskustelun sisällöstä Lipposelle. Robert Weisberg mainitsee muina amerikkalaisten tietolähteinä Halosen silloisen kansliapäällikön Jarmo "Jorge" Viinasen ja UM:n Venäjä-yksikön johtajan Olli Perheentuvan.

4. Paavo Lipponen (sdp), joka myöhemmin palkattiin Nord Streamin kovapalkkaiseksi konsultiksi Itämeren kaasuputkihankkeessa (pehmittämään suomalaisviranomaisten kantoja myönteiseksi kaasuputkihankkeelle), näyttää paljastaneen auliisti USA:n Helsingin suurlähettiläälle Haloselta saamiaan luottamuksellisia tietoja. Mainitseehan Weisberg raportissaan useaan kertaan juuri Lipposen nimen käyttäen sangen kuvaavaa sanaa "keskustelukumppani."

5. Raportissa toistetaan kolmeen kertaan Paavo Lipposen kannalta arveluttava ja sangen kiusallinen asia: Lipponen oli keskustellut ensin Halosen kanssa tämän Putinin tapaamista ja presidenttien välistä luottamuksellista keskustelua koskevista yksityiskohdista ja kertonut päivää paria myöhemmin näistä tiedoista Yhdysvaltojen Helsingin silloiselle suurlähettiläälle Earle I. Mackille.

6. Robert Weisbergin salainen raportti on otsikoitu sanoilla: Suomalaisten mukaan Putin on "turhautunut ja huolestunut." Tämä selittyy sillä, että kyseinen ajankohtaa oli hyvin herkkä kansainvälisten suhteiden kannalta. Esimerkiksi Ukrainassa oli vastikään käyty presidentinvaalit, jonka vilpillistä tulosta (= vaalit voitti venäläismielinen ehdokas), muut maat eivät suostuneet hyväksymään. Tämän vuoksi Ukrainan vaalien toinen kierros jouduttiin myöhemmin eli joulukuun lopulla 2004 uusimaan.

7. Dokumentista paljastuu monta sangen mielenkiintoista asiaa Suomen ja Venäjän välisistä suhteista. Wikileaks on aivan oikella asialla, sillä muuten näistä tärkeistä asioista ei tiedettäisi mitään. Raportin ykkösaiheeksi nousee ilman muuta presidentti Putinin esille ottama Karjala-kysymys. Putin oli suomalaisten täydelliseksi yllätykseksi ottanut itse esiin Karjalan ja tyrmännyt suorin sanoin "joidenkin tahojen" Suomessa jatkuvasti esillä pitämän Karjalan palauttamishaaveen.

8. Putinin perustelut eivät tosin oikein vakuuta, kun hän totesi, että jos Suomen ja Venäjän välistä rajaa, joka vahvistettiin (tosin laittoman painostuksen alaisena) toisen maailmansodan päätteeksi, ryhdyttäisiin tarkastelemaan uudelleen, niin silloin myös Itä-Euroopan muut rajat voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi. Se, mitä Putin on mahtanut tällä tarkoittaa, on epäselvää. Jos Suomi saisi Karjalan Kannaksen takaisin, niin ryhtyisikö Venäjä silloin vaatimaan esimerkiksi Viron tai Puolan itäosien palauttamista vuorostaan Venäjälle? Mahdoton yhtälö ja ajatus. Toden totta, Putinin on täytynyt olla hyvin stressaantunut tavatessaan Halosen!

9. Putinin ilmeisenä tarkoituksena on ollut pelotella Halosta Karjala-kysymyksen vakavuudella. Raportti ei kerro, mitä Halonen olisi Putinille vastannut, mutta presidenttien tiedotustilaisuudessa kumpikaan ei hiiskahtanut Karjala-kysymyksen esilläolosta sanaakaan eikä Halonen ottanut sitä esille julkisesti myöskään kotimahan palattuaan. Mutta Lipposelle hän sen sijaan näyttää asiasta kertoneen.

10. Ilta-Sanomien jutussa aprikoidaan, olisiko Halonen antanut Lipposelle luvan mennä "hölisemään" luottamuksellisista keskusteluista USA:n diplomaateille vai olisiko Halonen ollut tietoinen, että Lipponen kertoo joka tapauksessa noiden luottamuksellisten keskustelun sisällön eteenpäin. Teoriassa on vielä myös kaksi muuta vaihtoehtoa: 1) Halonen on kieltänyt Liposta kertomasta tietoja eteenpäin tai antanut ymmärtää, että tiedot ovat salaisia, tai 2) hän on suorastaan pyytänyt, että Lipponen saattaa tiedot Yhdysvaltojen diplomaateille.

11. Tuolloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp), tunnettu vuotaja itsekin ja Tarja Halosen läheinen ja läpikotaisin tunteva toveri jo vuosien takaa, on ehtinyt tänään jo vähätellä Lipposen vuodon merkitystä pitäen sitä vain "luonnollisena" asiana. Niinpä, eihän Tuomioja itse asiassa muuta voisikaan sanoa, kun Halonen ei ollut kertonut Tuomiojalle itselleen, Suomen ulkoministerille, mitään Putinin kanssa käymistään keskusteluista! Merkillistä tässä onkin juuri se, että Halonen sivuutti hallituksen ja sen ulkoministerin kokonaan, mutta uskoutui asiassa puhemies Paavo Lipposelle. Mutta Halosellahan on ollut tunnetusti koko kaudellaan kränää hallituksen kanssa.

12. Lipponen ei ole suostunut tänään vastaamaan hänelle asiassa esitettyihin kysymyksiin muuta kuin "so what?"Asia ei kuitenkaan saisi jäädä tähän, vaan Lipposen roolista ja siitä, oliko hän mennyt kertomaan luottamuksellisia ja salaisia tietoja läntisille diplomaateille vastoin Halosen suostumusta vai presidentin luvalla, on kyllä saatava asianmukainen selvitys. Eiväthän nuo dokumentissa mainitut tiedot niin kovin ihmeellistä ole - Putinille tietenkin aika kiusallisia - mutta itse menettelytapa, millä tiedot on miltei hengästyneenä rynnätty kertomaan USA:n lähetystöön heti Halosen palattua Pietarin reissulta - samalla kun Suomen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja maan hallituksen informointi on sivuutettu totaalisesti - vaikuttaa suorastaan hämmästyttävältä käytännöltä. Mitä tähän sanoisi esimerkiksi maan ylin laillisuusvalvoja eli valtioneuvoston oikeuskansleri? Jos minulta kysytään, niin käytännön tuntien ei tietenkään mitään!

13. Kaikkien muistissa lienee vielä pääministeri Paavo Lipposen ja Anneli Jätteenmäen välinen kamppailu pääministerin paikasta vuoden 2003 vaaleissa, jonka Lipponen ja demarit hävisivät. Lipposen kärsimä kirvelevä vaalitappio johtui suurelta osin siitä, että UM:n salaisten asiakirjojen mukaan USA:n silloinen presidentti Bush oli kiitellyt USA:ssa vierailulla ollutta pääministeri Lipposta ja Suomea liittymisestä USA:n johtamaan Irakin vastaiseen sotakoalitioon. Lipponen on tosin tämän kiistänyt ja puhunut vaalikeskusteluissa koko ajan vain YK:n valtuutuksesta.

14. Myöhemmin ilmeni, että Anneli Jäätteenmäki oli saanut väitteidensä tueksi UM:n salaisia asiakirjoja presidentin kansliasta kansliapäällikkö Matti Manniselta. Tämän vuoksi pääministeriksi vaaleissa noussut Jäätteenmäki joutui demareiden ja kokoomuksen painostuksesta eroamaan virastaan.

15. Nyt vuorostaan ilmeisen luottamuksellisten tietojen vuotajana on ollut Paavo Lipponen. Tarja Halosen rooli on myös tässä tapauksessa mielenkiintoinen. Tämä panee jälleen kerran aprikoimaan, mikä Tarja Halosen tosiasiallinen rooli itse asiassa mahtoi olla alkuvuodesta 2003, jolloin hänen kansliapäällikkönsä lähetti Linnan kansliasta salaisia asiakirjoja sisältäviä fakseja oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäelle. Tiedettiin, ettei Halonen yhtään pitänyt Paavo Lipposen osoittamasta mielenkiinnosta Suomen saattamiseksi Bushin junaileman Irak-koalition jäseneksi. Halonen ei myöskään peitellyt iloaan, kun Anneli Jäätteenmäki nousi vaaleissa pääministeriksi ja Lipponen sai väistyä syrjään.

16. Mikä mies tämä Paavo Lipponen oikein on? Onko hän jonkinlainen supermyyrä, kaksoisagentti, länsivaltojen sylikoira vai mikä ihmeen otus? Suomessa hänen sanomisiaan ja tekojaan ei näytä uskaltavan kukaan ryhtyä penkomaan. Hän sai kärsimänsä kirvelevän ja katkeran vaalitappion jälkeen demarien ja kokoomuksen tuella ahdistetuksi Jäätteenmäen nurkkaan ja eroamaan pääministerin paikalta, mutta nyt häneltä itseltään paljastuu vajaa kaksi vuotta myöhemmin samanlainen kupru. So what!

17. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen on kiirehtinyt antamaan lausunnon, jonka mukaan Lipposen vuodossa oli kyse vain "normaalista diplomatiasta." Salolaisen mukaan Halosen ja edelleen Lipposen pitikin kertoa" Putinin kanssa käymistään luottamuksellisista keskusteluissa Yhdysvalloille! Niinkö todellakin? Onko eduskunnan puhemies Lipponen todellakin se Suomen "johtava diplomaatti", joka on oikea henkilö tietoja levittelemään ja "neuvomaan USA:ta", kuten Ilta-sanomat nyt iltapäivällä on otsikoinut - nostattamaansa "kohu-uutista" aivan ilmeisesti hieman toppuutellakseen.

18. Jos näin on, niin tämä tukee sitä teoriaa, jonka mukaan Tarja Halonen on nimenomaan tahtonut, että Putinin näkemykset saatetaan Yhdysvaltojen ulkoministeriön tietoon. Miksi Halonen tätä halusi? Syy on aivan ilmeinen. Halonen halusi tällä tavoin USA:ta "palvelemalla" parantaa heikkoja suhteitaan Valkoiseen taloon ja lepyttää häneen suuttunutta presidentti George W.Bushia. Halonenhan oli aiemmin pitänyt YK:n yleiskokouksessa puheen, jossa hän arvosteli suorin sanoin Bushin Irak-politiikkaa. Bush ei ymmärrettävistä syistä tästä yhtään pitänyt eikä siksi kutsunut Halosta vierailulle Valkoiseen taloon.

19. Halosen sanottu aulius, jossa hän käytti hyväkseen Lipposta - ulkoministeri Erkki Tuomiojallahan ei ollut juuri minkäänlaisia suhteita USA:n ulkoministeriöön - ei kuitenkaan auttanut parantamaan hänen suhteitaan Bushin hallintoon. Minusta tuntuu siltä, että Halosen ja Lipposen hölösuisuus vain pahensi tilannetta. Amerikkalaiset tietenkin ymmärsivät ja ottivat lukuun sen vaaramomentin, että jos Bush kutsuisi Halosen luokseen ja keskusteli hänen kanssaan luottamuksellisesti, niin kohta nuo tiedot keskusteluista saattaisivat vuotaa - ehkä jälleen Lipposen välityksellä - diplomaateille, nyt venäläisille diplomaateille ja sitä kautta edelleen Putinin korviin.

20. Bush ja amerikkalaiset menettivät siten Lipposen tempauksen johdosta loputkin luottamuksen rippeensä Haloseen. Luulen, että tämä on samalla osasyy siihen, ettei myöskään Obamalta ei ole herunut Haloselle kutsua Valkoiseen taloon. Silmiinpistävää on myös se, ettei ulkoministeri Hillary Clinton ole halunnut millään vierailla Suomessa virallisesti ja keskustella Halosen kanssa, vaikka hän on käynyt ulkoministerinä esimerkiksi Virossa parikin kertaa.

87 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista!

Veikkaisin, että Tarja Halonen itse halusi, että tiedot Putinista ja tämän suhtautumisesta länteen kerrottaisiin USA:n diplomaateille. Kenties Putin oli jopa itse pyytänyt tätä Haloselta!

Halonen ei voinut turvautua Tuomiojaan, koska kaikki tiesivät, ettei Erkillä ollut kaiketi juuri suhteita USA:n ulkoministeriöön tai edes suurlähetystöön.

Siksi asialle pantiin Paavo Lipponen.

Anonyymi kirjoitti...

Lipponen on "capo di tutti capi", kaikkien pomojen pomo.

HV. Hosni istuisi tukevasti pallillaan jos olisi älynnyt uhkailla ajoissa vihollisia nahkurin orsilla ja syyttää kaikesta märkäkorvaisia lärväkkeitä ja muita isänmaan vihollisia.

Ei tosin ole tiedossa onko Hosni junaillut nuoren oppipoikansa, patsaantervaajan, keskusradion pomoksi?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin arvaus saattaa kukat ties pitää hyvinkin paikkansa - kuka näistä nyt tietää!

Halosen motiivina salaisten tietojen "välittämisessä" jenkeille saattoi olla hänen palava halunsa yrittää saada kutsu Valkoiseen taloon. Halonen oli pitänyt YK:n istunnossa puheen, jossa tuomitsi Bushin Irak-koalition ja suututtanut sillä Bushin. Hän tahtoi ehkä nyt tiedoillaan pyrkiä lepyttämän Bushia ja USA:n ulkoministeriötä ja päästä taas oikomaan Bushin solmiota!

Mutta mutta, kutsua Valkoiseen taloon ei Bushilta koskaan kuulunut eikä sitä ole vielä tullut demokraatti Obamaltakaan.

Perin harmillista, peijooni!

Anonyymi kirjoitti...

Kun valtakunnanoikeus seuraavan kerran kokoontuu, sen juttulistalla voisi olla samana päivänä kaksi juttua: 1) syyttäjä vs. Vanhanen ja 2) syyttäjä vs. Lipponen.

Mutta, ai niin. Pahus, eihän Lipponen ollut tuolloin ministeri, vaan "ainoastaan" eduskunnan puhemies, jonka tekemisiä valtakunnanoikeus ei tutki.

Sorry!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi elättelee nyt turhia toiveita, sillä valtakunnanoikeus ei tule kokoontumaan edes Matti Vanhasen asiassa.

Kun katselin eilen kahden valtiosääntöasiantuntijan kuulemisen jälkeen otettua tv-kuvaa perustuslakivalokunnan kokouksesta, asia selvisi lopullisesti, kun näin Hannes Mannisen (kesk) onnesta hymyilevät kasvot ja naurun.

Miksi Hannes (kesk) nauroi?

Syy oli selvä: Molemmat valokunnan eilen kuulemat asiantuntijat eli Mikael Hidén ja Veli-Pekka Viljanen olivat mitä ilmeisimmin kertoneet omana kantanaan, että Vanhasen viaksi jäävä jääviysrike on niin vähäinen, ettei "suurta ja mahtavaa" valtakunnanoikeutta tarvitse sen takia kutsua koolle, vaan Vanhaselle voidaan antaa perustuslakivaliokunnan lausunnossa pienet (= näennäiset) nuhteet, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä. Kepulaiset voivat tietenkin jättää tältäkin osin lausuntoon oman puumerkkinsä.

Ja mitä tekikään valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi heti asiantuntijoiden kuulemisen päätyttyä? Joo, hän kertoi medialle, että perustuslakivaliokunta voi tosiaan päätyä vain antamaan Vanhaselle moitteet jääviydestään!

Kuten aiemmin olen kertonut, VKS Matti Nissinen valmisteli aiemmin omaa kielteistä kantaansa jo ennen valiokuntaan menoaan antamalla ymmärtää, että valtakunnanoikeutta ei mahdollisesti kutsuta koolle.

Nyt Kimmo Sasi jatkaa samalla yleistä mielipidettä muokkaamaan tarkoittavalla lausunnollaan samaa rataa ja ilmoittaa, että mahdollisesti pelkkä moitelausunto riittää.

Tietenkin valiokunta tulee silloin tällaiseen ratkaisuun myös päätymään.

Mutta eikö tämä Sasi todellakaan ymmärrä tai kestä pitää mölyjä yhtään mahassaan, vaan hänen pakko mennä pilaaman ihmisiltä tämä odotus siksi kunnes valiokunnan virallinen kanta on tullut julki?

Ei näköjään. Ei ihme, että Matti Nissinenkin kanta vuoti julkisuuteen heti, kun Sasi oli muka vannottanut valiokuntalaisia, että Nissinen lausunto tulee pitää ehdottomasti salassa.

Millainen puheenjohtaja, sellainen valiokunta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ilta-Sanomat näyttää jo vetävän länkiä kaulaansa ja otsikoi nyt - todella iltapäivällä - että Lipponen "neuvoi" USA:ta! Todella huvittavaa, että salaisten tietojen kertominen kuitataan nyt "neuvomiseksi."

Kukahan lienee "neuvonut" lehteä?

Anonyymi kirjoitti...

Kas kun ovat kovin vasemmistoa hyödyttäviä nuo Wikileaksin "paljastukset", missä viipyy Tiitisen lista?

Basso kirjoitti...

Onko politiikka vai aika muuttunut? Satunnainen otos ajankohtaisista aiheista: Louko syytteessä maasutuksesta Espoossa, Kanervalla ja Vanhasella omat ja vieraat rahat sekaisin, Lipponen lähettipoikana ulkopolitiikassa. Onko politiikka ollut ennenkin tällaista, mutta asioita ei ole vain saatu näkyviin vai onko politiikan moraali höltynyt? En rohkene vielä väittää, että demokratia olisi näiden keissien voittaja. Pahimmillaan saattaa olla, että tärkeät asiat painuvat vielä syvemmälle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pertti Salolainen on selittänyt, että Lipposen vuodossa oli kyse vain "normaalista diplomatiasta."

Ihmettelen moista lausuntoa. Katso tämän johdosta tarkemmin blogin kappaleita 17-20.

Basso kirjoitti...

"Normaalia diplomatiaa", "normaalia verkostoitumista", "normaalit ruokajuomat" jne. Veikkaan, että lähiaikoina tullaan kuulemaan vielä monta yritystä selittää epäilyttävä toiminta normaalina. Ehdotankin siksi radikaalia avoimuuden lisäämistä - kalenterit auki ja tapaamiset kaikkien arvioitaviksi.

Siru Pola kirjoitti...

Pisti myös minun silmäni se Mannisen olemus. Sellaista ilonpurkausta tuskin voi näytellä kokeneinkaan poliitikko..

Anonyymi kirjoitti...

"Normaalia jääviyttä" toki myös.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, Hannes Manninen voi vetäytyä nyt todella tyytyväisenä ja pitkän päiväntyön tehneenä sankarina viisaan lepoon Tornioonsa: Matti Vanhanen välttää valtakunannoikeuden.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Palkitaanko Hannes Manninen (kesk) arvokkaasta työstään eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä arvonimellä a) ministeri, b) valtioneuvos vai c) ainoastaan valtiopäiväneuvos vai d) saako hän vain tyytyä pitämään puheenjohtajuuden RAY:ssä?

Basso kirjoitti...

Maallikkona minua kiinnostaa edelleen koko Vanhas-keissin peruskysymys: onko oikein, että poliitikko ohjaa yhteisiä varoja omaan käyttöönsä? Vaikuttaa siltä, että tätä peruskysymystä on pyritty häivyttämään taka-alalle korostamalla viisastelemalla pykälillä. Jos tapaus päättyy niin kuin täällä ennakoidaan, poliitikot lähettävät kansalle aika haisevan viestin.

Anonyymi kirjoitti...

MIKA SALAINEN ASIA

Eihan tama kanta ole mikaan salinen. Neukut ovat nain vastanneet viimeiset 10-20 vuotta.
Kukapa nyt keksi kutsua tata salaiseksi?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Poliitikot lähettävät kansalle aika haisevan viestin."

Niinpä. Mutta nyt kansalla eli äänestäjillä on otollinen tilaisuus heittää tuo "haiseva viestipallo" takaisin poliitikoille ja jättää äänestämättä heitä Arkadianmäelle ensi huhtikuun vaaleissa!

Ehdolla vaaleissa on toki muitakin poliitikkoja kuin näitä kanervia, vanhasia, tiuroja, kaikkosia yms. kähmijoitä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomalainen diplomatia on eräänlaista maan tapaa sekin: luottamuksellisina käydyt keskustelut suurvallan päämiehen kanssa vuodetaan ilmeisesti aina "normaalin diplomatian" nimissä toisen suurvallan diplomaateille.

Ei siis mikään ihme, ettei vm. suurvallan päämies sitten kutsu Suomen päämiestä kylään! Pelätään näet, että vieraan kanssa käydyt luottamukselliset keskustelut vuotavat taas "normaalin diplomatian nimissä" vuorostaan em. suurvallan diplomaateille.

Anonyymi kirjoitti...

Erkki Tuomiojan vuotoa vähättelevät lausunnot on syytä jättää kokonaan omaan arvoonsa. Onhan Erkki tunnettu vuotaja itsekin jo 1970-luvulta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Markku Laukkasella (kesk) on toisen näkemys Lipposen vuodon merkityksestä kuin puheenjohtaja Pertti salolaisella (kok). Näin Laukkanen MTV3:n uutisille:

- Puhemies LIpposta informoitiin hyvin nopeasti tämän matkan jälkeen Tasavallan presidentin kanslian suunnasta, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle ei kerrottu asioista mitään, mutta puhemiehen kautta ulkovaltojen edustajalle meni hyvin seikkaperäinen selostus.

Laukkasen mukaan ulkoasiainvaliokunnassa jo aiemmin kiinnitetty huomiota presidenttiä koskevaan parlamentaariseen vajeeseen. Laukkanen vaatii tapaa, jolla myös eduskunta saisi tietoja presidentin tapaamisista.

- Valiokunnan huoli on aiheellinen, että presidentin kahdenväliset keskustelut ulkovaltojen edustajien kanssa pitäisi olla parlamentaarisen seurannan piirissä.

Laukkanen pohdiskelee myös, onko Wikileaksilla uutta tietoa Paavo Lipposen Yhdysvaltain vierailusta 2003 ja väitteistä Suomen liittämisestä Irakin vastaiseen sotakoalitioon. Presidentin kansliasta vuodetut Irak-gate -paperit johtivat kesäkuussa 2003 pääministeri Anneli Jäätteenmäen pikaeroon.
---

Niinpä, elämme mielenkiintoisia aikoja, onneksi on tuo Wikileaks!

Pera kirjoitti...

Paavo Lipponen valmistui yliopppilaaksi 1959.
Sen jälkeen meni Fulbright- stipendillä vuodeksi Yhdysvaltoihin opiskelemaan.
Palattuaan Yhdysvalloista aloitti valtiotieteellisessä opinnot, ja valmistui vuonna 1971 valtiotieteiden kanditaatiksi.

///

Harvoin päästään stipendiaatiksi maisterin- ja tohtorintasoisiin opintoihin ylioppilaan taustalla. Silti Paavon kanditaatin opintosuoritukseen kului aikaa
n. 7 vuotta.

Lisäksi Paavon nuorempi veli Osmo on toiminut lukuisissa UM:n tehtävissä pääkonsulina New Yorkia myöten asti.

Että kuka Paavo on ja lisäksi lainaus aloituksesta : "16. Mikä mies tämä Paavo Lipponen oikein on? Onko hän jonkinlainen supermyyrä, kaksoisagentti, länsivaltojen sylikoira vai mikä ihmeen otus? "

No ei ainakaan tavallinen pulliainen.

Lähde :
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Lipponen

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kun Halonen ja Lipponen ovat nyt paljastuneet hyvin innokkaiksi "vieraan vallan" tiedottajiksi, niin ei olisi kovin suuri ihme, että he olisivat harrastaneet samanlaista puuhaa, joka ei siis ole sietänyt päivänvaloa, myös joskus aikaisemmin, vaikkapa siihen aikaan kun vielä oli olemassa senniminen valtio kuin DDR.

Jotkuthan ovat puhuneet jostakin Titisen listasta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muistellaanpa hieman Zavidovo-vuotoa, jossa oikeuskansleri nosti v. 1972 syytteet tovereita Linnamo, Lindblom ja Jyränki vastaan.

Oikeuskanslerin syytekirjelmän mukaan elo–syyskuussa 1972 SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä toiminut Paavo Lipponen ja SDP:n tutkimusosaston päällikkö Aimo Kairamo vastaanottivat 19. elokuuta 1972 päivätyt salaiset Zavidovo-tiedot silloiselta SDP:n kauppa- ja teollisuusministeriltä Jussi Linnamolta. Muun muassa Lipposta ja SDP:n silloista kansanedustajaa ja UtVa:n jäsentä Erkki Tuomiojaa kuulusteltiin tapauksessa todistajana. Sitä, miten Vasabladetin toimittaja Tor Högnäs oli tiedot saanut, ei saatu vuonna 1973 käydyssä oikeudenkäynnissä lopullisesti selvitettyä. Sittemmin, vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, Erkki Tuomioja tunnusti vuotaneensa tiedot Tor Högnäsille. Mutta ei sitä, miten hän sai Zavidovo-muistiot käsiinsä.
---
Asiakirjojen vuotamista länteen on siis tapahtunut todistettavasti aikaisemminkin.

Tarkkailija X kirjoitti...

Tarja Halonen saattaa olla Suomessa arvostettu, mikäli on yhtään luottamista gallup -mittauksiin joita voidaan eri parametreilla manipuloida. Samoin kuin NOKIA:n Suomalaiselle johtokolmikolle annettiin kenkää amerikkalaisten sijoittajien johdolla. Samoin on käynyt Haloselle joka ex-kommarina DDR:n tunnistamiskomitean puh.joht.ja SETA ry:n Presidenttinä ei oikein täytä amerikkalaisia standardeja luotettavasta Valtion päämiehestä, kumpikaan kahdesta viimeisimmästä USA;n Presidentistä ei ole kutsunut häntä eli hänen kansainvälinen arvostuksensa on erittäin mitätötntä. Tämä kannataisi muistaa Suomessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos kerran vuodetuissa tiedoissa ei ollut mitään tulenarkaa tai edes mitään uutta, niin miksi ihmeessä ne sitten piti kiireesti mennä kertomaan USA:n Helsingin suurlähettiläälle?

Tämä viittaa vahvasti siihen, että mainitusta vuotamisesta oli tullut tapa, jota harjoitettiin, vaikkei mitään uutta ja ihmeellistä kerrottavaa olisi ollutkaan.

Onko Lipponen ollut mukana myös muilla kerroilla UM:n virkamiesten kanssa vuotoretkillä? Lipponen ei kai ole mikään diplomaatti.

Ehkä saamme tästä vielä uusia Wikileaks-paljastuksia.

Suurin mielenkiinto kohdistuu nyt siihen, onko Wikileaksilla mahdollisesti dokumentteja siitä, mitä silloinen pääministeri Paavo Lipponen lupasi USA:n vierailullaan 9-10.12. Valkoisessa talossa käydessään, jolloin hän tapasi sekä varapresidentti Chaneyn että presidentti Bushin.

Tarkoitan tulossa olevaa Irakin sotaa ja Bushin yritystä saada myös Suomi mukaan sotakoalitioon. Lupasiko Lipponen tässä suhteessa jotakin Bushille? Vai kertoiko Lipponen Bushille vain UTVA:n kannan, jonka mukaan Suomi on valmis osallistumaan YK-johtoiseen Irakin jälleenrakentamiseen ja humanitäärisen avun antamiseen. Oliko Lipposella valtuuksia edes mainitun lupauksen antamiseen?

Tästä Lipposella ja Anneli Jäätteenmäellä oli riitaa ennen vuoden 2003 vaaleja, tämä kamppailu päättyi aluksi Lipposen vaalitappioon ja sittemmin Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Ratkaisumalleja tilanteeseen:

- presidentit, ministerit, puhemiehet ja muut suurvisiirit käyvät keskustelunsa julkisesti feispuukissa, tvitterissä, plokeissa ja muissa suuren yleisön saatavilla olevissa vempaimissa
-> erillinen vuotosivusto käy tarpeettomaksi

- valtioiden rajat poistetaan ja maailma päättää nappia painamalla kaikista asioista
-> diplomatia, vihanpito yms. käy tarpeettomaksi

Petri Kaivanto kirjoitti...

Irakgatesta tein laulun tuoreeltaan ja se lie edelleen ainoa A-studiossa koskaan kokonaan esitetty musiikkivideo:
http://www.youtube.com/watch?v=4qFwLgJwz-U

Nyt olen julkaisemassa sitä englanniksi, tekstin innoittajana tietenkin Wikileaks

Anonyymi kirjoitti...

Se, että suomalaiset vuotavat tietoa Länteen on ihan oikein ja kannatettavaa. Siitä saa moni taloudellista ja poliittista etua. Näin on tehty jo pitkään:

http://yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id49353.html

Itäänpäin vuotajia on myös, mutta riski kiinni jäämisestä ja maanpetostuomiosta on paljon todennäköisempi kuin mitä Länteen vuotajilla, mikä siis tarkoittaa että Länsivuodoilla on ainakin joku tuki maamme johdolla (ei arvojohdolla).

Siru Pola kirjoitti...

Olli Mattilan alahuuli väpätti silloin kun hän kommentoi televisiossa tulevaa oikeudenkäyntiä, jossa häntä syytettiin vakoilusta. mattila totesi menettelyn olleen "normaalia diplomaattista kanssakäymistä". Tuomio tuli. Mitenkähän Supo reagoi Lipposen touhuun. Tosin täytyyhän muistaa, etä Paavo on Mannerheimin jälkeen toiseksi suurin suomalainen, joka luvatessaan Suomen Irakin vastaisen rintamaan, touhutessaan aikanaan sosialistisen järjestelmän tuomiseksi Suomeen sekä nyt diktatuurimaan energiamafian puolesta suhmuroidessaan putkiasiassa on aina ajanut vain ja pelkästään Suomen etua..

heikki rönkkö kirjoitti...

Paavo Lipponen voisi jakaa Björn Wahlroosin kanssa valtionhoitajan kunnian. Se toimi on Suomessa tosiasiallisesti presidentin yläpuolella, näkymättömän käden viuhahduksen suojeluksessa: kyllä se siitä!

Vähän maksaisinkin Björn Wahlroosin muisteluista nähdäkseni paraniko polvi pojasta hänen isäpappansa neuvottua minulle, ministeriön nuorelle virkamiehelle, kaiken viisauden syntyvän Suomessa ruotsinkielisenä. (vähän kuin suussa olisikin kaksi kieltä)

Sittemmin olen lukenut Simon de Beauvoir'n väittäneen totaalisen järjestelmän olevan täydellinen silloin kun kieli on saavuttanut kolmannen sukupuolen aseman.

Anonyymi kirjoitti...

Kekkosen aikana Zavidovo-vuotoa pidettiin erityisen pahana siksi, että Tasavallan Presidentin luottamuksellisia keskusteluja yhden supervallan johtajien kanssa vuodettiin. Jos tästä periaatteesta on luovuttu, herää kysymys, onko se pienen maan etu.
Pitäisi tutkia, olisiko Lipposen teko maanpetos, vaan kukapa ripustaisi kellon kissan kaulaan...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heh, heh, vai tutkia maanpetoksena! Ei näiden törppöjen ja lörppöjen poliitikkojen tekemisiä Suomessa kukaan tutki, vaikka ne menisivät tekemään mitä!

Tämä poliittisten eliitin töppäysten tutkimattomuuskin on maan tapa!

Huvittavaa seurata, miten nämä ulkopolitiikan kanssa joskus tekemisissä olleet tai yhä olevat poliitikot (Tuomioja, Salolainen, Väyrynen, Haavisto, Stubb ) ynnä valtion "viralliset tutkijat (esim. Raimo Väyrynen) ovat suut supussa ja sösöttävät jotakin vain siitä, että tämä on aivan normaalia diplomatiaa, mitä Lipponen meni nyt tekemään ja mitä tämä Putkimies-Pate on varmaan harrastanut koko ajan aina Zavidovon päiviltä alkaen.

En enää yhtään ihmettelisi, jos näitten Halosen ja Lipposen nimet löytyisivät siitä Tiitisen listalta, hieman samantapaisesta vieraan vallan diplomaateille suunnatuista palveluksistahan DDR:n aikana oli kyse.

Salolaisen ja kumppanien puheet indisoivat tietenkin sitä, että myös he ovat toimineet samalla tavalla tietojen levittämisessä. Salolainen (kok, aik. Helsingin Työväen Uimarit) sanoi heti kärkeen, että "ei LIpposen toiminnassa ole mitään moitittavaa, mutta Wikileaksin on."

No, Lipponen ei ole Nobel-ehdokkaiden joukossa, mutta tämäpä Wikileaks on.

Haavistokin vain hekotteli - onkohan se saanut sen tummahipiäisen puolisonsa kanssa kämppänsä Munkkivuoressa jo myydyksi - että näyttää siltä, etä Halonen ja Lipponen ovat löytäneet taas toisensa. Täsä haavisto oli oikeassa, koska vuoden 2003 vaalien aikoina Halonen halusi Lipposen pois pääministerin paikalta.

Siinäkin Haavisto oli oikeilla jäljillä, että Halosen ja Lipposen temppu osoitti selvää halua lähentää Suomen (lue: Halosen) jäädyksissä olleita suhteita Yhdysvaltoihin; ne olivat ja ovat edelleen pakkasen puolella, koska Tuomioja ja Halonen olivat suututtaneet Bushin ja tämän ulkoministeriön perinpohjaisesti, kuten olen blogissani kertonut.

Mutta sitä tämä Pekka Haavisto ei hoksannut, että tämä Halosen ja Lipposen temppu ei suinkaan auttanut suhteiden parantamisessa lainkaan. Päin vastoin Halosta ei ole kutsuttu Valoiseen taloon Bushin aikana eikä vielä Obaman aikanakaan, eikä Hillary Clintonia ole saatu Suomeen viralliselle vierailulle, vaikka Alex Stubb on sitä polvillaan Hillaryn edessä rukoillut.

KUten kerroin blogissani, syy tähän on selvä: Eihän USA:n presidentti uskalla tietenkään kutsua Haloskaa vieraakseen ja keskustella tämän kanssa luottamuksellisesti, sillä "suomalaisen diplomaattisen käytännön" mukaan olisi tietenkin pelättävissä, että Halonen ja hänen apurinsa vuotaisivat noiden luottamukselliset keskustelujen sisällön vuorostaan Putinille ja Medvedeville!

Tästä ja juuri tästä on kyse, kun Halonen ei ole saanut vierailukutsua Valkoiseen taloon.

Anonyymi kirjoitti...

Jos yksi hillari jättää, niin toinen ottaa.

Hillarin sisäistämän demokratiakäsityksen mukaan kättään ojossa eteen työntävän isännän pitäisi identiteetiltään edustaa kansan selkeää enemmistöä, eikä pientä bisneseliittiä. Hänellä lienee raporit edellisen heitosta kanervikkoon, eikä se ihan kauniilta näyttänyt.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Halosen lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen tiedotti äsken, että "tasavallan presidentti ei käytä lähettiä."

Tosin sanoen Paavo Lipposella ei ole ollut presidentti Halosen toimeksiantoa tai suostumusta, kun hän on laverrellut Halosen Pietarin matkan luottamukselliset keskustelut Putinin kanssa USA:n suurlähettiläälle.

Tuomioja oli siis väärässä, kun hän sanoi, että Lipponen oli ollut Halosen sialla.

Lipponen ei ole liioin mikään diplomaatti. Hän on saanut luottamukselliset tiedot Jarmo Viinaselta ja tai Olli Perheentuvalta ja kertonut ne edelleen suurlähettiläälle.

Jos olisimme oikeusvaltiossa, niin oikeuskansleri olisi jo käynnistänyt tutkimukset Lipposen toimien selvittämiseksi. Lipposen toiminta ja käyttäytyminen asian julkitulon jälkeen on ollut ja on röyhkeää, tyhmää, edesvastuutonta ja ylimielistä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sanoin tänään pitävänsä hyväksyttävänä sitä, että Paavo Lipponen olisi kertonut Halosen ja Putinin välisistä neuvotteluista Yhdysvalloille, mikäli tasavallan presidentti on pyytänyt Lipposta toimimaan näin. Niinistö kommentoi aihetta politiikan toimittajien lounaalla.
------
Joten, kun nyt on selvinnyt, että Lipposella ei ole ollut Halosen toimeksiantoa, on Lipponen menetellyt omavaltaisesti ja väärin - myös Niinistön mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tämän Lipposen ura julkisuudessa alkanut aikoinaan sotilaspassin polttamisella Kolmen sepän patsaalla?

Onko sekin vain diplomatiaa tai normaalia maan tapaa?

Anonyymi kirjoitti...

Alpo Rusin Vasemmalta ohi-kirjan mukaan Lipposen ja DDR:n Stasin väliset kontaktit alkoivat vuonna 1969 ja Lipponen vuoti vuosina 1969–1972 Länsi-Saksan sosialidemokraattien asioita DDR:n tiedustelulinjan diplomaateille. Kirjan mukaan Lipposen Stasi-peitenimi oli Mungo ja hänen koodi oli XV/326/71.

Lipponen on itsekin myöntänyt olleensa DDR:n Stasin manipuloinnin kohteena 1970-luvulla. Ilkka Kylävaaran Taistolaisuuden mustan kirjan mukaan Lipposen nimi on Tiitisen listalla. Alpo Rusin mukaan Lipposella oli peitenimi, koodi ja avattu operaatio myös Neuvostoliiton KGB:ssä.

heikki rönkkö kirjoitti...

Jos olettaisi, että näkymätön käsi ei hätäpäissään tyhjentänyt pajatsoa kerralla Stubb'n taskuun, niin 72 000 euroa yhdestä seminaarista antaa hyvän startin kampanjalle.

Paavo Väyryseltä putkahti sopivasti kirja peliin. Hänkin sai kerran kunnolla korvilleen näkymättömältä kädeltä kun Koivisto julkisti presidentinä ulkoministerinsä kanssa käymiään kahdenkeskisiä jutusteluja.

Mutta kaveria ei jätetä. Niinpä Väyryselle on tuotu ihan oikea ruotsalaiskopio keskiaikaisesta kirkosta kotipihaan! Ymmärtäisi jos hän olisi tavallinen lapsenuskoinen vakaa kansalainen, mutta sittenpä ei tuotaisi!

Anonyymi kirjoitti...

TV1-uutiset tänään torstaina klo 15.05. Tasavallan presidentti Tarja Halonen: "En käytä kuriiria", siis juoksupoikaa.

Tämä on parasta mitä olen Tarja Halosen kuullut lausuvan julkisuuteen ja juuri tässä asiayhtyeydessä. Yllättävää itsenäisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Lähetin käytöstä mainittiin jo edempänä.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä nyt viimeistään ollut tullut selville, minkäsortin öykkäri ja ylimielisen epäluotettava persoona Lipponen on-itselleni se kyllä oli selvää jo ennenkin. Kuvittelee omaavansa jotakin yli-ihmillistä oikeutusta toimilleen ja on täysin välipitämätön normaaleista käyttäytymissäännöistä. Vastenmielinen persoona!

Mauno kirjoitti...

Hienoja kommentteja ja vaikka politiikkaa seuraava on nähnyt tämän vuisia, niin on hyvä, että muillakin silmät avautuu!!

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen kerran hieno kirjoitus!

Itseänikin on jo pitkään askarruttanut kuinka Lipposen on onnistunut teflonmaisella tavalla turvata selustansa niin aukottomasti, ettei pitkällä tikullakaan kukaan uskalla tonkaista.
Todella isoja poikia täytynee selän takaa löytyä.

Asiasta toiseen - olisiko blogistilla mielenkiintoa ottaa kantaa tulevaan perustuslakimuutosesitykseen?
Aihettahan on sivunnut ansiokkaasti mm. Riikka Söyring US-blogissaan.

Jari Vento kirjoitti...

Suomalaisen valtiososialismin todellinen helmi, Suomessa on täysin mahdollista vaalipetos. YLE MOT / Ari Korvola
Haamuäänet
http://areena.yle.fi/ohjelma/de81459305398c88048a05a620fb4717

Paavo Lipponen toiminta muistuttaa maanpetosta tai vakoilua. Ei ihme että markkinatalous ja demokratia ovat Suomessa vasta kehitysasteella.

Anonyymi kirjoitti...

"touhutessaan aikanaan sosialistisen järjestelmän tuomiseksi Suomeen"

Niinkö?
Teki ihan päinvastaista ainakin 90-luvulla!

Siru Pola kirjoitti...

90 luku oli Paavolle aikaa, jolloin köyhiä lyötiin kyykkyyn, 60 luvulla oli suunnitelmat laittaa kaikki kyykkyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Lipposen projektiin yksi näkökulma:

Historian professori Henrik Meinander kirjoitti HS:n yleisöpalstalla parisen viikkoa sitten parin kollegansa kanssa ruotsinkielen aseman korostamisen tärkeydestä Suomessa.

Heidän mielestään talouselämä on suurempia elämöimättä liittänyt meitä ennennäkemättömällä tavalla Ruotsiin.

Joskus aiemmin Meinander ennakoi integraation syventymisen myötä nykyisen muotoisen suomenkielisen Suomen siirtyvän historiaan.

Norr-Rogel kirjoitti...

Psst... Syyttäjä aikoo valittaa Helsingin liikuntajohtajan tuomiosta hovioikeuteen...Onkohan nyt tullut luetuksi tätä blogia...Ainakin kannattaisi, sillä vinkkiä siitä mistä lisänäyttöä olisi syytä hankkia on kyllä nyt blogistin kirjoituksessa (381.) kommentit ml. riittämiin.

Anonyymi kirjoitti...

On se hyvä, että Lipponen näin sopivasti vaiennettiin, kun EU:ssa on niin ratkaiseva päiväkin tänään - olisi saattanut paljastaa tohkeissaan vielä tietävänsä joitakin totuuksia - pääkallon paikalla kun on istunut - ja koko operaatio olisikin missannut. Onneksi Wikileaksin ajoitus oli tällainen täsmäiskuluontoinen tällä kertaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Poliitikot valehtelevat aina ja muutkin puolueet pettävät, ei vain kepu.

Näyttö tästä saatiin nyt myös "isolta vauvalta" eli itseltään Timo Soinilta (pers), tältä median lemmikiltä.

Muutama päivä sitten Timo Soini esitteli persujen ilmastopoliittisen ohjelmansa ja aloitti tiedotustilaisuuden kehumalla omaa ahkeruuttaan: "Kun ne ihmiset aina kysyvät, mitä se Soini siellä Brysselissä tekee, niin nyt vastaan. Olen puolitoista vuotta tehnyt tätä."

Nyt on huomattu (YleUutiset tänään), että Soinin paperi on kopioitu lähes sanasta sanaan, kielioppivirheineen päivineen, Metalliliiton viime vuonna eduskunnalle antamasta ilmastolausumasta.

Ylen mukaan siellä lausunnon laatimiseen osallistui viestintäpäällikkö Matti Putkonen, joka on nyt perussuomalaisten vaalityöntekijä. Soini siis omi Putkosen ohjelman omakseen.

Tämän valheen ehkä vielä olisi ymmärtänyt, mutta, mutta Soinin väite siitä, että hän olisi valmistellut ohjelmaa pitkään Brysselissä, on jo kyllä aivan lian paksua.

Alkaako tästä pahasta lapsuksesta persujen alamäki, katkeaako nousukiito ennen vaaleja mahalaskuksi?

On myös kerrottu, että Putkosen aikanaan Metallille laatima ehdotus on saanut vahvoja "vaikutteita" etenkin Eija-Liisa Korholan (kok) esittämistä vastaavista ohjelmista.

Anonyymi kirjoitti...

Olli (Toivo Olavi) Puolitaival

IsoKalle sanoi merkittävän asian jälkiviisaissa: "Lipponen äärettömänvaarallinen puolueelle" juuri ennen vaaleja 17.4.2011.

Lipponen ei osannut edes kuvitella, että juttu putkahtaisi esiin ja juuri tähän vaalien alusaikaan.

Herra Assange on todennut, että Suomessa on salaisuuksia. Mitä muuta hän on saanut tietoonsa? Onko mahdollisesti sellaista, että ne paljastaessaan voi vaikuttaa myös omalta osaltaan vaalien lopputulokseen, sen lisäksi mitä omat suhmuroijamme ovat tehneet viimeisten kahdeksan (8) vuoden aikana?

Erityisesti toivotaan tervetulleksi julkisuuteen itseaiheutettuun pankkikriisiin liittyviä asioita. Ei kaikkien suhmuroinnissa (vastoin omaa tahtoaan) mukana olleiden omatunto ole kestänyt etenkään juuri tahallisia oikeusmurhia, jotka alkkulähteiltään liittyvät Koiviston konklaavin 6.5.1992 salattuihin tapahtumiin. Näitten salattujen tapahtumien pöytäkirjat tasavallan presidentti Tarja Halonen määräsi salaisiksi. Miksi?

Tietääkö herra Assange näistä ja kuinka paljon? Yllätyksenä tuli esille Lipposen juttu, tuleeko samaan syssyyn konklaavin salaiset asiakirjat?

Asianosaiset odottavat suurella mielenkiinnolla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuten HS tänään uutisoi, Lipponen ei ollut niiden henkilöiden joukossa, jotka saivat presidentin kansliasta muistion Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tapaamisesta. STT:n saamasta kyseisen muistion jakelulistasta käy ilmi, että tieto presidenttien tapaamisen sisällöstä välitettiin muun muassa ulkoministeriöön, mutta ei eduskunnan puhemiehelle.

Tällä viikolla on porukalla ihmetelty, mistä Lipponen sai tarkat tiedot Halosen ja Putinin tapaamisen sisällöstä. Lipponen kertoi nämä tiedot edelleen eteenpäin Yhdysvaltain suurlähetystöön lähes saman tien eli vain pari päivää Halosen ja Putinin tapaamisen jälkeen.

Halonen ja Putin tapasivat 14. 12.2004 Pietarissa, presidentin kanslia kirjoitti aiheesta muistion 15. 12.ja jo 17. päivänä Lipponen on ollut USA:n suurlähetystössä keskustelemassa aiheesta.

Vikkelää vuotamista, kerta kaikkiaan!

Anonyymi kirjoitti...

Vai vikkelää - so what!

MInkä nuorena eli Stasi- ja Zavidovo-aikana on oppinut, sen taitaa vielä vanhanakin!

Anonyymi kirjoitti...

Tämäkin jupakka valitettavasti kuivahtaa viikonloppuna, koska Suomi kuuluu niihin byrokratioihin joita Milan Kundera on kutsunut jakelulistoilla hallittaviksi A4- maiksi - sillä erolla, että Suomessa joku voi itse liittää itsensä salaisten dokumenttien jakelulistalle, ja mennä sen jälkeen USA:n lähetystöön kehuskelemaan hyvillä suhteillaan.

Vaikuttaisi siltä, että meillä ei vieläkään ole kansankielistä älymystöä joka pysytyisi selittämään tällaiset omituisuudet yhtäläisyyksillä ranskalaisten valistusajan filosofien pohdintoihin ns. halujen herran olemuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Itseäni kiinnostaisi tietää, milloin amerikkalaisten ja Lipposen välisestä tapaamisesta oli sovittu.

Topiikin kannalta merkityksellistä on:
1. oliko tapaaminen sovittu jo aikaisemmin muusta syystä

vai

2. sovittiinko tapaaminen Lipposen aloitteesta, jotta hän pääsi raportoimaan tuoreet Putinista saamansa tiedot?

Anonyymi kirjoitti...

Mikään virallinen taho ei ole tainnut käynnistää asiasta selvitystä. Juttu vain velloo lehdistössä, mutta kukaan ei ole ottanut asiaa hoitaakseen.

Oikeuskanslerikin taitaa odottaa blogistin kantelua. Mielestäni Jonkan työhistoriasta näkee, että hän kovin heppoisin perustein aikoinaan pääsi oikeuskanslerin apulaiseksi. Nyt kun pitäisi olla itse oikea oikeuskansleri, niin siihen ei kyetäkään, vaan ollaan edelleen pikkuapulainen, joka ei osaa tehdä itsenäisiä ratkaisuja ja nöyristelee "isompiaan".

Hilda K. kirjoitti...

Paavo Lipponen ei ole takinkääntäjä. Hänen palttoonsa on aina ollut sama puoli päällä päin.

Lipponen on aina ollut vasemmistolle vaarallinen kuten muukin vasemmmiston eliitti. Hänen tekosensa on nähty, mutta ulos savustajia ei ole puoluetovereista löytynyt, koska mitenkäs pata kattilaa..., musta kylki kummallakin.
Herraspoika, niinhän hänestä on sanottu, enemmän oikealla kuin oikeistodemarit ja useat naiivit kokoomuslaiset.

Läntisen pallonpuoliskon vasemmistopuolueet alkoivat tehdä oikeistopolitiikkaa kuin yhdestä käskystä jo ennen Kalevi Sorsan aikaa.
Vasemmisto tehtiin vaarattomaksi, se korruptoitiin ja sulautettiin osaksi korporaatioiden hallitsemaa kansainvälistä valtajärjestelmää.

Anonyymi kirjoitti...

Hilda K. ei näytä muistavan, että 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla Lipponen kuului demareiden vasempaan siipeen. Taisi olla jopa ns. pälkäneläisiä. Takkia Lipponen käänsi vasta 1980- ja 90-luvun vaihteessa.

Hilda K. kirjoitti...

Anonyymilla on varmasti paremmat tiedot demarina esiintyneen nuoren poliitikon sydämen sisällöistä.
Anonyymin usko ihmiseen on myös ehyempi.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kuvaus herrojemme lapsenskoisuudesta tänään HS:ssa presidentti Koivisto, vaikkakaan ei nöyränä raamatunlukijana mainitse henkisiä neuvonantajiaan.

Täysin venäläistyneitä inkeriläisiä siis kutsuttiin Suomeen luterilaisen uskonnon perusteella, eikä sillä perusteella että edes haluaisivat oppia suomenkieltä.

Euroopan suuren henkisen muutoksen henkisiin isiin lukeutuva Albert Camus oli heti holocaustin jälkeen kirjoittanut -Jumalan petettyä juutalaiset- että "onhan minulla isänmaa: ranskankieli".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

HS:n juttu oli loistava todiste myös siitä, miten salaisten poliisien miesten eli Supon Tiitisen ja KGB:n Karasevin muisti on sanotussa inkeriläisten maahanmuuttoasiassa mennyt totaalisesti!

Heh, heh, uskokoon ken haluaa!

Itse olen varma siitä, että Koiviston ideaksi väitetty inkeriläisten muutto tehtiin juuri KGB:n aloitteesta.

Anonyymi kirjoitti...

Virkakoneisto vikkelänä

Inkeriläisten niin kutsuttu paluumuutto Neuvostoliitosta alkoi Koiviston televisiohaastattelusta huhtikuussa 1990.
------
"Inkeriläiset ovat suomalaisia", Koivisto sanoi. "Heidän esi-isänsä ovat aikoinaan Ruotsin vallan toimesta sinne siirrettyjä, ja he ovat siellä monia kokeneet."

Virkamieskoneisto ryhtyi toimeen heti Koiviston lausunnon jälkeen. Ilmaisua "Ruotsin vallan toimesta" tulkittiin niin, että tulijoiksi hyväksyttyjen suomalaisjuuret saattoivat löytyä 1600-luvulta saakka. Tuolloin alkoi muutto Suomesta Inkerinmaalle eli Pietarin ympäristöön ja Suomenlahden eteläpuolelle. / HS 2011

Vertaa


Once during the 1960's, an aide submitted a memo to Hoover, only to find it returned with a single cryptic comment written on the first page: "Watch the borders."

Well, when Hoover told them to jump,they jumped and stayed in the air until he told them to come down. FBI agents were dispatched to Texas, California, Minnesota,and Washington. Their instructions included: "Watch the borders". Once in place, the agents' pulses slowed down and their brains sped up. What, exactly, were they to be watching for? Eventually, this question made its way back up the chain of command, and at last Hoover's aides braved his displeasure by asking him for further instructions. Hoover explained that the margins on the memo were too narrow, and that typists should watch the borders.

J. Edgar Hoover was the director of the U.S. Federal Bureau of Investigation from 1924 until his death in 1972.

Mika Lako

Anonyymi kirjoitti...

#
Itse olen varma siitä, että Koiviston ideaksi väitetty inkeriläisten muutto tehtiin juuri KGB:n aloitteesta.
#

Eikös samaan aikaan ollut tapetilla mutta suurelta yleisöltä piilossa se, että venäjän somalailaiset tulisi Suomen vastaanottaa inkeriläisten rinalla. Siis inkeriläisten paluumuuton ehdoksi Jeltsin kytki paikallisten somalialaisten vastaanottovelvollisuuden meidän kontollemme.

Onko yo. mitää näyttöä tai tietoa kuin ainoastaan oletus.

Skorpioni kirjoitti...

Miksi presidentti Koivisto oman kertomuksensa mukaan oli tiedustellut inkeriläisten palauttamista Suomeen juuri Supon silloiselta päälliköltä Seppo Tiitiseltä?

Vastaus on kai se, että Koivisto oli ollut ennen tiedustelemista Tiitiseltä yhteydessä KGP:een ja halusi sen jälkeen tietää tietää Supon kannan. Joka tapauksessa inkeriläisten "paluumuutto" lienee ollut täydellinen yllätys ulkomaalaishallinnolle, jonka tehtäviin olisi ensi sijassa kuulunut arvioida inkeriläisten "paluumuutajien" tarve ja oikeutus.

Väitän, että inkeriläisten "paluumuuttajien" tulo Suomeen oli koko muulle virkamieskunnalle ja ehkä myös poliitikoille täydellinen yllätys.

Täytyy nimittäin ottaa huomioon, että Suomi varsinkin tuohon aikaan noudatti erittäin pidättyväistä maahanmuuttopolitiikkaa, joka salli vain yksittäisten henkilöiden muuttamisen Suomeen.

Inkeriläisten tulo tänne herättää tietysti monenlaisia kysymyksiä. Esim. sen, kun/jos "paluumuutto" oli KGP-lähtöinen, tuliko maahaamme samalla kuinka monta aktiivivakoojaa ja miten Supo karsi vakoojat tänne tulleiden "paluumuuttaajien" listoilta. Tämä täytyisi selvittää ja se selviää sillä, onko monta "paluumuuttajaa" karkoitettu muuton jälkeen takaisin Suomesta.

Toinen Koiviston tekemä päätös, josta ei ole puhuttu juuri lainkaan sen paremmin Koiviston kuin hallituksenkaan suulla, oli se, että Suomi salli 1980-lopussa joukko kuljetukset ,ilmateitse Neuvostoliiton juutalaisille Suomen kautta.

Miksi Neuvostoliitto ei palauttanut omia juutalaisiaan suoraan Israeliin, vaan kuljetukset tapahtuivat Suomen kautta?

Melkoisia päätöksiä ja ratkaisuja siis silloiselta presidentiltä ilman, että sen paremmin media kuin hallituskaan olisi kiinnittänyt asioihin juuri mitään huomiota!

Anonyymi kirjoitti...

Presidenttiemme ihmisjärjelle kaantymättömiltä tuntuvien ratkaisujen selitys löytyy KGB:n vakoilijoiden ujutusta todennäköisemmin yleisestä lapsenuskoisuudestamme "häneen" joka nukkui kun olisi pitänyt valvoa, esim. Estonian upotessa.

Inkeriin ohjattiin luterilaista siirtoväkeä samaan tapaan kuin Suomenkin syrjäseuduille Ruotsin kuninkaan vallan vakiinnuttamiseksi. Siitä syntyi Koiviston puhumaksi tarkoitettu kunniavelka.

Se taas, että Eurooppa oli perusteellisesti muuttunut Kekkoslovakian aikana, vei Koivistoltakin sormen suuhun. Uskonnon sijaan kansan käyttämästä perinteisestä kielestä oli tullut uusi paikallisidentikaation peruste. Hän sentään ymmärsi olla pyrkimättä kolemannelle kaudelle, vaikka se silloin vanhan lain mukaan olisi ollut mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka luottamuksellisia Halosen keskustelut Putinin kanssa olivat.

Toimittajat voisivat kysyä presidentti Haloselta oliko Putinin kanssa sovittu, että keskustelut ovat luottamuksellisia ja pysyvät kahdenvälisinä. Voisi hyvin kuvitella, että presidentit keskustelevat kaikenlaisista maitten välisistä asioista joista vain osan halutaan tulevan julkisuuteen. Asia ei selviä kuin kysymällä asiaa suoraan presidentiltä. Hän voisi tokin itsekin antaa asiasta lausunnon, mutta hän on kyllä puun ja kuoren välissä, sillä mikä tahansa lausunto on demareille huono asia ja hänhän on itsekin ainakin entinen demari. Täytyy kyllä ihmetellä Salolaisen lausuntoa, että on normaalia antaa kaikki tiedot amerikkalaisille kahdenvälisistä keskusteluista, myös luottamuksellisista. Onko hän samaa mieltä myös jos toisena osapuolena olisi yhdysvaltain presidentti? No ei varmaan olisi!

Skorpioni kirjoitti...

Ei ihme, ettei presidentti Tarja Halonen ole saanut kutsua USA:n presidentin luo. Viimeistään tämä Wikileaksin paljastus osoittaa, että Suomen korkein valtiojohto on vuotanut kuin seula. USA on vetänyt tietysti heille vuodatetuista Venäjän tiedoista sen johtopäätöksen, että Halonen vuotaa myös kaikki USA:sta saamansa luottamukselliset tiedot heti Venäjälle. Tämän vuoksi vierailukutsua ei ole kuulunut USA:aan.

Toisaalta mitä turhaaa kutsua Halosta USA:aan, koska USA saa täysin vaivatta tiedot Lipposelta ja aivan mitä ilmeisemmin myös Pertti Salolaiselta, joka on vielä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Lipposen ja Salolaisen, näiden entisten uimaripoikien, toimet olisi syytä tutkia.Kysymys ei ole mistään diplomatiasta, vaan arkaluonteisten tietojen vuotamisesta vieraalle valtiolle.

Nyt ymmärrän vielä paremmin kuin ennen, miksi Jäätteenmäki joutui jättämään pääministerin tehtävät. Halosen ja Jätteenmäen silminnähden hyvät ja ystävälliset välit Jäätteenmäen hallitusta muodostettaessa olivat merkki siitä, että Lipponen haluttiin sivuraiteille, josta Halonen oli tyytyväinen. Tämä taas osoittaa, ettei Lipposella ole ollut Halosen lupaa vuotaa tietoja USA:n suurlähettiläälle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, Jaakko Iloniemi, tämä "Kekkosen näköinen mies", tosiaan väitti, että Halonen olisi tarkoittanut tiedot Putinin "kunnosta" ja keskusteluista amerikkalaisten tietoon.

Tätä samaa aprikoin myös tämän jutun kommenteissani. Syyksi arvelin sen, että Halonen halusi lepyttää ja lämmittää suhteitaan Bushin hallintoon YK:n yleiskokouksessa pitämänsä Bushia arvostelleen puheen jälkeen ja siksi, että saisi kutsun Valkoiseen taloon.

Mutta Halonen ei tietenkään halunnut, että tiedot Putinin tapaamisesta vuodettaisiin Lipposelle! Tässä Jarmo "Jorge" Viinanen ja Olli Perheentupa tekivät virheen, sillä mistäpä muualta Lipponen olisi saanut yksityiskohtaiset tiedot käyttöönsä.

Bush ja muut amerikkalaiset olivat suuttuneet Haloselle myös siitä, että Lipposen ja Bushin väliset keskustelut Irak-koalitiosta joulukuussa 2002 Washingtonissa oli vuodettu presidentin kansliasta oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäelle.

Manninen ja Jäätteenmäki ottivat tästä syystä niskoilleen tunnetuin seurauksin.

Mutta oliko ja onko jenkeillä edelleen tietoa, siis sitä diplomaattista sellaista, siitä, ettei Manninen itse asiassa toiminut fakseja lähettäessään täysin omasta aloitteestaan?

Mikä oli Halosen osuus asiassa? Onko amerikkalaisilla todella tästä "parempaa tietoa?" Paljastavatko Wikileaksin salaiset paperit tämänkin asian?

Anneli Jäätteenmäki on koko ajan vaiennut vuodon yksityiskohdista. Hän näyttää odottavan, että Halosen presidenttikausi päättyy.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvaan kuuluu, että myös Jaakko Iloniemi on demari, kuten ilmeisesti myös Jarmo Viinanen ja Olli Perheentupakin.

Iloniemi ei kuitenkaan väittänyt, että Lipposella olisi ollut lupa vuotaa ko. tietoja USA:n lähettiläälle.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin arvelut Halosen osuudesta faksien vuotamiseen 2003 kansliasta Jäätteenmäelle voivat hyvinkin pitää paikkaansa.

Muistettakoon vain, miten Jäätteenmäki vakuutteli kahteen kertaan eduskunnassa, että Mannisen lähettämät faksit tulivat hänelle "pyytämättä ja yllättäen."

Vaikka J-mäen puheille on naureskeltu, niin kukapa tietää, vaikka hän olisi puhut totta!

Anonyymi kirjoitti...

Suojelupoliisin päällikön viransijaisuutta on hakenut neljä henkilöä. Hakijat ovat sisäministeri Anne Holmlundin poliittinen valtiosihteeri Antti Pelttari, suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knape, valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto sekä toimitusjohtaja Matti Hyvönen.

Hyvönen toimii kaivinkoneyrittäjänä. Suojelupoliisin päällikön nimittää valtioneuvosto sisäasiainministeri Anne Holmlundin (kok.) esityksestä. Pelttarin arvellaan olevan vahvoilla nimityksessä.

Supon nykyinen päällikkö Ilkka Salmi siirtyy 15.2. alkaen EU:n tilannekeskuksen johtajaksi neljän vuoden määräajaksi.
---
Minusta olisi kyllä varteenotettavia syitä harkita Hyvösen nimittämistä. "Masa" voisi kaivurillaan kaivaa totuuden esiin monesta asiasta, erityisesti Supoa pitkään vahingoittaneista kiusaamistapauksista.

Anonyymi kirjoitti...

En ole jaksanut kahlata koko viestiketjua läpi, siis mainittiinko asia jo, mutta tuo Putinin perustelu on aika epälooginen, eihän Puolan itäraja koske Venäjää, sehän on Valko-Venäjän ja Ukrainan asia, jos Puola alkaisi vaatia entisiä rajojaan idässä. Mutta voihan olla, että Putin huolestui näiden mainittujen naapureiden puolesta, tiedä häntä. Yhtä kaikki, hyvä että Karjala on otsikoissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näinhän se todellakin on, eli Puolan itäraja ei ole Puolan ja Venäjän välinen raja.

Mainitsin tästä omassa kommentissani eli oikeastaan blogin täydennyksenä aiemmin.

Mutta ehkä Putin ei oikein noteeraa Valko-Venäjää itsenäisenä valtiona...

Anonyymi kirjoitti...

BREZNEV'iläiset SEKOPÄÄT


Lipponen on hölösuu. Mitä uutta siinä on? Lipponen lupasi Bush'ille että suomi osallistuu Irakin jälleen rakentamiseen. Tämä tapahtui ennen ko. sotaa! Haloo. Lipponen ei siis antanut suomen hyväksyntää USA:lle, mutta suostui jälleen rakentamaan???
Jäätteenmäki vuosi asian julkisuuteen, ja samalla pelasti Suomen kriisin ulkopuolelle.
Kiitän luojaa ettei Lipponen enää ole sotkemassa maamme asioita.
Nim. Tasavallan Sahtivaari

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Lipponen syyllistyi maanpetokseen.

Anonyymi kirjoitti...

Lipponen voisi lyhyen koulutuksen jälkeen olla maakaasuputkivuotojen asiantuntijakin

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta ehkä Putin ei oikein noteeraa Valko-Venäjää itsenäisenä valtiona..."

Jep. Taitaa vielä olla Neuvostoliiton rajat ja etupiirit (ja niiden laajentaminenkin?) mielessä. Pl. tietenkin baltit, jotka eivät ole slaaveja.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Paavo joutuu Tartsan "puhutteluun". Taas saamme nähdä sen, miten Tartsa vierittään syyn muiden niskoille!

Juuri näinhän kävi irakgatessa. Sain fakseja "pyytämättä ja yllätyksenä". Puhun "niin totta kuin voin"..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tosiaan, I-S:n mukaan Tarja Halonen aikoo keskustella eduskunnan Paavo Lipposen kanssa Wikileaks-paljastuksesta.

Halosen mukaan hän ja Lipponen eivät ole vielä tavanneet sen jälkeen, kun paljastus tuli ilmi viikko sitten.Presidentti aikoo ottaa asian esille myös torstaina eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa.

Halonen sanoo Ilta-Sanomissa myös, että aikoo keskiviikkona keskustella Wikileaks-paljastuksesta "muutaman ihmisen" kanssa. Halonen ei kuitenkaan nimeä kyseisiä henkilöitä.

Lipposen odotetaan kertovan oman versionsa tapauksesta lauantaina, jolloin hän on Ylen Ykkösaamun vieraana.
---
Olisikohan kyse kuitenkin lähinnä siitä, että Halonen ja Lipponen sopivat keskenään siitä, mitä Liponen kertoo ensi lauantain tv-haastattelussaan?

Skorpion kirjoitti...

So What!
Uskon, että Halosen ja Lipposen tulevat kommentit edustavat tätä linjaa

Anonyymi kirjoitti...

Inhottaa nämä lähetystöjen helmoissa juoksevat poliitikot, Lipposet ja Kanervat.

Inhottaa nähdä kuinka ihminen ryhtyy lampaaksi; menettää jotakin inhimillisestä arvokkuudestaan, mutta onko näillä "ajattelijoilla" sitä koskaan ollutkaan?

Haluavat vaan, että heidän päätään isot pojat silittelevät.

J.P.H. kirjoitti...

Oikeuskanslerin ihmeellinen kommentti. J.V. on kirjoituksessaan todennut, ettei J.Jonkalla ole ryhtiä edes tutkia korkeiden poliitikkojen toimia. Tarkastin juuri lakia oikeuskanslerin tehtävistä. Laissa kyllä suoraan sanotaan 3 § että oikeuskansleri valvoo kaikkia julkisia tehtäviä. Lisäksi se valvoo myös tasavallan presidentin toimia. Natsat siis riittäisivät tutkia puhemies Paavo Lipposen mahdollista maanpetosasiaa, mutta kantti ei vain riitä. Kun oikeuskansleri ei hoida tehtäviään, niin hänet pitäisi heti erottaa ja vaihtaa uusi mies tilalle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

J.P.H. on nyt kyllä erehtynyt tai ymmärtänyt asian väärin.

Oikeuskansleri tutkii ainoastaan viranomaisten ja virkamiesten virkatointen laillisuutta. Ministerit ja tasavallan presidenttikin ovat virkamiehiä, mutteivät sen sijaan kansanedustajat tai eduskunnan puhemies, joka on myös kansanedustaja.

Lipponen ei ollut v. 2004 ministeri, kun hän kävi USA:n suurlähetystössä "vuotamassa."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Halonen tänään: Minulla on syvä luottamus Lipposeen!

Halosen luottamus on kyllä syvältä!

Mutta persut ovat gallupkannatuksessa jo tasoissa demareiden kanssa ja hengittävät jo aivan kokoomuksen ja kepun niskassa!

Anonyymi kirjoitti...

Kommentoija Rönkkö päätteli osuvasti Lipposella olevan Valtionhoitajan valtuudet. MOT.

Niitä Halosenkin on syytä pelätä ellei halua joutua Ahtisaaren tavoin lattiarätiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Yle ei ota vastaan kommentteja "syvään luottamukseen".Ylen toimittajat vertasivat eilen arabidiktaattoreja Kekkoseen. Tähän on tultu.

Anonyymi kirjoitti...

Tiitisen lista pitää julkaista mitään siihen lisäämättä sitä muuttamatta tai mitään pois siitä jättämättä että kansa saa tehdä päätöksensä.