397. Oikeuskanslerin päätös KKO:n "kuprutuomion" johdosta

Eiliseen kirjoitukseen viitaten esitän tässä oikeuskanslerin kysymyksessä olevan päätöksen laillisuusvalvonta-asiassa. Olen lihavoinut päätöksestä joitakin kohtia, joissa on kyse lähinnä oikeuskanslerin arvioinneista.

"Päätös 1.2.2011 Dnro OKV/12/50/2010

ASIA

Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

ASIAN VIREILLETULO

Olen ottanut jäljempänä selostetun korkeimman oikeuden menettelyn sen ensimmäisenä oikeusasteena 24.6.2010 ratkaisemassa virkarikosasiassa dnro R2010/154 tutkittavakseni omana aloitteena.

HANKITTU SELVITYS

Asian ratkaissut korkeimman oikeuden jaosto (oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jukka Sippo) ja esittelijänä asiassa toiminut vanhempi oikeussihteeri Sari Ruokojärvi ovat antaneet asiasta selvityksensä. Lisäksi korkeimman oikeu-den rikosasiaryhmän hoitajana toimiva esittelijäneuvos Kari Vesanen on antanut selvityksen korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltävissä asioissa noudatettavista menettelytavoista.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on antanut asiasta lausuntonsa.

RATKAISU

1. Korkeimman oikeuden tuomio

Korkein oikeus on 24.6.2010 asiassa dnro R2010/154 antamallaan tuomiolla nro 1359 hylännyt kantajan korkeimpaan oikeuteen 15.2.2010 toimittamassa haastehakemuksessa käräjätuoma-riin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvok-seen ja viskaaliin kohdistamat rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kantajan mukaan käräjätuo-mari oli 29.4.2005 perustanut päätöksensä turvaamistoimesta pakkokeinolaissa tarkoitettujen erityisten edellytysten olemassaolon osalta ainoastaan kantajan kiistämiseen. Menettely rikkoi kantajan mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa turvattua syyttö-myysolettamaa. Hovioikeuden jäsenet ja asian esitellyt viskaali olivat päätöksellään 22.6.2005 jättäneet käräjäoikeuden päätöksen pysyväksi. Kantaja oli vaatinut kerrotuille virkamiehille mainitusta menettelystä rangaistusta ensisijaisesti rikoslain 40 luvun 8 §:n nojalla törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti mainitun luvun 9 §:n nojalla virkavelvolli-suuden rikkomisesta tai luvun 10 §:n nojalla tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomi-sesta.

Korkein oikeus on todennut tuomiossaan alaotsikon ”Syyteoikeuden vanhentuminen” alla, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rik-komisesta vanhenee rikoslain 8 luvun säännösten mukaan kahdessa vuodessa. Koska käräjäoikeuden päätös oli annettu 29.4.2005 ja Helsingin hovioikeuden päätös 22.6.2005 ja haastehakemus toimitettu korkeimpaan oikeuteen 15.2.2010, oli syyteoikeus virkavelvollisuuden rik-komisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen osalta korkeimman oikeuden mukaan vanhentunut.

Korkein oikeus on edelleen otsikon ”Kannanotto rangaistus- ja korvausvaatimuksiin” alla to-dennut, että käräjäoikeuden päätöksen mukaan turvaamistoimen erityisinä edellytyksinä olivat olleet kantajan pyrkimys välttää korvauksen maksaminen kätkemällä ja hävittämällä omaisuut-taan ja että käräjäoikeuden mukaan pakkokeinon käyttöä oli voitu pitää myös rikoksen törkeys ja sen selvittämisen tärkeys huomioon ottaen puolustettavana. Sen perusteella, mitä kantaja oli esittänyt ja mitä käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksistä ilmeni, oli korkeimman oikeuden mukaan selvää, ettei käräjätuomari eivätkä hovioikeuden jäsenet ja esittelijä olleet syyllistyneet niihin rikoksiin, joista kantaja oli vaatinut heille rangaistusta. Kantajan vaatimukset olivat siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus hylkäsi kanteen tuomiolla haastetta antamatta.

2. Oikeuskanslerin toimivallasta

Perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tulee muun ohella valvoa, että tuo-mioistuimet, virkamiehet ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

Oikeuskansleri ei voi puuttua tuomioistuinten toimi- ja harkintavaltansa rajoissa tapahtuvaan päätöksentekoon. Tuomioistuinten lainkäyttöön kohdistuvassa valvonnassa oikeuskansleri puuttuu yleensä selviin menettelyä koskeviin virheisiin sekä perus- ja ihmisoikeuksia loukkaa-vaan menettelyyn. Oikeuskansleri voi puuttua myös tuomiossa olevaan selvään virheeseen.

3. Korkeimman oikeuden menettelyn oikeudellinen arviointi

3.1 Syyteoikeuden vanhentuneisuutta koskeva ratkaisu

Korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodes-sa, on asian ratkaisseen jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut lausunnossaan, että virheellinen merkintä van-hentumisajasta sisältyi esittelijän muistioon ja että esittelijän päätösehdotuksen perustelut ovat asiasisällöltään vastanneet lopullisen tuomion perusteluja. Presidentti on todennut esittelijän virheen jääneen asian ratkaisseelta jaostolta havaitsematta.

Jaoston oman selvityksen mukaan kyse on huomaamattomuudesta johtuneesta perusteluvir-heestä. Edellä mainituista korkeimman oikeuden presidentin lausunnossaan mainitsemista sei-koista käy ilmi, että kyse on virheestä korkeimman oikeuden syyteoikeuden vanhentuneisuutta koskevan ratkaisun tosiasiallisessa, ei vain sen julkituodussa, perusteessa.

3.2 Syyteoikeuden vanhentuminen asian ollessa korkeimman oikeuden käsiteltävänä

Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen kat-kaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaati-mus. Tämä on saadun selvityksen mukaan kerrottu myös korkeimman oikeuden esittelijän op-paassa. Kun haastehakemuksen saapumisella tuomioistuimeen ei ole syyteoikeuden vanhentu-misajan kulumisen katkaisevaa vaikutusta, on korkein oikeus otaksuttavasti syyteoikeuden vanhentumista koskevaan arviointiinsa sisällyttämällä maininnalla haastehakemuksen toimit-tamisajankohdasta viitannut siihen, että virkavelvollisuuden rikkomisen tahallisen ja tuotta-muksellisen tekomuodon syyteoikeus olisi ollut vanhentunut jo asian tullessa korkeimmassa oikeudessa vireille eli korkeimman oikeuden vastaanottaessa kantajan haastehakemuksen.

Esittelijä oli saanut asian valmisteltavakseen 16.2.2010. Asia oli ratkaistu korkeimman oikeu-den istunnossa 15.6.2010. Korkeimman oikeuden presidentin ilmoittaman mukaan jaosto saa yleensä tiedon asiasta vasta, kun jutun esittelyasiakirjat jaetaan heille eli viikkoa tai kahta en-nen istuntoa. Tuomio asiassa annettiin 24.6.2010.

Korkeimman oikeuden presidentin lausunnossaan toteamin tavoin syyteoikeus oli vanhentunut osaksi (käräjätuomarin menettelyn osalta) 29.4.2010 asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi (hovioikeuden jäsenten ja esittelijän menettelyn osalta) 22.6.2010 asian ollessa jo jaos-ton käsiteltävänä. Vaikka korkeimman oikeuden tuomiossa lausuttu oikeudellinen päättely oli edellä kohdassa 3.1 kerrotulla tavalla virheellinen, piti sen syyteoikeuden vanhentuneisuudesta tekemä johtopäätös siten tuomion antamispäivänä paikkansa.

Jaosto on ilmoittanut selvityksessään, että se oli katsonut asianomistajan kanteen olleen selväs-ti perusteeton. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaa-timus on selvästi perusteeton. Näin ollen jaostolla ei selvityksensä mukaan ollut lain mukaan velvollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin hovioikeuden jäsenten ja esittelijän haastamiseksi siitäkään huolimatta, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tulisi vanhentumaan muutaman päivän kuluttua. Tuomiossa olevasta edellä mainitusta virheestä tosin on pääteltävissä, ettei jaosto tosiasiallisesti ollut vanhentumisvaaraa havainnut.

Asian esittelijä on todennut omassa selvityksessään, että hän oli tarkastaessaan kantajan haas-tehakemuksen pitänyt kantajan vaatimuksia selvästi perusteettomina ja katsonut, ettei ollut aihetta ryhtyä valmistelemaan haastehakemuksen tiedoksiantamista.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut lausunnossaan, että korkeimpaan oikeuteen toimitetuissa asiakirjoissa ei ollut kiinnitetty huomiota uhkaamassa olleeseen vanhentumiseen, koska virallinen syyttäjä ei ollut ollut asiassa asianosaisena. Ottaen huomioon esitettyjen rangaistusvaatimusten perusteet asiassa ei presidentin lausunnon mukaan olisi missään tapauksessa tullut edetä haasteiden antamiseen.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan tuomioistui-men on asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa viipymättä annettava haaste, jollei kannetta ole luvun 5 §:n mukaisesti jätetty tutkimatta tai hylätty. Säännöksen voidaan katsoa antavan tuomioistuimelle velvoitteen pyrkiä omalta osaltaan huolehtimaan siitä, ettei rikoksen syyteoi-keus pääse käsittelyn aikana vanhenemaan. Se, ettei asianomistajan rangaistusvaatimusta voitaisi haasteen antamisessa tapahtuneen aiheettoman viipymisen vuoksi käsitellä, olisi omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön toimivuuteen. Kysymys on viime kädessä perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeuden saada asiansa tuomioistuimessa asianmukaisesti käsitellyksi toteu-tumisesta. Erityistä periaatteellista merkitystä asialla voidaan nähdä olevan nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa tilanteissa, joissa asianomistaja käyttää perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaista syyteoikeuttaan.

Korkeimman oikeuden esittelijän oppaassa on todettu asianomistajan haastehakemuksen tie-doksiantamisesta seuraavaa: ”Asianomistajan haastehakemus tulee antaa tiedoksi vastaajille ennen asian käsittelyä viisijäsenisessä jaostossa, jos syyteoikeus uhkaa vanhentua ennen esitte-lyä tai hyvin pian esittelyajankohdan jälkeen. Haastehakemus on syytä antaa tiedoksi myös muulloin, jos haastehakemus ei ole ensitarkastuksen jälkeen havaittavissa selvästi perusteetto-maksi. Jos sen sijaan haastehakemus on selvästi perusteeton eikä syyteoikeuden vanhentumi-nen uhkaa, asiassa tulee harkittavaksi mahdollisuus viedä asia esittelyyn ilman, että haastehakemusta on annettu tiedoksi vastaajille. Tällöin esittelijän on tullut lähtökohtaisesti valmiste-lussa päätyä siihen, että kanne on hylättävissä haastetta antamatta selvästi perusteettomana.”

Koska kysymyksessä olevassa asiassa syyteoikeus oli vaarassa vanhentua ennen korkeimman oikeuden ratkaisun antamista, olisi asian esittelijän tullut mainitun ohjeistuksen mukaisesti ryhtyä toimenpiteisiin haasteiden antamiseksi. Asianmukaisin toimintatapa olisi tietysti ollut esi-tellä asia jaoston ratkaistavaksi niin joutuisasti, ettei vanheneminen olisi asiaa ratkaistaessa uhannut.

Korkeimman oikeuden presidentin mukaan se, ettei esittelijä ole asiassa havainnut syyteoikeu-den vanhentumismahdollisuutta, on aivan ilmeisesti johtunut hänen lievempien virkarikosten vanhentumisajan pituutta koskeneesta erehdyksestään. Presidentin mukaan jaostokaan ei ole selvästi perusteetonta vaatimusta käsitellessään erityisesti kiinnittänyt huomiota vanhentumi-seen, kun asiassa ei ole ollut nähtävissä perustetta vastapuolen haastamiseen.

3.3 Kannan ottaminen syyllisyyskysymykseen syyteoikeuden puuttumisesta huolimatta

Korkein oikeus on todettuaan tuomiossaan, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisista ja tuottamuksellisista virkavelvollisuuden rikkomisista oli vanhentunut, hylännyt kanteen myös niiden osalta toteamalla olevan selvää, etteivät vastaajat olleet syyllistyneet niihin rikoksiin, joista kantaja oli vaatinut heille rangaistusta. Korkein oikeus on näin tuomiossaan ottanut kan-taa syyllisyyskysymykseen myös syyteoikeudeltaan vanhentuneiden rikosten osalta. Kyse ei ole ollut tilanteesta, jossa syyteoikeuden vanhentumista koskevaan kysymykseen olisi liittynyt tulkinnanvaraisuutta tai muuta epäselvyyttä kuten epätietoisuus tekoajankohdasta.

Jaosto on todennut selvityksessään, että asianomistajan rangaistusvaatimuksen kohteena oli ollut yksi ja sama menettely, jota hän oli arvioinut rikoslain kolmen eri pykälän nojalla. Kor-keimman oikeuden tuomiossa on katsottu, ettei vastaajien viaksi väitetty menettely ole ollut rikollista. Oikeuskäytännössä, myös korkeimmassa oikeudessa, on jaoston ilmoittaman mukaan vanhentunut syytevaatimus hylätty toisinaan myös sillä perusteella, että se on selvästi perusteeton.

Minulla ei ole oikeudellisia perusteita todeta korkeimman oikeuden menetelleen asiassa kysei-seltä osin tavalla, joka antaisi aihetta toimenpiteisiini laillisuusvalvojana.

4. Johtopäätökset ja toimenpiteet

Saadun selvityksen perusteella on asian esittelijällä ollut virheellinen käsitys enimmäisrangais-tukseltaan lievimpien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä on ollut seuraukse-na, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta on ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus on osin van-hentunut asian käsittelyn aikana. Asian luonne lienee vaikuttanut siihen, ettei asian ratkaissut viisijäseninen jaosto ole esittelijän, sinänsä varsin ilmeistä, oikeudellista virhettä havainnut.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut, että tuomion perusteluissa oleva valitettava virheellisyys on jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ole aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän on presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhen-tumisella. Hän on todennut tapauksen olevan yksi osoitus niistä ongelmista, joita nykyisen lainsäädännön tarjoama täysin avoin mahdollisuus yksityishenkilöiden ilman syyttäjän myötä-vaikutusta ajamiin, vastaajan asemasta riippuen jopa ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltäviin virkasyyteasioihin synnyttää tilanteessa, jossa korkeimman oikeuden työpanos täytyy yhä määrätietoisemmin suunnata vuosi vuodelta vaativammasta päätehtävästä eli ennakkoratkaisujen antamisesta huolehtimiseen. Presidentin mukaan kyseisenlaisiin asiasisällöltään selvästi perus-teettomiin asioihin ei voida uhrata samanlaista työpanosta kuin mainittuun päätehtävään. Presidentti on kuitenkin todennut toisaalta olevan selvää, että niin kauan kuin korkeimmalla oikeudella on tällaisiakin asioita käsiteltävänään, ne on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

Minulla ei käytettävissäni olevan selvityksen perusteella ole perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Korkeimman oikeuden presidentin minulle ilmoittaman mukaan kor-keimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi anna aihetta muihin toimenpiteisiini kuin että pyydän korkeimman oikeuden presidenttiä saat-tamaan tämän päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin Sari Ruokojärven ja asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston tietoon.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Esittelijäneuvos Markus Löfman"

---

Jätän päätöksen ja asian lukijoiden valistuneeseen mietintään.

Itse sain käsityksen, jonka mukaan korkeimman oikeuden toiminnassa on ollut ihmeen tärkeää saada kanne pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman kivuttomasti eli siis haastetta antamatta. Sen on ollut asiassa tavoite numero yksi. Mutta jos haaste olisi annettu, olisi korkein oikeus ilmeisesti välttynyt nyt kokemaltaan hienoiselta nöyryytykseltä, mitä oikeuskanslerin päätös joka tapauksessa merkitsee. Rikoksen syyteoikeus ei olisi päässyt vanhenemaan "käsiin."

Hylkäämishötäkässä tuli loppuvaiheessa ilmeisesti niin kiire, ettei kukaan ylimmän tuomioistuimen viidestä jäsenestä tullut kiinnittäneeksi huomiota rikoksen syyteoikeuden oikeaan vanhenemisaikaan, joka kuuluu kuitenkin rikosoikeuden perusasioihin, jotka tuomarin tulee aina tarkistaa.