1. Oikeudenkäyntien kohtuuttoman pitkä kesto on tunnettu tosiasia ja yksi suomalaista lainkäyttöä rasittavista pahimmista epäkohdista. Siitä on puhuttu paljon, mutta ilman tulosta. Tässä blogissa on tehty ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi, mutta oikeusministeriö ei ole näihin aloitteisiin tarttunut eikä lähtenyt viemään niitä eteen päin.
2. Suomi on saanut 2000-luvulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta lähes sata langettavaa tuomiota oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Tämä on saattanut Suomen noloon asemaan ja mustannut sen mainetta ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona. Oikeusministeri Johannes Koskinen uhosi vielä vajaa kymmen vuotta sitten pitävänsä huolen siitä, että Suomesta tulee "maailman paras" oikeusvaltio. Mutta kuinkas sitten kävikään ja miten kävi tässä suhteessa, siis oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa oikeusministeri Koskiselle itselleen? Tästäkin olen blogissani kertonut.
3. Oikeusministeri Tuija Braxin johdolla oikeusministeriö keksi omasta mielestään oivan keinon, jolla Suomen maine saataisiin pelastetuksi ja Strasbourgiin tehtävät ihmisoikeusvalitukset vähenemään ja vähitellen kokonaan lakkaamaan: Maksetaan niille (raukoille ja ikuisille marisijoille, suorastaan kverulanteille) jokin aivan nimellinen korvaus tai hyvitys prosessin viivästymisestä valtion pussista, jolloin niiden (kurjien) ei tarvitse enää valitella Strasbourgiin ja pilata Suomen mainetta! Näin sitten tehtiin ja säädettiin niin sanottu hyvityslaki eli tarkemmin sanottuna laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009), joka tuli voimaan vuoden 2010 alusta.
4. Muuta ei sitten ole asiassa tehtykään, sillä niihin syihin, joiden takia oikeudenkäynnit viivästyvät, ei ole puututtu, eikä etsitty keinoja, joilla viivästyminen saataisiin kuriin oikeusturvaa ja oikeusvarmuutta silti vaarantamatta. Valitusoikeutta hovioikeuteen on tosin rajoitettu ottamalla käyttöön jatkokäsittelylupa ja karsimalla hovioikeuksien suullisia käsittelyjä. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että nämä keinot kaventavat asianosaisten oikeusturvaa, sillä niiden takia osa käräjäoikeuden vääristä ratkaisuja jää pysyväksi. Viivästyskantelu, jota olen itse "markkinoinut" ja joka olisi tehokas tapa ehkäistä prosessin pitkittymisen syntymistä, ei aikanaan hyväksytty, vaan tuomioistuimet, korkein oikeus etunenässä, vastusti sitä.
5. Edellä mainittu hyvityslaki (362/2009) on eräiltä osin omalaatuinen. Kaikesta näkee, että valtio, jonka aikeet lainsäätäjä on hyväksynyt, on halunnut painaa määrättävät hyvitykset minimiin ja vaikuttaa siihen, ettei hyvitystä kannata aina edes vaadita, vaikka siihen olisi peruste olemassa. Viivästymisen käsitettä ei ole laissa ajallisesti tarkemmin määritelty, vaan siinä viitataan ympäripyöreästi vain sellaisiin kriteereihin kuin "asian laatua ja laajuus", "asian merkitys asianosaisille" ja "asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuimen toiminta oikeudenkäynnissä" (4 §); vm. kriteeri on täysin mitäänsanomaton.
6. Hyvityksen tarkoituksena on "korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheuttanutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa" (6.1 §). Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt (6.2 §). Hyvityksen enimmäismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos asia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Maksettava hyvitys on enintään 10 000 euroa, määrä voidaan erityisestä syystä ylittää (6.3 §).
7. Säännös, jonka mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta, jolle vaatimus on tehtävä jo ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla (7 §), on erityisen arveluttava. Tuomioistuimen on ratkaistava hyvitysvaatimus pääasian ratkaisemisen yhteydessä. Vaatimusta ei voida tehdä enää korkeimmassa oikeudessa ilman pätevää syytä. Tuomioistuimelle on siis annettu valtuudet toimia ja tehdä päätös tavallaan omassa asiassa ja arvioida, onko asian käsittely viivästynyt sen omasta syystä. Rohkenisiko esimerkiksi syytetty pääkäsittelyn päätteeksi loppulausunnossa väittää, että jutun ratkaiseva käräjä- tai hovioikeus on viivytellyt kohtuuttomasti?
8. Eilen annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2011:78 koski tavallaan vain yhtä yksityiskohtaa eli sitä, tuleeko asianosaisen esittää hyvitysvaatimus aina ennen pääkäsittelyn päättymistä, vai voidaanko hyvitysvaatimus tehdä vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen, jos se on tehty ennen tuomion antamista. Nykyisin on nimittäin vallalla käytäntö, jonka mukaan käräjäoikeuden tuomiota ei julisteta tai anneta heti pääkäsittelyn päätyttyä, vaan vasta myöhemmin ns. kansliatuomiona.
9. Mainitun käytännön yleistymistä olen kritisoinut. Hovioikeus antaa tuomionsa säännönmukaisesti vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Aikaa tuomion antamiseen kuluu pääkäsittelyn päättymisen jälkeen käytännössä usein kuukausikaupalla, vaikka pääsääntö lain mukaan on se, että tuomio on annettava käräjäoikeuden 14 päivän ja hovioikeudessa 30 päivän kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä. Tätä(kin) lepsua käytäntöä olen kritisoinut tällä palstalla.
10. Lyhyesti sanottuna hovioikeus tulkitsi lakia eli hyvityslain 7 §:n 1 momenttia täysin kirjaimellisesti eli lain sanamuodon mukaan ja päätyi siihen, että syytettyjen hyvitysvaatimus oli tehty liian myöhään, kun se oli esitetty vasta hovioikeudessa toimitetun pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Pääkäsittely päätyi 11.11.2009 ja vaatimukset oli esitetty vasta 12.1. ja 15.1.2010. Pääasian tuomio, jossa myös hyvitysvaatimusten kohtalo ratkaistiin, annettiin 29.1.2010, siis noin 2,5 kuukautta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen (pääsääntö on lain mukaan edellä mainitut 30 päivää).
11. Hovioikeus saattoi siten evätä hyvitysvaatimusten tutkimisen "kätevästi" huolimatta siitä, että vuoden 2010 alusta voimaan tullutta hyvityslakia on sovellettava myös asiaan, joka on vireillä lain tullessa voimaan. Kyseinen rikosjuttu oli vireillä hovioikeudessa vielä tammikuussa 2010, vaikka pääkäsittely oli päättynyt jo marraskuussa 2009.
12. Korkein oikeus tulkitsi lakia mainitun kysymyksen osalta hovioikeutta järkevämmin ja katsoi, että hyvitysvaatimus oi tehty ajoissa, kun se esitettiin hovioikeudelle ennen tuomion antamista. Kokein oikeus totesi, että hovioikeuden tulkinta on ristiriidassa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan sääntelyn tarkoituksen kanssa. Korkein oikeus tulkitsi lakia ja ko. lainkohtaa yksinomaan sanamuodon mukaisesti, mutta korkein oikeus sitä vastoin, mitä ratio legis eli laintarkoitus edellyttää. Kyse on teleologisesta laintulkinnasta, jonka puolestapuhujiin olen itse kuulunut.
13. Hovioikeus liene lähtenyt omassa tulkinnassaan siitä, mikä tuntuu oikeuden omaa työtä ja sanoisinko sen "keveyttä" ajatelleen tarkoituksenmukaisinta. Tämänkaltaisessa asiassa tulee kuitenkin ottaa huomioon toki myös ja ennen muuta hyvitystä vaativan asianosaisen asema ja sovellettavan lain tarkoitus.
14. Korkeimman oikeuden tulkinta on itse asiassa hyvä keino lyhentää sitä aikaa, jonka hovioikeudet ja käräjäoikeudet nykyisin kuluttavat kansliatuomion antamiseen. Jos kansliatuomiota ei ala kuulua 14 päivän tai 30 päivän kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä, pidentää tämä "extra-aika" luonnollisesti myös oikeudenkäynnin kokonaispituutta. Hyvitystä vaativa asianosainen voi silloin perustella vaatimustaan myös tämän lisäajan kulumisella. Kun tämä on tiedossa, käräjä- ja hovioikeuksien on pakko tehostaa toimintaansa ratkaisun laatimisessa ja ryhtyä antamaan kansliatuomionsa nykyistä kohtuullisemmassa ajassa.
15. Korkein oikeus katsoi, että nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tapauksessa, joka koski laajana pidettävää talousrikosasiaa, hyväksyttävänä kokonaisaikana oikeudenkäynnille voidaan pitää kuutta vuotta. Tämä on minusta aika rohkea arvio, joka ei näytä - perustelujen mukaan - perustuvan oikein mihinkään. Itse pidän sanottua kuuden vuoden aikaa liian pitkänä, jos asian laadusta tai laajuudesta ei ole tarkempaa selvitystä.
16. Niin tai näin, mutta poliisi-ja syyttäjäviranomaiset sekä käräjäoikeudet ja hovioikeudet voivat nyt kenties lähteä yleensä siitä, että sanottu 6 vuotta on ikään kuin "yleisesti hyväksytty" kokonaisaika "laajassa asiassa" tai talousrikosasioissa yleensä. Siis, jos esitutkinta ja syyteharkinta on saatu viedyksi loppuun kahdessa vuodessa, niin käräjäoikeus voi laskea, että ok, tässä on vielä aikaa ainakin kaksi vuotta asian käsittelylle, vaikka tuomiosta valitettaisiin hovioikeuteen, ja myöhemmin myös hovioikeus voi ajatella, että no niin, ei tässä nyt niin kovin kiirettä vielä olekaan, kun "KKO:n hyväksymää aikaa on jäljellä vielä kaksi vuotta." Juttu, joka voitaisiin saada kohtuudella valmiiksi 3-4 vuodessa, voikin nyt KKO:n tekemän tulkinnan ja "luvan" vuoksi venyä aina kuuteen vuoteen saakka. Toki jokainen tapaus ja sen vaikeusaste on arvioitava aina erikseen, mutta pitäisin kuitenkin KKO:n hyväksymää enimmäisaika hieman varomattomana lausumana.
17. Mistä tuo kuuden vuoden aika on tosiaan tempaistu? Mitään muita perusteita sille ei perusteluissa ilmoiteta kuin mitäänsanomaton kriteeri "asian laajuus." Olisiko käynyt niin, että pitkä käsittelyaika itse asiassa on se tekijä, joka on oikeuttanut sanomaan, että asian on täytynyt olla laaja? Hyvityslain 4 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan myös huomioon ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö. KKO:n ratkaisun perusteluissa ei kuitenkaan mainita tältä osin yhtään EIT:n ratkaisua puhumattakaan johtopäätöksiä kyseisen tuomioistuimen käytännöstä.
18. Perusteluissa kiinnittää huomiota tapa, jolla korkein oikeus näyttää löytäneen selvät vastaukset ja kannanottonsa suoraan lain esitöistä eli hyvityslakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 233/2008 vp) ja lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 3/2009 vp). Näistä esitöistä löydettyjä lausumia korkein oikeus näyttää seuraavan perusteluissaan melko orjallisesti. Lain esityöt eivät kuitenkaan velvoita lainsäätäjästä ja maan hallituksesta riippumatonta tuomioistuinta, joka voi ja jonka myös tulisi käyttää ratkaisuissaan myös oma harkintakykyään. Ratkaisun perusteleminen suoraan lakien esitöillä on aika yleinen ilmiö Suomessa. Se on helpoin tapa tehdä ratkaisuja, mutta riippumattomalta tuomioistuimelta voidaan kyllä odottaa myös itsenäistä tulkintaa ja harkintavallan käyttöä. Tässä ratkaisussa korkein oikeus on toisaalta sivuuttanut EIT:n ratkaisukäytännön, mutta toisaalta huomioinut lain esityöt ja yhtynyt niissä esitettyihin tulkintoihin.
19. Pääasia tässä ratkaisussa on kuitenkin se, että korkein oikeus on tulkinnut lakia sen tarkoituksen mukaisesti ja päätynyt oikeaan ratkaisuun. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko kaikki hovioikeudet tulkinneet hyvityslakia samalla tavalla kuin Vaasan HO, vai onko jokin hovioikeus ollut jo tähän mennessä samalla kannalla kuin KKO nyt?
20. Aika metkaa, miten tuomioistuimet ovat yleensä aina valmiita tulkitsemaan kaikkia hieman epäselviä säännöksiä ja tilanteita niin, että tulkinta ja ratkaisu koituu yksityisen kansalaisen ja valittajan vahingoksi ja niin, että tulkinta helpottaa tuomioistuimen työtä. Tämä johtopäätös voidaan tehdä paitsi nyt kommentoitavasta ratkaisusta KKO 2011:78 alempien tuomioistuinten oalta, myös syyskuussa annetussa ratkaisussa KKO 2011:63 selostetusta tapauksesta. Siinä käräjäoikeuden sähköpostiosoitteeseen määräajassa lähettämä valitus jätettiin sekä Helsingin käräjäoikeudessa että Helsingin hovioikeudessa tutkimatta myöhään tehtynä, kun käräjäoikeuden sähköpostipalvelin tulkitsi viestin roskapotiksi. Näin siitä huolimatta, että valittaja toimitti hovioikeudelle selvitystä, joka viittasi siihen, että valitus oli lähetetty sähköpostitse ajoissa. Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian hovioikeuteen, joka määrättiin selvittämään ajankohta, jollin valitus oli saapunut käräjäoikeuden tietojärjestelmiin.
8 kommenttia:
Jos hovioikeus pääkäsittelyssään tänään päättää, että tuomio annetaan 15.1.2012., kannattaa asianosaisen, joka katsoo oikeudenkäynnin kokonaiskeston muodostuneen hyvityslaissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttoman pitkäksi ja myös hovioikeuden omalta osaltaan viivyttäneen prosessia, esittää hyvitysvaatimus hovioikeudelle vasta vähän ennen 15.1.-12. Tuolloin hovioikeus on ratkaissut pääasian ja kirjoittanut perustelunsa tuomioon, joten siltä osin päätöstä tuskin enää lähdetään muuttamaan. Hyvityksen vaatija voi perustella vaatimustaan tuolloin myös sillä, että kansliatuomion antamiseen varattu aika on kohtuuttoman pitkä.
Niin, eikös hallituksen esityksessä hallitus lähinnä kehuskele esitettävää lakia eduskunnalle siitä, kuinka älyttömän hyvä laki on, ja siksi se kannattaa eduskunnan hyväksyä.
Tuskinpa HE:ssä yleensä punnitaan esitettävän lain heikkoja puolia. Melko puolueellinen tulkintalähde totta tosiaan.
Eikös kohta oikeuksien kannattaisi ryhtyä maksamaan selvää rahaa, että ei edes ryhdy nostamaan oikeusjuttua liian heppoisesti.
Katsoittaisiin vähän niin kuin hevosen hampaisiin, ja sitten arvioitaisiin, olisi tapauksesta "kenelllekään hyötyä".
Jo nykyisin on laissa monenlaisia säännöksiä, joilla oikeusjuttu ja myös rangaisyus voidaan estää.
Esitutkinnasta voidaan luopua, samoin syytteen nostamisesta mm. seuraamusluontoisilla perusteilla, vaikka syyllisyydestä olisi riittävä näyttä syytteen nostamiseen tai rangaistuksen tuomitsemiseen.
Tuomioistuin voi jättää rangaistuksen voidaan tuomitsematta, vaikka syyllisyydestä on esitetty täysi näyttö.
Nyt puuhataan uutta keinoa eli syytteestä sopimista, jonka tarkoituksena on edelleen vähentää täysimittaiseen oikeudenkäyntiin menevien juttujen määrää.
Nyt on saavutettu Koskisen, Braxin Koskelon viitoittamalla tiellä maailman paras oikeusvaltio.
"Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen" parasta ennen ajat on lyhenetty viidestä vuodesta kahteen vuoteen.
Kun ottaa huomioon asioiden laadun ja laajuuden on ihmisoikeudet poistettu suomalaisesta oikeuden käytöstä tarpeettomana.
Ellei sitten jotenkin onnistu saamaan asiaansa ihmisoikeusloukkauksena tutkittavaksi EIT:n
Tätä voimme alkaa markkinoida maihin, joissa ihmisoikeuksia väitetään loukattavan.
Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko kaikki hovioikeudet tulkinneet hyvityslakia samalla tavalla kuin Vaasan HO blogissa selostetussa tapauksessa, vai onko jokin hovioikeus ollut samalla kannalla kuin KKO
Metkaa, miten tuomioistuimet ovat useimmiten valmiita tulkitsemaan kaikkia hieman epäselviä säännöksiä ja tilanteita niin, että tulkinta ja annettava ratkaisu koituu yksityisen kansalaisen ja valittajan vahingoksi ja niin, että tulkinta helpottaa tuomioistuimen työtä.
Tämä johtopäätös voidaan tehdä paitsi nyt kommentoitavasta ratkaisusta KKO 2011:78, myös syyskuussa annetussa ratkaisussa KKO 2011:63 selostetusta tapauksesta. Siinä käräjäoikeuden sähköpostiosoitteeseen lähettäneen valittajan määräajassa lähettämä valitus jätettiin sekä Helsingin käräjäoikeudessa että Helsingin hovioikeudessa tutkimatta myöhään tehtynä, kun käräjäoikeuden sähköpostipalvelin tulkitsi viestin roskapotiksi. Näin siitä huolimatta, että valittaja toimitti hovioikeudelle selvitystä, joka viittasi siihen, että valitus oli lähetetty sähköpostitse ajoissa. Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian hovioikeuteen, joka määrättiin selvittämään ajankohta, jollin valitus oli saapunut käräjäoikeuden tietojärjestelmiin.
Rovaniemen HO on 1.6.2011 antanut samanlaisen ratkaisun kuin KKO 2011:78. RHO näyttää myös antavan ratkaisunsa lain määräämässä 30 päivän määräajassa pääkäsittelyn päättymisestä, ellei kysymys ole laajasta jutusta. Antopäivä ilmoitetaan pääkäsittelyn päättyessä.
Lähetä kommentti