1. Oikeudenkäyntiin kutsutulla todistajalla on lain mukaan oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä (OK 17:40.1). Jos todistajan on nimennyt ja kutsunut oikeuteen yksityinen asianosainen, jolle ei ole myönnetty oikeusapua, hän on myös velvollinen maksamaan todistajalle tulevan palkkion. Todistaja esittää oikeudessa oman palkkiovaatimuksensa ja oikeus päättää palkkion suuruuden kuultuaan sitä ennen asianosaisia.
2. OK 17 luv. 40 §:n 3 momentin mukaan valtion varoista todistajalle maksettavasta korvauksesta säädetään erikseen. Jos todistajan on nimennyt syyttäjä tai asianosainen, jolle on myönnetty oikeusapua, todistajalle maksetaan valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain (TodKorvL) mukaan korvausta a) matkakuluista halvimman kulkuneuvon (linja-auto, juna) matkalipun hinnan mukaan; b) taloudellisesta menetyksestä (esimerkiksi saamatta jäänyt työpalkka, ylimääräiset lastenhoitokulut) nettomääräisenä, koska valtion maksama todistajanpalkkio on saajalleen verosta vapaata tuloa; c) päivärahana, jonka suuruus riippuu oikeudessa olemiseen ja matkoihin kuluneesta ajasta;ja d) yöpymisestä aiheutuneista kustannuksista, jos todistaja on niin kaukaa, että hän joutuu matkalla yöpymään.
3. TodKorvL 7 §:n mukaan taloudellisesta menetyksestä todistajalle suoritetaan korvauksena enintään määrä, minkä siihen oikeutettu osoittaa uskottavasti menettävänsä. Kyseisen lain 9 §:n mukaan, jos todistaja vaatii muun muassa taloudellisesta menetyksestä korvausta enemmän kuin valtion varoista saadaan myöntää, voidaan se asianosainen, joka tämän lain nojalla tuomitaan korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle, samalla velvoittaa maksamaan kohtuulliseksi harkittu lisäkorvaus. Lain 19 §:n mukaan tarkemmat määräykset lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.
4. TodKorvA 8 §:n mukaan taloudellisena menetyksenä korvataan ansio- tai muun tulon menettäminen, aiheellisesti sijaiselle tai kodin- tai lastenhoitajalle suoritettu palkka tai muu aineellinen menetys, joka korvaukseen oikeutetulle on aiheutunut tuomioistuimeen saapumisesta. Taloudellisesta menetyksestä suoritettavan korvauksen enimmäismäärä on kuitenkin 350 markkaa vuorokaudelta, mikä määrä on euroiksi muunnettuna 58,87 euroa. Sanottua asetuksen 8 §:ää on muutettu ja valtion varoista korvattavan ansionmenetyksen suuruutta on tarkistettu viimeksi 5.10.2000 annetulla asetuksella (839/2000).
5. Todistajalle asetuksen mukaan valtion varoista taloudellisesta menetyksestä maksettavan enimmäiskorvauksen määrä on herättänyt kentällä närkästystä, koska sitä pidetään yleisesti kustannus- ja palkkatason nousuun nähden liian pienenä. Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa luvataan totuttuun tapaan myös oikeushallinnon osalta vaikka mitä uudistuksia ja parannuksia, mutta todistajanpalkkioita ohjelmassa ei ole luvata korottaa.
6. Kesällä Lakimiesliitto vaati valtion varoista todistajalle ansionmenetyksestä maksettavan korvauksen korottamista katsoen, että vuonna 2000 asetuksessa määritelty korvaussumma on jäänyt palkkatason kehityksestä jälkeen. Lakimiesliiton mukaan tämä ei aina riitä kattamaan ansionmenetyksiä, sillä liiton laskelmien mukaan kokopäivätyössä olevien suomalaisten keskimääräinen nettopalkka on noin 100 euroa päivältä.
7. Elokuun alussa oikeusministeriön hallitusneuvos Ahti Penttinen kertoi ESS:lle, että myös ministeriössä sanottu korotuksen tarve on huomattu ja asia oli valmistelussa. Penttisen mukaan korotus saattaa tulla voimaan jo syksyllä, mutta viimeistään vuoden vaihteessa. Penttinen kuitenkin arvioi, että korotus jää Lakimiesliiton sadan euron arviota pienemmäksi.
8. Syksy alkaa olla kohta jo lopuillaan ja vuodenvaihdekin lähestyy uhkaavasti, mutta Penttisen lupailemasta korotuksesta ei vain ole kuulunut mitään virallista. Kello siis käy, mutta Mäntyrantaa ei vain näy! Todettakoon, että oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp), joka muutoin esittelee mediassa innolla tulossa olevia lakiuudistuksia, ei ole puhunut eikä pukahtanut todistajanpalkkioiden korotuksesta yhtikäs mitään.
9. Taloudellista menetystä koskevan korvauksen jälkeenjääneisyys on huomattu myös tuomioistuimissa, jotka päättävät todistajanpalkkioista yksittäisissä jutuissa. Lokakuussa Itä-Suomen hovioikeus jätti yhdessä tapauksessa perustuslain 107 §:n nojalla TodKorvA 8 §:n soveltamatta ja määräsi maksettavaksi syyttäjän nimeämälle todistajalle tämän taloudellisesta menetyksestä vaatimat 120 euroa eli 61,13 euroa enemmän, mikä asetuksen mukaan oli mahdollista. Hovioikeus katsoi että asetuksen 8 § oli ristiriidassa TodKorvL 7 §:n kanssa, jossa edellytetään, että todistaja on oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen. Hovioikeus ei pitänyt asetuksessa mainittua enimmäismäärää 58,87 euroa riittävänä ja kohtuullisena.
10. Hovioikeudella oli minusta perustuslain 107 §:n nojalla oikeus jättää asetuksen säännös soveltamatta. Hovioikeuden enemmistön ratkaisu on muuten perusteltu, mutta yhden muutoksen olisin itse siihen tehnyt. Hovioikeus velvoitti jutussa syytetyn ja ilmeisesti myös tuomitun B:n korvaamaan valtiolle sen varoista A:lle maksetut yhteensä 120 euroa. Minusta olisi ollut kohtuullista, että B olisi velvoitettu korvaamaan valtiolle vain se summa, joka asetuksessa on asetettu sanotun korvauksen enimmäismääräksi, eli ainoastaan 58,87 euroa. En siis olisi pannut asetuksen jälkeenjääneisyyttä B:n piikkiin tai kontolle. A ei itse vaatinut asetuksen mukaisen taksan ylittävää ns. lisäkorvausta B:ltä (TodKorvL 9 §). Hovioikeus näyttää ajatelleen, että täytyyhän valtion fiskaalisista intresseistä toki huolehtia (sentilleen) vaikka sitten viran puolesta.
11. Onko B:tä kuultu asianmukaisella tavalla hovioikeudessa siitä, että hänet voitiin velvoittaa korvaamaan valtiolle enemmän kuin mitä asetuksen mukaan on mahdollista? Hovioikeuden 14.6.2011 päättyneessä pääkäsittelyssä, jossa B ilmeisesti oli saapuvilla henkilökohtaisesti, hovioikeus määräsi maksettavaksi A:lle valtion varoista mainitut 58,67 euroa. Tämä summa B ilmeisesti velvoitettiin tuolloin korvamaan valtiolle. Jatkokäsittelyssä, joka tapahtui vahvennetussa jaostossa kirjallisena, hovioikeus määräsi 21.10. maksettavaksi valtion varoista A:lle loput hänen vaatimistaan 120 eurosta eli 61,13 euroa. Tämän summan hovioikeus määräsi B:n korvaamaan valtiolle. Se, onko B:lle varattu tilaisuus tulla kuulluksi 61,13 euroa koskevan korvausvelvollisuuden osalta, ei ilmene hovioikeuden päätöksestä.
12. Jotkut kollegat ovat jo ehtineet luonnehtia hovioikeuden päätöstä rohkeaksi. Hovioikeuden päätöksellä toki suuri käytännöllinen merkitys tuomioistuimien rutiinien kannalta, joihin kysymys todistajanpalkkioiden määräämisestä kuuluu. Myös periaatteelliselta kannalta ratkaisu on merkittävä, sillä ei toki ole aivan jokapäiväistä, että tuomioistuin tietoisesti syrjäyttää asetuksen "lain tieltä". Kovin suurta rohkeutta päätöksen tekeminen ei liene kuitenkaan ole vaatinut, sillä kuten edellä kerroin, muun muassa Lakimiesliitto on vaatinut korjausta asetukseen ja oikeusministeriössä uudistukselle on jo ehditty näyttää - ainakin periaatteessa - vihreää valoa lupailemalla uudistusta täksi syksyksi. Jäämme odottamaan, viekö syyttäjä kenties Itä-Suomen tapauksen vielä korkeimpaan oikeuteen ja alkavatko muut tuomioistuimet noudattaa hovioikeuden antamaa esimerkkiä.
13. Asetuksen sivuuttaminen on vielä pikkujuttu, jos sitä verrataan perustuslain 106 §:ssä mainittuun tapaukseen, jossa tuomioistuimelle on annettu mahdollisuus syrjäyttää laki ja jättää se soveltamatta, jos tapaukseen muutoin soveltuvan lain säännöksen soveltaminen olisi ristiriidassa perustuslain kanssa. Sanotussa pykälässä tuomioistuimen valtuuksia perustuslaillisuuden kontrolloinnissa on kuitenkin suitsittu - minusta aivan turhaan ja perusteettomasti - säätämällä, että näin voidaan tehdä vain sillä edellytyksellä, että lain säännöksen soveltaminen oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä säännös "ilmeisestä ristiriidasta" on johtanut siihen, etteivät tuomioistuimet juuri koskaan rohkene jättää lakia soveltamatta, vaikka se olisikin ristiriidassa perustuslain kanssa.
14. Tässä yhteydessä saan taas kerran aiheen muistella "vanhoja hyviä aikoja." Aikaa, jolloin lain säännös voitiin jättää käytännössä soveltamatta, vaikka silloisessa perustuslaissa eli hallitusmuodossa ei ollut lainkaan perustuslain 106 §:n kaltaista säännöstä niin sanotusta jälkikontrollista. Ennakkopäätöksessä KKO 1984 II 95, jossa olin itsekin mukana, korkein oikeus jätti soveltamatta sellaisen tavallisen lain (isyyslain tuolloin voimassa olleen 42.1 §:n viiden vuoden kanneaikaa koskevan) säännöksen, jota säännöksen sanamuodon mukaan oli sovellettava kyseiseen tapaukseen, mutta jonka soveltaminen olisi ollut ristiriidassa HM 5 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa. Muistan, miten valtiosääntöoppineet nostivat Antero Jyrängin johdolla epäortodoksisena pitämänsä ratkaisun johdosta mekkalan, mutta mitäpä he järkevälle ratkaisulle mahtoivat.
17 kommenttia:
Yksi asia, mikä hiukan auttaa todistajanpalkkion jälkeenjääneisyyteen on nykyinen tapa kutsua todistajat kellonaiaan, jolloin näiden ei tarvitse odottaa 350 mk:lla koko päivää niinkuin "vanhaan hyvään aikaan" vaan hyvässä tapauksessa vain 1-2 tuntia.
Hyvä ISHO! Todistajien kohtelu on todella syvältä. Takavuosina seurasin säälien, kun kaksi eläkeikää lähestyvää turkulaista sosiaalivirkailijaa oli haastettu käräjille Lieksaan todistamaan pienessä petosjutussa. Pienipalkkaiset naiset olivat ryttyyttäneet yöjunalla Turusta Joensuuhun ja sieltä Lieksaan, josta paluu lähti illalla. Järkevästi he ottivat päivähuoneen hotellista, koska oleskelu paikkakunnalla kesti noin 12 tuntia.
Ei tullut kuuloonkaan, että valtio olisi korvannut hotellihuoneen kustannuksen, kun sitä pyydettiin.
Olisipa valtiolla edes rahoja - tai onhan niitä, ne vain halutaan laittaa johonkin muuhun - järjestää oikeushallintoon videoyhteydet kattavasti eri puolelle Suomea. Olisi pieni kertainvestointi ja hyöty olisi valtava ja pitkäaikainen. Mutta todella: hyvä ISHO! Ei muuten ihmetytä että Virolainen mainitsee juuri Antero Jyrängin aikaisemman modernin oikeusratkaisun vastustajana. Jyränki on ymmärtääkseni ollut enempi vanhan systeemin puolustaja kuin tuomioistuinten puolesta puhuja.
Kyllä sitä toki jo "vanhoina hyvinä aikoinakin" tiedettiin ja osattiin tuo tapa kutsua todistajat oikeuden istuntoon joko määrätyksi kelloajaksi tai ainakin joko aamu- tai iltapäivällä alkavaan ao. jutun käsittelyyn. Näin ainakin 80-luvulla Ikaalisten tuomiokunnassa. Ei kaikista asioista tarvitse säätää laissa, vaan tuomari voi käyttää itsekin hieman mielikuvitustaan.
Nykyisin todistajien ei välttämättä tarvitse matkustaa jonkin pikkujutun takia "Turusta Lieksaan (ja takaisin)," sillä todistajan kuuleminen voi tapahtua myös puhelimitse tai videoyhteyden avulla.
Yleensä olen kovasti samaa mieltä bloginpitäjän kanssa, mutta päivän TV-ohjelman suhteen näkemykseni eroaa. Itseltäni jäi näkemättä alku, jossa oli ilmeisesti tämä naiivi hehkutus. Muuten ohjelma vaikutti asialliselta ja haastateltavat puhuivat järkeviä. Mitään ihmeen nerokasta ei tietenkään kukaan voi tällaisessa ohjelmassa sanoa. Tulipa nähtyä Arvelakin nyt varmaan viimeisessä televisioesiintymisessään. Hieno ja maltillinen herrasmies.
Yksi asiahan tuossa oli se, että perintöriita tapaa helposti kääntyä lopulta asianajajia vastaan. Riitelyhaluinen jatkaa sitten asianajajan kanssa, kun ei enää oikeusvoiman vuoksi pääse sukulaistensa kimppuun. Ei kovin kadehdittava rooli pesänjakajalle tai perillisen asiamiehelle.
JV tuo hyvin esille, että tuomari voisi käyttää omaa ratkaisuvaltaansa saadakseen kohtuullisen ja reilun ratkaisun. Ehkäpä HO:n ratkaisu on orastava merkki, että oikeuslaitos alkaa käyttää todistelukorvauksissakin periaatetta "mikä ei ole kohtuus, ei voi olla oikeuskaan". Ts. jos todistaja jäisi selkeästi tappiolle todistusmatkastaan, se pitää korjata oikein ja vaikka valtiolla maksattaen.
Katsoimme eilen perintöohjelman. Verkkainen ja yksinkertaistettu ohjelma ärsytti aluksi, mutta sitten tuumimme, jotta "kenelle?" Niin, kenelle ohjelmasta on hyötyä? - Elämme perintösukupolvien aikaa. Useat kuolevat yli 80-vuotiaana, joten perinnönsaajat alkavat olla yli 60-vuotiaita. He eivät useinkaan ole yhtä teräviä kuin JV. Olkoon siis perintöohjelma hitaahko ja yksinketaiastettu, niin vanhuksetkin pysyvät kärryillä. Voipa ohjelmasta ottaa tallenteen tai YLE voi tehdä DVD:n vanhankotiasukeille. Onhan se kaikkien etu, jos iso yleisö tutustuu lapsellisiin "mulle noi lakanat, muuten ei edetä!" -riitoihin.
Sovulla juristienkin turhaan tulema tilipussi pysyy kohtuudessa. Ei tule turhista riidoista niin usein lisälaskutustunteja lakanaväittelyiden takia.
Varmaan tuossa eilisessä Ykkösdokumentissa oli loppupuolella myös hieman asiaa - ikään kuin siteeksi! En jaksanut itse katsella ja kuunnella tuollaista besserwissermäistä narinaa, vaan ryhdyin naputtelemaan eilistä "arvostelua", toisella korvalla tv:stä, miten esim. tämä Urpo Kangas kertoi jotain parentteleista ja "ensimmäisestä ja toisesta veroluokasta".
Kyllä keskivertokansalainen nuokin pääasiat tietää vallan hyvin, siis sen, ketkä ovat vainajan lähimpiä perillisiä jne.
Kritiikkini kohdistui ohjelman alkeelliseen tekotapaan, joka oli jo yleisilmeeltä jähmeä, tahmea ja mitäänsanomaton ja mairea. Jos käytettävissä on alan huippuosaajia, niin kallista ohjelma-aikaa ei toki olisi syytä tuhlata suurimmaksi osaksi toisarvoiseen jutusteluun, jossa ko. asiantuntijat pannaan narisemaan perillisten raadollisuudesta, ahneudesta, riidanhaluisuudesta yms. ominaisuuksista. Tämä puoli, mikä on kaikkien tiedossa muutenkin, olisi voitu kuitata ohjelmassa juontajan parilla kolmella lauseella, minkä jälkeen olisi siirrytty itse asiaan.
Suomessa tv-ohjelmien tekemisen taso näyttää olevan yleensäkin heikko. Tämä tulee esiin "Moskan" lisäksi myös muissa tv-näytelmissä ja vaikkapa dekkarisarjoissa. Suomalaisia dekkarisarjat ovat niin naiiveja, ettei niitä yksinkertaisesti voi katsoa.
Onneksi tv-kanavat, etenkin TV5, lähettävät runsaasti esim. tanskalaisia sarjoja, joita katsoo mielellään. Tänään esim. jatkuu TV5:llä sarja "Henkivartijat" ja viime viikolla päättyi TV5:llä naispääministerin työstä ja yksityiselämästä kertova sarja Linnake.
Yhdyn kyllä blogistiin, mitä eiliseen Ykkösdokumenttiin tulee. Olihan se kammottavan heikosti toteutettu dokumenttiohjelma!
Metodi, jossa "esiintyjät" latelevat monotonisella äänellä "totuuksia" perillisten kaunaisuudesta, ahneudesta ym., ei istu dokumenttiohjelmaan. Kyllä tällaisessa asiaohjelmassa tarvittaisiin mukaan asiansa osaava haastattelija ja juontaja. MOT-ohjelma on tässäkin suhteessa paljon paremmin toteutettu.
Esiintyjien sysimusta tausta pani välillä aprikoimaan, olisivatko kenties muutkin puhujat kuin Arvela tulleet ohjelmaan ns. "rajan takaa" laukomaan tuomioitaan!
Mitä asiallista sanottavaa Markku Hiekkalalla oli ohjelmassa, en kyllä itse huomannut?
Olisiko hänet tuotu tv-kameran eteen ainoastaan jonkinlaisena ohjelman keventäjänä?
Eilisestä ohjelmasta sen verran, että kummastutti hiukan se, mihin kategoriaan sen asettaisi. Katsoin tosin vain viimeisen vartin. Kökköhän se ohjelma oli, mutta toisaalta ihan "mukava". Mukava siksi, että itse asiat oli jätetty pois ja ohjelmassa esiintyi jaarittelumaista pähkäilyä ja "melkein" anekdootteja. Parempi illan keventäjä kuitenkin kuin karpomainen tai MOTtimainen epäkohtien epämääräinen penkominen, jossa itse asiat kuitenkin unohtuvat ja asiattomuudet saavat vallan. Kukapa olisi jaksanut kuunnella lesken asumisoikeuden käsittelyä tai testamenttauskelpoisuuden edellytyksiä. Mitä taas siihen tulee, mitä kansalaiset perintöoikeudesta ymmärtävät niin.... niin niin..
Niin, kukapa nyt jaksaisi tällaisina aikoina ylipäätään kuulla ja katsella ohjelmaa perintöasioista, perintäasioista ja pikavipeistä toki aina.
Elämässä ja maailmassa on toki paljon mielenkiintoisempiakin asioita ja ilmiöitä, esim. vaikkapa Mauri Pekkarinen ja hänen rynnäs-puheidensa käsittely.
Perintöasioita ja perillisten kauheita luonteenpiirteitä käsittelevät ohjelmat olisi kyllä syytä siirtää sellaiseen ajankohtaan, jolloin perheen pienimmät (perilliset) eivät enää ole valveilla taikka eivät vielä ole tulleet himaan kapakasta.
Nykyään todistusta tai oikeudessa koko elämää katsotaan liikaa rahan kautta. Jos elämme vain rahaa varten, palkkion korjaaminen saattaa olla oikein. Kun laissa lukee, että todistajalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus, ei sen tarvitse tarkoittaa kohtuullista ansionmenetyksiinsä nähden. Kuusikymppiä on mielestäni naurettava päiväpalkka, mutta jos sen lisäksi kulut korvataan, pidän sitä vähintään kohtuullisena korvauksena kansalaisvelvollisuuden toteuttamisesta. Harvan asunnon päivävuokra (helpompi verrata kuin asuntolaina ja lopulta ne ovat yhteismitallisia) normaalien elinkulujensa kera nousee sille tasolle, että kuudella kympillä ei kustantaisi päivän normaaleja kuluja.
Tottakai jotkut todistavat työkseen asiantuntijoina, mutta asiantuntijoita varten olisikin oltava omat korvauksensa. Tavalliset silminnäkijätodistaja pitäisi olla todistamassa kansalaisvelvollisuudestaan siten, että hän voi saada kunnon korvauksen. Jos muuhun mennään voidaan jossain tilanteessa päätyä ratkaisuihin, joissa jätetään kutsumatta NHL pelaajia tai vastaavia todistajiksi, vaikka he saattaisivat kääntää oikeuden ratkaisun. Jossain menee se raja, jossa syytönkin vastaaja joutuu punnitsemaan oikean tuomion ja sen todistamisen kustannusten välillä. Jos täysin riittävä kuusikymppiä ei riitäkään 120 tai enemmän ansioissaan menettäneelle, olisiko rajaa olemassa ja voisiko sitä perustella oikeasti muulla kuin mielipiteellä? Mielestäni tuomioiden tulee olla oikeita, mutta todistamisen kustannukset sillä tasolla, että kenellä tahansa maksavalla on realistiset mahdollisuudet käyttää kalliitakin tuttuja tai muita todistajina.
Asiantuntijoilla nimenomaan on omat korvauksensa. Noin 10 vuotta sitten eräs oikeuslääkäri kirjoitti Lääkärilehdessä, että lääkärien pitäisi aina vaatia asiantuntijapalkkiota, joka taitaa olla noin kymmenkertainen tavallisen todistajan palkkioon nähden. En tiedä, ovatko lääkärit ottaneet onkeensa, ja ovatko kyseiset korvaukset lisääntyneet.
"Suomessa tv-ohjelmien tekemisen taso näyttää olevan yleensäkin heikko."
Tässä blogisti osuu valitettavasti täysin nappiin. Olisiko syynä rahan säästäminen ja käytetty tilaaja-tuottaja-malli. Vanhoja aikoja muistava voi vain huokailla aikoja jolloin TV:lla oli oma vakinainen televisioteatteri (tai edes Rauta-aika-tasoisia tuotantoja).
Perintöohjelmaa on kuitenkin puolustettava: vaikka se oli hieman hidastempoinen, se keskittyi juuri perinnönjakojen ydinongelmaan eli tunnepohjaiseen, epärationaaliseen riitelyyn. Jos ohjelma saa yhdenkin tulevan perillisen menemään itsensä, se puoltaa paikkaansa. Ei perinnön juridisista ongelmista tarvitse puhua, asianajajat ja oikeuslaitos kyllä hoitavat ne.
Sitä paitsi ohjelma oli taiteellinen: oli ajatuksia herättävä nähdä, miten vanhan ihmisen koti esineineen "riisuttiin" asunnoksi.
Asianajajille pitää muuten nostaa hattua: verrattuna pesänjakajan määräyksiin käräjäoikeuksissa on hirveän vähän pesänjakajan pernnönjaon moitteita. Päättelen tästä, että pesänjakajat pystyvät tekemään huomattavassa osassa asianosaisten hyväksymiä elei oikeaksikokemia perinnönjakoja. Kukaan käräjätuomari ei pääse samaan prosenttisuhteeseen riita-asioissa.
"jos ohjelma saa yhdenkin tulevan perillisen menemään itsensä, se puoltaa paikkaansa", kirjoitti anonyymi.
Hm, onko todella näin? Jos siis kalliisti tuotettu liki tunnin ohjelma saa yhdenkin katsojan "kääntymään kiltiksi", niin ohjelma puolusta paikkaansa!
Anonyymi jatkaa, että ei tällaisissa - siis liki tunnin pituisissa kalliissa ohjelmissa - tarvitse suinkaan juridiikasta puhua, koska asianajaja ja oikeuslaitos hoitavat ne.
Heh, mutta miksi sitten ohjelmaan oli raahattu kolme asianajajaa ja vieläpä yksi professori narisemaan perillisten kauheasta luonteenladusta? Siis jos ohjelmassa ei edes tarvitse puhua mitään juridiikasta.
Jos halutaan tehdä hauska ja mukava ohjelma tai muuten "säväyttävä" ohjelma, niin eikö silloinen pitäisi tehdä joko komedia tai esim. Matti Ijäksen produktioiden mukainen mustalla huumori täytetty näytelmä tai elokuva, jossa pääosassa olisi vaikkapa Sulevi Peltola.
Minä olisin kyllä paljon mieluummin katsellut aiheesta kertovaa Ijäksen tv-elokuvaa, jossa pääosassa olisi ollut Sulevi tai vaikkapa Jope Ruonansuu, kuin nyt nähdyn kaltaista "dokumenttia", jossa saatiin kuulla lähinnä vain narisevan kuivaa lakimieshuumoria á la Markku Hiekkala ja kumppanit.
"Jos halutaan tehdä hauska ja mukava ohjelma tai muuten "säväyttävä" ohjelma, niin eikö silloinen pitäisi tehdä joko komedia tai esim. Matti Ijäksen produktioiden mukainen mustalla huumori täytetty näytelmä tai elokuva, jossa pääosassa olisi vaikkapa Sulevi Peltola."
Ehdottomasti! Tässä on vain ongelmana aikaisemmin mainitut TV-draaman ja siihen käytetyjen varojen puute. Sitä paitsi, mistä löytyy näinä päivinä Matti Ijäksen tasoinen tekijä, kun Aki Kaurismäkikin on siirtynyt satamakuvauksiin, kylläkin euroopan parhaisiin.
Siis: tyytykäämme nurisematta Markku Hiekkalan ja Urpo Kankaan tarjoolemaan perintöviihteeseen!
Todistajia kyllä kutsutaan kellonajoille, mutta se on yleensä vain todistajan mukavuuden vuoksi, eikä vaiukuta todistajanpalkkion suuruuteen. Ei monikaan voi palata työpaikalle käytännönkään syistä puoleksi päiväksi. Matkoihin menee aikaa sekä työpaikalle että oikeuteen. Todistajat ilmoittavatkin yleensä, että kyllä koko päivä menee, eivätkä palaa tai voi palata työpaikalle enää samanpäivänä. Kyllä tuon todistajanpalkkion pitäminen vuosikausia samalla tasolla on hävytöntä kun muutoinkin on usein vaikeuksia saada todistajia tulemaan oikeuteen. Kyllä se yleisesti tiedetään, ettei sieltä paljoa tipu. Kyseessä on valtiontaloudellisesti mitätön asia. Sen sijaan jokainen ymmärtää mikä merkitys näytön esittämisellä on oikeudenkäynnissä ja varsinkin mahdollisimman tuoreeltaan. Tuomioistuimet kompensoivat pientä palkkiota määräämällä hyvin herkästi korvauksia oman auton tai taksin käytöstä.
Korjauksesta on puhuttu vähintään 20 vuotta, mutta mitään ei tapahdu, vaikka kyseessä on hyvin yksinkertainen säännöksen muutos.
Lähetä kommentti