tiistai 29. marraskuuta 2011

515. Vaara vaanii poliisien pikkujouluissa

Pikkujoulujuhlien huippusesonki on juuri nyt meneillään. Poliisi varoittelee pikkujoulujuhlijoita eri asioista, milloin mistäkin.

Poliisi on kertonut valvovansa pikkujoululiikennettä puhallusratsioilla eri puolilla Suomea. Ratsioita tehdään kuuleman mukaan erityisesti viikonloppuisin ja ne ajoitetaan ilta- ja yöaikaan sekä lauantaisin myös aamupäivään. Poliisi muistuttaa, että ravintolaan lähtiessä auto on syytä jättää kotiin. Tänä vuonna Suomessa on otettu kiinni noin 20 000 rattijuoppoa.

Helsingin seudulla poliisi varoittaa juhlijoita pimeistä takseista. Viinan yms. juomien liiallisesta lotraamisesta pikkujoulussa varoittelevat poliisin ohella muutkin asianomaiset viranomaiset.

Poliisi viettää totta kai myös omia joulujuhliaan. Vaikuttaa hieman siltä, että juuri noissa pippaloissa juhlameno vasta tosi vaaralliseksi kehkeytyykin. Kuka varoittaisi poliisia liian hurjaksi yltyvästä juhlinnasta?

Jos poliisi kehottaa meitä matti meikäläisiä jättämään varmuuden vuoksi auton himaan juhlimaan lähdettäessä, niin poliisia itseään näyttäisi olevan tarpeen varoittaa virka-aseen vaaroista.

Viime vuoden joulukuun 16. päivänä sattui Pudasjärven poliisiaseman tiloissa keskellä yötä tapaus, jossa poliisin laukaisema ase surmasi asemalla työssä olleen vartijan. Kyse ei ollut varsinaisesta pikkujoulujuhlasta, mutta kyseinen vartija ja kolme poliisimiestä olivat olleet tapauksen sattuessa poliisiaseman kahviossa. Kerroin asiasta blogissa n:o 361/16.12.2010.

Viime perjantaina Krp:n Joensuun yksikön pikkujouluissa tapahtui lehtitietojen mukaan kuolemaan johtanut välikohtaus. Surmansa sai Krp:n rikosylikomisario. Hän kuoli poliisin virka-aseen laukaukseen.

Pikkujoulujuhlaa oli vietetty poliisin omissa tiloissaan. Iltalehden mukaan yhtäkkiä yksi juhlaan osallistunut oli hakenut aseen lukitusta kaapista. Vielä ei tiedetä, mitä, mitä tapahtui ennen laukausta tai kuka aseella ampui. Iltalehden mukaan juhlissa ei riidelty eikä ase liittynyt juhlan ohjelmaan. Pikkujoulut olivat poliisin yksityistilaisuus eikä tiloissa ollut paikalla ulkopuolisia.

Lehtitietojen mukaan tapausta selvitetään tällä hetkellä kuolinsyyn tutkintana. Tämä ei sulje pois rikoksen mahdollisuutta. Olisi parasta, että tällaiset tapaukset tutkittaisiin alusta lähtien syyttäjän johtamassa esitutkinnassa. Näin ehkä vältettäisiin asioiden mahdollinen sotkeminen ja tarvittavien tietojen pimittäminen. Tämä tietenkin edellyttäen, että tutkinnanjohtaja on tehtäviensä tasalla.

Tapaus herättää toki taas samoja tuttuja kysymyksiä kuten vuosi sitten Pudasjärvellä ja jo sitä ennen vastaavanlaisissa tapauksissa. Miksi poliisin ase laukesi, miksi ase haettiin ilmeisesti lukitusta kaapista, miten runsaasti tilaisuudessa oli nautittu alkoholia, harjoiteltiinko tilaisuudessa kenties aseen "vetämistä" tai jotain muuta aseen käyttöä, onko paikallaan, että poliisit juhlivat ilmeisesti alkoholia nauttien virkapaikallaan jne. jne?

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on - tietysti ja kuinkas muuten - ehtinyt jo antaa oman lausuntonsa lehdistölle. Hän sanoo miettivänsä, olisiko poliisi "juhlakäytäntöä" kenties aihetta muuttaa.

Pitäisikö Paateron johtamaan poliisihallitukseen, jonka henkilökunnan kerrotaan paisuvan paisumistaan, palkata erityinen juhlamenojen ohjaaja ja hänelle apulaisiksi muutamia tarkastajia eri puolille maata valvomaan poliisien pikkujoulunviettoa ja muutakin juhlimista?

Vuosi sitten tapahtuneen Pudasjärven jutun syyteharkinta on ilmeisesti edelleen kesken. Tapauksessa 49-vuotias putkavartija kuoli 16.12.2010 poliisimiehen öiseen vahingonlaukaukseen Pudasjärvellä.

Paikallista poliisimiestä epäillään Pudasjärven tapauksessa törkeästä kuolemantuottamuksesta, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vaaran aiheuttamisesta. Ampuminen tapahtui öisten (!) aseenkäsittelyharjoituksen jälkeen poliisiaseman kahviossa. Miehet olivat hetkeä aiemmin olleet aseenkäsittelyharjoituksessa, mutta sen olisi jo pitänyt päättyä, kun he siirtyivät kahvion puolelle puolen yön jälkeen. Jostain syystä he alkoivat harjoitella kahviossa uudestaan. Vartija kuoli heti. Kahviossa oli tapahtumahetkellä kaksi muutakin poliisia, jotka olivat jatkaneet harjoitusta tyhjillä aseilla.

Viimeksi elokuussa Kaleva kertoi asian syyteharkinnan olevan edelleen kesken. Syyttäjän mukaan syyteharkinta valmistuisi syys-lokakuussa. Nyt eletään jo marras-joulukuun vaihdetta, eikä syytepäätöstä ole tullut, jollei se sitten ole mennyt minulta ohitse.

Pudasjärven tapauksessa(kin) Mikko Paatero kiirehti - ennen kuin esitutkintaa oli edes aloitettu (!) - antamaan julkisuuteen lausuman, jossa hän piti tapausta puhtaana tapaturmana.

No, Suomessahan voi toki näin tehdä - poliisi tai ainakin sen ylipäällikkö voi tehdä ihan mitä vain. Ei heitä kukaan näytä valvovan. Ylimmät laillisuusvalvojamme tuntuvat uinailevan hyvin varustetuissa virastoissaan pahasta maailmasta onnellisen tietämättöminä.

PS

Joensuussa viime perjantaina surmansa saanut rikoskomisario oli kansanedustaja ja ex-liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk) aviopuoliso.





36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Viina ja aseet eivät sovi yhteen. Vielä huonommin näyttää sopivan poliisi, viina ja aseet..

Anonyymi kirjoitti...

Kumpaakaan tapausta ei varmaankaan ole aihetta tutkia työtapaturmana.

Lämmin osaanotto Anu Vehviläisen perheelle ja lähiomaisille.

Anonyymi kirjoitti...

"Kuka varoittaisi poliisia liian hurjaksi yltyvästä juhlinnasta?"
Quis custodiet ipsos custodes

Anonyymi kirjoitti...

MIksi kuolemantapauksesta ei ole haluttu kertoa virallista tietä julkisuuteen? Tieto tuli vasta 3-4 päivää tapauksen jälkeen luultavasti sivullisen "vuotona" lehdistölle. Mitä salattavaa asiassa on oikein ollut?

Perheelle on toki annettava julkisuusrauha. Kuitenkin korkea-arvoisen poliisin omalaatuisissa olosuhteissa tapahtunut kuolema, olkoonkin oman käden kautta, on tiedottamisen arvoinen asia. Sitä suuremmalla syyllä, kun uhrin puoliso on merkittävä poliitikko ja entinen ministeri.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on lehtitietojen mukaan aloittanut rikoskomisario Timo Hiltusen kuolinsyyn tutkinnan. Lehtitietojen mukaan Hiltunen oli itse ottanut yllättäen aseen esiin juhlissa.

–Jo nyt tehtyjen alustavien selvitysten perusteella asiaan ei näytä liittyvän mitään ohjeistuksen vastaista toimintaa eikä kellään ulkopuolisella ole osuutta kuolintapahtumaan, tiedottaa poliisi.

Joensuun KRP:n toimipisteessä työskentelee noin 20 henkeä. Paikalla pikkujoulutapahtumassa oli vajaat kymmenen henkeä.

–Timo Hiltusen traagiseen kuolemaan johtanut tapahtuma on alkanut aivan yllättäen eikä siihen ole vielä saatu mitään sellaista selvitystä, mikä selittäisi tapahtuman, kuvaa poliisi tragediaa.

Kuolemansyyn tutkintaan liittyvät seikat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä, joten asiassa tiedotetaan tämän periaatteen mukaisesti. Poliisi pyytää, että Timo Hiltusen läheisille annettaisiin rauha surutyön tekemiseen ja tapahtumasta toipumiseen.
---
Outoa!

Tutkintaa ei ole vielä ehditty kunnolla edes aloittaa, mutta jo nyt poliisi tiedottaa, että asia onkin itse tapahtuman osalta selvä!

Tätä ennen jo Mikko Paatero ehti "vahvistaa", että Hiltusen tapaus on selvä.

Minusta tällaisessa tapauksessa lakia olisi syytä muuttaa niin, että tutkintaa ei tehtäisi poliisin johdolla, vaan tutkintaa johtaisi, vaikkei olisi syytä epäillä rikosta, syyttäjä.

Hivenen yllättävää on sekin, että tutkinnan suorittaa juuri paikallinen poliisilaitos.

Pasi Turunen kirjoitti...

Taapero puhuu vähän ristiriitaisia, kuten normaalistikin.
Esim. tässä hän sanoo, että poliisilla on aina oikeus aseeseehensa:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/11/1450739/poliisiylijohtaja-poliisilla-on-aina-oikeus-aseeseensa

Ja tässä taas viesti on, että käytännössä missään olosuhteissa siviileillä ei ole oikeutta aseisiin:
http://forum.eralle.net/viewtopic.php?t=74108&postdays=0&postorder=asc&start=90

Ei ihmekkään että aselupahommat ovat täysin mielivaltaisia, lakeja rikkovia ja sekavia tällähetkellä kun itse iso päällikkökin horisee ihan mitä sattuu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paatero MTV3:lle:

- Jo pelkästään virkapukuun kuuluu ase. Jokaisella poliisilla on ase ja se on oltava aina saatavilla. On maita, joissa jokaisesta aseen käytöstä päätetään erikseen, mutta meillä ei ole tarvetta tämän tapauksen takia mennä siihen.

Paatero sanoo, että Joensuun kuolemantapaus tutkitaan normaalisti kuolemansyyntutkintana. Hän ei aio pyytää erillistä selvitystä pikkujouluista.
---
Olivatko Joensuun Krp:n poliisit viettämässä joulujuhliaan virkapuvuissa ja aseet vöillä? Jos samalla nautitaan roimasti alkoholia, on mahdollista, että vastakin sattuu tapauksia, jolloin helposti käsillä olevilla aseilla aletaan ikään kuin leikkiä.

Pudasjärvellähän pidettiin öisiä aseharjoituksia, joita jatkettiin vielä kahviossa valitettavin seurauksin.

"Sitten leikitellään kuusen alla, kuuseen alla..."

Lehtitietojen mukaan Hiltunen haki aseensa lukitusta kaapista.

Niin, mitäpä Paatero enää tekee selvityksillä,joita hän aio pyytää. Hänhän sanoi jo tänä aamuna, että hän vahvistaa sen, miten tapaus sattui.

Paatero on siis jo selvittänyt tykönsä asian, jonka tutkinta aloitellaan virallisesti parhaillaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tästä nyt viimeistään pitäisi vetää se johtopäätös ettei poliisien pikkujoulua saisi työpaikalla viettää. Hyvänen aika sentään, kuka tahansa voi mennä hakemaan aseen kaapista ja lahdata kenet tahansa. Haloo, Paatero?

Anonyymi kirjoitti...

No, toisaalta. Onhan se paljon komeempaa ja siistimpääki tehdä itsari omalla tykillä työpaikalla kun sotkea paikkoja kotona!

oscari kirjoitti...

Voiko olla yksinkertaisempaa olentoa kuin tuo meidän paateroijamme on! Kuten Jyrki hyvinä toteaa, niin outoa, outo on tuo paaterointi ylimmältä poliisimieheltämme.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä järjetöntä olisi mennä ampumaradalle viettämään pikkujoulua. On se kumma kun aina pitää jonkun kuolla ennenkuin havahdutaan aivan päivänselviin ongelmiin..

Anonyymi kirjoitti...

Poliisin pitäisi ottaa oppia puolustusvoimilta jotka eivät järjestä ryyppäjäisiä samoissa tiloissa missä säilytetään aseita. Ei tämä ole sen vaikeampaa. Kutsutaan myös ennaltaehkäiseväksi toiminnaksi..

Anonyymi kirjoitti...

Pohjois-Karjalan poliisi tiedottaa kertovansa tapauksesta niukasti, koska kyse on kuolemansyyn tutkinnasta, joka on salainen.

Mutta eikö tuossa jonkinlainen ampuma-aserikos tai -rikkomus tapahtunut? Mies ottaa yleisötilaisuudessa, joskin suljetussa, aseen esiin ilman mitään virkaan liittyvää syytä.

Eikos tällöin tutkinta olisi valmistuttuaan julkinen rikosen osalta - itsemurhan mahdolliset taustat voisi toki salata.

Anonyymi kirjoitti...

En ole poliisi, luojan kiitos,joten en tunne poliisin aseohjeistusta. Pitäisin kuitenkin perin outona, että ohjeistus sallisi aseen esilleoton lukitusta kaapista ja sen tuomisen tilaan, jossa vietetään kosteita pikkujouluja. Ilmeisesti näin kuitenkin on jos mitään ohjeita ei ole rikottu...

Anonyymi kirjoitti...

Poliisit on tosi hyviä aseenkäyttäjiä. One shot one kill. Myös Tampereen poliisikoulussa takavuosina poliisi kuoli poliisien asekäpistelyssä, oikein näytöksessä.

Anonyymi kirjoitti...

Lukuisilla suomalaisilla on luvallinen ampuma-ase kotonaan. Myös näissä kodeissa on luvallista viettää pikkujouluja.

Toisinaan sattuu niin, että joku tällaisen luvallisen ampuma-aseen haltija käyttää asettaan itsensä surmaamiseen. Tällaisia tapauksia pidetään yleensä surullisina.

Kun poliisimies surmaa itsensä, kysymyksessä ei näköjään ole ensisijaisesti surullinen tapaus, vaan mehukas mahdollisuus kritisoida hallintoa.

Korkea hatunnosto blogistin ja kommentoijien ripeälle sananvapauden käytölle traagisessa tapauksessa, josta riittäviä tietoja asianmukaiseen kommentoimiseen ei vielä ole tarjolla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tapauksessa on kaikki surullista, myös se hallinto.

Toisinaan sattuu...
Poliisille ei saisi sattua edes toisinaan, mutta nyt sitä näyttää sattuvan kerran vuodessa, pikkujoulujen aikaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sisäministeri Räsäsen älynvälähdys:

"Joensuun poliisikuolema poikkeuksellinen tapahtuma".

Räsäsen mukaan säännöt poliisin virka-aseen säilytyksestä ja käytöstä ovat hyvin selkeät. Joensuun tapaus on traaginen tapahtuma, johon ei ohjeistuksilla tai säännöillä olisi ministerin mukaan voitu vaikuttaa.

Eikö itsemurha ole aina "poikkeuksellinen tapahtuma"?

Toiseksi kyse ei ole virka-aseen säilytyksestä, vaan siitä, pitääkö poliisin pitää ryyppäjäisiään virkapaikalla, jossa säilytetään aseita.

Ennen vanhaan niitä pidettiin kaukana korvessa "poliisien majalla" tms. tiloissa.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisilla ei mene totisesti nyt mitenkään hyvin.

Poliisin nimikkoporo Maija kuoli porokolarissa lauantaina Rovaniemellä. Lapin poliisilaitoksen mukaan Maija jäi auton alle Kittiläntiellä. Poliisi kehottaa Lapissa autoilevia hölläämään kaasujalkaa, sillä poroja on nyt tienpäällä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ennen vanhaan niitä pidettiin kaukana korvessa "poliisien majalla" tms. tiloissa."

Blogisti puhuu asioista, joista ei tiedä. Ennen vanhaan aseita säilytettiin ja käsiteltiin huomattavasti huolettomammin kuin nykyään.

Täysin onnettomuusvarmaa systeemiä ei saada aikaan niin kauan kuin aseita yleensä käsitellään. Koska aseita kuitenkin yhteiskunnassa on (laittomia ja laillisia), niin mielestäni on tarpeellista että myös poliisilla on mahdollisuus aseenkäyttöön.

Jos ihminen aikoo ottaa henkensä, on hyvin vähän mitä muut - valtiovalta mukaan lukien - voivat tehdä. Toissijainen kysymys on silloin se, missä pikkujoulut järjestetään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tyypillisen täyskyyninen kanta omasta mielestään niin kovasti "tietäväiseltä" anonyymiltä.

Tällainen "keskustelu" menee aina enemmin tai myöhemmin siihen, että "joo, jos se on päättäny tappaa ittensä, niin ei sitä kukaan voi estää, olis se sen tehny kumminkin joskus johnakin."

Tämä oli reaktio, poliisin ja ylipoliisiipäällikön etenkin, myös Kauhajoen koulusurmissa, jossa murha-aseen Saaren haltuun jättänyttä komisarioita puolusteltiin oikein porukalla em. "argumentilla."

Anonyymi kirjoitti...

Joku totesi että järjestetäänhän pikkujouluja ihan normaalistikin yksityisasunnoissa joissa säilytetään aseita lukituissa kaapeissa. Tämä on ihan totta mutta tällaisissa tapauksissa aseeseen pääsee käsiksi vain talon isäntä, ei vieraat. Poliisien pikkujouluissa taasen jokaisella on mahdollisuus hakea aseensa kaapista. Tässä on vissi ero.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, yksityisissä bileissä vieraat harvoin pääsevät omin nokkineen edes baari- tai jääkaapille.

Anonyymi kirjoitti...

On täydellisen typerää vouhottaa jostakin poliisin aseohjeistuksesta henkilökohtaisen tragedian yhteydessä. Aseko todella oli tässä se ongelma? Tilanne olisi ilmeisesti jotenkin erilainen, jos po. poliisimies olisi kävellyt poliisitalon katolle ja hypännyt sieltä alas.. Lopettakaa nyt hyvät ihmiset jo tämä demonisointi ja hysteria aseiden (ja aseohjeistuksen) osalta sekä osoittakaa hieman myötätuntoa perheenjäseniä kohtaan.

Skorpioni kirjoitti...

Paaterolle on syytä huomauttaa, että KRP:n miehillä ei ole virkapukua, joten ase ei kuulu virkapukuun. Sen sijaan asetta käyttävät myös KRP:n miehet, jos virkatehtävän hoitaminen sitä vaatii.

Täytyy sanoa, että Paaterolla on asennevamma, koska hän ei millään haluakaan ymmärtää sitä, ettei poliisin maine suinkaan kärsi, vaan pikemminkin vahvistuu, jos hallinnon sisällä tapahtuneet ikävät teot selvitetään ulkopuolisen tahon eli tässäkin ilman muuta syyttäjän johdolla.

Paateron tulisi korostetusti pyrkiä siihen, että hän suhtautuisi poliisin tekemisiin objektiivisesti, kun hän nyt jokaisessa asiassa suhtautuu asiaan subjektiivisella ja vain poliisia puolustavalla tavalla.

Paateron tulisi olla kansalaisten ja poliisiin välisssä toimiva "ukkosenjohdatin". Mutta kuten sanotaan ei vanha koira opi mitään uutta. Näin se on Paateronkin osalta.Paatero on eläkeiässsä ja mies vaihtoon nopeasti.

Tapasin muuten viime kesällä erään entisen korkean poliisijohtajan ja kun tuli puhe Paaterosta, niin entinenpä poliisijohtaja sanoi nauraen vain "Mikko on Mikko".

Minusta se täydellisesti kertoo, mitä tästä touhottajasta ajatellaan ainakin entisten virkaveljienkin taholta. Eikä mairittelevia lausuntoja ole kuultu myöskään poliisijärjestöjen puheenjohtajienkaan suusta.

Välillä Paatero ehdottaa poliisin toimivallan antamista vartijoille yms. 10-kohdan ohjelmaa,
millä ei mitenkään kevennetä poliisin työtaakkaa.

Pane nyt Päivi Räsänen kokoomuslainen Paatero vaihtoon ja nimitä tilalle kristillisdemokraatti, niin saadaan poliisijohtoon vähän vakavammin ja harkitsevammin ajatteleva pääjohtaja.

Valitettavaa sinänsä, että Paaterosta käytävä keskustelu viriää tällaisen järkyttävän suru-uutisen yhteydessä.

Lämmin osaanotto Anu Vehviläisen perheelle ja lähiomaisille!

Uskon kuitenkin, että myös perhe ja lähiomaiset ymmärtävät, että tämäsinänsä surullinen tapahtuma tulee ennemminkin kiihkotta asiallisesti selvittää kuin jättää se esim. roskalehtien revitettäväksi ja riepoteltavaksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin vuodatukseen voidaan sanoa, että henkilökohtaista tragediaa ei olisi syntynyt ilman asetta, joten siinä mielessä juuri ase on tässä se ongelma. Surma-aseeseen ei olisi päästy käsiksi, jos bileet olisi järjestetty jossakin muualla kuin työpaikalla. Tapauksella on myös uutis- ja huomioarvoa, kuten jokainen ymmärtää, paitsi ehkä typerykset.

Myötätuntoa perheenjäseniä kohtaan asian maltillinen käsittely ei vähennä. Perhe on pyytänyt saada olla rauhassa haastattelu- ja kommenttipyynnöiltä, sellaisia pyyntöjä ei ole tässä esitetty eikä pohdittu niitä inhimillisiä tekijöitä, joihin teko perustuu.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelen myös anonyymin vuodatusta siitä etteikö ase olisi jutun ydin tässä tapauksessa. Ja nimenomaan sen helppo saatavuus. Uskallanpa väittää että kyseinen ylikomisario olisi edelleen hengissä jos ryyppäjäiset olisi viettetty vaikkapa ravintolassa, normaaliin tapaan.

Jos kaveri on hautonut itsemurhaa jo pitkään niin jossain vaiheessahan hän olisi sen jokatapauksessa suorittanut. Nyt hän sattui tekemään sen poliisin omissa tiloissa, virka-aseella, todennäköisesti humalan avittamana, muiden henkilöiden seurassa. Tällaisessa tapauksessa on aina vaarana että joku sivullinen joutuu tulilinjalle.

En kyllä ymmärrä ettei joku näe tässä mitään ongelmaa? Edelleen on ihan ok ryypiskellä siinä asekaapin vieressä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, huomionarvoista on nimenomaan vaara muiden juhlijoiden joutumisesta tulilinjalle, jos yksi saa päähänsä ottaa aseen kapista ja ryhtyä käyttelemään sitä.

Pudasjärven tapauksessakin aseen laukaisijaa epäillään muun ohella vaaran aiheuttamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Paateron jatkuvista ennenaikaisista kommenteista tulee ulkopuolisen korviin sellainen ajatus, että onko poliisissa yleisemminkin ajattelutapa, että päätetään ensin, mitä tapahtui ja kuka ehkä on syyllinen tapahtumiin ja vasta sen jälkeen aloitetaan asian tutkinta.

Ei kovin hyvä asia poliisin maineelle.

Anonyymi kirjoitti...

Dagens Nyheter tietää mukamas kertoa että poliisi ampui kollegansa pikkujouluissa, Joensuussa. Mihin lie perustavat tietonsa.

"En polis öppnade eld och dödade en kollega när Centralkriminalpolisen hade julfest i finländska Joensuu i Norra Karelen i fredags."

http://www.dn.se/nyheter/varlden/polis-skottdodad-pa-julfest

Aftonbladetissa taisi sentään olla todenmukaisempi versio tapahtuneesta..

Anonyymi kirjoitti...

Yksityisten vartiointiliikkeiden pikkujouluista ei ole tainnut kuulua tämmöisiä uutisia,vaikka vartijat ovat keskimäärin nuoria miehiä, ja käytössä on jos jonkinlaisia voimankäyttövälineitä.

Anonyymi kirjoitti...

Yksityisistä vartiointiliikkeistä puheen ollen Ildiksessä oli veikeä sivujuonne Kanervan oikeudenkäyntiä koskeneessa jutussa:

Kyösti Kakkonen sai pitkäksi venähtäneen istunnon aikana pysäköinnistä valvontamaksun (jota lehdessä kutsutaan parkkisakoksi). Helsingin käräjäoikeuden pysäköintiä valvoo nykyisin yksityinen yritys!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heh, heh!

Kyllä nyt yksityisyrittäjää koetellaan! Ajatella: parkkisakko yksityiseltä firmalta käräjäoikeuden pihalla!

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta parkkijutusta tulee mieleen, että mitä blogisti ajattelee lahjusjutun kansliatuomion kestosta, se siis tulee puolen vuoden päästä.

Kanervan kannalta tuntuu kohtuuttomalta; miksi hän joutuu odottelemaan siksi, että muut syytetyt ovat vielä vastaajina ihan muissa jutuissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta on aivan käsittämätöntä, että käräjäoikeus, käsiteltyään Kanervan juttua tiiviisti pari viikkoa, ilmoittaa käsittelyn päätyttyä lakonisesti, että

joo, tuomio tulee sitten - tietenkin vain kirjallisena - "joskus ensi keväänä", siis puolen vuoden kuluttua käsittelyn päättymisestä.

Kuitenkin laki lähtee siitä, että pääsäännön mukaan kansliatuomio on annettava käräjäoikeudessa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä.

Oikeudenkäynnin ja todistelun välittömyys, joka on todistusharkinnan a ja o, ei tietenkään toteudu, jos käräjäoikeus varaa itselleen puoli vuotta aikaa päätöksen tekemiseen.

Tämän jutun oikeuskäsittelyhän alkoi tosiaisallisesti jo viime tammikuussa, jolloin syytemääräyksen antanut Jorma Kalske VKSXV;sta ilmoitti - yhtä lakonisesti kuin käräjäoikeus nyt - että

joo, jutun käsittelyn käräjäoikeudessa alkaa "joskus ensi syksynä;" alkoi vasta marraskuussa.

Kyllä oikeuskanslerin pitäisi ehdottomasti puuttua tällaiseen oikeudenkäynnin tahalliseen viivyttämiseen, mutta kun meillä on tällaiset "valvojat" niin eihän ne puutu vaikka mitä tapahtuisi.
Jälkeenpäin eli käytännössä muutaman vuoden kuluttua ne vain toteaa, jos viivytyksestä on kanneltu, että

joo, kyllä tämä oli selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaista tällainen viivyttely!

Ne valvojat on pelkkiä virheiden kirjaajia, ei ne koskaan tartu ongelmiin eikä anna tuomioistumille ja tuomareille taikka syyttäjille edes huomautusta asiassa. ne vaan kirjaa asiat ja vuosia aiemmin sattuneet rikkeet ja saattaa sitte "käsityksensä", siis tuon kirjaamisen, tiedoksi oikeudelle ja syyttäjälle.

Mitä enemmin ne saa kirjatuksi tappauksia, sitä enemmän niillä on sitten kanttia vaatia virastoihinsa uusia virkoja, niitä kirjaajan virkoja siis.

Kyse ei siis ole vain Kanervan roikottamisesta löysässä hirressä, vaan kyse on koko oikeus- ja tuomioistuinlaitoksen ja syyttäjistön häpeällisistä käytännöistä, johon kukaan ei puutu.

Se, että osalla syytetyistä on muita juttuja vireillä, jota muka pitää odottaa, ei ole hyväksyttävä syy viivyttämiselle.

Pera kirjoitti...

Itse aikoinani pääsin vierestä seuraamaan, kun rikospoliisit 1990-luvun alkupuolella kävivät työpaikkaruokailemassa eräässä "kuppilassa".

Eli kun veli tuli kuppilaan "kännissä", niin päivällisen aikaan "veli-sairaslomalainen" saikin helposti kyydin katkolle. Ja kohta kuntouduttuaan, takaisin taas töihin.