Nyt nähdyn jokseenkin lällyn ja mitäänsanomattoman 2. kierroksen aikana on muisteltu aiempia presidentinvaaleja. Mikä vaalikampailusta on ollut kaikkein paras ja kiinnostavin? Mielipiteet jakautuvat. Jotkut pitävät vuoden 1956 vaaleja, jollei muuta, niin ainakin kaikkien aikojen likaisimpina. Itse muistan vuoden 1956 valitsijamiesvaaleista elävästi suorasta radiolähetyksestä kuullun Väinö Leskisen eduskunnassa maagisen luennan "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen". Tämä toistui 30 kertaa ja tämän päälle sitten vielä kerran yksi Kekkonen ja peli oli selvä. Tämän jälkeen luettiin vielä 149 kertaa K.A.Fagerholmin nimi, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä.
Vuoden 1962 vaaleista muistetaan Honka-liitto ja vaalikamppailun käyminen loppuvuodesta 1961 noottikriisin varjossa. Vaalit ratkesivat tosiasiallisesti Urho Kekkosen Novosibirskin matkaan ja Olavin Hongan luopumiseen ehdokkuudestaan. Jo tuolloin siellä, missä itse tuohon aikaan kävin abiturienttina lukiota, ihmiset aika yleisesti ymmärsivät ja kertoivat, että Kekkonen junaili noottikriisin Neuvostoliiton johdon kanssa omasta aloitteestaan uudelleen valintansa varmistamiseksi ja Honka-liiton murskaamiseksi. Sen sijaan tutkijoille tämä on jostakin syystä alkanut selvitä vasta viime vuosina.
Vuoden 1994 vaaleja ja vaalikamppailua kommentoin Ikaalisissa asuessani paikkakunnalla ilmestyvän Pohjois-Satakunta -lehden palstoilla; kirjoittelin tuohon aikaan lähes joka viikko mainittuun, kaksi kertaa viikossa ilmestyvään paikallislehteen lähinnä kunnallispolitiikan asioista.
Minun ehdokkaakseni tuli ensimmäisen kierroksen loppupuolella Elisabeth Rehn. Vastustin nimittäin suosikiksi nousseen Martti Ahtisaaren valintaa ja huomasin, että muista ehdokkaista juuri Rehnillä oli parhaat mahdollisuudet kamppailla Ahtisaaren kanssa. Rehnin loppukiri olikin kova ja toi hänelle paikan toiselle kierrokselle, mutta siinä vaiheessa rahkeet eivät sitten enää riittäneet. Minulla on tallella muutama lehden mielipidekirjoitus vuoden 1994 vaalien toiselta kierrokselta.
Tammikuun 27. päivänä 1994 Pohjois-Satakunnan mielipidesivulla oli kirjoitukseni otsikolla "Ahtisaari jäsenkirjaetenijä." Tässä muuta ote mainitusta kirjoituksesta:
"Eräiden ikaalislaisten Martti Ahtisaaren puolesta Pohjois-Satakunnassa 25.1. esittämässä vaalivetoomuksessa särähti ehkä pahiten korvissani kohta, jonka mukaan Ahtisaari on 'puoluevaltaa kaihtava vakaumuksellinen demokraatti, ei ruotsinkielisen oikeiston puoluekasvatti'.
Minun mielestäni Ahtisaari on ennen kaikkea, ei demokraatti, vaan byrokraatti, virkamies, joka on kiivennyt nykyiseen asemaansa ulkoministeriössä, paitsi omilla avuillaan, myös edustamansa puolueen nostamana. Kansankoulunopettajan tutkinnolla Ahtisaari ei nimittäin olisi päässyt etenemään urallaan yhtään mihinkään, vaan sitä varten tarvittava erivapaus on saatu aikanaan sdp:tä edustaneilta ulkoministereiltä. ----
Ahtisaaren vastaehdokas Elisabeth Rehn on mielestäni kaikkea muuta kuin "oikeston puoluekasvatti", eikä ruotsin kieli voi olla esteenä presidentiksi pääsemiselle semminkin kun Rehn tuntuu puhuvan parempaa suomea kuin Ahtisaari konsanaan. ---
En ole tv-väittelyjen perusteella tullut lainkaan vakuuttuneeksi Ahtisaaren talouspoliittisista kyvyistä. Kokemusta Suomen talouselämästä pääasiassa ulkomailla toimineella Ahtisaarella ei ole. Hän on avoimesti kertonut, että ettei hän tiedä tarkkaan edes omien tulojensa suuruutta, ja että heillä kotona vaimo hoitaa perheen kaikki raha-asiat. Miten tällainen mies, jonka talouspoliittiset kannanotot tv:ssä ovat olleet luokkaa 'Minusta on tärkeätä, että talous pannaan kuntoon', voisi johtaa talouspolitiikkaa saati sitten 'pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan', kuten ikaalilaisten vaalivetoomuksessa lupaillaan. ---
Rehnistä saadaan Suomelle pätevä ja edustava presidentti, ja naispresidentillä on näinä ankeina aikoina maallemme maailmalla varmaankin suuri mainosarvo."
Tähän kirjoitukseeni vastasi lehdessä 1.2. Martta Palonen -niminen henkilö, jota en tuntenut, mutta jolla tuntui olleen kovasti nimenomaan Elisabeth Rehniä vastaan.
Sitten kolmea päivää ennen 6.2. ollutta vaalien toista kierrosta eli 3.2.1994 Pohjois-Satakunta -lehti julkaisi oikein etusivullaan suurikokoiset Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin valokuvat ja niiden olla kirjoitukset, joista toisessa kannatettiin Ahtisaarta otsikolla "Ahtisaaren pätevyys" ja toisessa taas Rehniä otsikolla "Ahtisaari vai Rehn." (Katso kuvaa yllä.) Edellisen kirjoituksen oli laatinut paikallisen työvoimatoimiston johtaja ja sdp:tä edustava kaupunginvaltuutettu Veikko Huuska. Jälkimmäinen eli Rehniä kannattava kirjoitus oli puolestaan minun tekstiäni, jossa otin kantaa myös edellä mainittuun Martta Palosen kommenttiin lähinnä siitä kummunneen kaunaisen kieli- ja luokkavihan osalta. Veikko Huuska, jonka kanssa otin lehden palstoilla monasti yhteen myös Ikaalisten kunnallispolitiikasta, oli edellä mainitun Elisabeth Rehniä Pohjois-Satakunnassa mollaavan vaalivetoomuksen pääarkkitehti.
Tässä pari otetta omasta kirjoituksestani "Ahtisaari vai Rehn":
"Ikaalilaisten Ahtisaarta estoitta kehuskeleva ja Rehniä mollaava vetoomus 25.1. on niin älyllisen epärehellinen, että siihen on vielä pakko puuttua. On suorastaan raukkamaista yrittää tehdä Elisabeth Rehnistä yksinkoko hallituksen syntipukki, mihin Ahtisaaren puoluetoimistosta ohjelmoitu vaalikampanja tähtää. Onhan lama perintöä juuri sdp:n hallituskaudelta 80-luvun lopulta, jolloin valtionvarainministereinä toimivat Erkki Liikanen (sdp) ja Matti Louekoski (sdp). Vahvan markan politiikkaa johti kulisseissa sosialistipresidentti Mauno Koivisto, joka halusi estää myös Esko Ahon hallituksen elvytyspolitiikan aloittamisen. Kun tohtori ja entinen Suomen Pankin pääjohtaja Koivisto ei kyennyt pelastamaan taloutta vaan oli päin vastoin vahvasti mukana ajettaessa sitä konkurssikuntoon, niin miten siihen pystyisi kansakoulunopettaja Ahtisaari (sdp), jolla ei tunnu olevan ainoatkaan konkreettista ja selväjärkistä toimenpide-ehdotusta talouskysymyksissä. ---
Lyhytmuistiset, kieli-, puolue- ja luokkakaunaiset ihmiset voivat kyllä protestiksi äänestää Ahtisaaren presidentiksi, mutta ei työttömyys siitä mihinkään vähenisi; sen joutuisi Veikko Huuskakin luukuillaan toteamaan. Itse olen jo tässä vaiheessa lopen kyllästynyt Ahtisaaren olemukseen, hänen äitelään itsekehuskeluunsa, ympäripyöreisiin, latteisiin ja väisteleviin vastauksiinsa tv:ssä sekä kilpailijoiden leimaamiseen epärehelliseksi yms. Rehn on joka suhteessa Ahtisaaren vastakohta ja pienen puolueen edustajana hänellä on mahdollisuus tulla kansakuntaa yhdistäväksi, koko kansan presidentiksi."
Vaalien toisella kierroksella kävi sitten niin kuin kävi, eli Ahtisaari voitti Rehnin numeroin 54-46. Ahtisaari sai toisella kierroksella hieman ryhtiä kampanjansa ja toisaalta Rehnin ote hieman hiipui. Ikaalisten naapurikunnissa (esim. Hämeenkyrö, Kankaanpää ja Parkano) Ahtisaari sai enemmän ääniä kuin Rehn, mutta Ikaalisissa (ruots. Ikalis) sitä vastoin Rehn sai toisella kierroksella enemmän ääniä kuin Ahtisaari.
Yleisesti uskotaan, että vaalien ratkaisu tapahtui Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen Tuttu juttu -ohjelmassa, jossa Ahtisaari ja Rehn puolisoineen vierailivat. Kansa heltyi nähdessään Maran yrittävän rypyttävän karjalanpiirakkaa paksuilla sormillaan.
Paavo Väyryselle myös vuoden 1994 vaalit olivat paha pettymys. Hän syytti mediapeliä ja Rehnin suosimista. Väyrysen taisi kuitenkin pudottaa toiselta kierrokselta se, että ehdokkaana oli hänen lisäkseen kaksi muutakin keskustalaista poliitikkoa eli Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski. Ehdokkaina olivat myös Raimo Ilaskivi, Claes Andersson, Toimi Kankaanniemi, Pertti Veltto Virtanen ja ikaalislainen Sulo Aittoniemi. Suti mesosi vuonna 1993 olevansa varma valinnastaan ja ehti jo lähetellä saunakutsuja Mäntyniemeen. Suti sai kuitenkin tyytyä 1 prosentin äänisaaliiseen noin 30 000 äänellä.
15 kommenttia:
Blogisti on ollut ajan hermolla jo v. 1994, kun osasi kuvata varsin onnistuneesti presidentti Koiviston vehkeilyt Suomen kansantalouden tuhoamiseksi.
Meikäläiselle selvisi kaikessa karmeudessaan Koiviston "ansiot" vasta paljon myöhemmin.
Ahtisaari tuli systeemin ulkopuoleta mutta systeemin oli pakko auttaa häntä kun Sorsa oli joutunut sivuun.MAtkalla-kirja kertoo miten systeemi halusi syrjäyttää hyvän presidentin ja saada tilla "Koko SAK:N TArjan",kuten kävikin. 12 vuotta salsaa,syrjäytymistä ja vasemmistolaisia sirkustapahtumia.
Terve, Jyrki
Kiitos hauskasta retrospektiivisestä katsauksesta. Muistanet miten kävimme Aamulehden palstoilla henkevää debattia Ahtisaaren Nobelista - siis jo vuosia ennen kuin se lopulta "tipahti". Minä, yhtenä ensimmäistenjoukossa, esitin julkisesti (ja myös ei-julkisesti) Ahtisaarelle rauhan-Nobelia, joka sitten kauan perästä tulikin. Sinä tulit hieman epäilleeksi tuota mahdollisuutta, mutta harvonkos sitä "viisaskin menee vipuun". Ainut mikä - ihan lievästi - harmittaa minua on se, että en saanut jujutettua Sinua vedonlyöntiin, ja mieluiten oikein rivakoin panoksin - tuosta Ahtisaaren Nobelista. Se olisi voinut olla vaikkapa yhteinen väittelyillallinen paikallisessa ravintolassa kera parin konjakin..
Sanopa, Jyrki, mikä siinä muuten, on että näistä nimenomaan YK-menestyjistä niin monella, kuten tekstissä mainitulla Jakobsonilla, Ahtisaarella ja nyt Haavistolla ei ole korkeakoulututkintoa, vaan yo- tai seminaaritutkinto? Voisiko "syynä" olla se, että noissa kv-tehtävissä koulutus sinänsä ei riitä, vaan loppupeleissä (käyttääkseni suosittua käsitettä) ihmisen persoona, sen voima ja panos, kohoaa merkittävään arvoon.
Ystävällisesti tervehtien ja pakkailmoja toivotellen,
Veikko Huuska, Ikaalinen
Veikko Huuska - Kiitokset kommentistasi, hauska kuulla Sinusta pitkästä aikaa!
Kyllä, väittelimme myös Ahtisaarelle mahdollisesti myönnettävästä rauhan Nobelista. Sinä teit tosiaan julkisen esityksen asiasta, mutta se tapahtui todellakin jo useita vuosia ennen kuin se pysti sitten Maralle tipahti.
Muistelen olleeni sitä mieltä, ettei Mara ollut ainakaan vielä tuolloin, jolloin sinä hänen Nobel-asiaansa ryhdyit ajamaan, eli heti 2000-luvun alussa, Nobelin arvoinen. Tiedossa myös oli, että tuo palkinto tulee, jos se on tullakseen, usein vasta vuosien päästä ehdokkaan "uroteoista." Yritin siis kritiikilläni pannan niin sanotusti "jäitä hattuun."
Mara sai Nobelinsa vasta 2008, jolloin monet olivat jo luopuneet toivosta. Minusta Mara on Nobelinsa ansainnut ja olen muutenkin oppinut arvostamaan Ahtisaarta enemmän sen jälkeen, kun hän hän ei asettunut ehdolle toiseksi kaudeksi; en toki aivan kaikissa suhteissa kuitenkaan.
Veikko, tuskinpa sinäkään olet sitä mieltä, että koulutus ja akateemiset opinnot olisivat jotenkin pahasta?
Marallakin oli toki tuo kansankoulunopettajan tutkinto, mutta se tai edes hänen kv. kokemuksensa rauhanvälitystehtävissä ei tietenkään tehnyt hänestä vuonna 1994 "suurta talousmiestä" ja "työttömyyden poistajaa". Tästä ainoastaan oli kirjoituksissani ko. osin kysymys.
Max Jakobsson tuli ylioppilaaksi sota-aikana (1941) ja oli jatkosodassa rintamalla 1942-44.Tämän jälkeen hän siirtyi BBC:n palvelukseen Lontooseen ja toimi pitkään lehtimiehenä. Tämä varmasti vaikutti siihen, ettei hän ryhtynyt opiskelemaan yliopistossa.
Esim. Pekka Haaviston kohdalla tilanne oli täysin toinen, sillä hän jätti opintonsa kesken yliopistolla tuolloin vallinneen "taistolaisen ilmapiirin" takia.
Hyviä hiihtokelejä sinne Ikaalisiin Kyrösjärven maisemiin!
Nyt kun vanhoja muistellaan, niin palasi mieleen Ahtisaaren valinta ulkoministeriöön alivaltiosihteeriksi.
Valinnan taisi lopulta tehdä itse ulkoministeri Väyrynen, jonka Ahtisaari sitten ohitti monin kerroin vaaleissa. Usein näin.
TV:ssä nähtiin tuolloin joskus pätkä Väyrysen ulkomaanmatkoilta, jossa Ahtisaari alivaltiosihteerinä löntysteli esimiehensä kannoilla kättelemään joitakin ulkomaalaisia poliitikkoja.
Veikko Huuska edellä hieman harmitteli sitä, ettemme tulleet lyöneeksi 2000-luvun alussa vetoa Ahtisaaren Nobelista. Minäkin voisin harmitella samaa asiaa.
Jos olisin lyönyt vetoa, niin se olisi koskenut tietenkin vuosittain vain juuri sinä vuonna myönnettävää Nobelin rauhan palkintoa. Ennen kuin Veikolla olisi tärpännyt vuonna 2008, olisin ehtinyt voittaa aikaisemmin vedon 4-5 kertaa.
Paavo Väyrysen saattoi pudottaa vuoden 1994 vaalien toiselta kierrokselta itse Urho Kaleva Kekkonen.
Kekkonen hylkäsi vuonna 1977 Miettusen III hallituksen ulkoministerin Keijo Korhosen ja otti seuraavan, Kalevi Sorsan II hallituksen, ulkoministeriksi nuoren Paavo Väyrysen.
Keijo Korhonen on muistelmissaan taitavasti piikitellyt Väyrystä noista tapahtumista.
Kukaties Korhonen oli vielä vuonna 1994 katkera ja lähti kisaan mukaan vain kosto mielessä. Kukapa herrojen motiivit arvaa. Ainakin Korhosen kampanja oli hölmö EU:n ja Saksan pelkoineen. Jonkinlainen esijytkyn tussahdus siis.
Joka tapauksessa Korhosen ja Väyrysen yhteenlaskettu osuus äänistä oli 25,3%. Elisabet Rehn sai äänistä 22,0%.
Jos jatketaan ajatusketjua vielä pidemmälle, syyllinen Väyrysen putoamiseen toiselta kierrokselta vuonna 1994 saattoi ollakin Neuvostoliiton suurlähettiläs Viktor Stepanov, jonka kerrotaan kuiskutelleen UKK:n korvaan epämieluisia asioita Keijo Korhosesta.
Joo, ja siten yhtenä ehdokkaana oli vielä Eeva Kuuskoski. En nyt muista, miksi hänenkin piti ängetä vaaleihin mukaan.
Taisi olla kansalaisaktivisti Kalle Könkkölällä sormet siinä pelissä!
Lisäksi, Veikko Huuskalle lyhyt kommentti. On syytä muistaa, että ”YK-menestyjät” eivät toimi yksin, vaan heillä on tukenaan ammattitaitoinen avustajakaarti. Esimerkiksi dipl.ekonomi Elisabeth Rehnillä oli lainopillisena avustajana Bosnia-Herzegovinassa varatuomari Sirpa Rautio, joka valittiin hiljattain uuden Ihmisoikeuskeskuksen johtajaksi.
Jos laskee Väyrysen, Korhosen ja Kuuskosken kannatuksen yhteen niin siitä tulee 19,5+5,8+2,6 = 27,9 jolla olisi päässyt ykkössijalle ekalla kierroksella.
EU-kielteisyys ei riittänyt nostamaan Väyrystä koska EU-kielteisten ääniä meni myös Korhoselle ja Aittoniemelle.
Mediapeli on nykyajan vaaleissa totta. Media voi halutessaan nostaa tai tiputtaa ehdokkaita miten vaan haluaa. Ainakin se voi suosia joitakin enemmän kuin toisia.
Ei media ole vallan vahtikoira. Tai jos on niin silloin se vahtii vallan puolesta eli on vallan sylikoira tai vallan rakkikoira.
Media on valtiomahti ja selvästi subjektiivinen poliittinen toimija. Ei media ole mikään tiedonvälittäjä. Enemmän se on tiedonvärittäjä. Media on yhteiskunnallinen vaikuttaja ja mielipiteen muokkaaja.
Toimittajatkin ovat ihmisiä joilla on poliittisia näkemyksiä ja motiiveja. Toimittaja on asema jossa tuota on suuri kiusaus toteuttaa.
Olipas siinä Vieraalta aika synkkiä ja hieman "vieraita" aatoksia mediasta!
Media on neljäs valtiomahti, on ollut niin kauan kuin tiedotusvälineitä on ollut. Myös tätä valtaa samoin kuin muuta valtaa voidaan toki käyttää monella eri tavoin ja tarkoituksessa. Olisi syytä toivoa, että mediavalta ei keskittyisi vain harvojen ryhmittymien käsiin. Osa mediasta voi olla vallan, esim. taloudellisen vallan, sylikoiria, esim. kaupalliset mainos- tai viihdekanavat, MTV mukaan lukien. Kaikki tuppaa nykyisin viihteellistymään ja pinnallistumaan, tämä koskee myös politiikantekoa ja mediatoimintaa.
Kun vallan viralliset vahtikoirat kuten esim. ylimmät laillisuusvalvojat näyttävät olevan sitä hampaattomampia ja lepsumpia mitä korkeammassa asemassa olevien virkamiesten, tuomareiden tai ministereiden toilauksista on kyse, olisi syytä toivoa, että media jaksaisi säilyttää vallan vahtikoiran roolinsa.
Sosiaalisesta mediastakaan kun ei näytä olevan juuri hyötyä ko. suhteessa.
Harakalla on hyvää asiaa Paasikiven reinkarnaatiosta
Blogisti muistaa "elävästi suorasta radiolähetyksestä kuullun Väinö Leskisen eduskunnassa maagisen luennan "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen"
Eikös se ollut itse Kekkonen, joka ne lappuset luki ?
Mikäli nyt yhtään muistan oikein, niin kyllä lukijana oli Väinö Leskinen, joka oli yksi äänestyslippuja laskemaan kutsutuista valitsijamiehistä.
Ei kai yksi presidenttiehdokas eli tässä tapauksessa siis Kekkonen, voinut toimia äänten laskijana!
Vaikka eipä silti, kyllä tuohon aikaan kaikki olisi voinut olla mahdollista!
Kyllä blogistin muisti pelasi minua paremmin,seuraava selostus löytyi googlaamalla:
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... Fagerholm, Fagerholm, Fagerholm... Dramaattisen, täpärästi päättyneen vaalin ratkaisuhetket kuultiin radiolähetyksessä.
Vuoden 1956 presidentinvaalin kolmannella kierroksella olivat mukana enää istuva pääministeri Urho Kekkonen ja SDP:n ehdokas K. A. Fagerholm.
Kekkonen voitti kahden äänen erolla, kun osa Fagerholmin valitsijamiehistä asettui Kekkosen taakse.
Selostuksen alkaessa pitkän vaalin kolmas äänestys on käynnissä. Varatuomari Olavi Salervo luettelee valitsijamiesten nimiä.
Äänestyksen päätyttyä uurna nostetaan pöydälle. Pääministeri Kekkonen joutuu kädellään auttamaan, kun liput eivät tahtoneet tulla uurnasta.
Kekkonen ei ollut ensimmäinen presidenttiehdokkaana ollut pääministeri, joka on joutunut itse hoitamaan vaalitoimitusta. Vuonna 1931 tässä asemassa oli P.-E. Svinhufvud, vuonna 1937 Kyösti Kallio ja vuonna 1940 Risto Ryti.
Varapuhemies Väinö Leskinen lukee äänestysliput ääneen: Kekkosen nimi kuullaan 151 kertaa, Fagerholmin 149 kertaa. Vaalitoimitus on tähän mennessä kestänyt 6 tuntia.
Tarkistuslaskennan jälkeen Kekkonen julistaa itse tulleensa valituksi presidentiksi kuusivuotiskaudeksi 1956-1962. Salista kuuluu taputuksia, mutta ne loppuvat pääministerin katsahdettua tuimasti.
Lähetä kommentti