lauantai 4. helmikuuta 2012

540. Suomi Sauli Väinämö Niinistön presidenttikaudelle - so what?

Pihalla kuin lumiukko

1. Kalevala, Raatteentie ja koko Suomi hytisee paukkupakkasen kourissa, kun "tää kansa, joka tunkee syvyyteen," valmistautuu huomenissa viimeiseen taistoon, teit' isäin astumaan, joukkosi eessä, fanfaarit soiden ja rukkasia sekä henkseleitä lämpimikseen paukutellen.

2. Kaikesta tästä tekojuhlavuudesta huolimatta tunnelma on hieman lässähtänyt, ei sähköinen. Sähkön kulutus on toki näin murhapakkasilla suurimmillaan, mutta ihmisten mielissä vallitsee outo alakulo. Kuten osattiin pelätä, vaalitaistelusta ei tullut sähköistä otatusta eikä kahden hengen jättiläisen välistä kamppailua, vaan kahden harmaan ja mielipiteissään ylivarovaisen ehdokkaan nuhjailua. Jos oltaisiin oltu kehässä tai painimolskilla, erotuomari olisi varmaan ehtinyt antaa kummallekin kilpailijalla kaksi varoitusta passiivisuudesta.

3. Peli on oli selvä jo viime viikolla ensimmäisten galluptulosten tultua julki. Kävi niin kuin ounasteltiin, eli Pekka Haavisto ei pystynyt missään vaiheessa kunnolla haastamaan Niinistöä. Näin Sauli Väinämö Niinistöstä tulee seuraava tasavallan presidentti kuudeksi vuodeksi. Tämä voidaan kuuluttaa kirkossa jo ennen varsinaista vaalipäivää.

4. Mitkä tulevat olemaan arvostelutuomareiden eli äänestäjien pisteet prosenttiosuuksina ilmaistuna? Voisin ennustaa, että Haavisto yltää parhaimmassakin tapauksessa lukemiin 41-59, mutta jos huonosti menee, niin silloin Niinistö voittaa pistein 69-31. Niinistö saa paremmat pisteet sekä substanssiosaamisen että taiteellisen vaikutelman eli esiintymisen perusteella. Kummassakin tapauksessa imago eli ehdokkaista saatu mielikuva ratkaisee, sillä mehän emme tiedä, kumpi näistä kahdesta ehdokkaasta todellisuudessa on toista osaavampi ja taitavampi.

5. Mikä näitä kahta ehdokasta erottaa ja mikä taas yhdistää? Erottavia tekijöistä merkittävin on asia, joka tännekin palstalle tyrkytetyissä Haavistoon kohdistuneissa parjauskommenteissa ilmaistaan vitsillä, jossa toinen ehdokas ottaa kisan jälkeen tiettyä alkoholijuomaa jäillä, toinen taas ihan jotain muuta. Mutta tuollaisia törkyvitsejähän me emme tällä palstalla ole julkaisseet emmekä julkaise jatkossakaan!

6. Onko erottava tekijä ehdokkaiden hieman erilainen suhtautuminen talouskasvuun, Natoon, ihmisoikeuksiin, ympäristöön tai joihinkin muihin vastaaviin asioihin? Kyllä en tätä yhtään usko. Nuo erot, vaikka niitä olisikin olemassa, ovat niin vähäisiä ja ehdokkaiden toimesta kampanjan aikana niin epäselvästi ja kierrelleen ja kaarrellen esitettyjä, ettei tavallinen rahvas ole edes päässyt kunnolla perille, missä sanotut erot käytännössä ilmenevät tai voisivat ilmetä riippuen siitä, kummasta tulee presidentti.

7. Itse asiassa ainoa merkittävä ero tulisi vihon viimeisen tv-tentin vihon viimeisessä lyhyessä kysymyksessä ehdokkaille: Antaisitteko rahaa romaanikerjäläisille? Niinistö vastasi lyhyesti kyllä, Haavisto puolestaan ei, mutta lisäsi, että hän kyllä antaa rahaa romaaneja avustavalle järjestölle. Niinistön vastaus oli hieman yllättävä, mutta tämä kuva hyvin sitä, miten laskelmoiva kaveri tämä Sauli Väinämö oikeastaan on.

8. Jos alkaisi tarkemmin analysoida Niinistön käyttäytymistä viimeisten 7-8 vuoden ajalta, huomaisi helposti, miten laskelmoidusti Niinistön kaikki julkiset esiintymiset ja kannanotot ovat tähdänneet vain ja ainoastaan yhteen päämäärään: pääsyä Mäntyniemen herraksi. Hän on pyrkinyt luomaan mielikuvaa syrjäytyneitä välittävästä ja ahneutta vastustavasta kansakunnan yhdistäjästä, mutta tosiasiallisesti Niinistö pyrkii toteuttamaan lähinnä vain omaa egoaan ja päähänpinttymäänsä. Ajatus, jonka mukaan Niinistö jotenkin uhrautuisi kansankunnan edun nimissä presidentiksi, on naiivi.

9. Sitä paitsi tuo kerjäläisasia ilmaistiin toimittajan kysymyksessä konditionaalissa muodossa "antaisitteko", ei siis muodossa "annatteko". Käytännössä asia ei Saulin tultua valituksi presidentiksi voi aktualisoitua, sillä en oikein jaksa uskoa, että turvamiehet päästäisivät kadulla tai Kauppatorilla Salea tiputtamaan kolikoita kadulla rähmällään rötköttävän Romanian kerjäläisen eteen.

10. Niinistön laskelmallisuutta osoitti myös hänen kielteinen vastauksensa siihen, tapaisiko hän presidenttinä Dalai-laman. Perustehan oli se, että tapaaminen ärsyttäisi Kiinan johtoa. Sauli haluaa siis osoittaa esimerkkiä rähmällään olosta Kiinan ja ilmeisesti myös Venäjän edessä.

11. Itse asiassa Niinistöllä ja Haavistolla on enemmän yhteisiä kuin erottavia piirteitä. Tämä koskee erityisesti heidän luonnettaan ja sitä mielikuvaa, joka kaverukset tunteville henkilöille on heistä muodostunut. Niinistöhän on tunnettu hieman etäisestä luonteestaan. Hänen lähipiiriinsä luettu Jyri Häkämies on ilmaissut asian osuvasti sanomalla, että hänkään ei tiedä, millainen mies tämä Sauli oikein on lisäten, että "kukaan ei tunne Niinistöä." No, ehkä Jenni sentään tuntee, mutta me muut emme tiedä Saulin yksityiselämästä oikeastaan muuta kuin sen, että hän tuskailee mustien sukkiensa mystistä katoamista pesukonepesun jäljiltä.

12. Pekka Haavistoa on kyllä kuvailtu mukavaksi ja mutkattomaksi mieheksi, mutta tunteeko kukaan -- Antoniota ei nyt oteta lukuun - Pekkaa lähemmin? Jos on uskomista Timo Harakan blogikirjoitusta 23.1., niin eipä oikein taida tuntea. Harakka kertoo kyllä 'tunteneensa' Pekan 25 vuoden ajalta, mutta ei silti tunne häntä lainkaan. Harakan mukaan Haavistoon niin aito kuin poliitikko voi olla, mutta hän (siis Harakka) sanoo tuntevansa kymmenittäin avoimempia, spontaanimpia ja laskelmoimattomampia ihmisiä politiikan kentän kaikilta laidoilta. Itse olen kuullut luotettavalta taholta Haaviston ministeriajalta, miten kova ja suorastaan tyly Pekka voi olla alaisilleen esimiehenä ja viraston pomona.

13. Jumankekka (tai taivas varjele), Pekka ja Saulihan ovat hyvin samanlaisia luonteita! He ovat myös loistavia luonnenäyttelijöitä ja kykenevät esittämään sellaista roolia kuin tarve kuloinkin vaatii. Tähän nähden Niinistön usein lausahtama aforismi "ole oma itsesi, sillä kaikki muut ovat varattuja", on paitsi tosi kökkö myös täysin epäaito. Sivumennen sanottuna yhtä kökkö ja falski on Niinistön sääliääniä keräämään tarkoitettu lausahdus "tekevään sattuu."

14. Mikä tulee muuttumaan Niinistön presidenttikaudella? Tavallisten ihmisten elämässä mikään ei muutu, se on saletti. Tuskin myöskään ulkopolitiikassa tai Suomen EU-suhteissa, sisäpolitiikasta nyt puhumattakaan. Suomen poliittinen johtaja on pääministeri Jyrki Katainen ja ulkopolitiikkaa johtaa käytännössä Erkki Tuomioja.

15. Mäntyniemeen ja Linnaan tulee emännän tilalle isäntä, siinä ainoa konkreettinen muutos. Edessä on kuusi vuotta, mikä on pitkä aika, minusta aivan liian pitkä toimikausi presidentin virassa, neljässä vuodessakin meillä alamaisilla olisi kyllä yllin kyllin kestämistä. Vaikka kyseessä on ensikertalainen Linnassa, ei istuja tässä tapauksessa pääse kakustaan puolella lusimisella, vaan kyllä kausi-kakku on istuttava täysimääräisesti päivästä päivää.

16. Mutta olemmehan me kestäneet kaksi kautta Koivistoa ja Halosta ja peräti 25 vuotta - herranjumala - sitä kauheaa kaljupää-Kekkostakin. Joten eiköhän tämä kuuden vuoden kausi joten kuten menettele, tuskinpa Sauli missään nimessä toiselle kaudelle edes haluaa.

17. Alkaako Mäntyniemestä ilmaantua uudenlaista arvojohtamista? Mitähän se mahtaisi käytännössä tarkoittaa, tämä uudenlainen arvojohtaminen? Nähtäväksi jää. Kaikkeen pitää tietenkin varautua periaatteella "Taivas varjele, mitähän sieltä nyt tulee?"

PS 5.2.

Niinistö siis voitti Haaviston lukemin 62,6 -37,4, aika odotetut numerot, jotka mahtuvat hyvin edellä kohdassa 4 ennakoituun haarukkaan. Äänestysprosentti jäi ennätyksellisen alhaiseksi - vain 68,8 % - ja hylättyjä ääniä oli puolestaan ennätysmäisen paljon eli yli 25 000. Kansa protestoi jaloillaan ja mitätöidyillä äänestyslipuilla. Tätähän se sitten tiesi, kun toisella kierroksella oli vastakkain kaksi Etelän ehdokasta, jotka ovat molemmat EU-myönteisiä ja sala-Natottajia ja kuuluvat nykyiseen hallituskoalitioon. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka samoin kuin EU-asiat jäivät 2. kierroksella täysin pimentoon. Monien kommentaattoreiden mielestä lopputuloksen ratkaisikin yksinomaan Haaviston homous. Suurpääoman edustajien tuella vaalikampanjan tehneen Niinistön on hyvin vaikea saada koko kansan presidentin asemaa.

80 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heh, heh, heeee..Pentti Arajärvi on joutunut Tanskan tv:ssä naurun - oikein hohotuksen - kohteeksi videosta, josta näkyy, minne Penan katse eksyi pitkäksi aikaa Tanskan kuningatar Margarethan synttäripäivällisten juhlapöydässä, video löytyy täältä

http://www.youtube.com/watch?v=8p8yjClnpZM&t=20

Tämä kyllä pelasti tämän pakkaspäivän!

Anonyymi kirjoitti...

Niinistöstä saadaan maahan rimaa hipoen ”good enough” presidentti! Eniten tässä kuitenkin huolettaa se, miten Lennu-koira kotoutuu Mäntyniemeen, jossa viimeiset kaksitoista vuotta on majaillut kaksi kissaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Pekka ja Saulihan ovat hyvin samanlaisia luonteita! He ovat myös loistavia luonnenäyttelijöitä ja kykenevät esittämään sellaista roolia kuin tarve kuloinkin vaatii."

Eikös tämä ole hyvä juttu Suomen kannalta. Kumpikin pystyy hoitamaan homman, vrt "diplomaatit ovat rehellisiä miehiä, jotka isänmaa lähettää valehtelemaan."

Anonyymi kirjoitti...

Niinistön olisi pitänyt harkita Mäntyniemeen muuttoa Lennun kannalta hieman aikaisemmin ja olla ilmoittautumatta ehdokkaaksi vaaleihin.

Anonyymi kirjoitti...

Yleltä vakava painostusväite: ”Kekkosen aika palasi?”

Kompastuuko Niinistö Koiviston ja Ahtisaaren tavoin "ilkeään" mediaan? Salella tuota suojeltavaa medialta riittää: Lennu ja Jenni.

Anonyymi kirjoitti...

Voi tätä perheonnea!

Anonyymi kirjoitti...

Vihreät katsoivat aikoinaan että heillä on oikeus vaihtaa työvoimaministeriään kuten kuka tahansa vaihtaa hattuaan päähänsä milloinka vaan.

Saapa nähdä nyt, että ryhtyykö Kokoomus vaihtamaan presidenttiä jonkun ennalta sovitun sopimuksen mukaisesti. Ihan siltä varalta vaan, että Saken luistimet eivät luistakkaan tarpeeksi niin hyvin kuten oli Kokoomuksen puoluetoimistossa kaavailtu.

Anonyymi kirjoitti...

Iltapäivälehtien saldoa: kansallinen ikonimme Katri Helena tunnusti, että suhde 33-vuotta nuorempaan mieheen oli puhdas markkinointikikka; ura olisi saattanut muuten loppua. Taktikointi on myös Niinistön swot-analyysin kauhuskenaario: Jenni tulee ulos kaapista ja ripittää Seiska-lehdessä ”olemme pelkkiä kalakavereita ja se Lennukin oli vain vaalikoira”.

YLE:n Moskovan kirjeenvaihtaja kertoo, että ”toisen kierroksen asetelmaa pidetään Venäjällä huonona. Maiden suhteiden uskotaan huononevan uuden presidentin myötä”.

- Asetelma on huonompi kuin edellisissä Suomen presidentinvaaleissa. Venäjällä uskotaan, että Niinistö veisi presidenttinä Suomen Natoon ja Haavisto arvostelisi Venäjää mm. ympäristöasioissa ja ihmisoikeusloukkauksien vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään voit valita Troijan hevosen - huomenna hymyilevät holhoajat ja runoilevat psykiatrit.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentin puolisona olisi kyllä voinut jatkaa Pena Arajärvi. Olisi tuonut jatkuvuutta viranhoitoon - ja paljon hupia tv-katsojille kurkkiessaan juhlapöydissä salaa prinsessojen kaula-aukkoihin.

Toipila kirjoitti...

On kyllä villi ajatus, että Haavisto vaihtaisi Nexar'in Arajärveen.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, villiltähän se toki tuntuisi vaihtaa "villi villikkoon"...

Anonyymi kirjoitti...

Niinistön valinta lemmikkinsä roduksi on kyllä karmea: kovin montaa enemmän jalostuksella pilattua sairasta koirarotua ei löydy. Se "söpö" hengitysröhinä tarkoittaa sitä, että koira ei pysty hengittämään kunnolla, kun koiralla ei "saa" olla kuonoa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, vaalikoiran ei tarvitse ollakaan kovin pitkäikäinen. Seuraaviin vaaleihin sitten uudenrotuinen piski!

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan nyt vaan, etteivät Pekka ja Poika palelluttaisi sukukalleuksiaan näillä murhapakkasilla.

Anonyymi kirjoitti...

"Victoria tuijotti presidentti Haaviston puolison rintoja", lukee sitten lööpeissä.

Anonyymi kirjoitti...

Vaaliveikkaukset peliin:
Niinistö 54
Haavisto 46

Täpärälle menee, luulemma.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pitäisi myös ottaa huomioon ja laskea myös hylätyt äänestysliput. NIitä voi nyt olla runsaasti.

Esim. Väyrynen 2 %, Lennu 1,5 %, Aku Ankka 1,2 %, Antonio 1 % jne.

Mutta jos vain hyväksytyt huomioidaan, voisi tulos olla tämä:

Niinistö 57.8, Haavisto 42,2 %.

Anonyymi kirjoitti...

Tietysti pitää muistaa että Oscar Wilde sanoin tämä kuuluisan sitaatin.. “Be yourself; everyone else is already taken.” Eli onpa varastettu tämä.. olisi nyt ollut korrektia muistaa kuka sen alunperin sanoil. Osoittaako tämä mätää politiikkaa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, ja eikös tämä Oscarkin ollut tietyllä tavalla "haavistolaisia", siis tietyltä suuntautumiseltaan - vihreitähän ei hänen aikanaan vielä tunnettu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tässä kaksi tärkeää havaintoa vaalien 2. kierroksesta:

- äänestysprosentti jäi historiallisen alhaiseksi eli 68,9 prosenttiin
- hylättyjen äänien määrä oli ennätyssuuri eli n. 25 000.

Tässä mielessä kyse oli protestivaaleista.

Ei voida sanoa, että Niinistö tulisi "koko kansan presidentti."

Jos vastakkain olisivat olleet Niinistö ja Väyrynen, olisi kisasta tullut paljon tasaisempi ja äänestysprosentti olisi kohonnut lähelle 80:ää.
Nyt vaalit kiinnostivat vain Helsingissä ja Uudellamaalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vaalituloksen merkitys:

Suomen Palloliiton puheenjohtaja vaihtuu!

Anonyymi kirjoitti...

Lipposen ja C Andersonin valjastama Troijan hevonen päätyi Ahvenanmaalle, kuten Hakkarinen oli homoille neuvonut. Ei auttanut vaikka kävi viimeisenä iltana Kouvolan raveissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Helsingissä äänet menivät miltei tasan!
Kalliossa Haavisto löi Niinistön 65-35.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Tekoja on myös presidentin tehtävä".
"Presidentti on työ."

Näin ylevästi laukoi Pahvi-Sauli vaalimainoksissaan.

Jep, jep.

Mara Ahtisaaren teko oli asettaa Matti Pekkasen työryhmä pohtimaan työttömyyttä, kun Mara oli luvannut vaalikampanjassaan korjata työttömyyden.
Muitta katosiko työttömyys tällä tempulla?

Sauli Niinistön teko on asettaa työryhmä pohtimaan nuorten syrjäytymistä. Mutta poistuuko syrjäytyminen tällä tempulla?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt alkaa jossittelu. Olisiko Pekka Haavisto voinut voittaa

- jos hän olisi suorittanut yliopistollisen loppututkinnon,
- jos hän olisi suorittanut asepalveluksen eikä siis olisi sivari,
- jos hän olisi valinnut kumppanikseen Antonion sijasta vaalean viikingin á la Panu Laturi
- jos....

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö pitää esikuvanaan Risto Rytiä (Ulkopolitiikka 4/2011), sillä hän "joutui ottamaan sijaiskärsijän roolin". Mielenkiinnolla odotamme, minkälaisen uhrauksen Sauli tekee isänmaan hyväksi.

Via dolorosa on alkanut!

Anonyymi kirjoitti...

Tervaporvareiden tyyssijassa: Niinistö 57,5% ja Haavisto 42,5% (yliopistoalueilla Haavisto ykkönen). Aika hyvin Pekalta!

Halonen on sanonut aikovansa tehdä ”jotain” presidenttiuransa jälkeen, mitähän se voisi olla? Josko mielipidejohtaja kiinnostaa? Yleensä(hän) kielenkannat irtoavat yhtä aikaa kuin sidokset entiseen työnantajaan, sillä tuolloin ei ole enää mitään menetettävää.

Anonyymi kirjoitti...

Via dolorosa tosiaan, myös meille äänestäjille joutua seuraamaan Niinistön ja Haukion pressakautta.

mr kirjoitti...

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten porvariston hillitty sharmi alkaa puhkeilla kukkaan. Saavatko porvarisrouvat nyt menetetyn arvonsa takaisin ja alkavatko rähinäremmit paukkua.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiinalaiset sen tietävät:

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua arvioi, ettei Suomessa tapahdu mitään muutoksia presidentiksi valitun Sauli Niinistön kaudella.

Kiinalaiset tietävät, että Niinistö jatkaa tiukasti Halosen ja Ahtisaaren linjalla, jossa ei puututa sanallakaan Kiinan ihmisoikeusrikoksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkähän pörssikurssit noteraa tapahtuneen?

Anonyymi kirjoitti...

Huolettaa, onko Miska haudattu Mäntyniemeen. Jos kyllä, niin Lennu nuuhkii tietoonsa tämän tosiasian heti maan sulettua ja milloin vain lasketaan pihaan, se rupeaa viipymättä kaivamaan maasta Halosen kattia. Kun luut on levitetty pitkin piennarta, on järjestettävä uudet, säädylliset hautajaiset ja käytävä neuvotteluja ja sovittava hautarauhan rikkomisesta. Taas yksi särö lisää Halosen ja Niinistön suhteissa. Voi pevkeleen, pevkele!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, Lennu-perkelehän voisi vaikka löytää luurankoja Mäntyniemen kaapeista!

Anonyymi kirjoitti...

Floppi: Haaviston rehentely siitä kuinka Suomen vapautuminen alkoi hänen vierailusta Hakkaraisen Sahalla.

Skorpioni kirjoitti...

Kuten JSN:n Risto Uimonen sanoin vaali ratkesi Pekka Haaviston homouteen. Onneksi Vihreiden valvojaisissa oli vain yksi pettynyt - Päivi Lipponen.Päivi Lipposen asenne ja julkinen esiintyminen vihreissä selittyy sillä, että hän pyrkii Haataiselta vapautuneeseenja lähiaikoina täytettävään Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajan virkaan.

Olen blogistin kanssa eri mieltä siitä, ettei mikään muutu Mäntyniemessä.

Kyllä muuttuu. Halonen oli lepsu, eikä tiennyt mitä tehdä. Sen sijaan Niinistö on tarmokas ja nyt alkaa varmasti tapahtua.

Luojan kiitos, että Niinistö voitti! Olisihan seuraavasta kuudesta vuodesta tullut tosi kauhea, kun päivittäin telkkarissa olisi pyörinyt jatkuvasti ja entisestään harmaantuva homo ja hänen "hiuskarvanvarassa" elävä puolisonsa.

Ei käytetä sen kovempaa kieltä, koska tällä saitilla ei sitä sallita!

Anonyymi kirjoitti...

Ahaa, nyt ymmärrän, miksi myös Paavo Lipponen liputti 2. kierroksella Haaviston - ja vihreiden - puolesta!

Anonyymi kirjoitti...

Lennu voi kaivella Mäntyniemeen päästyään esiin rietastelija Penan salaisia koloja ja kätköjä, joista voi löytyä prinsessojen pikkupöksyjä ja rintsikoita ja ties mitä kamaa!

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi, Luojalle kiitos myös, yli miljoona ihmistä äänesti presidentikseen viherpiipertäjä-sivari-homoa, jolla vielä erivärinen mies.

Maailma muuttuu, vaikka vähemmistö ei sitä muutosta hyväksykään.

Anonyymi kirjoitti...

Enemmän kuin homous, ratkaisi ihmisluonteen paljastuminen: ei suomalainen kansanihminen kovin paljon poikkea muista yksiavioisuuteen uskovista kristikansoista.

Eikä suvaitsevaisuus vaadi poikkeavan nostamista kaapista kansakunnan kaapin päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Kun katseli tv-lähetyksiä vaalivalvojaisista, niin saattoi todeta, että haavistolaiset juhlivat kakkossijaa riehakkaammin kuin kokoomuslaiset omaa voittoaan.
Olivatko nämä siis kuitenkin "poikkeavien bileet"?

heikki rönkkö kirjoitti...

Taistelupari Haavisto-Hakkarainen pitäisi lähettää syventävälle tutustumismatkjalle Roomaan.

Media kuvaisi heidät Pietarin kirkon aukiolla Jeesuksen syntymää kuvailevan seimen edessä. Sitten he kiertäsivät ovelta ovelle pitkin Suomen maakuntia kertomassa, että hienoa onkin naisen ja miehen suhde, uuden elämän syntymisen ihme.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tämä J. Nasaretilainen sikissyt kirjoitusten mukaan Pyhästä hengestä eikä miehenpuolesta?

Anonyymi kirjoitti...

Meni sormi syvälle pyllyyn päivän uutisantoa lueskellessa.

Jyrki Katainen jyrähtää Suomessa alkaneesta ”tolkun kaudesta”.

Viime kevään jyrkän vastakkainasettelun, sisäänpäin käpertymisen ja ahdistuksen jälkeen nyt on palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Olen siitä onnellinen.

Selvä napautus persuille, mutta on/off-nappia painamallako pääministeri kuvittelee kansan eheytymisen tapahtuvan? Näinkö helpolla Kokoomus luulee pääsevänsä?

(syy möläytykselle taisi selvitä: Katainen kolautti vaali-illan päätteeksi päänsä kukkaruukkuun kotipihallaan)

heikki rönkkö kirjoitti...

Sikiskö pyhästä hengestä vai siittiöstä, lienee niitä kuuluisia uskonasioita, joista Vatikaanissa on harjoitettu itsekritiiikkiä tukan noustua pystyyn kirjan lopullisen ratkaisun valmistelukappaleiden kohdalla joissa käsketään havittämään juutalaiset viimeiseen lapseen maan päältä.

Suomessa tietysti ajatellaan suomalaisella tavalla. Matti Vanhasen pyrkiessä presidentiksi tärkeintä oli korostaa perheyhteyttä; tällä kertaa arkkipiispa Mäkinen puolittain silotteli homoutta myötäkarvaan, valitellen toki vaisuuttaan koska kirkolliskokous ei ole ottanut asiaan vielä kantaa.

Itse olen kantapään kautta oppinut luottamaan ns. moderniin ajatteluun (Sartre, Camus, Gramsci ym.) eli ihmisjärkeen ja siihen perustavan tieteen saavutuksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Skorpioni:

--Kyllä muuttuu. Halonen oli lepsu, eikä tiennyt mitä tehdä. Sen sijaan Niinistö on tarmokas ja nyt alkaa varmasti tapahtua.

Ai jaa, alkaa tapahtumaan sellaisia ihmeitä kuin vuonna 1976, kun junansuorittajat lakkoilivat eläkeikänsä alentamisen puolesta.

Presidentti pitää yhden puheen radiossa ja televisiossa:

Tasavallan presidenttinä en tule allekirjoittamaan mitään sellaista lakia tai asetusta, jossa lakossa olevan virkamiesryhmän eläkeikää alennetaan lakon lopettamiseksi. Tähän minulle on valtiosäännön antama valtuutus. Tämän pitäisi olla selvää tekstiä.

Ja katso, lakko loppui siihen paikkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Viiksipresidenttien kausi kesti presidentti-instituutiomme 37 ensimmäistä vuotta ja seitsemän eri presidentin ajan.

Vuodesta 1956 on vallinnut viiksettömien presidenttien aika, ja presidenttinä on istunut neljä eri henkilöä.

Ja nyt tuli taas viiksetön ainakin kuudeksi vuodeksi.

Muuten olen sitä mieltä, että vuonna 2018 on viiksipresidentin aika!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jasså, Oden ei auta sitten muu kuin kasvattaa ne viikset!

Sillä ei kai nyt Pekkaa (ja Antoniota) enää kuuden vuoden kuluttua viitsi vaivata? On siis Oden vuoro yrittää.

Anonyymi kirjoitti...

JSN Risto Uimonen kirjoittaa kirjan Niinistöstä.

Hömeli aikoo siis pilata tämänkin teeman!

Uimonenhan ei nähnyt Niinistössä ja Haavistossa muuta eroa kuin Haaviston homouden, joka hänen mielestään ratkaisi vaalin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Taivas varjele!

Nyt meillä on kaksi "mustaa silmää" valtiojohdossa: Halonen ja Katainen!

Kukahan on vuorossa seuraavaksi, sillä ei kahta kolmannetta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään kello 15 näytettiin Niinistön tiedotustilaisuus Kalastajatorpalla.

Tämän perusteella voisi ennustaa, ettei todellakaan mikään tule presidentinviran hoidossa muuttumaan.

Tiedotustilaisuus oli nimittäin sisällöltään täysin mitäänsanomaton ja tuleva presidentti nihkeä vastauksissaan. Mutta jo kysymykset, joita suurimpien tiedotusvälineiden toimittajat esittivät, olivat kummallisia ja lapsellisia.

Miksi tällaisia infoja oikein järjestetään, jos jo etukäteen tiedetään, että niiden anti on ympäripyöreä nolla? Koska uusi presidentti ei ole vielä astunut virkaansa, ei hänellä ole - ainakaan omasta mielestään - mitään kerrottavaa medialle.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tokaisi Sauli Niinistön 96-vuotias äiti Hämeen Sanomien mukaan eilen illalla Saulin voiton selvittyä?

"Voi poika parka."

Äidit kyllä tuntevat poikansa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Täällä kommentoijista mm. Skorpioni on esittänyt vision, jonka mukaan "Niinistö tulee panemaan Kataisen ruotuun" tms.

Mitä ilmeisimmin näin ei tule kuitenkaan tapahtumaan. Uskon enemmän niitä, jotka näkevät, että juuri Jyrki Katainen on Niinistöä paljon vaikutusvaltaisempi poliitikko ja kohonnut jo todellisten valtiomiesten joukkoon.

Katainen on käyttänyt vain Niinistöä taitavasti hyväkseen junaillessaan kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi ja itsensä pääministeriksi. Niinistön äänillä kokoomus nousi hallituspuolueeksi 2007, mutta Katainen jätti kylmästi 60 000 ääntä vaaleissa keränneen Niinistön hallituksen ulkopuolelle.

Katainen on perinyt Paavo Lipposen manttelin valtionjohtajana, Halonen ja Niinistö ovat olleet vain kulisseja ja sama rooli Niinistöllä on myös presidenttinä. Katainen saa ja ottaa ohjeensa Etelärannalta, ei Niinistöltä.

Niinistö vaikuttaa olleen todellisuudessa koko ikänsä vain pahvikuva. Iiro Viinasen ministerin hommiinsa opettama virkamies, joka palveli Lipposen hallituksen kamreerina, mutta josta media halusi synnyttää ilmiön, eikä Salella ollut mitään sitä vastaan.

Niinistön kaikki toimet ja niistä mesoaminen julkisuudessa ovat tähdänneet vain ja ainoastaan presidentinvirkaan: ilmiön puolivallaton leskimies lanseeraaminen, Tanja, lyhtypylväs Thaimaassa, suhteellisen vähäpätöinen jobi Suomen Keraa vastaavan poliittisen EU:n investointipankin varapääjohtajana (yksi kahdeksasta), unilukkarin oudot äksyilyt eduskunnan puhemiehenä, Jenni Haukio, 7 000 euron eläkkeen nostamatta jättäminen puhemiehen kauden jälkeen, vaalikoira-Lennu, syrjäytymisteeman ylläpitäminen jne, jne.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuosta edellä olevasta "listasta" jäi pois esim. Niiistön puheenjohtajuus Suomen Palloliitossa, jonka Niinistö, joka ei ole kai ikinä harrastanut jalkapalloa, otti vastaan ainoastaan saadakseen palloilu- ja muunkin urheiluväen äänet tulevissa presidentinvaaleissa.

Anonyymi kirjoitti...

Arvoisa emeritusprofessori osoittautuu yhtä huonoksi häviäjäksi kuin Paavo Lipponen. Ei millään voi tunnustaa, että Haavistosta ei ole löytynyt substanssia edes kansainvälisellä googletuksella. Hänen meriitikseen jää siten homous,itse kehumansa kriisinhallintataito ja ns. suvaitsevaisuus - kylläpä Putin olisi ollut tiukilla kun Pekka ja Antonio olisivat kovistelleet ihmisoikeuksista. Homous ei vaalia ratkaissut vaan Haaviston osaamisen ja saavuttamien tulosten puute.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä taas, arvoisa emeritusanonyymi!

Minä olen tuonut tuon homous-teeman esiin lähinnä vain kritisoidessani JSN:n Risto Uimosen lausumaa: "Homous ratkaisi vaalit."

Jollei Haavistolla olisi ollut tarvittavaa pätevyyttä ja osaamista presidentiksi, hän olisi tietenkin pudonnut kisasta jo vaalien 1. kierroksen jälkeen suunnilleen samoilla äänimäärillä kuin Paavo Liponen ja Paavo Arhinmäki.

Se, että Niinistö voitti, johtuu tietenkin siitä, että media ja Halosen voittoon ja sitten Haloseen kyllästyneet olivat näin päättäneet jo heti vuoden 2006 vaalien jälkeen.

Niinistön ja Haaviston pätevyydessä ei ollut suurtakaan eroa. Monet asiantuntijat ovat pitäneet Haavistoa esim. ulkopolitiikan osalta Niinistöä selvästi pätevämpänä ehdokkaana.

Anonyymi kirjoitti...

Kataisen kevytmieliset elämäntavat ja keinotekoisesti hankittu sairaus ei aihetta saikkuun.
Elinkeinoelämän (kuolinkeinokuoleman) valtuuskunta sai sen mitä tilasi.
Tyytyväisyysbarometreja ja mielipidemittauksia saatava jo ennen pääsiäistä... Kenestä seuraava presidentti, jos vaalit järjestettäisiin nyt?
Kolme promillea suuntaan tai toiseen

Anonyymi kirjoitti...

--Niin, Lennu-perkelehän voisi vaikka löytää luurankoja Mäntyniemen kaapeista!

Laskeskelin, että vuoden 1987 jälkeiset arkistot alkavat avautua tutkijoille vasta tänä vuonna, sitä mukaan kun virallisten asiakirjojen 25 vuoden salassapitoaika tulee täyteen. Ei ole Lennulla asiaa Halosen kaappeihin.

(HS 6.2) Niinistö: ”Pohjoismainen puolustusyhteistyö helpottaisi säästöpaineita”.

Eteläisellä Makasiininkadulla huokaistaan varmaankin syvään, sillä ko. yhteistyö aloitettiin ministeriössä jo pari vuotta sitten ja on kirjattu tulevien vuosien toimintasuunnitelmiin. Jatketaan siis business as usual -periaatteella. Jep, jep!

Toisinajattelijoilta toivoisin konkretiaa 'lihaa luiden päälle' pelkkien henkseleiden paukuttelujen sijaan ('Niinistö on tarmokas'). Mikä muuttuu?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Noh, täytyy nyt vain toivoa, että Niinistöstä löytyisi tarmokkuutta ainakin enemmän kuin koulupoikana ja oikeustieteen opiskelijana, jolloin hän suoritti kaikki opintonsa rimaa hipoen -tyylillä, kuten ao. todistuksista ilmenee.

Vai voisiko presidentin virankin hoitaa "rimaa hipoen" -metodilla?

Kun ei rettelöi a) Venäjän tai b) Kiinan johdon kanssa eikä ärsytä niitä lausunnoillaan, on kaikki ookoo ja presidentti saa Aleksanteri-instituutilta "puhtaat paperit" kuten aikoinaan Mauri Pekkarinen aikoinaan vaalirahasotkustaan Jaakko Jonkalta.

Niinkö?

Siru Pola kirjoitti...

Politiikkaa sen kummemmin tuntematta saati sitten sisäpiiritietoa omaamatta oletan, että Sale silloin äänivyöryn saatuaan nimen omaan halusi puhemieheksi. Ministeriys olisi vienyt mahdollisesti saumat pressakisaan, kun ei koskaan voi tietää, kuinka hallituksella hurisee. Puheenvuoroja sen sijaan jaetaan niin kauan kuin eduskunta on pystyssä ja samalla voi antaa omaan napaan tuijottavia kommentteja valtakunnan talouden hoidosta yms yms ilman pelkoa siitä, että tarvitsee toimia puheidensa edellyttämällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Historiantutkija Juhani Suomi on parjannut kirjoissaan Koivistoa, Ahtisaarta ja Halosta. Kaikki näemmä tekevät mokia. Tuskinpa Niinistönkään nuttu nuhraantumattomana säilyy vaikka valtaoikeudet ovat aika kevyt ja piskuiset. Kompastuskivi voi olla ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mutta varmistaakseen vielä sääliäänet voi kuitenkin antaa sellaisen kuvan, että olisi halunnut hallitukseen.

Kyse oli kai siitä, että Katainen ei edes vaivautunut kysymään Salelta, olisiko tämä mahdollisesti ollut kiinnostunut ministerin postista.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö aikoo olla "omistautuva" presidentti.

Mitähän tuokin sitten selkokielellä tarkoittaa? Kenelle tai mille omistautuu? Suomelle, Jennille, viranhoidolle vai mille ja missä tarkoituksessa?

Tarkoittaako tämä sitä, että Niinistö ilmoittautui jo nyt myös toiselle kuusivuotiskaudelle? Haluaa "omistaa" presidentinviran mahdollisimman pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Päätoimittaja Risto Uimosen artikkeli ”Jyrki Katainen ottaa rohkeasti etäisyyttä kokoomuksen ikoniin” Kalevassa vuodelta 2009.

Kokoomuslaisten mukaan Katainen suoritti isänmurhan, kun hän valitsi Niinistön asemesta ulkoministeriksi Ilkka Kanervan ja osoitti, kuka määrää kokoomuksessa. Katainen ei siis suostunut maksamaan Niinistölle ministerinsalkulla kiitollisuudenvelkaansa vaalivoitosta ja hallitukseen menosta.

Niinistö myönsi ykkösaamussa, ettei Katainen keskustellut hänen kanssaan myöskään Alexander Stubbin nimityksestä ulkoministeriksi. Kataisen kovin irtiotto Niinistöstä on kuitenkin puoluekokouksen tiukka päätös presidentin valtaoikeuksista
.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistön onnittelujen ja kukituksen yhteydessä vaalivalvojaisissa pisti silmään mitättömän pieni yksityiskohta.

Sauli ja Jenni seisovat lavalla kahdestaan. Saulilla on toisessa kädessä kukkakimppu ja toisessa mikrofoni, johon hän sanoo ”Madame...no niin, koettaa suuri hetkeni”. Sauli ottaa askeleen kohti Jenniä, ojentaa hänelle kukkapuuskan, nyökkää varovasti ja yrittää suudella. Jenni kääntää vaistomaisesti päätään sivuun; ei anna suukottaa suulle, vaan tarjoaa poskea.

Jokin suure ei esiinny vaikka pitäisi.

(YLE:n videoklipissä noin 00:48 min. kohdalla)


http://areena.yle.fi/video/1328475329083

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tarja olisi varmaan antanut Salen suukottaa suulle, mutta Salepa pussasi Tarskaa vain kädelle!

Suukotteluja ja nuolemista varten uudella presidenttiparilla on Lennu, joka hoitelee nämä hommat tyylikkäästi.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, sanotaan, että se mikä suudellessa kylvetään, se naidessa niitetään, mutta olisiko kuitenkin parempi pidättäytyä, jos hellyydenosoitus näyttää näin(kin) koomiselta?

(IS 6.2) Lennulla on oma stuntti ('pahvi-lennu').

Anonyymi kirjoitti...

Jep, jep, tyylikäs on, käetkin taskuloissa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Erityisesti yksi asia näissä vaaleissa ihmetyttää:

Ylen pitkäaikainen vaaliasiantuntija Sami Borg on edelleen dosentti. Kyvykäs mies ei siis ole saanut vielä professuuria.

Borg voisi perustaa tutkijaryhmän ja anoa Suomen Akatemialta ja EU:lta rahaa tutkiakseen eri vaaleissa hylättyjä äänestyslippuja ja niiden sanomaa.

Työnimikkeenä vaikkapa "Miksi äänestäjä turhautuu. Poikkitieteellinen tutkimus hylättyjen äänestyslippujen sanomasta ja merkityksestä Suomen presidentin-, eduskunta-, EU- ja kunnallisvaaleissa 1950-2012."

Eiköhän tuollaisen tutkimuksen jälkeen professuurikin jo heltiäisi!

Anonyymi kirjoitti...

Sami Olavinpoika Borg selostaa vanhasta muistista, kuten yo-ajattelijat - Guzenina, Arhinmäki, Kyllönen, Haavisto - uusimpana tähtenä kannattaa panna merkille Sak- taustainen opiskelija-kansanedustaja Antti Lindtman, joka hänkin on omistautuva eliitin tarvitsemien palvelujen järjestämiseen jos pääsee Sdp:n puoluesihteeriksi. Näkymätön käsi ohjasi hänelle totuttelumielessä kaksi ääntä eilen eduskunnnan puhemiesvaalissa. Heinäluoma siitä herkistyi.

Anonyymi kirjoitti...

Arvio vaaleista osui täysin oikeaan! Parempia prosentteja tänne on arvioitu kuin mitä gallupfirmat saivat aikaan.

Viime eduskuntavaaleissa ihmetystä herättäneet gallupithan olivat "väärennettyjä", ts. niissä oli käytetty "korjauskertoimia". Gallupfirmojen galluptuotokset eivät silloin vastanneet kysymykseen: "Kuinka suuri osa vastanneista (!) kannatti mitäkin puoluetta?" Vastanneiden osuudethan olivat hyvinkin erilaisia kuin mitä firmat esittivät julkisuuteen.

Vaalikampanjat olivat todellakin mitäänsanomattomia. Siksi vertailu Ahtisaaren kampanjaan ovat paikallaan. Olin itse hieman pettynyt Haaviston rooliin. Niinistöhän esiintyi jopa väittelevämmin ja osallistuvammin, vaikka hänelle riitti asemien pitäminen.

Niinistö on kuitenkin enempi koko kansan presidentti kuin Halonen. Halonen sai vuonna 2000 yht, 1 644 532 ja 2006 yht. 1 630 980 ääntä. Niinistö sai nyt 1 802 400.

Niinistö on hyvinkin koko Suomen presidentti.

OBF

joutomies kirjoitti...

Harmittaa näin jälkikäteen, ettei tullut kiinnitettyä enemmän huomiota vaaliasiantuntijoiden lausuntoihin. Heidän saamansa tila ja aika eri viestimissä ansaitsisi kunnon repostelun. Veljet yläpuolellani mollasivat Borgia, joka mielestäni onnistui luomaan tuoreitakin näkökulmia eri ilmiöihin. Pernaaseen pätee sama joskin hänen vireytensä tuntui hiipuvan vaalin edetessä. Uimonen oli kuin juuri reväisty hesarin pääkirjoitushuoneen seinästä ja toi vanhan liisterit muassaan, kaiken latistavan konformisuuden.

Anonyymi kirjoitti...

No nythän se myrkyn lykkäs kun Väykkä lähtee uuteen kisaan. Siinä voi minkki Marille tulla noutaja Lapin puoluekokouksessa. Nyt maakunnan miehet näyttävät suunnan mihin kepua viedään. Siinä alkavat jytkypuolueenkin puheenjohtajan puntit tutista kun Väykkä ja Vuokko kiertävät valtakuntaa.

Saa siinä Sauli ja Jenni stadissa kierrellä samalla tahdilla. Luvassahan on mielenkiintoinen syksy politiikan rintamalla. On se Paavo kone.!

Siru Pola kirjoitti...

Ei tuo Salen suutelukuva mielestäni koomiselta näytä, asialliselta enemmänkin. Sale ottaa siinä "tilanteen haltuun". Miksi käyttää esim käsiä, koska huulillahan suudellessa työ tehdään. Kädet taskuun vaan, pieni etukeno, ja huulet tötterölle. Siitä se lähtee. "Tää kansa tunkee kohta syvyyteen", eikä siitä sen enempää.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä Sami Borgin kohtalo on sama kuin Paavo Väyrysen: always a bridesmaid, never a bride.

Väyrynen tilittää vaalien jälkeisiä tuntojaan US-blogissaan toteamalla ”Pahinta olisi ollut se, että olisin joutunut eroamaan puolueestani ja jättämään sen oman onnensa nojaan”.

Aika velikulta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pate V. teki se, mitä odotettiin! Hän haluaa pelastaa puolueen, opposition, hallituksen ja koko Suomen ja sen kansan!
Maaseutu ja kaupungeissa myös nuoret haluavat Paavon puheenjohtajaksi. Kiviniemen lähtölaskenta on alkanut.

Anonyymi kirjoitti...

Haavoittuneista meidän on pidettävä huolta, se tekee meistä kansakunnan.
-T Halonen

Anonyymi kirjoitti...

Pikkuhiljaa alan uskoa, että Väykkä on perusörkin inkarnaatio jossakin Return of the King -tyyppisessä räiskintäpelissä. Örkeille, näille vihreäihoisille niljakkaille pikkuolioille, on tyypillistä se, että niitä on lähes mahdotonta tappaa saamatta itse osumaa. Moukaroi niitä vuorilla, sivalla niitä takaa, iske sivustoihin, mikään ei auta. Loitsukirjasta valittu ansa-arsenaali kuten piikkilattia, liekkimeri, etenemistä hidastava muta, katosta heiluva nuija tai jousiampujien nuolimeri voi lamaannuttaa hetkeksi, mutta aina ne palaavat tajuihinsa ja koko ruljanssi toistuu, toistuu ja toistuu. Joku jekku tässä on haudattuna!

Anonyymi kirjoitti...

"Haavoittuneista meidän on pidettävä huolta, se tekee meistä kansakunnan".

Valtiopäivien avajaispuheeseen ujutettu syrjäytymisen teema on ollut Halosen tavaramerkki, joka valitettavasti periytyy seuraajalle. Onhan Niinistö mainostanut itseään lehti-ilmoituksessa kissankorkuisin kirjaimin 'syrjäytymisen syrjäyttäjänä' ja luvannut perustaa työryhmän pohtimaan syrjäytymisen ehkäisemistä. Ehkä tämän innovatiivisen aloitteen tarkoitus tulisi kuitenkin olla evaluoiva eli arvioida, miksi aiempien työryhmien toiminta ei ole kantanut hedelmää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Halonen ei puhunut "haavoittuneista", mikä viittaisi sotaan, vaan "haavoittuvimmista."