lauantai 5. tammikuuta 2013

683. Joka palkkansa alentaa, se ylennetään

Kaikkihan me olemme samassa veneessä, kukin kohtuuden mukaan...

1.  Vuoden 2013 ensimmäisenä päivänä piti kaksi uutta valtionpäämiestä ensimmäisen uudenvuodenpuheensa. Toinen heistä oli Suomen presidentti Sauli Niinistö, toinen Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un. Jollei tietäisi, mitä maata herrat edustavat, voisi puheiden sisällön perusteella kenties jopa luulla, että Sauli Niinistö on Pohjois-Korean ja Kim Jong-un puolestaan Suomen valtiojohtaja.

2. Pohjois-Korean johtajilta on aiemmin saatu kuulla sellaisia "kuripuheita", jollaiseksi Sauli Niinistön puhetta voidaan eräiltä osin luonnehtia. Niinistö moitti ja varoitti puheessaan kansalaisia ahneudesta ja itsekkyydestä; moitteiden tarkempi kohde jäi tosin nimeämättä. 

3. "On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan", sanoi Niinistö. Jyrähdykseksi Niinistön sanomaa ei voida kuitenkaan luonnehtia - Salea ei voida tässä(kään) suhteessa rinnastaa toiseen kokoomuslaiseen presidenttiin eli Juho Kusti Paasikiveen. Itsekkyys ja ahneus on presidentin mukaan merkki "oikeudentunnon kuihtumisesta, ei tehdäkään niin kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselleen eniten hyötyä". - Mutta miten lienee, sillä kyllä kai yrityspomot, joihin Niinistön sanoma lienee ensi sijassa kohdistunut, ovat varmaan tehneet suuria palkankorotuksia ja muita etuja itselleen ajaessaan ja kahmiessaan juuri niin kuin heistä on oikealta tuntunut!  Niinistö patisteli (ja hurskasteli) ihmisiä ajattelemaan (ei siis suoranaisesti toimimaan), voisiko jostain edustaan luopua.

5. Presidentti saarnasi työn kunnioittamisen tärkeyttä yhteiskunnassa. Niinistön mukaan "on vaikea ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän". Porukalla on ihmetelty, keihin tämä presidentin hienoinen piikki oikeastaan kohdistui ja mitä presidentti itse asiassa tarkoitti oleskeluyhteiskunnalla. Niinistön sanoma oli tältäkin osin juristeille niin tyypillistä varovaista ja kryptistä puhetta. 

6. Voidaan väittää, että esimerkiksi monet virkamiehet - joukossa yliopistojen professoreja - ikään kuin vain oleskelevat työpaikoillaan (proffilla ei tosin ole edes paikallaolopakkoa), käyvät kaffeella ja puhuvat kavereiden kanssa lähinnä potaskaa tekemättä työtä tai vaikkapa tutkimusta. Virkamiehet ja tuomarit viettävät nykyisin suuren osan työajastaan erilaisissa seminaareissa, iänikuisissa koulutustilaisuuksissa tai vastaavissa kissanristiäisissä, mistä ei ole tosiasiallisesti minkäänlaista hyötyä kenellekään. Ei ihme, että hallintoa ja lainkäyttöä vaivaa ikuinen tehottomuus.

7. Puheensa lopuksi Niinistö toivotti kansalaisile Jumalan siunausta, missä suhteessa palattiin siis Mara Ahtisaaren kauden käytäntöön. Tarska Halosen aivan liian pitkäksi venähtäneen pressakauden puheissa tätä toivotusta ei kuultu, koska Halonen oli "jumalaton". Pohjois-Korean Kim Jong-un puolestaan ei toivottanut omassa puheessaan jumalan siunausta, mikä johtuu siitä, että hän hoitaa maassaan myös jumalan virkaa.

8. Kim Jong-un ei luvannut tai vaatinut puheessaan alamaisiltaan "verta, hikeä ja kyyneleitä". sillä pohjoiskorealaisille mainittujen erititteiden vuodattaminen on muutenkin itsestään selvä ja jokapäiväinen asia. Mutta yllätys oli, kun Kim peräänkuulutti puheessaan "radikaalia muutosta" maan talouteen. Tänään on sitten saatu tietää, että Kim tarkoitti Pohjois-Korean avauttumista länsimaiden investoinneille, missä suhteessa apua tulevat antamaan muun muassa saksalaiset talousasiantuntijat. Tämä tietänee aika merkittävää muutosta Pohjois-Koreassa.

9. Johtaja Kimillä menee muutenkin mukavasti, sillä kuten länsimaiden lehdistössä on valokuvien perusteella voitu panna merkille, Kimin vaimo - entinen filmitähti muuten - on melkoisella varmuudella synnyttänyt juuri joulun aikoihin perheen esikoislapsen. Jos perillinen on poika, niin voidaan vain toivoa, että tästä "joulun lapsesta" tulisi aikanaan vapahtaja, joka päästää kovia kokeneet pohjoiskorealaiset vihdoin diktatuurin ikeestä.

10. Saadakseen edellä mainitulle vetoomukselleen, jonka mukaan meidän siis tulisi ajatella, voisimmeko luopua jostain eduista, pontta, Niinistön kansliasta paljastettiin (MTV3:n uutisille), että presidentti oli jo ennen vuoden vaihtumista lähettänyt valtioneuvostolle kirjeen, jossa hän toivoo presidentin vuosipalkkion alentamista maaliskuun 2006 tasolle, käytännössä runsaalla viidenneksellä eli 160 000 eurosta 126 000 euroon. 

11. Niinistön toive vaatii eduskunnan siunauksen, koska presidentin palkkiosta säädetään laissa. Toki Niinistön toive tulee toteutumaan ja samalla kansanedustajat päättänevät alentaa myös omia palkkojaan 5-10 prosentilla. Kataisen hallitushan on jo aiemmin pättänyt alentaa ministereiden palkkoja viidellä prosentilla, mutta tämä ei herättänyt tuolloin juuri minkäänlaista huomiota.

12. "Joka itsensä alentaa, se ylennetään". Näin sanotaan raamatussa, roomalaiskirjeessä tai korinttolaiskirjeessä taikka jossakin muussa kohtaa. Tätä raamatunlausetta Sauli Niinistö on pitänyt ohjenuoranaan jo aiemmin pyrkiessään korkeaan tavoitteeseensa eli tasavallan presidentin virkaan. Jätettyään eduskunnan vuoden 2011 keväällä Niinistö ei - aivan tarkoituksellisesti tietenkin - hakenut sopeutumiseläkettä, minkä hän oliksi voinut tehdä. Tällä tavalla hän sai vuoden 2012 pressanvaaleissa näyttämään vuoden 2011 tulonsa ihmisten silmissä pieneltä muihin ehdokkaisiin verrattuna. Presidentivaalikampanjassaan Niinistö esitti presidentin palkkion alentamista. Tällä uudella tempauksellaan Niinistö toivoo tietenkin gallupsuosionsa kohennusta, missä hän myös onnistuu.

13. Niinistön manööverissä ja "uhrivalmiudessa" on siis kyse, kuten mm. Timo Soini on todennut, silkasta populismista. Presidentin palkkio on verotonta tuloa eikä Niinistön palkkion alennuksella ole minkäänlaista konkreettista merkitystä hänelle itselleen, koska presidentin ja hänen perheensä eläminen, asuminen ja muu ylläpito kustannetaan verovaroista.

14. Niinistön aloitteessa samoin kuin puhemies Eero Heinäluoman hövelissä lupauksessa, jonka mukaan myös kansanedustajat tulevat alentamaan palkkaansa, on kyse taktikoinnista ja eleestä, jolla kansalaisia valmistellaan tulevan kevään aikana hallituksen toimesta tehtäviin kipeisiin leikkaus- yms. päätöksiin. Duunareiden ja muiden tavallisten ihmisten palkkoja ei toki tulla vaatimaan alennettaviksi (eläkeläisten verotusta on toki jo päätetty kiristää), mutta manööveria hyödynnetään, kun työnantajapuoli vaatii ja pitää kiinni vaatimuksesta palkankorotusten nollalinjasta.

15. Kaikki toki ymmärtävät, että palkkojen yleiset leikkaustalkoot ovat populisimia eikä niissä olisi kansantaloudellisesti edes järkeä, koska palkka-alen johdosta verotulot vähenisivät. Palkkojen alennuksilla ei tasapainoiteta yhä velkaantuvaa valtiontaloutta tai korjata kestävyysvajetta. 

16. Tulee olemaan hupaisaa nähdä, miten Niinistön vetoomus ja edellä mainittu ele rikkaiden palkkojen alentamisesta vaikuttaaa aiemmin ökypalkkioita saalistaneisiin yritysjohtajiiin. Viimeisten verotustietojen mukaan nämä pomot ja patruunat  ovat saaneet todella roimia palkankorotuksia, jotka ovat olleet keskimäärin peräti 30-40 prosentin luokkaa. Kehtaavatko nämä samat ökyjohtajat nyt ilmoittaa, että kyllä, he ovat "ilman muuta" valmiita "kantamaan kortensa yhteiseen kekoon" ja alentamaan palkkojaan (peräti) viidellä prosentilla?

17. Erkki Tuomioja on oikeassa todetessaan, että on naiivia idealismia ja kosiskelevaa populismia kuvitella, että kansanedustajat voisivat palkanalennuksellaan hillitä ahneutta ja saada muita suurituloisia mukaan talkoisiin. Tällainen johtaisi vain politiikan väheksynnän lisääntymiseen. Oikea tapa olisi kiristää verotuksen progressiota niin, että todella suurituloiset osallistuisivat nykyistä enemmän julkisten menojen rahoittamiseen.

18. Ranskassa sosialistipresidentti Hollanden hallitus on aikeissa kiristää rikkaiden verotusta todella rutkasti eli niin, että veroprosentti voisi kohota 75:een. Tämä on saanut suosikkinäyttelijä Gerard Depardieun hakemaan Venäjän kansalaisuutta, minkä presidentti Vladimir Putinin on jo ehtinyt Depardiuelle myös myöntää. Miesten on jo aiemmin kerrottu olevan ystäviä keskenään. - Jotaisiko rikkaiden verotuksen tuntuva kiristäminen myös Suomessa yritysjohtajien joukkopakoon Venäjälle?

19. Vuoden vaihteen puheenaiheisiin kuuluu Umayya Abu-Hannan Helsingin Sanomissa joulukuun lopulla julkaistu kirjoitus, jossa Abu-Hanna ilmoitti vuonna 2010 Suomesta Amsterdamiin tapahtuneen muuttonsa syyksi suomalaisen yhteiskunnan rasisimin, joka oli kohdistunut myös hänen kolmivuotiaaseen adoptiotyttäreensä. Kirjoitus on herättänyt laajaa keskustelua ja mm. Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on kritisoinut Abu-Hannan vuodatusta. Appelsinin kritiikkiä on puolestaan sanottu osoittavan liberaalista rasisimia. - Kumpi lukijoiden mielestä on oikeassa, appelsiini vai sitruuna?


                                 Depardieu:  С новым годом!

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Populisimia Niinistön ym. palkka-alelupaukset on, eikä takuulla johda isojen pomojen kohdalla mihinkään. Sitä paitsi heidän pitäisi luopua palkasta, optioista, erosopimuksista ym. eduista ennen kuin lopputulosta voidaan verrata. Vuosia sitten Stonesoftin Ilkka Hiidenheimo sitoutui olemaan palkatta siihen asti, kun yhtiö tekee voittoa. Hiidenheimon lupaus on pitänyt ja kyllä jäänyt pörssiyhtiöiden kohdalla ainoaksi tähdenlennoksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Valtion omistajaohjausministeri Heidi Hautala on huomannut, että " Suomen korkeimmin palkattuja ihmisiä ovat suuryritysten toimitusjohtajat, eivät poliitikot".

Heikoimminkin palkattu valtio-omisteisen yhtiön toimitusjohtaja tienaa enemmän kuin pääministeri. Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksessa oleva Suomen Hevosopisto Oy maksaa vuodessa toimitusjohtajalleen 167 000 euroa, kun pääministerin palkka on reilut 140 000 euroa, kirjoitti Heidi Hautalan perjantaina blogissaan

Anonyymi kirjoitti...

Voisko blogisti selvittää miksi kihlakunnantuomareiden sporttelisysteemi aikanaan romutettiin ja kompensoitiinko se jollakin tavalla? Tuomioistuinlaitoksessa ei taida enää palkkaus perustua miltään osin tuloksiin tms. saavutuksiin?

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki Virolainen kirjoittaa:

"15. Kaikki toki ymmärtävät, että palkkojen yleiset leikkaustalkoot ovat populisimia eikä niissä olisi kansantaloudellisesti edes järkeä, koska palkka-alen johdosta verotulot vähenisivät. Palkkojen alennuksilla ei tasapainoiteta yhä velkaantuvaa valtiontaloutta tai korjata kestävyysvajetta."

Hyvänen aika, mutta mistä me sitten revimme tämän Luxemburgin yksityisvakaustoimintarahaston pääomituksen?!

"• Suomen valtion osuus EVM:n maksetusta osakepääomasta tulee olemaan noin
1,44 miljardia euroa. Tämä määrä maksetaan valtion talousarvioon varattavasta
määrärahasta siinä vaiheessa, kun EVM aloittaa toimintansa. Kyseessä on kertaluonteinen erä.
• EVM:n kokonaispääoma on 700 miljardia euroa, joka 80 miljardin euron maksetun osakepääoman ohella koostuu 620 miljardin euron takuupääomasta (vaadittaessa maksettava pääoma). Suomen osuus vaadittaessa maksettavasta pääomasta on
noin 11,14 miljardia euroa. Sitä maksetaan siinä tapauksessa, jos pääomaa tarvitaan tappioiden kattamiseksi taikka EVM:n maksukyvyttömyyden välttämiseksi.
• Yhteensä Suomen EVM:sta aiheutuvat vastuut rajautuvat ilman eduskunnan
nimenomaista suostumusta enimmillään 12,58 miljardiin euroon. Tämä luku
kuvaa Suomelle EVM:sta aiheutuvaa enimmäisvastuuta. EVM:n todelliset vastuut
riippuvat EVM:n rahoitustukipäätöksistä, joista sovitaan aina erikseen."

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/Selvitys_Suomen_vastuista.pdf

On myös hyvä huomata uudelleen tarvittava pääomittamisvastuu, kun tarvitaan ne uudet niinistöpalkanalennuspuhteet.

Anonyymi kirjoitti...

Sitruuna on kokenut tiettyjä asioita ja kertonut,mitä tuntemuksia ne ovat aiheuttaneet. Jokainen kokee loukkaukset niin kuin kokee. Jos joku 80-vuotias vanhus ärjyy typeryyksiä, niin kertoo se ehkä suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta aika paljon enemmän yksittäisestä hullusta. Rasismia on toisaalta väärin puolustaa, vaikka se onkin helppo naamoida ns.maahanmuuttokritiikiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tarvitseeko se Niinistö enää niin kovasti kansansuosiota itselleen, että hänen pitäisi populismiin sortua? Liekö tarvinnut ennenkään? Jos hän populismilla saisi esim.5 prosenttiyksikköä lisää suosiota, so what. Onhan T.Soini tietysti populismin asiantuntija sekä teoriassa että käytännössä. Ehkä hän ei nytkään erehdy, vaan tietää taas kerran, miten asia on.

Anonyymi kirjoitti...

Taka-ajatuksia monella voi olla teoilleen. Ehkä palkansaalentaja Niinistö voi olla vilpitön. On epäloogista vähätellä rikkaan antamaa almua tapaan: helppohan sen on antaa. - Lesken ropoko vain on eettinen. Onko rikkan lahjasta vaikea kiittää? Rahat voitaisin halutaan, mutta ei kiitollisuudenvelantunnetta.

Suurten joukkojen palkanalennus alentaa kokonaiskysyntää. Työajan lisääminen ei sitä alentaisi.Ja kyllä me kestäisimme 40 tunnin työviikon. Palkansaajistakin kovin moni on tehnyt palkatta sen ylikin jo vuosikaudet.

Suurituloisten veroja voi koventaa. Raja voisi olla 100 tonnia ja siitä ylöspäin. Sen alla progressio nykyisinkkin puree.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä Umaya on oikeammassa, sillä onhan Suomea sanottu rumien naisten hallitsemaksi vähemmistöjen paratiisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hättiin "talkoisiin" ovat lupautuneet SAK:n toveri Lyly, EK:n ja Kokkilan Häkämies molemmat Ilmarisen varapuheenjohtajia vaatimattomalla 30 000 € palkkioilla.

Mutta Ilmarisella onkin oivallettu, että juuri nauru pidentää ikää ja mikä tärkeintä työikää.
Ilmarisella onkin jo alkanut "selkääntaputtelutalkoot" ja kehoitetaan alkamaan työpaikkanaurajaksi.

Salenhan olisi syytä tähdätä jo nyt komannelle kaudelle niin....

Anonyymi kirjoitti...

VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen haluaisi velvoittaa työttömät ottamaan vastaan tarjottu työ, jopa työttömyyskorvauksen peruuttamisen uhalla. Lisäksi Vartiainen haluaisi Suomeen matalapalkkatöitä palkkaerojen kasvun uhallakin, jotta työllisyys paranisi.

Järkeviä ehdotuksia, mutta eihän niitä Suomessa hyväksytä, sillä täällä halutaan paapoa työttömiä ja "oleskelijoita" ja työttömyysluvut korkeina.

Anonyymi kirjoitti...

uskon, että ihmiset ovat valmiita "talkoilemaan" yhteisen hyvän uolesta, jos on osoittaa, ettäsiitä seuraa yhteiesti jotain hyötyä.

Mielestäni Suomen Kreikkaan syytämät rahat.. ja lopultakin epäselvyys siitä miten se oikein menikään, eivät totisesti lisää tavallisen kansalaisen halukkuutta alentaa palkkaansa tai jäädyttää sitä. Asiat koetaan eäoikeudenmukaisiksi. Olemme osa suurta EU:ta ja maksamme siten toisten velkoja. Mitä saamme tilalle?

Sauli ja muut suurituloiset voivat palkkojaan alentaa. Ehdotus Saulin puolelta on varmaan aito yritys viitoittaa tietä maan isänä, joka jäisi mieleen. Hänen ajatustaan ei parane laajentaa kaiken kansan tasolle.

Puhe oli kurinpito-osuudeltaan koomisen isällinen. Vaikkakin jokainen meistä varmaan yhden lorvakkeen tuntee, johon sen oli tarkoitus iskeä. Onhan noita työnkietäjiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä "palkka-ale" asiassa tarttis pitää valmisteluistunto, koska monta asiaa on mennyt sekaisin. Niinistö, joka ei edes ole esittänyt yleistä palkka-alea, puhui ahneutta vastaan uudenvuodenpuheessaan. Niinistö tarkoitti sitä, ettei esim. UPM:n johtajat nostaisi kohtuuttomia palkkioita samalla, kun duunareita potkitaan pihalle. Tällainen toiminta on UPM:n oma asia, eikä siihen pressa voi vaikuttaa. Monissa valtion firmoissa (mm Fortum) on kohtuuttomuus (ahneus) ollut usein esillä. Silloin poliitikot, jotka voisivat asiaan vaikuttaa, tukevat ahneutta koska johtajien firmaan sitoutuminen sitä vaatii. Nämä mauripekkariset ym ovat saaneet luotua tähän maan ahneusmallin, jota ei voida poistaa millään.

Anonyymi kirjoitti...

Palkka-ale toimii kun se kohdistetaan julkistyöpaikkoihin. Niiden osalta ei ole kyseessä veromenetystä vaan silkkaa säästöä. Yksityisissä firmoissa sensijaan työntekijöiden palkkojen verot ovat suoraa hyötyä, niitä ei kannata laskea. Vartiainen haluaa julkisuutta, taitaa olla viikottain esillä noine mielipiteineen. Aiemmin ajattelin että kyseessä olisi Sailaksen paikan tavoittelu. Jos työttömyysturva poistetaan niin kyllä sillä ihmisiä saadaan työhön. Tarvitseeko tuon kertomiseen valtiontarkastusviraston kovapalkkaisen ylijohtajan?
Tekeeköhän Vartiainen mitään oikeita töitä kovalla palkallaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä julkisten palkkojen laskeminen vaatii monenlaista kaavaa, että se saadaan näyttämään lopulliselta säästöltä valtiolle. Aina höpötetään kulutuksesta ja siihen se vaikuttaa suoraan. Suurin osa suomalaisista virkamiehistä on huonosti palkattuja (opettajat, konnarit, vanginvartijat, ym ym). Sitä paitsi veroedun/-haitan laskeminen tuntuu olevan valtiolle ylivoimainen juttu, josta esimerkkinä viinan hinnan korottaminen ja siitä johtuva halvan viinan roudaaminen ulkomailta. Ei kukaan ole varma kumpi kannattaa valtiolle paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymin kommentissa viitattujen virkamiesten palkka Suomessa on kuitenkin noin 3-4 kertaa korkeampi kuin Virossa. Mitenhän ne ihmiset siellä oikein tulevat toimeen?

Anonyymi kirjoitti...

"Niinistön palkkion alennuksella ole minkäänlaista konkreettista merkitystä hänelle itselleen, koska presidentin ja hänen perheensä eläminen, asuminen ja muu ylläpito kustannetaan verovaroista."

Väite on käsittämätön. Alennuksella on tasan 34.000 euron merkitys. Jos merkitystä ei ole, alentakoon blogistikin sitten eläkettään suhteellisesti saman verran.

Siru Pola kirjoitti...

Ei ole käsittämätön väite, vai väittääkö anonymi, että herra G Sorokselle ja herra B Gatesille olisi merkitystä, jos heidän tulojaan alennettaisiin 34. 000 € / v.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ei puhuta herra G. Soroksesta eikä herra B. Gatesista, vaan nyt puhutaan herra S. Niinistöstä.

34.000 eurolla on hänelle 34.000 euron merkitys. Koska hän tulee hyvin toimieen ilman ko. summaa, hän ei halua ottaa sitä vastaan, koska sen vastaanottaminen olisi ahneutta.

Niinistön ajatus lienee ollut osoittaa, missä kulkee ahneuden raha. Tämä oli viesti yritysjohtajille, jotka ahnehtivat kuukaudessa saman summan, minkä Niinistö vuodessa. Ja eritysesti niille valtion virkamiehille, joille maksetaan tuntuvasti Niinistöä enemmän.

Väite on edelleen käsittämätön.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä suuri merkitys, kuin herra S. Niinistölle on 34.000 eurolla, olisi herroille G. Soros ja B. Gates luultavsti suuruusluokaltaan 340 miljoonan euron summalla. Tosin hekin tulisivat toimeen ilman ko. summaa, mutta ovat sen verran persoja, että pitävät nämä laillisesti tienaamansa rahat, sisältäen siis myös tämän 34.000 euroa.

Hieman vakavammin puhuen, ihmettelen tätä vähättelyä, minkä Niinistön epäitsekäs teko on saanut osakseen. Nythän meillä on pitkästä aikaa ylipäällikkö, joka johtaa joukkoja edestä omalla esimerkillään, sikä tyydy siemailemaan konjakkia linjojen takana esikunnassaan. Mutta sekään ei tunnu venkoilijakansalle kelpaavan, jonka asiat tuntuvat olevan aina joko huonosti, tai hyvin huonosti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Miksi Niinistön pitää säädättää lainmuutos omasta palkastaan, vaikka tuo laki ei koske yksinomaan häntä, vaan vaikuttaa myös elossa olevien eläkeläispresidenttien eläkkeeseen?

Siksi, että kysymyksessä on Niinistön populistinen manööveri ja ele.

Samaan tulokseen Niinistö pääsisi, jos hän lahjoittaisi joka kuukausi tai vaikkapa kerran vuodessa johonkin yhteiskunnallisesti hyvään tarkoitukseen mainitut 35. 000 euroa. Näin teki Mara Ahtisaari ollessaan pressana ja tiettävästi joskus myös Mauno Koivisto.

Lahjoituksestaan Sale voisi kertoa kerran vuodessa Facebookissa.

Ei tuollaisella - noin mitättömällä - palkkioalennuksella ole Niinistölle itselleen minkäänlaista käytännön merkitystä, kun jeppe saa täyden ylläpidon verovaroista eikä itse maksa veroa palkkiostaan.

Anonyymi kirjoitti...

Warren Buffet lahjoitti melkein koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen. Pääasiassa varojen saajana oli muuten Bill Gatesin hyväntekeväisyyssäätiö. Yhdysvalloissa hyväntekeväisyyteen kohdistuvat lahjoitukset ovat (tai ovat ainakin olleet) kulueriä verotuksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kamreeri haluaa kyykyttää, siksi tarvitaan laki, jotta ele huomattaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos palkkionalennus on Niinistölle mitätön, vaikutus eläkeläispresidenttien eläkkeisiin on myös mitätön. Eivät hekään sitä rahaa tarvitse. Ihan oikein, Niinistö! Lahjoittamalla 34.000 euroa vuosittain hyväntekeväisyyteen ei olisi tätäkään keskustelua syntynyt. Sekin on jo 34.000 euron arvoinen asia.

Anonyymi kirjoitti...

Miten suomalainen spekulointi voikaan olla näin puusilmäistä?! (Vai liekö vika silmien värissä...)

"Niinistön ajatus lienee ollut osoittaa, missä kulkee ahneuden raha. Tämä oli viesti yritysjohtajille, jotka ahnehtivat kuukaudessa saman summan, minkä Niinistö vuodessa. Ja eritysesti niille valtion virkamiehille, joille maksetaan tuntuvasti Niinistöä enemmän."

Luxemburgin Niinistön viesti oli tarkoitettu/tai ainakin aiheutti ajattelevien ihmisten huomion kiinnittymisen koko valtiontalouteen; siihen, että miten olemme kohta miljardeilla pääomittamassa tuota Luxemburgin rahastoa.

Oletteko sitä mieltä, että se todella onnistuu palkkoja alentamalla, ja näin ollen pienentämällä valtion verokertymää kun vain kinaamme siitä, että kenen palkkoja alennetaan?

Tänään uutisoi Taloussanomat tulevista veronkorotuksista ja sitä, että suunta on hälyttävä, koska se vähentäisi ostovoimaa. Mutta tietysti lisäisi pääomitukseen tarvittavaa valtion varojen kertymää. Luonnollisesti tuo loppu jätettiin mainitsematta.

Niinistöltä aika metka temppu, mutta mitä täälläkin keskustellaan: kinataan juupas/eipäs palkka-alesta tajuamatta edes pointtia!

Mutta mikä oli Niinistön jutun juju ryhtyä puhumaan palkka-alesta juuri kun valtiovalta tarvitsee nuo varat yksityisen Luxemburgin rahaston pääomittamiseen?

Oliko kyse presidentin moraalista kertoa kieronväärästi totuus tilanteesta, viitaten alla olevaan uutiseen vuodelta 2010.

Vai vauhdittaa veronkorotuspuheita?

Voisitteko joskus - edes vaikka tämän ainoan kerran - olla fiksuja ja ajattelevia suomalaisia ihmisiä, kun on näin merkittävästä asiasta kyse?

Uutinen 2.10.2010

"Puhemies Sauli Niinistö (kok) katsoo HS:ssa, että euroalueelle levinnyt "yhteisvastuun illuusio" pitää mitä pikimmin purkaa.

Illuusio tarkoittaa havaintoharhaa. Sauli Niinistön mukaan Kreikkaa tuettaessa eurooppalaiset valtionjohtajat ovat luoneet taikurin illuusion samaan tapaan kuin klassikkokirjassa Saatana saapuu Moskovaan.

Eduskunnan puhemies viittaa mielikuvaan siitä, että euromailla on vastuu rahaliiton toisten jäsenmaiden talousvaikeuksien hoitamisessa.

Tämä on hänen mielestään perussopimusten vastaista.

Sauli Niinistö sanoo Helsingin Sanomain haastattelussa, että "eivät edes Yhdysvaltain osavaltiot ole valmiit ottamaan toisistaan vastuuta".

- Euroaluetta perustettaessa sovittiin, että jokaisella maalla on vastuu vain omasta julkisesta taloudestaan. Ja toisekseen, etteivät muut maat edes saa mennä auttamaan, Sauli Niinistö toteaa.

Hän ihmettelee, "voiko mikä tahansa asia vääntyä ihan toiseksi itsesuggestion kautta".

- Olen kuullut hyvin arvovaltaisilta tahoilta kommentteja, että euroalueella ollaan "yhteisessä veneessä", Niinistö sanoo.

- Yhteisvastuusta on nyt tullut tosi. Ja tämä kaikki on tehty vastoin kirjattua totuutta eli sopimusta.

- Jos Suomelle olisi missä tahansa EU-sopimuksessa tarjottu tekstiä, että me sitten vastataan toistemme puolesta kaikesta, ei me olisi sellaiseen kuunaan menty. Ja saksalaiset olisivat pysyneet vieläkin kauempana.

Sauli Niinistön mukaan "herää kysymys, että koska nyt näyttää jäävän elämään tämä yhteisvastuun käsite, siitä ei enää päästä eroon. En usko, että suomalaisten veronmaksajien solidaarisuus riittää pidemmälle."

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/984-politiikka/39213-sauli-niinistoe-euromaiden-yhteisvastuu-on-harhakuva

Miettikää nyt edes muutama sekunti, että mikä on tämä yhteisvastuuksi tarkoitettu suomalaisten miljardeilla pääomitettava rahasto, jota olemme sekä takaamassa (onnelliset vai tyhmät AAA-kansalaiset?) että uudelleen pääomittamisvastuussa, joka ei todella synny palkka-alella, vaan veroja kiristämällä.

Onko niin, että Sale ei olekaan Jykän kaveri, vai onko kyseessä vain peli?