keskiviikko 9. lokakuuta 2013

781. Heidi Hautala - Greenpeacen myyrä hallituksessa?

1. Lehtitietojen mukaan kansalaiset ovat kannelleet oikeuskanslerille kehitysministeri Heidi Hautalan toimista valtionyhtiö Arctia Shippingiä koskevassa asiassa. Ministerin väitetään estäneen valtionyhtiö Arctia Shippingia tekemästä rikosilmoituksen, kun Greenpeace-aktivistit nousivat viime vuoden maalis- ja toukokuussa Helsingissä kaksi kertaa jäänmurtajille ja estivät alusten lähdön Jäämerelle, minne murtajat olivat menossa öljynporauksen tukitehtäviin. 

2. Oikeuskanslerinvirastoon on saapunut keskiviikkoaamupäivän aikana jo viisi kantelua ministeri Hautalan sanotuista toimista.

3. Voi peijakas! Eivätkö ne saatanan tunarit, siis nämä kantelijat, ymmärrä, että oikeuskanslerinvirasto on vihon viimeinen paikka, jonne kannella, jos tarkoituksena on saada ministeri pois virasta! On ällistyttävää, etteivät ihmiset vieläkään tajua, että oikeuskansleri, joka hallituksen kruununjuristi ja ministereiden neuvonantaja,  on virassaan ja istuu hallituksen kokouksissa tosiasiassa sitä varten, että juuri hänen tehtävänään on myös laillisuusvalvojana suojella ja edesauttaa ministereitä pysymään virassaan syyllistyvätpä nämä millaisiin virkavirheisin ja möhläyksiin tahansa!

4. Oikeuskanslerilta ministeri kun ministeri saa puhtaat paperit á la Mauri Pekkarinen! Kyllä jämpti on näin, meinaan! Niin tulee käymään myös Heidi Hautalan tapauksessa.

38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tästä farssista ei enää puutu kuin, että "kainalotuulettaja" Seppo Lehto liittyy Greenpeaceen.

Anonyymi kirjoitti...

Hautala jatkaa hautansa kaivamista kunnes ei enää pääse sieltä ylös.

Anonyymi kirjoitti...

Hautala ei ymmärtäne erota, mutta vihreiden tulisi ymmärtää erottaa. Oikeuskanslerilla voi pyyhkiä pöydän.

Anonyymi kirjoitti...

OTT Pekka Timonen suojelee Hautalaa ottamalla syyt niskoilleen. Puheenvuorosta selviää kuka omistajaohjausasioissa heilutti tahtipuikkoa...

Timosen mukaan asia oli niin itsestään selvä, ettei hän tarvinnut Hautalalta tai muiltakaan erillistä kehotusta puuttua rikosilmoitusasiaan.

"On ihan normaalia, että omistajaohjauksesta vastaava virkamies on puhevallan käyttäjä."

Anonyymi kirjoitti...

Minusta Hautala toimi ihan oikein. Hänhän vastaa omistajanohjauksesta. Yrityksien on siedettävä perusoikeuksien, kuten sanan- ja ilmaisunvapauden käyttämistä. Arctic Shippinging kaljupäinen toimitusjohtaja (entinen skappari) ei epäilemättä haluaisi sietää minkäänlaista keskustelua kansalaisjärjestöjen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on kyse jäänmurtajien maineesta. Kyllähän parin laittomia harjoittavan aktivistin syyttäminen olisi voinut olla paljon pahempi yhtiön maineelle, kuin Finnairin ulkomaisten työntekijöiden palkkaaminen tai Stora Enson toimet. Eiköhän vaikutus kuluttajakäyttäytymisessä olisi ollut välitön ja vaikutukset jäänmurtajayhtiön tuotto-odotuksiin olisi olleet mittavat.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän julkisuus ja poliittinen vastuu ole tämäntyyppisessä asiassa se ensisijainen ja paras instanssi. Plus yleensä on hyvä ensin tutkia ja sitten vasta hutkia mainituissakin prosesseissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä nämä kantelijat eivät ole vielä niin kokeneita näiden ministereiden toimia koskevien kanteluiden laatimisessa.

Montakos kantelua arvon blogisti kerkesi laatia ennen oikeuskanslerin viran todellisen luonteen paljastumista?

Anonyymi kirjoitti...

Puuttumatta siihen, oliko perusteita jättää rikosilmoitus tekemättä vai ei, niin missä laissa on velvoitettu ministeriä tai virkamiestä tekemään rikosilmoitus kaikissa tapauksissa. Lienee viranomaisella harkintavaltaa, pitääkö ilmoitusta tarpeellisena vai ei.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pekka Timonen: Minä jarrutin rikosilmoituksen tekemistä, ei Heidi Hautala.

Heidi Hautala: Olin tietoinen, hyväksyin menettelyn.

Jaakko Jonkka: Uskon Pekka Timosta, en Heidi Hautalaa, siispä vapautan Heidi Hautalan kaikista epäilyistä. Heidi saa minulta puhtaat paperit, yhtä puhtaat kuin Mauri Pekkarinen aikoinaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Puuttumatta siihen, oliko perusteita jättää rikosilmoitus tekemättä vai ei, niin missä laissa on velvoitettu ministeriä tai virkamiestä tekemään rikosilmoitus kaikissa tapauksissa. Lienee viranomaisella harkintavaltaa, pitääkö ilmoitusta tarpeellisena vai ei."

Tulikohan tämä anonyymin kyysmys oikeuskanslerinvirastosta?

Laissa tuota ei toki ole sanottukaan, mutta missään laissa ei ole myöskään sanottu, että ministerin tulee puuttua valtionyhtiön operatiivisen johtamiseen tai että ministerillä on oikeus käskyttää yhtiötä ja vaatia, ettei rikosilmoitustat yhtiöön kohdistuneesta vahingonteosta tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa talonmies Anatolin hommilta. Tuo Heidin venäläinen miesystävä, joka tilaili remontteja Heidin kämpälle, tarvitaan nyt esiin.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun en tunne tapauksen tosiseikkoja, niin voisiko joku valaista millä tavalla GP:n toiminta täyttää vahingonteon tunnusmerkit?

Anonyymi kirjoitti...

Kysypä Timosen Pekalta tuota asiaa!

Anonyymi kirjoitti...

Jos Jonkka vapauttaa Hautalan, niin saako Timonen edes kirjallisen varoituksen?

Hänhän se linjasi useaan otteeseen, ettei valtio omistajana puutu, etenkään pörssiyhtiössä, operatiiviseen toimintaan, jota hallitus ja toimitusjohtaja vetävät ja linjaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö OKa:n (tai sen juristien) pitäisi ottaa viran puolesta tuollaiset asiat käsiteltäväksi eikä odotella kantelijoiden heräämistä? Suomessa viranomaisvalvonta OKa:n viraston toimesta on vasta toissijaista. Ensisijaista valvontaa suorittavat kantelijat.

Anonyymi kirjoitti...

Greenpeace on rikos, kun se estää laillisia yrittäjiä. Mutta jos rikoksesta joskus aiheutuu vain nimellistä vahinkoa tai sitäkään, niin miksi poliisia, syyttäjiä ja tuomioistuimia pitää asialla vaivata. Blogit ja muu somehan tuomitsee tekijät ihan ilmaiseksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Monet ns. oikeusoppineet ovat jo ehtineet todeta Hautalan toiminnasta, että se vaikuttaa huonolta hallinnolta ja moraalisesti paheksuttavalta. Selkeää lainrikkomusta tuskin on kuitenkaan tapahtunut.

Oikeusoppineet moittivat ministeriä taitamattomaksi virassaan. Hänen toimintansa pidetään moraalisesti huolestuttavana. Joissakin muissa maissa ministerin sanotunlaisesta toiminnasta olisi jo vedetty poliittiset johtopäätökset, todetaan.

Siis ministerin pitäisi ymmärtää erota tai pääministerin tulisi näyttää hänelle ovea hallituksesta.

Mutta mitä tapahtuu Suomessa? Jotkut yli-innokkaat hörhöilijät ja jopa julkisuudenkipeät kansanedustajat kiirehtivät jättämään kasapäin kanteluja oikeuskanslerille, vaikka kaikki tietävät, että oikeuskansleri ei juuri koskaan näe ministereiden toiminnassa lainvastaisuutta, sillä hän on olemassa sitä varten, että arvostelun kohteeksi joutuneet ministerit saavat puhtaat paperit menettelynsä laillisuuden osalta.

Pääministeri ja ministeri tietenkin itse jäävät odottamaan oikeuskanslrin ratkaisua ennen kuin poliittisia johtopäätöksiä rohjetaan tehdä. Kun se aikanaan eli joskus puolenvuoden kuluttua tulee ja siinä todetaan, että "selvää lainvastaisuutta ei ole löydettävissä", niin tällä perusteella myös ministerin polittisen vastuun kantaminen jää silleen ja "virassaan taitamaton" ja "moraaliltaan arveluttava" ministeri jatkaa virassaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin kävi Hautalan ovenkorjausjupakassa ja näin tulee käymään tässä uudessakin jupakassa.











Siru Pola kirjoitti...

Ilman muuta olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus. Venäläisetkin löysivät Greenpeacen paatista huumeita. Ties mitä olisi nytkin löytynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Käsite terrorismi on kaventunut vaarallisella tavalla. Aikaisemmin terroria oli kaikki laiton toiminta laillisesti asetettua yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Nyt, kun GP häärää ilman aseita, höpötellään kyseessä olevan vain pelkkää kansalaistottelemattomuutta... Jota ministeri meni nyt jopa puolustelemaan.

Rikoksen suosimisesta ja epäsuorastakin yllyttämisestä taitaa olla annettavissa sanktioita?

Anonyymi kirjoitti...

Eihän se Arctia Shipping mikään pörssiyhtiö ole. Tätä eroa eivät kaikki ole näköjään tajunneet.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi vasta on jättänyt tajuamatta valtion omistajaohjauksen. Eivät Ekokem, Destia tai Kemijoki Oy ole pörssiyhtiöitä, mutta kuuluvat valtion omistajaohjaukseen.

Unknown kirjoitti...

On tiedostettu, ettei kantelutie johda minnekään, on myös tiedostettu ettei rikosilmoitus poliisille johda minnekään. Mitä siis?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt alkavat meri(rosvo)selittelyt! "Ehkä ohjasin, ehkä en - mitä väliä sen..."

http://m.aamulehti.fi/kotimaa/hs-timonen-kiistaa-keskustelleensa-hautalan-kanssa-greenpeacen-tapauksesta-etuka?v=1

Anonyymi kirjoitti...

Ilman muuta olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus. Venäläisetkin löysivät Greenpeacen paatista huumeita. Ties mitä olisi nytkin löytynyt.

Miksi poliisi ei tutki näitä ilmeisen ammattimaisesti organisoituja iskuja perinpohjin ihan oma-aloitteisesti?

Arctic Shippingin toisessa iskussa huomattiin vasta videomateriaalin tarkemmassa tarkastelussa, että 'kappas, täällähän on yritetty törkeää tuhotyötä'. Tekijät olivat siinä vaiheessa jo muilla mailla, ehkä pienen sakon kera.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288607683645.html

Törkeästä tuhotyöstä voi näemmä saada 10 vuotta vankeutta, joten eikö organisaatiota joka sellaista yrittää, pitäisi tutkia kaikin osin järjestäytyneen rikollisryhmän toimintana?

Miten tämä 'ne bis in idem'-kielto vaikuttaa näihin kansainvälisiin etsintäkuulutuksiin, joilla tuhotyön yrittäjiä yritetään tavoitella? Siis jos iskusta on saanut pienet sakot vahingonteosta tjsp. tai syytteistä on luovuttu mutta sittemmin osoittautuu, että tuhotyöstäkin olisi voinut syyttää. Vaikka kielto suojaisi tekijää, se ei varmaankaan suojaa organisaatiota?

Anonyymi kirjoitti...

Aktivisti ja entinen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen palkitaan uusköyhien työläisten luokan luomisesta suomalaiseen (luokka)yhteiskuntaan, siltä luokalta on poistettu normaaliin ihmisarvoon kuuluvat oikeudet, valvonta on salaisilla oikeudenkäynneillä vakuutusoikeudessa vakuutustuomareilla ja vakuutuslääkäreillä.

Anonyymi kirjoitti...

Siis ministerin ei todellakaan pitäisi tässä tapauksessa erota. Kyse oli omistajanohjauksen käyttämisestä ja sitähän tässä on peräänkuulutettu. Kyse oli epäillystä asianomistajarikoksesta ja minusta siinä ei ole mitään väärää, jos kaiken maailman nuorukaisten tekemistä tempauksista ei välittömästi olla tekemässä rikosilmoituksia. Eikös lehtitietojen mukaan, niiden varassahan tässä ollaan, poliisikin ollut sanonut Arctian johdolle, että kannattaakohan tuosta nyt sentään rikosilmoitusta tehdä.

Hautalan pitäisi olla paljon aktiivisempi omistajanohjauksen käytössä. Minä en halua, että kaiken maailman erottamattomat virkamiehet ja hyväveliverkostojen tuloksena eliittihommat valtion yhtiöiden johdosta ansainneet johtajat toimivat täysin koskemattomana. Totta kai asioihin pitää voida puuttua.

Minä haluan, että voin äänestää, jos joku toiminta ei miellytä. Jos oikein ahdistaa, ettei Hautala halunnut valjastaa väkivaltakoneistoa Greenpeacen kimppuun mitättömästä tempauksesta, niin sitten ei varmaan kannata äänestää Hautalaa. Minä taas saatan äänestääkin, koska vihdoinkin sitä omistajanohjausta alkaa löytyä.

Mutta kuinka voin äänestää Arctian johdon tai Pekka Timosen pois? Se ei onnistukaan. Aktiivinen omistajanohjaus siirtää valtaa takaisin äänestäjille maassa, joka Euroopan unionin vuoksi kärsii muutenkin alati kasvavasta demokratiavajeesta.

Ano Nyymi kirjoitti...

On sentään hyvä, että elämme oikeusvaltiossa. Täällä ei mielenosoittajia uhkaa 15 vuoden vankeus (lähes à la Breivik), eikä presidentin arvotelijoita mielisairaala (uutisia Venäjältä eilen). Jos ministeri antaan painaa villaisella jutun, josta olisi aiheutunut pikku sakkoja, mutta viranomaisille paljon työtä ja valtiolle kuluja, nousee kova kohu ja verenhimoista vellontaa. Voi kauhea tuota ministerin menettelyä - on se niin hirmuista, sanoisi Paasikivikin. Ehkä olisi syytä työntää jäitä hattuun tässä jäänmurtaja-asiassa. - Venäjällä, jonka ihmisoikeuksien arvostelijana Hautala tunnetaan, oltaisiin varmasti tyytyväisiä, jos Hautala saataisiin eroamaan. - Aivan toinen asia on se, että Hautala voisi olla omistajaohjaajana aktiivinen vaikkapa valtionyhtiöiden irtisanomisten ym. suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Sillä, kanteleeko Hautalan toimista Jonkalle vai Jääskeläiselle ei varmaankaan ole eroa lopputulemsa. Mitään moitittavaa ei ole tapahtunut, jonka he ilmaisevat käsityksenään.

Nyt kun Jääskeläisen tehtävä on katkolla, olisi tilaisuus saada oikea oikeusasiamies, joka ottaisi kantaa rikkomuksiin henkilön/virkamiehen/ministerin asemasta riippumatta.Oikeusasiamiehen tehtävään on pyydetty Hesarin ilmoituksen mukaan ilmoittautumaan eduskunnan pääsihteerille 28.10.2013 mennessä eduskunnan hallinto-osaston kirjaamoon. Hyvät tyypit ilmoittutumaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tässäkin "caustissa" käy, kuten prof. Virolainen ennustaa käyvän: Hautala saa oikeuskanslerilta puhtaat paperit.

Kuitenkin odotan sitä hetkeä, jolloin joku asiaan sekaantuneista suu vaahdossa kertoo "varmistaneensa etukäteen oikeuskanslerilta, että näin-ja-näin on soveliasta menetellä".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hautalan toiminnan laillisuudesta ei olisi pitänyt kannella mihinkään! Nyt kun on kanneltu, tuloksena on ainoastaan se, että Hautala saa puhtaat paperit, vaikka kukaan ei tiedä eikä jälkeenpäin voida millään tavalla selvittää, kuka todellisuudessa käski yhtiötä peruuttamaan tehdyn rikosilmoituksen. Vaikka virkamies (Timonen) ottaa vastuun, voi fakta olla aivan hyvin, että ministeri on pyytänyt virkamies Timosta puuttumaan peliin.

Sillä, että Jääskeläisen virka on haettavana, ei ole minkäänlaista tosiasiallista merkitystä. Jääskeläinen jatkaa seraavat 5 vuotta, sillä kansanedustajat eivät rohkene edes ottaa puheeksi, pitäisikö oikeusasiameistä vaihtaa. Kun oikeusasiamiehen virka on määräaikainen, viranhaltija hoitaa hommaansa tietnkin niin (näkymättömästi), että hän voi turvata itselleen myös pari kolme seuraavaa viiden vuoden jatkokautta!

Anonyymi kirjoitti...

Jos vahinkoa oli aiheutettu, mikä oikeus enempää Timosella on käskeä yhtiön johtoa unohtamaan rikosilmoitus, kuin Hautalallakaan hyväksyä asia? Jos valtiolle on aiheutettu vahinkoa, vaikkakin välillisesti yhtiön kautta, voidaanko vaatimuksesta noin vain virkamiehen päätöksellä luopua, toisin sanoen lahjoittaa ehkä merkittäväkin summa Greenpeacen porukalle?

Tekijät saavat hyötyä, kun jäävät rangaistuksetta eivätkä joudu korvaamaan vahinkoja, joka valtion omistamalle firmalle syntyi. Luulisi olevan kallista seisottaa jäänmurtajaa odottamassa lähtöä miehistö laivassa.

Äkkiä ajatellen voisi hyvinkin olla lähellä virka-aseman väärinkäyttöä.

Ja mihin lainkohtaan perustuu se, että valtion kokonaan omistaman yhtiön on kestettävä ja siedettävä kansalaisjärjestöjen toimintaa toisella tavoin kuin muiden, kuten Timosen väitetään sanoneen? Olisihan sitä mieltä voitu osoittaa ja huomiota asialle saada ihan laillisinkin keinoin.

Hautala on voinut uskoa asiantuntijaa eli Timosta, mutta kovin oudoilta kuulostavat Pekka Timosen puheet lehtitietojen perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Ano Nyymi kirjoitti: "Aivan toinen asia on se, että Hautala voisi olla omistajaohjaajana aktiivinen vaikkapa valtionyhtiöiden irtisanomisten ym. suhteen."

Eihän tuo ole aivan toinen asia, vaan poliittinen linjanveto. Kun tuttujen kanssa ei pidetä kiinni samasta linjasta, on Hautalan luottamus pelissä. Nyt Hautala aikaansai omistajaohjauksella validin kysymyksen, olisiko omistajaohjausta toteutettu, jos hyökkääjänä olisi ollut joku muu taho? Olisiko asiaan puututtu ja pyydetty luopumaan rikosilmoituksesta, jos heteromielenosoittajat olisivatkin järjestäneet mielenosoituksen tärvelemällä tuolla tavalla jäänmurtajia? Tai jos taustalla olisi vaikka joku tunnettu moottoripyöräjengi? Ei Hautala nähnyt aihetta ottaa kantaa ainakaan Finskin rikkuritoimintaan, joten mistä voimme päätellä tuossakaan jonkin muun kuin lähipiirin aiheuttaneen syyn puuttua valtionyhtiön tekemään rikosilmoitukseen?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo anonyymin kommentti on totta, että Hautala on ollut vähän lepsu Finnairin rikkuritoiminnan suhteen. Finnair on kunnostautunut siinä aiemminkin ja saanut salaa valtiovallan siunauksen rikkureiden värväykselle mm. aikaisempien työtaisteluiden aikana. Edes kulkulupia ei tarvittu, vaikka niiden oikeusperusta on Suomen ulkopuolisessa lainsäädännössä.

Siksi on kieltämättä ihan oikein kysyä, että miksi Timonen aktivoituu puolustamaan Greenpeacea mutta ei sitten vaikkapa järjestäytymisoikeuksiaan käyttäviä suomalaisia lentoemäntiä, joiden laillinen oikeus työtaisteluun vesitetään aktiiviselle rikkureiden rekrytoinnilla Espanjasta asti.

Eräs mies kirjoitti...

Valtio voi käyttää määräysvaltaansa pörssiyhtiössä (vaikka omistaisikin enemmistön)vain yhtiökokouksessa, mm. valitsemalla yhtiön hallitukseen jäseniä. Jäänmurtajayhtiö ei ole pörssissä, valtio omistaa sen kokonaan. Omistaja saa käyttää määräysvaltaa yhtiössä haluamallaan tavalla.

Aiheutuiko valtiolle paljonkin vahinkoa jäänmurtajaperformanssista? Tuskin vain. Enemmän vahinkoa olisi aiheutunut sitä kautta, että asiassa olisi ryhdytty hakemaan siitä seuraavaa pikku rangaisusta ja vähäisiä korvauksia. Tämä olisi ollut mannaa Greenpeacelle ja maailman medioille. Tutkintaan ja oikudenkäyntiin olisi käytetty huomattavan paljon valtion resursseja.

Mielestäni Timonen ja Hautala arvioivat tilanteen oikein (ja laillisesti) valtion edun kannalta.

Pääministeri lienee helpottunut siitä, että vallan vahtikoirat haukkuvat nyt jotakin muuta kuin hänen himaskohuaan. Siitähän blogistin ja myötäilijöidensä taajaan haukkuma oikeuskansleri muistaakseni antoi Kataiselle pyyhkeitä (nimeä toki mainitsematta). Kyllä Katainen aiheutti valtiolle suuremman laskun kuin Greenpeace.

Selvyyden vuoksi haluan ilmoittaa, että en kannata Gp:n tempauksia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kysymys ei ole siitä, mistä anonyymi jatkuvasti täällä"jäpittää"!

Ennen poliistutkintaa kukaan ei ole voinut varmuudella sanoa, mitä vahinkoa aktivisti-terroristit olivat mahdollisesti alukselle aiheuttaneet ja mitä omaisuutta sieltä kenties oli anastettu. Tämä pystyttiin selvittämään vasta asianmukaisessa esitutkinnassa. Näin on varmaankin ajateltu, kun rikosilmoitus tehtiin, ei sitä huvin vuoksi tehty.

Hautalan ja Timosen pääpointtihan on se, että koska kyssymys on veronmaksajien varoilla hankitusta ja kustannetusta omaisuudesta, valtion, siis veronmaksajien ja valtionyhtiön tulee sietää aktivistien alukselle aiheuttamat vahingot; sen sijaan yksityisten yritysten omaisuus on näiden neropattien mukaan eri asemassa. - Karmeaa puhetta vastuullisessa asemassa olevilta ihmisiltä!

On täydellistä pötypuhetta, että valtionyhtiöille olisi aiheutunut mukan vahinkoa siitä, että aktivistien rikosta olisi rhdytty selvittämään! Samoin on pöytypuhetta väittää, että asia olisi välttämättä mennyt oikeuteen ja oikeusprosessi olisi kestänyt pitkään. Jos tutkinnassa olisi havaittu, että mitään suurempaa vahinkoa ei ollut aiheutettu, olisi asia tietenkin jäänyt siihen, Mutta tätähän ei voitu varmuudella tietää ennen puolueetonta tutkintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan Greenpece antanut vaalirahoitusta Hautalalle tai vihreille?

Anonyymi kirjoitti...

Vapaavuori huomautti aiheellisesti, ettei Hautala ministerinä toiminut ollenkaan Suomen hallituksen linjauksen mukaisesti Arktisten luonnonvarojen kohdalla. Hautala noudatti Greenpeacen linjausta.