1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 9.10. 2013 kiistanalaisen äänestyspäätöksen ajokiellon edellytyksiä koskevassa asiassa
KHO 2013:61
2. Tapaus on katsottu KHO:ssa periaatteellisesti merkittäväksi. Ilmeisesti eri hallinto-oikeuksissa on päädytty vastaavanlaisissa tapauksissa erilaisiin ratkaisuihin. Lainkäytön yhtenäistämiseksi presidentti Pekka Vihervuori on määrännyt tapauksen käsiteltäväksi KHO:n laajennetussa kokoonpanossa, jossa on kahdeksan jäsentä. Normaalisti asiat ratkaistaan KHO:ssa viiden tuomarin jaostossa.
3. Toimittaja Jarkko Sipilä on kritisoinut KHO:n ratkaisua Elinkautinen -blogissaan poikeuksellisen suorasanaisella tavalla. Katso Sipilän blogikirjoituksesta tästä. Sipilän mukaan KHO:n päätös on suorastaan pelottava. Kun yleensä rauhallisena miehenä tunnettu Jarkko Sipilä on ottanut ratkaisuun näin vahvasti kantaa, päätin ottaa tapauksen lähempään tarkasteluun. En toista tässä yksityiskohtaisesti tapauksen faktoja tai KHO:n päätöksessä viitattuja säännöksiä, vaan menen suoraan asiaan.
4. Ajokorttilain mukaan poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos on vähintään kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt ajoneuvoa kuljettaessaan esimerkiksi ylinopeuteen tai ajoneuvorikkomukseen. Täsä tapauksessa A:lle oli määrätty 9.4. ja 15.4.2011 tapahtuneista ylinopeuksista kummastakin rikesakko sekä 5.11.2011 tapahtuneesta ajoneuvorikkomuksesta kahdeksan päiväsakkoa. Ylinopeudet oli selvitetty automaattisen liikennevalvonnan avulla.
5. Rikesakkomenettelystä annetun lain mukaan automaattisessa liikennevalvonnassa havaitun rikkomuksen tekijää ei selvitetä, vaan menettely käynnistetään lähettämällä rikesakkomääräys henkilölle, joka on auton rekisteriin merkitty omistaja, haltija tai tilapäinen käyttäjä. Määräyksestä ilmenee muun muassa se, että rikkomuksesta voi aiheutua myös ajokielto. Lisäksi määräyksestä ilmenee, miten rikesakkoa voi vastustaa. Vastustaminen tapahtuu siten, että rikesakkomääräyksen saaja ilmoittaa viikon kuluessa käräjäoikeuden kansliaan kiistävänsä syyllisyytensä. Tämän jälkeen asiassa käynnistyy normaali esitutkinta, syyteharkinta ja oikeuskäsittely. Jos määräyksen saanut osoittaa oikean syyllisen, rikesakko voidaan kohdentaa tälle henkilölle, jos hän tunnustaa teon, eikä tunnustusta ole syytä epäillä.
6. Ko. tapauksessa A ei ollut vastustanut 9.4.2011 tapahtuneen ylinopeuden johdosta saamaansa rikesakkoa, vaan oli maksanut sakon. Poliisilaitos määräsi 22.3.2012 A:n määräaikaiseen ajokieltoon 22.3.–22.4.2012.
7. A valitti päätöksestä Varsinais-Suomen hallinto-oikeuteen, koska hän ei ollut syyllistynyt ylinopeusrikkomukseen 9.4.2011. A:n autoa oli tuolloin ajanut toinen henkilö (B). A oli kuitenkin maksanut ylinopeudesta aiheutuneen sakon, koska B oli ollut hoitamassa A:lle kuulunutta kuljetustehtävää. Poliisilaitoksen A:n valituksen johdosta antamassa lausunnossa todettiin, että tapauksessa oli noudatettu Poliisihallituksen linjausta. Sen mukaan lainvoimainen rikesakko otetaan ajo-oikeuskäsittelyssä huomioon, vaikka asiakas pystyisi näyttämään toteen, ettei ole tehnyt kyseistä tekoa.
8. Hallinto-oikeus kumosi päätöksellään poliilaitoksen pätöksen. Perusteluissa todetaan, että A on kiistänyt syyllistyneensä ylinopeuteen 9.4.2011 ja antanut hallinto-oikeudelle kirjallisen todistuksen, jossa B vahvistaa A:n kertomuksen ja ilmoittaa olevansa kameravalvontakuvassa näkyvä henkilö. Asiakirjoihin on liitetty A:n ja B:n valokuvat sekä kameravalvontakuva. Hallinto-oikeuden mukaan ajokieltoon määräämisen edellytyksenä on syyllistyminen liikennerikkomuksiin, ja lainvoimainen rikesakko on lähtökohtaisesti riittävä selvitys henkilön syyllistymisestä rikkomukseen. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, että koska ajokielto määrätään erillisessä menettelyssä hallinnollisena seuraamuksena ja rikesakkomenettelyssä ei todellisuudessa ole selvitetty A:n syyllistymistä ylinopeuteen 9.4.2011, rikesakon lainvoimaisuus ei estänyt hänen syyllisyytensä selvittämistä vielä tässä vaiheessa. Esitettyjen valokuvien ja muun selvityksen perusteella hallinto-oikeus piti A:n kertomusta uskottavana ja katsoi, ettei hän ollut syyllistynyt liikennerikkomukseen 9.4.2011. Näin ollen hän ei myöskään ollut syyllistynyt liikennerikkomukseen kolmesti vuoden kuluessa, eikä häntä siis ole voitu määrätä ajokieltoon toistuvien liikennerikkomusten perusteella.
9. Poliisilaitos ei tyytynyt kuitenkaan tähän, vaan valitti hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:een. KHO:ssa tutkittiin ensin kysymys siitä, oliko poliisilaitoksella asiassa valitusoikeus. KHO katsoi 5-3 -äänestyksen jälkeen, että poliisilaitoksella on asiassa valitusoikeus. En ryhdy tässä pohtimaan valitusoikeutta koskevaa kysymystä, vaan totean vain, että asiasta voidaan olla perustellusti myös vähemmistön perusteluissa esitetyllä kannalla.
10. Pääasian osalta KHO:n enemmistö (äänestys 6-2) oli toisella kannalla kuin Varsinais-Suomen hallinto-okeus. KHO:n päätöksen perustelut on ladittu tuttuun tyyliin siten, että ensin perusteluihin on kirjoitettu auki peräti kahdeksassa eri kappaleessa suuri joukko ajokorttilain ja -asetuksen sekä rikesakkolain pykäliä. Tällä halutaan antaa vaikutelma, että tulossa oleva ratkaisu perustuu tarkasti lakiin. - Muuten, KHO saisi alkaa KKO:n tavoin numeroimaan perustelujen kappaleet, jolloin niihin olisi myöhemmin ratkaisua kommentoitaessa helpompaa viitata.
11. KHO:n päätöksen varsinaiset perustelut sisältyvät seuraavan lyhyeen kappaleeseen:
Poliisi tekee rikesakkojen perusteella määrättävästä ajokiellosta päättäessään hallintopäätöksen, joka perustuu lainvoimaisista rikesakkopäätöksistä ajoneuvoliikennerekisteriin tehtyihin merkintöihin. Ajokiellosta päätettäessä ei näin ollen ole enää kysymys rikesakkojen määräämiseen johtaneiden tapahtumien tai ajokieltoon määrätyn ajo-oikeuden haltijan syyllisyyden selvittämisestä. Hallintomenettelyssä tai hallintolainkäytön järjestyksessä ei voida tutkia rikosoikeudellista syyllisyyttä, vaan asia on tältä osin mahdollista saattaa muualla laissa säädetyllä tavalla erikseen tutkittavaksi.
12. Näillä perusteilla KHO katsoi että poliisilaitoksen olisi tullut, sillä oli ratkaisun mukaan suoranainen pakko, määrätä A ajokieltoon. A ei ollut vastustanut 9.4.201 saamaansa rikesakkoa, mikä hänen olsi tullut tehdä käräjäoikeuden kansliaan. Rikesakkomääräys oli siten saanut lainvoiman eikä sitä vastaan saanut siis enää "pullikoida" hallintomenettelyssä (siis poliisilaitokselle) tai hallintolainkäytössä, mistä nyt oli kysymys. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian poliisilaitokselle (uuden) ajokieltoajan määräämistä varten.
13. KHO:n päätöksessä ei ole sinänsä mitään kummallista tai virheellistä, jos asiaa tarkastellaan puhtaasti legalistiselta kannalta eli pitämällä silmällä yksinomaan lain muotomääräysten tiukkaa ja sanamuodon mukaista tulkintaa. Kokonaan eri ri asia sen sijaan on, onko ratkaisu aineellisoikeudellisesti oikea ja tyydyttääkö KHO:n päätös oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Näyttää selvältä, ettei A:ta olisi voitu määrätä ajokieltoon, koska hän ei ollut itse kuljettanut 9.4.2011 autoa eikä siis syyllistynyt ylinopeuskiellon rikkomiseen. Kun A ei ollut kuitenkaan vastustanut rikesakkkoa asianmukaisessa järjestyksessä, vaan oli maksanut sen B:n puolesta, hän sai kärsiä tietämättömyytensä, hyvänahkaisuutensa tai kenties hölmöytensä seuraukset ajokiellon muodossa.
14. Olisiko A.n syylliystyminen ylinopeuteen 9.4.2011 voitu ottaa vireille tulleessa hallintomenetelyssä ja hallintolainkäytössä tutkittavaksi? Turun hallinto-oikeus ja KHO:n vähemmistöön jääneet kaksi hallintoneuvosta - Ruotsissa muuten myös korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten virkanimike on oikeusneuvos (justitieråd) eli sama kuin korkeimman oikeuden jäsenilläkin - eivät nähneet tähän estettä. Olen itse samalla kannalla.
15. Se, että rikesakkomääräystä on lain mukaan vastustetettava tietyssä määräajassa, ei estä syyllisyyskysymyksen tutkimista silloin, kun mainittu asia tulee esikysymyksenä esille hallintomenettelyssä tai hallintolainkäytössä vireillä olevassa rikesakkomääräykseen perustuvaa ajokiellon määräämistä koskevassa asiassa. KHO:n enemmistö toteaa kategorisesti, että "hallintomenttelyssä tai hallintolainkäytön järjestyksessä ei voida tutkia rikosoikeudellista syyllisyyttä", mutta se ei mainitse lainkohtaa, johon sanottu johtopäätös perustuu. Tämä johtunee siitä, ettei laissa ole sellaista säännöstä, johon KHO:n enemmistön kyseinen kanta voitaisiin perustaa. On kyllä selvää, että hallintolainkäytössä ei voida panna vireille syyllisyyskysymystä koskevaa asiaa, mutta siitä tästä tapauksessa ei ole ollut kyse.
16. Jos ajokorttilain 65 §:n 1 momentissa, johon KHO:n perusteluissaan viitttaa, säädettäisiin, että poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos haltija on vähintään kolmesti vuoden aikana tuomittu oikeudessa tai rangaistus- tai rikesakkomääräysmenettelyssä annetulla päätöksellä nopeusrajoituksen rikkomisesta, olisi asia selvä, eli tuolloin ajokieltoa koskevassa asiassa syyllisyyskysymystä ei voitaisi enää ottaa tutkittavaksi. Mainitussa lainkohdassa ei kuitenkaan säädetä näin, vaan siinä todetaan, että ajokiellon määräämisen edellytyksenä on nimenomaan ajo-oikeuden haltijan syyllistyminen nopeusrajoituksen rikkomiseen. Silloin lakia voidaan tulkita siten, että syyllisyyskysymys on mahdollista ottaa hallintoasiassa tutkittavaksi, jos ajo-oikeuden haltija kiistää syyllisyytensä ja esittää näyttöä, jonka mukaan hän ei ole syyllistynyt ko. rikkomukseen. Ajokorttilain 65 §:n 1 momentin mainittuun sanamuotoon ("on...syyllistynyt", ei siis "on tuomittu") KHO:n enemmistö eikä myöskään Turun hallinto-oikeus tai KHO:n vähemmistö ole kiinnittänyt huomiota.
17. Syyllisyyskysymyksen tutkimista silloin, kun ajo-oikeuden haltija esittää itse näyttöä syyttömyydestään, puoltavat tietenkin reaaliset argumentit eli asiaperusteet, ennen muuta se, että automaattisen liikennenvalvonnan yhteydessä ja sen perusteella vireille pannussa rikesakkomenettelyssä ei ole faktisesti edes tutkittu A:n syyllistymistä ylinopeuteen. KHO:n enemmistö on kuitenkin muodollisilla perusteilla päätynyt hyväksymään Poliisihallituksen ohjeen, jonka mukaan ajokielto on määrättävä, vaikka autoilija näyttäisi itse oman syyttömyytensä toteen.
18. Poliisihallitus ja sen ohjeita myötäilevä korkein hallinto-oikeus viis veisaavat oikeutta hakevien valittajien oikeusturvasta tai totuudesta, sillä niille on tärkeintä, että järjestelmä toimii ja muotomääräyksiä noudatetaan prikulleen. Järjestelmän toimivuus, tehokkuus ja ennakoitavuus eli tässä mielessä oikeusvarmuus on KHO:n mukaan tärkeämpi tavoite kuin yksityisen ihmisen oikeusturva ja oikeuksiin pääseminen.
19. KHO:n päätös on hyvä esimerkki siitä, miten legalismi eli lakiuskollisuus edelleen hallitsee suomalaista lainkäyttöä ja lain tulkintaa. Oikeudellisessa päätöksenteossa ja argumentaatiossa legalismi johtaa, kuten KHO:n päätöksen perusteluista ilmenee, muodollisten seikkojen ja formaalisten näkökohtien painottamiseen sisällöllisten näkökohtien ja asia-argumenttien kustannuksella. Tässä suhteessa legalismi muistuttaa lakipositivismiksi kutsuttua suuntaa. Legalistisessa laintulkinnassa tärkeintä ei ole niinkään oikea lopputulos, vaan se, että lain sanamuotoa ja kirjainta sekä muotomääräyksiä noudatetaan mahdollisimman tarkasti. KHO:n ratkaisua voitaisiin luonnehtia otsikoilla
- muoto selätti substanssin
- muotomääräykset syrjäyttivät totuuden
- legalismi vei voiton moraalista tai
- legalismi kukisti terveen järjen
20. Olen valinnut mainittujen vaihtoehtojen sijasta blogikirjoituksen otsikoksi lauseen "Vääryyttä oikeuden valekaavussa". Sen nimisen kirjan kirjoitti vuonna 1953 lakitieteen tohtori Ensio Hiitonen (1900-1970). Hiitonen käsiteli kirjassaan muun muassa Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla käytyjä poliittisia oikeudenkäyntejä sekä ns. kuutosten vangitsemista jatkosodan alussa. KHO:ssa nyt ratkaistu asia ei ole toki ollut millään muotoa poliittinen, mutta tapaus osoittaa, miten jopa aivan tavallisissa "pikkujutuissakin" voidaan päätyä tulkintametodin valinnasta ja tulkitsijoiden asenteesta johtuen ratkaisuun, joka on ilmeisen väärä. KHO:n jäseniä ei voida toki epäillä virkavirheestä, ei edes tutottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. He ovat tehneet omasta mielestään ja varmaan kaikkien legalismin kannattajien mielestä aivan oikean päätöksen. Syytön henkilö joutui kyllä ajokieltoon, mutta eiväthän KHO:n jäsenet edes tutkineet koko syyllisyyskysymystä! He olisivat kuitenkin voineet ottaa syyllisyyden tutkittavakseen ja minusta heidän olisi myös pitänyt niin tehdä.
21. Tapauksessa oli kysymys ensi sijassa menettelytapoja eli prosessuaalisten normien tulkintatavasta. Vertailun vuoksi todettakoon, että korkein oikeus on eräissä ratkaisuissaan todennut, että prosessuaalisten normien tulkinnassa on syytä välttää tarpeettoman muodollista ja lain sanamuotoon tiukasti nojautuvaa tulkintaa, koska sellainen tulkintatapa voi johtaa oikeudenmenetyksiin (esim. KKO 1995:95 ja KKO 1999:84).
22. Voisiko tapauksen A päästä vielä jollakin konstilla oikeuksiinsa ja saada ajokiellon kumotuksi? A:lla näyttäisi olevan mahdollisuus hakea vuonna 2011 saamansa rikesakkomääräyksen purkamista. Vaikka rikesakkomääräyksestä ei voida valittaa, ovat OK 31 luvun luvun mukaiset ylimääräiset muutoksenhakukeinot kuitenkin käytettävissä, tässä tapauksessa siis korkeimmalle oikeudelle tehtävä tuomionpurku (OK 31:8 ja 16). Jos rikesakkomääräys puretaan, A voi sen jälkeen hakea nyt annetun KHO:n päätöksen poistamista. Kovin vaikeaaa ja hankalaa on siis Suomessa saada pikkuasiassa oikeutta. Jos lakia olisi jo hallintoprosessissa tulkittu järkevästi, olisi A välttynyt ajokiellolta.
23. Suomessa on dualistinen tuomoistuinorganisaatio, eli meillä on yleisiä tuomioistuimia ja hallintotuomioistuimia. Tästä aiheutuu monenlaista sekaannusta eivätkä ihmiset useinkaan tiedä, kumpi mainituista vaihtoehdoista on hiedän asioissaan oikea linja. Samasta tapahtumasta saattaa aiheutua yhtäältä hallinnollisia sanktioita ja toisaalta rikosoikeudellisia tai/ja yksityisoikeudellisia seuraamuksia. Esimerkkinä voidaan mainita viime aikoina usein esillä olleet tapaukset, joissa on henkilölle on ensin määrätty hallintomenettelyssä veronkorotus, josta saa valittaa hallintotuomioistuimeen.Tämän jälkeen henkilö saa samasta asiasta yleisessä tuomioistuimessa syytteen veropetoksesta. Myös ajokieltoasioita käsitellään sekä hallintomenettelyssä ja -lainkäytössä että yleisissä tuomioistuimissa. Olisi järkevää, että kaikki ajokieltoasiat keskitettäisiin yleisille tuomioistuimille. Siten myös poliisin antamasta ajokiellosta valitettaisiin käräjäoikeuteen. Järkeviä lainuudistuksia on Suomessa kuitenkin aika vaikea saada toteutetuksi. Koko kaksilinjainen ja - napainen tuomioistuinorganisaatio olisi aikaa myöten syytä lakkauttaa ja integroida hallintotuomioistuimet yleisiin tuomioistuimiin.
24. Tämänkin tapauksen yhteydessä mieleen hiipii epäily ja kysymys, jota olen joutunut KHO:n ratkaisujen kommentoinnin yhteydessä jo usein toistamaan: Onko hallintolainkäyttö ja erityisesti KHO:n lainkäyttö vain hallinnon jatketta? Tässä tapauksessa siis poliisihallinnon. Näkymä on pelottava, jos asiaa ajatellaan oikeussuojaa viranomaisen menettelyä tai päätöstä vastaan hakevan ihmisen kannalta.
41 kommenttia:
Huomio kiinnittyy siihen, että KHO:n jäsenistössä on ollut runsas määrä akateemista oppineisuutta: tohtoreita ovat kokoonpanossa olleet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Esa Aalto, Ahti Vapaavuori, Hannele Ranta-Lassila, Eila Rother ja Timo Viherkenttä.
Koko kokoonpanossa on siis vain kaksi kandidaattia ja ei-tohtoria! On mielenkiintoista, että juuri kandidaatit Halén ja Äärilä, kuten myös tohtorikoplan jäsenistä Ranta-Lassila, olisivat jättäneet asian hallinto-oikeuden ratkaisun varaan. Sitä vastoin mainitut muut tohtorit osoittavat oppineisuuttaan puhtaan formaalein argumentein...
Mikä näissä KHO:n tohtoreissa voisi olla pielessä? Eikö juuri tohtoreiden tulisi olla ajattelussaan avoimempia, eikä vain kapeakatseisia pykälänikkareita?
Valitettavasti olen samalla kannalla kuin blogisti. Mielestäni tämänkaltainen legalismi on nykyelämälle vierasta. Kritiikki on enemmän kuin paikallaan. KHO on taantunut perustuslain tarkoittamasta perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta "vanhoihin hyviin aikoihin". Minulle on monesta ratkaisusta jäänyt vahva kuva, että KHO ei vieläkään miellä itseään oikeasti riippumattomaksi tuomioistuimeksi vaan valtion elinten jatkeeksi, suojelemaan valtion kuviteltuja intressejä
Blogisti on ansiokkaasti kirjoittanut professori Erkki Aurejärven äskettäin ilmestyneestä kirjasta "Kovaa peliä". Pitihän minunkin se kirja ostaa.
Tähän kohtaan sopii hyvin sitaatti Aurejärven kirjasta:
..."lakia tulkittaessa päästään miltei aina lopputulokseen, jota halutaan"...
Monta kertaa faktat ovat vain häiritsevästi tiellä ja jätetään huomioon ottamatta, kun tietty lopputulos halutaan.
Puhtaan viileästi voi nähdä, että asiassa on ratkaistu kysymys toisessa prosessilajissa annetun ratkaisun oikeusvoimasta. Tästä on vuosikymmenten varrella esitetty erilaisia näkemyksiä. On kiinnitetty huomiota mm. siihen ovatko asianosaiset samat kummassakin prosessissa. Se, että KHO katsoo rikosprosessissa annetun ratkaisun sitovan hallintoa ja hallintolainkäyttöä ei ole mitenkään omituinen. Entä jos tilanne olisi se, että rikesakko olisi kumottu, mutta KHO toteaisi, että käräjäoikeus on erehtynyt hylkäämään syytteen ja oikeasti henkilö on syyllistynyt rikokseen ja ansaitsee ajokiellon?
Hyvä kirjoitus.
Kiitos Jyrki!
Joo, noin "puhtaan viileästi" ja "kylymän rauhallisesti" mutta pieleen! KHO ei mainitse sanaa "oikeusvoima" perusteluissaan tai ratkaisun asiasanana. Kaikenlaisia höpö höpö -tilanteita voidaan toki kehitellä, mutta ei niillä ole mitään merkitystä. KHO:n laintulkinta on perin staattista ja jähmeää, ei lainkaan dynaamista ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen tähtäävää.
Blogisti: "Onko hallintolainkäyttö ja erityisesti KHO:n lainkäyttö vain hallinnon jatketta?"
On.
Aloitan kiitokseni pienimmästä päästä. Huomautuksesta, että tuomioistuimen soisi numeroivan tuomion kappaleet, jotta niihin voisi viitata. Olen usein kaivannut tuota ihan käytännön syistä, ja menettelyähän käyttää EIT, koska se on selkeä.
Olen itse käyttänyt lausunnoissani lasten oikeuspsykologisten haastattelujen arvioissa sekä kappalenumeroinut että rivinumeroita säästääkseni oikeuden aikaa. Onhan tuskallista ruveta suullisessa käsitelyssä ryhtyä lasketuttamaan ‘ylhäältä laskien 1,2,3,4 ....’
Varsinainen kiitokseni koskee blogistin sitkeää vaatimusta siitä, että hallinnolliset tuomioistuimet yhdistettäsiin yleisiin oikeusistuimiin. Jarkko Sipilän esiin ottama nopeussakko / ajokielto on yksi esimerkki.
Itse olen vuosikymmenet seurannut sekamelskaa, joka syntyy eroprosessissa. Molemmat vanhemmat hakevat yksinyhuoltoa. Äiti ryhtyy syyttämään isää lapsen insestoinnista, ja isä hakee tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa. Sitten lapset ehkä otetaan huostaan.
En kannata perhetuomioistuimia, mutta lasten ja perheen koko tilanne tulisi käsitellä samalla foorumilla, jolla olisi kaikki prosessiin liittyvä tieto. Lasten roikottaminen prosessien keskellä vaurioittaa heidän tervettä kasvuaan.
Vanhemmat toki ovat syyllisiä tuohon, mutta iso osansa on oikeuslaitoksen sekavalla organisaatiolla.
Anu Suomela
Se, että KHO:n lainkäyttö on hallinnon jatketta, näkyy jo KHO:n tuomareiden virkanimikkeestä "hallintoneuvos". Tämä sotketaan aina ministeriöiden virkamiesten nimikkeeseen "hallitusneuvos". Hallintoneuvos-nimestä ei ilmene, että ko. virkamiehellä olisi jotakin tekemistä oikeuden ja lainkäytön kanssa.
Tuo valitusoikeus ei tässä nyt liene isoin asia ja blogistikin sen ohitti, kylläkin ns. pitkin hampain. Mutta eikö emerituksenkin myös hallintoprosessiin kannattama aito kaksiparttisuhde nimenomaan tarkoittaisi automaattista poliisin valitusoikeutta?
Hallinnolista maalaisjärjettömyyttä.
Ajatellaanpa sekä contra että pro: jos toisin olisi päätetty, olisi seurauksena, että lainvoimaisia rikesakkoja pitäisi tällaisissa tapauksissa aina vaadittaessa ryhtyä "avaamaan" hallinto-oikeudessa, jolle ne eivät ollenkaan kuulu. Mitähän tästäkin taas sitten sanottaisiin.
Tuo on tyypillistä pelottelua, jolla ei ole perustetta, mutta jonka taakse ilmeisesti myös KHO käpristyy. Rikesakkomääräyksen "avaaminen" tulisi tietenkin kysymykseen ajokieltoasiassa vain silloin, kun valittaja esittää selkeän näytön syyttömyydestään ao. rikokseen, esim. juuri nopeusrajoituksen rikkomiseen.
Tämähän kävisi lainsäätäjältä käden käänteessä: vain pikku muutos ajokiellon ja rikesakkojen väliseen syy-seuraussuhteeseen, jos valmiutta muutokseen olisi. Silloin hallinto-oikeudella olisi selvä toimivalta, ja myös puheet tarpeesta hakea rikesakoille purkua KKO:saa voitaisiin unohtaa.
Minusta olisi parempi ratkaisu keskittää kaikki ajokieltoasiat käräjäoikeuksiin, joilla on hallinto-oikeuksia paremmat valmiudet ko. asioiden käsittelemiseen. Poliisin määräärämästä ajokiellosta valitettaisiin siis hallinto-oikeuden asemesta käräjäoikeuteen ja edelleen hovioikeuteen.
Pidin Vihervuorta järkijätkänä. En pidä enää.
Muuten, poliisilaitos on jo määrännyt A:n ajokieltoon. Päteekö ja voidaanko tässä typerääkin typerämmässä (kiitos taas kerran, KHO!) tapauksessa soveltaa ne bis in idem -periaatetta?
"legalismi kukisti terveen järjen"
Minusta terve järki voitti yltiöoikeudenmukaisuusajattelun: Rikosprosessi on tarkoitettu Suomen oikeusjärjestyksessä perusteellisimmaksi, aineellisesti oikeaan lopputulokseen johtavaksi menettelyksi. A:lla olisi halutessaan ollut mahdollisuus riitauttaa rikesakko ja saattaa se täystutkintaiseen menettelyyn. Kun hän ei noin menettelyt, on tarveen järjen (yhteiskunnan resurssien järkevä käyttö) mukaista, ettei hallintolinja lähde enää tutkimaan asiaa uudelleen, jos rikesakko on lainvoimainen.
Jos asia ei muuten olisi noin olisi järkevää muuttaa lakia blogistin kuvaamalla tavalla.
Ne bis in idem - ongelmaa tapauksessa ei ole. Kun asia kävi KHO:ssa asti, poliisilaitoksen aiemmin määräämän ajokieltopäätöksen täytäntöönpano oli kesketettynä ja alueellinen hallinto-oikeus ehti jo kumota koko päätöksen. Asia palautettiin KHO:sta poliisille uuden ajokieltoajan määräämistä varten.
"Minusta terve järki voitti yltiöoikeudenmukaisuusajattelun".
Jos terve järki anonyymin - samoin kuin KHOn enemmistön - mukaan vaatii väärän päätöksen ja siitä aiheutuvan sanktion jättämistä voimaan, niin siitä vaan sitten! Minusta terve järki olisi kuitenkin edellyttänyt väärästä päätöksestä/riksesakkomääräyksestä aiheutuneen seuraamuksen poistamista.
"Hallintolinjan" - hallintolainkäyttökin on siis, kuten on epäilty, hallintoa tai hallinnon jatketta (!) - ei olisi tarvinnut tutkia selvää asiaa sen enempää, vaan sen olisi vain tarvinnut poistaa ilmiselvä vääryys eli hyväksyä hallinto-oikeuden yksimielinen päätös. Siitä ei olisi aiheutunut työtä tai vaivannäköä taikka kustannuksia sen enmpää kuin mitä nyt tapahtui. Hallintotuomioistuimessa ja KHO:ssa ei ollut kyse rikosprosessista.
Tässä jutussa samoin kuin pakkohoitokäytäntöjä koskevissa ja monissa muissakin epäilemättä käy niin, että julkisen puolen asianosainen väittää, että vastakkainen tulkinta olisi meille kovin vaikea käytännössä ja aina toimittu niin kuin on toimittu eikä käytäntöä ole syytä muuttaa.
Tällainen argumentti näyttää vuodesta toiseen uppoavan KHO:oon erinomaisesti. Siellä epäilemättä kannetaan pitkälle menevää huolta niistä vaikeuksista, joita viranomainen kohtaisi, jos vakiintuneita menettelytapoja ei voitaisi aina noudattaa entiseen malliin.
Tuo on juuri sitä "hallinnon jatkeena" toimimista! Tuomioistuin pitää silmällä ensi sijassa hallinnon ja viranomaisten etua ja niiden toiminnan mukavuutta ja helppoutta. Viranomaisen päätöksestä valittavan ihmisen oikeussuojan tarve työnnetään sivuun ja unohdetaan. Tuomioistuimellekin on pääasia, että järjestelmä on "tehakas ja toimiva".
"Voisiko tapauksen A päästä vielä jollakin konstilla oikeuksiinsa ja saada ajokiellon kumotuksi?"
Eikös parhain tapa ole viedä juttu Euroopan ihmisoikeusoikeustuomioistuimeen, josta A voi saada Suomen tasoon nähden korkeahkon aineettoman hyvityksen ja saada - jos blogistin ajattelutapa osoittautuu oikeaksi - sisäinen tyydytys langettavasta päätöksestä Suomelle.
Tuo on aika huono idea ja varmaankin laiha lohtu A:lle, jo shän saisi joskus 6-7 vuoden kuluttua EIT:n päätöksellä vaikkapa 2000 euron suuruisen hyvityksen Suomen valtiolta! Jos edellytykset ovat olemassa, A:n kannattaa sen sijaan hakea rikesakkomääräyksen purkua KKO:lta.
Mitä sisäiseen tyydytykseen tulee, niin ehkä A.ta jonkin verran tyydyttää se, että tapauksesta keskustellaan julkisesti ja tuomioistuimen päätöksen oikeellisuus asetetaan kriittisen tarkasteluun.
Kiitos Jyrki vastauksestasi re: ne bis in idem.
On kyllä "oikeusvaltiota" kerrakseen: mies saa rangaistuksen rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt.
Kuvastaa hyvin sitä yleistä ja jatkuvaa tyhmyyttä ja typeryyttä, mikä sekä KKO:ssa ja KHO:ssa vallitsee: logiikalla eikä millään järkiperusteilla tunnu olevan mitään merkitystä.
"*lakia tulkittaessa päästään miltei aina lopputulokseen, jota halutaan'...Monta kertaa faktat ovat vain häiritsevästi tiellä ja jätetään huomioon ottamatta, kun tietty lopputulos halutaan."
Tuomarin etiikka on pohjimmaltaan sitä, että näyttökysymyksessä ollaan valmiit puhtaalta pöydältä ts ilman ennakkokäsitys selvittämään faktat ja oikeuskysymyksessä oikeuslähteet ja reaaliargumentit ja sen jälkeen päätymään siihen lopputulokseen mihin ne johtavat. Oikein hyvät tuomarit tekevät sitten vielä lopputsekkauksen: onko tuo lopputulos oikeudenmukainen ja kohtuullinen. Henkilön ei ei halua toimia noin, ei pitäisi toimia tuomarina.
Etiikaksi tuon tekee se, että tuota asennetta ei voida nimitysmenettelyssä eikä viranhoidonkaan aikana mitata. Se jää kunkin tuomarin sisälle - mikä on tavallaan sääli.
Voisiko koventamisperusteen soveltamista vastustaa rikosoikeudenkäynnissä aikaisemman tuomion virheellisyyden perusteella?
Uusi rikos tai siitä tuleva rangaistus ei varmaankaan ole aiemman virheelliseksi väitetyn tuomion seuraus.
Arvoisa Blogisticus, en ole aivan tyytyväinen vastaukseesi koskien ne bis in idem -periaatetta.
Miten on siis mahdollista, että kärsin seuraumukset rikkeistäni maksamalla sakot, siis taitaa olla rikosoikeudellinen prosessi. Nyt kuitenkin hallinnollisesti minulle määrätään jälleen uusi rangaistus edellisistä jo suoritetuista rikkeistä.
Talonpoikaisjärkeen tämä ei mahdu. Jos veroissa voidaa tehdä ero rikos- ja hallintoprosessien välillä, niin miten ei sitten myös tässäkin asiassa?
Näin päädyn ajattelemaan siis ihan tavallisella ajatusmallilla, en korkeasti oppineena legistinä.
A ei saanut poliisilta ajokieltoa 9.4.2011 tapahtuneesta ylinopeudestaan - oikeastaan siis b:n ylinopeudesta - jolloin hän sai vain 70 euron sakon. Poliisi määräsi hänelle hallinnollisena seuraamuksena v. 2012 määräaikaisen ajokiellon, kun hän oli syyllistynyt vuoden aikana kolmeen liikennerikkomukseen.
Näen asian päinvastoin kuin blogisti. Asiassa nimenomaan ei lähdetty tiukan legalistiselle linjalle vaan järki voitti.
Tiukan legalistinen tulkintapa olisi kiinnittänyt huomiota ajokorttilain 65 §:n 1 momentin mainittuun sanamuotoon ("on...syyllistynyt", ei siis "on tuomittu").
Tässä ratkaisussa ei kuitenkaan lähdetty halkomaan hiuksia tämän lainkohdan sanamuodon suhteen, vaan tärkeämmäksi nähtiin että voidaan luottaa lainvoimaiseen käräjäoikeuden aiemmin antamaan tuomioon.
Ratkaisu teleologinen luonteeltaan. Ei haluta, että ihmiset alkavat perusteettomasti purkaa vanhoja rikostuomioitaan myöhemmin aloitettavissa prosesseissa. Tässä tapauksessahan aiemman tuomion purkaminen olisi varsin perusteetonta siitä syystä, että käräjäoikeudessa olisi ollut mahdollista ohjata sakko ylinopeuteen tosiasiassa syyllistyneen syyksi. Henkilöllä olisi siis ollut käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot, mutta hän ei ole niitä käyttänyt. Myöhemmin tuosta on turha lähteä itkemään.
Kun oikeus on sokea, kuten sanotaan, niin sitähän voi toki "nähdä" mitä vaan, kuten anonyymi tässä tapauksessa! Eri asia on, pystyykö tämä "näkijä" perustelemaan kantansa rationaalisesti.
Legalismille on tunnusomaista juuri muotomääräysten pikkutarkka ja ehdoton seuraaminen ja noudattaminen sisällöisten perusteiden ja näkökohtien sijasta ja kustannuksella, kuten blogikirjoituksessani totesin. Tätä anonyymi ei ole lainkaan ymmärtänyt.
Vaikka valittaja esitti täysin yksiselitteisen näytön, jonka perusteella oli itsestään selvää, että ajokiellon määräämiseltä puuttui peruste, KHO piti ääri- tai yltiölegalisien tavoin tiukasti kiinni muodosta eli siitä, että rikesakkomääräys oli lainvoimainen! Se on juuri legalismia eikä suinkaan mitään teleologista tulkintaa.
Jos Varsinais-Suomen hallinto-oikeuden järkevä päätös olisi jäänyt voimaan, niin seurauksena ei olisi tietenkään minkäänlainen "vanhoja rikostuomioita koskevien perusteettomien purkuhakemusten tulva" niin kuin anonyymi naiivisti ja täysin perusteettomasti yrittää uskotella.
Nyt KHO:n päätöksestä on seurauksena, että käsitys, jonka mukaan hallintolainkäyttö on nimenomaan KHO:ssa hallinnon jatketta, jossa pidetään ensi sijassa silmällä hallinon tehokkuutta ja viranomaisten etua valittajien oikeusturvan kustannuksella, vahvistuu entisestään.
"Ei haluta, että ihmiset alkavat perusteettomasti purkaa vanhoja rikostuomioitaan myöhemmin aloitettavissa prosesseissa. Tässä tapauksessahan aiemman tuomion purkaminen olisi varsin perusteetonta siitä syystä, että käräjäoikeudessa olisi ollut mahdollista ohjata sakko ylinopeuteen tosiasiassa syyllistyneen syyksi. Henkilöllä olisi siis ollut käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot, mutta hän ei ole niitä käyttänyt. Myöhemmin tuosta on turha lähteä itkemään."
Eihän tässä oltu perusteettomasti hakemassa purkua. Sakotettu henkilö on jättänyt oikaisun tai valitustien käyttämättä, koska valituksen aihe on alittanut hänellä valituskynnyksen. Jättäähän viranomaisetkin ihan lain mukaan vähäpätöisiä asioita tutkimatta. Sakotettu ei ole ollut viranomainen, eikä selvästi lain tuntijakaan, mutta hän on käyttänyt harkintaa tuntemistaan lähtökohdista. Pääsääntöisesti sillä asenteella säästetään yhteiskunnan resursseja.
Jos henkilö pystyy osoittamaan myöhemmän sanktion perusteet aukottomasti vääriksi, voiko todeta hänellä olleen riittävät oikeussuojakeinot? Sakkoon hänellä on ollut riittävät oikeussuojakeinot. Jos lain tuntee, saattaa muut sanktiot olla itsestäänselviä, mutta kun hänellä ei ole ollut tietoa laista ja sanktioista, ei hänellä luultavasti ole tullut mieleenkään pyytää pelkkään sakkoon oikeusapuakaan.
Suosittelisitko sinä oikeusapua oikeustoimessa, jossa henkilö ei ymmärrä tai tunne kunnolla lakia? Entä suosittelisitko sitä tavallisen sakon maksamisessakin? Ei voi olla tavoiteltava tilanne, että tavallisen kadun tallaajan olisi käytettävä oikeusapua sakon maksuun. Automatisoitu sakotusjärjestelmähän on kehitetty, jotta säästetään resursseissa. Jos poliisi olisi antanut sakon, sakko olisi päätynyt oikealle henkilölle ja vaikka jostain hypoteettisesta syystä ei, poliisi olisi kyennyt heti opastamaan vaikutuksista, jos henkilö ilmaisee maksavan sakon ilman aihetta.
Minä olen maksanut tuollaisen sakon. Joskus niiden telkänpönttöjen alkuaikoina menin poliisin luokse ja ihmettelin sakkoa, mutta en nähnyt oikaisua tarpeelliseksi, kun se ei onnistunutkaan siinä paikanpäällä käymällä. Haukiputaalla poliisi sanoi siinä tilanteessa ihan suoraan, että minun ei kuulu maksaa sitä ja minun pitää oikaista se. Minä toimin viranomaisen ohjetta vastaan, koska koin, että asian selvittäminen olisi ollut hankala, olin mielestäni yrittänyt jo riittävästi. Minun osalta olisi oikeudessakin voinut sanoa, että sain riittävän ohjeistuksen. En kuitenkaan saanut muita seuraamuksia, kun muut sakkoni ovat lähinnä muutamat kiekon unohtamisesta tai väärään aikaan säätämisestä johtuneita pysäköintisakkoja.
Nyt sakotettu ei ole asioinut viranomaisen kanssa ja automaattinen järjestelmä johti tämän sakotetun henkilön tekemään virheeseen, jossa hän noudatti tärkeimpänä pitämäänsä määräystä, siinä olevaa laskua. Virhe juontui jo siitä, että "automaatti viranomainen" oli toki lain mukaisesti, mutta ihan tosiasiallisesti toimittanut sakon väärälle kohteelle. Osaan samaistua tilanteeseen, koska minäkin tulkitsen aina laskussa sen eräpäivän ja maksusumman tärkeimmäksi, kun laskutukselle on oikea peruste. Uskon, että moni muukin yrittäjä lukee "laskuja" samalla tavalla ja on tottunut, että joutuu maksamaan, vaikka työntekijä olisi tilannut jotain hyödytöntäkin. Vasta, jos samasta "laskusta" tai laskusta ilmenee, että sillä on muitakin seuraamuksia (esimerkiksi toimituserä 1/3), johtaisi pienikin summa siihen, että puuttuisin asiaan.
Kyllä minäkin olisin olettanut, että oikeudessa tosiasiat ratkaisevat. Ei tuo KHO:n ratkaisu sovi oikeustajuuni. Vaikka Blackstonen muotoilu on tarkoitettu rikoslakiin, pidän sitä silti ihan hyvänä sitaattina hallinnollekin: "It is better that ten guilty persons escape than that one innocent suffer". Nyt hallinto on toiminut tuota vastaan, Bismarkin ajattelun mukaan.
Oletteko kiinnittäneet huomiota, miten tuo automaattinen sakotusjärjestelmä saattaa tulla pienituloiselle yrittäjälle todella kalliiksi. Oletetaan, että 2 vuoden aikana on tullut kolme pienintä rikesakkoa (8 km/h) kameratolpista ja sitten yksi isompi vahinko, esimerkiksi kolari, josta annettu yli 14 päiväsakkoa.
Minimi rangaistus tuosta on 3 kuukautta ajokieltoa. Se on yhtäkuin neljännesvuoden tulot ja yrittäjän pitäisi vielä maksaa palkka korvaajalle. Lopputulos on joko kortitta ajaminen tai konkurssi. Lisäksi on vielä kummallinen käytäntö, että ammatilaisuus on raskauttava asia.
Miten on siis mahdollista, että kärsin seuraumukset rikkeistäni maksamalla sakot, siis taitaa olla rikosoikeudellinen prosessi. Nyt kuitenkin hallinnollisesti minulle määrätään jälleen uusi rangaistus edellisistä jo suoritetuista rikkeistä.
Tälläkin anonyymillä meni rautalanka sykkyrälle ne bis in idem:iä hahmotellessa... Eipä siis muuta kuin uusi rulla rautalankaa hyllystä ja taitteluohjeet vaikka tästä, TOMASOVIĆ v. CROATIA http://hudoc.echr.coe.int/sites/eng/pages/search.aspx?i=001-107047
Tässä jutussa oli kyse siitä, että neiti Tomasević:n hallusta oli löydetty hippunen heroiinia, ja tästä oli ensin tuomittu sakko "rikeoikeudessa" (6). Myöhemmin syyttäjä nosti asiassa rikosjutun, jossa nti T tuomittiin vähän pienempiin sakkoihin (8).
Kun perustuslakituomioistuinkin totesi olevan laillista prosessoida sama asia ensin rikkeenä ja myöhemmin rikoksena (10), EIT-juttu alkoikin olla aika hyvin pulkassa (31).
Nyt sitten niihin rautalangan taitteluohjeisiin:
Ensinnäkin, NBII koskee saman asian käsittelyä rikosprosessissa kahdesti (13).
Seuraava kysymys onkin, mikä on rikosprosessi. Ei voi ajatella, että vain rikosprosessiksi kutsuttu prosessi olisi sellainen vaan muukin prosessi voi tulla kyseeseen (19). Syystä taikka toisesta tuolla näkyy olevan tukku viittauksia skandinaavisiin juttuihin.
Tämän arvioimiseksi EIT:llä on nk. "Engel kriteerit": miten prosessia luonnehtitaan kansallisessa laissa, millaisesta teosta on kyse ja millaiset seuraamukset prosessissa voidaan määrätä (20).
Nyt käsillä olevan asian osalta kysymys NBII:stä näyttäisi kiteytyvän kysymykseen 'onko ajokiellolla rikosoikeudellisen rangaistuksen luonne'. Jos on, niin NBII estäisi sen erillisen prosessin seuraamuksena, ellei niin ei estä. On syytä huomata, että ajokieltoa voidaan määrätä jopa viisi vuotta, mitä voinee pitää varsin tuntuvana seuraamuksena.
Näin maallikon mielestä pitäisi pohtia, tuntuuko ajokielto rangaistukselta. Kun tässäkin A maksoi rikesakon (ts. rangaistus) B:n puolesta mutta ajokieltoa vastaan on tapeltu KHO:ta myöten, niin ainakin päällisin puolin näyttäisi siltä, että ajokiellolla olisi rangaistuksen luonne. Oikeusoppineet lienevät eri mieltä?
Palataanpa hetkeksi sylttytehtaalle. Poliisin olisi ollut mahdollista kumota antamansa ajokieltopäätös tilanteen todettuaan. Kannattaisi Paaterokerholaisten palata joiltain osin aikaan "Reinikainen", milloin pystyttiin ratkomaan asioita muutenkin kuin oikeudessa.
T. Hallintoalamainen.
NBII -pohdiskelijoille: Ko. tapauksessa ajokieltoa ei määrätty tuosta yksittäisestä ajonopeuden ylittämisestä, vaan yhteisenä seuraamuksena kaikista kolmesta rikkomuksesta.
KHO noudatti päätöksessään tosiasiallisesti Poliisihallituksen ohjetta, jonka mukaan lainvoimainen rikesakko otetaan ajo-oikeuskäsittelyssä huomioon, vaikka asiakas pystyisi näyttämään toteen, ettei ole tehnyt kyseistä tekoa.
Poliisihallituksessa aiemmin johtajana ollut Robin Lardot, joka on nyt nimitetty KRP:n päälliköksi, kertoo tällä viikolla Talentumin Suomen Laki -sivustolla, että hänen suosikkipykälänsä on Olaus Petrin vanhoista tuomarinohjeista löytyvä ohje:
"Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan"
Noudattivatko poliisilaitos ja sittemmin KHO päätöksessään mainittua Lardot´n lempisäännöstä?
Eivätpä noudattaneet. Ne katsoivat, että laki on laki, vaikka se johtaisi miten epäoikeudenmukaiseen ja kohtuttomaan lopputulokseen. Olemme legalisteja ja noudatamme siksi pikkutarkasti lakia, ei meidän tarvitse välittää mitään siitä, että seurauksena on täysi kohtuuton ja epäoikeudenmukainen ratkaisu.
Juu, tuosta nyt näkee, miten virkamiehet, kuten esimerkiksi Poliisihallituksessa, ja tuomarit, vaikkapa esim. KHO:ssa, voivat puheissaan sanoa yhtä, mutta toimia käytännössä virassaan aivan toisin
Mistä blogisti tietää, että KHO:n enemmistö noudatti ratkaisussaan tosiasiallisesti poliisihallituksen ohjetta? Eikö ole mitenkään mahdollista, että enemmistö olisi voinut muutoin päätyä samaan laintulkintaan? Ovatko ratkaisun pykäläperustelut siis vain hämääviä fasadiperusteluja?
Kyseessä näyttää olevan aito laintulkintatilanne eikä sitä voi muuttaa muuksi, vaikka halua näyttää olevan.
KHO:n enemmistö ei tietenkään nojautunut "virallisesti" Poliisihallituksen ohjeeseen tai tulkintaan ko. asiassa. Mutta tosiasiallisesti KHO:n tulkinta ja kanta on sama kuin Poliisihallituksenkin, ja tätä juuri tarkoitin, niin kuin blogijutussani myös selvästi mainitsin. Kun Varsinais-Suomen poliisilaitos nojautui päätöksessään nimenomaisesti Poliisihallituksen ohjeeseen, mainittu ohje oli erinomaisen hyvin KHO:n tiedossa.
Kiitos mielenkiitoisesta bologistanne!
Mitä mieltä olette: voidaanko hallintoprosessissa tutkia väittämää suoritetusta rikoksesta ilman lainmukaista rikostuomiota, varsinkin tapauksessa, jolloin rikosvastuun syntyminen edellyttää tahallisuutta (esim. väärennetyksi epäiltyn asiakirjan esittäminen hallintoviranomaisilla)?
Lähetä kommentti