2. Käräjäoikeuden tuomio liittyy todistajanlausuntoihin, jotka hiihtäjät antoivat dopingoikeudenkäynnissä vuonna 2011. He vakuuttivat tuolloin tietämättömyyttään kiellettyjen aineiden käytöstä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Kirvesniemi, Isometsä ja Immonen ovat kuitenkin kaikki käyttäneet kiellettyjä aineita ja he olivat salanneet tämän tahallaan, kun heitä kuultiin oikeudessa todistajina. Vuoden 2011 oikeudenkäynnissä neljäs "karpaasi" eli Mika Myllylä myönsi todistajana kuultuna oman kiellettyjen aineiden käyttönsä.
3. Väärän valan jutussa Kirvesniemi ja Isometsä kiistivät syytteet loppuun asti. Sen sijaan Janne Immonen myönsi 13.6.2013 oikeuden istunnossa syytteen osin oikeaksi tunnustamalla käyttäneensä uransa aikana epoa ja kasvuhormonia. Vielä esitutkinnassa ja käräjäoikeuskäsittelyn alussa Immonen oli kiistänyt syytteen.
4. Käräjäoikeuden kansliatuomio - jälleen siis kansliatuomio eli kirjallinen tuomio merkittävässä oikeusjutussa (!) - on pitkä, sillä se käsittää kaikkiaan 51 sivua plus lisäksi tuomiolauselmat. Käräjäoikeus on käyttänyt paljon aikaa ja sivuja etenkin näyttökysymyksen selvittämiseen, kaikkiaan 35 sivua. Ensin käräjäoikeus selostaa kirjallista näyttöä ja henkilötodistelua peräti 27 sivun verran (sivut 8-35). Tämän jälkeen käräjäoikeus arvioi näyttöä erikseen sivuilla 35-43. Näytön riittävyys vaikuttaa kuitenkin lopulta melko selvältä asialta. Miksi siis näytön selostamiseen on käytetty perusteluissa mainitut 27 sivua? Palaan tähän kysymykseen kirjoitukseni loppupuolella.
5. En puutu näyttökysymyksen arviointiin tässä tarkemmin. Tuomion jälkeen Isometsä ja Kirvesnimi ovat ilmoittaneet pitävänsä käräjäoikeuden tuomiota vääränä. He siis kiistävät edelleen syyllisyytensä ja aikovat ilmeisesti valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.
6. Katsotaanpa sitten tuomittuja rangaistuksia. Rikoslain 15 luvun 1 §:ssä säädetään perättömästä lausumasta tuomioistuimessa rangaistukseksi vankeutta enintään kolme (3) vuotta. Lain esitöissä (HE 6/1997 vp. s 26) esitettiin, että perättömästä lausumasta otuomioistuimessa voitaisiin tuomita vankeuden lisäksi vaihtoehtoisesti myös sakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta totesi kuitenkin mietinnössään (LaVM 3/1998 vp s. 11), että perätön lausuma tuomioistuimessa on niin vakava rikos, ettei rangaistusasteikkoon ole syytä sisällyttää sakkorangaistusta.
7. Miten rangaistus on mitattava laissa säädetyn asteikon puitteissa? Tämä asia on jätetty tuomioistuimen harkintaan. Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetään ainoastaan, että rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
8. Tuomioistuimet eivät käytännössä juurikaan perustele rangaistuksen mittaamista kovinkaan tarkasti. Tässä jutussa käräjäoikeuden ansioksi voidaan lukea se, että tuomarit ovat nähneet vaivaa rangaistusseuraamuksen perustelemiseksi pro et contra. Oikeus totesi syytettyjen teossa sekä raskauttavia että lieventäviä seikkoja. Yhtäältä käräjäoikeus piti miesten toimintaa "erityisen häikäilemättömänä ja moitittavana", koska valehtelua oli tullut ilmi jo aiemmissa dopingoikeudenkäynneissä. Toisaalta oikeus otti kuitenkin huomioon lieventävänä seikkana sen, että totuuden puhuminen olisi aiheuttanut syytetyille "huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta".
9. Käräjäoikeuden perustelut kuuluvat ko. osin sanatarkasti nän:
Kirvesniemi, Immonen ja Isometsä ovat siten syyllistyneet vakavaan rikokseen, josta voidaan tuomita ainoastaan vankeutta. Kun arvioidaan heidän syyllisyyttään ja teon vahingollisuutta, on otettava huomioon, että he ovat antaneet perättömän lausuman oikeudenkäynnissä, jossa on käsitelty myös maastohiihdossa kiellettyjen aineiden käyttöön liittyneiden valmentajien ja urheilijan menettelyä, jossa nämä syytteiden mukaan ovat asianosaisina aiemmassa oikeudenkäynnissä erehdyttäneet Helsingin käräjäoikeutta, Helsingin hovioikeutta ja Korkeinta oikeutta ja näin aiheuttaneet asianomistajille taloudellisen vahingon tai sitä vastaavan välittömän taloudellisen vahingon vaaran. Kaksi tämän asian vastaajista on tuomittu syytteiden mukaan törkeistä petoksista. Käräjäoikeus katsoo, että Kirvesniemen, Immosen ja Isometsän menettely on aiemmat tapahtumat ja asian viitekehys huomioon ottaen ollut erityisen häikäilemätöntä ja moitittavaa, mikä puoltaisi sitä, ettei vankeusrangaistusta mitattaisi ainakaan rangaistusasteikon alapäästä vaan tällä perusteella kysymykseen tulisi yli yhden vuoden mittainen vankeusrangaistus.
Toisaalta lain esitöiden (HE 6/1997 vp. s 27) mukaan tavanomaista lievempää rangaistusta voivat puoltaa perättömän lausuman tekijän vaikuttimet. Vaikkei kysymys olisikaan rikoslain 13 §:n 2) kohdan rajoitussäännöksessä, jonka mukaan perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta, mainituista tilanteista, tekijään on saattanut vaikuttaa niitä lähellä oleva ymmärrettävä vaikutin. Tällainen vaikutin on kyseessä muun muassa silloin, kun lausumalla tai salaamisella on tarkoitettu estää itselle tai lähiomaiselle häpeällisen tai huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulo. Tällaiset seikat voivat olla monenlaisia. Esimerkkeinä voidaan mainita pitkään lainkuuliaista elämää viettäneen henkilön menneisyydessä saama rangaistus rikoksesta, mielisairaalassa saatu hoito taikka terveydentilaan tai seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvät korostetusti henkilökohtaiset asiat.
Käräjäoikeus katsoo, että Kirvesniemelle, Immoselle ja Isometsälle rangaistusta mitattaessa tulee ottaa huomioon se, että he ovat antaneet perättömän lausumansa tilanteessa, jossa heillä on ollut edellä mainittu rajoitussäännöksessä mainittuja tilanteita lähellä oleva ymmärrettävä vaikutin. Heidät on kutsuttu todistamaan asiassa, jossa he ovat tienneet, että puhumalla totuudenmukaisesti asioista, he aiheuttavat entisinä huippuhiihtäjinä itselleen häpeällisen ja mandollisesti huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulon, joka olisi saanut huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta. Käräjäoikeus on ottanut tämän seikan huomioon rangaistusta mitatessaan rangaistusta lieventävänä seikkana.
Näillä perustein käräjäoikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus Kirvesniemelle, Immoselle ja Isometsälle, joita ei ole aiemmin rikoksista rangaistu, on kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.
10. Käräjäoikeuden perustelut syytettyjen toiminnan häikäilemättömyyden ja moitittavuuden osalta tuntuvat oikeilta. Sen sijaan olen epäileväinen sen suhteen, kelpaavatko käräjäoikeuden mainitsemat lieventävät seikat todella rangaistuksen lieventämisen perusteiksi. Minusta näyttää hieman siltä, että ne samat seikat, jotka ovat oikeuden mielestä osoittaneet teossa erityistä häikäilemättömyttä ja moitittavutta, ovat toisaalta päteneet rangaistuksen lieventämisperusteina.
11. Voidaan kysyä, onko käräjäoikeus ymmärtänyt täysin oikein sen, mitä hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp s. 27) lausutaan tekijän vaikuttimista ja seikoista, jotka oikeuttavat tavanomaista lievemmän rangaistuksen tuomitsemiseen. Ymmärrettävällä vaikuttimella tarkoitetaan lakiesityksessä seikkaa, joka on olemassa muun muassa silloin, kun lausumalla tai salaamisella on tarkoitettu estää itselle tai lähiomaiselle häpeällisen tai huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulo. Mitä tässä yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan "häpeällisellä seikalla"? Lakiesityksessä ei ole nähdäkseni tarkoitettu, oikeudenkäynnissä todistusteeman asemassa olevaa seikkaa, vaan sillä on tarkoitettu sellaista muuta seikkaa tai asiaa, joka ei liity varsinaisesti oikeudenkäynnin kohteena olevaan asiaan eli esimerkiksi rikolliseen tekoon, vaan tulee ilmi vasta todistajan kertomuksesta. Isometsä, Kirvesniemi ja Immonen, joita oli Lahden MM-kisoista 2001 lähtien epäilty julkisuudesta epon käytöstä, olivat kuitenkin vuoden 2011 oikeudenkäynnissä salanneet todistusteemana olevan seikan eli jutun keskiössä olleen oman ja muiden maajoukkuehiihtäjien dopingin käytön. Toki tämä on selitys ja motiivi sille, miksi miehet valehtelivat, kun heitä kuultiin todistajina. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole sellainen hyväksyttävä ja em. lakiesityksen perusteluissa tarkoitettu vaikutin, joka oikeuttaisi perättömästä lausumasta tuomittavan rangaisuksen lieventämiseen.
11a. Käräjäoikeus on ajatellut, että kertomalla totuuden vuoden 2011 oikeudenkäynnissä kolmikko olisi saanut osakseen merkittävää negatiivista julkisuutta. Näinköhän kuitenkaan on? Minusta voitaisiin ajatella, että jos miehet olisivat kertoneet viimeistään 2011 totuuden, kuten Mika Myllylä -vainaja teki, he olisivat päin vastoin saaneet osakseen kenties jopa myötätuntoa ja kiitokset rehellisyydestään! Nyt Isometsää ei taida juuri kukaan pitää "reiluna Lapin miehenä"!
12. Kun käräjäoikeuden jäseniä ei vakiintuneen käytännön mukaan saatu tuomion antamisen jälkeen haastateltaviksi - juuri tässä tarkoituksessa oikeus todellisuudessa luultavasti juuri antaa kansliatuomion, siis jotta tuomareiden ei tarvitsisi julistaa tuomiota yleisön läsnä ollessa eikä nähdä syytettyjä ja olla "tv-kameroiden ristitulessa" ja toimittajien haasteltavina - haastateltiin kaikilla kotimaisilla tv-kanavilla eilen jutussa syyttäjänä toiminutta viehättävää kihlakunnansyyttäjä Mari Valttia. Hän tuntui suorastaan säteilevän tyytyväisyyttään tuomion johdosta ja korosti korostamasta päästyään, miten oikeus on pitänyt perättömän lausuman antamista oikeudessa, kansankielellä siis "väärää valaa", moitittavana ja vakavana rikoksena.
13. On selvää, että lain mukaan väärä vala on vakava rikos, mutta minusta olisi tärkeää, että tämä näkyisi nykykäytäntöä selvemmin myös tuomioistuinten tuomioista. Jos perättömästä lausumasta voidaan tuomita vankeutta aina kolmeen vuoteen asti, niin silloin kuuden kuukauden rangaistuksesta voitaisiin päin vastoin päätellä, että ko. konkreettinen teko ei ollut mitenkään "häikäilemätön ja moitittava", vaan päin vastoin jokseenkin tavanomainen tai jopa vähäinen. Uskooko syyttäjä todella, että suuri yleisö pitää käräjäoikeuden nyt tuomitsemaa 6 kuukauden ehdollista rangaistusta riittävän ankarana rangaistuksena ko. "vakavasta rikoksesta"? Miten syyttäjä ajattelee ns. "vanhojen asiakkaiden" tai tulevien potentiaalisten konnien ja heidän apuriensa suhtautuvan käräjäoikeuden rangaistuksen mittaamista koskevaan viestiin? Minusta vähän tuntuu, että nämä tyypit nauravat partaansa ja ajattelevat, että eihän tuollainen muutaman kuukauden ehdollinen vankeus ole oikein mikään rangaistus! Tästä seuraa, että perättömiä lausumia tultaneen antamaan vastaisuudessa etenkin rikosjutuissa entistä useammin. Jos niistä jää kiinni, ei rangaistuksista ole haittaa, koska teoista mitataan aina vain sitä "ehtoollista", ei kunnon kakkua.
14. Olisi voinut odottaa, että syyttäjä olisi vaatinut "hiihtokarpaasien" jutussa syytetyille vähintään yhden vuoden pituista vankeusrangaistusta ja sitäkin ehdottomana eikä ehdollisena tai ilmoittanut sitten jättävänsä rangaistuksen ehdollisuuden tai ehdottomuuden oikeuden harkintaan. Tästä olisi voitu päätellä, että syyttäjä todella pitää kyseistä rikosta vakavana ja moitittavana. Mutta mitä teki syyttäjä? Jutun aiemmista lehtijutuista ilmenee, että syyttäjä Mari Valtti ei pitänyt jutussa "valttikortteja käsissään", vaan tyytyi esittämään rangaistukseksi alun aika vaatimatonta 7 kuukauden ehdollista vankeusrangaisusta. Tästä käräjäoikeus siis vielä tiputti, kuten tapana yleensä on, vielä yhden kuukauden ja mittasi rangaistuksen pituudeksi siis kuusi kuukautta vankeutta. Syyttäjän esittämä rangaistus ei sido tuomioistuinta. Jos syyttäjä on esittänyt tai vaatinut ehdotonta vankeutta, oikeus voi siis tuomita rangaistuksen ehdollisena. Oikeus voi tuomita syytetyn myös syyttäjän esittämää rangaistusta ankarampaan rangaistukseen - siis esimerkiksi esitetyn ehdollisen rangaistuksen sijasta ehdotonta vankeutta. Käytännössä tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, niin kuin myös tämän jutun tuomiosta näkyy.
15. Katsotaanpa sitten vielä hieman käräjäoikeusmenettelyn prosessuaalisia piirteitä. Ensimmäiseksi voidaan ottaa kantaa käräjäoikeuden kokoonpanoon eli siihen, että käräjäoikeus on käsitellyt ja ratkaissut jutun kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa. Lain mukaan pääsäntönä on kuitenkin tällaisissa rikosjutuissa ns. lautamieskokoonpano, johon kuuluu lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä (OK 2:1.2). Kolmen ammatituomarin kokoonpano (juristikollegio) ilman lautamiesedustusta on lain mukaan poikkeus, joka tulee kysymykseen, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Ennen vuotta 2009 lautamieskokoonpano oli normaaleissa rikosasioissa ainoa vaihtoehto, mutta oikeusministeri Tuija Braxin aloitteesta ja valtiontalouden säästösyistä vaihtoehdoksi lakiin hyväksyttiin myös juristikollegio. Vaikka se on lain mukaan poikkeus pääsäännöstä eli lautamieskokoonpanosta, on käytäntö vain "mennyt" lähes kaikissa käräjäoikeuksissa ja kaikissa tapauksissa juristikollegion käyttämiseen. Lautamiesten merkitys lainkäytössä on nykyisn hyvin marginaalista laatua. Lainsäätäjän tarkoitusta eli pääsääntöä ei käytännössä enää noudateta.
16. Entä sitten tuomion julkistamistapa? Tältä osin on voimassa pääsääntö, jonka mukaan käräjäoikeuden on annettava tuomio julkisesti eli julistettava ratkaisu pääkäsittelyn jälkeen tilaisuudessa, jossa asianosaiset ja yleisö saavat olla saapuvilla. Tästä säädetään rikosasioiden osalta ROL 11 luvun 7 §:n 1 momentissa. Tuomion antaminen kirjallisesti tuomioistuimen kansliassa ns. kansliatuomiona tulee mainitun pykälän 2 momentin mukaan kysymykseen ainoastaan poikkeustapauksissa ja edellyttää, että käsiteltävä asia on ollut laaja tai vaikea ja että tuomioistuimen jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii.
17. Vaikka ko. väärän valan jutussa jutussa on kuultu useita todistajia ja esitetty runsaasti muutakin selvitystä, juttua tuskin voidaan pitää vm. lainkohdassa tarkoitettuna vaikeana tai laajana asiana. Tuomiosta on kyllä tullut laaja, kun siitä on haluttu sellainen "tehdä", mutta tämä johtuu sitä, että tuomioon on kirjattu esitetyn näytön selostusta aivan tarpeettomasti. Laki ei estä kansliassa annettavan tuomion julistamista julkisesti sen jälkeen, kun on tuomio on saatu "kasattua" valmiiksi. Olen yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kirjassa "Tuomion perusteleminen" (2010) suositellut käytäntöä, jonka mukaan kansliassa valmiiksi laaditun ja hyvin perustellun tuomion pääkohdat julistetaan julkisesti yleisön ja asianosaisten läsnä ollessa, minkä jälkeen asianosaisilla tai heidän avustajillaan on vielä tilaisuus esittää tuomareille tuomion perusteluja koskevia kysymyksiä. Tämä olisi todellista ja aitoa oikeudenkäynnin julkisuutta.
18. Muiden maiden oikeudenkäytössä pidetään tärkeänä menettelyä, jossa syytetyillä ja tuomituilla on tilaisuus "nähdä tuomarinsa", eli tuomareiden on kyettävä julistamaan tuomionsa pääkohdat tavallaan "silmästä silmään" asianosaisten läsnä ollessa. Suomessa on sen sijaan tullut tavaksi ja pääsäännöksi kansliatuomion antaminen, vaikka se on lain mukaan poikkeus pääsäännöstä eli tuomion julkisesta antamisesta. Suomessa tuomarit nähtävästi haluavat luikkia piiloon ja olla poissa julkisuudesta ja asianosaisten ja syytettyjen katseilta silloin, kun ratkaisu annetaan. Tämä on johtanut siihen, että oikeuden kansliahenkilökunta jakaa tuomareiden hengentuotteita kansliasta ja lähettelee niitä sähköpostitse toimittajille. Tällainen menettely ja käytäntö ei toteuta oikeudenkäytön aitoa julkisuutta. Toimittajakunta, myös Oikeustoimittajat ry., näyttää kuitenkin hyväksyneen kyseisen salamyhkäisen toimintatavan mukisematta, sillä säästäähän se toki myös toimittajien vaivannäköä, kun heidän ei tarvitse marssia oikeuteen kuulemaan tuomion julistamista. Tähän liittyy vielä se omituisuus, että mediassa ei juuri koskaan mainita sanallakaan tuomion antaneen oikeuden kokoonpanoa eli sitä, ketkä tuomarit ovat tuomion takana. Tuomareiden nimien mainitseminen mediassa näyttää olevan samanlainen tabu kuin rangaistukseen tuomittujen henkilöiden nimien ilmoittaminen/salaaminen tavallisissa rikosasioissa.
19. Tulkoon nyt edes näin sosiaalisessa mediassa kerrotuksi, että ko. käräjäoikeuden tuomio on annettu kokoonpanossa, johon ovat kuuluneet käräjätuomarit Eero Nikkarinen (puheenjohtajana), Petri Voima ja Veera Snellman.
20. Kolmatena kohtana, jonka osalta käräjäoikeus ei ole myöskään noudattanut laissa säädettyä pääsääntöä, on pakko mainita pääkäsittelyn päättymisen jälkeen kulunut pitkä aika siihen, kun tuomio eilen annettiin. Pääkäsittely päättyi 20. kesäkuuta, mutta tuomio annettiin vasta noin neljä kuukautta myöhemmin. Mitä laki tästä asiasta sanoo? ROL 11 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan pääsääntönä on, että käräjäoikeuden on annettava kansliatuomio 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Poikkeuksena tästä säädetään, että jos asia on niin hankala tai laaja, ettei mainittu 14 päivän määräaika riitä, kansliatuomio voidaan antaa myöhemminkin, mutta kuitenkin "niin pian kuin mahdollista".
21. Vaikka lähdettäisiin siitä, että ko. juttu on ollut sen verran laaja, ettei tuomiota ole voitu kohtuudella saada valmiiksi laissa säädetyssä 14 päivän määräajassa, on tuomion laatimiseen käytetty neljän kuukauden aika toisaalta aivan liian pitkä; tuomio olisi pitänyt kyllä saada valmiiksi kuukauden kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Pääkäsittelyn päättyminen on ajoittunut - tai luultavasti tarkoituksellisesti ja sopivasti ajoitettu - juuri lomakauden alkuun (20.6.), mutta tuomareiden vuosilomat tai niiden päällekkäisyys ei voi olla sellainen pätevä syy, joka oikeuttaisi oikeusistuimen pidentämään määräaikaa merkittävällä tavalla. Jutun käsittelyaikaulu tulisi laatia alun perin sellaiseksi, etteivät lomat tms. syyt aiheuttaisi juttujen käsittelyn kohtuutonta pidentymistä. Ko. asiassa esitutkinta valmistui ja asia lähetettiin syyttäjälle 20.12.2012, syytteet nostettiin 8.5.2013. Laissa mainittu pääsääntö eli 14 päivää on otettu lakiin turvaamaan oikeudenkäynnin välittömyyttä, millä erityisesti jutuissa, joissa otetaan vastaan laajaa henkilötodistelua, on tärkeä merkitys. Henkilötodisteiden arviointi on ollut prosessin keskiössä myös nyt esillä olevassa jutussa. Todistelun välittömyyden turvaaminen olisi siten edellyttänyt kansliatuomion antamista mahdollisimman joutuisasti.
22. Käräjäoikeuden kerrottu menettely ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista, vaan se näyttää muodostuneen esimerkiksi juuuri Helsingin käräjäoikeudessa pikemminkin säännöksi. Ts. kansliatuomioiden antamista lykätään tilannetta asianosaisten kannalta juurikaan ajattelematta kuukausikaupalla. Kaikkein räikeimmistä määräajan ylityksistä on kanneltu useita kertoja sekä oikeusasiamiehelle että oikeuskanslerille, mutta nämä ylimmät laillisuusvalvojat tuntuvat ymmärtävän, eivät kantelijoiden näkemyksiä, vaan käräjäoikeuksien ja käräjätuomareiden selityksiä jutturuuhkista yms. epäolennaisista seikosta niin hyvin, ettei minkäänlaista korjausta ko. epäkohtaan ole saatu. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri voivat tosin lausua vienon käsityksensä, jonka mukaan tuomio olisi pitänyt saada aikaiseksi ja annetuksi hieman joutuisammin. Kuten kaikki tietävät, tällaisilla pelkillä käsityksillä ei ole saatu tätä kuten ei monia muitakaan tuomioistuimissa havaittuja epäkohtia kuriin ja pois kitketyiksi.
23. Summa summarum. Käräjäoikeus on siis kolmessa eri kohdassa poikennut laissa mainitusta pääsäännöstä ja noudattanut sen sijaan poikkeussääntöä. Nämä kohdat ovat 1) käräjäoikeuden kokoonpano, 2) tuomion julkistamistapa ja 3) kansliatuomiolle laissa asetetun määräajan noudattaminen. Se, miksi näin on tehty, ei ilmene tuomiosta tai sen perusteluista. Selitys, jonka mukaan käytäntö vain on "yleensä" luisunut tai mennyt tällaiseksi, ei oikein kelpaa. Jos käytäntö on todella "mennyt tuollaiseksi", niin silloin käräjäoikeuksien laamannien ja hovioikeuden presidenttien pitäisi kyllä puuttua kiireen vilkkaan asiaan ja pyrkiä samaan epäkohtiin korjausta.
24. Tämän lisäksi käräjäoikeuden tuomioon sisältyy vielä yksi omituisuus, joka saattaa myös mukailla "vallitsevaa käytäntöä" (lähinnä Helsingin käräjäoikeudessa), mutta jossa ei kuitenkaan ole noudatettu lain kirjainta eikä lainsäätäjän tarkoitusta. Kuten jo edellä kappaleessa 4 ohimennen mainitsin, käräjäoikeus on panostanut tuomion laadinnassa paljon aikaa ja vaivaa näyttökymysten selostamiselle ja perustelemiselle. Näytön arviointi tuomion sivuilla 35-43 näyttää aivan asianmukaiselta pohdinnalta pro et contra, jossa on siis huomioitu ja arvioitu myös puolustuksen syytettä vastaan esittämää näyttöä. Mutta miksi näytön ja erityisesti todistajien ja syytettyjen kertomusten selostamiselle on uhrattu peräti 27 sivua (sivut 8-35)? Tätä on vaikea käsittää.
25. Laki eli OK 21 luku lähtee siitä, että jutussa kuultujen todistajien ja asianosaisten todistelutarkoituksessa esittämiä kertomuksia ei merkitä pöytäkirjaan, kuten aikaisemmin eli ennen alioikeusuudistusta tapahtui. Todistajien, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun tai muun henkilön kuulustelu on sen sijaan taltioitava äänittämällä kertomus (OK 21:6). Tällä uudistuksella on pyritty, paitsi järkevöittämään yleensä oikeudenkäyntiä, turvaamaan todistelun välittömyyttä, millä puolestaan on tärkeä merkitys todistelun arvioinnissa. Tarkoituksena on, että henkilötodistelun arviointi tapahtuu välittömästi oikeuden istunnossa suullisesti esitettyjen kertomusten perusteella, ei siis pöytäkirjaan kirjattujen ja tuomarin myöhemmin pöytäkirjasta lukemien kertomusten tai rikosasiassa esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen kertomusten perusteella. Jos tuomiota tehtäessä on tarpeen palauttaa mieleen, mitä esimerkiksi todistaja on jostakin seikasta tai yksityiskohdasta kertonut, niin äänitetty kertomus voidaan kuunnella tarpeelliselta osin.
26. Kun todistajien tai asianosaisten kertomuksia ei enää kirjoiteta pöytäkirjaan, niin osa tuomareista on miettinyt asian tykönänsä ilmeisesti niin, että selostetaanpa todistajien ja syytettyjen kertomukset sitten tuomiossa mahdollisimman tarkasti! Toisin sanoen tuomio on korvannut aiemmin käytössä olleen pöytäkirjan, eli se, mikä ennen kirjattiin pöytäkirjaan, merkitään nykyisin tuomioon. Tämä on tietenkin epätarkoituksenmukaista menettelyä ja turhaa työtä, eikä laki tai sen esityötkään tällaista menettelyä edellytä. Laki edellyttää näytön arviointia eli sitä, että tuomion perusteluissa kerrotaan (pro et contra -tyyliin), "millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä" (ROK 11:4.1). Näytön selostaminen ei ole tuomion perustelemista eikä näytön arviointi edellytä näytön pöytäkirjamaista eli pikkutarkkaa selostamista tuomion perusteluissa. Perusteluissa on tarpeen vain poikkeustapauksissa selostaa yksityiskohtaisesti esimerkiksi sitä, mitä joku todistaja on jostakin yksityiskohdasta sanatarkasti kertonut. Selvää on, että tuomion laatiminen ja valmiiksi saattaminen kestää kauan - tässä tapauksessa siis neljä kuukautta - jos tuomion kirjoitetaan jokaisen oikeudessa kuullun asianosaisen ja todistajan kertomukset mahdollisimman tarkasti.
27. Summa summarum: Tuomioistuinten lainkäytöstä löytyy paljon kehitettävää, jos oikeuden toimintapoja ja päätöksiä raaputtaa hieman pintaa syvemmältä!
51 kommenttia:
Kenties käräjäokeus on ajatellut, muttei pannut päätökseensä näkyviin, niitä miellyttäviä ilonhetkiä ja suoranaisia urotekoja, joita karpaasit olivat meille suomalaisille niin monissa talvikisoissa loistavilla suorituksillaan tuottaneet ja tehneet!
Kirvesniemikin voitti MM-ksioissa 1989 Lahdessa kultaa 15 km:llä!
Mitens niille toimittajille käy? Voivatko nostaa vahingonkrovauskanteen tai vastaavaa? Ja koska niitataan E. Pula-Aho?
Olen toiminut käräjätuomarina ja ehkä teen niin tulevaisuudessakin. Minusta äärimmäisen huolestuttava piirre suomalaisessa tuomioistuimessa on mitättömät rangaistukset, jos todistajan valaa/vakuutusta rikotaan. Ylipäätään asiaan ei puututa. Kirvesniemi&kumppanit sai - vain! - 6kk ehdollista oikeudessa valehtelusta jutussa jota syyttäjäkin piti vakavana! Eli oikeuteen saa(!?) vain tulla puhumaan lämpimiä eikä kukaan puutu edes vakavassa asiassa muutoin kuin pään taputuksin, että "älähän nyt toistakertaa". Minun mielestä tuomio on selkeässä pehmeydestä hälyyttävä.
Kiitos, kirjoitus käsittelee tärkeitä asioita, erityisesti väärää valaa koskien.
Onneton 6 kk ehdollinen tuomio "vakavassa asiassa" todellakin viestii, että tuomioistuimessa voi valan/vakuutuksen antaneensa höpöttää mitä tahansa. Jos tällaisessa jutussa saa olemattoman ehdollisen, niin millaisessa saa sitten ehdotonta?! Minusta viesti vaikuttaa selvältä: ei juuri mistään. Toisin sanoen viesti vaikuttaa varsin selvältä: oikeudessa saa tänäpäivänä varsin vapaasti valehdella ilman sen kummempia seuraamuksia.
Totuudenpuhumista vaaditaan kaikilta muilta salissa olevilta paitsi syytetyltä ja avustajilta. Täysin selvää on, että syyttäjä ja mm. tutkinnanjohtaja pakkokeinoasioissa valehtelevat syytetyn/epäillyn päänmenoksi sen minkä ehtivät. Näihin "konniin" ei kukaan ole puuttunut eikä ilmeisesti koskaan tule puuttumaan, koska niillä loukataan "vain" yksityisen ihmisen oikeutta.
Anonyymin kommentti meni nyt hieman teeman ohitse! Mutta ehkäpä hänellä on hiukka huonoja kokemuksia po. kysymyksestä.
Mietin oman blogin kirjoittamista tuosta rangaistusten pituudesta ja julkisuuspohdinnasta, mutta enää ei tarvitse. Olennaiset asiat tässä esillä.
Mutta muutama kommentti, kun tekstissä viitattiin myös oikeusjournalismiin.
Toki hymähdytti tuoreeltaan päätöstä lukiessa pohdinta siitä, miten vuoden ehdollinen olisi kovin paljon ankarampi kuin puolen vuoden mittainen...
Tällaisessa korkean profiilin jutussa on hyvin kyseenalaista käyttää ikävää julkisuutta lieventämisperusteena. Esimerkki: Oli kaiketi jääkiekon onni, että taannoinen Ville Peltosen pahoinpitelyjuttu käsiteltiin kirjallisesti, ettei yksikään valmentaja joutunut todistajana salissa vastaamaan ikäviin kysymyksiin lajin koodistosta.
Muuten päätös oli tällaiseen kiistanalaiseen, 15+ vuotta jatkuneeseen soppaan hyvä. Oikeuden kannattaa selostaa asiat, todisteetkin mahdollisimman perusteellisesti. Oikeudenkäynnin julkisuus toteutuu nykyisin myös muuten kuin vain tiedotusvälineiden kautta. Nettipalstoilla julkaistaan tuomioita ja Suomessa on monta tahoa/keskustelufoorumia, joita korkean profiilin jutut kiinnostavat todella ja mitä selkeämmin se on selitetty, niin sitä vähemmän epäilyksiä (salaliittoteorioita) syntyy. Auerin juttu on tässä tietysti ihan omalla tasollaan.
Ja vielä tuosta julkistamistavasta. Voi hyvin olla, että toimittajat ovat tyytyväisiä siitä, että päätökset tulevat myöhemmin kansliapäätöksinä. Kyllä vanhassa Pasilan oikeustalossa on vietetty ilta jos toinenkin heti annettavia suullisia ratkaisuja odotellessa. Aika tuli pitkäksi, kun ei tarvinnut kirjoittaa jatkuvasti päivittyviä nettijuttuja tai ns. minuutti-minuutilta -oikeussaliselostuksia.
Oikeustoimittajan arki on tätä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2013/10/1819672/vilja-eerikan-murha-tanaan-hovissa---mtv3fi-seuraa-hetki-hetkelta
Toki juttuja vedetään yhteen ja analysoidaan, mutta ikään kuin muistiinpanotkin ovat nyt uutisarvoisia. Kymmeniätuhansia lukijoita oli tuollakin. Enkä siis vähättele sitä lainkaan. Aika muuttuu.
Piti oikein miettiä milloin olen viimeksi ollut tällaisessa salissa julkistettavassa päätöksessä mukana ja olen 99% varma, että se oli tämä pride-isku toukokuussa 2011:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/pride-iskusta-neljan-kuukauden-ehdolliset-tuomiot/2011/05/1322677
Ja samantien voi kehua menetelmää. Vastaajat varmasti ymmärsivät asian, kun se heille selostettiin "ihmisläheisesti". Tosin se ei estänyt valitusta hovioikeuteen. Tuomarin nimikin kerrottiin.
Ja raaputetaan vielä:
Näitä istunnossa julistettavia päätöksiä voisi olla enemmän, mutta siinä voi sitten kysyä kyllä saman tien, että eikö niitä voisi lähettää tv:ssä/netti-tv:ssä suorana lähetyksenä. Bazaramba-jutussa tuomion luvun sai kuvata, mutta tuolloin ei vielä striimattu netissä niin paljon.
Harvinaisiahan nämä olisivat, sellaisia aidosti kansaa kiinnostavia. Jos tuomarin pitäisi pystyä perustelemaan tuomio syytetylle, niin miksei samantien kansalaisille?
Ja todettakoon, että kyse ei ole koko oikeudenkäynnin televisioinnista, vaan päätöksestä. (Taustaksi: Oikeudenkäyntejä on lähetty Suomessa tv:ssä kaksi: 1) Tony Halmeen juttu muutama tunti ajallisesti myöhästettynä ja ilman todistajien kertomuksia 2) Jäätteenmäen ja Mannisen vuotojutun alku: syyte ja puolustuksen vastaus. Tässä on kyllä harmittanut se, ettei loppulausuntoja saanut kuvata, koska se olisi ollut suomalaista oikeushistoriaa. Matti Wuori ja Aarno Arvela olivat parhaimmillaan.
Eli kun puhutaan oikeudenkäynnin julkisuudesta, niin tällainen todellinen kansalaisjulkisuus on sitä avoimuutta, mitä nyt vaaditaan. Se vaatii tuomarilta paljon, koska mistään paperin sisäluvusta ei voi olla kyse. Mutta oman käsitykseni mukaan meillä on paljon tällaiseen kykeneviä tuomareita.
Tällöin tuomarikaan ei voisi valittaa, että oikeustoimittajat vääristelevät asioita, vaan viesti menisi juuri sellaisena kansalaisille kuin tuomioistuin haluaa.
Tällainen olisi todellista avoimuutta, joka lisää tuomioistuinten uskottavuutta.
En ole vaatimassa, että meidän pitäisi palata Pasilan vanhan oikeustalon toimintatapoihin ja antaa toimittajien, mahdollisen yleisön ja asianosaisten odottaa tuntikausia tai jopa yömyöhään päätöksen tekemistä ja sitten sen julistamista!
Toivoisin sen sijaan järkevää kombinaatiota, jossa tuomion laatimiselle varattaisiin ensin kohtuullinen aika (14-30 pv), minkä jälkeen pidettäisiin istunto, jossa tuomio julistettaisiin julkisesti, jolloin myös tv-kamerat voisivat olla paikalla. Eikä tuomiota tarvitsi toki lukea kokonaan alusta loppuun, vaan tuomarit kertoisivat ko. tilaisuudessa ainoastaan sen ratkaisun pääkohdat ja -perustelut. Tuomioiden jako asianosaisille ja toimittajille tapahtuisi tämän jälkeen. Sitten asianosaisilla ja avustajaila olisi vielä tilaisuus esittää tuomareille kysymyksiä,j os jokin asia olisi jäänyt heitä perustelujen osalta askarruttamaan.
Jos tuomio on laaja, oikeus laatisi ratkaisusta ytimekkään tiivistelmän. Nythän tällainen tiivistelmä/seloste laaditaan - jos laaditaan - vain jutuissa, joiden käsittely on ollut ei-julkinen eivätkä tuomioistuimet aina silloinkaan viitsi selostetta laatia. Samanlainen tarve selosteen laatimiseen olisi usein myös julkisesti käsitellyissä jutuissa.
Ex-hiihtäjien jutussakin sanotunlaisen tiivistelmän laatiminen ja antaminen olisi ollut tarpeen, kun tuomion perustelut käsittävät 51 tiheästi kirjoitettua sivua.
Muissa maissa ja jopa paljon parjatun Venäjän oikeuslaitoksessa käytetään edellä kuvattua tuomioiden julkistamistapaa. Esim. äskettäin oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin rikosasiassa "luettiin" vetoomustuomioistuimen tuomio julkisesti sen jälkeen, kun oikeus oli ensin pohtinut tuomiota pari kuukautta ja kirjoittanut sen valmiiksi.
Samoin menetellään myös esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja EU:n tuomioistuimessa. Sielläkin koko tuomioistuimen konkkaronkka marssii peräkanaa hienoissa tuomarinviitoissaan tuomaripöydän taakse, kun tuomio julistetaan. He viestittävät, että "me ollaan tämän ratkaisun takana ja vastaamme siitä".
Suomessa tuomarit sen sijaan eivät halua nähdä enää "ikinä" asianosaisia, advokaatteja tai toimittajia sen jälkeen, kun pääkäsittely on päättynyt. He haluavat pysyä piilossa, joku on tuomiota "annettaessa" mökillään, joku pilkillä ja joku taas krapulaisena kotonaan. Tuomarit antavat hengentuotteidensa eli tuomioiden jakamisen kanslistien tehtäväksi. Saa vaikutelman, että suomalaisen tuomarin työ tuntuu tuomareista itsestäänkin aika turhauttavalta puuhalta.
Suoranainen vitsihän oli varsinainen rangaistus, eli joutuvat maksamaan valtiolle 330 euroa, ja sekin yhteisvastuullisesti. Nauravat varmaan partaansa, mokomatkin epo-sankarit. Kait nyt sentään oikeudenkäyntikulunsa joutuvat maksamaan?
Hovioikeus ei anna nykyisin koskaan tuomiota pääkäsittelyn yhteydessä. Miksi muuten HO:lle on varattu laissa 30 pv tuomion antamiseen, kun se käräjillä on 14 pv?
Kyllä, anonymi ihmettelee oikeaa asiaa eli sitä, että miksi hovioikeudet eivät koskaan julista tuomiotaan pääkäsittelyn päätteeksi. Eivät muuten KKO tai KHO:kaan. Asia onkin niin, että käräjäoikeudet ovat alkaneet ottaa "mallia" hovioikeudesta tässäkin suhteessa. Malli on kuitenkin sangen huono.
Myöskään hovioikeudet eivät noudata juuri koskaan laissa olevaa pääsääntöä eli anna tuomioitaan 30 päivässä. Eikä tähän(kään) kukaan Suomessa puutu!
KKO:lle tai KHO:lle ei ole laissa ededs säädetty mintään määräaika, jonka kuluessa niiden tulisi ratkaisunsa antaa.
Puhutaan ja ihmetellän usein, miksi oikeusjutut ja päätökset viipvät niin kauan. Tietenkin viipyvät, kun laisssa ei ole määräaikoja esim. edellä mainitussa asiassa. Ja vaikka olisikin, niin eihän niitä aikoja kukaan noudateta eik kukaan "valvoja", jonka pitisi asiaa valvoa, todellisuudessa huolehdi valvontavelvollisuudestaan.
Tämä ei nyt liity mitenkään kyseiseen juttuun, anteeksi OT, mutta blogisti tai Jarkko Sipilä voisi joskus ottaa lähempään tarkasteluun poliisin oikeus saada kenen tahansa ip-osoitetiedot operaattorilta pelkästään Because we can periaatteella. Olen tähän päivään asti luullut että pitää olla joku syy, lähinnä rikosepäilys, ja silloinkin käräjäoikeuden luvalla tiedot voidaan luovuttaa. Mutta tämä näyttääkin olevan täysin väärä käsitys. Onko edes Jarkko ollut tästä tietoinen? Mielstäni tässä rikotaan jo räikeästi yksityisyydensuojaa, vaikket riko mitään lakia niin poliisi saa halutessaan kenen tahansa ip-tiedot. Eihän tämä voi olla näin? Ihan aikuisten oikeesti?
– Poliisin ei tarvitse kertoa, mistä on kysymys. Riittää, kun ilmoittaa, että tietoja tarvitaan poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi, sanoo Itä-Suomen yliopiston informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen.
Joku kyseli edlelä E. Pula-Ahon vastuun perään. Niin se vain on, että merkittävät poliitikot nauttivat myös ko. asioissa epävirallista syytesuojaa, ei heidän tekemisiään uskalleta ryhtyä tonkimaan eikä tyyppejä vastuuseen vaatimaan! Marjo Matikaisen yöpöydällä nähtiin epo-pullo, mutta niin vain näyttö ei riittänyt syytteen nostamiseen! Merkillistä, mutta niin tavallista, kun on kyse poliitikosta ja SHL:n johtohenkilöstä.
Ihmetellä täytyy sekä tuomiota, että syyttäjän kommenttia, jossa hän piti rangaistusta kovana ja ilmoiti todennäköisesti tyytyvänsä tuomioon. Jos toiminta oli häikäilemätöntä, miksi näin lievä rangaistus?
Olen joskus kuvitellut, että todistajan velvollisuus puhua valan nojalla totta on oikeudenkäynnin kulmakivi. Vaan eipä se niin nokonuukaa tunnu olevankaan.
Eräässä tapauksessa todistaja valan vannottuaan valehteli mm. koulutuksensa. Todellisuudessa hän ei ollut opiskellut päivääkään alaa, josta hän väitti suorittaneensa keskiasteen tutkinnon. Todistaja kertoi myös mm. vääriä tietoja taloudellisesta asemastaan ja liiketoiminnastaan. Oppikirjojen mukaan valheellisen seikan lisääminen muuten totuudenmukaiseen kertomukseen täyttää tunnusmerkistön.
Mutta mitä teki syyttäjä? Jätti syyttämättä, ei rikosta. Valtakunnansyyttäjän toimisto päätyi samaan lopputulokseen, vaikka kyseessä oli suorastaan oppikirjatapaus.
Outo on myös tuomioistuinten tapa pitää todistajankertomusta täytenä näyttönä asiata, jos todistajan ei näytetä puhuneen palturia juuri sillä kohtaa. Vaikka todistajan kertomukseen sisältyisi pitkiä osia, jotka voidaan todistaa perättömiksi, tuomioistuimet katsovat, ettei se heikennä kertomuksen luotettavuutta muilta osin.
Joskus tuntuu, että oikeus todellakin on sokea, monessakin mielessä. Eipä taida Erkki Aurejärvi kritiikissään kovin väärässä olla.
Syyttäjän ei tulisi ryhtyä arvailemaan, millaisen rangaistuksen oikeus tuomitsee, kun hän esittää oikeudelle käsityksensä tuomittavasta rangaistuksesta. On selvää, että esittipä syyttäjä kuinka lievää rangaistusta tahansa, puolustus tulee aina sanomaan, että syyttäjän vaatii tai esittää liian ankaraa rangaistusta! Syyttäjän tulisi mieluummin esittää vaatimuksensa yläkanttiin, jotta tuomioistuimelle jäisi rangaistusta mitatessaan enemmän liikkumavaraa.
Ei rangaistuksilla ole vara pelleillä. Miksei syyttäjä voi vaatia sitä seuraamusta mikä tämän mielestä on tuossa asiassa kohdallaan? Jos syyttäjällä ei hajuakaan oikeasta seuraamuksesta niin olkoon hiljaa.
Syyttäjälaitoksen työn laatu vaihtelee luvattoman paljon. Toisaalla ei nähdä mitään rikosta, vaikka tunnusmerkistö rautalangasta väännetään ja tarjottimellä eteen tuodaan, ja toisaalta syytetään jääräpäisesti, vaikka kenen tahansa järki sanoo, ettei syytteellä ole läpimenon mahdollisuuksia, Bodomin tapaus hyvänä esimerkkinä.
Tasapuolisuuden nimissä syyttäjille pitäisi harkita velvollisuutta räikeimmissä tapauksissa osallistua aiheuttamiensa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen omasta pussistaan.
No, olihan tämä nyt kuitenkin jonkinlainen tyhjää parempi näpäytys huippu-urheilijoille, jotka näköjään kuvittelivat, että oikeuden istunto on vain jokin mitätön lehdistötilaisuus, jossa saa täysin vapaasti valehdella kirkkain silmin mitä tahansa ja loputtomiin.
Kanavointisäännöksen (isännänvastuun) perusteella syyttäjien mokan tai huolimattomuuden kustannuksiin voidaan laittaa maksumieheksi työnantaja eli valtio silloin, kun syyte kokonaan hylätään.
Jos syyte hylätään, niin silloin valtio velvoitetaan tuomiossa korvaamaan syytetyn oikeudenkäyntikulut. Tämä on ollut jo kauan lakina.
Huolestuttavia oikeusuutisia:
KHO määräsi, ettei mökin omistaja saa asua mökillään Kangasalla läpi vuoden!
Ruotsissa taas sikäinen hallinto-oikeus määräsi, että suomalainen Jorma saa lämmittää puulämmitteistä tynnyrisaunaansa vain silloin, kun tuuli ei puhalla savua naapurin tontille ja että saunomisaika on enintään neljä tuntia! Fyra timmar, eihän tuossa ajassa ehdi kunnolla saunotella ja kaljotella! Ja mitä haittaa saunan savusta muka on naapurille, sehän on vain terveellistä!
Kuluneen viikon aikana annettujen outojen tuomioiden huippuna voidaaan pitää Hgin käräjäoikeuden tuomiota, jolla Turun ex-apulaiskapunginjohtaja tuomittiin liikuntarajoitteeseen vaimoonsa kohdistuneista kuudesta pahoinpitelystä sekä törkeästä ratttijuopumuksesta ja liikeneteen vaarantamisesta ainoastaan 7 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lisäksi 60:een päiväsakkoon. Pahoinpitelyjen seurauksena vaimo sai mustelmia, turvotusta, nenäverenvuotoa, huuilirikon ja hengitysvaikeuksia, lisäksi hänen päästään irtosi hiustukkkoja. Uutisjutusta (I-S) ilmenee, että ko. tyyppi oli jo aiemmin eli vuonna 2010 tuomittu vaimonsa pahoinpitelystä sakkorangaistukseen.
Karmeaa, kyllä tuollaisista teoista eli jatkuvista pahoinpitelyistä olisi häkin pitnyt automaattisesti heilahtaa! Millainen lienee ollut tässsä jutussa oikeuden kokoonpano, olisipa hauska tietää, eli kuuluiko porukkaan myös lautamiehiä.
Onko missään mainittu paljonko nämä karpaasit joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikuluja? Käsittääkseni ei ole mitään halpaa puuhaa. Onhan sekin jo melkoinen rangaistus. Niin, ja saihan Isometsäkin juuri kenkää toimitusjohtajan pestistään. Syytä ei työnantaja suostunut kertomaan mutta lienee päivänselvää ettei kukaan halua toimitusjohtajaksi kaveria joka istuu jatkuvasti syytettyjen penkillä.
Ei tuomittujen maksettavaksi tule kuin todistelukulut eli ei paljon mitään. Koko doping -juttu on ollut farssi ja sitä on myös siihen kuuluneet oikeudenkäynnit. Suomen kansa on saanut, ehkä liian maukkaan syyn kivittää Isometsää ja Kirvesniemeä. Minusta tämän blogin otsikko voisi olla: "Hiihtosankareille lievästä väärästä valasta rangaistus".
Jo on pokkaa. Kirvesniemi vaatii valtiolta korvauksia!
http://www.seiska.fi/Rikos/Ex-hiihtajien-doping-kasittely-tuli-paatokseen-yksi-tuomituista-hakee-korvauksia/1020933
Kirvesniemi esitti tuon vaatimuksensa ennen tuomiota oikeudenkäynnin aikana. Tämä on täysin normaali vaatimus, jos syytetty kiistää syytteen, sillä jos syyte hylätään, valtio velvoitetaan korvaamaan syytetyn oikeudenkäyntikulut. Vaatimuksesta näkyy, että Kirvesnimen asianajajan palkkio on noin 8 000 euroa.
Eikö valtio korvaakaan automaattisesti syytetyn oikeudenkäyntikuluja jos hänet todetaan syyttömäksi? Pitääkö sitä syytetyn erikseen vaatia?
"asianosaisilla tai heidän avustajillaan on vielä tilaisuus esittää tuomareille tuomion perusteluja koskevia kysymyksiä."
Mitähän tuollaisiin kysymyksiin muka voisi vastata. Ehdotus: 'perustelut ilmenevät perusteluista, muu on tuomioistuimen neuvottelusalaisuutta tms'
Myös mielestäni rangaistus on liian lievä, ehdotonta olisi voinut antaa, ehkä juuri tuon 6 kk vankeutta.
Tuomarit ovat ehkä ajatelleet, että eihän kansallissankareita voi tuomita vankilaan. Tämän olisi voinut toki tuoda esiin perusteluissa (jos ne olisivat rehellisen avoimet), mutta silloin moitittaisiin sitä, että kaikki eivät ole samanarvoisia lain edessä.
Kaikkihan me kumminkin tiedämme, että eivät kaikki ole samanarvoisia lain (tuomareiden) edessä. Tämä on näkynyt monissa julkisuuttakin saaneissa oikeudenkäynneissä.
Itse ymmärrän hyvin sen, että dopingin käytön hapeällisyys on ollut lieventämässä tuomiota tässä tapauksessa (ovathan tuomitut niitä sankareita), mutta perustelut eivät vaikuta ihan rehellisiltä ja lievyydessä on menty ihan liian pitkälle.
Rangaistuksen varsinainen ongelma oli sen ehdollisuus: ts se vinoutunut oikeuskäytäntö, että ensikertalainen saa lähes aina vakavastakin rikoksesta ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Aikaisemmin perättömästä lausumasta annettiin normaalirangaistuksena ehdoton vankeusrangaistus: se korosti, että todistajien lausumien oikeellisuus on oikeudenkäynnin kulmakivi.
Tämä rangaistus oli kertakaikkiaan väärä viesti.
Muistelen, että vielä joskus 70-80 lukujen taitteessa, kun jonkinlainen kunnioitus oikeudenkäyntiä kohtaan oli arvossaan, syyttäjä saattoi määrätä väärästä valasta epäillyn siltä istumalta vangittavaksi. Samoin olisi pitänyt tehdä näillekin "karpaaseille".
Miksi ihmeessä doupingilla saavutettu kyseenalainen urheilusankaruus toisi mukanaan aseman, jossa kaikki painettaisiin villaisella?
Ajat ovat toki muuttuneet, parempaan suuntaan. Pitää nimittäin huomioida myös rikoksesta epäillyn oikeusturva!
Lienee ihmiselle universaalisti tyypillistä, että ei halua olla paikalla kertomassa toiselle ihmiselle ikäviä uutisia. Tulee nämä uutiset sitten omissa nimissä, tai jonkin instituution takaa. Lähtökohtaisesti kaikki yrittänee luontaisesti käyttää kaikki reaaliset keinot konfrontaatioiden välttämiseen, nehän on henkisesti pirun ikäviä tilanteita. Yritykset pistävät ulkopuoliset juristit irtisanomaan henkilöstöään, tuomiot on helpompi antaa kansliasta, tai nuori ilmoittaa seurustelukumppanilleen eroavansa tekstiviestillä jne. jne.
Lieneekö oman nuoren oikeuskulttuurimme ohuutta, että näin toimitaan vai mistä liene kyse? Tuskin mitään yhtä yksittäistä selittäjää löytyy tähänkään ideaaleista taipumiseen.
Joka tapauksessa kiitos jälleen kerran blogikirjoituksestasi ja keskustelun herättämisestä. Olisi kovin toivottavaa, että ainakin useampi pidemmän linjan oikeusoppinut ymmärtäisi blogikirjoittamisen arvon ja toisi oman kontribuutionsa julkiseen debattiin. Vai meneeköhän tämä toive samaan creative commons -hippikategoriaan, kuin opettajien osalta verinen taistelu opetusmateriaalin tekijänoikeuksista. http://linja-aho.blogspot.fi/2013/01/oajn-aktiivi-syyttaa-minua-varkaaksi.html
Kerrankin olen liikuttavan yksimielinen arvon blogistin kanssa!! Nim. Neiti
Virolainen nostaa esille tuomioistuinten menettelyn aitoja helmasyntejä. Tässä jutussa päinvastoin kuin monissa muissa jutuissa nyt esiinnostetut synnit eivät ole suurimmasta päästä. Jutun julkisuus ja laajahkon todistelun luotettavuuden arviointi ei toki ole pakottava peruste kolmen tuomarin kokoonpanoon, mutta ei aivan huonokaan.
Toiseksi juttu on käsitelty ennätysvauhtia, jos syyte on nostettu 8.5.2013 ja pääkäsittely on päättynyt jo 20.6.2013, kuten blogissa mainitaan. Nopeasti on saatu kolme tuomaria irti muista jutuistaan. Kun vuosilomienkin ajat on lyöty lukkoon jo ennen syytteiden nostamista, on aika ymmärrettävää, että tuomareiden lomat ovat saattaneet viedä pitkän ajan tuomion laatimiseen käytettäväkdi jääneestä ajasta. Onpa kokoonpanon tuomareilla voinut olla jo keväällä määrätty istuttavaksi muita juttuja elo- syyskuussa. Kansliatuomion olisi kuitenkin voinut tietysti antaa julkisesti.
Haastatelemani asianajat vakuuttavat oikeaksi blogistin tiedon, että hovioikeudet liian usein antavat ratkaisunsa vasta laissa säädetyn 30 päivän pääsääntöisen määräajan jälkeen. Monet eivät edes ilmoita, koska ratkaisunsa antavat tai jos ilmoittavat, niin esimerkiksi muodossa, että "pyritään antamaan silloin ja silloin". Pohjoisin hovioikeus kuulemma ilmoittaa aina tarkasti päivän, jolloin ratkaisu annetaan ja 95 prosenttisesti se on 30 päivän sisällä. Silloin kun ennuste heittää, ilmoitetaan asianosaisille uusi päivä.
Helsingin hovioikeudessa sain tänä vuonna tuomion noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun se pääkäsittelyn päättyessä oli luvattu antaa. Luvattu aikakin oli reilusti yli 30 päivää. Ruuhkaa on.
Naurettava tuomio, joskaan ei paljon naurata...
Hiihtoniilot saavat olla kuitenkin tyytyväisiä lajivalinnastaan, sillä - ainakaan toistaiseksi - heitä ei hae tilille itäinen veljeskansamme, jonka järjestelmässä julkisen häpeän pelko pikemminkin kiristää rangaistusasteikkoa. Ja kaikki pitkänä ehdottomana, tottahan toki! Heidi Hautalan Interpol-etsintäkuulutusta ja luovutuspyyntöä odotellessa siirretään katseet karpaasien ensimmäiseltä väliaikapisteeltä kohti seuraavia nousuja - havuja perkele!
http://www.hs.fi/m/ulkomaat/Ehdokkaan+etsintäkuulutus+innosti+äänestäjiä+Tallinnassa/a1382235002811
Anonyymi sanoi edellä, että käräjäoikeus on käsitellyt ex-hiihtäjien jutun suorastaan "ennätysvauhtia". Toki pääkäsittely on pidetty joutuisasti, mutta ei tässä pitäisi olla mitään "ihmeellistä" tai ennätyksellisyyttä, sillä niinhän se lain mukaan (ROL 6 luku) pitää tehdäkin! Pääkäsittelyn tulee olla yhtäjaksoinen eikä lykkäyksiä sallita.
Juttu ei ole mitenkään poikkeuksellisen laaja, kuten kansliatuomion antaminen (lain mukaan) edellyttää), sillä siinä on kuultu syytettyjen lisäksi kuutta todistajaa. Todstusteemoja jutussa ei ole kovin montaa ollut.
Anonyymin mukaan tuomareiden lomat ovat vieneet pitkän ajan tuomion laatimiseen käytettäväksi jääneestä ajasta. Mutta kuten sanoin, lomat tulisi järjestää niin, etteivät ne pitkittäisi tuomion antamista. Lomat eivät ole hyväksyttävä syy pitkittää tuomion antamista kohtuuttomasti eli tässä tapauksessa 14 päivästä neljään kuukauteen.
Päätöneuvottelu on pidettävä (lain mukaan) heti pääkäsittelyn jälkeen ja siinä lyödään lukkoon tuomion sisältö. Tämän jälkeen yksi jäsen alkaa kirjoittaa tuomion perusteluja, ei siihen kaikkia kolmea jäsentä tarvita.
http://www.hs.fi/urheilu/Dopingkäräjillä+tuomittu+Janne+Immonen+voi+menettää+työpaikkansa/a1382318988892
Voiko noin tehdä, jos oikeudessa ei ole määrätty viralta pantavaksi? Kysymyksessähän olisi lisärangaistuksen omainen toimi.
"lomat tulisi järjestää niin, etteivät ne pitkittäisi tuomion antamista."
Tämä vaan tarkoittaisi sitä, että isojen juttujen pääkäsittelyjä voisi aloittaaä vain määrättyinä aikoina (tammikuu sekä elo-syyskuu), että jäisi ennen seuraavaa lomaa aikaa kirjoittaa tuomio, mikä viivästyttäisi tuollaisia juttuja. Lisäksi pääkäsittelyn lopettaminen lomakauden alkuun on omiaan samaan avustajat pysymään aikataulussa.
Käräjäoikeuden ja -tuomarin työ näyttäisi edellä olevan perusteella olevan "pelkkää lomailua"!
Janne Immosella oli aikaa yli 10 vuotta tunnustaa epohormonin käyttö, mutta hän teki sen vasta käräjillä 13.6.-13. Dopingin käyttö ei ole rikos, mutta väärä vala on! Immosen olisi kannattanut miettiä tätä.
Käräjäoikeus piti Immosen, Kirvesniemen ja Isometsän toimintaa erityisen häikäilemättömänä ja moitittavana, koska valehtelua oli tullut ilmi jo aiemmissa dopingoikeudenkäynneissä. Oikeus otti kuitenkin rangaistusta mitatessaan huomioon lieventävänä seikkana sen, että totuuden puhuminen olisi aiheuttanut miehille huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta.
Totuus eli dopingin käyttö ei kuitenkaan ole rikos, ja näitä ex-karpaaseja oli epäilty jo reilut 10 vuotta dopingin käytöstä. Tältä kannalta ajateltuna käytön tunnustaminen ei olisi ollut todellakaan mikään yllätys eikä aiheuttanut miehille enää lisää häpeällistä julkisuutta käräjillä 2011 ja sen jälkeen, vaan totuuden kertominen olisi päin vastoin helpottanut ja miehet olisivat ehkä saaneet osakseen jopa myötätuntoa.
Mika Myllylä oli reilu karpaasi ja tunnusti virheensä. Miksi Mikan joukkuekavarit, jotka hiihtivät samassa viestijoukkueessakin, eivät tehneet samoin viimeistään 2011?
LIeventäviä seikkoja väärän valan antamisessa ei ole ollut.
VKSV:n tiedotteen mukaan keskimääräinen syyteharkinta-aika on 2,1 kuukautta. Ex-hiihtäjien jutussa se oli hieman yli 4 kk. Kun kyse ei liene ollut keskimääräistä juurikaan vaikeammasta asiasta, on normaali syyteharkinta-aika ylitetty reippaasti.
Miten lienee, onkohan paljon puhuttu ja mainostettu esitutkintayhteistyö poliisin ja syyttäjän välillä toiminut ko. asiassa erityisen hyvin?
Hovioikeudet laiminlyövät varsin yleisesti lain velvoitteen antaa tuomio 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Eräässä tapauksessa hovioikeus karsi ankaralla kädellä avustajan varsin kohtuullista palkkiota perustellen ratkaisuaan mm. sillä, ettei juttu ole ollut laaja eikä vaikea.
Tragikoomiseksi asian teki se, että juttu oli vastoin hovioikeuden omaa perustelua kuitenkin sen verran laaja ja vaikea, ettei hovioikeus kyennyt tekemään päätöstään 30 päivässä, vaan siltä kesti yli puoli vuotta saada päätös punnerretuksi ulos.
Hämmästyttävää kyllä, eduskunnan oikeuasiamies Petri Jääskeläinen, joka valittaneen nyt kohta iliman muuta jatkamaan tehtävässän, esitti pari vuotta sitten OM:lle, että laissa poistettaisiin kokonaan määräajat, joiden kuluessa käräjäoikeuden ja hovioikeuden on annettava kanslaituomionsa. Olen kirjoittanut täsä tuolloin blogissani.
Mikä oli Jääskeläisen perustelu? Se oli vielä hämmästyttävämpi eli se, että hänelle, siis Herra Oikeusasiamiehelle, kannellaan niin kovin usein siitä, etteivät tuomioistuimet noudata ko. määräaikoja!
Oikeusasiamies halusi siis omaa työtä säästääkseen, että määräjoista tulisi luopua, jottei hänen tarvitsisi tukia kanteluja!
Oikeusasiamiehen pitäisi kuitenkin päin vastoin valvoa sitä, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja ryhtyä laiminlyöntien takia niin tiukkoihin toimenpiteisiin - virkasyytekin voidaan nostaa - että "kuri ja järjestys" saataisiin palutetuksi tuomioistuimiin.
Onneksi OM ei ole - ainakaan vielä -suostunut Jääskeläisen esitykseen ja valmistelut ko. lainmuutosta määräaikojen poistamiseksi.
Jyrki, kysyt, miksi hovioikeudet eivät koskaan julista tuomioitaan pääkäsittelyn päätteeksi.
Vastaan, että toimiessani 2000-luvulla tuomarina Itä-Suomen hovissa julistin tuomioita siltä istumalta pääkäsittelyn päätteeksi aina kun se oli mahdollista. Tämä koski nimenomaan rikosjuttuja. Aina se ei ollut mahdollista esim. silloin, kun joku jäsenistä ilmoitti päätösneuvottelussa tarvitsevansa aikaa eri mielisen lausuman kirjoittamiseen. Joskus jutun laajuus tai vaikea oikeudellinen ongelma olivat myös esteenä, mutta harvoin.
Samalla tavalla toimivat muutamat muutkin puheenjohtajat, ei toki kaikki, vaan vähemmistö puheenjohtajista.
Vanhan liiton miehet ja naiset, joilla ei ollut kokemusta käräjäoikeudesta, vaan olivat viskaalista ajan myötä ylenneet aina puheenjohtajan tehtäviin saakka, arvostelivat menettelyä nimittämällä sitä pikaoikeudenkäynniksi. Sehän ei tahtia haitannut. Toki ymmärsimme heidän kokemuksen puutteesta johtuva kyvyttömyytensä käydä päätösneuvottelu heti pääkäsittelyn päätteeksi ja julistaa tuomio saman tien.
Ok, Markku! Hyvä, että jotkut tuomarit hovioikeudessa ovat sentään olleet valmiita uudistuksiin! Millainen lienee käytäntö Itä-Suomen HO:ssa nykyisin?
Tässä erään Hgin Hovioikeduen viskaalin vastaus asianajajan tiedusteluun, milloin hovioikeus armollisesti suostuu antamaan pääkäsittelyssä olleen jutun tuomion:
-Hovioikeus pyrkii antamaan ratkaisun otsikossa mainitussa asiassa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kuitenkaan varmuudella ei voida luvata ratkaisun tulevan vielä silloin.
Hm, jutussa pidetty päääsittely päättyi ennen juhannusta, mutta vielä nyt ei tiedetä, koska hovioikeus antaa tuomionsa! Pääkäsittelyn päätteeksi hovi ei siis eds vaivautunut ilmoittamaan, mihin mennessä tuomio viimeistään annetaan!
Hovioikeus vain "pyrkii" antaman tuomionsa joskus tulevaisuudessa. Lain mukaan kuitenkin tuomio pitää antaa normaalisti 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä.
Blogisti ihmettelee näytön kirjoittamista auki tuomioon. Hovioikeudessa tykätään siitä, kun pääkäsittelyssä pääsee suoraan vertaamaan kertomusta aikaisempaan. Tuon jutun tuomareista ainakin kaksi on toiminut Helsingin hovioikeuden esittelijöinä ja saanut varmaan vaikutteita tästä ajattelusta. Blogistin kanssa olen yhtä mieltä siitä, että tuollainen osio ei kuulu tuomioon. Toisaalta mielipiteelläni ei ole merkitystä, koska kysymys on laista johtuvasta itsestäänselvyydestä, jonka blogisti tuo esille.
Helsingin käräjäoikeuden tuomioissa on sellaisia kummallisuuksia, että niihin on saatettu nitoa liitteenä näyttömuistio.
Oikeudenkäymiskaaressa ei puhuta sellaisesta, poislukien mahdollisuus poikkeustapauksissa kirjoittaa auki todistajankertomus. Tällaisia on on tehty tuomarin iästä riippumatta. Merkillisin erääseen tuomariin liittyvä tuomiotyyppi on sellainen, että siinä on todistelun lisäksi auki kirjoitettuna todistelun lisäksi myös loppukeskustelu. Tämä on osoitus kyseisen tuomarin erinomaisesta konekirjoitustaidosta, mutta ei muusta.
Helsingin hovioikeuspiirin rikostuoimioihin liittyy myös kummajainen, että perusteluosassa ilmoitetaan syyksilukeminen vaikkapa satakohtaisessa jutussa omassa osiossaan perustelun aluksi kunkin kohdan osalta ja sen jälkeen kirjoitetaan kohta kohdalta perustelut. Tämä on johtanut siihen että perustelut ovat tulleet tuomiossa vastaan jopa 50 sivua myöhemmin. Tämä tuottaa vaikeuksia kokeneelle lakimieslukijalla. Tuomiotyyppi on monesti mahdoton asianosaisen ymmärtää. Tuomiomallissa unohdetaan taysin auditorio, kenelle se on kirjoitettu eli asianosaiselle.
Tämä malli putkahti vain jostakin, kun Rollin voimaan tullessa järjestettiin koulutusta. Mitään järkevää lähtökohtaa ei tuolle tuomiomallille ole, poislukien se, että tuomiota julistettaessa on ollut ehkä hyvä sanoa se suoraan asianosaisen silmiin katsoen kaavalla "Teidät tuomitaan rangaistukseen rattijuopumuksesta tunnustamisen ja kirjallisen todisteen, hengitysilman mittauspöytäkirjan perustella". Mutta kun tuomion perustelu on vähänkin vaativampi, siinä edetään niin sanotus yleisestä erityiseen ja varmasta epävarmempaan (tehdään johtopäätöksiä), näyttää tuo malli järjettömältä. Tunnen tuomareita, jotka eivät tuota mallia ymmärrä. He ovat ajatelleet, mitä tuomio on. Tunnen myös tuomareita, jotka ovat käräjätuomarin sijaiseksi mennessään ottaneet tuon hovioikeuden liittareissa näkemänsä mallin käyttöön mitään ajattelematta. Ja taas malli on levinnyt eteenpäin. Tiettävästi malli on helposti esille otettavissa joissakin Helsingin käräjäoikeuden pohjissa, joista se on helposti oikeana mallina esille otettavissa.
Tietysti mallin puolesta voidaan esittää argumentti, että kielenhuoltajat ovat sitä mieltä, että lopputulos pitäisi sanoa ensin ja sen jälkeen seikat, joiden perusteella siihen päädytään. Tämä ei mielestäni kuulu tuomioon, jossa lopputulos selkeästi kuuluu lausuttavaksi perustelujen jälkeen.
Toivonkin blogin lukijana, että mahdollisissa tulevissa blogeissa arvioidaan tuomioden tätäkin puolta. Blogissa ei tarvitse kirjoittaa niistä iltapäivälehtien tietojen perusteella, kun käräjäoikeuden kansliasta tai hovioikeuden kirjaamosta voi ainakin kysyä sähköistä kappaletta niistä
Mm. tässä ex-hiihtäjien tapauksessa tilasin varta vasten käräjäoikeuden tuomion ja sain sen välittömästi sähköpostitse. Joten lehtitietojen perusteella tai varassa en ole juttua kirjoittanut.
Anonyymi puhuu asiaa. Vaikka OM:n tuomareille järjestämisessä prosessinjohto- ym. seminareissa on jo reilun 20 vuoden ajan kouluttajien tomesta puhuttu ja paasattu, että näytön selostaminen ei kuulu perusteluihin eikä laki sitä edellytä, niin aina on näköjään edelleen - varsinkin siellä Helsingin KO:ssa, suuri joukko tuomareita, jotka kirjoittavat henkilötodisteiden sisällön tarkasti perusteluihin!
Kuka sellaista "palvelua" tarvitsee? Eivät esim. ex-hiihtäjien tapauksessa valittajat, sillä kyllä he muistavat, mitä ovat itse käräjäoikeudessa kertoneet ja mitä myös todistajat ovat kertoneet.
Hovioikeuttahan tässä yritetään tietenkin palvella. Mutta kun hovioikeus toimittaa itse pääkäsittelyn, niin se ei voi perustaa ratkaisuaan siihen, mitä asianosaiset ja todistajat ovat käräjäoikeudessa kertoneet, vaan siihen, mitä on kerrottu hovioikeuden istunnossa.
Lähetä kommentti