torstai 7. marraskuuta 2013

796. Filosofin uudet aatteet ja muita Talvivaarain tarinoita

                                                             Mitäs me filosofit!

1. Tämän arktisen hysterian keskellä ei juuri ole valoa näkyvissä. Onko tosiaan niin kuin Tuomari Nurmio aikanaan hoilasi: Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku? Minä vaan kysyn.

2. Pääministeri Jyrki Katainen ja hänen hallituksensa asetti suuria toiveita filosofi Pekka Himaseen ja hänen johtamansa nimekkään tutkimusryhmän selvitykseen. Mutta mitä tekivät tutkijayhteisön suomalaiset jäsenet ja Pekka Himasen kollegat selvityksen julkistamistilaisuudessa tänään? Menivät ryökäleet riitauttamaan raportilta tutkimuksen luonteen!

3. Tylyintä palautetta Himasen tutkimusryhmän loppuraportille "Kestävän kasvun malli" antoi professori Pertti Haaparanta Aalto-yliopistosta. Hän sanoi lukeneensa raporttia "sääliä ja myötähäpeää tuntien".

– Siihen ei kukaan ajatteleva ihminen voi olla tyytyväinen. Herättää ihmetystä, miten ihmeessä tilanne on tällaiseksi päässyt, että tuollaista raporttia kysytään ja julkistetaan, kommentoi Haaparanta.

4. Raportin julkistamistilaisuuteen kutsutut, raporttiin etukäteen tutustuneet tutkijat antoivat Pekka Himasen ja hänen espanjalaisen kaverinsa Manuel Castellsin tutkimushankkeesta varsin kriittistä palautetta. Esimerkiksi Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo tivasi Himaselta, millä perusteella julkaisua esitellään tutkimuksena. Hiilamo ei itse kutsuisi Himasen ryhmän julkaisua tutkimukseksi.

- En pidä sitä akateemisena tutkimuksena - enkä oikeastaan tutkimuksena lainkaan - vaan enemmänkin kysymyksessä on pamfletti, jossa heitetään aika villejä ideoita, välillä aika lailla ilman viitteitä ja perusteluita, Hiilamo perusteli. Hiilamon mukaan tutkimuksissa pitäisi olla jotain uutta tietoa, mutta Himasen ryhmän raportissa monet asiat ovat tuttuja, eli julkaisussa kierrätetään vanhoja ajatuksia.

5. Pekka Himanen piti professori Hiilamon kysymystä "tieteelle ominaisena kommenttina" ja vakuutti yleisluontoisesti - siis itse kysymykseen vastaamatta - tutkimuksen olevan hyvin rakennettu. Tulevaisuusraportin alkuperäisessä hankesuunnitelmassa todettiin raportin olevan "kansainvälisesti korkeimman tason tutkimustyö". Pekka Himanen vakuutti, että hallitus on saanut mitä on tilannut.

6. Pekka Himanen ja Manuel Castells toistivat yhteisessä tiedotustilaisuudessaan useita kertoja, että tutkimuksen kriteerit täyttyvät jo silläkin perusteella, että kirjan julkaisee keväällä englanniksi brittiläinen akateemisen alan kustantamo Oxford University Press. 
Tähän samaan kriteeriin vetosi myös pääministeri Jyrki Katainen. Sopii kuitenkin epäillä, että päätös raportin julkaisemisesta on tehty etukäteen ja yksinomaan Manuel Castellsin maineen perusteella.

7. Himas-raportista kyseltiin myös eduskunnan kyselytunnilla tänään. Monet kansanedustajat tuntuivat ihmettelevän, miksi Himasen raporttia ja hallituksen viime viikolla eduskunnalle antamaa tulevaisuusselontekoa ei käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Pääministeri Katainen yritti vastata, että voittehan te, hyvät edustajat, silti lueskellä näitä kahta asiakirjanivaskaa yhtäaikaa, mutta tämä selitys ei tuntunut oikein uppoavan kansanedustajiin. Eikö tuota Himasen ryhmän julkaisua olisi voitu ottaa hallituksen selonteon liitteeksi, asiahan olisi ollut sillä selvä? 

8. Timo Soini ja Pentti Oinonen julmistelivat kyselytunnilla Kataiselle tapaa, jolla raportissa käsitellään perussuomalaista puoluetta - muista puolueista raportissa ei mainita mitään. En ole lukenut - tuskin luenkaan - koko raporttia, mutta sellainen kuva syntyi, että persut tuodaan Himasen paperissa esille sangen kielteisessä sävyssä ja siinä yhteydessä, kun raportissa toitotetaan avoimuutta, solidaarisuutta ja maahanmuuton tärkeyttä suomalaiselle yhteiskunnalle. Pekka Himanen ja tämä Manuelo yrittävät panna suomalaisen yhteiskunnan henkisen ilmapiirin eli tarkemmin sanottuna henkisen ahdasmielisyyden ja suvaitsemattomuuden yksin persujen piikkiin! Katainen tietenkään ei voinut muuta kuin sanoa, ettei hän voi ottaa kantaa tutkijoiden itsenäisesti laatimaan raporttiin. Timo Soinin ja Oinosen Penan olisi pitänyt olla aamulla mukana em. paneelissa ja esittää mainittu kysymys vaikkapa Manuel Castellsille.

9. Himasen raportista hyötynevät lähinnä vain perussuomalaiset, jotka valittavat paitsi tutkimuksen kalleutta ja sitä, ettei tutkimusta kilpailutettu asianmukaisella tavalla ja nyt myös sitä, että heidät, siis persut, mollataan tutkimuksessa ainoana puolueena nimeltä mainiten.  On selvää, että persut ottavat Pekka Himasesta ja hänen raportistaan kaiken poliittisen hyödyn irti.

10. No, kaikki toki ymmärtävät, ettei tuollaisesta ympäripyöreästä ja vanhoja tuttuja toistelevista tai osin niitä "villejä" eli jalat täysin irti maasta sinne tänne sinkoilevia ajatuksia sisältävästä "tutkimuksesta" ole kestävän tulevaisuuden suunnitelulle tai muutenkaan suomalaiselle yhteiskunnalle taikka valtiovallalle minkäänlaista konkreettista hyötyä. Humpuukiahan tämä kaikki on vaan, eikä se siitä miksikään muutu, että asialle on pantu Himasen aisaparina kuuluisana pidetty hispanjalainen sosiologian professori. Eikös siellä Manuelin kotimaassa Espanjassakin muuten talousasiat ole vielä paljon pahemmin rempallaaan kuin täällä Suomessa? Miten ihmeessä Suomen Akatemia on voinut rahoittaa niukoista tutkimusrahoistaan, joista kilpaillaan tutkijoiden kesken todella kiihkeästi, tällaisen tutkimuksen, joka tekijöiksi on valittu henkilöt, joilla ei ole minkäänlaista meriittiä talouden kasvun tai tulevaisuuden tutkimuksesta eli filosofi-teoreetikko ja sosiologi?

11. Perussuomalaisten aina ahkera valtiopäivämies Pentti Oinonen on jo ehtinyt vaatia, että Himasen työryhmältä pitäisi periä rahat takaisin.

- Himasen työryhmän laatima raportti kestävästä kehityksestä on miljoonaluokan puhallus, joka sisältää itsestäänselvyyksiä ja on täynnä tyhjiä sanoja. Raportti ei tuo mitään uutta, eikä erinomaista esille. Valtion pitäisikin periä Himasen työryhmältä mitäänsanomattomasta raportista maksetut palkkiot osittain takaisin. Hölmöhän se on, joka hölynpölystä miljoonan maksaa, Pena lohkaisee lopuksi. 

12. Muistamme H.C. Andersenin vanhan sadun keisarin uusista vaatteista, jossa opetettiin miten totuuden kuulee lapsen suusta. Tänään iltapäivälehdet ovat lukeneet tavalliselle rahvaalle toreilla ja turuilla otteita Himasen raportista. Arvostelua ei ole ollut vaikea arvata: "meleko jäykkee tekstivä", "tämä on täyttä höpsötystä" jne.  Kansa on siis painavan sanansa sanonut. Pitäisikö tästä nyt lanseerata käyttöön tarina nimeltään "Filosofin uudet aatteet", jossa kansa paljastaa, että "hei kamoon, eihän tolla Himasella ole aatteita ollenkaan"! Sadun loppu menisi näin: Filosofin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli, että kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti, ennen kuin pääsen takaisin Piilaaksoon. Ja hän ojentautui entistä ylpemmäksi ja hänen kaverinsa Manuel tuki hänen aatteitaan kestävästä kasvusta, jota ei ollut ensinkään.

13. Jollei ei suju hallitukselta tulevaisuuden suunnittelu ja Himas-hanke, niin eipä ole totisesti kehumista tai valoa nähtävissä myöskään valtakunnan toisen suuren murheenkryynin eli Talvivaaran tilanteessa. Pekka Himasen raportointiin valtio törsäsi runsaat 700 000 euroa, mutta Talvivaaran tehdashankkeeseen valtio on pannut  veronmaksajien rahaa likoon jo  ainakin 200 miljoonaa euroa, ellei enemmänkin, kuka sen tietää. Valtio on Talvivaara-yhtiön suurin osakkeenomistaja. Valtio on lisännyt omistustaan samaan aikaan kuin muut suursijoittajat ovat vähentäneet sitä; niistä piensijoittajista, jotka ovat älynneet myydä Talvivaaraa, on mainittava esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Muistamme, miten innokkaasti silloisen ympäristöministerin Paula Lehtomäen perhe muutama vuosi sitten suorastaan hamusi Talvivaaran osakkeita. Tänään yhtiön osakkeen kurssi oli 0,08 euroa, siis 8 senttiä.

14. Talvivaaran kaivoshanke näyttää tulleen nyt tiensä päähän eli yhtiö on konkurssin partaalla, käytännössä jo konkurssikypsä.Yhtiö tarvitsisi kipeästi lisärahoitusta, mutta se on yksityisellä puolella kiven alla samaan aikaan, kun itse louhos on veden alla ja yhtiön entinen suuromistaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä suoraan sanottuna "kusessa". Kansanedustajat haluavat - tietenkin - että yhtiötä ei päästetä konkurssiin, vaan valtio satsaisi kannattamattomaan yhtiöön lisää rahaa roppakaupalla. Yhtiön konkurssin työllisyysvaikutukset olisivat Kainuussa suuret, mutta vielä suurempia ongelmia aiheutuisi kaivoksen ympäristölle, jos kaivoksen toiminta lopetettaisiin. Siis: vaikka yhtiön toiminta on kannattamatonta,  kaivos on pakko pitää toiminnassa, jotteivät kaivoksen sulkemisesta aiheutuvat ympäristövaikutukset karkaisi kokonaan käsistä! Mielipuolinen tilanne, kerta kaikkiaan!

15. Mikä nyt hätiin? Pitäisikö filosofi Pekka Himanen ja sosiologi Manuel Castells pyytää taas hätiin ja tilata kavereilta uusi raportti - ovatkohan tyypit ehtineet jo karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja poistua takaisin Kalifornian Piilaaksoon? 

16. Ongelma on myös se, että Pekka Perä on lehtietojen mukaan kadonnut kokonaan, ikään kuin maan alle. Perä ei osallistunut aamun tiedotustilaisuuteen tai paneeliin eikä hän ole vastannut toimittajien soittopyyntöihin. Etsikään toimitusjohtaja Perä, kyllä meillä täytyy tässä touhussa sentään joku perälauta olla!

17. Tavallisesti kun kaikki menee Suomessa näin syyskaamoksella päin persettä, meihin tavallisiin tallaajiin yritetään luoda optimismia lähestyvällä itsenäisyyspäivän ja Linnan juhlien avulla. Mutta tänä vuonna näistäkään ei tunnu olevan minkäänaista apua. Linnakin on verhoutunut surukaapuun eikä siellä tänä vuonna juhlita. Presidentin itsenäisyyspäivänvastaanotto pidetään jossakin helvetin kuusessa eli Tampereella! Näihin juhliin, jos nyt tuosta tilaisuudesta voi sellaista nimitystä edes käyttää, saapastellaan tavallisessa tummassa puvussa eivätkä daamit voi pukeutua pitkään ja lähes kaiken paljastavaan iltapukuuun. Tampere-talossa ei tanssita, vaan siellä vain kuunnellaan tylsää konserttia ja sen jälkeen "nautitaan" vissiin mustaa makkaraa ja hörpitään kahvia tai sahtia palan painikkeeksi. Mutta isäntäparin kättelystä ei kuitenkaan luovuta, pitäähän sitä nyt pressan vastaanotolla jonkinlaista ohjelmaa olla.

18. Ainoa julkkissuomalainen, joka viettää itsenäisyyspäivää "linnassa", lienee Sini Saarela, joka odottelee oikeusjuttunsa käsitelyn alkamista pietarilaisessa tyrmässä. Tämä Sini ei olekaan mikään aloittelija, sillä tänään ilmeni, että Sini on tuomittu Helsingin hovioikeudessa sakkoon kolme vuotta sitten Finlandia-talon katolle tapahtuneesta kiipeilyistään.

19. Sini Saarela lienee itse oikeutettu vuoden 2013 suomalaiseksi naiseksi. Mutta kuka voisi viedä Vuoden miehen tittelin? Kovia näyttöjä ovat antaneet esimerkiksi molemmat tässä jutussa mainitut Pekat eli Himanen ja Perä, ja sitten miellä on tietenkin aina varastossa myös tämä kolmas Pekka eli Haavisto. Mustina hevosina voidaan lisäksi mainita "miehemme maailmalla" eli englantilais-suomalainen Lauri Love ja Australiassa majaileva saksalais-suomalainen Kim Doctom. 

38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Päivän kysymys kuuluu: onko jossain vielä joku henkilö, joka ei olisi haukkunut Himasta? En ymmärtänyt oikeuskanslerin kantaa. Tutkimusta ei lain mukaan tarvinnut kilpailuttaa mutta hyvän hallinnon mukaan kuitenkin... Eikös Okan tehtävänä ole tutkia virkatointen lainmukaisuutta? Ja ovatko hyvän hallinnon periaatteet ristiriidassa lain kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta.

Anu Suomela kirjoitti...

No ei nyt sentään Tampereella voi Itsenäisyyspäivän juhlassa tarjota muuta kuin paikallisherkkua, eli mustaa makkaraa. Siksi onkin hyvä, etteivät daamit tälläänny sinne tuhansien eurojen silkkeihin ja shifonkeihin.

Ja sitten Himanen. Muistini mukaan raportin ensimmäinen versio oli unelman sininen, joka sopii hyvin aiheeseen.

Tänään tv:ssä väläytetty kansi oli mielestäni aika harmaa. Mahtoiko kannen suunnittelija haluta ilmaista kyseisen hengentuotteen sisältämää arviota suomalaisen yhteiskunnan nykyisestä ilmapiiristä?

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Ei tutkimusryhmältä rahoja tarvitse periä takaisin vaan Kataiselta.

Toipila kirjoitti...

Jonkalla on kiusallinen duuni, kun pitää tuskaisesti kiemurrellen pelastaa milloin mikin ministeri.

On siinä rehellisellä juristilla todella vaikeeta.

Aurejärvi totesi eräässä tilaisuudessa pari vuotta sitten, että julkishallinnon palvelukseen astuvat juristit joutuvat lobotomia -leikkaukseen ennen kuin aloittavat virkatoimensa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ensimäinen anonyymi puolusteli edellä virkamiehiä tai Kataista sillä, että oikeuskanslerin mukaan tutkimuksen tilaamisessa ei tapahtunut mitään lainvastaisuutta.

Tietenkin tapahtui, mutta koska oikeuskanslerin tehtävänä on varjella pääministeriä ja hän on, kuten on nähty, kovin haluton nostamaan virkasyytettä tai antamaan edes virallista huomautusta myöskin virkamiehille, niin virkamiesten ja - rivien välissä - myös pääministerin töppäilyt verhotaan kauniisti ja mitäänsanomattomasti harmaan käsitteen eli hyvän hallinnon piiriin.

oscari kirjoitti...

Arvoisa blogistucus, muistan jostain lukeneeni, että Oxford University Press ei julkaise niitä Himasen kirjaoittamia osia, eli niitä, jotka koskevat Suomea, eli siis pientä osaa. Ehkä parasta ovat osat, joisa käsitellään Etelä-Afrikkaa, Chilea ja Kiinaa. Ne tulevät maailmalla julki ja toimittajat ovat vain pekkuli ja manuelo.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka Perä Yle Uutisille:

En minä ole piilossa, olen jossain päin Eurooppaa. Tämä näyttää lentokentältä. Tietäis vaan helvetti, missä tää hiton paikka sijaitsee!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kiva tietää, paljonko Himaselle syntyi kuluja ja paljonko 0,7 miljoonasta jäi viivan alle. Menevätkö netosta verot Piilaaksoon vai johonkin veroparatiisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Talvivaara ei näytä olevan pankkien tapaan "too big to fail", vaan "too dangerous to fail".

Aika uskomaton tilanne tämä on. Joku rakentaa sellainen ympäristöpommin viranomaisten luvilla, ettei valtio voi muuta kuin ostaa koko toiminnan.

Kävi tässä miten päin tahansa, mutta yksi on varmaa: yksikään virkamies ei eroa tämän(kään) johdosta. Kaikki on aina mennyt säännöksien ja määräyksien mukaan, korkeat virkamiehet ovat olleet ajan tasalla ja bonukset osaamisesta on ansaittu.

Mitä pressan juhliin tulee, se on ihan hyvä, että lopetetaan eliitin törsäys ylikalliisiin juhliin. Saattaa toki Tampereen juhlat olla kalliit nekin.

Blogistin kritiikistä koskien Himasen raportin laatijoiden koulutusta tohdin olla eri mieltä. Taloustiede on aika harvasta asiasta yksimielinen ja se sisältää ihan samanlaista jargonia ja on täynnä epävarmuuksia. Voi olla ihan hyvä katsoa maailmaa ja tulevaan esim. sosiologin silmin. Näitä ihmisiä kuullaan muutenkin aivan liian vähän, ja ylivalta tuntuu olevan vain talouden tai juridiikan tuntijoilla. Ja näillä opeilla ollaan nykytilanteessa!

Katainen kyllä niin sanotusti ryssi Himasen raportin tilauksen. Miksei Jonkka toimi? Pertti Haaparannan kirjoitus koskien raporttia oli kyllä erinomainen.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka Perä ja valtioneuvosto valvojineen ansaitsee taloustieteen, luonnontieteen, fysiikan ja kemian ja kirjallisuuden ja mielenrauhan Nobelin ja Millennium teknologia-palkinnon on siinä kyse niin valtavasta katastrofista, että tuhojen korjaamiseen tarvitaan vielä Euroopan jällleenrakennuspankin rahoituskin.
Mihin sijoittajat on hävinneet tästä talvivaaran menestystarinasta.
Mauri Pekkarinen kaipaisi apuja Kiinasta ja Venäjältä, mutta arveli tulevan ongelmia ympäristöviranomaisten kanssa. Nythän on täysi luottamus ollut kaikissa lupamenettelyissä.

Anne Mansén kirjoitti...

Tääsä ote Panu Raatikaisen kirjoituksesta. Julkaistu 7.11 Uudessa Suomessa. Tässä on hyvä selvennys Oxford University Press asia yhteydestä:

Julkistamistilaisuudessa kaikki asianosaisen hehkuttivat vuorollaan sitä, että tutkimuksen julkaisee englanniksi Oxford University Press (OUP), joka on kiistatta yksi maailman arvostetuimmista akateemisista kustantamoista. Tähän vedottiin myös todisteena tutkimuksen tieteellisestä laadukkuudesta.

En nyt puutu siihenkään, että kyllä jopa OUP on ajoittain sortunut julkaisemaan silkkaa pseudotieteellistä hölynpölyä esimerkiksi, jos kirjoittaja on jollain tavalla suuri nimi.

Huomio, jonka sen sijaan haluan nyt esittää, on seuraava:
Tänään julkistetun suomenkielisen raportin Suomea koskevat, lähinnä Himasen kirjoittamat osiot alussa ja lopussa on lisätty vain suomenkieliseen, Valtioneuvoston kanslian julkaisemaan raporttiin. Ne eivät tule sisältymään tuohon mainittuun englanninkieliseen, OUP:n aikanaan julkaisemaan versioon. (ks. suomenkielinen raportti, s. 11)

Nämä osiot ovat paljolti sitä jo Sinisestä kirjasta tuttua surullisenkuuluisaa Himasen yksityisajattelua. Tutkimushankkeen muiden osioiden ilmestyminen kansainvälisessä tutkimusjulkaisuissa ei tee niistä yhtään sen enempää tieteellisiä.

Näin Himanen ja hänen puolustelijansa pelaavat varsin häikäilemättömästi kaksilla korteilla.

Hyvin valaisevasti kirjoitettu.

Anne Mansén

Kamunen kirjoitti...

isorsacHimanen sanoo katsovansa asioita elämän ja kuoleman tasolta.

Ei se mitä sinulta kysytään, vaan se mihin vastaat, määrittelee ominaispiirteesi.

Hän pukeutuu mustiin ja valkoisiin, kuin Sofi Oksanen, toinen kuoleman enkeli.

Anonyymi kirjoitti...

Ai miksen mä toimi? No siitähän mulle maksetaan! JJ

Anonyymi kirjoitti...

"Ei se mitä sinulta kysytään, vaan se miten vastaat, määrittelee ominaispiirteesi".

Mitä siis vastasi Pekka Himanen professori Heikki Hiilamon väitteesen, jonka mukaan Himasen raportti ei täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä?

Himanen: Tuo on tieteelle ominainen kommentti. Tutkimus on hyvin rakennettu.

Risto Rantte kirjoitti...

1. Himanen ja Perä, ei kumpikaan liene Pekkaa pahempi.
2. Muistamme, että myös eräs toinen Pekka P. katosi tannoin sopivaksi ajaksi jonnekin (mustasta makkarasta vapaaseen) Euroopan kolkkaan.
3. Himanen lienee sopiva ehdokas taloustieteen "Nobelin" (joka on oikeasti Ruotsin keskuspankin perustama eikä Nobelin itsensä säätiöimä palkinto tuosta rajatieteestä) saajaksi. Hän on näyttöjen suhteen yhtä lailla aikaansa edellä kuin Obama rauhansaavutustensa kanssa.
4. Ovatkohan Himasen lennokkaimmat visiot syntyneet hänen istuskellessaan siellä jalkakäytävän reunalla kalsareillaan. Joka tapauksessa parhaat niistä (elleivät kaikki) ovat Peräti fantastisia.
5. Himanen = helsinkiläinen pieni tai pienehkö koti.
5. Huhut Talvivaaran konkurssista lienevät ennenaikaisia ja liioiteltuja, tai ainakin Perättömiä. Toisen Pekan visioilla firma saadaan kyllä kukoistamaan. Allaskin on niin matalalla, etteivät Greenpeace-televisioaktivistin voi siellä kiipeillä.
6. Hyvää isänpäivää naurattavalle blogistille ja meille muille isille1


Anonyymi kirjoitti...

Talvivaarasta. Talvivaara laitettavissa kuntoon parilla isolla (ja kallilla) liikulla kuntoon eli vesien puhdistus varavesisäiliöt. Itse tuotanto alkaa olla puikoissa.

Kun vielä Nikkelin hinta nousee kolminkertaiseksi, kyse miljardien eurojen tuloksista.

Kyllä valtion pitää tähän panostaa, mihin muuhun sitten, jos työpaikkoja ja euroja halutaan. Rahat vai epämääräiseen jäämerenrataan 10 miljardia yms.?

Anonyymi kirjoitti...

Jos pitäisi veromaksajana valita valtion loistavista busineksista Kreikka tai Talvivaara, niin valitsisin Talvivaaran. Tekniikan saa toimimaan rahalla ja osaamisella, mutta että kreikkalaiset maksaisivat velkansa-mahdotonta. No Jykä valitsee molemmat

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kunpa tänne Eurooppaan tulisi taas pitkästä aikaa "kunnon rähinä" ellei peräti sota, niin kyllä saatuna soikoon nikkeli olisi taas hinnoissaan ja Talvivaara kukoistaisi, juu! Sotkamoon rakennettaisiin heti Pekko Peräiselle oikea Talvivaara-palatsi ja -puutarha, missä olisi messevää käyskennellä viskilasi kourassansa.

Anonyymi kirjoitti...

Talvivaarasta II. Jatkossa Talvivaaraan on järkevää laittaa oma nikkelisulatto myös. Energian sulattoon saa louhinnan sivutuotteen liuskeesta. Tällöin Talvivaaraa ei pysäytä mikään maailmanmarkkinoilla: bioliuotus + sulatto.

Eikö hyvinvointi kelpaa Suomessa vai, alentaanko sittenkin kaikki vihreiksi a la: rahaa saa hesan pankkiautomaatista ja sähköä pistorasiasta. Väitätkö?

Kamunen kirjoitti...

Vaara tosiaan voi eskaloitua sodaksi, varsinkin Talvi-.

Kun Zavidovo vuoti Tukholman kautta, remmissä oli Erkki Tuomioja, ja nyt vuotaa kyber.

Vuosi sitten (27.11.12) Facebookissa muuan osallistuja aikoi tyytyä nettivaikuttamiseen koska puolustusministeriön ylitarkastaja tiedotti tv:n pääuutisissa heidän olevan tulossa osallistumaan nettikeskusteluihin. Toki samassa sunnuntai-illan pääuutisessa haastateltiin myös ministeri Haglundia joka suhtautui epäillen ministeriönsä ylitarkastajan aikeeseen päästä osallistumaan nettikeskusteluihin!

Ylitarkastajan läsnäolo näkyi jo silloin siten, että jos laittaa venäjän harrastajana linkin Komsomolskaja Pravdaan, niin FB:n päivitykset täytetään "ryssän molotuksella", yllättäen ja pyytämättä.

Läntisen ajattelun peräsuoleksi tätä sanotaankin. Kansan kieli on otettu haltuun ja suojattu.

Anonyymi kirjoitti...

Uraani pitää ottaa talteen sieltä murskeen seasta! Siitä saapi hyvän hinnan maailmalla. Myydään vaikka Iraniin tai talebaneille. Kohta nousee sitten nikkelinkin hinta.

Peräpohjalainen kirjoitti...

Esko Aho pääministerinä asetti filosofi Ilkka Niiniluoden johdolla toimivan filosofiryhmän keskustelelaan Suomen tilasta. Projekti tuotti useita julkaisuja, joista ei julkisuudessa enää puhuta. Niinluodolla näytti olleen platoninen uho siitä, että filosofien tulisi johtaa yhteiskuntaa. Niinluodon yksi slogan oli "kansakunnan henkinen tila", joka muistuttaa Himasen slogania Suomen "hekisestä kestävyysvajeesta". Isossa Kirjassa sanotaan "ei mitään uutta auringon alla". Käykö Himasen kuin Niiniluoden. Päivi Rantanen kirjoitti n&n- lehteen purevan analyysin Niiniluodosta http://netn.fi/195/netn_195_ranta.html

Anonyymi kirjoitti...

Myydän koko paska kaivos ryssille - ja annetaan vielä pari - kolmesataa hehtaaria maata sen ympäriltä mökkitonteiksi kaupan päälle! Tai Googlelle, siellä sitä viileää vettä koneiden jäähdyttämiseen piisaisi loppuiäksi!

Anonyymi kirjoitti...

Onhan ulkomailta ennenkin pyritty sanelemaan ketä suomalaisten pitäisi äänestää ja ketä ei. Ja kai itse Himeroskin on demokratian kannalla, kunhan tämä pohjoinen kansa vaan ei pöljyyksissään äänestä väärin ...

Anonyymi kirjoitti...

Alkavana talvena Talvivaarassa tulee tekniikan tohtori Tuula Pohjolan mukaan tehdä kolme asiaa kiireellisesti: ensiksi riskianalyysi, toiseksi valmiussuunnitelma sekä kolmanneksi harjoitella toimenpiteitä sitä varten jos riskejä toteutuu.

Tekniikan tohtori unohtaa, että Talvivaara tarvitsee vähintään 200 miljoonoo euroo vippiä jostakin ilman mitään analyysia!

Anonyymi kirjoitti...

Valtion salkunhoitajat vastuuseen holtittomasta salkun hoidosta.
Eduskunnan luottamus Talvivaaraan yli puoluerajojen on horjumaton.
Kun Valco-pyykin aika tulee vastuussa ei ole kukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tämän Pohjolan mieleen tullut, että noiden kaikkien olisi pitänyt olla olemassa jo ennen kuin homma aloitettiin, ihan vaan jo lakienkin mukaan?

Anonyymi kirjoitti...

Reipasta kritiikkiä Himaselle antaa mm. professori Pertti Haaparanta, kts. akateeminen talousblogi.

http://blog.hse-econ.fi/?p=5776

Anonyymi kirjoitti...

Talvivaaran tekniikan ja sen mahdollisuudet hyvin tunteva tekniikan tohtori Tuula Pohjola argumentoi Talvivaaran tulevaisuuden puolesta käyttäen, kenenkä muun kuin, professori Pekka Himasen mallia "KESTÄVÄ TALOUS".

Kannattaa,muuten lukea Himasen kirjat. Yllätykseni oli suuri kun viimeisimmässä Himasen kirjassa Nokian analyysi oli vakuuttavampi kuin Ollilan omassa kirjassa konsanaan. Suomi on perusinsninöörien maa (kännykän tekijöitä) kun USA:n lännirannikolla osaajat ovat sovellutusten ja ohjelmistojen ekperttejä.

Media tarvitsee Himas ja Talvivaara kohuja. Suomen tulevaisuus ei siitä aukene, sen todistaa tämänkin blogin kommenttien taso.

Anonyymi kirjoitti...

Miltähän opinalalta tuo Pohjola varsinaisesti on väitellyt?

Anonyymi kirjoitti...

Talvivaaran ongelmat eivät kokonaan perustu nikkelin halpaan hintaan, vaan myös siihen, ettei Talvivaara pysty tuottamaan nikkeliä kuin 15-20% siitä mitä Pekka Perälauta aikaan arvioi.

Anonyymi kirjoitti...

Heinäluoma arktisen hysterian vallassa perustelemassa uutta ministeriötä.
Onko Himasen, Ollilan, tulevaisuden mielikuva ja uhkakuva mietinnöistä tämä hiton arktinen vimma?
Talvivaaran bisnesidealla kokemuksella olisi käyttöä näillä herkillä arktisilla alueilla.

Toipila kirjoitti...

282 guchstaMinkä sortin professori Pekka Himanen oikein on ja missä?

Anonyymi kirjoitti...

Mitä pitäisi ajatella eläkevakuutusyhtiön toimitusjohtajasta, joka 1 pitää kiinteistöjä ilman vuokralaista odottamassa kelpaisivatko toiselle johtajalle eikä 2 huomaa, että hänen asuntonsa verotusarvo on tuhansia euroja pielessä. Missä muussa maassa hän jatkaisi ja työnantaja toteaa, että kaikki hyvin, maksetaan verorästit aikanaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288619192653.html

Anonyymi kirjoitti...

Suurpiirteinen maa ja kansa, kun on kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Laillisuusvalvovat varmaankin huomasivatten, miten valtion omaisuuden salkunhoitaja kaappasi Talvivaaran, kun "revonpesästä" lähti eläkevakuuttajat ja muut järkevään taloudenpitoon tottuneet sijoittajat. Solidiumilla ei tietenkään ollut sitä sisäpiiritietoa, ammattitaidosta puhumattakaan.
Pitkäaikainen sijoitus valtiolle.
Vastuut sosialisoitiin, voitot kääri paremmat piirit.
Kuka valvoo Solidiumia onko valvojalla valvojaa?

Anonyymi kirjoitti...

Solidiom on Oy joten hallitus valvoo (tilintarkastajien lisäksi)

http://www.solidium.fi/solidiumin-hallinto/hallitus

Anonyymi kirjoitti...

KKO: Venäläinen ruletti ei ole tapon yritys.

http://www.kko.fi/63674.htm