tiistai 19. marraskuuta 2013

801. Luopumisen aikaa

1. Viime aikoina tiedotusvälineitä ovat hallinneet erilaiset luopumisuutiset. 

2. Tänään Nokian yhtiökokous päätti lopullisesti, että yhtiö luopuu kännykkäbisneksestään, joka myytiin jo pari kuukautta sitten Microsoftille. Hinta oli jotain 5.5 miljardia euroa.

3. Noin viikko sitten muutamat firmat ja yhteisöt päättivät luopua osallistumasta Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen. Aiemmin tästä hankkeesta luopujia on ollut enemmänkin.

4. Pietarissa venäläinen tuomioistuin päätti luopua pitämästä aktivisti-huliganisti Sini Saarelaa tutkintavankeudessa, sitä onkin kestänyt jo kaksi kuukautta. Sini päätettiin vapauttaa takuita vastaan, Sinin siirtosummaksi määrättiin 45 000 euroa, jonka Greenpeace lupasi pulittaa venäläisille; onneksi Suomen valtiota ei ole - ainakaan velä - pyydetty kaivamaan tämän takia kuvetta, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä ministeri Pekka Haaviston (vihr) päähän saattaa pälkähtää. Joutuuko Sini viettämään aikaansa Pietarissa oikeusprosessin alkua odottamassa, eli olemaan tavallaan matkuskiellossa, vai päästetäänkö hänet joululomalle Suomeen kinkkua ja (ainakin) rosollia popsimaan (jotta jaksaapi taas kiipeillä seinille ja katoille häiriköimään), on vielä apposen auki oleva kysymys.

5. Eilen Kevan varatoimitusjohtajaksi demareiden mandaatilta valittu Tapani Hellstén ilmoitti luopuvansa autoedustaan eli Maasturi-Mersustaan sekä kaupan päällisiksi vielä asuntoedustaan eli saunallisesta ullakkohuoneistostaan. Tänään sitten Kevan kepulainen toimitusjohtaja; OTK Merja Ailus ilmoitti myös luopuvansa asuntoedustaan. Punaisesta avo-Bemaristaan Ailus taisi luopua jo aiemmin.

6. Mutta yllätys, yllätys. Kohta Ailuksen ilmoituksen jälkeen saimme tietää, että asuntoedusta luopuminen ei riittänytkään, vaan Ailus joutuu luopumaan koko virastaan! Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok) nimittäin ilmoitti illan suussa, että Ailus nauti enää hänen luottamustaan; Räty siis luopui luottamasta Ailukseen. Rädylle oli nimittäin aivan yhtäkkiä pälkähtänyt päähän, että jumaliste, eihän tuolla toimitusjohtajalla ole lainkaan virassa tarvittavaa arvostelukykyä, en minä siihen voi luottaa. Sitten vaan Ylen toimittaja paikalle, jotta suuri uutinen saataisiin kaiken kansan tietoon. No, tämä nyt on niin naisten tapaista, niin naisten tapaista, että oikein! Ilmeisesti Räty, joka hoitelee Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajan virkaa, oli saanut Ben Zyskowiczilta neuvon, että kyllä sun nyt täytyy potkaista se Ailuksen eukko pihalle Kevasta, jottei kokoomuksen kannatus romahda ihan pohjalukemille. Räty teki sitten työtä käskettyä. Kevan hallituksessa ei muuten taida istua yhtään sijoitusalan ammattilaista tai ylipäätään ihmistä, joka ymmärtäisi edes jotakin eläkelaitosten sijoitustoiminnasta.

7. Kenestä kepulaisesta nyt Kevan toimitusjohtaja? Muistamme vielä, miten Ailuksen edeltäjä Markku Kauppinen (kesk) joutui luopumaan vaalirahoitussotkujen jälkeen pallistaan. Olisiko nyt jo viiimein Mauri Pekkarisen vuoro yrittää, eli pääsisikö Mauri vihdoinkin kultapossukerhoon? Hyssälän Lissu kun istuu jo "melkein Kevan" eli tarkemmin sanottuna Kelan pääjohtajana ja Sirkka-Liisa Anttilallakin alkaa ikä tulla vastaan. Mutta onhan keskustalla takataskussaan myös kaksi entistä pääministeriäkin kärkkymässä Kevan pomon paikkaa: Vanhas-Matti ja Mari Kiviniemi. - Kyllä tämä poliittinen spekuleeraus on sitten kivaa!

8. Mutta on tässä valtakunnassa sentään yksi jeppe, joka ei luovu ja josta ei haluta luopua. Sisäministeri Päivi Räsänen ei nimittäin raski luopua mistään hinnasta meille kaikille niin rakkaaksi käyneestä yliposiilipäälliköstä eli Paateron Mikosta. Vaikka Mikko kuinka sekoilisi telkkarissa ja puhuisi aivan asian vierestä, ei muistaisi mitään eikä olisi kärryillä oikein mistään, mitä aarniot ja riikoset taikka krp:läiset puuhailevat hänen selkänsä takana, niin ei se mitään. Me tarvitsemme sinisessä takissaan puhelevaa paateroitsijaa nyt aina ja iankaikkisesti, jotta luottamus suomalaiseen konstaapelin säilyisi ja, mikäli se vain suinkin on mahdollista, vielä entisestään kasvaisi! Päivi Räsänen muistanee iltarukouksessaan (yhdessä Niilonsa kanssa) erikseen ja erityisesti Mikkoa, jotta Herra antaisi tämän pysyä virassaan tapahtuipa täällä maallisessa valtakunnassa mitä tahansa. Aamen!

26 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Markku Kauppisen jälkeen Kevan toimitusjohtajan paikasta kisasivat OTK Merja Ailus (kesk) ja Kevan apulaisjohtajana vuosina 2002-2010 toiminut OTT Timo Viherkenttä. Tulokseksi tuli, että "jäsenkirja voiti väitöskirjan", niin kuin niin monasti aiemminkin on virkanimityshommissa käynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä meille on ainaskin sinitakkinen Pahvi-Paatero jätettävä!

Anonyymi kirjoitti...

Kumma, että ministeri ja poliisipäälliköt ilmoitavat, että poliisin sisäinen valvonta on kunnossa! Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja vain se. Keskeinen tututkija, Aarnio, seurustelee isojen rosvojen kanssa eikä poliisin johto huomaa mitään. Silloin valvonta on pettänyt. Järjestelmä on heikko tai valvojat. Täysi reputus. Täysin todistettu. Kuka vastaa suuresta virheestä tai laiminlyönnistä, osaamattomuudesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ne on aika yhtä tyhjän kanssa nuo tuollaiset poliisiorganisaation sisäiset "laillisuusvalvonnat". Olen melko varma, että esim. Hgin huumepoliisi ei ole antanut valvojille likikään kaikkia tietoja tai mappeja pengottaviksi. Ne on vaan heittänyt jonkun hassun tilastomapin valvojille katsottavaksi, sillä aikaa kun pomomiehet juovat kahvia ja puhelevat mukavia viereisessä huonessa. Tunti tai pari mappien läräämistä ja siten se "valvonta" onkin tehty ja siitä tehdään pötykirja, joka arkistoidaan ja joka sitten esitetään tarvittaessa pokkana "tutkinnanjohtajana toimivalle syyttäjälle", joka tällä perusteella kertoomilouutisen ministerille: Valvonnassa ei ole ollut puutteita!

Tuollaista se on se valvonta, luulisin. Yhtä tyhjän kanssa.

Vähän samanlaista valvontaa, mitä hovioikeuden kanneviskaalit tekivät - tai oikeastaan olivat tekevinään - aikoinaan tuomiokuntien kanslioita ja toimintaa "tarkastaessaan" ja "valvoessaan". Suurin osa ko. valvonta-ajasta meni kanneviskaalin ja ukkotuomarin keskinäiseen rupatteluun ja kaljoitteluun sillä aikaa kun joku juuri hovioikeuteen tullut nuori ylimääräinen viskaali yritti epätoivoisesti penkoa tuomiokunnan pölyisessä arkistossa joitakin asiakirjoja.

Meinaan kokemusta on!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sitä saa mitä tilaa! Eli Keva sai sellaisen täydellisesti poliittisin perustein valitun toimitusjohtajan Merja Ailuksessa mitä kepu ja kokoomus häntä esittäessään juuri halusivatkin!

Nyt kepun Kimmo Tiilikainen hurskastelee poliittisista virkanimityksistä aamutv:ssä tänään:

- Pätevyyden täytyy olla ykkösasia aina, kun johonkin tehtävään ihmisiä valitaan. Samalla muistutan, ettei poliittinen kokemus tai kanta saa olla myöskään este. Mikä tahansa paikka tulee auki, siihen etsittäköön pätevin mahdollinen henkilö riippumatta siitä, mitä puoluetta edustaa.

Heh. heh! Samassa yhteydessä kun Tiilikainen on tuomitsevinaan" åoliitiset virkanimitykset, hän lataa, ettei poliittinen kokemus tai kanta saa olla toki myöskään mikään este virkanimitykselle!

Tämä on niin helvetin tuttua jargonia kepulaisilta ja kaikilta muiltakin isoilta puolueilta. Tällä ko. perusteella poliittiset virkanimitykset on aina ennenkin siunattu ja "oikeutettu": Nimitettävä poliittinen kanta ei voi olla este nimitykselle!

Tätä perustetta käytettiin, kun kepu ajoi kokoomuksen kannattamana kandidaatti Ailuksen Kevan johtajaksi! Ailus ohitti jäsenkirjansa turvin tohtoreita ja liudan muita häntä paljon pätevämpiä hakijoita.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Valtioneuvosto tehköön periaatepäätöksen siitä, että kaikki merkittävimmät virkanimitysasiat on annettava ennen esityksen tekemistäö dosentti Silvo Kaasalaisen tarkastettavaksi!

Kaasalaisella on valtakunnan paras "nenä" haistaa poliittisilla perusteilla virkoja hakevat hankilöt ja erotella tällä perusteella jyvät akanoista.

Valtioneuvoston kansliaan perustettakoon Silvolle (ei siis Silviolle) tutkivan virkamiehen vakansssi. Jos Kaasalainen on sitä mieltä, että nyt uhkaa tulla poliittinen virkanimitys, niin sillloin hallituksen tai ministeriön on muutettava virkaesitystään.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein väärin, kokoon käärin. Tätä kohtalokkaampaa taisi Ailukselle olla huono tilannetaju ja selitystaito. Joku muu oli aina töpännyt, ostellut erikoisvarusteltuja autoja, tehnyt kalliita remontteja, maksellut ylimääräisiä lapsilisiä. Ailus itse ei ollut vaikuttanut mihinkään, ei ole ollut tietoinen mistään eikä muista mitään. Hän vain piti kaikenlaisesta kauniista ja hauskasta. Eikö tällainen ihminen, jonka pää on näin hatara ja joka ei lainkaan tiedä mitä hänen alaisensa puuhailevat, pitäisi laittaa työkyvyttömyyseläkkeelle? Siinä on tietysti se vaara, että maan ja eläkeyhtiöitten tavan mukaan se eläke saattaa osoittautua hämmästyttävän avokätiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole Ailuksella pikkurahan puutetta kun neito kuittaa 250 000e erorahan. Tämän muhkean diilin siunasi aikanaan Sampsa Kataja joka ei tietenkään suostu kommentoimaan koko asiaa. Sovittu mikä sovittu.

Pitäisköhän yrittää itsekin neuvotella vastaava diili? En tiedä mitä mahiksia tavallisella raksamiehellä on mutta ainahan kannattaa yrittää!

Anonyymi kirjoitti...

Ailus saa 250.000 euroa erorahaa vain jos virkasuhteen päättyminen johtuu Kevasta. Kaiken järjen mukaan Ailuksesta johtuu se, että hallitus on menettänyt luottamuksen toimitusjohtajaan. Ailukselle ei kuulu euroakaan erorahaa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos Kevan hallitus antaa Ailukselle potkut, niin silloin virkasuhteen päättyminen johtuu kyllä ensijassa työnantajasta ja Ailus on oikeutettu erorahaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ailus on siis menettänyt KEVAn hallituksen luottamuksen, koska on sopinut KEVAn hallituksen kanssa liian suurista työsuhde-etuuksista itselleen?
Huh huh, olisiko kuitenkin parempi poistaa poliitikot ensin KEVAn hallituksesta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tässä kannattaa julkaista nim. Skorpionin edelliseen blogijuttuun lähettämä kommentti:

- Julkisuudessa on jäänyt liian vähälle huomiolle,että KRP:stä erotettu poliisimies oli perustamassa jo 2009 Trevoc Security Oy:tä,joka oli vain yhtä päivää ennen merkitty kaupparekisteriin Jari Aarnion vaimon yhtiöksi. Jari Aarnio vaimoineen on siis ollut alunperin Trevocin toiminnassa.Aarniot ja KRP:n entinen poliisi ovat siis yhtä kuin Trevoc Security Oy.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero taas halunnut nimenomaan myös 2009ottaessaan seurantalaitteiden kehitysvastuun pois KRP:ltä ja siirtäessään kehittämisvastuun Trevocille eli Aarniolle ja poispotkitulle KRP:n virkamaiehelle, että laitteita kehittää juuri Trevoc.

Kun Aarniota epäillään törkeästä virkaseman väärinkäytöstä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta, ovat hänen epäillyt rikokset tapahtuneet selvästi Mikko Paateron avustuksella.

Poliisikomentaja Jukka Riikonen on myöntänyt Aarniolle sivutoimiluvan toimia Trevoc Oy:ssä. Ja hyväksynyt siis täysin tietoisena Trevoc Oy:n toiminnan.

On siis suorastaan naiivia puhua Paateron ja Riikosen valvontavastuusta, vaan tulisi puhua Trevoc Oy:n toiminnan tukemisesta ja Jari Aarnion em. rikosten edistämisestä, jos kysymyksessä olevat teot ovatylipäätään rikoksia.

Onkin siis ihmeellistä ja suorstaaan pöyristyttävää, että tutkintaan johtava Jukka Haavisto "vapauttaa " jo tässä vaiheessa Paateron ja Riikosen kaaikesta vastuusta.

Juttu "haisee" erittäin pahalta myös sen takia, että ainoa tiedotusväline jolla on kanttia penkoa Aarnion juttua on Helsingin Sanomat, mutta esim. Ilta-Sanomat, Iltalehti ja MTV 3 vaikenevat lähes kokonaan. Tämä vaikeneminen ei voi selittyä muulla kuin sillä, että em. mediavälineissä työskentelevät ovat korruption uhreja.

Korruptio Aarnio/ em. media selittynee sillä, että Aarnio on vuotanut tarkoituksellisesti huumausainerikosselvittelyä iltapäivälehdille ja MTV:lle. Herää kysymys onko Aarniolle maksettu myös tästä!

Anonyymi kirjoitti...

Miten verottaja ymmärtää Sinin jatketun sponsoroinnin Greenp:n taholta? Ymmärsin, että sakkoja on maksettu Sinin puolesta ja nyt takuita. Ovatko ne tuloa vai kulukorvauksia vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisikö tutkinnanjohtaja Jukka Haaviston toimet laittaa kanteluteitse eduskunnan oikeusasiamiehen arvioitavaksi?

Käytännössä asiaa ei ole millään voitu selvittää Paateron ja Riikosen osalta siinä määrin kuin ETL edellyttää. Tuskin on ketään edes ehditty kuulla asian johdosta. Haavisto pitäisi vaihtaa toiseen ja puolueettomaan tutkinnanjohtajaan.

Ministeri Päivi Räsänen on luultavasti taivuttanut Haaviston antamaan lausunnon, jonka mukaan Hgin huumepoliisin valvontaa ei ole poliisijohdon taholta laiminlyöty.

Anonyymi kirjoitti...

Juttu "haisee" erittäin pahalta myös sen takia, että ainoa tiedotusväline jolla on kanttia penkoa "Aarnion juttua on Helsingin Sanomat, mutta esim. Ilta-Sanomat, Iltalehti ja MTV 3 vaikenevat lähes kokonaan. Tämä vaikeneminen ei voi selittyä muulla kuin sillä, että em. mediavälineissä työskentelevät ovat korruption uhreja.

Korruptio Aarnio/ em. media selittynee sillä, että Aarnio on vuotanut tarkoituksellisesti huumausainerikosselvittelyä iltapäivälehdille ja MTV:lle. Herää kysymys onko Aarniolle maksettu myös tästä!"

Näin kirjoitti nim. Skorpioni, joka lukeutuu ilmeisesti asioista tavallisesti "hyvin perillä oleviin tahoihin."

Niin, meillähän toimii tunnettu lehdistö-poliisi -kerho, jota on johtanut pitkään I-S:n entinen toimituspäällikkö Hannes Markkula, joka on kutsuttu hiljan yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi.

Olisiko lehdistö todiaan maksanut poliisilta saamistaan tiedoista ja onko poliisi ohjannut lehdistön uutisointia haluamaansa suuntaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sitten luopumisuutisten joukkoon hieman myös juopumisuutisia:

"Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Räty esti Ylen mukaan perussuomalaisen Raimo Vistbackan osallistumisen Hongkongin pörssitilaisuuteen johtuen Vistbackan humalatilasta".

RV selittää estettään aikaerolla! Kas, kun delagaation muut jäsenet eivätkärsineet samanlaisesta aikaerosta.

Mutta helvetistä on kyse, kun näitä sijoitustoiminnan täydellisiä ummikoita kuskataan veronmaksajien ja pienipalkkaisten kantatyöntekijöiden varoilla johonkin Hongkongiin ja muihin kaukaisiin maihin!

Anonyymi kirjoitti...

Juha Sipilän jyrkkä kanta poliittisiin virkanimityksiin kääntyisi itseään vastaan, jos KEVA:n uusi toimitusjohtaja olisi kepulainen. Nyt saattaa tulla ei-poliitikko. Toki Merja jatkaa hommassaan, jollei valtuuskunta häntä erota, eli ei mennä asioiden edelle. Merjahan ilmoitti ettei itse eroa. Päätös lienee sen 250 tonnin arvoinen.

Nimimerkki skorpionilta tuli hyviä huomioita. Ottaako syyttäjä asiassa tuomarin roolia? Tämä poliisijohdon vedätys pitäisi tutkia perin juurin. Meillä pitäisi olla näihin tarkoituksiin joku taho, joka voisi kävellä poliisiin, ottaa homman haltuun ja yksinkertaisesti tutkia kaikki. Syyttäjäkin taitaa olla aika hampaaton poliisin rakenteiden edessä. Alkaa olla romaanin ainekset koossa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, onhan se tosi outoa, että kun ministeri maanantai-iltana kertoo tv:ssä olleensa päivän mittaan kaksi eri kertaa yhteydessä "puolueettomaan tutkinnanjohtajaan" - tätä sanontaa ministeri toitottaa lähetyksessä papukaijan tavoin lähes 10 kertaa - ja pyytäneensä (millähän valtuuksilla), että myös poliisin johdon valvonnan osuus tutkittaisiin, niin heti seuraavana aamuna saamme kuulla, että tutkinnanjohtajan mukaan ei ole syytä epäillä poliisijohdon laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan!

Kuitenkin samanaikaisesti HS:ssa on viranomaistietoihin perustuen kaksi sivua juttua siitä, miten Hgin huumepoliisin valvonta on laiminlyöty kokonaan.

Jokin tässä nyt todella mättää ja pahasti!

Anonyymi kirjoitti...

Jos huumepoliisia olisi valvottu edes jotenkin, olisihan nuo rikollissuhteet, lahjonta ym. paljastuneet. Eli valvontaa ei joko ollut lainkaan, se oli liian lepsua, osaamatonta tai sitten annettiin asioiden mennä sormien läpi tarkoituksella.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sanoo rikostoimittaja Jarkko Sipilä MTV:stä tähän?

Anonyymi kirjoitti...

Kun esitutkinta on kesken, on outoa, että syyttäjä on antanut lausunnon, ettei poliisin johto ole laiminlyönyt valvontavastuutaan. Eikö voi ajatella, että tutkinnanjohtajalla on niin voimakas ennakkokäsitys asiasta, että hänen puolueettomuutensa on vaarantunut. Toiseksi on merkillistä, että tutkinnanjohtaja on kertonut sisäministerille tietoja kesken olevasta esitutkinnasta, jotka tiedot ovat salassa pidettäviä. Eihän sisäministeri ole asianosainen eikä hänellä pitäisi olla muutakaan laissa säädettyä oikeutta tietojen saantiin. Se, että tutkinnanjohtajalla on tiedotusvastuu esitutkinnasta, ei luo oikeutta salassa pidettävien esitutkintatietojen paljastamiseen; säännös koskee vain sitä, kuka virkamies ylipäänsä esitutminnasta on oikeutettu tietoja antamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisikansanedustaja Kari Tolvanen (kok) sanoi eilen MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa, että epäilyjä Helsingin huumepoliisin toiminnasta tulee ympäri Suomea. Tolvasen mukaan huumepoliisin päällikköön kohdistuvat rikosepäilyt vaikuttavat nyt jo koko poliisikunnan välisiin suhteisiin.

KRP:n ja Helsingin huumepoliisin ovat tunnetusti olleet jo pitkään tulehtuneet.

– Poliisit ovat tuolta maaseudulta olleet yhteydessä, että eikö poliisiylijohto nyt herranjumala saa tuota sotaa loppumaan, se pilaa koko poliisin maineen. Ja erilaisia epäilyjä huumepoliisin toiminnasta tulee jo ympäri Suomen.

– Poliisiylijohtajan pitäisi ottaa nyt tiukka ote ja lopettaa tällainen loanheitto, mitä tässä on ollut, sanoi Tolvanen.

Niin, miksi ylipoliisipäällikkö Mikko Paatero ei ole saanut KRP:n ja Hgin poliisilaitoksen huumepoliisin välistä pitkäaikaista skismaa loppumaan? Tässä olisi yksi vahva peruste vaihtaa miestä poliisin johdossa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nyt on Paateron aika väistyä. Koko ylijohtajan virka on ollut vain poliisissa tapahtuneiden mokien selittämistä viimeiset 5 vuotta.

Paateroa on ehostettu yleisradion meikkihuoneessa ennen haastatteluja jo niin monta kertaa, että meikkaajan peilistä itseään ties monetta kertaa katsellessa olisi pitänyt vetää johtopäätökset.

Poliisia ei selvästi johda Paatero, vaan ihan muut tahot. Kuka poliisia oikeastaan johtaa? Kenellä on valta? Poliisissakin näyttää olevan erilaista päällikön, ylijohtajan ja ties mitä seremoniamestarin virkaa niin paljon, ettei sitä laitosta varmasti johda kukaan.

Tavalliset poliisit ovat varmasti huolissaan maineestaan. Suomessa poliisin maine on ollut perinteisesti hyvä - ehkä liiankin hyvä, kuten nyt nähdään.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedotustilaisuus tulossa suorana iltapäivällä:

http://yle.fi/uutiset/sisaministeri_rasasella_tiedotustilaisuus_poliisin_tietolahteiden_kaytosta_-_katso_suorana_klo_13/6946197

Paatero on myös paikalla, eli potkua persuksiin joudutaan odottamaan. Korkeita virkamiehiä myös läsnä. Poliisia tullaan siis kehumaan oikein olan takaa, kyllä kansa uskoo kun sille eliitti asiat selittää, ja kaikkia kömmähdyksiä tullaan ankarasti vähättelemään.

Voisiko viranomaisen luotettavuus enää tänä päivänä olla paljoa alempi.

Anonyymi kirjoitti...

" Alkaa olla romaanin ainekset koossa."

Unohtamatta tv-sarjaa, nyt herätys kotimaiset käsikirjoittajat ja tuottajat! Kyllä siinä Ilkka Remes ,Taavi Soininvaara, Copland ja Training Day jäävät jo toiseksi, kun näitä Aarnio-Paatero-Markkula -kuvioita katselee.

"Suomessa poliisin maine on ollut perinteisesti hyvä - ehkä liiankin hyvä, kuten nyt nähdään."

Rivipoliisin maine tästä tuskin ottaa kolausta, vaikka paljastuisi millainen vyyhti tahansa. Ja hyvä niin.

Anonyymi kirjoitti...

Sen kerran kun rosvot ja poliisit on samalla lähtöviivalla eikä rosvot ole taitoineen vuosia edellä.
Laitteet kehitellään sulassa sovussa, niin nyt tulee ilonpilaajat ja...
Väkisinkin Mikko pahoittaa mielensä ja lähtee ansaitsemalleen eläkkeelle.