torstai 21. marraskuuta 2013

802. Potkujen taikaa

Poliisin PR-kaksikko (Paatero, Räsänen) vakavana tiedotustilaisuudessa

1. Suomessa eletään nyt eräänlaista "potkubuumia", suurten potkujen aikaa. Firmojen työntekijöiden joukkoirtisanomiset ovat olleet  pitkin vuotta uutisissa, mutta nyt potkuja aletaan jaella myös ns. isokenkäisille.

2. Tänään ilmoitettiin, että Koskenkorvaa yms. janojuomia valmistavan Altian eli valtion viinatehtaan toimitusjohtaja Antti Pankakoski saa välittömästi kenkää, koska yhtiön tuotteet eivät ole menneet kaupaksi toivotulla ja normaalilla tavalla. Pankakosken potkuista me kaikki suomalaiset saamme ottaa osavastuun: meidän olisi vain pitänyt kuluttaa kossua normaaliin tahtiin!

3. Kevan toimitusjohtaja Merja Ailuksen (kesk) potkut puolestaan ovat "vaiheessa" eli asiassa odotellaan Kevan hallituksen ja valtuuskunnan päätöksiä. Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Räty on jo ilmaissut selkeäsanaisesti, että Ailus pitää irtisanoa tehtävästään.

4. Potkuja on sadellut viime aikoina niin tiuhaan tahtiin, että tässä oli vähällä unohtua kokonaan ministeri Heidi Hautalan pääministeri Jyrki Kataiselta saamat potkut reilu kuukausi sitten. Syynä oli - ainakin muodollissti -  se, että Hautala oli aluksi antanut Kataiselle virheellistä tietoa siitä, mitä Arctic Ship -yhtiön rikosilmoituksen peruuttamisprosessissa oikeastaan oli tapahtunut. Tosin muodollisesti Hautala ilmoitti eroavansa itse, mutta tätä hän ei olisi tehnyt, jollei Katainen olisi kertonut ministerin menettäneen hänen luottamuksensa. 

5. Muistettakoon myös Hesarin päätoimittajan Mkael Pentikäisen saamat potkut muutama kuukausi sitten. Hiihtäjä Janne Immosen potkut taas ovat tuoreempi tapaus, sillä tämä ex-karpaasi sai potkut äskettäisen vankeustuomionsa johdosta rajavartijan virasta viime viikolla.

6. Poliisipomo Mikko Paateron potkuille olisi ollut aihetta jo vaikka kuinka kauan, mutta ihmeen sitkeästi tyyppi on saanut istua pallillaan, vaikka esimerkiksi KRP:n ja Helsingin poliisilaitoksen välit ovat olleet huonossa jamassa jo vuosia, mikä ei ole voinut olla haittamatta poliisin toimintaa.

7. Tänään sisäministeri Päivi Räsänen vihdoin uskalsi antaa meille toivoa, sillä juuri parhaillaan meneillään olevassa tiedotustilaisuudessa Räsänen kertoi antaneensa Paaterolle aikaa harkita "omaa asemaansa" ensi maanantaihin asti. Räsäsen luottamus Paateroon on siis loppunut, mutta hengellisenä ihmisenä Räsänen on ilmeisesti päättänyt antaa Paaterolle aikaa toipua iskusta viikonlopun yli ja tilaisuuden erota virastaan omasta aloitteestaan. Ihme olisi, jos Paatero maanantaina ilmoittaisi pokkana, että hän voi omasta mielestään jatkaa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

8. Syyksi Räsäsen ilmoitti, että on syytä epäillä, että Helsingin poliisilaitoksella ei ole menetelty sääntöjen ja Poliisihallituksen määräysten mukaisesti tietolähdetoiminnassa.
Räsäsen mukaan hän on tehnyt johtopäätöksen eilen keskiviikkona saamiensa tietojen perusteella. Hänen mukaansa poliisiylijohtaja Mikko Paaterolla on ollut asia tiedossa viikon ajan. ”Katson, että tämä on asia, joka minun olisi tullut tietää”, Räsänen sanoo. Paatero siis panttasi ko. tietoa ministeriltä viikon ajan.

9. Luultavasti tämä on vain osasyy Paateron potkuille, koska syitä olisi paljon enemmänkin. Tässä suhteessa sisäministeri Räsäsen menettely muistuttaa pääministeri Jyrki Kataisen menettelyä Heidi Hautalan potkujen osalta. Kaiken kaikkiaan Paatero on menettänyt ministerin luottamuksen ja siksi hän saa lähteä. Mutta voisiko tapahtua niin, että Paatero haluaisi vetkuttella lähtöään vielä muutaman kuukauden? Se olisi todella merkillistä, mutta Paateron tietäen ei kuitenkaan aivan mahdoton vaihtoehto. Selvintä olisi ollut, jos ministeri olisi näyttänyt Paarolle ovea virastaan jo tänään.

10. Räsänen kertoi keskustelleensa asiasta eilen Paateron kanssa. Ministeri ja Paatero ovat sopineet, että Paatero arvioi edellytyksiään jatkaa poliisiylijohtajana ensi maanantaihin asti.
Paatero sanoi miettineensä pitkään, mikä hänen oma vastuunsa tilanteessa on. ”Vastuu varmasti on olemassa”, Paatero totesi. Tyypillistä paaterointia - "vastuu on varmasti olemassa". Paateron aika luottamuksen palauttamiseksi käy vähiin. Viikonlopun aikana Paatero tuskin voi keksiä mitään muuta keinoa ministerin luottamuksen palauttamiseksi kuin oman eronsa.

11. Räsänen on pyytänyt valtakunnansyyttäjänvirastoa selvittämään poliisin tietolähteiden käyttöä ja valvontaa. Poliisiylijohtaja Paateron olisi pitänyt valvoa Helsingin poliisilaitosta, sen komentajaa Jukka Riikosta ja poliisilaitoksen tietolähteiden rekisteröintiä ja käyttöä, mutta sitä hän ei ollut tehnyt.

87 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Räsänen oli nyt puun ja kuoren välissä, ja oman eronsa välttääkseen hänen on pakko painostaa Paateroa lähtemään, koska muuten kaatuisivat molemmat puut?

Anonyymi kirjoitti...

Tällä episodilla Räsänen tekee itsestään täyden hölmön, jos ei jo sellaisena ole tullut tunnetuksi. Mitenkään väheksymättä Räsäsen esittämää pimitysasiaa, olisi tässä matkan varrella ollut paljon merkittävämpiäkin tapauksia joiden johdsta olisi pitänyt toimia.

Tässä haisee nyt pääosin poliittinen pakokauhu.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä nimeä vielä tarjoisin blogistin listoille, vaikka mitään virallista prosessia ei tietääkseni olekaan menossa:

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen!

Ministeri Vapaavuori haukkui Solidiumin (= Järvisen) muutama päivä sitten perusteellisesti. Pravda uhrasi lehdestään peräti kokonaisen sivun noille haukuille.

Ei kai voi olla niin, että toimitusjohtaja sen kuin porskuttaa, vaikka omistaja on raivoissaan. Ja mihin tuollaisia Järvisiä ylipäätään tarvitaan. Ei kai pörssiyhtiön omistaminen nyt omistajaltaan mitään erityisiä toimia tarvitse ainakaan päivittäin. Yhtiötä pyörittää sen oma johto ja hallitus.

Muistamani mukaan Järviselle maksetaan runsaat 300.000 euroa vuodessa siitä, että hän vilkaisee aamulla lehdestä, miten valtion omistamien yhtiöiden pörssikurssit ovat kehittyneet.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän Paateron töistä ole viime aikoina voinut tullakaan mitään, kun päällimäisenä on ollut sen pohtiminen voiko hän jatkaa poliisiylijohtajana vai ei. Ailus sentään ei käytä aikaansa tuollaiseen höperöintiin.

Siru Pola kirjoitti...

Paatero ilmoittaa, tai todellisuudessa jo ilmoitti erostaan. Hän sanoi miettivänsä asiaa "kokonaisuuden kannalta".

Koska (jopa) hän on todennut asemansa mahdottomuuden, yrittää kuitenkin vielä paateroida asiaa siten, että "kokonaisedun vuoksi" tms typerästä syystä eroaa. eikä vieläkään suostu rehellisesti toteamaan, että on muninut ja raskaasti. Ei kuyllä myönnä Riikonenkaan. Pimputtelee vaan keikoilla pianoa.

Anonyymi kirjoitti...

Jossakin vaiheessa lista paikkansa säilyttävistä voi olla lyhyempi kuin niistä, jotka saisivat lähteä!

Anonyymi kirjoitti...

Merja Kyllönen olisi jo näyttänyt Paaterolle monoa.

Anu Suomela kirjoitti...

Voi kamalaa! Sain piston sydämeeni. En ole juonnut kossua yli 30 vuoteen, koska Suomela pitää sen nauttimista sivistymättömänä. Lupaan siis ryhtyä sivistymättömäksi, ja osallistua omalla panoksellani kansantalouden ylläpitoon.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Paaterohan on jo eläkeiässä joten hän varmaankin ilmoittaa viikonlopun jälkeen että jää vapaaehtoiselle eläkkeelle. Mitään erityistä syytä hän tuskin mainitsee. Nyt oli vaan sopiva aika eläköityä. Aikansa kutakin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, mutta todella karmeaa ja tyypillistä paaterointia olisi, josa Paatero ilmoittaisi maanantaina, että "kannan vastuuni ja aikaistan eläkkeelle siirtymistäni niin, että se tapahtuu 31.8.2014!

Kyllä ministerin olisi pitänyt näyttää Paaterolle ovea välittömästi eikä jäädä odottelemaan, suostuuko Paatero tekemään asiassa oikean johtopäätöksen eli eroamaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Itse kyllä pidän sivistymättömänä kossun nauttimatta jättämistä! Sitä paitsi kansallinen etu ajaa kyllä tässä tapauksessa sivistyskäsitteen edelle.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiset hakee nykyisin Virosta viinakset joten hankala duuni tuo Altian pomon paikka on. Tuskin miehessä mitään vikaa on mutta minkäs teet kun kossu on niin kallista suomessa. Ikuinen dilemma.

Anu Suomela kirjoitti...

Kyllä blogisti on oikeassa. Kun kyseessä on kansallinen etu, niin silloin ei pidä sievistellä. Ja kaikki Viron kävijät pitää julistaa maanpettureiksi!

Paatero totesi tiedotustilaisuudessa Räsäsen ripitykseen: 'En nähnyt sitä tietona, jolla olisi suuri merkitys ministerin maailmassa, kun sillä ei ollut minunkaan maailmassa. Tässä olimme eri mieltä ja myönnän virheeni'.

Totta on, että Paatero on tuntunut aina olevan ihan omissa maailmoissaan.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Toisilla käy hyvääkin onnea. Poliisihallituksen alkuajoista saakka rikostorjunnasta, jonka alla tiedottajatoimintakin sijoittuu, on vastannut Robin Lardot. Sama mies joka juuri nimitettiin ansioidensa perusteella KRP:n johtoon.

Tuskin Paatero olisi tässä tilanteessa, jos RL olisi ollut terhakampi. Paateron erottamisen sijasta oikeammalta ratkaisulta tuntuisi peruuttaa RL:n nimitys. Kuka tumpelo senkin nimityksen on tehnyt ja kenen esityksestä?

Ainoat valvojat POHA:ssa taitavat olla loton viralliset valvojat alkaen poliisijohtaja Seppo Kolehmaisesta päätyen pienempiin satraappeihin.

Tuo Ailuksen eroraha on kummallinen asia. Hänellä on virkamiehen irtisanomissuoja, jolloin häntä ei käytännössä voida sanoa irti kuin vakavan laiminlyönnin seurauksena. Onko tällaisten tilanteiden varalta ollut asianmukaista sopia ylimääräisestä korvauksesta?

Ailuksen irtisanomista pohdittaessa on syytä huomata valtion virkamieslain 14 §. Virkamiehen pitää myös vapaa-ajalla käyttäytyä asianmukaisesti. Sosiaalivakuutuslaitoksen johtajan oikeudettomasti nostamat sosiaaliset tuet (lapsilisät) toimivat Ailuksen tapauksessa varmasti pitävänä irtisanomisperusteena (painava syynä). Tästä olisi mukava kuulla Seppo Koskisen kommentti.

Anonyymi kirjoitti...

Aika kiltisti sanottu Räsäseltä. Kyllönen olisi ollut suorempi. Myös Heidi Hautala osoitti tarvittaessa kykyä ilmoittamaan asiasta suoraan. Hyvä naiset!

Solidiumin siivous olisi ilmeisesti Vihreiden Haaviston heiniä. Clark Kent -potkut tulossa?

Anonyymi kirjoitti...

Mahdollista, jopa todennäköistä, että UB-rikollisjärjestö ja Helsingin huumepoliisi ovat toimineet symbioosissa. UB on toimittanut poliisille tietoja kilpailijoistaan, minkä avulla poliisi on saavuttanut "hyvät tuloksensa". Vastineeksi Helsingin poliisi on jättänyt UB:n perusliiketoiminnan rauhaan. Tästä kuviosta johtuen ilmiantajista ei ole voitu pitää lain edellyttämää kirjanpitoa. Vastaavasti valtakunnansyyttäjän tutkimukset eivät tule kantamaan kovin runsasta hedelmää, koska yksittäisen poliisin intressissä on joko pysyä vaiti tai valehdella silmät päästään.

Kansalaisten oikeusturva on tällaisessa koetuksella, vaikka enemmistö suomalaisista ei "rikollisille" mitään oikeusturvaa soisikaan.

Erityisen valitettavaa tässä on, että kohu tuskin saa poliitikkoja tai edes mediaa pohtimaan asioiden alkusyitä. Onko valitulla huumepolitiikalla osuutta asiaan? Meillä näyttää olevan meneillään samanlainen viranomaisten korruptoituminen kuin muissa kovan linjan huumepolitiikkaa harjoittavissa maissa. Vielä olisi jotain tehtävissä, mutta 20 vuoden kuluttua mätä on levinnyt jo niin syvälle rakenteisiin, että rakennus ei ole pelastettavissa.

Anonyymi kirjoitti...

Mites tämä nyt menee? Eikös sieltä valtakunnansyyttäjänvirastosta tullut jo puhtaat paperit poliisijohdolle?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, tutkinnanjohtaja Haaviston piti pitää tänään oikein oma tiedotustilaisuus. Mutta pitämättä se jäi, miksiköhän?

Anonyymi kirjoitti...

Edellä on anonyymi kiinnittänyt aivan oikein vastuusuhteisiin poliisihallituksessa. Robin Lardot on aiemmassa toimessaan nimenomaisesti vastannut myös tidottajatoiminnasta. hänen asemansa ja vastuunsa tulee niin ikään selvittää nyt Räsäsen vaatimassa tutkinnassa. Vastuuta ei voi jättää yksin Paateron harteille? Nyt on lottopallojen pyörittäjän Seppo Kolehmaisen iskun paikka.

Anonyymi kirjoitti...

Raimo Vistbacka on pätevä johtamaan sekä Altiaa että Kevaa.

Timo Soini sopii puolestaan Päivi Räsäsen luotetuksi raamatun syrjäyttäessä lain määräykset.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuskinpa vain Robinin vastuuta selvitetään!

On perin outoa, ettei poliisiylijohtaja ole tiennyt lähes kaikkien muiden poliisimiesten ja monien muidenkin tiedossa ollutta seikkaa, ettei Hgin pol. laitos rekisteröi tietolähteitään! Oman ilmoituksensa mukaan Paatero sai vasta viikko sitten tiedon ko. asiasta, mutta päätti salata toedon ministeriltä.

Se, ettei Paatero tiennyt, osaltaan osoittaa, että hän on asioista ulkona kuin lumiukko.

Uutta poliisiylijohtajaa olisi kyllä haettava poliisihallituksen ja ministeriön ulkopuolelta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Raimo V. olisi hyvä valinta Kevaan, mutta hän taitaa olla jo eläkeiässä.

Mutta kun persut tänäänkin haukkuivat eduskunnassa hallitusta ja "vanhoja puolueita" poliittisista virkanimityksistä Pirkki Ruohonen-Lernerin johdolla, niin tuli mieleen, että ko. vanhojen puolueiden pitäisi antaa Kevan toimitusjohtajan paikka nyt suosiolla perussuomalaisille.

Luulen, että jos hommaa tarjottaisiin esim. juuri em. Pirkolle, joka on koulutukseltaan varanotaari, hän ottaisi sen vastaan ilomielin, ja Timo Soini puolustaisi eduskunnassa Pirkon nimitystä kiivaasti selittämällä, että pulinat pois, "pätevin valittiin"!

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin poliisikomentelija Jukka Riikonen on kertonut, ettei hän edes harkitse virasta eroamista.

Tekeekö Paatero riikoset ja ilmoittaa, että kun kerran Jukkakaan ei eroa, niin miksi sitten minun tulisi erota!

Siinä sitä silloin olisi Räsäsen Päiville ongelmaa kerrassaan! Silloin olisi puntarissa ministerin oma uskottavuus.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole ihme, että puhemies Heinäluomakin alkaa puhua mitä sattuu pöntöstään. Tänään hän antoi puheenvuoron pääministeri Vanhaselle!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Don Eero siinä muisteli vanhoja hyviä aikoja, jolloin valtakunnassa kaikki oli hyvin, kun pääministerin nimi oli Vanhanen.

Anonyymi kirjoitti...

Mikkihiirien maan entinen päähiiri Matti Vanhanen toivoo maan olevan matkalla vanhaan hyvään patruuna-aikaan.

Edellisellä kerralla suomenkielinen kansa olikin luku-ja kirjoitustaidotonta.

Anonyymi kirjoitti...

Elämme todellakin itsepalveluyhteiskunnassa, jossa poliisi(kin) joutuu tekemään itse rikokset, joita hänen tulisi tutkia ja ehkäistä.

Ehkä ko. yksikön nimeksi voisi Paateron muistoksi nimetä "Paateropolis"

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ministeri Räsänen antoi poliisiylijohtajalle laiskanläksyn eli velvoitti Mikko Paateron selvittämään "viikonlopun aikana", miten luottamus - siis ilmeisesti ministerin luottamus - polisin ylijohtoon voidaan palauttaa.

Heh, heh! Tuntuu vahvasti siltä, ettei Paateron aika riitä muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että hänen tulee itse erota, jotta luottamus palautuisi.

Vai mitä muuta Paatero voisi keksiä - viikonlopun aikana? Pyytääkö Paatero Päivi Räsästä ja Niilo Räsästä saunaan ja yrittäisi tällä tavoin näyttää, että kyllä hän on oikea mies palauttamaan luottamuksen?!

Anonyymi kirjoitti...

Oikeushistorian proffa Kekkonen selvittäisi poliisihallinnon ongelmat uusilla selvityksillä. Hoh-hoijaa!

Anu Suomela kirjoitti...

Kysymään jää, onko VKSV sellainen puhtoinen putiikki, jolla on tahto ja tarkoitus selvittää poliisien rikoksia?

Joku anonyymi arvioi aikaisemmin, että VKSV:n linja on olla tutkimatta poliisien rikoksia, koska kansa menettäisi nykyisen vankan luottamuksensa poliisin rehellisyyteen.

Yleisessä tiedossa on, että poliisi voi isommissa asioissa rötöstellä ihan rauhassa. Ja rummuttaa, että nyt on kyse kansainvälisestä / järjestäytyneestä rikollisuudesta, joten poliisi tarvitsee lisää valtuuksia.

Joskus tulee julkisuuteen yksittäisen poliisin syyllistyminen vaikkapa pahoinpitelyyn. Eli halutaan näyttää, että tutkittu on.

Mutta miten käy poliisiorganisaation sisään pesiytyneille vähintään omalaatuisille, jopa lakeja rikkoville menettelytavoille?

Anu Suomela


Anonyymi kirjoitti...

Viime aikojen uutiset osoittavat, että suomalaisilla virkamiehillä on helvetin paha olo!

Tiina Keskimäki kirjoitti...

On se Aarnio-tutkinta edennyt:

http://www.vksv.oikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2013/11/ita-uudenmaansyyttajanvirastontiedote21.11.2013aarnionjutuntutkintaedennyt.html

Mikko Niskasaari kirjoitti...

Räsäsen toimien paras osa on juuri tarttuminen Paateron saamattomuuteen. Hgin poliisilaitoksen ja KRP:n valtataistelu on kestänyt yli 10 vuotta, ja sen vaikutukset tuntuvat koko maassa. Paaterolla on ollut viisi vuotta aikaa tarttua asiaan, mutta hän on vain katsellut.
Toisaalta, Räsänen ei halua, tai ei vielä pysty ymmärtämään poliisirikostutkinnan pahinta ongelmaa. Se on valtakunnansyyttäjänvirasto, joka täysin järjestelmällisesti estää poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinnan. Tästä lisää: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/174

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tutkinnanjohtaja Haavistolla oli varsin lyhyt tiedote: Tutkinta on edennyt.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

VKSV:n asenteesta poliisirikosten tutkintaan sen verran, että n. kuusi vuotta sitten Jorma Kalske kyllä määräsi esitutkinnan Kauhajoen komisarion jutussa, mutta päätti samalla rajoittaa sen oudolla tavalla lievimpään mahdolliseen rikokseen eli tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Asianomistajat eli koulusurman uhrien omaiset puolestaan vaativat komisariolle rangaistusta mm. törkeistä kuolemantuottamuksista. Mutta koska "ylemmällä tasolla" oli jo päätetty, mistä komisario voidaan enintään tuomita, niin eihän tuota päätöstä sitten ollut mahdollista enää missään oikeusasteessa muuttaa.

KKO:ssa tämä varmistettiin siten, että valituslupakokoonpanoon kuuluneista kahdesta jäsenestä toinen oli entinen valtionsyyttäjä. Vastoin esittelijän esitystä ko. duo sitten hylkäsi valituslupahakemukset. Ko. toisen jäsenen esteellisyydestä on kanneltu KKO:een, jossa asia on ollut vireillä jo reilut 1,5 vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Kauhajoen komisarion syyteasiassa Jorma Kalskeen ja sittemmin kaikkien oikeusasteiden ratkaisut perustuivat tietenkin siihen näkemykseen, että jottei kansalaisten luottamus romahtaisi kokonaan poliisiin, komisariota oli lupa syyttää ja hänet saatiin tuomita vain kaikkein lievimmästä mahdollisesta rikoksesta, vaikka tämä olisikin todellisuudessa syyllistynyt paljon vakavimpiin rikoksiin. Tästä vallitsi korkeiden päättäjien keskuudessa yhteinen tahtotila; poliisin mainetta piti suojella, uhrien omaisten oikeusturva oli täydellisesti toissijainen asia.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisihallitus on jatkuvasti kusettanyt Räsästä jättämällä kertomatta asioita tai antamalla asioista todellisuudesta poikkeavan kuvan. Räsänen on ihan kelvollinen sisäministeri, jonka virhe on ollut se, että hän on luottanut liikaa alaisiinsa.

Paras ratkaisu tässä tilanteessa olisi vaihtaa koko johtoporukka. Paatero, jonka tapa johtaa on saattanut poliisin ennennäkemättömään alennustilaan, Lardot, joka on varmasti tiennyt ongelmat ja ollut päättämässä käytännössä kaikista merkittävistä rikostorjunnan hankkeista, Kolehmainen, joka on meneillään olevassa rikostutkinnassa epäiltynä mm. virka-aseman väärinkäytöstä, työpaikkakiusaamisesta ym. (onkohan ministeri tästäkään tietoinen?) Riikonen, joka on vuosikausien ajan tehnyt Helsingissä mitä haluaa ja haistattanut poliisin ylijohdolla ja myöhemmin Poliisihallituksella sanonko mitä.

Tämä paskakasa ei lakkaa haisemasta, jos sitä ei kerrankin pöyhäistä kunnolla.

Nyt pitäisi saada ulkopuolelta uusi johto, joka ei ole ryvettynyt. Jos joku nyt virassa olevista Poliisihallinnon juristeista nostetaan johtoon, sama meno jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Paaterolla on tuhannen taalan paikka tulla uskoon.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yle Uutisissa kerrottiin tänä aamuna professori Matti Tolvasen käsitys, jonka mukaan poliisin tietolähteen rekisteröintiin ei tarvita tietolähteen eli vasikan suostumusta, kuten mm. Helsingin poliisilaitoksessa ao. määräyksiä on tulkittu.

Tästä juolahtikin mieleen, että mitäs jos ministeri Räsänen päättäisi kutsua tämän Matti Tolvasen - ei siis kansanedustaja Kari Tolvasta - poliisiylijohtajan virkaan MIkko Paateron jälkeen? Tolvanen on nuorena miehenä ollut poliisina ja sitten pitkään paikallissyyttäjän virassa Joensuussa.

Matti Tolvanen jos kukaan tuntee pykälät. Poikkeuksena kuitenkin yksityinen pysäköinninvalvonta, jota Tolvanen on, valtiosääntöoppineiden tavoin, erehtynyt pitämään merkittävän julkisen vallan käyttönä ja jopa virkavallan anastamisena. No, tuo nyt on vähäinen virhe kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa Kolehmaiseen kohdistuvasta rikostutkinnasta, jossa nimikkeet ovat anonyymin mukaan todella vakavat. Mihin tämän liittyy (PolAMK vai POHA)ja koska tästä on tiedotettu?

Anonyymi kirjoitti...

Altian (Alkon) potkut saaneelle Antti Pankakoskelle maksetaan 18 kk erorahaa eli noin 500.000 euroa! Voi iso V....

Anonyymi kirjoitti...

Tuohan on tuollaisissa firmoissa aivan normieroraha, ei siis kannata kiihtyä!

Anonyymi kirjoitti...

Matti Tolvasen lauusnto

http://yle.fi/uutiset/professori_poliisin_tiedonantajien_rekisterointi_ei_vaadi_suostumusta/6947767

Helsingin poliisilaitos ja mm. kansanedustaja Packalen, joka on ollut töissä siellä, väittävät, ettei kukaan rohkene tyhdy poliisin vasikaksi, jos tietolähde pitäisi rekisteröidä. Pitää kuitenkin muistaa, että ao. rekisteri on täysin salainen, eli kukaan ulkopuolinen ei saa tietoa sen sisällöstä.

Vai eivätkö poliisit oikein luota toisiinsa ja siksi tietolähteitä ei haluta rekisteröidä?

Anonyymi kirjoitti...

Pankakoski olisi voinut ottaa erorahansa kossuna (=38.000 pulloa).

Anonyymi kirjoitti...

Kuka tietää, vaikka Pankakoski saisi lähtiessään Altiasta mukaansa myös "vuoden kossuannoksen". Sitä ei vain kenties haluta "rekisteröidä", jottei muille "kossulaisille" tulisi paha mieli! Nythän näitä rekistereitä pelätään muutenkin niin pirusti!

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisen lainsäädännön laatutasoa kuvaa sekin, että ELY:n mies ja professori ovat eri mieltä onko konkurssipesä vastuuasemassa (asianosainen) Talvivaaran ympäristövahingoista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, lait ovat niin kuin ne luetaan eli tulkitaan. Sinänsä "hyväkin laki" voi olla tulkinnanvarainen. Lakia pitää vain uskaltaa tulkita rohkeasti ja "dynaamisesti" eikä jäädä vaikeroiden "tuleen makaamaan" ja tuijottamaan yksinomaan lain kirjainta. Ratio legis pitää muistaa ja käyttää teleologista tulkintametodia.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisien ja eri poliisiyksiköiden väliset kaunat ja epäluulot ovat tietenkin syy siihen, miksi esim. Hgin poliisilaitos ja sen huumeyksikkö ei halua millään rekisteröidä tietolähteitään. Aarniolle ja muille olisi suoranainen kauhistus, jos esim. KRP:n tutkijat saisivat tietää, mitä tietolähteitä Hgin huumepoliisi käyttää. Tämä lienee myös se syy, miksi Paatero on ollut (muka) tietämätön vallitsevasta tilanteesta ja käytännöstä. KRP:n ja Hgin poliisilaitoksen kiistoissa, jotka ovat jatkuneet jo lähes 10 vuotta, Paateron on kerrottu asettuneen KRP:tä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jutun takana on jotain mitä ei julkisuudessa ole vielä kerrottu. Ei se että onko rekisteriä pidetty vai ei riitä Räsäsen reaktioon ja Räsäsen reaktio on puhdas poliitikon reaktio.
Todellinen uutinen, joka saa aikaan tämän tason reaktion, on se että tiedonantajatietoja on vuodettu - vääriin käsiin.
Poliisin ja sisäministerin pahin painjainen on näin totetunut. Se tullaan salaamaan niin pitkään kuin suinkin. Siksi Räsänen haluaa virkamiehen eroavan eikä saavan potkuja, jolloin asia jouduttaisiin setvimään irtisanomisen perusteena.
Kun sopivat johtajat ovat eronneet, Räsänen saa tarvittavan suojapuskurin jottei asia tartu hänen poliittiseen hipiään.
Kun juttu menee julkisuuteen, poliisin todellinen julkikuva ja uskottavuus on oikeasti vaakalaudalla heti ja varsinkin myöhemmin. Ilman tiedonanatajia poliisin tutkinta on tehotonta ja tulosta ei synny. Sitä ei korvaa verkkovakoilu tai tekniset välineet, valeostot tai soluttautuminen. Niihin kaikkiin nykyaikanen rikollinen on varautunut ja suojautunut, ilmiantajalta ei voi suojautua.
Kas tässä asian ydin

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Spekulaatiotahan se on tuokin!

Minusta poliisiylijohtajan irtisanomiseen riittää hyvin se, että hän on menettänyt ministerin luottamuksen. Luottamuksen menetystä taas ei olisi tarvinnut ryhtyä perustelemaan eilen kuullulla yhdellä seikalla, joka on todellisuudessa vain jäävuoren huippu, vaan ylipäätään sillä, että ylijohtajan johtamassa organisaatiossa on tapahtunut viime aikoina siinä määrin "ikäviä" asioita, että poliisin ylintä johtoa on pakko vaihtaa luottamuksen palauttamiseksi.

Olen varma, että Paatero ei olisi lähtenyt eikä lähde riitauttamaan irtisanomisen perustetta, vaikka se olisi vain yksinkertaisesti luottamuksen menettäminen.

Jos jokin yksittäinen peruste pitäisi esittää irtisanomisen perusteeksi, niin se olisi se, ettei Paatero ole saanut Hgin poliisilaitoksen ja erityisesti sen huumeyksikön ja KRP:n tulehtuneita välejä ja suhteita korjatuksi, vaikka hänellä on ollut siihen 5-6 vuotta aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tietolähde ei rekisteröimällä mene muiden poliisimiesten tietoon. Ei ainakaan Interpolin ohjeistus tietolähdetoiminnasta sellaista edellytä. Taitaa olla enemmänkin päin vastoin niin, että luottamusta pyritään suojelemaan yhtä vahvasti kun molemmin puolista turvallisuutta.

Rekisteröimishaluttomuuden taustalla on enemmänkin Marianne Semin yritys takavarikoida tällainen lista ns. huumepoliisirikostutkinnan yhteydessä muutama vuosi sitten. Tuolloin Semi väitti tulleensa uhkailluksi, mutta VKSV ei uhkailuja havainnut. Joka tapauksessa tilanne oli puolin ja toisin tiukka. Poliisissa otettiin opiksi siinä, että listaa ei voida (perusteetta) takavarikoida, jos sellaista ei lainkaan pidetä.

Blogisti kirjoittaa hienosti ratio legiksistä ja teleologisesta tulkinnasta. Ja epäilemättä on oikeassa. Laillisuusvalvontakäytännössä sen sijaan katsotaan vain sitä, mahtuu virkamiehen (lainvastainen) toiminta laajasti tulkittiin sanamuotoon. Tämä on omiaan luomaan virkamieskunnassa välipitämättömyyttä noudattaa lakia ja muita sääntöjä.

Laillisuusvalvonnan tilaa kuvaa sekin, että sanomalehdistön eräs professori on laintulkinnan auktoriteettina ohittanut OKV:n ja EOAtston.

Anonyymi kirjoitti...

Paaterolle ei riitä se, että hän on menettänyt ministerin luottamuksen. Paatero miettii parhaillaan vieläkö hänellä on itseluottamusta.

Anonyymi kirjoitti...

Tietolähteen rekisteröintitiedot eivät tietenkään mene automaattisesti muiden poliisimiesten tietoon, mutta luultavasti rekisteriä on/olisi tarkoitus pitää sitä varten, että siitä saadaan tarvittaessa poliisin sisällä tietoa. Vai onko ao. rekisteri olemassa vain ns. "laillisuusvalvontaa" varten? Valvonta, joka ei käytännössä näytä toimivan, kun rekisteriin ei merkitä mitään!

Anonyymi kirjoitti...

Valvontaa tarvitaan. Kuka valvoo VKVS:ää. Onkohan Jonkka tai Jääskeläinen tehnyt sinne koskaan tiukkaa valvontaa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hm, "tiukkaa valvontaa"!

Valtakunnansyyttäjän, apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtionsyyttäjien toiminnasta eli menettelystä ja yksittäisistä päätöksistä saa toki kannella joko oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle. Tämä on paras keino valvoa VKSV:a, eli valvontaa ei kannata jättää OKa:n ja EOA:n "harteille".

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin mukaan VKSV:n toiminnasta voi kannella oikeusasiamiehelle. Ennen kantelun kirjoittamista kannattaa kuitenkin varmistaa, mikä on Jääkseläisen perusvirka.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blogistin saamien tietojen mukaan - kysessä on siis ns. "rekisteröimätön tieto" - Paatero on kertonut (ennen nyt ilmi tullutta Aarnio-jupakkaa), että hän alkaa valvoa Hgin poliisilaitoksen tietolähderekisteriä ja sen laillisuutta vasta vuonna 2015, jolloin Hgin pol. komentaja Jukka Riikonen jää eläkkeelle. Paatero ei ole siis halunnut tallata ko. valvonta-asiassa Riikosen varpaille.

Ao. statuuteissa ko. valvonta on sälytetty nimenomaan Poliisihallitukselle

Tästä voitaisiin päätellä, että Paatero on aikonut istua virassan aina vuoteen 2016 saakka, jolloin hänen on ikänsä puolesta erottava.

Anonyymi kirjoitti...

Toki Räsäsen ei tarvitse kertoa todellista syytä.
Kuitenkin, vielä hiukan spekulointia julkisuudessa olevan asiasta sekä laajemman tiedon pohjalta yhdistettynä aikasempaan ammattiosaamiseen ja toimenkuvaan.

Räsäsen tiedoitustulaisuus tuli puskista, Räsänenkin kertoi saaneensa tiedon? edellisenä päivänä. Poliisissa on ollut paljon suurempia ja laajempia asiakokonaisuuksia (mm. organisaatiomuutokset) joissa Paatero on toiminut ministeriön linjan mukaan.
Nyt esitetyt syyt, ja jopa Hki pol ja Krp ristiriidat ovat lillukan varsia perusteeksi siihen reaktioon minkä Räsänen on auliisti julkisesti kertonut: sai keskiviikkona tiedon jonka perusteella seuraavana päivänä teki tutkintaåyynnön sekä pyysi joukkoa henkilöitä miettimään asemaansa.
Yksi rekisterin pitämättömyys tai pitäminen on mitätön juttu. Voi ajatella tietenkin että se oli viimeinen pisara joka sai ämpärin vuotamaan yli.
Mutta mutta, miten se liittyy koko poliisin uskottavuuteen?
Ei mitenkään, se liittyisi korkeintaan ministerin ja Paateron henkilösuhteisiin, ei koko poliisin uskottavuuteen. Edes Aarnio ei yksinään voisi viedä poliisi-instituution uskottavuutta.
Mutta ilmiantajatietojen vuotaminen kylläkin, se
antaakin jo kontekstin poliitikko Räsäsen reaktion suuruudelle.

Jopa tiedotustilaisuuden videoiden analysointi kertoo samaa, ennenkaikkea ne kaksi kohtaa joissa Räsäsen hermotuneisuus Paateron sanoista on selkeästi nähtävissä kehonkielestä.
Kaikki kertoo että jäävuori pinnan alla on teräväsärmäinen laivan tappaja.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Aivan! Petri Jääskeläinenhän on tosiaan entinen valtiosyyttäjä. Tämä ei tee häntä esteelliseksi tutkimaan syyttäjien toiminnasta tehtäviä kanteluja, mutta kannattaa kuitenkin muistaa vanha sanonta "mihinkäs seepra raidoistaan pääsee"!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymillä tuota vilkasta mielikuvistusta tuntuu riittävän yllin kyllin! Ehkä anonyymi voisi hieman tarkemmin valaista, mistä tai millaisista "ilmiantotiedoista" ja niiden vuotamisesta mahtaa olla kyse, kuka on vuotanut ja kenelle?

Voiko sellaisia ilmiantotietoja oikeastaan "vuotaa" kellekään, jollei niitä ole kirjattu tai rekisteröity minnekään? Toki ao. poliisimiehet ovat voineet kertoa omassa tiedossaan olevia tietoja eteenpäin, mutta näyttöä tästä on vaikea saada, ehkäpä tämä selviää osin nyt meneillään olevassa Aarnio-tapauksen tutkinnassa.

Minä en kyllä anonyymin tavoin vähättelisi sitä, että maan suurin poliisilaitos on viitannut kintaalla, kuten on väitetty, tietolähderekisterin pitämiselle, enkä myöskään sitä, että poliisihallitus, jolle ko. rekisterin asianmukaisuuden valvonta on kuulunut, olisi laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja ylin poliisiviranomainen olisi salannut tämän tosiasian poliisiministeriltä.. Kyllä ne ovat vakavia asioita ja horjuttavat pahasti uskottavuutta poliisiin, ainakin sen ylimpään johtoon.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi ...
"Helsingin poliisilaitos ja mm. kansanedustaja Packalen, joka on ollut töissä siellä, väittävät, ettei kukaan rohkene tyhdy poliisin vasikaksi, jos tietolähde pitäisi rekisteröidä. Pitää kuitenkin muistaa, että ao. rekisteri on täysin salainen, eli kukaan ulkopuolinen ei saa tietoa sen sisällöstä."

Vai niin. Anonyymikö ryhtyisi itse vasikaksi, jos tietäisi, että hänet tuollaiseen rekisteriin vasikaksi kirjattaisiin? Sopii epäillä. Minä ainakaan en ryhtyisi. Salaiset ovat salaisia sitä varten, että joku ne salaisuudet rikkoo tai hakkeroi. Ja sen jälkeen vasikan henkikulta ei ole paljon arvoinen.

Kyllä ne vasikat poliisilta kaikkoavat, jos rekisteriin tietävät joutuvansa. Anonyymin luottamus salaisiin rekistereihin on viimeaikaisten tietovuotojen valossa naiivi.

Samasta syystä ministeri Räsäsen tai Poliisihallituksen kauhkoaminen siitä, että vasikoita ei ole ohjeen mukaisesti rekisteröity, on vähintäänkin kaksinaismoraalinen.

Anonyymi kirjoitti...

"Salaiset ovat salaisia sitä varten, että joku ne salaisuudet rikkoo tai hakkeroi. Ja sen jälkeen vasikan henkikulta ei ole paljon arvoinen. Kyllä ne vasikat poliisilta kaikkoavat, jos rekisteriin tietävät joutuvansa. Anonyymin luottamus salaisiin rekistereihin on viimeaikaisten tietovuotojen valossa naiivi".

Noin kuhkosi anonyymi edellä.

Sanotaan, että kansa luottaa ja tykkää suomalaisesta poliisista kuin konsanaan hullu puurosta! Mutta anonyymin vuodatuksesta päätellen ihmiset, ainakaan vasikat, eivät luota lainkaan poliisiin!

Olisi syytä muistaa, että kenenkään ei ole pakko ryhtyä poliisin vasikaksi eli tiedottajaksi. Miksi siis jotkut kuitenkin vasikoivat ja vieläpä ilmeisen mielellään sitä paitsi? Vaikka poliisi ei rekisteröisikään ilmiantajaansa, hän voi kuitenkin aina kertoa "epävirallisesti" vasikastaan eteenpäin muille poliiseille.

Kun tietoja ei rekisteröidä eikä valvota, niin se juuri mahdollistaa kaikenlaiset kähminnät poliisien ja rikollisten välillä. Rikollisjärjestöihin kuuluvat vasikat tiedottavat poliisille ja poliisi vastavuroisesti vasikoille muiden jengien tekemisistä. Näin jotkut "yhteistyökykyiset" vasikat voivat tehdä rikoksia täysin varmana siitä, ettei "tuttu poliisi" ota heitä kiinni ja ala tutkia heidän rikoksiaan. Heillä on lupa tehdä rikoksia tiettyyn mittaan asti ainakin!

Packalenit ym. unohtavat nämä vastaseikat autuaasti ja toittottavat vain, miten heidän laitoksellaan ollaan niin helevetin taitavaia ja "ymmärtäväisiä". Huh, huh!

Kyllä vasikat saavatkin kaikota, jos poliisi on noin kaksinaamainen ja typerä!

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän anonyymin niin, ettei hän ole vielä päättynyt ryhtyä vasikoimaan vaan haluaa ensin selvittää vasikkoinnin ehdot. Kenekään ei ole pakko ryhtyä vasikaksi, jolloin välttää hyvin yksinkertaisella tavalla riskin päätyä ko. rekisteriin.

Mutta jos välttämättä haluaa "vilpittömin mielin" avustaa "rehellistä suomalaista poliisia" vasikoimalla, niin voisihan sitä etukäteen tiedustella ao. poliisilta, että poistetaanko nimeni rekisteristä sen jälkeen, kun ko. rikosta koskeva esitutkinta on valmistunut. Kyllä rehellisen ja luotettavan suomalaisen poliisin sanaan voi täsäskin suhteessa luottaa, ei siinä mitään lomakkeita tarvita!

Poliisin ja syyttäjän ei tarvitse paljastaa vasikan nimeä mahdollisessa oikeudenkäynnissä eikä häntä nimetä todistajaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän anonyymin niin, ettei hän ole vielä päättänyt ryhtyä vasikoimaan vaan hän haluaa ensin selvittää vasikoinnin ehdot. Kenenkään ei ole pakko ryhtyä vasikaksi, jolloin välttää hyvin yksinkertaisella tavalla riskin päätyä ko. rekisteriin.

Mutta jos välttämättä haluaa "vilpittömin mielin" avustaa "rehellistä suomalaista poliisia" vasikoimalla, niin voisihan sitä etukäteen tiedustella ao. poliisilta, että poistetaanko nimeni rekisteristä sen jälkeen, kun ko. rikosta koskeva esitutkinta on valmistunut. Kyllä rehellisen ja luotettavan suomalaisen poliisin sanaan voi täsäskin suhteessa luottaa, ei siinä mitään lomakkeita tarvita!

Poliisin ja syyttäjän ei tarvitse paljastaa vasikan nimeä mahdollisessa oikeudenkäynnissä eikä häntä nimetä todistajaksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Poliisilaitokset rekisteröivät ilmiantajansa (vinkkimiehet, vasikat) täysin sekavan ja epäyhtenäisen käytännön mukaisesti.

http://yle.fi/uutiset/poliisit_rekisteroivat_ilmiantajansa_sekavasti/6948709

Tietolähderekisteri on käytössä mm. Oulun, Uudenmaan ja Etelä-Savon poliisilaitoksilla. Sen sijaan esim. Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Satakunnassa rekisteriä ei pidetä, ei myöskään Helsingissä.

Varsin outoa! Miten sisäministeriö tai poliisihallitus, jonka pitäisi valvoa sanottua rekisteriä, on voinut sallia ilmeisesti vuosikausia täysin epäyhtenäisen käytännön jatkumisen eri puolilla Suomea?

Anonyymi kirjoitti...

Miten ihmisestä tulee poliisin vinkkimies eli vasikka? Kenenkään ei ole pakko hommaan ryhtyä, sanotaan, mutta onkohan asia todellisuudessa aina näin?

Poliisi voi maksaa vinkkimiehelle palkkiota oikein poliisiasetuksen perusteella. Palkkiot lienevät käytännössä kuitenkin aika pieniä.

Luultavasti vasikkasuhde syntyy käytännössä useimmiten siten, että poliisi taivuttaa rikollisen tai "alamaailman tyypin" antamaan vinkkejä rikoskumppaneistaan tai tulevaisuudesssa tapahtuvista rikoksista. Poliisi ei siis maksa vinkeistä mitään, mutta lupaa esim. pikkurikolliselle - joskus hieman vakavampiakin rikoksia tehneelle - että hänen rikoksensa katsotaan tutkinnassa läpi sormien, jos hän suostuu toimimaan poliisin vasikkana.

Läpi sormien katsottu rikos voi olla joko jo tehty tai vasta vastaisuudessa tapahtuva pikkurikos, joka luvataan jättää huomiotta, jos tyyppi laulaa tietonsa muista ja muiden tyyppien tekemistä rikoksista. Vinkkimiehelle voidaan siis sallia oikeus pikkurikosten tekemiseen palkkioksi vasikoinnistaan. Mutta myös vähän isommissa rikosasioissa vasikalle saattaa toki olla hyötyä siitä, että tutkijoista joku tai jotkut ovat hänen entisiä tai nykyisiä "toimeksiantajiaan".

Tämä selittää sen, että vasikointiin ryhdytään, vaikka siitä saattaa joutua, kuten nyt on jopa eduskuntakeskustelua myöten väitetty, hengenvaaraan.

Anonyymi kirjoitti...

Tietolähde = vasikka on usein rikokseen osallinen. Vasikalle riittää se, ettei hänen osuuttaan rikokseen tutkita.

Anonyymi kirjoitti...

Uhkakuvien maalailu siitä, että poliisin vasikat tai vinkkimiehet saattaisivat joutua jopa hengenvaaraan, jos heidän tietonsa merkittäisiin rekisteriin, on outoa pelottelua ja merkki siitä, että rikostutkintaa saatetaan tehdä paljolti rikollisten ehdoilla. Nämä vinkkimiehet eivät nimittäin ole yleensä mitään puhtaita pulmusia vaan enemmän tai vähemmän vanhoja konnia.

Anonyymi kirjoitti...

Puhe suomalaisen poliisista, johon voi aina luottaa ja joka moraalisesti puhdas kuin pulmunen ja rehellinen, on hieman samanlainen myytti kuin puhe sitä, että Suomi on maa, jossa on kaikkein vähiten korruptiota koko maailmassa.

Kansa luottaa poliisiin pitkälti vanhojen mielikuvien ja SF-filmien sekä konstaapeli Reinikaisen lupasakkuuden perusteella. Jos tavallinen kansa tietäisi, miten härskisti tai välinpitämättömästi poliisi voi käytännössä toimia, sen luottamus poliisiin vähenisi tuntuvasti.

Tätä myyttiä poliitikot ja johtavat virkamiehet haluavat kuitenkin pitää yllä kaikin keinoin. Tuohon myyttiin nyt myös vaikeuksiin joutunut Mikko Paatero ääni väristen vetoaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

HS:n uutisen mukaan Poliisihallitus kertoi sisäministeriölle tietolähdetoiminnan puutteista ja epäyhtenäisestä käytännöstä jo viime vuonna.

Hm, miksi sitten Poliisihallituksen ylijohtaja Mikko Paatero kuuli kertomansa mukaan ko. asiasta eli mm. Hgin poliisilaitoksen tilanteesta vasta viikkko sitten. Eikö ylijohtaja tiedä, mitä hänen johtamansa virasto tekee vai eikö hän välitä perehtyä asioihin?

Anonyymi kirjoitti...

tietoa peliin: Jääskeläinen ei ratko syyttäjiä koskevia kanteluja (juuri taustavirkansa vuoksi) vaan ne on työnjaossa annettu AOA Pajuojalle.

Anonyymi kirjoitti...


Räsänen, Paatero, Riikonen ja kumppanit noudattavat jesuiittojen lanseeraamaa toimintamallia "tarkoitus pyhittää keinot". Helsingin huumeyksikön laittomat toimintatavat ovat olleet kadunmiehenkin tiedossa parikymmentä vuotta. Nyt kilvan pallotellaan vastuita ja harhautetaan keskustelua sivuraiteille, kun on alkanut haisemaan pahemman kerran.

Omat koirat purivat diktaattori Aarniota heti antamalla nimettömiä lausuntoja Hesarille laitoksen toiminnasta, vaikka ryk emäntineen ei ollut viikkoa ehtinyt putkassa istua. Jotain tuossa julkisuudessa palvotussa huumerikosyksikössä täytyy olla pahasti pielessä.

Vinkkimiesten touhuja katsotaan räikeästi läpi sormien. UB:n nokkamies on saanut Aarnion kanssa kaveeraamalla hankittua itselleen elintason, josta moni vuorineuvoskin olisi kateellinen. Kirjaimellisesti. Nyt muutaman vuoden takainen lehtiotsikko lienee kohta karua todellisuutta: poliisi johtaa suomalaista huumekauppaa. Saa nähdä rohkenevatko selvitysmiehet koko sotkua selvittää perinpohjaisesti vai tuleeko samanlainen farssi kuin edellinen huumepoliisiin kohdistunut virkarikostutkinta oli.

Kansanedustaja Tolvanenkin oli yllättäen huolestunut rikollispomon henkikullasta ja vyörytti vastuuta "ajattelemattomille vuotajapoliiseille". Onko Tolvasen ajama ideaalimaailma sellainen, jossa räikeät väärinkäytökset lakaistaan maton alle ja ollaan hiljaa? Eikö Tolvana tiedä, että maan väkivaltaisimman jengin UB:n johtajalla pitäisi olla jo "virkansa" puolesta ympärivuorokautinen poliisin seuranta päällä? Ai niin. Päivän Alibi kirjoitti, että jengin johtajalla on ollut hallussaan Aarion antamat pelipuhelimet joten voihan se olla, että kyseisen vinkkimiehen valvontaa on hieman laiminlyöty vastikkeena vinkeistä. Ehkä joku sai siinä sivussa edulliset tonttikaupatkin tehtyä.

Sama törkeä ja korruptoitunut meno tulee jatkumaan niin kauan kuin Paaterot, Riikoset ja huumerikosyksikön iänikuiset mätämunat saavat pysyä palleillaan. Riikonen nimitti putkassa istuvan Aarnion tilalle "Aarnion koulukunnan miehen" Petri Rainialan ja halusi osoittaa, että näillä pelisäännöillä mennään myös jatkossa.

Näyttäisi poliisin ylin valvonta olevan siis Hesarin ja etenkin oikeustoimittaja Susanna Reinbothin vastuulla, jotka näitä epäkohtia jaksavat sitkeästi nostaa esille ja kaivella. Tässä sotkussa media vallan vahtikoirana kyllä lunastaa paikkansa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perjantai-illan huuumaa", eli A-Streamin ohjelma on juuri päättynyt. Huh, huh!

Voi, helkkari mitä p-kaa lähetetään television pääkanavalta parhaaseen katseluaikaan! Toimittajat olisivat olleet omiaan jossakin nuorten tai lasten ohjelmassa, mutta nyt käsiteltävästä asiasta heillä ei ollut kyllä tuntunut olevan juuri minkäänlaista käsitystä tai tuntumaa. Kerta kaikkiaan velton tuntuista toimitustyötä!

Professorikuntaa edusti - jälleen kerran, kuinkas muuten - tämä Hgin tiedekunnan "Kalkkilaivan kapteeni" Kekkonen. Hänellä ei tunnu olevan nykyisin enää minkäänlaista itsekritiikkä, vaan hän lähtee, jos joku vain sattuu pyytämään, mukaan ohjelmaan ja juttuun kun jututun, vaikka hänen erityisosaamisensa eli "oikeushistoria ja roomalainen oikeus" on mahdollisimman kaukana modernin poliisin menettelytavoista ja salaisista pakkokeinoista. Professori oli keskustelusta ulkona kuin lumiukko, lähestulkoon kirjaimellisesti!

Pappa-Paaptero ilmeisesti käyttää sinistä poliisin virkapukua ilmeisesti myös ilta- ja yöasuna, sillä nytkin hän ilmaantui studioon koko sinisissään. Eikö Räsänen voisi hankkia joillakin määrärahoilla Mikolle kunnon arkipuvun, ettei sen tarvitsi myös vapaa-ajalla kulkea tuossa virka-asussa?

Keskustelu Räsäsen ja Paateron välillä - Kekkonen oli jutusta kokonaan ulkona - oli tyypillistä suomalaista ohipuhumista johtuen osin toimittajien lepsusta otteesta ja tietämättömyydestä.

Paatero yritti tietenkin omaa asemaansa parantaakseen vähätellä koko ongelmaa ja tietolähdeasiaa, mihin hän sai ilmiselvää tukea varsinkin nuorelta naistoimittajalta; ilmeisesti tuo "poliisin sininen" on omiaan vetoamaan myös nuorempiin naisiin! Paateron puheenvuorojen johdosta joutui jälleen kerran myötähäpeää tuntien ihmettelemään, millä ihmeen lihaksilla ja ansioilla tyyppi on nimitetty vaativaan virkaan. No, senhän tiedämme, että Paateron valitisi virkaansa hänen puoluetoverinsa eli silloinen sisäministeri Anne Holmlund. Nimitettävä ja nimittäjä ovat molemmat kotoisin Varsinais-Suomesta ja taitavatpa olla lähtöisin kumpikin Porin suunnalta eli Ulvilasta.

Päivi Räsänen oli ainoa, joka tuntui olevan kärryillä keskustelun kohtena olevasta asiasta. Jäin kuitenkin ihmettelemään, miksi ministeri lähtee perjantai-iltanakin mukaan johonkin täysin yhdentekevään viihdeohjelman tyyppiseen nuorten iltaan, jossa vakava ongelma ei takuulla saa sille kuuluvaa arvoa, vaan joka makaaberisuudessaan latistaa koko asian.

Ilmeisesti ministeri kuvitelee, että hänen pitää puheenjohtajana yrittää tälläkin tavoin kerätä pisteitä hupenevan kannatuksensa kanssa kamppailevan pienen puolueensa pussiin. Aika säälittävää.

Anonyymi kirjoitti...

Merja Ailus voisi vetää kunnon kännit 303.000 euron kunniaksi. Mistä muusta hommasta OTK saisi tuollaiset fyrkat?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tämä on sopimusyhteiskunta! Sopimus sitoo ja velvoittaa, vaikka sopimus olisikin huono.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jarkko Sipilän odotettu kirjoitus tilanteesta tuli tänään:

http://blogit.mtv.fi/elinkautinen/2013/11/22/paukkurauta-paivin-nopea-veto/

Sipilän mukan Paaterolle annettiin viikonloppu aikaa miettiä asemaansa ja vastuuta tilanteesta.

Tämän illan (onnetomasta) A-Streamin lähetyksessä selvisi, että Paatero oli itse pyytänyt Räsäseltä mainittua harkinta-aikaa. Ehkä Räsänen oli ollut valmis näyttämään Paaterolle ovea jo eilen torstaina, mutta Paatero halusi saada aikaa ja tilaisuuden lähteä omasta aloitteestaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aina kalvas Ylipoliisipäällikkö oli selvästi saanut muistiaankin takaisin, jopa kaksi 2 vuotta vanhoja asioita tuli mieleen.
Maanantaina saanemme kuulla ja nähdä virka-asuunsa sonnustautuneen Ylipoliisipäällikön vakuuttavan ja kansakuntaa kohahduttavan ilmoituksen...

Anonyymi kirjoitti...

MInä olen teidän päällikkönne, älkää hyväksykö muita päällykäisiä!

Anonyymi kirjoitti...

Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta kyllähän tässä on jo pitkään kaiholla muistellut Markku Salmisen aikoja. Siinä oli mies paikallaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kritiikki ilman parannusehdotusta ei ole minkään arvoista. Kuka olisi blogistin mielestä ollut oikea proffa esiintymään A-Stream -ohjelmassa?

Anonyymi kirjoitti...

Koko Trevoc jupakkahan sai alkunsa toisen Aarnioon kytkeytyvän virkarikostutkinnan sivutuotteena. Hesari uutisoi asiasta syyskuussa otsikolla "Tiivis yhteydenpito poliisipomoon kesti vuosia".

Nainen oli yrittänyt ottaa yhteyttä mm. Paateron palatsiin jo kesällä 2011. Hänelle ei edes vastattu. Vasta yhteydenotto Hesariin sai sisäministeriön tutkimaan asiaa ja nainen sijoitettiin keväällä 2013 salaiseen turvapaikaaan viranomaisten toimesta tutkinnan ajaksi.

Mitähän "raskauttavaa" tuolta vielä on tulossa? Nyt on menossa vasta prostituoidun kertomusten sivutuotteena syntyneen tutkintahaaran selvittely ja nyt jo Aarnion, Paateron ja Riikosen pallit keikkuvat.

Ailuksen ja Pankakosken lisäksi viikolla joutui tehtävänsä jättämään huhujen mukaan myös UB pomo luottamuksen mentyä. Paatero ja Tolvanen olivat julkisuudessa huolestuneita irtisanomissuojasta. Ihan turhaan. Huhujen mukaan tämä poliisin seurannassa oleva mies olisi rauhanomaisesti muilutettu omiensa toimesta ulkomaille tekemään johtopäätöksiä omasta toiminnastaan. Erorahojen suuruutta ei ole vuodettu julkisuuteen.










Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Kritiikki ilman parannusehdotusta ei ole minkään arvoista. Kuka olisi blogistin mielestä ollut oikea proffa esiintymään A-Stream -ohjelmassa?"

No, olisihan meillä esimerkiksi tämä kaikkien alojen asiantuntijana tunnettu professori Jukka Kemppinen...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eivätkö Aarnion lähäiset yhteydet tähän UB-pomoon, jonka turvallisuuden Paatero näkee jupakassa ainoaksi ongelmaksi, olleet esillä jo 5-6 vuotta sitten, jolloin Aarniota epäiltiin ensimmäisen kerran virkarikoksista? Silloin ko. yhteys lakaistiin maton alle ja Aarnio sai prosessissa oikeuslaitoksen avustuksella täysin puhtaat paperit.

Anonyymi kirjoitti...

Virolainen lienee oikeilla jäljillä. Huvittavaa on se, että sisäministeriössä asiasta on tiennyt tuolloin myös Robin Lardot. Joka siis nyt jahtaa Aarniota.

Mielenkiintoisia aikoja elämme. Pyhittääkö tarkoitus keinot vai rohjetaanko tässä tutkinnassa nostaa kissa reilusti pöydälle ja lakaista isolla luudalla?

Onhan näitä jupakoita ollut ennenkin. 1970-luvulla kärysi poliisin ansioristillä palkittu Pekka Erkkilä huumausainekaupasta. Joka yllätys yllätys on erään MOREN (UB) perustajan isäpuoli. Pienet on piirit pienessä maassa.

Anonyymi kirjoitti...

Keskustelussa on jäänyt kumman vähälle huomiolle mm tietolähdetoimintaa koskeva asetus nro 174/2008, jota on sittemmin muutettu asetuksella 1115/2009. Kannattaa tutustua!

Anonyymi kirjoitti...

Paatero asetti ansan ja vei Räsästä kuin litranmittaa....Paatero saa jatkaa ! Harmi !

Anonyymi kirjoitti...

Paaterolle Räsäsen tiedotustilaisuus oli tavallaan kannatuksenmittaus. Sen seurauksena hän oli saanut valtavasti viestejä, ettei hän saa jättää virkaansa. Siksi Mikko taipui, kansan tahdosta siis, jatkamaan poliisiylijohtajana.