lauantai 14. kesäkuuta 2014

851. Stubb - fantastinen valinta pääministeriksi


1. Kokoomus valitsi tänään Lahdessa uudeksi puheenjohtajakseen eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin. Hänestä tulee juhannuksen jälkeen samalla Suomen seuraava pääministeri. 

2. Stubb voitti äänestyksen toisella kierroksella sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon. Stubb sai 500,4 ääntä ja Risikko 349,2 ääntä. Kolmas puheenjohtajaehdokas, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, putosi kisasta jo ensimmäisellä kierroksella. Vapaavuori hävisi Risikolle vaalin ensimmäisellä kierroksella vain niukasti. Selvää on, ettei Vapaavuori olisi pärjännyt toisella kierroksella Stubbille, jos hän olisi voittanut ensimmäisellä kierroksella Risikon.

3. Alex Stubb on oppiarvoltaan filosofian tohtori ja ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hän nousi Matti Vanhasen toiseen hallitukseen ulkoministeriksi europarlamentaarikon paikalta, kun Ilkka Kanerva joutui tekstiviestiensä takia ja muunneltua totuutta puhuttuaan eroamaan tehtävästä.

4. Stubb valittiin toukokuun eurovaaleissa europarlamenttiin Suomen suurimmalla äänipotilla eli noin 150 000 äänellä. Hänen varamiehestään Petri Sarvamaasta tulee nyt Brysselin meppi. 

5. Paula Risikon valinta puheenjohtajaksi ja uudeksi pääminsteriksi olisi minusta ollut Suomelle suoranainen katastrofi. Hän on istunut ministerinä yhtäjaksoisesti seitsemän vuotta, mutta minua ja monia muitakaan ihmisiä Risikko ei ole tomillaan ja esiintymisellään lainkaan vakuuttanut. Häneltä puuttuu lähes tyystin talous-ja ulkopoliittinen kokemus ja osaaminen, hän on lähinnä pelkkä sosiaalipoliitikko.

6. Jan Vapaavuori oli puheenjohtajakisan suurin ennakkosuosikki. Valinnan tehneet kokoomuslaiset kuitenkin ymmärsivät, että Vapaavuori on jokseenkin väritön ja kapea-alainen poliitikko, joka puhuu ja paasaa mielellään talouspolitiikasta, mutta jolla on itse ollut elinkeinoministerinä Kataisen hallituksessa ensisijainen vastuu Suomen talouden todella kurjasta tilasta. Vapaavuori vaikuttaa turhan tärkeältä ja patruunamaisen pönäkältä poliitikolta. Lisäksi nuoruuden rikokset rasittavat hänen julkisuuskuvaansa.

7. Alex Stubb on kansainvälinen tyyppi ja rento, mutta samalla taitava poliitikko, jonka esiintymisiä ei tarvitse etenkään kansainvälisissä huippukokouksissa ja vastaavissa tilaisuuksissa myötähäpeää tuntien seurata. Hän hallitsee ulko-ja EU-politiikan hyvin ja on kahden hallituksen ministerinä toimiessaan saanut tilaisuuden perehtyä perusteellisesti myös kotimaan politiikkaan.

8. Etenkin vuoden 2015 eduskuntavaaleja silmällä pitäen Stubbin valinta oli kokoomuksen kannalta viisas ja, voisinko sanoa, suorastaan "fantastinen" asia. Hän on todellinen ääniharava, joka vetänee kokoomuksen äänestäjiksi myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan aiemmin kokoomusta äänestäneet.

9. Tänään oli suorastaan huvittavaa seurata, miten happamasti Timo Soini ja Juha Sipilä suhtautuvat Stubbin ylivoimaiseen voittoon Lahdessa. Nämä oppositiomiehet olisivat mieluusti nähneet Jan Vapaavuoren tulleen valituksi, sillä he ymmärtävät, että heidän puolueidensa on seuraavissa vaaleissa vaikea voittaa Stubbin johtamaa kokoomusta. 

10. Timo Soini ja Juha Sipilä haukkuvat räksyttävät Stubbia äärioikeistolaiseksi, Nato-haukaksi ja ties miksi. He eivät ymmärrä, että juuri Stubbin mutkaton ja rento suorapuheisuus saa ihmiset kiinnostumaan politiikasta ja valitsemaan vaaleissa puolueensa. Soini, Sipilä, Antti Rinne, Paavo Väyrynen ja monet muut vanhat kasvot kaluavat Nato-kysymyksessä vain iänikuista Nato-optiota.

11. Voidakseen menestyä ensi vuoden eduskuntavaaleissa keskusta ja perussuomalaiset joutuvat todennäköisesti turvautumaan "Venäjä-korttiin" - vai pitäisikö sanoa Putin-korttiin - mitä tulee Nato-kysymykseen. Kun Venäjä vastustaa Suomen liittymistä Natoon, niin Juha Sipilän, Timo Soinin ja muiden vanhoillisten ja varovaisten puoluejohtajien ei auta muu kuin yhtyä Putinin, Lavrovin ja "Putinin kavereiden" sankkaan kuoron, joka varoittelee suomalaisia harva se päivä Natoon liittymisen hirmuisista vaaroista!

12. Kun Stubbin valinta Lahdessa on varmistunut, niin eikös Jyrki Katainen, tämä ex-puheenjohtaja ja kohta myös ex-pääministeri, ilmoittanut heti, kun tv-toimittaja häntä haastatteli, että minusta tulee sitten 1.7. alkaen Olli Rehnin jälkeen pätkätalouskomissaari Brysseliin! Hämmästyttävää, sillä eihän hallituksessa ole vielä tiettävästi päätetty - ainakaan viralllisesti - mitään siitä, kuka on Suomen hallituksen ehdokas talouskomissaarin loppukaudeksi. Mutta selvää on, että kyseisestä asiasta eli Kataisen uudesta pestistä on sovittu kokoomuksessa salassa, sillä eihän Katainen olisi muuten lähtenyt lätkimään pääministerin paikalta. 

13. Samaan hengenvetoon Jyrki Katainen kertoi - jälleen ikään kuin täysin selvänä ilmoitusasianana - että hän tähtää syksyllä jonkin muun "painavan" komissaarin salkun haltijaksi. Tämä on sitä poliitista kähmintää, jota äänestäjät eivät ymmärrä eivätkä hyväksy, mutta jota maan hallitus harrastaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

14. Outo on myös tapa, jolla ns. johtavan poliittisen puolueen vajaat 800 edustajaa voivat ikään kuin itsestään selvänä asiana valita tasavallan hallitukselle uuden pääministerin, kun talousvaikeuksista toiseen joutunut pääministeri kyllästyy - EU-komission viran saamisen toivossa - kesken vaalikauden johtamaan hallitusta ja ilmoittaa muina miehinä kansalle, että "tämä oli sitten nyt tässä, hoitakaa hommat". 

15. Suomen perustuslaki sallii kuitenkin tällaisen demokratian vastaisen menettelyn ja pelin. Itsestään selvää tulisi olla, että koko hallitus eroaa ja maassa järjestetään uudet eduskuntavaalit, jos pääministeri ilmoittaa, että hän ei halua enää jatkaa tehtävässään.



Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kokoomuksen puoluekokouksen iltajuhlassa. Iltalehden jutun mukaan vantaalainen kansanedustaja Tapani Mäkinen kaappasi Paula Risikon syliinsä ja retuutti tätä vaarallisesti tanssilattialla (ks. oheinen kuva). Risikon mielestä Mäkisen temppu oli törkeä.

48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos en väärin muista, niin entisen pääministerit Lipponen kuin Vanhanenkin "ilmoittivat" tulevasta korkeasta "Eu virastaan".

Anonyymi kirjoitti...

Historiallinen käänne. Maassamme ei ole ollut suomenruotsalaista pääministeriä sitten Karl-August Fagerholmin (1958).

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös ihmetellyt, kuinka perustuslailliset prosessit ohitetaan. TV-uutisessa todettiin, että kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi on valittu A. Stubb. Ai valitseeko Kokoomus nykyää pääministerin? Pitää vissiin liittyä kokoomuksen. Pääministerin mukana eroaa koko hallitus. Perustuslain tasolla kyse on siis kokonaan uuden hallituksen nimittämisestä. Mistä tulee sellainen tulkinta ja käytäntö, että on ilman muuta selvää, että jatketaan samalla pohjalla ja tavalla kuin aikaisempikin hallitus? En siis puhu tässä uusista vaaleista vaan uusista hallitusneuvotteluista. Mitään minihallitusneuvotteluja ei perustuslaki tunne.

Anonyymi kirjoitti...

Rohkea ilmaisu blogistilta tuo "fantastinen". Stubb valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi ja tätä kautta mies sattui pääsemään suoraan pääministeriksi. Aika näyttää "fantastisuuden". Tuskin maan vähempiosaisille on tulossa sen fantastisemmat ajat kuin ennenkään. Fantastisuus voi koitua myös duunareiden vahingoksi. Mitä fantastista tämä Stubb -ilmiö on tähän mennessä tehnyt ministerinä?

Anonyymi kirjoitti...

Ex-valtiovarainministeri Iiro Viinasta (69) ei päästetty Kokoomuksen iltajuhlaaan Lahdessa - käännytettiin ovelta, vaikka Viinanen oli kutsuttu kemuihin.

Anonyymi kirjoitti...

Stubbin linjapuhe nyt aamulla oli sytyttävä ja valtavan hyvä. Huumoria ja "heittojakaan" unohtamatta. Puheen jälken taputettiin pitkään ja Stubb heitteli ylävitosia kokousedustajien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Uudet vaalit olisi todellakin ainoa järkevä ratkaisu tässä tilanteessa. Tätä mieltä ovat monet politiikan asiantuntijatkin, mm. Risto Uimonen. Luulisi myös että kokoomukselle tämä sopisi vallan mainiosti, koska Stubbin johdolla kokkarit mitä todennäköisimmin voittaisi vaalit. Alex hoi! Näytä nyt valtiomiestaitosi ja hajoita hallitus!

Keskipohjalainen kirjoitti...

Ei parane kiistää, etteikö A. Stubb olisi sytyttävä. Kuopio-Jukolan vuoksi yön valvoneena silmät ristissä kampesin itseni hänen 1. linjapuhettaan kuuntelemaan.

Alkuun ihmettelin mm. sitä, että oikein paperille kirjoitettu puhe oli niin huonoa suomea. Mutta sitten Alex yllätti jälleen ja muistutti huonosta possessiivisuffiksin käytön puutteestaan! Ja sai anteeksi tekstin/puheen kielimokat.

Ylen politiikan toimittajat hyvin huomioivat, että olennaisinta ehkä oli se, mitä A. Stubb ei käsitellyt puheessaan lainkaan. Ja se oli mm. NATO. Tausta- ja avustajatiimi siis toimii...

Jos ja kun A. Stubb ihan aikuisten oikeasti kannattaa ja ajaa avoimempaa politiikkaa, toivottavasti se tarkoittaa myös kaikkia mahdollisia hankalia asioita tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa: on siis sallittava keskustella ja käsitellä pakkåruåtsia, sosiaaliturvamme porsaanreikiä, maahanmuuttopolitiikan kustannuksia, kerjäläisasiaa (jonka käsittelyn/keskustelun AS ministeriaitiosta pari vuotta sitten kielsi) jne.

Anonyymi kirjoitti...

No läytyisikö täältä vastaus siihen, mistä tuli nuo äänten kymmenykset? Miksi äänimäärät eivät siis olleet kokonaislukuja?

Anonyymi kirjoitti...

Voi näitä kepulaisia pilkunnussijoita! He tarttuvat mieluusti sellaisiin pikkuasioihin kuin possessiivisuffiksien puutteisiin ja
äänimäärien kymmenyksiin!
Pitäkööt vain huolen siitä, että Juha Sipilä ajaa säärikarvansa ennen kuin lähtee Alexin kanssa pyöräretkelle!
Nim. Säärikarvoissa suhisee.

Jari Vento kirjoitti...

Perustuslaki taipuu mille tahansa mukaillen poliitikon ja virkamiesten toimesta. Suomessa tarvittaisiin kaksi rakenteellista demokratian uudistusta. Aidosti riippumaton tuomioistuin laitos sekä ylimmät laillisuusvalvojat. Lisäksi perustuslaki (valtiosääntö) tuomioistuin.Olen 23.11.2013 suorassa Radiolähetysjärjestö YLE Ykkösaamu TP Sauli Niinistö:lle esittänyt asiaa koskevan kysymyksen. Presidentti otti myönteisen kannan jo. kysymykseen.

Anonyymi kirjoitti...

Stubbilla on takanaan kaksi ministerinpostia, jotka molemmat jäivät tyngiksi. Tämän kolmannen kohdalla käy samoin. Sänkimies, sanoohan sen jo nimikin!

Anonyymi kirjoitti...

Stubb vahvistaa suomenkielisen kulttuurin itsetuhoista kehitystä aatetoveri Lipposen viitoittamalla "pelastakaa ruotsinkieli" tiellä.

Suomen Leijona ei enää pärjää, Iisalmessakin löytyy pian Tiger of Sweden ja se toinen Tiger, tanskalainen Tiimarin syöjä. Gigantti myös.

Saksalainen filosofi Hannah Arendt käytti osuvaa luonnehdintaa, kun hän selitti, että valtava pahuus ja tuhoavat joukkoliikkeet eivät tarvitse levitäkseen läpeensä pahoja ihmisiä vaan jokapäiväistä piittaamattomuutta ja kyseenalaistamatonta tottelemista. Arendtin mukaan paha kertyy ja kasvaa "pahuuden arkipäiväisyydestä".
Ilmiöstä saa viitteitä – kuten luonnehdinta antaa ymmärtääkin – jokapäiväisessä elämässä. Suomalaisille näyttää olevan vaikeaa puuttua, katkaista piittaamattomuus. On helpompaa katsoa muualle.

Anonyymi kirjoitti...

"Stubb vahvistaa suomenkielisen kulttuurin itsetuhoista kehitystä aatetoveri Lipposen viitoittamalla "pelastakaa ruotsinkieli" tiellä".

Tuo on yksi esimerkki tyypillisestä törkypuheesta, syvältä Kepun tai persujen riveistä, olettaisin. Myös Juha "Säärikarva" Sipilä kannattaa pakkoruotsia, hänkin on siis "itsetuhoisien" edusmies.

Anonyymi kirjoitti...

Juha "Sipoo" Sipilä ajelee sähkövetoisella miljoona-autolla moikkailemaan paksulompsaisia kavereitaan. Mahtaako kannettu vesi pysyä kaivossa, pohditaan maakuntien tuvissa.

Anonyymi kirjoitti...

Se hyvä veli -järjestelmä ja poliittinen kähmintä, johon blogisti ansiokkaasti puuttui Jyrki Kataisen tulevan komissaarin pestin kohdalla saa kritiikkiä ja paheksuntaa myös tulevalta pääministeriltä.

Stubb totesi Nykypäivässä (22.05.2014):

- Management by perkele ei toimi. En voi sietää politikointia, päsmäröintiä tai junailua. En voi sietää sulle mulle -politiikkaa. Niitä ei minun mielestäni tarvita. Katso Jyrkiä, hän sanoo.

Words, words, words!

Verkkouutisissa (15.6.2014) Stubb sanoi:

– On ilman muuta selvää, että jos olen Suomen seuraava pääministeri, tulen nimittämään Jyrki Kataisen Suomen seuraavaksi komissaariksi.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoitti: ”Hän hallitsee ulko-ja EU-politiikan hyvin ja on kahden hallituksen ministerinä toimiessaan saanut tilaisuuden perehtyä perusteellisesti myös kotimaan politiikkaan”.

Uskallan olla eri mieltä jälkimmäisestä väitteestä. Stubbin heikkoutena on nimenomaan pidetty vähäistä osaamista ja kiinnostusta kotimaan politiikkaa kohtaan. Myöskään Pohjoismainen yhteistyö ei häntä innosta ("Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa”). Hänen ainoa vahvuutensa on ulko- ja EU-politiikka ja se, että hän hallitsee amerikkalaistyylisen mallin tehdä politiikasta suurta show'ta. Hänen suurin luomuksensa ulkoministerinä, maabrändityöryhmä, epäonnistui surkeasti. Sitoutumista työn läpiviemiseen ei löytynyt.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymiltä tyypillisen typerää ja kaunaista mustamaalausta Stubbista.

Hän ei kerro, mihin väitteensä perustuvat, vaan hänelle riittää, että Stubbia"on pidetty". Kuka on pitänyt ja millä perustella? Eivät ainakaan Stubbia viime EU-vaaleissa äänestäneet 150 000 suomalaista. Stubb on osallistunut kahden eri hallituksen ministerinä merkittävien kotimaan politiikkaa koskevien päätösten tekemiseen.

Anonyymi jaksaa vatvoa myös, kun ei muuhun aivokapasiteetillaan pysty, slogania "vitusta ja paskasta". Tuo tokaisu ei kuitenkaan osoittanut AS:n välinpitämättömyyttä tai kiinnostuksen puutetta pohjoismaisesta yhteistyöstä, vaan sitä, että hän piti Pohjoismaiden Neuvoston ao.istuntoa vähemmän kiinnostavana.

Sellaisiahan nuo kokoukset ovat aina olleet, vai tietääkö joku, olisiko noissa kokouksissa päätetty joskus joistakin tärkeistä kaikkia pohjoismaita koskevista asioista?

Pohjoismaat ja PN ovat nykyisin pikkutekijöitä, kun Suomi on EU:n jäsen ja meillä on yhteisvaluutta eurossa ja tämä globaali talous, Venäjän tilanne jne.

Anonyymi kirjoitti...

Virolainen ei näytä ymmärtävän, että kotimaan politiikka on totaalisesti sisäpoliittista vääntöä muiden puolueiden kanssa. Mitä kokemusta Stubbilla on tästä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hallituksessa ministerit osallistuvat tietenkin kaikkien päätösten tekemseen ja "vääntämiseen", eivät vain oman ministeriöönsä kuuluvien asioiden. Kataisen sixpack-hallituksessa ja jo sitä ennen Vanhasen hallituksessa Stubb on tottunut myös "sisäpoliittiseen vääntöön" muiden puolueiden kanssa. Hänellä on todella hyvä kokemus ko. väännöstä, ei vain opposition, vaan myös hallituspuolueen kesken.

KOkemus ko. "väännöstä" ei muuten voi olla ratkaiseva kriteeri, kun maahan valitaan pääministeriä. Jos olisi, niin sillonhan esim. Timo Soini, joka on "vääntänyt" ja 17 vuotta persujen puheenjohtajana vaikka mistä, pitäisi iliman muuta valita pääministeriksi!

Katsotaan siis rauhassa, miten käy kohta oppivelvollisuusiän korottamista koskevassä väännössä kokoomuksen ja demareiden välillä. Tuo uudistus on minusta melko järjetön asia, jota SDP kuitenkin ajaa sitkeästi, vaikka uudistuksen todelliset kustannukset tulevat todennäköisesti karkaamaan moninkertaisesti arvioiduista 15 miljoonasta eurosta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

ILta-Sanomien mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisassa kolmanneksi jäänyt Jan Vapaavuori suorastaan raivostui, kun hänelle ja hänen puolisolleen ei löytynyt kokoomuksen iltajuhlassa tilaa puheenjohtajaksi valitun Alexander Stubbin pöydässä.

- Janne otti pahasti nokkiinsa. En kuullut, mitä hän sanoi, mutta body language oli sitä luokkaa, että oksat pois, lähellä istunut silminnäkijä kertoi IS:lle.

Heh, heh! Tällainen "vakaa" ja "harkitseva" ministererikö kokoomuslaisten olisi pitänyt valita uudeksi puheenjohtajakseen? Nyt se "vääntää" jo omiensa kanssa mitättömistä asioista!

Anonyymi kirjoitti...

Pari huomiota:

Stubbin ”kansansuosio” mitattiin EU-vaaleissa, joissa noin 60 prosenttia äänioikeutetuista kansalaisista vaikeni. Hän meni läpi Eurooppa tarvitsee asiantuntijansa -sloganilla. Moni Stubbia äänestänyt varmasti tiedosti ja ymmärsi osallistuvansa myös kokoomuksen puheenjohtajan ja tulevan pätkäpääministerin valintaan, mutta oli myös niitä, jotka tunsivat tulleensa ”hämätyiksi”.

Pääministerin poliittinen liikkumavara on kuviteltua pienempi. Tärkein ominaisuus ei ole rakentaa omaa henkilökulttia ja johtaa joukkoja edestä kuten puusta veistetty keulakuva johtaa laivaa, vaan kyky rakentaa yhteistyötä; pitää hallituksen joukkoa kasassa ja ratkaista vaikeita ristiriitaisia odotuksia. Stubb on mainostanut itseään uuden poliittisen kulttuurin edustajana ja aikovansa muuttaa hallituksen toimintatapoja. Mielenkiinnolla seuraamme, mitä nämä uudistukset ovat ja miten hän onnistuu puheenjohtajana.

Iso laiva kääntyy hitaasti, eikä kärsivällisyys ole nopeisiin liikkeisiin tottuneen Stubbin paras luonteenpiirre, mutta kaikesta huolimatta onnea ja menestystä!

Kamunen kirjoitti...

Peruutuspeiliin katsovat nostivat Stubb'n valtaistuimelle.

Ihmisluonne paljastuu edelläkävijöiden omien kokemuksien välityksellä, niin kaikkialla liikkkuvien venäläisten turistien ja bisnesmiesten kuin Alexander Stubb'nkin ansiosta. Myös meille suodaan valoa ennemmin tai myöhemmin, koska valta ei asukaan pilven reunalla, vaan kielessä, miten sitä käytetään kansan hallinnnan aseena.

Suomenkielisyyteen liittyy yhä lapsenuskoinen ajatus pelastuneesta kansastamme, ikäänkuin olemassaolomme olisi suoranainen ihme ilmestyskirjan pedon vieressä.

Anonyymi kirjoitti...

Näytön paikka, nyt voi yrittää toteuttaa fantastisimmatkin fantasiat, mitä niitä sitten onkaan.
Vihaisten lintujen maassa näyttää olevan pallo hukassa.

Skorpioni kirjoitti...

Stubb on mm. saksalaisten johtavien poliitikkojen lapsellinen eli naivi, mikä arvio on oikea, kun katsoo Stubbin esiintymistä. Sanoisin, että Stubb on sekä naivi että täysin kokematon. Tiedän monta henkilöä, jotka äänestivät Stubbia EU-vaaleissa vain sen takia, että he olisivat päässeet passittamaan Stubbin EU-parlamenttiin.

Persut jas Kepu ovat tietysti mielissään, kun Stubb äärioikeistolaisena tuo Kataista selvemmin ersille kokoomuksen todellisen "karvan" eli rikkkaiden ja hyväosasiten taikka vain muuten vain höynähtäneiden pyrkimykset politiikassa. Hyvä niin. Veikkaan, että Stubbin johdolla kokoomus saa rökäletappion seuraavissa vaaleissa ja Stubb häipyy "kartalta" jonnekin liikeyritysten palvelukseen.

Ei piru vie kukaan jaksa katsella miehen irvistelyä ja koppavuutta monta kuukautta. Näin se on!
Olkoonpa mies vaikka mikä tohtori hyvänsä!

Anonyymi kirjoitti...

Todellisuudessa Juha Sipilä ja Soini olisivat mielellään nähneet Jan Vapaavuoren seuraavana pääministerinä, koska tämä ei vedä läheskään samalla tavalla uusia äänestäjiä mitä Stubb tekee. Siksi Sipilä ja Soini ovat nyt niin happamia, niin happamia! Keskusta, persut ja demarit kamppaileva keskenäänt toiseksi suurimman puolueen paikasta.

Persuilla ei ole mitään asiaa myöskään vaalien jälkeiseen hallitukseen, vaikka Soini hallituskipeydessään vei persukaksikon EU-parlamnetissa brittiläisen konservatiivipuolueen, jota johtaa EU-kielteinen pääministeri David Cameron.

Juha Sipilän johtaman keskustan gallupakannatuksen huippu on saavutettu ja nyt puolueen kannatus laskee tasaisesti kohti ensi vuoden eduskuntavaaleja mentäessä.

Anonyymi kirjoitti...

"Todellisuudessa Juha Sipilä ja Soini olisivat mielellään nähneet Jan Vapaavuoren seuraavana pääministerinä, koska tämä ei vedä läheskään samalla tavalla uusia äänestäjiä mitä Stubb tekee. Siksi Sipilä ja Soini ovat nyt niin happamia, niin happamia! Keskusta, persut ja demarit kamppaileva keskenäänt toiseksi suurimman puolueen paikasta."

Eduskuntavaalit ovat eduskuntavaalit. Niissä äänestetään paljon enemmän henkilökohtaisia paikallisia tuttuja kuin eurovaaleissa. Stubb on ehdolla vain yhdessä piirissä. Mitä happamuuksiin tulee, niin oppositiojohdon tehtävä on olla opponenttina.

Kyllähän hallitus kiistämättä on totaalisessa kriisissä, kun vaikka kuinka moni ministeri on vaihtunut, ja nyt vaihtuu virallisesti jo hallituskin pääministerin vaihtuessa.

Mitä äänisaaliisiin tulee, Kokoomuksen ääniosuus LASKI viime eurovaaleissa. Stubb oli niissä vaaleissa ehdokkaana. Se viittaa siihen, että ihan kauheasti uusia äänestäjiä Kokoomus ei ole kyennyt keräämään, vaan Stubbin äänet ovat olleet lähinnä pois muilta kokoomuslaisilta. Tai siis, että muut ovat keränneet suhteessa enemmän Kokoomusäänestäjiä ja uusia äänestäjiä kuin Kokoomus muita.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Eduskuntavaalit ovat eduskuntavaalit. Niissä äänestetään paljon enemmän henkilökohtaisia paikallisia tuttuja kuin eurovaaleissa. Stubb on ehdolla vain yhdessä piirissä".

Tuollaisia "totuuksia" lateli anonyymi edellä. Hänelle tiedoksi, että kaikki eduskuntaan pyrkivät ihmiset, myös esim. puoluejohtajat Timo Soini ja Juha Sipiläkin, voivat olla Stubbin tavoin ehdolla vain yhdessä vaalipiirissä. Eivät muut puoluejohtajat ole Stubbia yhtään paremmassa asemassa.

Viime vaalit v. 2011 kokoomus voitti, sillä siitä tuli maan suurin puoluea ja siis pääministeripuolue. Tämänkin asian anonyymi on Stubbin vastaisessa kiihkossaan autuaasti unohtanut. Keskusta ja demarit kärsivät viime vaaleissa oikein karmean rökäletappion.

Stubb oi myös viime eduskuntavaaleissa suurin ääniharava ja keräsi muistaakseni Uudeltamaalta 40 000 ääntä.

Eduskuntavaalit eivät toki ratkea vain tuttuja äänestämällä. Puoluejohtajien monilla tv:n vaalitenteillä ja -keskusteluilla on tunnetusti varsin ratkaiseva merkitys silloin, kun äänestäjät valitsevat puolueetta, jonka ehdokkaita he vaaleissa äänestävät.

Luulisin, että Stubb tulee pärjäämään vaalitenteissa hyvin ja paremmin kuin puoluejohtajana ikivanha ja loppuun kulunut Timo Soini ja hieman tyhmiä vitsejä heittelevä keskustan Juha Sipilä.

Anonyymi kirjoitti...

Jo vain on ollut hillitöntöä menoa tuolla Lahdessa, näissä Stubbin juhlissa!

Ensin tämä Jan Vapaavuori hiiltyi niin hirmuisesti - onneksi ei ruvennut mätkimään ketään turpiin nuoruuuden päiviensä malliin! Ja sitten tämä Vantaan hurja Tapani Mäkinen, jota on epäilty uransa aikana vaikka minkälaisista kähminnöistä ja "ahdisteluista", tempaisi täysin yllättäen Paula Risikon syyliinsä "tanssiin", jolloin molemmat kaatuivat laattialle selälleen!

Törkiötä kyllä! Ollaankohan siellä oltu ollenkaan selvin päiten?

Anonyymi kirjoitti...

ESS:n mukaan illan aikana ehdittiin nauttia tuhatkunta pulloa kuohuviiniä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa on ilmeisesti totuttu koko vaalikauden istuviin hallituksiin niin pitkään, ettei muisteta että hallitus(pohja) voi myös vaihtua vaalikauden aikana. Enemmistöhallituksen lisäksi voi olla jopa vähemmistöhallitus tai virkamieshallitus. Kaikkia on Suomessa ollut - varsinkin Kekkosen aikana. Hallituksen kaatuminen ei ainakaan valtiosäännön mukaan tarkoita Eduskunnan hajottamista. Hallituksia on kaatunut ja kaadettu kautta historian.

Toinen mediailmiö on puhe "vaalien aikaistamisesta" tai "ennenaikaisista vaaleista". Oikeasti kysymys kysymys on siis Eduskunnan hajottamisesta, mitä kukaan ei tohdi lausua ääneen. Eduskunnan hajottaminen on iso juttu, eikä pelkkä aikataulukysymys kuten poliitikkojen puheista voisi päätellä. Eduskunta on viimeksi hajotettu vuonna 1975 presidentti Kekkosen määräyksestä.

Nykyisen valtiosäännön mukaan Eduskunnan hajottamiseen tarvitaan pääministerin perusteltu esitys ja tasavallan presidentin päätös tämän kuultua eduskuntaryhmiä. Eduskunnan on myös oltava koolla.

Eduskunnan hajottaminen on ollut lähinnä oppositiopuolue Keskustan päiväuni. Sillä on kiire koska ensi keväänä Keskusta mahdollisesti ei ole enää suurin puolue. Tässäkään valtiosääntö ei vaadi että pääministerin pitäisi olla suurimmasta puolueesta, näin vaan on sovittu. Kataisen hallitusta muodostettaessa oli jo lähellä ettei SDP:n Urpilainen olisi siirtynyt hallitustunnustelijaksi. Tämä ilmeisesti johti osaltaan siihen, että Vasemmistoliitto otettiin takaisin neuvotteluihin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenköhän noista minihallitusneuvotteluista oikein selvitään kun Vihreät eivät tule hyväksymään uutta ydinvoimalupaa? Eli Vihreätkin tulevat jättämään hallituksen, viimeistään syksyllä. Eikö olisi tosiaankin viisainta panna pillit pussiin ja käydä uudet vaalit, hetimiten. Mikä ihmeen hinku näillä kokkareilla ja demareilla on pitää hallituspaikoistaan kiinni?

Juha Sipilä muuten kuvasi osuvasti Kataista että noin surkealla työtodistuksella olisi todella vaikea löytää uutta duunia normaalissa työelämässä. Kataisen johdollahan hallitus epäonnistui lähes kaikissa tavoitteissaan. Kuitenkin miestä ollaan väkisin viemässä EU:n huippuvirkoihin. Ööh?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höh! Kukaan, edes Paavo Väyrynen, ei todellisuudessa usko, että Juha Sipilä olisi pääministerinä pärjännyt yhtään Kataista paremmin!

Sipilä yrittää vain olla nokkela tuollaisilla typerillä heitoillaan. Se on sitä oppositiomiehen retoriikkaa, ei muuta. Sipilän lääke oli 2-3 kuukautta sitten myydä valtion omaisuutta 9 miljardila eurolla, kun Kataisen hallitus päätyi vain 1,9 miljardin omaisuuden myyntiin. Jos Sipilästä tulisi pääministeri, hän panisi pian kaikki valtiojohtoiset yritykset sileiksi saman tien.

Jyrki Katainen ei ole ollut yksityisen firman toimitusjohtaja eikä hän pyri "yksityiselle puolelle" pääministerikautensa jälkeenkään.

Jos Juha Sipilä olisi jatkanut omassa firmassaan/firmoissaan, ne olisivat epäilemättä menneet nurin jo aikoja sitten. Sipilä on tehnyt omaisuutensa mymällä firmansa oikeaan aikaan, tuossa ei ole paljonkaan syytä minkäänlaiseen rehvasteluun.

Anonyymi kirjoitti...

Jahas, yöpakkaset alkoivat heti kun hallituksen pääministeriksi nostetiin himonatottaja Alex Stubb! Saa nähdä, milloin hallitus saa Venäjältä nootin ja Stubb kutsutaan Novosobirskiin Putinin haukuttavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Pelitilanne nyt KHO 109 - KKO 40.

Anonyymi kirjoitti...



Virkistävä kirjoitus!

---

Stubb oli kolmesta välttävästä paras. Kykypuolue ei parempaan pystynyt.

Hänen intohimonaan on ollut jääkiekko, isän jalanjäljissä. HIFK:n yhtenä pomona faija toimi pitkään, kunnes lensi ulos. Alex on myös halunnut kiekkoilijaksi, mutta ei taito riittänyt. Sittemmin hän on kiirehtinyt kättelemään ja juttelemaan kiekkotähtien kanssa aina, kun tilaisuus on koittanut. Kiekkotähdet eivät hänen luo ole tulleet.

Terveet elintavat näkyvät toki ja innostavat muitakin ~samanikäisiä.Taas on hyväkuntoinen pm, kuten Katainen. Talousymmärrys vaan ei loista kansakuntamme iloksi, niinpä isojen maiden mielistelyä on taas tiedossa. Saksa rulaa, Alex seuraa.

Kataisen minipesti komissaarina on yks hailee. Rehniä heikommin ei voi toimia (Suomen kannalta), ja onhan tuossa se etu, että koska talous ei välivuosia tunne, Kataisen taidot pitempää komissaarin postia varten tulevat mitatuiksi. Toivottavasti älliä piisaa.

Päivän uutisista mielenkiintoisin on Kiurun junailema koulupomon valinta. Joku tri katsoo, että ministerin härskiyden takia ministerieroakin tulisi pohtia.

Ja luntakin satoi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nuo suomalaiset, nuo persut ja kepulaiset, on sitten tyhmää ja alituiseen nälvimiseen taipuvaista porukkaa, ei voi muuta sanua!

Pelko ja pahansuopeisuus poijes, sillä Stubb toki junailee meille paremman Suomen!

Anonyymi kirjoitti...

Vapaavuoresta:

Hänhän oli asuntoministeri. Eipä tullut erityisemmin uusia vuokra-asuntoja pk-seudulle. Asuntojen hinnat pysyivät hyvin yllä.

V. oli yhteen aikaan Sukarin ym. kauppakeskusten blokkaaja ja siten "pienen ihmisen asialla". Oliko kuitenkin niin, että Fribergien perillinen ajoikin vanhojen asuntomassojen arvojen ylläpitämistä? Siihenhän ei iso vuokra-asuntomassa sopisi kuvaan, koska silloin asuntohinnat voisivat hyvinkin laskea.

btw. Kun parisen vuotta sitten STX:n risteilijä meni Ranskaan, V. torppasi ajatukset valtiosta telakan osaomistajana. - Nyt kun neljä (4!) risteilijää ja vajaat 100 000 miestyövuotta on mennyt Ranskaan ja Saksaan (noille avustettaville kehitysmaille; EU:n etuhan oli kokoomushypettäjien mielestä tärkeintä 2 v sitten), niin on eri ääni kellossa.

Vapaavuori olisi ollut katastrofi pm:ksi. Stubb on häneen verrattuna mukiinmenevä.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko sitten Tapani Mäkisestä, tästä "Vantaan kaatajasta", jonka mottona kuulemma on "Mäkinen käy päälle, säällä kuin säällä", ollut kokkareiden puh. johtajaksi?

Kun Mäkinsestä, joka kannatti puheenjohtajaksi Vapaavuorta, ei ollut Stubbin kaatajaksi, hän päätti kuitenkin kaapata Risikon ja kaatoi tämän "tanssin pyörteissä" parketille seljälleen.

Ja kaikilla oli niin kliffaa, paitti Paulalla, jonka mukaan Tapsan temppu oli törkiö.

Anonyymi kirjoitti...

Aika villinä tuo Risikkokin näytti käyvän kun selvisi että leidi pääseekin toiselle kierroksille. Näittekö minkä tanssin hän pisti pystyyn? Ainakin minulle tuli hiukan myötähäpeän tuntu. Aika yllättävä reaktio Risikolta, kun hän muuten on aina niin asiallinen ja hillitty.

Mutta ihan oikeesti, tuossa olisi voinut käydä pahastikin. Mitäs jos Risikolta olisi murtunut käsi? Tai mennyt lonkka sijoiltaan? Tai peräti halvaantunut? Pitäisi pystyä hillitsemään itsensä, vaikka olisi kuinka kivaa olla kännissä. Tässä oli nyt onni myötä. Toivottavasti mies ottaa opiksi jatkossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Tapani Mäkinen taisi olla yksi niistä muistaakseni 5-6 mieskansanedustajista, joiden väitettiin Hesarin julkaisemassa jutussa muutama vuosi sitten ahdistelleen eduskunnassa naispuolisia työntekijöitä. Ko. kansanedustajien nimet mainititin ko. lehtijutussa.

Vain yksi näistä kansanedustajista eli Lyly Rajala (kok., aiemmin kristilliset) nosti kunnianloukkaussyytteen jutun laatinutta toimittajaa vastaan.

Rajalan nostama syyte hylättiin sekä Helsingin käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

Anonyymi kirjoitti...

I-S:n ja Iltalehden julkaisemien juttujen mukaan Tapani Mäkisen parketilla suorittama "kaato", joka kohdistui siis Paula Risikkoon, tapahtui jo puheenjohtajaäänestystä edeltäneenä päivänä pidetyssä iltajuhlassa. Jos Risikko olisi loukaantunut "selätyksessä", hän olisi mitä voinut hyvin jäädä ensimmäisellä kieroksella kolmanneksi ja pudonnut finaalista, jollei hän olisi vammojensa takia kyennyt heti hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä.

Olisiko tapahtunut niin, että riittävän usea Vapaavuorta äänestämään aikonut edustaja on kääntänyt Tapani Mäksen tempun johdosta kantansa ja antanutkin ensimmäisellä kierroksella lohtuäänensä Risikolle?

Tapani Mäkisen, tämän "Vapaavuoren miehen", härski temppu koitui tässä tapauksessa siis Jan Vapaavuoren kohtaloksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olipahan tällä Mäkisen poijaalla vauhdikas ilta Lahdessa!

Ensin "Paulan kaato" parketilla ja sen jälkeen miestä uhatiin antaa "aktivistien" toimesta turpiin, kun herra poistui myöhemmin illalla tai yöllä lahtelaisesta ravintolasta. Aktivistit ehtivät jo kaataa Mäkisen katuun ja painaa poliitikon päätä asfalttia vasten.

Pohjolaasta meininkiä kerrassaan!

Anonyymi kirjoitti...

Tästä syntyi kuitenkin ns. Mäkisen määritelmä: "Alkoholilla ei ollut suurta osuutta asiaan."

Anonyymi kirjoitti...

"Vapaavuoresta:

Hänhän oli asuntoministeri. Eipä tullut erityisemmin uusia vuokra-asuntoja pk-seudulle. Asuntojen hinnat pysyivät hyvin yllä."

Tuli niitä. Mutta ei määräänsä enempää. Toisin sanoen: vuokra-asuntoja on tullut luokkaa 40 % uudesta asuntokannasta. Suomessa on nyt enemmän vuokra-asuntoja kuin ikinä maan historian aikana, peräti 800 000 kappaletta. Niissä asuu 1,3 miljoonaa suomalaista. Omistusasuntoja on 1,7 miljoonaa. Niissä on keskimäärin selvästi enemmän asukkaita per asunto.

Keskeinen syy vuokra-asuntojen tarpeen huomattavaan kasvuun on ollut valtion määräämässä tukipolitiikassa, joka pakottaa monet asumaan vuokra-asunnoissa. Erilaiset asumistuet kun jaetaan vuokra-asujille.

Toinen keskeinen syy on ollut ns. kasvukeskuspolitiikka, jossa valtion rahoja kasvukeskuksiin voimakkaasti suuntaamalla (ja valtion työpaikat yliopistokaupunkien ulkopuolelta suurelta osin lakkauttaen, joihin liittyy myös huomattava määrä yksityisen sektorin tukityöpaikkoja siivouksesta, vartioinnista, tulostuspalveluista, takseista jne.) on enemmän ja vähemmän pakotetusti laitettu muuttamaan yliopistokaupunkeihin. Uuden hallituksen hallitusohjelma aikoo entisestään vahvistaa tätä muuttoliikettä. Sen työllisyyspaketti päätettiin suunnata alimpien työttömyysasteiden kuntiin.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi unohti kommentissaan valtion tuen omistusasunnon ostamiselle lainarahalla. Asuntolainan korkojen vähennysoikeuden poistaminen verotuksessa kokonaisuudessaan on harkinnan alla. Tämä uudistus koskisi noin 1,2 miljoonaa suomalaista, joilla on asuntolainaa.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas mukava käydä taas lukekemassa pitkästä aikaa herra Virolaista, ja sitten taas törmäsi sen tyyliseen kommenttiin, joka muistutti miksi se aikanaan jäi.

Stubista ei itsellä ole mielipidettä mihinkään suuntaan, ulkopoliittisissa asioissa stubbstanssi ilmeisesti on melko vahva ja muutenkin habitukseltaan helposti lähestyttävä ja hyvin vahvasti sujuvasanainen ammattipoliitikko ja hyvä lausunta-automaatti etenkin median näkökulmasta. Mutta taas toisaalta esim. seuraa hänen ennusteitaan mm. EU- ja talouskriisiin liittyen, niin eivät ainakaan julkisuuteen annetut ennusteet erityisen nappiin ole menneet, tai ehkä tarkoitus on ollut antaa positiivista ennustetta ettei kansa vaipuisi alhoon tilanteen edessä. Mene ja tiedä.

Mutta tuo blogistin vastike anon kommenttiin oli kyllä melko omaa luokkaansa.

"Eivät ainakaan Stubbia viime EU-vaaleissa äänestäneet 150 000 suomalaista."

Tuo lukupeli tällaisissa paikoissa on aina hieman ohut korsi, etenkään kun se ei yritä edes kumota esitettyä väitettä - se on aivan yhtä tyhjä väittearvoltaan. 0 koetetaan kumota toisella nollalla?
150 000 antoi äänensä Stubbille ja se kertoo erityisesti jostain? Stubb on valovoimainen ja helppo mediapersoona ja menestyvä ja aktiivinen ja ns. unelmavävy joten häntä on jo mielikuvien perusteella helppo äänestää. Lisäksi hänellä on hyvä näkyvyys, koska mediakin pitää hänestä jo näiden pelkkien ulkoisten ominaisuuksien ja ulosannin takia. Näiden perusteellahan pääosa äänistä annetaan. Sillähän Mitro repokin aiemmin nousi, julkisuuskuvalla.

Vastaavasti joku ei todellakaan ammattipoliitikko tahi miellyttävä mediapersoona Halla-aho sai melko uskomattoman äänipotin suhteessa ns. tunnettuihin poliitikkoihin ja hänen julkisuuskuvansa jokseenkin täysin erilainen lähinnä negatiiviselta kannalta. Tuossa voi olla, ja vahvasti ja epäilenkin protestiääniä, mutta kertooko se automaattisesti esim. hänen tasostaan poliittisena toimijana?

"Stubb on osallistunut kahden eri hallituksen ministerinä merkittävien kotimaan politiikkaa koskevien päätösten tekemiseen."
Niin, eikö merkittävämpää tuossa olisi käsitellä mikä on ollut Stubin rooli niissä, millä tavalla hän on esim. äänestänyt ja mitä nämä merkittävät päätökset ovat koskeneet ja mikä on ollut niiden lopputulema?
Samoin sanoin kun voi kuvailla vaikka persu Hakkaraista, joka on omalta osaltaan osallistunut moniin merkittäviin päätöksiin, ei nyt sentään ministerinä, mutta kuitenkin osallistunut.

Jos yhdellä lauseella mainitsee mitä Stubb joskus itse tokaisi jostain asiasta, se on vatvomista? Taitaa olla ensimmäinen kerta kun itse kuulen käytettävän vatvo-termiä moisessa yhteydessä. Ei taitaisi taikinastakaan tulla kovin kummoinen tuollaisen "vatvomisen" jälkeen saati, että aiheessa muuten olisi vellottu tai sitä jotenkin erityisesti korostettu. Kyseessä oli yksi esimerkki.
Ja aivokapasiteetti? Oikeasti, tuollaisen takia ad hominem?

"Sellaisiahan nuo kokoukset ovat aina olleet".
Siis on paljonkin kokemusta asianomaisista kokouksista, vai kommenttina kokouksiin ylipäätään? Ja tuolla logiikalla myös esimerkiksi blogistin omat ei-tärkeät ja arkiset päätökset ovat "vittu mitä paskaa", vain koska ne eivät ole järisyttävän merkittäviä? ja voivathan ne ollakin sitä ihteään, mutta niin oli kyllä blogistin vastauskin.

No, fanipoika on fanipoika, mutta kyllä sitä aina toivoisi että ihmiset osaisivat katsoa myös omia suosikkejaan hieman kriitisemmin. Yksisilmäisenä juoksemisessa kun on aina vaaransa kompastua.

- fig

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olihan tuo taas typerän typerä kommentti. niin ja katkera Stubbin menestystä kohtaan!

Tuollaisia katkeria, persuja äänestäviä typeriä ämmiä/setiä tämä maa on kohtalaisen pullollaan, joten ei ole mikään ihme, että eduskunnassakin on nyt sellainen kokoonpano kuin on.

Eiköhän anonyymin olisi taas hyvä pitää taukoa tämän blogin seuraamisessa, sanottaisiinko vaikka pari vuotta! Säästyttäisiin tylsiltä ja katkerilta kommenteilta, meinaan.