keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

853. Puren sua

Italian Giorgio Chiellini (edessä) oli Luis Suárezin puremislistalla jo viime vuonna

1. Uruguayn superhyökkääjä Luis Suárez, joka pelaa töikseen futista FC Liverpooolissa, on tullut tunnetuksi epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä. Maalien tehtailun ohella Suárezin toiseksi tavaramerkiksi kentällä - salaiseksi sellaiseksi - on muodostunut vastustajien pureminen. Tämän vuoksi Suárez on sanut liikanimen "Vampyyri-Suárez".

2. Hollantilaisseura Ajaxia edustaessaan Suárez puri marraskuussa 2010 liigaottelussa PSV:n Otman Bakkalia. Erotuomari ei nähnyt tilannetta, mutta Hollannin jalkapalloliitto langetti jälkikäteen Luisille kahden ottelun pelikiellon.

3. Huhtikuussa 2013 Englannin jalkapalloliitto antoi Suárezille kymmenen ottelun pelikiellon, kun Luis puri Valioliigan ottelussa Chelsean Branislav Ivanovicia käteen. Tilanne meni tuolloinkin erotuomarilta ohi, mutta liitto langetti rangaistuksensa jälkikäteen.
4. Suárez katui tekoaan ja pyysi heti tekoaan anteeksi Ivanovicilta ja koko jalkapalloilevalta maailmalta. Suarezia on kehotettu menemämään oudon taipumuksensa vuoksi terapiaan, sillä monet ovat arvelleet, että Suárezissa on "hullu geeni".
5. Eilen Brasilian MM-kisojen ottelussa Uruguay - Italia nähtiin Luis S:n kolmas puraisu. Italialaispuolustaja Giorgio Chiellini ja Suárez kamppailivat Italian rangaistusalueella, kun välikohtaus tapahtui. Selin Suáreziin ollut Chiellini näytti tv:n hidastuskuvan perusteella tuuppaavaan uruguaylaishyökkääjää olkapäällään, johon tämä vastasi salamannopeasti näykkäisemällä hampaillaan italialaista hartianseudulle. Chiellini esitteli punertavaa olkapäätään tv-kameroille tuskainen ilme kasvoillaan. Kyllä siinä olkapäässä näytti selvät hampaan jäljet olevan.
6. Suárezin puraisu jäi ottelun meksikolaiserotuomarilta Marco Rodriguezilta näkemättä. Suárez ei kiistänyt tekoaan, vaan selitti ottelun jälkeen "näykäisynsä" syyksi sen, että Chiellini oli ensin tönäissyt häntä olkapäällään. Heti tilanteen jälkeen maassa istuessaan Suárez piteli kaksin käsin hyvin kehittynyttä hammas- eli purukalustoaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä moinen näykkäisy tuntuu myös näykkääjän purukalustossa.
7. Ko. ottelun voitti muuten Uruguay - vai pitäisikö sanoa Puruguay. Ottelun jälkeen jotkut ovat ehdottaneet, että ensi kaudella Suárez pitäisi varustaa otteluissa  kuonokopalla, jottei puraisuja enää pääsisi tapahtumaan.  Joka tapauksessa Suárezin uusin purentaepäily menee kansainvälisen jalkapalloliiton eli FIFA:n tarkasteltavaksi ja Suarezille voidaan, jos näyttö Chiellinin puremiseen riittää, langettaa pitkä kilpailukielto.

8. Luis Suŕez yritti näykkäistä hampaillaan samaista Giorgio Chielliniä jo viime vuonna Confederations Cupin ottelussa Italia - Uruguay. Ks. kuva yllä. Outo tyyppi ja merkillinen taipumus. 


9. Noh, selvää joka tapauksessa on, että Suárezin taipumus lisää Meiju Suvaksen jo vuonna 1992 levyttämän menestykappaleen Pure mua menekkiä entisestään. Varsinkin Himoksella esiintyessään Suvas joutuu kuulemma esittämään ko. iskelmän monta kertaa hurmioituneille kuulijoilleen.


Luisin hammas kun jättävi merkin
sitä jäljennä ei käsi Erkin

10. Suarez ohittaa viimeistään eilisellä tempauksellaan sporttimiesten puremistilastoissa nyrkkeilyn raskaansarjan ex-mestarin Mike Tysonin. Tyson puraisi MM-ottelussa 1997 vastustajaansa Evander Holyfieldiä kaksi kertaa, eli kerran kummastakin korvasta; toisesta korvasta irtosi pala.

11. Suomen eduskunnassa kuultiin eilen purevaa kritiikkiä, kun perussuomalaiset ja keskustalaiset mätkivät Alex Stubbin hallituksen ohjelmaa oikein olan takaa. Timo Soini yritti tapansa mukaan olla purevan ivallinen kuvailessaan uuden hallituksen kasvupakettia "kreikkalaistyyliseksi kirjanpidoksi" ja Stubbin hallitusta kokonaisuudessaan "pätkä-, mini- ja odotushallitukseksi" tai "tuulikaappihallitukseksi" jne. Soini ja Juha Sipilä osaavat retoriikan, mutta se ei riitä, sillä tänään uusi hallitus sai eduskunnalta luottamuslauseen äänin 99-79. 

12. Pääministeri Alex Stubbin purukalusto muistuttaa aika paljon Luis Suárezin hampaistoa, mutta sivistyneenä miehenä Alex ei ole joutunut - ainakaan vielä - turvautumaan poliittisissa matseissa epäurheilijamaiseen käytökseen á la Luis. 


13. Eduskunnan lakivaliokunta kaatoi tänään odotetusti avoliittolain sukupuolineutraalia muutosta tarkoittavan kansalaisaloitteen äänin 10-6; homot ja lebot eivät siis näytä saavan vieläkään oikeutta solmia keskenään avioliittoa. Hupaisaa oli, että Mikael Jungner ei ehtinyt valiokunnan äänestykseen, vaikka valiokunta odotteli häntä puoli tuntia. Jungner juuttui taksiin ja oli maksamassa eduskuntatalon edessä kyytiään, kun äänestys valiokunnassa oli jo ohitse.


14. Päivi Räsästä, tätä riihimäkeläistä sisäministeriä, ollaan kampeamassa pois KD:n puheenjohtajan paikalta. Kristillisdemokraatit haluavat jo hyvissä ajoin ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja uudeksi puheenjohtajakseen Sari Essayhjan, kävelyn Euroopan mestaria ja entistä EU-parlamentin jäsentä. Päivi Räsäsen puhti onkin ollut selvästi hiipumaan päin, joten kristilliset ovat aivan oikealla asialla. Räsänen on ollut ministerinä pettymys, sillä hän ei ole saanut edes Mikko Paateroa potkituksi pois virastaan, vaikka tämä on töppäillyt ja haahuillut virassaan useamman kerran.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä nyt niuhotetaan vaikka pride-viikkoa vietetään.
Pieni veljellinen näykkäisy saattaa tehdä vaikka kuinka hyvää pelin tuoksinassa!

Anonyymi kirjoitti...

Hm, tuo anonyymijätkä kaipaa siis "puremisneutraalia" futista aina MM-tasolle saakka.

Peräpohjolan Antti kirjoitti...

Uruguay voittaa mestaruuden. Italiankin syövät alkupalaksi.

Jungnerin toilaus oli kyllä pöyristyttävä. Ehti jo eduskuntalon portailta vitteriin häpeilemään myöhästymistään? Ois vaan kertonut suoraan totuuden valiokuntatyöskentelystä tyyliin Stubb pohjoismaisesta yhteistyöstä, VMP, niin vaalikarja ois unohtanut asian ja äänestänyt runoilijan kiltisti seuraavalle kaudelle.

Anonyymi kirjoitti...

Kyl lesbot ja homot saavat tänäänkin mennä keskenään naimisiin, mutta ei homot keskenään ja lesbot keskenään.

Avoliittolakia ei olla uudistamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomitaan tekarit. Suomalaisen terveyskeskushammaslääkärin tekemänä. Ei sen jälkeen lihaa purra.

Anonyymi kirjoitti...

Urugualaiset yrittävät mukamas asettaa kyseenalaiseksi koko puremisen? Mitään todisteita ei kuulemma ole olemassa? No johan nyt? Ihan selvästihän Suarez iskee hampaansa tahallaan italialaispelaajan olkapäähän. Pallo oli siinä tilanteessa jo pelattu. Tilanteessa näkee myös kuinka italialainen huitaisee kädellään Suarezin suuhun, siksi Suarez pitelee hampaitaan. Varsinainen purema ei satuttanut miehen hampaita, vaan se italialaisen huitaisi. Ja ihan syystäkin huitaisi, ei tuollaiset puremiset kuulu futikseen, vaikka urugualaiset niin yrittävätkin väittää tämän päivän iltiksessä. Se ei kuulemma ole sen kummempaa kuin töniminenkään? Ja vaikka Uruguassa pureminen kuuluisikin fitiskulttuuriin, niin ei kyllä muualla kuulu.

Saa hähdä löytyykö Fifalta kanttia rangaista miestä. Todisteet ovat kyllä kiistattomat.

Anonyymi kirjoitti...

DBruce Springsteenin mukaan puremista ei pidä hyväksyä missään urheilulajissa, Tarja Halosen mielipidettä odotellaan, samoin Jallapalloliiton entisen puheenjohtaja Niinistön.

Anonyymi kirjoitti...

9 pelin kielto tuli...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yhdeksän ottelun pelikielto koskee Uruguayn maajoukkueen pelejä. Sakkoja tuli myös.

Suarez määrättiin neljän kuukauden täydelliseen toimintakieltoon eli hän saa pelata Englannin Valiokliigan pelejä vasta lokakuun lopuussa, vaikka liigamatsit alkavat jo elokuun lopulla.

Jos Suarezia nyt sitten enää Liverpooliin edes huolitaan.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-3&ID=268584

On ollut hyvä kerroin puremisen puolesta

Anonyymi kirjoitti...

Uruguay aikoo kuulemma valittaa kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen (CAS) joka taasen voi jäädyttää FIFA:n päätöksen, eli on mahdollista että Suarez vielä pelaa näissä kisoissa. Näin tietää kertoa Aftonbladet.

Oma veikkaukseni on että FIFA tulee vielä lieventämään langettamaansa tuomiota. Italialainenkin on jo kertonut antaneensa anteeksi Suarezille, ja ihmettelee tuomion kovuutta. Uskokaa huviksenne että joku muodollinen rangaistus jäänee lopulliseksi sanktioksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En oikein usko Suarezin saaman rangaistuksen lieventämiseen.

Mutta ehkä asia lutviintuisi sillä, että puremisen kohteeksi joutuneelle italiaanolle (Chiellinille) varattaisiin tilaisuus purra Suarezia - täyden katsomon edessä tietenkin?