maanantai 1. elokuuta 2016

1031. Kaljakellunta taas överiksi

                                                     Hei, ny me örvelletään!

1. Kaljakellunta on lähinnä uusmaalainen avoin kesätapahtuma, joka on järjestetty vuodesta 1997 lähtien. Kaljakellunnassa satunnainen määrä etupäässä olutta juovia, yleensä enemmän tai vähemmän juovuksissa olevia ihmisiä kelluu halvoissa kumiveneissä tai muissa kelluvissa välineissä pitkin Vantaanjokea ja Keravanjokea Vantaan ja Helsingin  kaupunkien alueella. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää. Kellunta tapahtuu heinä-elokuun vaihteessa lauantaipäivänä. 

2. Poliisi- ja pelastusviranomaisten mukaan tapahtumassa on suuret riskit, koska laskureitti on vaarallinen ja koska reitti,  kulkuvälineet ja alkoholi muodostavat vaarallisen yhtälön. Suuren ongelman muodostaa myös tapahtumasta aiheutuva roskaaminen. Kellujat heittelevät tyhjiä pulloja, tölkkejä ja muuta roskaa joen rannalle ja jättävät lauttoja tms. kulkuvälineitä reitille. Osa kellujista on tehnyt ilkivaltaa joenrannan laitureille ja käyttänyt rantoja käymälänä ja oksennuspaikkana.

3. So what? Kellunta järjestettiin jälleen viime lauantaina eikä erilaisilta epäkohdilta tälläkään kertaa vältytty. Vantaanjoen varrella asuva Timo Martikainen kirjoitti asiasta tänään HS:n mielipidesivulla:

Martikaisen kirjoitus

4. Timo Martikaisen mukaan kaljakellujat pissivät taloyhtiön tontille ja rikkoivat laiturin. Kellujat olivat hajoittaneet kyseisen laiturin jo kaksi kertaa aikaisemminkin. Nuoret naiset kykkivät tarpeillaan taloyhtiön aidan vieressä ja alkoholin vaikutuksen alaiset miehet seisoskelivat laiturilla, jonka toisen reunan paksut tukilankut olivat pettäneet. Porukka ei ollut hievahtunutkaan paikoiltaan, kun Martikainen oli kehottanut heitä siirtymään veneeseensä. Nuorukaiset olivat nimitelleet Martikaista "urpoksi". Martikaisen mukaan nuorukaisten silmät olivat kertoneet, mistä heidän uhonsa kumpusi. 

5. On perin outoa, että moisen vandalismin annetaan vuodesta toiseen jatkua eikä asiaan haluta mitenkään puuttua. Kaljakelluntaa puitiin tosin vuonna 2009 oikeudessa, jolloin Vantaan käräjäoikeus katsoi tapahtuman kuuluvan kokoontumisvapauden piiriin, kun sille ei löytynyt nimenomaista järjestäjää, vaan hommasta oli sovittu nettikeskusteluissa. Poliisi- ja oikeuslaitoksen sinisilmäisyys, välinpitämättömyys ja saamattomuus ovat johtaneet joka vuosi järjestyshäiriöihin, ilkivaltaan, rantojen roskaamiseen sekä sivullisten omaisuuden turmelemiseen ja viihtyisyyden vähenemiseen. 
                              Se oli siinä. Siivotkaa roskat, meitille se ei kuulu!

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minä mieleni niin pahoitin!

Mitäs tässä tulisi blogistin mielestä tehdä? Jokin toimenpide-ehdotus saattaisi olla rakentavaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, vaikka mitä!

Kellunta voidaan tehdä luvanvaraiseksi. Kultakin kellujalta voidaan periä - ennen kellunnan alkamista - esim. 500 euron suuruinen keljuntamaksu. Maksuilla korvattaisiin kellunnasta ja övertämisestä aiheutuneita vahinkoja ja haittoja.

Olisi myös syytä harkita kellunnan siirtämistä Vantaanjoesta vaikkapa Tenolle. Suosittelen tätä, sillä Tenolla on kellunta sujuu vuolaan virran takia varsin ripeästi. Pikkupöhnässä kelluja ei juuri edes huomaa, miten nopeasti rantamaisemat virran varrella vaihtuvat.

Ja sitte me ryypättiin!

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Eikös tämä ollut vain yksi niistä pääkaupunkiseudun roskaamistapahtumista? Joku puiston turmelemistempaus oli kai myös? Onkohan roskaamiskulttuuri se kulttuuritekijä joka erottaa pääkaupunkiseudun eliitin tavallisista landepaukuista? Jos näin on, pysyn ihan mielelläni tämmöisenä surkeana landepaukkuna.

Anonyymi kirjoitti...

Roskaväki ryyppää, örveltää, sotkee, rikkoo ja mellastaa - muiden piikkiin. Tämäkö nyt on sitä punavihreää pöhinää mitä stadiin halutaan. Ottakaa Arhinmäen Paavo tapahtuman suojelijaksi, arvoisat kuseskelijat! Kyllä Orpokin lähtisi mieluusti.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pusikkoon kusta nyt saa, saakeli soikoon! Jos joku "urpo" rannalla ei kestä kerran kesässä tapahtuvaa kelluntaa ja örveltämistä, niin muutakoon poijes!

Anonyymi kirjoitti...

Vantaan sanomissa rauhoiteltiin oikein komisaariomiehen toimesta Kaljakelluntatapahtumaa.

Komisario Esa Pennanen Helsingin poliisilaitokselta kertoi hieman ennen puolta seitsemää lauantai-illalla, että hänen korviinsa ei ollut kantautunut tapahtumaan liittyviä ongelmia.

– Ainahan sitä roskaa tulee, mutta mitään mainittavaa ongelmaa ei ole ollut, Pennanen totesi tyynen rauhallisesti lehdelle..

Komisario Pennanen kertoo poliisin arvioineen, että ennen puolta päivää alkaneessa tapahtumassa olisi ollut päivän aikana mukana jopa tuhat venekuntaa. STT:n kertoman poliisin arvion mukaan venekuntia taas olisi ollut vain kolmisensataa.

Facebookissa tapahtumaan oli lauantaina ilmoittanut osallistuvansa noin 4 800 ihmistä. Kiinnostuneita oli noin 12 000.

Tästä nyt näkee, miten ulalla poliisi on tapahtuman suhteen! Se ei pysty arvioimaan millään tavalla edes kelluntaan osallistujien lukumääää, joka vaihtelee kertojasta riippuen 300 ja 12 000 välillä. Onko niitä päihtyneitä myös rannoilla eikä vain veneissä?

Ainahan sitä roskaa tulee, kuittaa komisario roskaamisen. Niin tulee, mutta kaljakellunnasta aiheutuneen roskaamisen puhdistaminen maksaa kunnille joka vuosi 40 000-50 000 euroa.

Mistä näitä komisaarioita oikein tulee?

Anonyymi kirjoitti...

Oiskohan lainsäätäjälläkin tässä jotain tekemistä - vai estääkö hallituksen normitalkoohenki tarpeellisetkin lainsäädäntätoimet?

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi valpastuisi vain siinä tapauksessa, että joku talonomistaja vetäisi hönöön laiturille luvattomasti tullutta kuseskelijaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lainsäädntökysymyksiin vastaa Timo Soini palattuaan hyvin ansaitsemaltaan kesälomalta.

Anonyymi kirjoitti...

Siinä tapauksessa, että hönöttäjänä olisi, ei talonomistaja vaan kelluja, poliisi ei suin surminkaan puuttuisi asiaan.

Komisario Pennanen: Ainahan sitä ny toista turpiin vedetään.

Anonyymi kirjoitti...

Taiden yössä kaljakelliujat kokoontuvat sankoin joukoin kaupungin keskustaan harrastamaan kuseskeluaan Mikonkadulla, Aleksilla, Espalla jne.

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta toiseen.

Ylen toimittaja Tarleena Sammalkorpi, joka oli vasemmistolainen ja joka muistetaan mm. Lasten mehuhetki -nimisestä ohjelmasta, kuoli eilen sunnuntaina 67-vuotiaana. Hän oli, ainakin jossakin vaiheessa, naimisissa oikeustieteen professori Kaarlo Tuorin (synt. -48) kanssa. Heillä on kaksi lasta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Myöhemmin tänään HS:n verkossa Timo Martikainen astui julkisuuteen jutussa, jonka otsikko kuuluu:

Timo Martikaisen pihasta tuli kaljakellunnan törkyjen uhri – asukkaat siivosivat Vantaanjoen rantoja talkoilla
Martikaisen taloyhtiö toivoi, että laituriin kiinnitetty lippusiima sekä maihinnousun kieltävä kyltti pitäisivät virtsaajat loitolla. Puskissa kävi kuitenkin vilske.


http://www.hs.fi/kaupunki/a1470021030791

Anonyymi kirjoitti...

Helsinki ja Vantaa ovat suhtautuneet vastahakoisesti esimerkiksi bajamajojen pystyttämiseen reitin varrelle. Vantaan kaupunginvaltuustossa jätetyn aloitteen mukaan Vantaan tulisi osallistua kaljakelluntaan esimerkiksi järjestämällä tapahtuman reitin varrelle bajamajoja. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös roskaaminen ole sanktioitu? Sinne rannalle vaan riittävästi sinivuokkoja jakamaan 100 Euron rikesakkoja vähäisestä roskaamisesta ja virtsaamisesta tai ulostamisesta 40 Euroa. Alkoholin nauttiminen julkisella paikalla poliisin kiellosta huolimatta 40 Euroa.

Kyllä tuommoinen 180 Euron osallistumismaksu alkaisi varmasti puremaan, mutta ilmeisesti halua ei ole?

Anonyymi kirjoitti...

En ymmärrä kaljakellunnan vastustamista sillä perusteella, että siihen sisältyy riski: sen kantaa täysi-ikäinen itse. Roskaamista, suurimittaista kuseskelua toisten maalle varsinkin pihalle sekä omaisuuden rikkomista vastustan.

Poliisin asenteen kuitenkin ymmärrän: tuollaisen tilaisuuden tehokas estäminen vaatii resursseja ja sen kaltaista puuttumista, ettei se ole suhteessa tapahtuman kokonaisvahinkoon. Lisäksi poliisin good will kärsii ison ryhmän silmissä. Niin se vaan käytännössä menee.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja kun jossakin veneessä, patjalla tai lautalla riehuu yksi tai useampi känninen, niin moinen mesominen vaarantaa toki myös muiden lähialuksilla matkaavien turvallisuutta. Myös tämän vuoden kaljakellunnasta on netissä julkaistu kymmeniä kuvia, joissa jotkut "kellujat" seisovat - osa alasti - paateissaan umpikännissä.

Joo, polliisi ei puutu, kun on se kauhea "reurssipula". Sen sijaan ylinopeuksia valvotaan ja kytätään niin maan perusteellisesti. Poliisit eivät enää vaivaudu kävelemään ja partioimaan, vaan he haluavat ajella autoilla ympäriinsä. Kukapa konstaapeli sinne Vantaajoen rannoille haluaisi mennä valvomaan "menoa", sillä se vaatisi autosta poistumista. Aivan kauheaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kaljakellunta tulisi muuttaa olutsouteluksi, jossa edetään vastavirtaan.

Kussakin paatissa saisi olla vain kaksi tai kolme soutajaa. Alkoholin ja oluen nauttiminen kisan aikana veneissä/aluksissa olisi kiellettyä. Kolmelle parhalle venekunnalle annettaisiin palkinnoksi kori A-olutta.

Matkan puolivälissä olisi "puolivälin krouvi", jossa porukka voisi käydä - yksi kerrallaan - virtsaamassa rannalle pystytetyissä bajamajoissa. Grillaaminen ja keskioluen nauttiminen krouvissa olisi sallittua. Taustalla soitettaisiin hanurilla sellaisia kappaleita kuin esim. "Virta vie, virta tuo".

Anonyymi kirjoitti...

Timo "Laituri" Martikainen I-S:lle:

- Puoi viideltä siellä (laiturilla) oli päällä täysi rumba".

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001231391.htm

Anonyymi kirjoitti...

Olen monena vuonna miettinyt kannattaisiko mennä keräämään pulloja ja tölkkejä, pitkävartinen haavi jolla niitä voisi pyytää "aluksista". Samoin lähtöpaikalla voisi myydä kompressorista paineilmaa kellukeiden täyttämiseen. Siihen en osaa sanoa olisiko lautoilla jälleenmyyntiarvoa ja kestävätkö ne säilyttämistä talven yli.

Anonyymi kirjoitti...

Järjestäjän on tehtävä yleisötilaisuuden järjestämisestä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista (KokL 14.1 §)

Poliisilla on oikeus kieltää yleisötilaisuuden järjestäminen, jos muut toimenpiteet eivät ole riittäviä ja jos on ilmeistä, että

1) tilaisuuden järjestäminen on lainvastaista tai sen järjestämisessä rikotaan olennaisesti tätä lakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä;

2) järjestystä ja turvallisuutta ei voida ylläpitää;

3) tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa vaaraa terveydelle tai vahinkoa omaisuudelle; tai

4) tilaisuuden järjestäminen aiheuttaa huomattavaa haittaa sivullisille tai ympäristölle. (KokL 15 §)

Yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden järjestäjän on huolehdittava järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä sekä lain noudattamisesta tilaisuudessa. (KokL 17 §)

Yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden järjestäjän on huolehdittava siitä, että kokousvälineet ja tilaisuudessa käytetyt rakennelmat poistetaan tilaisuuden päätyttyä ilman aiheetonta viivytystä, jollei paikan omistajan tai haltijan kanssa ole toisin sovittu. Roskaantuneen paikan siivoamisesta säädetään jätelaissa. (KokL 24 §)

Vesistössä liikkuminen

Jollei laissa toisin säädetä, jokaisella on oikeus tarpeetonta vahinkoa, haittaa tai häiriötä aiheuttamatta:

1) kulkea vesistössä ja sen jäällä; (VesiL 3 §)

--------------

Häiriö (kellunta) poistetaan siten että toimivaltainen viranomainen asentaa kulkuesteet jokeen. Poliisi voi aina ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin. Yksityinenkin voi tehdä yhtä sun toista, mielikuvitus lienee rajana. Luonnonsuojelupuolelta löytynee täkyjä.

Nimetön kirjoitti...

Voi hyvänen aika. Pykäliä ja kieltoa pykälien ja kieltojen perään. Nuoret aikuiset pitävät kerran vuodessa hauskaa. Miksi tähän pitää suhtautua noin tolkuttoman kielteisesti? Eikö pensaisiin kuseskelua voisi hillitä tuomalla niitä Bajamajoja paikalle? Tuetaanhan muitakin tapahtumia yhteiskunnan varoin.

Anonyymi kirjoitti...

Jep. jokainen happningiin osallistuva venekunta tuokoon ensi kerralla Kaljakelluntaan mukanaa kolme (3) bajamahaa ja siirtäkööt ne sopiviiin kohtiin reitin varralle!

Anonyymi kirjoitti...

"Eikö pensaisiin kuseskelua voisi hillitä tuomalla niitä Bajamajoja paikalle? Tuetaanhan muitakin tapahtumia yhteiskunnan varoin. "

Tuota pohdittiin ainakin jossain kunnassa. Mutta esteeksi asialle tuli se, että tapahtuma järjestään tahallaan ilman vastuullisia järjestäjiä. Ja siinä tilanteessa, jos Bajamajat olisi tuotu, tapahtuman järjestäjäksi - ja siitä jollain tavoin myös vastuulliseksi - olisi muodostunut kai paikallinen kaupunki. Toinen juttu olisi se, jos Bajamajat pystytettäisiin paikalle koko kesäksi. Mutta jos ne tuodaan vain tapahtumaa varten, on niiden tilaaja tapahtuman yksi järjestäjistä... ja itse asiassa ainoa tunnettu järjestäjä, koska muut järjestäjät pysyttelevät tuossa tapahtumassa pseudonyymeinä.

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen jutun opetus oli siinä että ilo ilman viinasta on teeskentelyä.
Tämän tarinan opetus ilosuus tulee kaljasta, mutta aiheuttaa mielipahaa sivullisille.

Anonyymi kirjoitti...

Laajamittaisessa puuttumisessa kaljakelluntaan tulee helposti hukkuneita. Joku säikähtää poliiseja, yrittää lautalla karkuun, törmää toiseen lauttaa ja tiputtaa humalaisen seisoskelijan veteen.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö häntä saisi olympiamenestysennustetta? Edellinen meni muistaakseni aika nappiin.