lauantai 5. syyskuuta 2009

145. Lähtekäämme Afrikkaan! Porvoo-Ruanda-Burundi -käräjärallissa farssin piirteitä


1. Porvoon käräjäoikeudessa on jatkunut viime tiistaina alkanut Ruandan kansanmurhaan osallisuutta koskeva oikeusprosessi, josta kerroin blogissani 2.9. Tämä prosessi näyttää saavan hieman eriskummallisia ja jopa farssimaisia piirteitä.

2. Oikeusministeriö päätti viime keväänä, ettei täällä tutkintavankeudessa olevaa syytettyä voida luovuttaa Ruandassa pidettävään oikeuskäsittelyyn. Syytetty koki asemansa uhatuksi entisessä kotimaassaan eikä hänen katsottu saavan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Ruandassa. Tämä päätös voi osoittautua ongelmalliseksi, sillä Porvoon prosessista on muodostumassa raskas ja epävarma muun muassa tulkkausongelmien takia.

3. Syytetty käyttää istunnossa omaa äidinkieltään eli kinyanruandaa; tähän hänellä on lain mukaan oikeus vaikka hän ilmeisesti akateemisen koulutuksen saaneena henkilöä osaa myös ranskaa. Syytetyn lausumia ei tulkata suoraan suomeksi, vaan ensin ranskaksi, josta toinen tulkki sitten kääntää syytetyn lausumat suomeksi; Suomessa ei ilmeisesti ole yhtään kyseisen ruandalaiskielen tulkkia. Syytetylle esitettävät kysymykset tulkataan päinvastaisessa järjestyksessä. Tätä kaksoistulkkausta joudutaan käyttämään myös sitten, kun oikeusprosessi tämän kuun puolivälissä jatkuu Ruandassa, jossa käräjäoikeus kuulee 35 ruandalaista todistajaa.

4. Kaksoistulkkaus hidastaa prosessia aika tavalla, minkä lisäksi tulkkauksen oikeellisuutta ei ilmeisesti voida juurikaan kontrolloida. Tulkkausmahdollisuudet ja -vaikeudet olisi pitänyt ottaa huomioon etukäteen ja jo siinä vaiheessa, kun oikeusministeriössä keväällä harkittiin, luovutetaanko syytetty Ruandassa pidettävään oikeudenkäyntiin vai pidetäänkö prosessi täällä. Jo oikeusprosessin ensimmäisen viikon aikana tulkkauksessa on esiintynyt epävarmuutta ja tulkkien käännöksiin on puuttunut esimerkiksi syytetyn puolustaja Ville Hoikkala. Lehtitietojen mukaan suomeksi tulkkaavien tulkkien suomen kielen taito ei ole kovin hyvä. Kulttuurieroista johtuen suomalaisten tuomarien, syyttäjien ja advokaattien saattaa olla vaikea hahmottaa, mistä jutussa on kyse. On ymmärrettävää, että sellaisilla käsitteillä kuten esimerkiksi viha, uhka, sotatila, johtajuus jne. voidaan tarkoittaa Ruandassa hieman eri asioita kuin suomen kielessä.

5. Vaikuttaa myös siltä, että käräjäoikeudella olisi vaikeuksia pitää oikeusprosessi kunnolla hanskassaan. Syytetyn avustajat ja jutun syyttäjät ovat olleet jatkuvasti tukkanuottasilla keskenään ja tunnelma oikeussalissa on ollut lehtitietojen mukaan kireä. Puolustajista Ville Hoikkala vaikuttaa tosin melko rauhalliselta kaverilta, mutta sitä vastoin hänen naispuolinen kollegansa tuntuu olevan sitäkin ärhäkäämpi ja terrierimäisempi sanoissaan. Kuvaannollisesti ilmaistuna oikeudella näyttäisi olevan täysi työ pidätellä terrieriä iskemästä hampaitaan syyttäjistön nilkkaan.

6. Istunnon ensimmäinen päivä kului puolustuksen tekemän jääviysväitteen käsittelyyn sekä syytekirjelmän lukemiseen ja syyttäjien vaatimusten esittelyyn. Jutussa on kaikkiaan kolme syyttäjää, pääsyyttäjänä toimii valtionsyyttäjä Raija Toiviainen. Tiedossa oli jo etukäteen, että syytettynä oleva 58-vuotias hutu-heimoon kuuluva ruandalaismies - hänestä käytetään lehdissä myös mainintaa "porvoolaismies" - tulisi kiistämään kaikki syytteet. Häntä syytetään joukkotuhonnasta (RL 11:8) tai vaihtoehtoisesti 15 murhasta. Kaikista näistä rikoksista voidaan lain mukaan tuomita elinkautinen vankeusrangaistus. Syytteen mukaan pastori oli joko antanut alaisilleen tappomääräyksiä tai osallistunut omakätisesti surmatöihin.

7. Syytetty toimi eteläisessä Ruandassa paikallisen baptistikirkon nuorisiiven johtajana. Vuoden 1994 kansanmurhan jälkeen mies perheineen pakeni Kongoon ja sieltä Sambiaan. Hutuja joutui pakenemaan Ruandasta sen jälkeen, kun tutsien kapinallisryhmittymä RPF onnistui pysäyttämään kansanmurhan. Suomeen mies tuli turvapaikanhakijana vuonna 2003. Hän on asunut Porvoossa. Jutun esitutkinta Suomessa kesti 2,5 vuotta. Syytetty vangittiin huhtikuussa 2007 ja siitä lähtien häntä on ollut tutkintavankeudessa.

8. Toisena istuntopäivänä kuultiin puolustuksen kiistämisen perusteet. Syytettyä avustaa jutussa kolme suomalaista lakimiestä; ehkä on ajateltu, että kun kerran jutussa on kolme syyttäjää, täytyy myös puolustajia olla saman verran. Syytetylle on jo esitutkintavaiheessa myönnetty maksuton oikeudenkäynti, joten puolustajien ja avustajien palkkiota ja kulut maksetaan valtion varoista.

9. Puolustuksen mukaan syytetty olisi ymmärtänyt vasta melko myöhäisessä vaiheessa, mistä kahakoinnissa hänen kotiseudullaan Nyakizussa keväällä 1994 oli kyse. Syytetty oli luullut, että kylässä soditaan, koska tutsien RPF-järjestö oli hyökännyt kylään. Oikeudessa kiisteltiin siitä, oliko kylässä valinnut sotatila vai ei. Syyttäjien mukaan syytetyn väite sodasta perustui hutuhallinnon propagandaan, jolla hutut halusivat pönkittää asemaansa lietsomalla vihaa tutseja kohtaan. Syytetty olisi syyttäjien mukaan ollut levittelemässä sotapuheita, joilla kansanmurhaan osallistuneet yrittivät oikeuttaa tutsien surmaamisen. Syytekirjelmän mukaan syytetty Francois Bazamaramba oli johtanut surmatöitä kotiseudullaan Nyakizussa.

10. Ruandassa sai sadan päivän ajan kestäneen "kahinoinnin" (oikeastaan verilöylyn) aikana surmansa 800 000 ihmistä. Tutseja sekä maltillisia hutuja tapettiin ampumalla, nuijaniskuilla ja viidakkoveitsillä; edes naisten tai pikkulasten henkeä ei säästetty. YK ja koko kansainvälinen yhteisö katseli asiaa sivusta puuttumatta puuttumatta verilöylyyn, jossa 20 prosenttia Ruandan väestöstä surmattiin. Verilöylyn jälkeen 1996 YK asetti Ruandan kansainvälisen tuomioistuimen (International Criminal Tribunal for Rwanda, ICTR) käsittelemään Ruandan kansanmurhaa. Oikeudenkäynnit alkoivat vuonna 2000. Tuomioistuin sijaitsee Tansanian Arushassa. Ruanda-tribunaali on nyt lopettelemassa toimintaansa eikä ota käsittelynsä enää uusia juttuja. ICTR ei ole myöskään antanut pidätysmääräystä Porvoossa nyt vangittuna olevasta syytetystä, joten kansainvälisen oikeuden mukaan Suomi joutui joko luovuttamaan syytetyn Ruandaan tai huolehtimaan itse oikeudenkäynnistä.

11. Syytetyn puolustuksen mukaan Ruandassa oli vuonna 1994 valinnut sotatilanne tutsien hyökkäysten takia. Syytetyn kotiseudulla hutut olivat ainakin olleet siinä käsityksessä, että tutsien RPF -järjestö oli ottanut kylän haltuunsa, koska RPF oli väittänyt radiossa näin tehneensä. Hutut olivat pelänneet RPF:ää, ja syytetty oli sen vuoksi sulkeutunut kotiinsa siinä uskossa, etä RPF oli hyökännyt kylään. Kun syytetylle oli sitten selvinnyt, että kahakassa olikin kyse tutsien tappamisesta, hän oli perheineen paennut kotoaan. Puolustuksen mukaan syytetty ei ollut osallistunut tutsien surmaamiseen, vaan oli päin vastoin pyrkinyt auttamaan näitä.

12. Syytetyn avustajana toimiva asianajaja Ingrid Heickell puuttui toisena istuntopäivänä myös syyttäjän nimeämien todistajien luotettavuuteen. Tämä oli hieman odottamatonta, sillä yleensähän oikeudenkäynnissä kuullaan ensin syyttäjän nimeämät todistajat ja vasta sen jälkeen syytetyn puolustus voi todistajia vastakuulustelemalla yrittää riitauttaa syyttäjien todistajien kertomusten uskottavuuden. Syyttäjien todistajien "teilaaminen" etukäteen eli ennen kuin oikeus edes tietää, mitä todistajat tulevat kertomaan ja millä tavoin, on epätavallista. Syytetyn puolustuksella on sitä paitsi jutussa vielä monta tilaisuutta kommentoida syyttäjien todistajien uskottavuutta ja heidän kertomustensa näyttöarvoa.

13. Heickellin mukaan syyttäjän nimeämistä 28 todistajasta 21 on henkilöitä, jotka on joko jo tuomittu kansanmurhasta tai jotka odottavat omaa oikeudenkäyntiään ruandalaisissa vankiloissa. Heickellin mukaan tällaisten todistajien kertomuksille syyttäjä ei "meillä" yleensä perusta syytettään, periaatteellista estettä tähän ei kuitenkaan ole. Puolustus epäilee, että syyttäjän todistajia on kidutettu tai heille on luvattu tiettyjä etuisuuksia, jotta he kertoisivat ruandalaisviranomaisten edellyttämällä tavalla. Syytetyn toimintaa asianajaja Heickell piti "ihailtavana", kun tämä oli onnistunut kaoottisessa olosuhteissa opiskelemaan, tekemään työtä ja auttamaan kansamurhan uhreja Ruandassa. Maasta paettuaan syytetty oli pitänyt perheensä koossa.

14. Oikeuskäsittelyn kolmantena päivänä kuultiin vihdoin syytettyä henkilökohtaisesti; kahtena ensimmäisenä päivänä ainoastaan hänen avustajansa olivat olleet äänessä. Prosessissa alkoi ilmetä tiettyjä farssin pirteitä. Jo ensimmäisen istuntopäivän lopulla asianajaja Heickell oli lehtitietojen (HS) kiihtynyt ja huutanut syyttäjistölle siihen malliin, että oikeuden puheenjohtaja Lars Karlssonin oli joutunut puhuttelemaan ja rauhoittamaan häntä; syyttäjät olivat arvostelleet puolustusta todistajien nimeämisessä tapahtuneesta viivyttelystä.

15. Kolmannessa käsittelyssä Heickell puuttui lehtitietojen mukaan kovaäänisesti syyttäjien toimintaan, kun syyttäjät yrittivät tivata syytetyltä ja puolustukselta, mikä oli se asiakirja, josta syytetty luki istunnossa otteita. "Älkää nyt sönkätkö siellä väliin, antakaa hänen lukea loppuun ja kysykää lopuksi, mistä on kyse. Tämä on niin stressaava tilanne hänelle, olkaa te hiljaa," huudahti asianajaja Ingrid Heickell syyttäjille (Aamulehti 4.9).

16. Aika erikoista kielenkäyttöä oikeussalissa. Mutta laamanni Lars Karlssonin johtama käräjäoikeus ei ilmeisesti puuttunut asiaan sen kummemmin. Käräjäoikeus ei myöskään keskeyttänyt syytetyn pitkiä puheenvuoroja, vaikka suurin osa niistä ei lehtitietojen mukaan liittynyt millään tavalla itse asiaan eli syytteenalaisiin tekoihin. Syytettynä olevaa pastoria on kuvailtu kaunopuheiseksi mieheksi, joka haluaa esiintyä mielellään ja puhua pitkään. Tätä puolustus perustelee kulttuurieroilla, mutta tässä on tietenkin mukana kosolti myös taktiikkaa; tällaisella "ohipuhumisella" (puuta heinää puhumisella) yritetään kääntää huomiota itse asiasta ja syytetylle kiusallisista yksityiskohdista muualle. Olen itse kirjoittanut tuomarin prosessinjohdosta aika paljon (koska olen toiminut tuomarina); viittaan mm. 450 -sivuiseen kirjaani Materiaalinen prosessinjohto vuodelta 1988, johon ehkä Porvoon käräjäoikeudenkin kannattaisi tutustua.

17. Porvoon oikeussalin kaltaista näytelmää ei varmaankaan sallittaisi tavallisissa jutuissa, mutta kokenut laamannin tuntuu ottavan tässä hyvin erikoisessa jutussa asiat rauhallisesti ja antavan syytetyn puhua keskeyttämättä niitä näitä. Jos tuomari ryhtyisi kovin tiukasti patistelemaan syytettyä pysymään asiassa, saisivat puolustuksen juristit ja kenties myös ihmisoikeusjärjestöt aiheen moittia käräjäoikeutta siitä, että syytetylle ei varata asianmukaista tilaisuutta puolustautua. Tällaiseen arvosteluun laamanni Karlsson ei nähtävästi halua antaa aihetta, eikä hänellä taida olla edes varaa siihen, sillä häntähän vastan esitettiin jo heti ensimmäisen istuntopäivän aluksi puolustuksen taholta jääviysväite, jonka käräjäoikeus tosin hylkäsi.

18. Kolmantena istuntopäivänä oikeussalissa syytetty kertoi lehtitietojen mukaan koko aamupäivän Ruandan kiinteistölaeista, maanomistuksesta, perintöasioista, Ruandan vanhasta puoluejärjestelmästä, armeijasta sekä syytetyn perhesuhteista tuttavaperheen tyttären häitä myöten (Iltalehti 4.9). Tämä turhautti syyttäjät, mutta laamanni Karlsson antoi syytetyn jatkaa puhumistaan - ja tulkkien tulkkaustaan. Ehkä Karlsson ajatteli, että no, puhukoon nyt sitten niin kuin Ruuneperi, olemmehan me sentään kansallisrunoilija J.L. Runebergin kotikaupungissa! Ennen taukoa Karlsson ei kuitenkaan malttanut olla lohkaisematta: "Nyt on sitten selvitetty Ruandan kiinteistölaki. En tosin ymmärrä miksi, mutta eihän minun pidä kaikkea ymmärtääkään!" (I-L 4.9).

19. Iltapäivällä päästiin sitten jo hieman lähemmäksi asiaan, mutta ilmeni, että syytetty vastaili syyttäjien kysymyksiin laveasti, epäsuorasti ja itse asiaa kiertäen. Kun syyttäjä esimerkiksi väitti, että syytetty oli toiminut pakolaisleirin johtajana, syytetty selitti 15 minuutin ajan, mitä kaikkea johtaja-sanalla voidaan tarkoittaa. Lopulta syytetty selitti olleensa leirillä vain töissä. Syytetty vakuutti, ettei hän ollut vihannut tutseja.

20. Samanlainen tahti jatkui lehtitietojen mukaan myös oikeudenkäynnin neljäntenä istuntopäivänä perjantaina 4.9., jolloin syytetyn kuulustelua jatkettiin. Syytetyllä oli jostakin syystä vaikeuksia muistaa kansanmurhaa edeltäneitä päiviä. Monet hänelle esitetyt kysymykset jäivät vaille vastausta tai hänen vastauksensa olivat pitkiä ja polveilevia. Puheenvuorojen tulkkauksessa ilmeni edelleen ongelmia. Tulkkien käännöksissä havaittiin nyanssieroja ja kysymyksiä jouduttiin esittämään tulkeille pariin kertaan ennen kuin he ymmärsivät, mistä oli kysymys. Oikeusprosessissa vallitsee itse asiassa neljän kielen "sekamelska", jos näin voi sanoa, sillä kinyanruandan, ranskan, suomen lisäksi kuvassa on mukana myös ruotsi, joka on esimerkiksi laamanni Karlsson ja ilmeisesti kahden muunkin käräjätuomarin äidinkieli.

21. Ensi viikolla istuntoa jatketaan Porvoossa asiantuntijatodistajien kuulemisella; tarkoituksena on ilmeisesti selvittää, mitä Ruandan kansanmurhassa yleisesti ottaen tapahtui, oliko maassa sotatila vai ei jne. Taidanpa lähteä seuraamaan oikeudenkäyntiä paikan päälle Porvooseen, siellä onhan kyseessä merkittävä oikeudenkäynti, jollaista ei Suomessa kovin usein nähdä.

22. Ensi viikon perjantaina käräjäsirkus tuomareineen (neljä tuomari), syyttäjineen (kolme syyttäjää), avustajineen (kaksi avustajaa) ja tulkkeineen (kaksi tulkkia) pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja matkustaa kuudeksi viikoksi Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin, jossa oikeus kuulee syyttäjien nimeämiä todistajia. Käräjäoikeus suorittaa myös katselmuksen Nyakizussa, jossa syytetyn väitetään osallistuneen kansanmurhaan. Matkan loppupuolella käräjäoikeus jatkaa reissuaan Ruandan eteläpuolella sijaitsevaan Burundiin, jossa on tarkoitus kuulla syytetyn puolustuksen todistajia. Ruandassa on paikalla teknisenä apuna KRP:n esitutkinnasta vastanneita poliiseja rikosylikomisario Thomas Elfgrenin johdolla. Syytetty ei halua matkustaa sirkuksen mukana, vaan jää seuraamaan todistajien kuulemista videoyhteyden avulla Vantaan vankilaan. Kotimaahan sirkus palaa lokakuun lopulla ja jatkaa asian käsittelyä marras-joulukuussa Porvoossa.

23. Autourheilun ystäville on tuttu Pariisi-Dakar -aavikkoralli. Porvoossa alkanutta oikeudenkäyntiä voitaisiin kutsua Porvoo-Ruanda-Burundi -käräjäralliksi. Asia on tietenkin perin vakava, mutta jutusta ei toisaalta puutu myöskään hieman huvittavia piirteitä. Asian käsittely suomalaisten voimin voi kyllä olla oikeudenmukaista ja puolueetonta käsittelyä ja ratkaisua silmällä pitäen perusteltua edellyttäen, että juttu todella saadaan asianmukaisesti käsitellyksi. ja todistajia kuulemalla jotain tolkkua syytetyn väitetystä osallisuudesta kansanmurhaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että samaan lopputulokseen olisi voitu aivan hyvin päästä - ja Suomelle paljon halvemmin kustannuksin - jos Suomesta oli tyydytty lähettämään Ruandassa pidettävään oikeudenkäyntiin tarkkailijoita. Syytetyn turvaksi olisi voitu lisäksi lähettää Ruandaan pari rotevaa suomalaista poliisimiestä, koljattia.

24. Käräjäralli Suomen ja Ruandan välillä ei luultavasti pääty käräjäoikeuskäsittelyyn, vaan se voi jatkua, kunhan päästään hovioikeusvaiheeseen. Ilmeistä on, että jutun käsittely jatkuu valitusten johdosta hovioikeudessa ja todennäköisesti vielä korkeimmassa oikeudessakin kävi jutussa käräjäoikeudessa miten tahansa. Siten myös Helsingin hovioikeus joutunee matkailemaan jutun ja todistajien kuulemisen takia Ruandassa ja mahdollisesti myös Burundissa. Suomen lain mukaan nimittäin myös hovioikeuskäsittelyn tulee olla välitön ja hovioikeuden on kuultava itse jutun avaintodistajia.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Turhanaikainen kysymys: mihin lakipykälään perustuu, että HO:n pitää kuulla todistajaa henkilökohtaisesti eikä esimerkiksi nauhoite kelpaa?

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin Sanomissa oli laskettu kuinka kalliiksi tulisivat korvaukset syytetylle vapaudenmenetyksen johdosta, jos
syytteet hylätään.
Kalliiksi tulisi myös, jos hänet tuomittaisiin syytteen mukaan. Tapio Lappi-Seppälä on laskenut vankilavuoden maksavan 40.000 euroa. Jos elinkautisen pituudeksi tulisi esim. 20 vuotta maksaisi ylläpito yhteensä 800.000 euroa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko syyttäjä jo luovuttanut? Valtionsyyttäjä totesi, että TV-uutisille, että syytettä ei ajeta kuin käärmettä pyssyyn. Mielestäni lausuma kuvasti epäuskoa jutun menestymisen suhteen.

Valkoisella maanosalla tutkinnanjohtaja järjestää todistajat paikalle. Yleensä sen hoitaa puolueeton tuomioistuin. Eikö tässä olisi löytynyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin tutkinnanjohtajan käyttäminen, sillä läpinäkyvyys tämän luokan jutussa on erityisen tärkeää.

Lopuksi olisi tietysti mukava saada tietää, mitä prosessi kokonaisuudessaan maksaa ja miten paljon sillä sitten saavutettiin oikeusvarmuutta. Itse olen törmännyt tilanteeseen, jossa ulkomailla surmannut kaksoimurhaaja pääsi pälkähästä, kun asian selvittäminen oli liian vaivalloista. Mies itse kertoi surmista yksityiskohtaisesti ja uskottavasti, mutta edes ulkomaanpäivärahalla virkamiehet eivät saaneet ahteriaan penkistä ylös.

Asser Salo kirjoitti...

Viittaan taannoisessa blogissa anonyymina esittämääni kommenttiin. Eli se oikeusministeriön virkamies, joka väkisin halusi asian tutkittavaksi Suomessa, pitäisi viedä Senaatintorille kivitettäväksi.

Farssi on tälle prosessille aivan oikea luonnehdinta - tosin ainakaan minua ei veronmaksajana naurata ollenkaan, kun luen näitä uutisia. Pikemminkin tämä järjettömyys saa melkein itkemään raivosta.

En uskalla ajatellakaan, miten paljon koko prosessi tulee maksamaan, kun asia tutkittaneen vielä hovioikeudessakin. Jonka jäsenet, kuten blogisti aivan oikein toteaa, joutunevat matkustamaan Ruandaan.

Ja minkä takia? En ole kenenkään nähnyt esittävän, mikä on se konkreettinen syy, jonka vuoksi prosessia ei olisi voitu toteuttaa Ruandassa esimerkiksi Suomen valvonnassa. En toki halua väheksyä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin itseisarvoa, mutta rajansa tulee olla hulluudellakin: tässä asiassa oikeudenmukainen oikeudenkäynti olisi voitu järjestää huomattavasti pienemmin kustannuksin.

Persu-kansanedustaja Oinonen, "Perus-Pena", ehti jo taannoisessa mielipidekirjoituksessa ihmettelemään samoja asioita, jotka itselläkin ovat käyneet mielessä. Ja kysymys on siis tästä prosessista, ei siitä, milloin ihmiset saavat oikeuden mennä naimisiin hauvojensa kanssa. (Vaikka mielenkiintoinen ja viimeaikaisiin tapahtumiin nähden relevanttihan tuokin kysymys on.)

Oikeusministeri Tuija Brax, joka hallinnonalasta vastannee, ei kuitenkaan ole - tietääkseni - vielä vastannut Oinoselle. Voipi olla, että vastaamatta jää.

Koska järjetöntähän tämä on. Ei Suomesta niin taitavaa puhujaa löytynekään, että tämä voidaan veronmaksajille millään järkeen käyvällä tai muuten hyväksyttävällä syyllä markkinoida.

Apropos, milloinkahan joku ministeriövirkamies keksii ryhtyä selvittämään muiden parrakkaiden pakolaislasten, "ankkurivauvojen" ulkomailla tekemiä rikoksia ja vaatimaan, että jos aihetta ilmenee, nämäkin käsitellään Suomessa?

Vai onko tilanne nyt jo sellainen, että syytteeseen pannaan vain henkilöt, jotka olisivat valmiita rajoittamaan turvapaikanhakijoiden ehtymätöntä virtaa valmiiseen pöytään?

Nojoo, Suomen pitäsi minusta tyytyä siihen lääkärin rooliin kansainvälisessä kanssakäymisessä, eikä ängetä tuomariksi - jos ja kun jokin rooli Suomella tällaisissa kriiseissä ylipäänsä pitää olla...

Siru Pola kirjoitti...

Kalliiksi on tullut natsirikollisten jahtaaminenkin, mutta olisiko se fiskaalisten syiden vuoksi tullut jättää tekemättä....

Anonyymi kirjoitti...

Natsirikollisten jahtaamisessa ei nykyisin ole mitään järkeä. Se on pelkkää resurssien tuhlausta, koska viimeinenkin natsi on kohta kuollut.

Veikko kirjoitti...

"Ilmeistä on, että jutun käsittely jatkuu valitusten johdosta hovioikeudessa ja todennäköisesti vielä korkeimmassa oikeudessakin kävi jutussa käräjäoikeudessa miten tahansa."
- Tuskin jää vielä tuohonkaan: asiahan on vielä vietävissä kansainväliseen ihmisoikeustuomioistuimeen (kohdistuen ehkäpä prosessuaalisiin näkökohtiin, joista Suomi on saanutkin jo eräitä langettavia päätöksiä..).
Ja ehkäpä näppärät puolustusasianajajat keksivät jossain vaiheessa, jos langettava tuomio sattuisi tulemaan olemaan tulollaan, että eikö syytetyllä ole oikeus saadakin asiansa käsiteltäväksi Haagiin, jossa toimii Kansainvälinen rikostuomioistuin (engl. International Criminal Court, ICC). ICC käsittelee juttuja ja tuomitsee henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin kansainvälisiin rikoksiin. Rikostuomioistuimella on toimivalta sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnasta. Se, että ICTR eli Ruandan erillistuomioistuin ei enää ota juttuja "sisään" ei käsittääkseni estä syytettyä pätevistä syistä vetoamasta ja vaatimasta asiansa saamista ICC:n pöytiin. Mahdollinen langettava tuomiohan pitänee sisällään juuri nuo edellä luetellut rikosmäreet tai ainakin osan niistä.
Jotta ei tämä ihan "läpihuutojuttu" ollutkaan..
Veikko-setä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, ja sitten kun juttu saadaan aikanaan ehkä kolmen neljän vuoden kuluttua KKO:ssa lopullisesti ratkaistuksi, syytetty voi viedä asian ihmisoikeustuomioistuimeen ainakin sillä perusteella, että oikeudenkäynti esitutkintoineen ja syyteharkintoineen kesti Suomessa kohtuuttoman kauan ja vaatia tuolla perusteella Suomelta korvauksia!

Periaatteessa olen kyllä sitä mieltä, että Suomella on kansainvälisen oikeusyhteisön jäsenmaana osavastuu kansainvälisten ihmis- ja sotarikosten käsittelyistä niiden vaatimien kustannusten suuruudesta riippumatta.

Ymmärtääkseni Ruandaan ei ole Euroopasta luovutettu vielä yhtään joukkotuhonnasta epäiltyä Ruandaan tuomittavaksi. Ruotsi on tehnyt tällaisen päätöksen, mutta siitä on kanneltu ihmisoikeustuomioistuimeen ja tuomioistuin on keskeyttänyt Ruotsin päätöksen täytäntöönpanon toistaiseksi.

Voi kyllä hyvinkin olla, ettei Suomessakaan syytetty saisi Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Mutta toinen asia on, että prosessi Suomessa tulisi viedä tehokkaasti eteenpäin eikä sallia turhia jaarituksia esimerkiksi Ruandan kiinteistölaista!

Anonyymi kirjoitti...

Minusta Jyrki on viimeisessä kommentissaan oikeassa. Jutussa on todellakin kyse Suomen asemasta kansainvälisen yhteisön jäsenenä ja velvollisuudesta osallistua kansainvälisen rikosoikeuden toimeenpanoon. Luovuta tai syytä on käsittääkseni selkeä kansainvälisen rikosoikeuden periaate, ja siihen on Suomikin sitoutunut. Kun otetaan huomioon ihmisoikeussopimusten mukainen palautuskielto, jää ainoaksi mahdollisuudeksi syytteen nostaminen. Prosessikustannusten laskeminen on siis aika tavalla toissijainen kysymys. Ja ehkäpä tämä juttu pääsee vielä jonakin päivänä jonkin kv-rikosoikeuden oppikirjan alaviitteeksi.
Minusta on hyvä, että tässä on toistaiseksi toimittu suoraselkäisesti eikä ole lähdetty etsimään pakoreittiä. Olisihan aina helpompaa heittää kaveri ulos maasta ja pestä kädet koko asiasta. Näin ei onneksi ole menetelty.

Asser Salo kirjoitti...

Niin, vaikka aut dedere aut judicare-periaate olisikin voimassa olevaa kv. rikosoikeutta, ei tästä tietenkään voine seurata se, että oikeudenkäyntiä ei olisi voitu järjestää Ruandassa.

Eikö tärkeämpää ole oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen kuin se, missä oikeutta konkreettisesti käydään.

Olen sitä mieltä, että luovuttaminen Ruandaan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset täyttävän prosessin järjestäminen siellä olisi ollut mahdollista ja perusteltua.

Luulen ainakin näin, koska missään ei ole esitetty selvitystä siitä, että oikeudenkäynnin järjestämistä Ruandassa (Suomen valvonnassa) olisi edes mahdollisuutena selvitetty - ja mahdottomaksi havaittu.

Kyllähän tunnollinen virkamies toki ottaa asioista selvää, ennen kuin menee leimaamaan toisen valtion oikeuslaitoksen toimintaa. Eikö?

Prosessin järjestäminen Ruandassa ei olisi millään tavalla sotinut niitä velvoitteita vastaan, jotka Suomella "kansainvälisen oikeusyhteisön" täysivaltaisena jäsenenä on.

Prosessikustannusten laskeminen ei siis sinänsä, kuten edellinen anonyymi esittää, ole "ensisijainen" tai "toissijainenkaan" juttu, vaan tärkeää on tietysti turvata oikeudenmukainen oikeudenkäynti.

Sitä en kumminkaan ymmärrä, miksi vm. tavoitetta ei tulisi toteuttaa tavalla, joka mahdollistaisi myös kustannussäästön ja muiden prosessiekonomisten näkökohtien huomioon ottamisen.

Mutta hei, kyllähän valtiolla varaa on. Mitäs pienistä, vaikka tuomioistuimet ja syyttäjälaitos kitkuttavat olemattomilla resursseilla: tutkitaan ihmeessä Suomessa tällaisen hengenmiehen rikosepäily.

Olisikohan Suomen pitänyt aikanaan vaatia Saddamkin Suomeen tuomittavaksi? Saddamhan ei saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, eikä tuomittu ja täytäntöönpantu seuraamuskaan taida oikein vastata länsimaista oikeuskäsitystä.

Ville Hoikkala kirjoitti...

Puolustajana lähetän tervehdyksen prosessioikeuden professorilleni joka on tämän blogin ylläpitäjä ja kommentoin muutamaa asiaa.

1. Puolustuksella on näyttöä siitä, että syyttäjän nimeämiä todistajia on kidutettu. Puolustus on nimennyt todistajiksi vapautettuja vankeja, jotka ovat olleet syyttäjän nimemien todistajien kanssa samassa vankilassa ja ovat nähneet painostuksen ja kidutuksen tapahtuvan ja osallistuneet siihen itse.

2. Oikeudenkäynnin käytännön järjestelyt korostavat jossain määrin erästä rikosprosessin ongelmaa, nimittäin epäselvää tehtävänjakoa asianesittelyn, todistelun ja loppulausunnon välillä. Syyttäjä piti asianesittelyssä esim. lähes tunnin kestäneen esitelmän Ruandan historiasta ja antoi siitä yksipuolisen käsityksen ilman lähdeviitteitä. KRP:n konstaapeli oli tuonut oikeussaliin Kalashnikov-rynnäkkökiväärin ja syyttäjä esitteli sitä yleisölle ja ilmoitti surma-aseen olleen vastaavanlainen. Puolustukselle monet asianesittelyssä esitetyt jutut tulivat täytenä yllätyksenä. Syyttäjän asianesittelyssä lisäksi arvosteltiin puolustuksen toimintaa esitutkintavaiheessa, muttei vaadittu kuitenkaan puolustajanmääräyksen lakkaamista eikä mainittu yhtään konkreettista tapausta jossa olisin hänen mielestään toiminut lainvastaisesti tai muuten sopimattomasti.

Ville Hoikkala kirjoitti...

3. Jos syytetty olisi luovutettu Ruandaan, mahdollisilla tarkkailijoilla ei olisi ollut minkäänlaista mahdollisuutta puuttua oikeudenkäynnissä mahdollisesti havaitsemiinsa epäkohtiin. Ruanda ei ole Suomen kehitysyhteistyön kohde ja kaupankäynti sinne on vähäistä, joten mahdolliset tarkkailijat olisivat olleet pelkkiä seinäkukkasia.

4. Puolustuksen nimeämistä todistajista lähes kaikki ovat saaneet turvapaikan jossain Afrikan maassa, 2 heistä on USA:n kansalaisia jotka ovat tulleet USA:han turvapaikanhakijoina. Useiden suvereenien valtioiden viranomaiset ovat siis lainvoimaisella päätöksellä todenneet heidän olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa Ruandan heihin kohdistaman vainon johdosta. Miten puolustuksen nimeämien todistajien kuuleminen oltaisiin voitu toteuttaa, jos asia olisi käsitelty Ruandassa? Suomella ei olisi ollut mitään laillisia keinoja velvoittaa vierasta valtiota esim. järjestämään videolinkit, jotta kyseisten henkilöiden ei tarvitsisi matkustaa Ruandaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiitos Ville Hoikkalalle! Olen seurannut Porvoon prosessia yksinomaan lehtitietojen varassa, koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta lähteä Porvooseen paikan päälle.

Hoikkalan mainitsemien tietojen valossa päätös olla luovuttamatta syytettyä Ruandassa pidettävää oikeudenkäyntiä varten on varmaankin aivan oikea.

Suomessa pidettävän oikeudenkäynnin ja suomalaisen tuomioistuimen Ruandassa ja Burundissa toimittaman
todistajien kuulemisen johdosta takeet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle näyttäisivät olevan paljon paremmat kuin jos prosessi olisi käyty Ruandassa.

Thomas kirjoitti...

reregVaihtoehtoja tässä tapauksessa on ollut vain kaksi: koko prosessi Suomessa tai luovutus Ruandaan. Kolmas vaihtoehto, eli käsittely YK:n Ruanda-tuomioistuimessa (ICTR) tippui vaihtoehtovalikoimasta 25.4.2007 Suomelle annetussa ilmoituksessa, ettei se ota asiaa käsiteltäväkseen. Alankomaiden Haagissa sijaitseva Kansainvälisen rikostuomioistuin (ICC) ei ole toimivaltainen käsittelemään tätä asiaa - ei edes valitusasiana. KKO:n jälkeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin voi käsitellä asian käsittelytapaa EIS:n valossa, mutta ei syyllisyyskysymystä. Tämä ikään kuin itsestään selvänä johdantona.

Julkisuudessa on ollut ymmärrettäviä ihmettelyjä miksi suomalaiset veronmaksajat joutuvat kustantamaan vieraassa valtioissa 15 vuotta sitten tapahtuneen rikoksen selvittämiskulut. Puhumatta nyt siitä, että Suomi vuosittain eri muodoissa muutenkin kustantaa ns. kansainvälistä oikeustoimintaa, on todettava että yksittäistapauksissa tätä asiaa ei voi ratkaista tarkoituksenmukaisuus lähtökohdista. Esitutkinnan aloittamiskynnys on laissa määritelty, samoin perusteet, jolla rikosasia voidaan jättää tutkimatta. Epäiltyä joukkotuhontarikosta ei voi olla aloittamatta sillä perusteella, että siitä syntyy kustannuksia. Esitutkintakuluista olisi siis voinut välttyä vain siten, että ICTR olisi ottanut jutun tai epäilty olisi luovutettu Ruandaan.

Kolmen vuoden kokemus tutkinnanjohtajana YK:n Jugoslavia-tuomioistuimessa (ICTY) antaa perustan todeta, että tämän tapauksen kustannukset ovat vain murto-osa siitä ajasta ja rahasta joka kuluu YK:n alaisissa tutkintaprojekteissa. Siinä missä esimerkiksi Alankomaat on tutkinut vastaavanlaisia juttuja Ruandassa 10-henkisillä delegaatioilla, Suomen delegaatiot ovat olleet 1-5 henkilön kokoisia. Tutkinta-aika on ollut sama.

Ehkä äänekkäin kritiikki kustannuksista syntyi tuomioistuimen Ruanda-matkan myötä. Vaihtoehto olisi ollut kaikkien todistajien tuominen Suomen syksyiseen Porvooseen. Kustannuksissa ei olisi tullut säästöä, pikimmiten päinvastoin. Tämä vaihtoehto kun olisi sisältänyt kaiken Aasta Ööhön, mukaan lukien matkustusasiakirjojen ja asianmukaisten syysvaatteiden hankinnan. Todistajia ei olisi voitu lähettää matkaan ilman saattajia, joten tämäkin olisi merkittävästi lisännyt kustannuksia. Tällaiseen matkantekoon liittyy myös inhimillisiä kysymyksiä, joita pitää ja myös otettiin vaihtoehtoja pohdittaessa huomioon.

Kuuleminen videolinkin välityksellä olisi ollut vaihtoehto, mutta silloin samaa kuulemistapaa olisi pitänyt soveltaa myös puolustuksen nimeämiin todistajiin. Tietoliikenneyhteyksien järjestäminen eri Afrikan maista olisi ollut haastava ja kallis projekti.

Oikeudella on hintansa! Sitä kutsutaan prosessitaloudeksi. Kun poliisilla aikanaan syntyi lakiin perustuva tutkintavelvollisuus ja syyttäjällä sittemmin syyttämisvelvollisuus, välttämättömät kustannukset ovat olleet sivuseikka. Tämän periaatteen turvin myös puolustus on voinut tehdä tärkeää työtään ulkomailla.

Suomella on tässä asiassa aihetta ylpeyteen. Vain harvat ovat ryhtyneet juhlapuheista ja kansainvälisten sitovien sopimusten myötä aktiivisiin toimenpiteisiin. Valitettavasti vain pienet maat ovat antaneet käytännön merkitystä sanoille “impunity” ja “universal jurisdiction”. Tämän jutun myötä näytämme muille esimerkkiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ok, asiaa hyvin selventävä kommentti, Thomas!

Toivottavasti suomalaisten prosessi onnistuu Ruandassa ja Burundissa suunnitellulla tavalla. OIkeudella on todellakin hintansa. Pääasia on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaaminen.

Toivottavasti syytettyä Suomessa avustava advokaatti saisi pidettyä mölyt mahassaan eikä nolaisi enää jatkossa koko suomalaista oikeuslaitosta todistajia ja oikeuden jäseniä halventavilla tölväisyillään, joista suomalaisissa iltapäivälehdissä on saatu valitettavasti lukea.

Asser Salo kirjoitti...

Ainakaan minä en ole äänekkäimmin kritisoinut sitä, että Porvoon käräjäoikeus matkustaa Ruandaan - vaan sitä, miksi juttu ylipäänsä tutkitaan Suomessa. Tämä on minusta pohtimisen arvoinen juttu, eikä sitä sovi ohittaa aivan niin kevyesti, kuin Elfgren tekee.

Vaikka asiasta on jo tehty päätös, on kuitenkin syytä pohtia erityisesti sitä, miten järkevä tuo päätös on, ja mitä seurauksia siitä voi tulevaisuuteen nähden olla.

En edelleenkään väheksy oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin itseisarvoa, mutta oudoksun siis kovasti sitä, miksi juttu - universaaliperiaatteesta huolimatta - tutkitaan Suomessa. Ei universaaliperiaatteenkaan noudattaminen edellytä, että juttu tulisi ehdottomasti tutkia Suomessa, vaan periaate ainoastaan mahdollistaa tutkimisen.

Ainakin minusta viisaampaa olisi ollut odottaa sitä, mitä EIT sanoo Ruotsille siitä, voidaanko epäilty toimittaa Ruandaan tuomittavaksi. Kumma juttu muuten, että Ruotsia ei ole jo nimitetty esimerkiksi oikeusvaltion irvikuvaksi, kun tällaista uskalletaan ehdottaakaan.

No joo, johtuisiko se siitä, että Ruotsissa asiaa on harkittu vankemmalta tietopohjalta, ja tultu kenties siihen tulokseen, että vastaaja saisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin Ruandassakin - tai ainakaan tämän prosessuaaliset oikeudet eivät kohtuuttomasti vaarantuisi siellä.

Jutun tutkimista Ruandassa näyttää Elfgrenkin pitävän yhtenä vaihtoehtona. Elfgren ei kuitenkaan kommentoi lainkaan sitä, miksi em. menettelytapa ei olisi ollut mahdollinen.

Johtuisiko tämä kenties siitä, että Ville Hoikkala, jääviysväitteiden erikoismies, saisi siitä aiheen väittää esitutkintaa asenteellisesti suoritetuksi?

Oli miten oli, oikeuslaitoksen nykyisessä resurssitilanteessa on käsittämätöntä hurskastelua väittää, että välttämättömät kustannukset olisivat vain "sivuseikka". Näin ei ole edes rikosprosessissa, jossa joutuisuuden ja kohtuuhintaisuuden vaatimukset tosin painavat varmuustavoitetta vähemmän.

(Ville Hoikkala ei tietenkään lausu tästä asiasta lausu mitään, mutta kukas sitä nyt ruokkivaa kättä näykkisi.)

Rikosprosessuaaliseen järjestelmään sisältyy prosessiketjun kaikissa vaiheissa erilaisia varaventtiilejä, joilla prosessitaloudelliset näkökulmat voidaan ottaa huomioon. Tämä on välttämätöntäkin, koska oikeuden toteuttamiselle reunaehdot luovat tietysti siihen käytettävissä olevat resurssit.

Vaikka ajatus "fiat iustitia, pereat mundus" ("tapahtukoon oikeus, vaikka maailma tuhoutuisi"), on toki kaunis, en siis ymmärrä sitäkään, mitä syytä ylvästelyyn Suomella tässä tilanteessa on.

Pelkästään se, että Suomi on väitetysti tutkinut asiaa tehokkaammin kuin Hollanti, ei minusta ole sellainen asia - kun koko prosessiin ryhtymistä voidaan painavin syin epäillä.

Yhden oikeudenkäynnin, ehkä kaksi, Suomen oikeuslaitos voi hyvinkin kestää, mutta tulevaisuutta ajatellen soisin kyllä vakavasti mietittävän, millä edellytyksillä universaaliperiaatetta sovelletaan.

Vaikka oikeudenmukainen oikeudenkäynti onkin itseisarvo, kysymys on siitä, onko järkevää tutkia Suomessa juttuja, joilla ei ole maahan muuta liityntää kuin kenties se, että vastaaja on hakenut naisten ja lasten veret käsissään turvapaikkaa Suomesta.

Tällaisten juttujen tutkiminen kotimaisin voimin on erityisen epätarkoituksenmukaista siihen nähden, että kaikki näyttö on yleensä ulkomailla; tutkinnan suorittaminen kärsii kielivaikeuksista; prosessi on poikkeuksellisen suuritöinen jne.

Viittaan lopuksi vielä HOL (em.) Risto Uotin HS:n mielipideosastolla esittämiin näkemyksiin. Jopa juuri edellä mainitut käytännön vaikeudet voivat johtaa siihen, että prosessi ei Suomessa toteutettuna ole yhtään sen oikeudenmukaisempi kuin Ruandassa.

Mutta tietysti oman maan kansalaisten etua tärkeämpää on, jälleen kerran, leikkiä vieraskoreaa ja ylvästellä kansainvälisen yhteisön jäsenvelvoitteiden täyttämisellä.

Jos kerran halutaan näyttää esimerkkiä, niin miksi tuota Ruanda-prosessiin käytettyä rahaa ei jaettaisi niille n. 10 000 ruandalaisille, jotka blogistin arvion mukaan söisivät rahalla vuoden päivät?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asia näyttää jakavan mielipiteitä. Olin itsekin aluksi sillä kannalla, että prosessi olisi ollut viisainta käydä Ruandassa, mutta OM:n, Ville Hoikkalan ja nyt Thomaksen kommenttien perustella näyttää kyllä siltä, että OM teki aikanaan oikean päätöksen, kun ei luovuttanut syytettyä Ruandaan "tuomittavaksi", siis oikeudenkäyntiä varten.

Asser Salon kritiikki on melko yksipuolista. Hän katsoo, ettei edes esitutkintaa olisi pitänyt eikä tarvinnut toimittaa Suomessa, vaan "jossakin muussa maassa."

Mitähän muita vaihtoehtoja Asserin mielestä olisi ollut, jos Ruanda jätetään pois laskuista?

Koska syytetty on oleskellut Suomessa jo vuosia, oli tietenkin täysin luontevaa tutkia asiaa täällä.

Ex-laamani Risto Uotin kirjoitus oli myös kärkevä väittäessään, että ko. oikeudenkäynnin järjestäminen Ruandassa olisi ihmisoikeusloukkaus.

Puuttumatta tässä Uotin kirjoitukseen enemmälti on syytä muistuttaa, että Suomi on saanut EIT:ltä useita kymmeniä langettavia tuomioita epäoikeudenmukaisista oikeudenkäynneistä.

Näistä tapauksista joltinenkin osa on peräisin Helsingin HO:sta, jossa Risto Uoti on työskennellyt kymmeniä vuosia.

Asser Salo kirjoitti...

Blogistille

Niin, totesinkin juuri, että ehkä olisi ollut viisaampaa odottaa ja katsoa, mitä EIT lausuu siitä, voiko Ruotsi luovuttaa vastaavanlaisista rikoksista epäillyn Ruandaan.

Suomen EIT:ltä saamat tuomiot oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tiimoilta eivät kyllä liity tähän asiaan millään tavalla, kuten ei sekään, että osa tuomioista on tullut Helsingin hovioikeudesta.

Myöskään se, että tämä kypäräpappi on oleskellut Suomessa "jo vuosia", ei kyllä tee Suomessa käytävästä prosessista "tietenkään täysin luontevaa", kun tekopaikka on edelleen Ruanda, jossa on myös asiaa koskeva näyttö.

Ja jossa asia olisi kenties ollut mahdollista tutkia, jos EIT katsoo Ruotsin voivan luovuttaa em. epäillyn Ruandaan.

Capish?

Tietysti, jos blogistin mielestä kustannuksilla ei ole kerrassaan mitään väliä, niin antaa mennä vain. Kyllä valtio maksaa!

Onhan meillä veronmaksajina eettinen velvollisuus osallistua miljoonilla euroilla sellaisen konfliktin jälkipuinteihin, joihin Suomi ei ole ollut millään tavalla osallinen ja josta vastuussa ovat yksinomaan ruandalaiset.

Onhan?

Onhan tämän täysin Suomeen liittymättömän prosessin käyminen tärkeämpää kuin saman rahan käyttäminen esimerkiksi suomalaisten vanhusten ja lapsiperheiden tarpeisiin?

Onhan?

(En muuten hyväksy tässä vastaväitteeksi sitä vasemmistolaisargumenttia, jonka mukaan "prosessin käyminen Suomessa ei ole keneltäkään pois". Kun prosessin kustantavat veronmaksajat, väite on täysin väärä; sama raha voitaisiin - ja pitäisi - käyttää toisin.)

Jopa oikeuslaitoksen toiminnassa sama raha voitaisiin käyttää järkevämminkin. Sillä voitaisiin vaikka palkata lisää tuomareita ja syyttäjiä, ja siten jatkossa ehkäistä EIT:stä tulevia punaisia kortteja.

Mutta antaa mennä vaan. Onpa sitten jotakin millä ylvästellä ulkomailla! Kyseenalaista tosin on, miten "kunnioitettavana" esimerkkinä tätä Suomen tekoa voidaan pitää - ja ennen kaikkea, moniko valtio tulee seuraamaan Suomen esimerkkiä.

Kun jopa ruotsalaiset näyttävät toimivan tässä asiassa järkiperustein.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, olipas tässä Asserin vuodatuksessa taas mukana aimo annos halla-aholaista hapatusta!

Asser ei muuten vastannut siihen, missä muussa maassa ko. oikeudenkäynti olisi voitu ja pitänyt Asserin mielestä järjestää, jos jätetään laskuista pois Suomi ja Ruanda.

Thomas kirjoitti...

Tämän kaltainen julkinen keskustelu muun muassa omista virkatoimistani on minulle uutta, mutta niin olivat myös henkilökohtaiset tietokoneet pian 20 vuotta sitten. Voi olla, että tämä palvelee viranomaistoiminnan avoimuutta ja parempaa vuorovaikutusta kansalaisten kanssa. Siis jatkan selittelyä.

Ruotsin päätös ja siitä seurannut EIT:n täytäntöönpanon jäähdyttämispyyntö tehtiin vasta vuonna 2009. Päätös esitutkinnan käynnistämisestä Suomessa tehtiin noin kaksi vuotta aiemmin 30.3.2007, jolloin Ruotsin tulevasta tapauksesta ei kenelläkään ollut tietoa. Maaliskuussa 2007 oli käytössä jo epävirallisesti se varma tieto, ettei ICTR ota asiaa tutkittavakseen. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa (ehkä liian ylimalkaisesti) totesin, esitutkinnan aloittamiskynnys on laissa määritelty. Kun se kynnys ylittyy poliisilla ei ole vaihtoehtoja - ei vaikka mitä päätöksiä muualla maailmassa olisi tehty.

Ruandan oikeusviranomaiset pyysivät luovutusta tammikuussa 2008 ja OM teki luovutusta koskevan kielteisen päätöksen helmikuussa 2009. Näin ollen keskustelu siitä, ettei esitutkintaa olisi pitänyt aloittaa ennen kuin luovutusasia oli ratkaistu on teoreettisuudessaan merkityksetön. Tästä huolimatta ja asiapitoisen keskustelun nimessä totean, että vuonna 2007 mikään valtio ei ollut luovuttanut joukkotuhonnasta epäiltyjä Ruandaan. Pian esitutkinnan aloittamisen jälkeen ICTR teki kielteisin päätöksen ja myöhemmin myös britit. Hollantilaiset, belgialaiset, kanadalaiset, tanskalaiset, britit ja uus-seelantilaiset tutkivat itse ja Suomi samoin niiden jatkeena.

Ymmärrän Asser Salon turhautuneisuuden, mutta debatointi lakiin perustumattomilla vaihtoehdoilla voi korkeintaan johtaa lain muuttamiseen. Olen ehdottomasti sen kannalla, että rikokset pitää tutkia ja tuomita siinä maassa missä ne tapahtuivat. Tähän Ruandan oikeusviranomaisilla on ollut tässä ja muissa tapauksissa kova tahto. Muulla on oltu kuitenkin sitä mieltä, ettei sillä ole siihen valmiuksia. Olen myös vankka “universal jurisdiction”-aatteen kannattaja ja ylpeä siitä, että Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, jotka ovat ryhtyneet sanoista tekoihin.