torstai 10. syyskuuta 2009

149. Pitäisikö paaterointikin ohjeistaa?



"Minusta on päivän selvää, että poliisi ei saa päivystää kännissä"!

Näin pontevasti lausuin tänään iltapäivälehden toimittajalle. Kehtasi tulla utelemaan minulta kantaa Perä-Heinäjoen apulaispoliisipäällikön tapaukseen!

Minähän tunnen miehen, siis tämän apulaisposiilipäällikkö Taisto Turves-Junttilan, oikein hyvin. Oltiinhan me samalla poliisipäällystökurssilla Espoossa joskus helkkarin kauan sitten, siitä taitaa olla kohta jo 35 vuotta, joo. Läpitte reiru ja tasapainoinen pohjolaanen mies tämä Taisto jo silloin. Mitä nyt innostui joskus ryyppäämään kurssijuhlissa ja sen sellaisissa happeningeissa.

Nytkin se Taisto sanoi lehdille reilusti juopotelleensa kolme päivää peräkkäin, vapaa-aikanaan tietysti, ja juoneensa koskenkorvaa vielä työvuoroaan edeltäneenä päivänäkin. Se päivä sattu oleen vapunaatto. Tuskin Suomessa nyt sellaista pollaria onkaan, ketä ei juopottelisi omassa korissaan vapunaattona.

Taisto puhalti töissä vapunpäivänä 1,75 promillea. No, sen se tietysti valehteli, että ei muka muistanut työhukinsa alkavan vapunpäivänä jo kello 8, muisteli sen alkaneen vasta kello 16. No, sattuuhan näitä. Taistolle ei musta voitu antaa muuta kuin pikku huomautus. Näin käskin sen lääninpollarin tekeen, ja teki kans.

Mä sanoin sille helskutin toimittajalle - jotain puolustuksen tynkää hätäpäissäni keksiäkseni - että

- meidän täytyy katsoa ohjeitamme, jos siellä on tällainen juridinen harmaa alue.

"Juridinen harmaa alue", jo vain - oikein itteänikin naurattaa! Mutta tarkkaan ottaen meidän johtosäännössä ei ole mainintaa, mitä tehrähän, jos poliisipäällikkö tulee töihin juovuksissa ja hoitaa virkaansa ihan asianmukaasella tavalla.

Taistokin oli vapunpäivänä hoitanut kaikki etehensä tulleet hommat aivan normaalisti, vaikka siis oli lähes kahren promillen kännissä. Oli pannut rattijuoppoja putkahan selviämään, kuulustellu ne, hoitanut paperihommat ja kaikki muutkin taiteen sääntöjen mukahan. Sitten joku samperin kalastuskortin hakija oli nuuhkinut ilmaa vallesmannin konttoorissa, kun Taisto sattui kello 13 aikoihin piipahtamaa kansliassa.

Mä sanoin vielä sille toimittajanklopille, että

- pyydän nyt paperit itselleni, sillä kuulin tapauksesta vasta eilen.

No, skeidaahan tollane puhe tietysti oli, sillä totta maar tiesin sen Taiston tapauksen oikein hyvin. Olin nimittäin itte sanonu läänin pollarille, mitä asiassa pitää tehrä. Minähän sentään olen number uuno näissä hommissa!

Mutta pitäähän mun nyt, saakeli soikoon, puolustaa näitä helkkarin alaisiani! Senhän mä sanoin jo heti tähän paskavirkaan tullessani. Se on tietty mun tärkein tehtäväni.

Niin mä tein siinä hemmetin Kauhajoen tapauksessakin. Mä sanoin heti lehtimiehelle, kun ne oli mun kimpussani ampumispäivänä 23.9. viime vuonna, että "joo, mä tunnen oikein hyvin sen kauhajokisen komisarion ja tiedän, että hän toimi aivan presiis oikein, kun hän ei ottanut sitä hemmetin 22-millistä siltä Matti Saarelta edellispäivän haltuunsa." Eihän tollasen tilanteen varalta oltu näet annettu minkäänlaisia ohjeita. Siks tavallinen komisarius ei tietty tehnyt mitään väärin, sillä eihän väärin voi tehdä, jos ei ole mitään ohjeita, miten tekis oikein, you know?

Eihän poliisi edes voi toimia koskaan väärin, niin mä muistaakseni vielä lisäsin sille sopulilaumalle. Näinhän se onkin, mitä osoittaa jo sekin, että kaikista helskutin virkamiehistä kansa luottaa eniten juuri pollareihin. Korkeimpaan oikeuteen luotetaan paljon, paljon vähemmän. Miks meihin luotetaan? No, tietenkin siks, et me ei tehrä koskaan mitään väärä ja moraalitonta.

Kansa tykkää meistä niin kun hullu puurosta, kun vain näköö sinivuokon jossakin. Siks mäkin verän aina ton sinisen rotsin niskahan kun menen telkkariin haastateltavaksi. Se lisää luottamusta, kato. Kansa näköö heti asetakista, ketä on oikeessa, vaikkei puhetta välttämäti kuulis tai ymmärtäiskään.

Mä olisin kyllä hoitanut sen Kauhajoen tutkinnankin ihan omin voimin ministeriön heppujen kanssa. Olinkin jo lähdössä heti ampumispäivänä sinne saakelin korpeen, siis Kauhajoelle, ministerin kanssa. Mut sitten se saakelin Matti Kuusimäki sai päähänsä, että "hei, come on, tää keissihän kuulkaas kuuluukin syyttäjän tutkia."

No niin, tässä sitä helvetti soikoon sitten ollaan; sitä Kauhajoen juttua on veivattu edestakaisin tasan vuosi ja komisarioparkaa viedään reilun viikon päästä käräjille.

Aattelepa nyt vaikka ite: reilua ja mun julkisesti kehumaa poliisimiestä rahdataan käräjille niinku jotain roistoa ja kehdataan syyttää vaikka mistä! Eihän se komisario niitä koululaisia itse tappanu, jumalauta!

Mä oon koittanu lohruttaa sitä kauhajokista komisariota. Kun mä viimeks eilen soitin sille kotihin, niin siellä se vaan laulaa hoilasi, et "nyt mua vierähän linnasta linnaan, nyt mua vierään....ja kantaen kahlehija."

Kaikki olis nyt toisin, jos mä olisin sen Annen kanssa saanut hoitaa homman ja tutkimukset ihan oman talon voimin. Mitään käräjiä ei olis tarvittu, ei varmasti!

Pitäiskö tääkin nyt vääntää rautalangasta ja kirjata sinne saakelin johtosääntöön. Onhan tää niin harmaa, niin syvän harmaa alue, etten paremmin sanos!

25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyseinen apulaispoliisipäällikkö näyttää niin nuorelta, että tuskin on ollut herra-paateroinnin kanssa samalla vuosikurssilla. En tiedä, olisikö app pitänyt laittaa käräjille. Siitä olen varma, mikä känni olisi ollut samalla kertaa kun Kauhajoen tapahtumat, niin silloin olisi syytetty kovasti. Pitääkö aina sattua vahinko, ennenkuin teon moitittavuus ymmärretään.

App:n menettelyssä tietysti ihmetyttää, että ei aivan tainnut muistaa oikein tuota ryyppäämisen lopettamisajankohtaa. Jotenkin meni jutttu taas selittelyn puolelle, mikä on tyypillistä poliisihallinnossa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blogin keissi onkin tietty vain sepite, jolla ei mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnistetiedoissa oleva maininta pakina antaakin voimakkaan viitteen sepitteen suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki, muista lisätä näihin henkilöpakinoihin tunniste satiiri.

Se pelastaa Illmanilta, sanot vaan, ser du Illman, där är satir ;.)

Anonyymi kirjoitti...

Kerrankin jotain.
Mutta taitaa vaan olla niin, että blogistilla on eläkeikään niin lyhyen lyhyt harppaus "ajassaan", että kuullaan kerrankin siitä mistä on ollut iät ja ajat pulaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

On aina liian vähän aikaa, siis tartu kiinni hetkiseen...

Siru Pola kirjoitti...

Ei meiltä aika lopu, meiltä loppuu tarve siihen. ( Pekka Kejonen )

Anonyymi kirjoitti...

HS:n mukaan syyttäjä perusteli päätöstään myös legaliteettiperiaatteella. Koska johtovalmiussäännössä ei erikseen todeta, että työssä, joksi johtovalmiuskin katsotaan, pitää on olla selvänä, niin syytettä ei voi nostaa.

Missä se määritellään, että virka-aikana pitää olla selvin päin?

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan mainio ja hauska kirjoitus. Piste iin päälle olisi ollut käyttää ennemmin Lounais-Suomen kuin Pohjanmaan murretta, mutta tämähän olikin sepitettä...

Anonyymi kirjoitti...

Niin, onko tosiaan missään säädetty, että virkamies ei saisi olla työssä tämän app:n tavoin vahvassa humalassa tai muissa päihteissä?

Jos on säädetty tai ohjeistettu, niin viranhoito kännipäiten täyttänee kyllä virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkit?

Niin tai näin, syyttäjä toisensa jälkeen siunaa ja hyväksyy poliisin rikokset aivan Paateron linjausten mukaisesti: poliisi suojelee rikoksentekijöitä,
kunhan rikoksentekijänä on poliisi (tai lähipiiriin kuuluva).

Näin Paateron omasta 160 prosentin ylinopeuskärystä poikkeuksellisen vaarallisessa liikennetilanteessa kolmenkympin tiealueella ja ajomatkan jatkumisesta rangaistuksetta pelkillä hyvän päivänjatkon toivotuksilla alkaen aina viime aikojen kymmenien rivikonstaapelien asiattomiin rekisteriselauksiin ja tietovuotoihin näistä dramaattisine seurauksineen asti tai syyttäjän Ei rikos - väkivallaksi katsomiin ex-puolison teräaseella ja nyrkein työkyvyttömäksi hakkaamisiin asti.

Rikosvastuun meillä lähes täydellinen puuttuminen poliisin tehdessä rikoksia on Paateron lausumia ja hänen omaa toimintaesimerkkiään laajempi, surullinen ja pelottavakin tosiasia, jonka kanssa tässä maassa on elettävä.

Poliisi suojelee rikoksentekijöitään, ja on tässä paikoin huomattavan häikäilemätön.
Näinhän tässä blogissakin on usein ajankohtaisin esimerkein analysoitu. Yksin poliisi ei tähän kuitenkaan pysty, vaan maamme muutama esitutkintayhteistyöhön valmennettu syyttäjä (ja omalta osaltaan VKSV) siunaavat päätöksillään menon kerta toisensa jälkeen ja ohjeistavat samalla kenttää ajassa eteenpäin, että hyvä pojat, näin jatkakaa, laki (rikosvastuu) ei koske lainvalvojaa.

Muuten olen sitä mieltä, että poliisikoulun ja kaiken muunkin oikeustoimen pakolliseen oppimäärään ja virkakelpoisuusedellytyksiin pitäisi (tämän blogin seuraamisen lisäksi) sisällyttää ruotsalaisen professori LGW Perssonin rikosromaanit, jotka
vaikka ehkä dekkarigenreä ovatkin, kuvaavat rikostarinan ohessa ja sitä keskeisimmin - hyvin paljon Suomen todellisuutta muistuttavana sepitteenä - raadollista toimintaa ja likaisia kytköksiä läpikäyvästi ja yleisestä yksityiseen ulottuen koko toimintakentässä ja kulttuurissa.

Asser Salo kirjoitti...

Sitte se lähäresuoja, se on kans yks saatana. Tavallisen reiruna pohojalaasena moon tottunu sanomahan asiat suoraa ja omalla nimellä. Ne on eri miehet, jokka puskista huuteloo.

Kun kysymys on rikosepäälyystä, pitää poliisiilla iliman muuta olla maharollisuus panna toimittaja vaikka linnahan, jotta tämä kertoos, miston tietonsa saanu. Sen, milloon kysymys on rikoksesta, määrittelen tietysti minä itte. Tai joku muu poliisi.

Se ei oo yks tai kaks kertaa, kun laillises järijestykses valitut kansanerustajat ja muut poliitikot on joutunehet vaikiahan välikätehen, kun kateelliset ovat vuotanehet tietoja etelän merialle.

Selevää on, jotta viherhippien ja muiren sivarien ja ihimisoikeus-homojen tähäre näitä asioota pitää pehementää. Siksi mä sanoonkin, jotta "sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan peruspilari".

Heh, jo vain, saatana. Mutta niinku laulus, ensi ne portahat särijetähän ja sitte vasta muuri. Ei sellaanen yhteiskunta, johona rikoksentekijöötä suojellahan, voi yksinkertaasesti toimia. Se on nähty jo Neuvosto-Venäjällä.

Siksi mä sanoonkin, jotta "kysymys on vain siitä, että jos joku - vaikkapa virkamies - syyllistyy rikokseen, sen tutkintaa ei voida vesittää lähdesuojan varjolla".

Kuten huomaatta, me suomalaaset poliisit ei muita tutkitakkaa ku rikoksia. Rikosepääly onkin itte asias jo selevästi rikos, kun lähäresuojaa käyrähän murtamahan.

Tällä virkamies-täkyllä, joka tietysti menöö kansahan ku häkä, ei kumminkaa pirä ymmärtää, jotta poliisia voitaas epäällä rikoksista. Poliisi ei tee rikoksia, se tutkii niitä.

Toki se ihimetyttää, jotta mistä nämä kaikki salaaset tierot poliisitutkinnoosta on lehtihin vuotanehet, mutta se on jumalan vales, jotta poliisi ne olis leherille antanu. Tierä vaikka se olis se Matti Inkinen itte kertonut asioostansa. Levyjä myyräksensä tai jotaki.

Ja vaikka tierot eri tapauksis oliski antanu poliisi, on se taivahan varmasti ollu tarpehen, jotta laillista yhteiskuntajärijestystä ja maan laillista hallitusta ja muuta esivaltaa voirahan puollustaa.

Joka muuta väittää, on rikollinen ittekin.

Siksi mä kysyynkin retoorisesti blogini päätteeksi, notta "haluaisitko Sinä puolustaa rikollisia" elikkä vastustaa tätä mun eherotusta. Koska muut sitä ei voi vastustaa ku rikolliset ja sellaaset tahot, jokka rikollisia haluaa puollustaa ja suojella.

Jotta poliisin asema tulis varmasti seleväksi, pitää vielä huolehtia, jotta siinä säännökses sanottaas vaikka "toimittajaa ei kuitenkaan voida velvoittaa paljastamaan tietolähdettään, kun on aihetta epäillä, että salassa pidettävät tiedot on antanut poliisivirkamies".

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä virkamiesten juopottelu virka-aikana on ollut aivan yleistä männä vuosina. Krunikan alko ja lähiravintolat muistelevat kultaisia aikoja kun tietty remmi eri ministeriöistä kävi ostoksilla tai tuli pitkälle lounaalle.

Nykyään tilanne on hieman toinen kun ns. vanha polvi (lue suuret ikäluokat) jää pikku hiljaa eläkkeelle. Siis ne jotka eivät ryypänneet itseää hengiltä. Pätkävirkasuhdevirkamiehet eivät oikein pysty kykeneen kunnon juoppouraan enää.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Oli kiva lukea Jyrkin kertomus ja joka tuntui olevan myös "elämän makuinen".. Saatana vieköön, että sai nauraa, oli niin hyvää "Tervoa", ettäs sai nauraa! Elämä on totuutta ihmeellisempää?

No, kaikkea hyvää kanssamatkustajille ja kiinnittäkää turvavyönne, sillä kohta mennään..?

Erkki K. Laakso
Alavus

Anonyymi kirjoitti...

HILLITÖNTÄ NÄYT.KIRJALLISTA KYKYÄ!
Sekä Jyrki että Asser osoittautuvat lähes näyt.kirjailijoiksi!
Hyvä poijjat ja elävä murrekin puree.
Tehdäänkö näytelmiä?
Ottakaa yhteyttä!
Pekka S-to.

Anonyymi kirjoitti...

Edes poliisipäällystö ei saa olla kännisenä työssä. Sen tajuaa jokainen. Kyse on vastuullisesta tehtävästä, jossa hetkessä voi olla kyse kymmenistä ihmishengistä. Olisiko app tämän luokan kysymyksen eteen joutuessaan vastannut: "Olen kännissä, kysy joltain muulta." Vai olisiko hän viinapäissään ryhtynyt olohuoneensa sohvalta johtamaan poliisitoiminnallista tilannetta. Molempi pahempi.

Jos tuo määräys olla selvin päin työssä on jäänyt johtovalmiusohjeeseen kirjaamatta, niin pitäisikö hakea syyllistä sitten ohjeen antajasta. Joka tapauksessa joku pitää tämän luokan jutussa saada vastuuseen. Olkoot sitten vaikka syyttäjä, joka ei ole voinut olla vilpitön päätöksensä perustelujen suhteen. Mielestäni hänen on täytynyt tietää, että hänen tekemänsä ratkaisu ei ole korrekti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Syyttäjän päätöksestä jättää syyttämättä voi kannella Valtakunnansyyttäjälle, kuka tahansa voi tehdä kantelun.

Anonyymi kirjoitti...

Tohoon mun eherotukseeni lähäresuojan murtamaisesta viälä, notta sitten jos kumminkin joku toimittaja tai muu toristaja näitä tietovuotoepäilyjä silemänlumeeksi tutkittaassa kertoo nimeeltä mainiten ja tarkkaan tilanteen muutoonkin kuvaallen, notta kuka poliisivirkamies ja milloonka niitä Inkisen tai kenenkä vaan salaassa pirettäviä asioota laverteli, niin siihen lakiin vois vielä eriksensä mainita, notta tuommooseen perättömän lausuman saa ileman muuta hävittää reakoimatta mun sähköpostista ja jättää oikeen luvan peräästä esitutkintapöytäkirjastakin pois.

Nykyysellään kun noosta turhien asijooren karsimisista tahtoo aina tulla vaan lisää tyhjänpäiväästä sanomista, joka ei kumminkaan mihnäkään johra.

Anonyymi kirjoitti...

Saahan syyttäjistä kannella. Raavas mies löi toista yllättäen keskellä katua nyrkillä kasvoihin siten, että nenä aukesi. Asianomistaja ei uskaltanut itse saattaa asiaa tutkintaan, koska pelkäsi tekijää.

Syyttäjän arvio oli, että enintään lievä pahoinpitely. Kantelin, ja VKSV oli samaa mieltä. Puhuin asiasta rikosoikeuden professorin kanssa. Hän oli ymmällään ratkaisusta, koska detaljitkin puhuivat pahoinpitelyn puolesta. En jaksanut enää maksaa professorin asiantuntijalausunnosta, sillä ajattelin, että VKSV:kin pitäisi jotain viran puolesta ymmärtää.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa-a. Että pitäisi erikseen olla ohje sille, ettei vastuutehtäviä saa hoitaa päihtyneenä (=estyneessä tilassa). Auttaneeko tuokaan, jos app onkin niitä, jotka osaavat kirjoittaa, eikä niitä, jotka osaavat lukea?

Anonyymi kirjoitti...

Paateron nykyiseen virkaa eli ministeriön poliisiylijohtajan tehtävään oli 12 hakijaa. Paatero itse aloittaa puolestaan poliisihallituksen políisiylijohtajana.

Hakijoissa on stipenditutkijaa, mutta myös poliisihallinnon nimiä. Blogistia mukaillen voisikin sanoa, että tarjolla muun muassa aaltomaalailua ja sairailua.

UVI:n (nyk. Migri?)johdosta hakee Jorma Vuorio, joka on toiminut niin maakunnissa nimismiehenä kuin SM:ssäkin poliisiylitarkastajana. Vähän näkymätön roolissaan. Itse luulin jo, että Tiina Suominen on se oikea johtaja. Vuorio on myös ulkona poliisihallinnon viimetrendeistä. Mies menneisyydestä.

Tiina Eränkö on aina miesmuistin koreillut kuvitetussa poliisin organisaatiokaaaviossa, jossa ylijohto on ollut kuvattuna. Ei virheitä, mutta toisaalta ollut aina vähän jonkun juoksutyttönä, mikä rooli vie vakuttavuutta.

Kauko Aaltomaa, lääninpoliisijohtaja, Hki. Kantanut joskus työkseen juoppojakin. Käsivarren nimismiehen entinen ylikonstaapeli siis pitkän linjan mies. Vakuuttava ja rauhallinen.

Pentti Saira, lääninpoliisijohtaja, Rovaniemi. Ajattelee varmasti, että kun Pokkakin pääsi Helsinkiin, niin "miksen sitten minäkin." Aaltomaahan verrattuna ikää 20 vuotta enemmän eli kohta eläkeiässä. Toisin kuin Aaltomaa vaikuttaa jopa hermoilevalta. Viimeisessä poliisipäällikkönimityksessä tuli Pokan jyräämäksi.

Valinta taitaa haarukoitua Aaltomaan ja Sairan välille. Aaltomaa vakuttaa Sairaa paremmalla asiantuntemuksellaan. Lisäksi poliisihallinnon visertäjät ovat antaneet ymmärtää, että valinnassa huomioidaan myös vuoden 2005 henkilöstöbarometri, jolloin Saira jää Aaltomaan jalkoihin. Muutoinkin käytäväkeskusteluissa Aaltomaan alaiset ovat häneen selvästi tyytyväisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja onhan hakijoiden joukossa vielä poliisikoulun johtaja Seppo Kolehmainen, joka on useimmille tuttu lottoarvonnoista (jotka nyt sattuvat seuraamaan). Kolehmainen on vähän käsipystymiehiä eli omaa melko lailla liikkuvanpoliisimiehen identeetin. Poliisiylijohtajana työskenteleminen vaatii laajempaa näkökulmaa enkä usko vaadittavan perspektiivi transformaation onnistuvan Kolehmaisen kohdalla. Sitten useimpia lakimiehiä risoo, että SK on OTL, vaikka ei olekaan koskaan suorittanut juristin perustutkintoa. Turussa tällainen kyseenlalainen lakimiesidentiteettiä horjuttava ratkaisu on tehty. Summa summarum - Aaltomaa johtaa edelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Sairaan liittyen sattui silmiini mielenkiintoinen kannanotto. Massaliikkeen rahankertäysjutussa (josta detaljina voidaan mainita, että sjä antoi syytteen sisällöstä tietoa tiedotusvälineille, mutta kieltäytyi antamasta syytetylle itselleen, mitä sitten VKSV pyysi julkisesti syyttäjän puolesta anteeksi)tutkija VP:ä epäiltiin esteelliseksi.

Saira antoi YLE:lle kommentin, että asiasta on keskusteltu lääninhallituksessa. Hänen näkemyksensä on, että tutkija VP olisi voinut halutessaan jäävätä itsensä hallintolain 28 § 7 -kohdan perusteella.

Lakikirja näemmä osattiin lääninhallituksessakin aukaista, mutta oli vain väärästä kohtaa avoinna. Esitutkintalaki 16.1,6 § olisi ollut oikea kohta. Toivottasti asiasta keskustelemiseen eivät kuitenkaan osallistuneet lääninhallituksen parhaat voimat...

Tarkkailija X kirjoitti...

Virkamiesten ja poliitikkojen systemaattinen, itseään toistava ja järjestelmällinen
lainkuuliaisuuden halveksunta on jo yhteiskunnallinen ilmiö. Jota tukee ylimpien lainvalvontaviranomaisten rakenteellinen korruptoituneisuus.Kukaan ei joudu enää vastuuseen mistään, kuten on empiirisestikin tullut todistetuksi.Viimeisen 20 -vuoden yhteiskunnallisen kehityksen (uusliberalismi+valtiosoialismi)tuloksena.Perustuslaki Suomessa on heille ainoastaan kiusallinen jäänne menneisyydestä.Paasikiven, Kekkosen aikana perustuslakia vielä kunnioitettiin, laillisen yhteiskuntajärjestyksen perusrakenteena.Merkitykseltään laillisuuden "perälauta", joka ei vuoda missään olosuhteissa.Portin tähän ilmiöön on avannut Mauno Koivisto, joka presidenttikaudellaan, 90 -luvun laman seurauksien korjaamistoimissa. Puuttui "riippumattoman" tuomioistuimen toimintaan ohjeistamalla oikeudenpalvelijoita sopivista ratkaisukäyttännöistä. Suojellakseen oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden kustannuksella, rahoitus -ja finanssi sektoria. Verrattuna Ruotsiin "laman" seurauksien korjaustoimenpiteet rikkoivat mm. perustuslain 2§ turvaamaa perusoikeutta, yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan.Tämä oli murros Suomalaisessa oikeudenkäytössä, joka on johtanut nykyiseen kohtuuttomaan harkintavallan käyttöön yleisperiaatteena. Kun kysymyksessä on viranhaltijan suorittama oikeudenloukkaus tahi jopa rikos. Poliitikkojen vaalirahoitus skandaali on vain yksi seuraus lainkunnioituksen vähenemisestä. Poiisikin saa tulla kännissä töihin, sehän ei ole "Paateroinnin" ja "Holmlundilaisuuden" linjauksien mukaan edes moitittavaa. Eikä ainakaan VKSV harkitse edes syytteen nostamista.
Virkamies ja poliittisen järjestelmän, valtiososialismin kehitys on saavuuttanut uuden huippunsa. Suomi tarvitsee riippumattoman perutuslakituomioistuimen. Yksityisen kansalaisen kantelut ylimmille laillisuusvalvojille, eri viranomaisista ei johda nykyisin käytännössä mihinkään seurauksiin. Berlusconi "ostettuine" syytesuojineen, on ollut Suomalaistenkin eri toimijoiden mukaan moitittavaa. Venäläisiä oligarkkejakin syyllistetään. Miksi? Suomessa samat asiat voidaan toteuttaa näennäisen "laillisesti" puolue -ja virkamies "nomenklatuuran" toimesta. Vastuu ja oikeudenmukaisuus ko. ratkaisuissa on jo käsitteenäkin vieras, nykyisille vallanpitäjille. Poliittinen järjestelmä on kriisissä, demokratiavaje ennenkokematon.Esimerkkejä "maan tavasta" on ollut jopa televisiossa: dokumentti puoluediktatuurista "liikkumavara" ja viimeisin YLE/MOT jakso "jonotuslautakunta" jossa todennettiin aukottamasti perustuslain 19§ suojaaman perusoikeuden, kansalaisten perustoimeentulon ja hyvinvoinnin periaatteen vastainen toiminta. "Saatanan Tunarit" Urho Kekkonen sanoi aikanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Saattaa olla että ohjesäännössä ei sanota ettei päivystää voisi päissään, mutta asiaa voisi lähestyä toiselta kantilta.

Onko apulaispoliisipäällikkö päivystäessään niin sidottu toimistopöytään ettei hän koskaan voi joutua ajamaan autoa? Mikäli hän voi joutua rattiin ei hän voi olla tehtävänsä vaatimassa kunnossa ja siten voitaisiin asettaa syytteeseen.

Vitsikkäintä tässä on ollut hänen väitteensä siitä että uskoi päivystyksen alkavan vasta 16:45. Voisi ehkä muuten mennä läpi, mutta koska hän oli niin humalassa puolilta päivin, olisi hänen veren alkoholipitoisuus ollut paljon yli promillen 17:00. Eli hänellä oli vakaa aikomus päivystää päissään.

Anonyymi kirjoitti...

Päivystäjän ajaminen ei ole vähäpätöinen seikka, mutta se on vielä pientä.
Lienee hyvinkin mahdollista (tai ainakin on oletettava sen olevan), että päivystäjä joutuu tarvittaessa toimimaan tilanteessa, jossa tarvitaan nopeata ja hyvää päätöksenteko- ja kriisinhallintataitoa tai jonkun henki voi olla konkreettisemminkin pelissä. Tällöin humalassaolo on viranomaiselta todella törkeätä.