keskiviikko 23. syyskuuta 2009

156. Vanhasen lähtölaskenta alkanut - kenestä uusi pääministeri?

Matti Vanhanen ei näe tarvetta vaalirahoituksen uudelleen arviointiin, saamiensa vaalitukien palauttamiseen, eduskunnan hajottamiseen, hallituksensa eroon...

Esittelin eilen ja toissa päivänä blogissani vaalirahasotkun viimeisimpiä uutisotsikoita. Näitä otsikoita kirjoitettiin, kun saatiin tietää Nuorisosäätiön Matti Vanhaselle ja muutamalle muulle keskustapoliitikoille vaalitukina jakamista varoista. Säätiölakia on tapauksessa rikottu, kuten muun muassa emeritusprofessori Erkki Havansi on tämänpäiväisessä HS:ssa todennut.

Tänään pääministerin ja hänen hallituksensa eroa ja uusia eduskuntavaalien toimittamista on vaadittu jo aika yleisesti, ei vain poliittisen opposition, vaan myös muutaman hallituspuolueita edustavan kansanedustajan toimesta.

Matti Vanhanen ei ole tietenkään ole nähnyt "tarvetta" eduskunnan hajottamiseen - Vanhanen ei nähnyt "tarvetta" myöskään Nuorisosäätiön hänelle jakamisen vaalitukien, noin 24 000 euroa, palauttamiseen. Myös kokoomuksen Jyrki Katainen on torjunut jyrkästi uusien vaalien järjestämisen ja vedonnut vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, joka vaatii hallituksen ja eduskunnan toimenpiteitä. Ikään kuin vaalituissa ja niiden salaamisessa olisi kyse pelkästään tarkoituksenmukaisuuskysymyksestä.

Selvää on, että kaikissa muissa länsimaisissa demokratioissa maan hallitus olisi vastaavanlaisessa tilanteessa - vaalirahoitusskandaali - jo ajat sitten vetänyt johtopäätökset ja eronnut. Mutta Suomihan ei ole normaali länsimainen demokratia, jossa johtavat poliitikot, ministerit ja puolueet tuntisivat poliittisen vastuunsa ja eroaisivat möhlittyään raskaasti. Esimerkiksi sisäministeri Anne Holmlundin olisi pitänyt erota jo Jokelan koulusurmien 2007 jälkeen, viimeistään toisen koulusurmatapauksen eli 2008 Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Mutta siellä se Holmlund vai istua nököttää hallituksessa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pääministerin uskottavuus meni lopullisesti, kun paljastui, että hänen aiemmin 20 vuotta johtamansa Nuorisosäätiö oli antanut lakia rikkoen hänen vaalikampanjaansa lähes 24 000 euroa. Kyse ei ole siitä, tiesikö Vanhanen sanotusta lahjoituksesta vai ei - tietenkin hän tiesi - vaan sitä, että hänen olisi pitänyt tietää, mistä kaikkialta hän sai vaalitukea. Jollei pääministeri tätä tiedä eikä välitäkään tietää, hänen ei voida olettaa suhtautuvan yhtään vakavammin myöskään maan asioiden hoitoon.

Suomella ei taida nyt kuitenkaan olla varaa uusiin eduskuntavaaleihin uusine ehdokasasetteluineen ja vaalikampanjoineen päivineen, ne veisivät vain liikaa aikaa ja energiaa tässä muutoinkin vaikeassa tilanteessa. Eduskunnan hajottaminen ja uusien vaalien järjestäminen edellyttäisi sitä paitsi pääministerin perusteltua aloitetta tasavallan presidentille; Vanhanenhan on kuitenkin ilmoittanut halustaan istua pääministerinä vielä pitkään.

Mutta jotakin pitäisi tehdä, jotta hallituksen uskottavuus voisi edes hivenen kohentua. Kokoomuksen ei auttane muu kuin vetää tukensa pois Matti Vanhaselta, jolloin eduskunta pääsisi äänestämään uudesta pääministeristä. Tätä Kepu ei tietenkään hevin niele ja se vetoaa varmasti siihen, että kokoomus ja nokkamiehet ovat vaalirahoitussotkussa yhtä ryvettyneitä kuin Kepunkin edustajat. Tässä on toki vinha perä, mutta silti Matti Vahanen kulkee tässä vaalirahasotkussa aivan omissa hämärissä sfääreissään.

Kepu suostuu kyllä Vanhasen poispotkimiseen, kunhan se vaan saa pitää itsellään pääministerin salkun. Kyse on itse asiassa aivan samanlaisesta manööveristä kuin aikoinaan Anneli Jäätteenmäen syrjäyttämisestä pääministerin postilta. Tällöinhän demarit vetivät tukensa Jäätteenmäeltä ja Kepu joutui etsimään itselleen uuden pääministerin; Kepussa päädyttiin tuolloin Matti Vanhaseen.

Mutta kenestä nyt uusi sattumapääministeri Kepusta? Kas, siinäpä kinkkinen kysymys.

Ehdokkaita ei kuitenkaan ole kovin paljon, käytännössä tai ainakin ensi näkemältä ilmeisesti vain nykyisen hallituksen ministerit voisivat tulla kysymykseen, sillä he ovat riittävän hyvin perillä hallituksen asioista ja suunnitelmista.

Olisiko uuden pääministerin nimi Väyrynen, Pekkarinen, Hyssälä, Anttila, Vehviläinen, Lehtomäki vai Kiviniemi? Miltä kuulostaisi? Ei todellakaan kovin hyvältä. Pätevimpiä näistä olisivat Väyrynen ja Pekkarinen, mutta voisiko joku ajatella Suomen pääministerinä A.D 2009 Soffa-Pekkarista tai Jalasmökki-Väyrystä? Ei, ei tule mitään! Lehtomäki tähtää Kepun puheenjohtajaksi, mutta nyt ei ole kyse puheenjohtajan vaalista.

Katseet on sittenkin käännettävä hallituksen ulkopuolelle. Tällöin nousee esiin kolme nimeä, kun otetaan huomioon, että pääministerin hommassa on kyse vain eräänlaisesta pätkätyöstä eli 1,5 vuoden ajajanjaksosta seuraaviin eli maaliskuussa 2011 pidettäviin eduskuntavaaleihin saakka. Uuden puheenjohtajan Matti Vanhasen jälkeen Kepu valitsee ensi kesän puoluekokouksessaan, mutta se on, kuten jo totesin, kokonaan eri asia.

Mainitut kolme nimeä ovat Anneli Jäätteenmäki, Hannes Manninen ja Seppo Kääriäinen; Oli Rehn ei ole käytettävissä, sillä hamuaa painava salkkua EU:n komissiossa. En kuitenkaan usko Jäätteenmäen valintaan, vaikka hän ilmeisesti on näistä kolmesta ylivoimaisesti valovoimaisin. Kokoomuksen olisi vaikea hyväksyä Jäätteenmäkeä pääministeriksi. Hannes Mannisella, edellisen hallituksen kuntaministerillä, tuskin on riittävää kunnianhimoa ja energiaa pääministerin tehtävään.

Jäljelle jää Seppo Kääriäinen, eduskunnan nykyinen varapuhemies sekä entinen ministeri ja Kepun pitkäaikainen puoluesihteeri. Kääriäinen kelvannee hyvin kokoomukselle samoin kuin Kepullekin. Kääriäinen on keskustalaisista vähiten ryvettyneitä, hän ehti jo palauttaa konkurssipesään Novalta saamansa vaalituenkin. Kääriäinen ei toki ole mikään ruudin keksijä, mutta sen verran taitava ja rutinoitunut, että kykenisi pitämään hallituksen nyörit hyvin hyppysissään tämän loppukauden.

Päädymme siis Seppo Kääriäiseen. Mieshän on kaiken muun lisäksi vanhoilla päivillään väitellyt valtiotieteen tohtori, jonka väitöskirjaa pidetään ihan hyvänä. Kääriäinen saa hoitaa 1,5 vuoden pituisen pääministerin pätkätyön. Palkkioksi hänelle myönnetään valtioneuvoksen arvonimi; toivottavasti vain Tokmanni, Masku, Suomi-Soffa, Kukkaissäätiö, Nuorisosäätiö ja... Olvi eivät ole sitä Kääriäiselle ehdottamassa ja maksamassa.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heikko pääministeri Vanhanen on Kokoomukselle eduksi. Pelikenttä on avoimempi Kokoomukselle, kun pääministerin energia menee skandaalien selittelyyn ja Kelmi Korhosen kanssa nokitteluun. Sitä paitsi suhteellisen harmittoman Vanhasen tilalle voisi tulla Kepun änkyräsiiven edustaja aitovieriltä.

Tämän takia Kokoomus ei halua laittaa hallituksen kokoonpanoa uusiksi - saati vaaleja. Vanhanen ehtii myös romuttamaan Kepua vielä lisää ennen 2011 vaaleja.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Voeha se olla noenkii.

Vuan voehan se Kepu itekii kyllästyy tähän Vanhaseen ja vaatii sitä vaehtoo, jo ennen ens kesjän puoluvekokokkoustakkii.

Anonyymi kirjoitti...

"kokoomus ja nokkamiehet ovat vaalirahoitussotkussa yhtä ryvettyneitä kuin Kepunkin edustajat. Tässä on toki vinha perä"

Onko Kokoomuksen vaalirahoituksissa laiitomuuksia, entä Tiuran lisäksi moraalittomuuksia?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mää tiijjä!

Tuo ryvettyminen ko näät on nii laaja asja.

Tottuutta ne nuokii, Kattainen ja Häkäpäämies, näkkööt mielellään annosteleva.

Anonyymi kirjoitti...

Jäätteenmäen tapauksessa tosin mielestäni julkistettiin tietoja, jotka eivät edes olisi saaneet olla salaisia, joten siinä mielessä Jäätteenmäki oli huomattavasti kunniallisempi.

Anonyymi kirjoitti...

Kääriäinen on todennäköisesti menneistä ja nykyisistä ministereistä sieltä fiksuimmasta päästä. Kuulemani mukaan aina erittäin hyvin perillä käsillä olevista asioista ja mahdoton sumuttaa. Veikkaanpa, ettei Kokoomus uskalla päästää häntä pääministeriksi, voisi olla liian vaikea hallittavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuntuu että blogisti ei ole vielä ottanut kantaa "suurteollisuuden" polititiikan rahoittamisen osuutensa, ja kuinka ovat rahoittavat omia mielikeitään.

Onhan meillä täällä Suomessa ainakin yksi suuri konserni, mikä millään muotoa toistaiseksi ei ole politiikan rahoituksen keskustelussa ole ollut liitettynä.

Näinkö se sitten on helppoa, että napin nyplääjien yhdistykset ja mummojen että pappojen säätiöt ovat muka olleet osaltaan pääasiallasia rahoittajia politiikan rahoituksessa.

En nämä säätiöt ja yhdistykset vielä kaikkea selitä. Arvaan mä.

Anonyymi kirjoitti...

Hannele Pokka on suosikkini pääministeriksi. Jossain vaiheessa hän kyllä komeili Alibin tai vastaavien julkaisujen kannessa, mutta nyt on hiljaista, niin lienee parantanut tapansa.

Hän oli lama-ajan oikeusministeri, joka loi velkajärjestelylainsäädännön. Nyt on käyttöä heikompiosaisten ymmärtäjälle.

Tarkkailija X kirjoitti...

Vanhanen on jo poliittinen ruumis.
Demokratian ja lain kunnioituksen vuoksi on hänen erottava. Hallitus on mielestäni syyllistynyt äänestäjiltä saadun luottamusaseman väärinkäyttöön. Suomen perustuslakia on jo tarpeeksi loukattu. Suomeen pitää perustaa perustuslakituomioistuin, sen presidentiksi on nimettävä Jyrki Virolainen. Jäseniksi poliittisesti riippumattomia lainoppineita. Vain uudistamalla lainvalmistelu, poistamalla intresenttien monopoli ts.politiikot ja virkamiehet saadaan lainsäädäntöön vastuu myös heille mikäli syyllistyvät lainrikkomuksiin, eettisesti ja moraalisesti moitittaviin toimiin mm. poliittiseen korruptioon. Suomeen pitäisi nimittää "hätätilahallitus" virkamiespohjalta. Koska kriisissä oleva poliittinen järjestelmä on toimintakyvytön eikä nauti enää äänestäjien luottamusta. Halonen ilmoitti olevansa arvojohtaja, kaikkea muuta, empiirisesti koettuna. Tarvitsemme poliittisesti ja taloudellisesti riippumattoman Presidentin, Suomalaisen todellisen arvojohtajan. Joka valitaan suoralla kansanvaalilla. Jota ei ole valittu sidosryhmien varoilla, koska siten syntyy sidonnaisuus joka estää riippumattoman viranhoidon.Tämä on nyt nähty SDP on toiminut aivan samoin kuin nykyhallitus vaalirahoituksen suhteen. Niklas Herlin ja Kalle Isokallio edustavat tälläisa puolueista riipamattomia henkilöitä. Joiden arvomaailmaan kuluu aidon ja oikean markkinatalouden puolustaminen. Valtiososialismia on nyt kokeiltu 20-vuotta, demareiden, maalaisliiton,kokoomuksen, RKP:n , Vihreiden yms. toimesta. Tuloksena on ollut poliittisen ja oikeudellisen "banaanivaltion" synty. Lisäksi poliittinen korruptio ja demokratiavaje.

Anonyymi kirjoitti...

Kallis sanoi hyvin: Vanhanen ei muista mitään vaikka pitäisi muistaa. Jos on oikeasti noin huono muisti, niin ei voi toimia pääministerinä - jos taas muistaa, eikä kerro totta, niin silloin valehtelee.

Vanhanen on pelkkää pajunköyttä koko mies. Ikeasta alkaen. Missä hän oppi valehtelemaan? Pitikö Kehä-sanomissa liioitella totuutta levikin takia? Vai oliko avioliiton aikana uskottomuutta, jota piti peitellä? Vai pitikö valloituksia kaataessa vakuuttaa olevansa poikamies, jotta pääsi päämääräänsä? Minä en halua Suomesta pääministerin esimerkin johdolla mitään valehtelijoiden valtakuntaa! Matti pois Kesärannasta ja nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Matti oli aamulla televisiossa niin freesin näköinen, että on vaikea kuvitella, että miehellä olisi paineita. Jääteenmäen eron myötä meille vakiintui sellainen kulttuuri, että turuilla ja toreilla voidaan huutaa ja vaati pääministerin erottamista, jos pärstä ei satu miellyttämään. Nyt on syytä odotella Tarastin toimikunnan työn valmistumista ja laatia aukoton vaalirahoituslaki, jossa ammattijärjestöiltä ja säätiöiden kautta kierrätettävä vaalituki kielletään kokonaan ja muulle vaalirahoitukselle määrätään selvä katto, vaikka esim. 10 000 euroa. Nyt ei ole kiihkoilun aika ja jäitä hattuun.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Timo Soini on oikeassa sanoessaan, että kokoomus ja hallitus tukevat Vanhasta ja Kepua vain taktisista syistä.

Jyrki Katainen, kokoomus ja RKP eivät ole suinkaan Isänmaan asialla pönkittäessään Vanhasta ja pitäessään hallitusta pystyssä.

Ne laskelmoivat ja taktikoivat ja ajattelevat nyt hyötyvänsä Vanhasen ja Kepun ahdingosta seuraavissa vaaleissa, joihin asti Vanhasen ja ja hänen hallituksensa pitäisi rämpiä ja jaksaa taapertaa vaalirahasuossa.

Katainen ja kokoomus eivät ajattele tippaakaan maan etua ja poliittisen järjestelmän uskottavuutta tai hallituksen todellista toimintakykyä. Vanhasen ja hänen myötään koko hallituksen kyky ratkoa vaikeita ongelmia heikkenee nopeasti.

Heikon pääministerin avulla Katainen kuvittelee saavansa enemmän valtaa ja johtavansa tosiasiallisesti hallitusta ja maata.

Tästä kokoomuksen tuessa hallitukselle näyttää olevan kysymys. Se on hyvin kevytmielistä taktikointia vakavassa tilanteessa.

Siru Pola kirjoitti...

Kääriäisen Seposta tulisi hyvä rahaministeri. Muistelen, kuinka ravintola PamPamin portsarit aikoinaan 80 luvun alussa naureskelivat, että ei ole niin kovaa räntäsadetta nähty, että Kääriäisellä olisi päällään jotain narikkaan jätettävää. Nyt olisi tarkalle taloudenpidolle aika, ei vain säästöpuheille ja supistuksille. Puoluiella on nyt kova kalkulointi päällä siitä että miten kannattaa menetellä, jotta vaaleissa pahimman kilpailijan asemat olisivat mahdollisimman heikot ja millä menettelyllä omat sössimiset pyyhkiytyisivät äänestäjien muistikortilta.

Anonyymi kirjoitti...

Valtioenemmistöiset yhtiöt on päätetty panna vaalirahasyyniin. Hyvä niin! Kun olen käsittänyt, että Björn Wahlroosin on todettu antaneen ainakin kokoomukselle useita kymmeniä tuhansia euroja rahaa ilman Sammon hallituksen päätöksiä, olisi yhtiön palautettava Wahlroosin antamat vaalirahat, koska rahojen luovutus kokoomukselle on tapahtunut ilman OYL:n edellyttämää järjestystä. Vain yhtiön hallitus voi tehdä päätöksen yhtiön varojen luovuttamisesta ja jokaisella (yhdelläkin) yhtiön osakkaalla on oikes esittää vaatimus OYL:n mukaan rahojen takaisinluovuttamisesta. Minulla sattuun olemaan muutama sata Sammon osaketta, jotta taidanpa tästä lähteä tekemään mainitunlaisen vaatimuksen. On siinä oikeuskanslerilla selvittämistä kerrakseen! Suomea johtaa tällä hetkellä vainoharhainen media, jolla ei ole mitään vastuuta mistään. Ei näin olisi tapahtunut Kekkosen aikana!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Luulenpa, että oikeuskansleri ei puutu lainkaan Sammon tai Wahlroosin sekä kokoomuksen väliseen vaalitukiasiaan, eikä voikaan puuttua, sillä perustuslain mukaan oikeuskansleri voi valvoa ainoastaan virkamiesten, julkista valtaa käyttävien elinten sekä viranomaisten toiminnan laillisuutta.

"Vainoharhainen media" - hmmh...eiköhän media ole päin vastoin osaltaan syypää siihen, että sitä - syötettyjä ja juotettuja journalisteja ja isoja mediataloja ja niiden omistajia - ei ole "jostakin syystä" kiinnostunut aiemmin koko vaalirahoituskuvio. Jos olisi, niin tähän soppaan ja laittomuuksiin ja moraalittomuuksiin olisi puututtu mediassa jo vuosia sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmetyttää, miten poliittisen ja poliittisen järjestelmän kriisin keskellä Suomen johtavat poliitikot voivat oleskella viikko tolkulla New Yorkissa - siellähän ovat Halonen, Vanhanen ja Stubb, Väyrynen jne.

Aikooko Vanhanen kenties perustaa pakolaishallituksen jenkkeihin, kun hänellä ei ole enää kannatusta kotimaassa?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se on "etelän metia" Matin kimpussa.Miksi eduskunta ei vaadi Niinistöä eroamaan puhenmiehen paikalta? Onhan hän sentään eduskunnan esikuva ja esimies. Eihän vaalirahakohu liity mitenkään hallitukseen, vaan kansanedustajiin, jonka ylin esimies on Niinistö. Ammattijärjestöjen jäsenmaksuja haalineet vasemmiston edustajat voisivat erota itse ja näyttää hyvää esimerkkiä. Eli erottakaa Urpilainen ja Lapintie erottakaa
itse itsenne!

Olen kyllä samaa mieltä blogistin kanssa, että Vanhanen saattaa saada kilpailijan kepun puoluekokouksessa, mutta kun mies ei edes ryyppää kuin kolaa, eihän voi olla mitenkään niin ryvettynyt, että joku saattaisi voittaa Vanhasen kesäkuussakaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Keskustapuolueen työvaliokunta on päättänyt tänään hyväksyä seuraavat kokoomuksen hallitusyhteistyölle asettamat uudet ehdot:

- pääomatulon verotus kevenee, veroprosentti alenee 28:stä 20:een

- talouden elvytyspaketti puretaan viikon kuluessa

- hallitus tekee periaatepäätöksen kolmen, ei kun neljänhän se oli, uuden ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen

-puolueiden ja kansanedustajaehdokkaiden vaalituille ei aseteta mitään kattoa

Keskusta suostuu kaikkiin muihinkin kokoomuksen vaatimuksiin kunhan vain Matti Vanhanen saa jatkaa hallituksen pääministerinä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ylisti kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyön tuloksellisuutta ja vannoi, että Matti Vanhanen saa jatkossakin häneltä ja kokoomukselta 110 prosenttisen tuen jatkaakseen pääministerinä.

Vihreiden työministeri Minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi -Sinnemäki sanoi vihreiden pysyvän hallituksessa, vaikka kaikki päähallituspuolueiden ehdot eivät tyydytäkään vihreitä. Sinnemäki korosti kuitenkin, että kokoomuksen ja keskustan nyt sopimien hallitusehtojen kanssa "voi elää."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jotkut ovat hieman naureskelleet minulle, kun arvelin blogissani, että eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen voisi olla Matti Vanhasen todennäköisin seuraaja pääministerinä seuraaviin vaaleihin saakka. Keskustan puheenjohtajaa en Kääriäisestä "tehnyt."

Mutta en näytä olevan kaavailussani aivan yksin.

Tunnettu poliittinen toimittaja Unto Hämäläinen on nimittäin esittänyt saman ajatuksen HS:n Sunnuntai-osiossa 4.10. julkaistussa kirjoituksessaan "Pääministerin aikalisä."

Hämäläinen: "Yksi mahdollisuus olisi ollut, että pääministeriksi olisi seuraaviin vaaleihin asti valittu arvostettu veteraani, esimerkiksi Seppo Kääriäinen, ja puheenjohtajan paikasta olisi käyty nuorempien kesken kilpailu."

Vaikka pääministeri ja hallitus saivat viime viikon torstaina 1.10. eduskunnassa luottamuslauseen, ei edellä mainittu kaavailu ole menettänyt merkitystään, jos vaalirahasotkussa ja säätiöiden kätköistä sattuisi ilmenemän sellaista uutta, johon Vanhanen lopulta kompastuu.