perjantai 9. lokakuuta 2009

168. Pääministeri haluaa käydä mediakäräjiä

Oikeussaleissa pääministeri ei halua enää käräjöidä

Pääministeri Matti Vanhanen on käynyt jo viikon verran ylikierroksilla Silminnäkijä-ohjelman lahjusepäilyn johdosta. Vanhanen raivosi reilu viikko sitten pikavauhdilla koolle kutsumassaan tiedotustilaisuudessa, jossa hän ei sallinut kenenkään esittää yhtään kysymystä.

Olisi luullut, että kiukku olisi jo viikossa ja etenkin keskiviikkona Lepsämässä toimitetun omalaatuisen "kotietsinnän" jälkeen hieman hellittänyt, mutta vielä mitä. Eilen illansuussa kuultiin monissa uutislähetyksissä ja kaikilta kanavilta Vanhasen kiihkeäsävyistä puhetulvaa, jossa hän hyökkäsi YLE:n ja sen toimittajien kimppuun.

Yleisesti ihmetellään, miksi Vanhanen ei tee poliisille rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta, kun hänestä näkee jo kymmenien metrin päähän, että hän tuntee - tai on tuntevinaan -kunniaansa loukatun verisesti.

Syy on minusta selvä. Vanhanen ei halua käydä normaaleja käräjiä, sen sijaan hän haluaa käräjöidä mediassa ja vieläpä näyttävästi. Kaikesta näkee, että pääministeri on varautunut pitkään ja uuvuttavaan mediaprosessiin. Tämä ilmenee jo hänen kielenkäytöstään, jossa sana "prosessi" vilahtelee tuon tuostakin.

Vanhanen on ainakin kahdesti paljastanut halunsa käräjöidä mediassa. Viime viikkoisen tiedotustilaisuutensa jälkeen hän sanoi, ettei lähde käräjöimään tuomioistuimessa kunniastaan siksi, että hänen olisi siinä tapauksessa vaiettava, jolloin hän ei siis voisi jatkaa keskustela mediassa ja vastata siihen, mitä YLE:n tai jonkin muun median taholta "jutussa" esitetään.

Tämän saman syyn hän kertoi myös eilen eduskunnassa yksinpuhelussaan lehdistölle, kuulin ja näin tämän omin korvin ja silmin. Hän haluaa varata itselleen tilaisuuden käydä mediasotaa tai -prosessia, se on hänelle nyt kaiken aa ja oo. Jos lehdistön suunnasta sattuisi tulemaan uusia "paljastuksia," Vanhanen aikoo olla kärppänä paikalla ja ryhtyä vastahyökkäykseen, sillä hyökkäys on aina paras puolustus, tuumii ilmeisesti Vanhanen.

On selvää, että tällainen lähestulkoon vainoharhaisuus syö paatuneempaakin poliitikkoa. Tänään Vanhanen totesikin, että "tämä on ollut todella raskas prosessi." Miten tämä vaikuttaa pääministerin ja koko hallituksen toimintakykyyn? Jos pääministeri joutuu jatkuvasti kamppailemaan median kanssa, niin kuka oikeastaan johtaa hallitusta? KUinka kauan hallitus pystyy pääministerin mediakäräjiä kestämään ja sietämään.

"Prosessi" tosiaan! Viikontakaisessa tiedotustilaisuudessa pääministeri avasi prosessin toimimalla samalla kertaa vastaajana ja kantajana ja yleisenä syyttäjänä; hänhän puhui koko ajan "yleisestä edusta," joka vaatii vain ja ainoastaan pääministerin maineen puhdistamista.

Vanhasen omakutoinen prosessi, mediaprosessi, on luonteelta täysin inkvisitorinen, jossa vastapuolelle, kuka se siten itse asiassa lopulta onkin, ei varata suunvuoroa. Tämä tuli kouriintuntuvasti ilmi Lepsämässä pääministerin kotitalolla keskiviikkona suoritetussa kotietsinnässä. Pääministeri valikoi itse asiantuntijat - joista yksi tietenkin todettiin jääviksi - ja oli yksin ex-rouvineen paikalla. Vastapuoli eli tässä tapauksessa kai YLE, ei saanut edes kutsua olla paikalla katselmuksessa ja kotietsinnässä!

Jos oltaisiin normaalissa oikeusprosessissa, tällaisella yksipuolisella, yhden osapuolen toimittamalla katselmuksella/kotietsinnällä ei olisi minkäänlaista todistusvoimaa, sillä se olisi yksinkertaisesti laiton. Mutta Vanhasen luomassa mediaprosessissa se on täyttä rautaa!

Tänään Vanhanen otti sitten itselleen myös mediakäräjien tuomarin roolin. Hän lyttäsi kyseisen tv-ohjelman lopullisesti maanrakoon, sätti ja hyvä, ettei hyppinyt tasajalkaa vihan vimmassaan. Toisaalta Vanhanen näytteli marttyyriä, joka kaipasi sääliä ja myötätuntoa, toisaalta hän pauhasi tv-kameralle kuin Raivoisa Roland konsanaan.

Sitten kun joku toimittaja vihdoin sai jonkinlaisen suunvuoron Vanhasen vyörytykseen ja jälkeen ja kysyi , mitä pääministeri aikoo tämän jälkeen asiassa tehdä, saatiin vastaus: ei mitään. "Tää on nyt mun puoleltani loppuun käsitelty," sanoi pääministeri. Eikä pääministerin julistamaan tuomioon ole tietenkään edes valitusoikeutta.

Ja jälleen kerran saatiin kuulla tuttu perustelu, kun pääministeriltä kysyttiin, aikooko hän nostaa oikeusjutun kunnianloukkauksesta. Ei aio, koska pääministeri ei sen jälkeen saisi tilaisuutta käydä mediakäräjiä ja räyhätä lehdistön kanssa! Tämä oli vastauksen sisältö, vaikka hieman toisin muotoiltuna. Eikö pääministerimme oikein luota oikeuslaitoksen ja tuomioistuinten arvostelukykyyn?

Vanhanen on huomannut, ettei hänen kannata lähteä oikeusprosessiin, koska mediakäräjiä on paljon kivempi käydä ja koska juuri mediakäräjien ansioista pääministerin ja jopa hänen puolueensa kannatus nousee. Mediakäräjillä oikeutta saa paljon helpommin kuin käräjäsalissa, tuumaa Vanhanen.

Tästähän saatiin esimakua jo viime viikon lopulla, jolloin gallup-kyselyn mukaan keskustan kannatus oli noussut puolueistamme kaikkein eniten, kun taas esimerkiksi kokoomuksen ja demareiden kannatus oli laskenut. Näin kävi, vaikka juuri Vanhasta ja keskustapuoluetta on röykytetty vaalirahoitussotkussa kaikkein eniten.

Vieläköhän Jyrki Kataisen luottamus Vanhaseen säilyy senkin jälkeen, kun keskustan gallupkannatus tavoittaa kokoomuksen ja painuu kenties ohikin?

Niin, ja niillä "oikeilla" käräjillä olisi tietenkin se riski, että vastaajat voisivat kenties näyttää lahjusepäilyn toteen. Tätä riskiä Vanhanen ei halua ottaa; ei hänellä tietenkään ole toisaalta mikään pakko lähteä käräjöimään. Mediakäräjillä sen sijaan tällaista riskiä ei ole, sillä tv-ohjelman anonyymi todistaja on kertonut tulevansa esiin vasta, jos juttu etenee oikeuteen. Ilman "oikeita" käräjiä osalle kansasta jää kuitenkin mieliin epäily Vanhasen viattomuudesta, siltä Vanhanen ei voi välttyä.

Vanhanen totesi vielä, että joo, ei hänellä itse asiassa ole nyt, kun hän on julistanut tuomionsa ja asia on sillä loppuun käsitelty, ole oikeastaan mitään YLE:ä vastaan. "Eihän pääministeri voi tietenkään puuttua vapaata tiedonvälitystä harjoittavan riippumattoman median toimintaa." - Tällainen on Vanhanen, ritari puhdas ja nuhteeton - mitä nyt vähän rähisee tälle kyseiselle vapaalle lehdistölle.

Vanhasen poukkoilut alkavat muistuttaa hieman ritari Don Quijoten epätoivoista taisteluja tuulimyllyjä vastaan. Dn Quijote piti tuulimyllyjä jättiläisinä, Vanhanen jättiläiset ovat YLE:ssä ja lautakasoissa. Vanhanen uhkaa haastaa jokaisen, joka uskaltaa edes epäillä pääministerin - Vanhanen ei enää käytä minä-muotoa vaan puhuu pääministeristä - nuhteettomuutta ja vilpittömyyttä.

Don Quijotella oli aseenkantajanaan viekas, mutta maalaisjärkeä käytävä Sancho Panza, joka muiden tavoin piti isäntäänsä hulluna, mutta osallistui tämän mielettömyyksin, koska toivoi rikastuvansa. Vanhasen aseenkantaja on Timo Kalli, joka käy, ilmeisesti isäntänsä Matin pyynnöstä tai suostumuksella, omaa taisteluaan YLE:n pääjohtaja Jungneria vastaan haluten erottaa tämän. Tämä on tietenkin vain politiikkaa, jolla keskusta aikoo lisätä kannatustaan.

Mediakäräjät näyttää olevan Vanhasen ja keskustan ainoa keino lisätä kannatustaan tai ainakin pitää tappiot mahdollisimman siedettävinä. Vanhasen ja Kallin nostattamalla media -ja julkisuuspellillä huomiota voidaan yrittää kätevästi siirtää pois vakavammista keskustaa
uhkaavista asioista kuten Nuorisäätiöistä, Novasta ja KMS:stä: Ne kaikki liippaavat keskustaa ja Vanhasta läheltä.

P.S.
Mauno Saaren kirjoittamassa Paavo Haavikko-kirjassa kerrotaan lehtitietojen mukaan mm. siitä, että Haavikko oli Martti Ahtisaaren vaikutusvaltaisimpia vastustajia. Paavo Haavikko ei pitänyt Ahtisaaresta ja ilmaisi tämän myös voimakkaasti. Ahtisaaren tultua valituksi presidentiksi Haavikko kirjoitti lehtiin murskaavan arvostelun Ahtisaaresta.

Olisiko Paavo Haavikko ollut Pär Stenbäckin kirjassa kerrottu "tunnettu suomalainen," joka halusi estää Nobel-palkinnon myöntämisen Maralle ja lähetti Nobel-komitealle tässä tarkoituksessa Ahtisaarta parjaavan kirjeen?

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuka nyt Suomen oikeuslaitoksen palveluja kaipaa. Onhan blogin pitäjäkin monesti - ansiokkaasti -moittinut oikeuslaitosta heikosta toiminnasta, vaikkapa nyt tuossa Johanna Korhosen tapauksessa.

Minusta on ihan loogista, että sota käydään sillä areenalla, minkä vastapuoli valitsee. Tässä tapauksessa mediassa. Pointsit siitä Vanhaselle. Moni olisi valinnut tylsemmän ja kalliimman oikeusreitin.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako ensimmäinen anonyymi, että Ylen pitäisi lopettaa televisio-ohjelmien tekeminen ja alkaa rustailla kanteluita?

Gallupin ilmoittamat muutokset mahtuivat (taaskin) virhemarginaalin sisään eli siis haaviin jäivät eri imiset kuin viimeksi...

"Eihän pääministeri voi tietenkään puuttua vapaata tiedonvälitystä harjoittavan riippumattoman median toimintaa."

Hehheh. Mitäs se Jungnerin eron vaatiminen sitten on?

Vanhanen puhuu pääministeristä eikä itsestään, koska hänellä itsellään ei enää ole uskottavuutta jäljellä. Pitää siis nojautua instituutioon.

Aina kun turvaudutaan "arvovaltaan" ovat asiat jotenkin persiillään. Ehdotankin perustuslakiin seuraavaa lisäystä: "Presidentillä, ministereillä, kansanedustajilla, viranomaisilla, virkamiehillä tai muilla julkisen hallinnon edustajilla tai niihin rinnastettavilla henkilöillä tai instituutiolla ei ole arvovaltaa."

Anonyymi kirjoitti...

Mediakäräjät on hyvä ja osuva ilmaus, mutta hyvä oli myös Vanhasen perustelu, miksi hän ei halua juttua kunniansa loukkauksena oikeuteen.

Miksi ihmeessä Vanhasen pitäisi alkaa perätä kunniaansa oikeudessa täysin turhan asian vuoksi. Vanhanen hallitsee ja pompottaa vanhana toimittajana sopuleita. Parasta oli kun Vanhanen "kotiutui" Yhhdysvaltojen matkaltaan ja toimittajat menivät täysin "halpaan" suostuessaan Vanhasen vaatimukseen esittää kaikki kyvymykset yhdellä kerralla.

Täydellinen Vanhasen esiintyminen olisi ollut kylläkin vasta silloin, JOS hän olisi kuunnellut sujuvasti kaikkien toimittajien kysymykset, kuten hän tosin nytkin teki,mutta ei olisi ilmoittanut kysymysten jälkeen vain, että oli hyvä kuulla kysymykset, mutta ettei hänellä ole niihin mitään lausuttavaa.

Vasta silloin Vanhasen toimittajiin kohdistuva täysin oikeutettu pompomttaminen olisi ollut täydellistä.

Nythän Vanhanen oli pitänyt toimittajille lehtitietojen mukaan jonkinlaisen luennon kysymysten jälkeen, mikä tietysti oli myös pirusti harmittanut toimittajia.

Veikkaanpa muuten, että mediakäräjät päättyvät siihen, että YLEN Junger ilmoittaa viikon sisällä eroavansa Ylen johdosta. Muuta ratkaisua asiaan ei ole, eikä siitä asiasta ole muutoksenhakuoikeutta mihinkään. Näin mediakäräjät päättyvät täydelliseen Vanhasen voittoon.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin pitäjällä on suuri viha-rakkaus -suhde Matti Vanhasta kohtaan. Tuntuu niin kuin takana olisi pitkä avioliitto, jossa vaimo vain joka asiasta aina nalkuttaa. Jokainen ratkaisu sattuu menemään väärinpäin. No, eihän rakkaan vihollisen tekemisissä voi nähdä mitään hyvää.

Liikkuvana äänestäjänä blogisti ei liene koskaan lähtenyt keskikentälle. Sen verran lujassa istuu kepu-vastaisuus kuin kepu-isännässä kepu-myönteisyys. Eihän Lapin yliopistoon ole taidettu paljon muita kuin vasemmiston edustajia professoreiksi aikoinaan nimittää.

Vanhanen on heittänyt pallon lauta-asiassa Ylelle. Asiassa hän on mielestäni toiminut järkevästi.

Sen sijaan Nuorisosäätiöasiat ovat paha tahra Vanhaselle. Selviä laittomuuksia. Se ei kuitenkaan ole Vanhasen vika, että media ei Nuorisosäätiön asioita Vanhasen osalta pidä esillä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida JV olla vasemmistolainen. Muistan vielä vuoden 1987 vaalit, jolloin JV oli vielä määräaikainen professori. Tuolloin kokoomus nappasi kunnon voiton ja hallitusvastuu näytti selvältä.

Muistan kipanneeni professorin kanssa kokoomuksen vaalivoitolle useamman kaljan Kantakrouvissa ja sitten Polarissa karhukaatajia minkä jälkeen puolitusinaa mustiaryssiä Pohjanhovissa. Koko illan tarkkailin, onko ilo vilpitöntä, vai piileekö JV:ssä pikkuvasemmistolainen. Voin vakuuttaa, että vasemmistolaisuudesta ei ollut mitään viitettä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, jokainen voi nähdä asiat omalla tavallaan. Mitään henkilökohtaista kaunaa minulla ei päämiestä vastaan ole.

Vanhasella olisi (ollut) edellytykset poliitikkona vaikka mihin - ainakin siihen kolmanteen kauteen pääministerinä - jos hän vain olisi toiminut järkevästi.

Sehän tässä ehkä eniten harmittaakin!

Keskustapuoluetta ja keskustaa olen äänestänyt vaaleissa useinkin, ehkä enemmän kuin mitään muuta puoluetta. Tämä johtunee jo taustoistani, vanhempani olivat maatalousyrittäjiä, niin kuin nykyisin sanotaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mukavia muistoja nuo v. 1987 aikaiset!

Aloin hoitaa vt:nä - oman tuomarinviran ohella - professorin virkaa syksyllä -86. Aikaisemmin en ollut edes yöpynyt Rovaniemellä; aiemmilla Lappiin - sehän alkaa vasta Rovaniemen pohjoispuolelta - suuntautuneilla reissuilla oli vain ajettu melko kiireesti läpi Rovaniemen (mitä nyt Alkossa poikettiin).

Ensimmäisen yön syyskuussa -86 Rovaniemelle viran hoitoon tullessani vietin juuri Polar-hotellissa, se oli silloin Rovaniemen pintapaikkoja. Kantakrouvi oli toinen Rovaniemen silloinen suosikkipaikka ja meikäläisenkin kantapaikka, jossa alettiin istua joskus iltapäivästä lähtien. Nyt Kantakrouvia Rovaniemellä muistaa enää tuskin kukaan, lieneekö enää pystyssäkään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joku kysyi minulta, miten pääministerin olisi pitänyt reagoida Silminnäkijän "paljastukseen" tai oikeastaan väitteeseen.

Ehkäpä näin, minun mielestäni:

- Herra Pääministeri, mitä haluatte sanoa Silminnäkijä-ohjelmassa esitetystä väitteestä?

- Väite ei pidä paikkaansa, se on täysin perätön. Juristini saavat tutkia, mihin toimenpiteisiin ohjelman takia on kenties syytä ryhtyä.

- Mutta Herra...?

- Kuten sanoin, juristit saavat tutkia asiaa. Ilmoitan myöhemmin, mihin olen päätynyt. Kiitos, nyt valtakunnan asiat kutsuvat minua!

Varmaan asiaa olisi kysytty Herra Pääministeriltä myöhemmin uudelleen. Mutta kun pääministeri olisi muutaman kerran sanonut vain, että "juristit tutkivat asiaa edelleen," olisi koko tv-ohjelman väite ja kohu vähitellen jäänyt unholaan, näin uskon.

Kun joskus kuukauden parin kuluttua asiaa olisi vielä kysytty, olisi pääministeri voinut vastata, että "ai, mikä ihmeen ohjelma, jaa sekö, no ei minun aikani kerta kaikkiaan riitä tällaisten asioiden ja perättömien väitteiden penkominen, niihin saisi vasta sitten solkenaan jatkossakin, valtakunnan asioiden hoitamisessa on riittämiin työtä, kiitos ja hyvää päivänjatkoa teillekin"

Oli tietenkin virhe, kun pääministeri lähti haastattelussaan aprikoimaan, mistä tarvike-erästä ("tuppeen sahatusta" vai mistä) ohjelmassa olisi ollut kyse. Virhe oli myös pitää tiedotustilaisuus. Kolmas virhe oli järjestää kotietsintä/katselmus Lepsämässä ja neljäs virhe julistaa oma "tuomio" kotietsinnän tuloksen selvittyä, muitakin virheitä voidaan pääministerin mediakäyttäytymisestä varmaankin löytää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Viides virhe oli ryhtyä mollaamaan YLE:ä ja sen toimittajia,

kuudes virhe oli menettää rauhallisuutensa ja jopa malttinsa; pääministeri unohti säännön keep cool

seitsemäs virhe ottaa Timo Kalli asiassa Sancho Panzaksi ja päästää hänet vaatimaan Jungnerin eroa;

kahdeksas virhe..,

sorry, nyt pitää mennä saunomaan...

antti kortelainen kirjoitti...

Sasla Saarikoski lausui perjantai-illan Pressiklubissa hyvin Vanhasesta. Saarikoski sanoi, että tämä lauta-asia on ainoa asia tässä kokonaisuudessa, jossa Vanhanen on vahvoilla ja että hän ei ole lähettämässä tarkastajia esimerkiksi nuorisosäätiöön kuten on taloonsa tarkastajia kutsunut.

Joe kirjoitti...

Eiks perinteisesti nämä "lautamiehet" ole ratkaisseet tapaukset oikeudessa juuri haluamallaan tavalla. heh heh

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta Vanhanen kyllä tekee itsensä hieman naurunalaiseksi tässä lauta- ja kotietsintäjupakassa.

Samaa voidaan sanoa Ruusus-jupakasta, kun hän rupesi käräjöimään Pääministerin morsian -kirjan takia.

Miten Vanhasen olisi kannattanut menetellä ko. kirjan ilmestyttyä? Mielestäni tähän tapaan:

- Herra pääministeri, mitä mieltä Te olette juuri ilmestyneestä Pääministerin morsian -kirjasta?

- Olen hieman ihmeissäni, että kirjaan on sisällytetty myös yksityisyyden piiriin kuuluvia tietoja seurustelustamme. Mutta se Susanin asia, en moiti häntä siitä. Ymmärrän Susanin motiivin ja pettymyksen. Mutta kun rakkaus loppuu, niin se vain loppuu. Minulla ei ole mitään Susania vastaan. Hän on kaunis, herttainen ja seksikäs nainen, jolle toivotan kaikkea hyvää. Hymyillään kun tavataan!

Tällä tavalla menetellen pääministerin imago olisi vahvistunut, muta kun hän rupesi käräjöimään eikä suostunut sanomaan Susanille enää mitään ja oli loukkaantunut ja myrtsi, hänen pisteensä laskivat, mikä näkyi sitten myös keskustan gallup-kannatuksessa.