keskiviikko 2. joulukuuta 2009

194. Oikeudenkäyntiavustajien toiminta luvanvaraiseksi


1. Asianajajajia ja julkisia oikeusavustajia - jälkimmäiset ovat valtion virkamiehiä mutta asianajotehtäviä suorittaessaan itsenäisiä ja riippumattomia - on Suomessa noin 2 100. Asianajajien lukumäärä on noin 1 850 ja oikeusavustajien noin 220. Asianajajat vastaavat toimistoissaan työskentelevien, oikeudenkäyntiasioita hoitavien, yhteensä noin 400 avustavan lakimiesten valvonnasta. Asianajaja on ammattinimike, jota saa käyttää vain Suomen Asianajaliiton jäsenekseen hyväksymä, tietyt kelpoisuusvaatimukset ja kokemuksen omaava lakimies. Asianajajatoimintaa sääntelee vuodelta 1958 peräisin oleva laki asianajajista. Asianajajien ja julkisten oikeusavustajien tulee noudattaa lain ohella Asianajajaliiton vahvistamia ammattieettisiä normeja eli hyvää asianajatapaa. Asianajajat ja julkiset oikeusavustajat ovat liittonsa ja oikeuskanslerin ammatillisen valvonnan alaisia.

2. Olen blogissani 15.8.2009 kertonut, että Suomessa ei ole asianajajapakkoa eikä asianajajamonopolia. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä avustajina ja asiamiehinä voivat toimia myös muut lakimiehet kuin asianajajat. Asianosaisen ei ole pakko käyttää asiamiestä tai avustajaa lainkaan, vaan hänellä on oikeus ajaa itse omaa asiaansa; asiamiehen tai avustajan käyttämiseen asianosaisella on oikeus, ei velvollisuutta.

3. Sellaisia tuomioistuimissa asioita ajavia lakimiehiä, jotka eivät saa käyttää asianajajan ammattinimikettä, on noin 700. Heitä eivät koske hyvää asianajajatapaa koskevat määräykset eivätkä he ole Suomen Asianajajaliiton tai oikeuskanslerin valvonnan piirissä. Heillä ei ole myöskään velvollisuutta ottaa vastuuvakuutusta heidän asiakkailleen mahdollisesti aiheutuneiden vahinkojen varalta. Lakiasiaintoimiston voi perustaa periaatteessa kuka tahansa ja lakiasiaintoimiston nimissä voidaan harjoittaa muutakin liiketoimintaa. Tätä ei voida pitää asianajon laadun ja ihmisten oikeusturvan kannalta hyvänä. Koko järjestelmä on sekava ja harhaanjohtava: maassa on asianajajien lisäksi myös muita lakimiehiä, jotka saavat harjoittaa asianajoa, mutta jotka eivät kuitenkaan ole asianajajia. Suomi ja Ruotsi ovat ainoat EU-maat, joissa oikeudellisia palveluja voivat tarjota muutkin ammatillisesti valvotut lakimiehet.

4. Olen selostanut aiemmassa blogissani myös vireillä olleita suunnitelmia ja lainvalmisteluhankkeita, joiden mukaan oikeudenkäyntiavustajana toimiminen tehtäisiin luvanvaraiseksi ja asianajoa harjoittavien lakimiesten kelpoisuusvaatimuksia ja valvontaa tiukennettaisiin. Nyt tässä suhteessa on otettu aimo askel eteenpäin, sillä viikko sitten eli 25.11. oikeusministerille luovutti mietintönsä oikeusneuvos Hannu Rajalahden puheenjohdolla toiminut oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuutta ja valvontaa pohtinut työryhmä (OMTR 2009:17). Oikeusneuvos Rajalahti tuntee asianajajalaitoksen organisaation ja asianajajien valvonnan hyvin, sillä hän on toiminut sivutoimisesti monta vuotta Asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä (ks. blogi 9.2.2009).

5. Työryhmä ehdottaa, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saisi toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai erityisen luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Kaikkia rikos- ja riita-asioita yleisissä tuomioistuimissa hoitavia lakimiehiä koskisivat samanlaiset ammattieettiset velvoitteet ja heidän toimintansa myös valvottaisiin nykyistä tehokkaammin. Velvollisuuksiensa vastaisesti toimivan avustajan toiminta voitaisiin vakavimmissa tapauksissa päättää peruuttamalla hänen lisenssinsä. Samalla perusteella asianajaja voidaan erottaa liiton jäsenyydestä.

6. Muille oikeudenkäyntiasiamiehille ja -avustajille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille perustettaisiin mietinnön mukaan uusi lupajärjestelmä, joka muistuttaa useissa kohdin Asianajajaliiton jäseniksi pääsyn edellytyksiä ja asianajajien valvontaa. Asianajajamonopolia ei siis esitetä perustettavaksi, vaan maassa toimisi kaksi rinnakkaista järjestelmää, toinen asianajajia ja julkisia oikeusavustajia ja toinen "muita" oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia varten. Jälkimmäisessä, joka siis koski tällä hetkellä noin 700 lakimiestä, lisenssin toimia oikeudenkäyntiavustajana myöntäisi asianajajaliiton sijasta erillinen elin nimeltään oikeudenkäyntiavustajalautakunta - taas uusi juridinen nimihirviö!

7. Minusta tällaiseen kahden rinnakkaisen järjestelmän luomisessa ei ole juuri järkeä. Ehdotinkin vuonna 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3 s. 276), että oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia varten perustettaisiin lupajärjestelmä, joka perustuisi Suomen Asianajajaliiton organisaation varaan rakentuvaan asianajajamonopoliin. Tämä edellyttäisi Asianajajaliiton voimakasta kehittämistä. Ilmeisesti Asianajajaliitto ei ole halunnut tällaiseen ruljanssiin ryhtyä, vaan on pitänyt parempana vaihtoehtona nyt ehdotettua "kahden kerroksen väkeä" -periaatteella toimivaa järjestelmää. Jos tällaiseen rinnakkaisjärjestelmään mennään, niin julkiset oikeusavustajat kuuluisivat minusta pikemminkin tuon "toisen järjestelmän" piiriin, eivät asianajajaliittoon. Mutta samapa tuo, mihin he nyt kuuluvat, oikeudenkäyntiavustajan velvollisuudet kun ovat molemmissa systeemeissä suurin piirtein samanlaiset. Vaikuttaa siltä, että kun Ruotsi ei ole siirtynyt asianajajamonopoliin, sitä ei rohjeta tehdä myöskään Suomessa.

8. Sanottuja muita oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia varten perustettaisiin siis kokonaan uusi lupajärjestelmä, josta säädettäisiin laissa nimeltä Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista; jonkinlainen "saanko luvan" -laki siis. Luvan myöntämisen edellytykset ovat pitkälti samanlaiset mitä asianajajiltakin edellytetään. Luvan myöntäminen edellyttää muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään, mutta riittäväksi katsottaisiin ehdotuksen mukaan asianajajatutkinnon suorittaminen, yhden vuoden pituinen tuomioistuinharjoittelu ja yhden vuoden pituinen työskentely apulaissyyttäjänä tai vaihtoehtoisesti yhden vuoden pituinen toiminta muussa tehtävässä, joka "olennaisesti perehdyttää oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan toimeen." Aika heppoisin perustein, varsinkin tuon kokemuksen osalta, pääsisi ihmisten asioita oikeudessa siis jatkossakin ajamaan. - Mietinnössä ei ole ehdotettu erityistä nimikettä lakimiehelle, jolle on myönnetty lupa toimia asiamiehenä tai avustajana. Pitänee siis puhua vain "luvan saaneesta avustajasta."

9. Minusta on hieman outoa, että mainittu lupajärjestelmä koskisi hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa käsiteltävistä asioista vain lastensuojeluasioita, joissa mietinnön mukaan "oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita." Mutta tässäkin asiassa noudatetaan tietysti kiltisti KHO:n presidentti Pekka Hallbergin tahtoa, joka on yksinkertaisesti se, että ihmisen tulee saada ajaa asiaansa hallintoasioissa itse ja ilman avustajaa. Lähinnä vain lastensuojeluasioissa hallintotuomioistuimet järjestävät suullisia käsittelyjä, mikä sekin on tietysti outoa. Hallintoasioissa on totoki monia muitakin asiaryhmiä, joissa oikeusturvavaatimukset edellyttäisivät oikeudenkäyntiavustajan lupajärjestelmän soveltamista samalla tavalla kuin yleisissäkin tuomioistuimissa. Eihän lupajärjestelmä edellytä yleisissäkään tuomioistuimissa avustajapakkoon siirtymistä, vaan asianosaiset voivat edelleen pääsäännön mukaan hoitaa itse asioitaan myös käräjäoikeudessa ja ylemmissäkin oikeusasteissa.

10. Lupaa ei kuitenkaan tarvittaisi, jos asiamies tai avustaja on työ- tai virkasuhteessa asianosaiseen. Siten esimerkiksi yritysten tai pankkien palveluksessa olevat lakimiehet voisivat ajaa työnantajiensa juttuja asiamiehinä tai avustajina. Tällaisia asiamiehiä koskisivat samat kelpoisuusehdot kuin nykyisinkin (OK 15:2). Riidattomissa hakemusasioissa ja riidattomissa velkomisasioissa, jotka siis edelleen jostakin kumman käsittämättömästä syystä pitää "kierrättää" käräjäoikeuden kautta (ks. blogi 152/19.9.-09), voisivat asiamiehinä toimia edelleen muutkin kuin lakimiehet, sama koskisi maaoikeusasioita. Sen sijaan lähisukulaiset, edes lakimiehet, eivät enää saisi ilman lupaa toimia asiamiehinä tai avustajina oikeudenkäynnissä.

11. Asianosaiset saisivat siis edelleen itse ajaa asioitaan tuomioistuimissa. Tähän olisi mietinnön mukaan tulossa kuitenkin yksi merkittävä ja outo poikkeus. KKO:n jäsenen Hannu Rajalahden puheenjohdolla toiminut työryhmä nimittäin ehdottaa, että lainoppineen avustajan käyttäminen olisi pakollista, kun KKO:lta haetaan tuomioistuimen lainvoiman saaneen tuomion purkamista tai poistamista tuomiovirhekantelun perusteella; menetetyn määräajan palauttamisasiaa ehdotus ei sitä vastoin koske. On huomattava, että purku- tai kanteluasiassa asiamieheksi ei kelpaisi kuka tahansa lakimies, esimerkiksi oikeustieteen professori, vaan asiamiehen tulisi ehdotuksen mukaan olla asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut lakimies. Oikeustieteen professori tai tohtori ei voisi hakea KKO:lta edes itseään koskevan lainvoimaisen tuomion purkamista tai poistamista, vaan hänen tulisi valtuuttaa tehtävään oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävään luvan saanut lakimies.

12. Työryhmä perustelee yllättävää ehdotustaan sillä, että käytännössä purku- ja kanteluhakemukset menestyvät KKO:ssa harvoin ja että "ne edellyttävät erityistä juridista asiantuntemusta." Useimmat juristit kuitenkin ymmärtävät, että mainitut perustelut ovat silkkaa näennäisperustelua. Juridisesti paljon vaikeampia asioita ovat esimerkiksi valituksen tekeminen hovioikeudelle ja valituslupahakemuksen ja valituksen laatiminen KKO:lle. Niiden osalta ei kuitenkaan ehdoteta sanotunlaista asianajajapakkoa, ei liioin asiassa, joka koskee käräjäoikeuden lainvoimaisesta tuomiosta hovioikeudelle tehtävää kanteluhakemusta. Kuten sanottu, myös menetetyn määräajan palauttamista koskevat asiat jäisivät ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle.

13. Kyse on siis jostakin muusta kuin "erityisestä juridisesta asiantuntemuksesta." Työryhmä toteaa perusteluissaan (s. 75), että KKO:lle purku- ja kanteluasioita koskeviin tehtäviin asioihin "sitoutuu runsaasti voimavaroja korkeimmassa oikeudessa." On ymmärrettävää, että erinäisten "oikeustaistelijoiden" ja muiden vastaavanlaisten henkilöiden tekemät toistuvat kantelut ja purkuhakemukset ovat omiaan ottamaan KKO:n jäseniä ja esittelijöitä niin sanotusti "kupoliin;" hieman värikkäämpääkin terminologiaa voisi tässä yhteydessä käyttää, mutta tämähän on asiapitoinen blogi. Mutta kyseinen perustelu ei voi tietenkään olla asianmukainen tai hyväksyttävä peruste poiketa muutoin vallitsevasta ja jokaiselle kuuluvasta oikeudenkäyntiperiaatteesta ja perinteestä eli oikeudesta ajaa itse asiaansa. Minusta tuntuu, että purku- tai kanteluhakemuksia KKO:lle tekevät ihmiset ovat usein aika onnettomia ihmisiä, jotka kokevat viimeiseksi mahdollisuudekseen - ennen armonanomustaan - saattaa asiansa vielä kerran ylimmän oikeuden tutkittavaksi. Se, että he eivät käytä asiamiestä, johtunee usein siitä, ettei heillä ole varaa siihen. Olisi peräti kolkkoa, jos ihmiseltä vietäisiin tämän vuoksi mahdollisuus hakea lainvoiman saaneen tuomion purkamista tai poistamista.

14. Muistuupa mieleen, että aivan äskettäin sattui tapaus, jossa KKO joutui purkamaan ja poistamaan oman lainvoimaisen tuomionsa asiassa, jossa purkuhakemuksen teki rikosjutun tuomittu itse (KKO 2009:80). Nyt lakiin ehdotettavan säännöksen mukaan tämä ei siis olisi enää jatkossa mahdollista. Tästäkö vai mistä KKO on nyt hermostunut, kun sen yhden jäsenen johdolla toimiva työryhmä ehdottaa "pokkana" moista muutosta keskeiseen oikeusperiaatteeseen? Kaikki toki ymmärtävät, että työryhmän puheenjohtaja oikeusneuvos Rajalahti on joutunut toimimaan tässä kysymyksessä KKO:n muiden jäsenten käsikassarana. Tämä on selvä ja paha kauneusvirhe muutoin aika seikkaperäiseltä vaikuttavassa ja hyvin laaditussa työryhmän mietinnössä. - Työryhmän kyseinen ehdotus tulee ilman muuta hylätä toteuttamiskelvottomana.

15. Luvan toimia "muuna" asiamiehenä tai avustajana myöntäisi ehdotuksen mukaan riippumaton oikeudenkäyntiavustajalautakunta, jossa olisi neljä jäsentä: yksi tuomari hovioikeuksista, yksi hallinto-oikeuksista (vaikka siis hallinto-oikeuksissa lupa tarvittaisiin vain lastensuojeluasioissa), yksi käräjäoikeuksista ja yksi oikeustieteellisistä tiedekunnista. Kun kyseiset lupa-asiat ovat, luvalla sanoen, luultavasti aika ikävystyttäviä, ei KKO ole halunnut tunkea omaa jäsentään mukaan porukkaan. Lautakunta asetettaisiin viideksi vuodeksi ja se toimisi tuomarinvalintalautakunnan yhteydessä. Lautakunnan ratkaisuun saisi hakea muutosta Helsingin hovioikeudelta. Ehdotuksen mukaan lupaa olisi haettava kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

16. Myös luvan saaneiden asiamiesten ja avustajien olisi noudatettava hyvän asianajajatavan keskeisiä velvoitteita. Heidän toimintaansa valvoisi oikeuskanslerin lisäksi Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta, joka valvoo myös asianajajia. Valvontalautakuntaan tulisi myös "luvan saaneiden" oikeudenkäyntiavustajien edustus. Toiminta rahoitettaisiin valvottavilta perittäviltä maksuilta. Valvontalautakunnan kokoonpanoa ja työnjakoa koskevat asianajajalakia koskevat säännösehdotukset ovat aika sekavia (7a-7i §:t).

17. Valvonta perustuisi pääasiassa tehtyihin kanteluihin, mutta jatkossa myös tuomioistuimet voisivat tehdä ilmoituksen avustajan velvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Nykyisin tuomioistuin voi puuttua vain räikeimpiin tapauksiin määräämällä avustajan esiintymiskieltoon; käytännössä tuomioistuimet puuttuvat räikeimpiinkin tapauksin vain ani harvoin. Valvontalautakunta voisi määrätä kurinpidollisina seuraamuksina huomautuksen, varoituksen tai enintään 15 000 euron seuraamusmaksun. Vakavimmista rikkeistä voisi seurata luvan peruuttaminen, mutta siitä päättäisi luvan saaneiden avustajien osalta oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Kurinpitoratkaisusta voisi hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeudelta. Asianajajaliitosta erotetulle tai lupansa menettäneelle voitaisiin myöntää uusi lupa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. Nykyisin Asianajajaliitosta erotettu lakimies voi jatkaa oikeudenkäyntiavustajana, kunhan vain ei enää käytä asianajajan ammattinimikettä. Liittoon kuulumattomia varten taas ei ole nykyisin järjestetty ammatillista valvontaa lainkaan.

18. On hyvä asia, että kaikki oikeudenkäynnissä esiintyvät asiamiehet ja avustajat saatetaan mietinnössä ehdotetulla tavalla ammatillisen valvonnan piiriin. Ehdotettu lisenssijärjestelmä on kuitenkin raskas ja aiheuttaa käytännössä vain lisää sekaannusta ja turhaa kaksinkertaista byrokratiaa. Paljon tehokkaampi ja selkeämpi vaihtoehto olisi asianajajamonopoli, jollainen on käytössä lähes kaikissa muissa Euroopan maissa Ruotsia lukuun ottamatta. Kun myös niin sanottuja luvan saaneita lakimiehiä valvoisi Asianajajaliiton valvontalautakunta ja lupa voitaisiin myöntää suunnilleen samoilla edellytyksillä kuin asianajajan ammattinimikekin, ja kun myös luvan saneet lakimiehet olisivat ehdotuksen mukaan velvollisia noudattamaan oikeudenkäyntiasioissa hyvää asianajajatapaa, en todellakaan näe mitään syytä ehdotetun rinnakkaisjärjestelmän luomiseen.

19. Työryhmä on yrittänyt perustella, miksi asianajajamonopoli ei voisi tulla meille kysymykseen (s. 82), mutta sanotut perustelut eivät vakuuta, sillä eihän noita perusteluja ole nähty asianajajamonopolin esteeksi muissakaan maissa. Kyse tuntuu olevan vain siitä, että Asianajajaliitto ei ole tässä vaiheessa halunnut ottaa kantaakseen sellaista liiton kehittämisvastuuta, jota puolen tuhannen uuden jäsenen hyväksyminen liiton jäseneksi edellyttäisi. Liitossa luultavasti toivotaan, että ehdotetun lain mukaan luvan saavat lakimiehet tulevat myöhemmin vähitellen hakeutumaan liiton jäseniksi.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se menee: luottamus hyvä, kontrolli paras.

Mutta, miksi ihmeessä kontrollin tulee tapahtua Asianajajaliitossa? Etenkin, kun sen kontrollin piiriin tulee 700 uutta "pakkojäsentä". Taas menetettiin paikka parantaa järjestelmän uskottavuutta. Useassa Euroopan maassa, joissa on asianajajamonopoli, on kontrolli annettu ulkopuoliselle instanssille. Sitä pidetään asiakkaan kannalta uskottavampana ja objektiivisena tapana hoitaa "järjestelmävirheet".

THL:n osalta juuri todettiin, että rokotusten ostaminen ja testaaminen eivät voi tapahtua samassa talossa. STM hakee muutoksella nimenomaan uskottavuutta.

OM olisi voinut toimia tässä yhtä linjakkaasti! Julkisuudessa annettujen kommenttien mukaan nyt näytti suurin ongelma olevan, kun rötöstelevät asianajajat pääsivät Asianajajaliiton kontrollin ulkopuolelle liitosta erotettaessa. Tippaakaan ei tuntunut kiinnostavan onko kontrolli asiakkaan kannalta uskottavaa.

Markku Arponen kirjoitti...

Minusta ei ole estettä sille, että kuvan myöntää Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimiva erillinen lautakunta. Vastustan sitä, että vain Asianajajaliittoon kuulumattomat lakimiehet tarvitsisivat luvan. Mielestäni Asianajajaliiton jäsenyys ei ilman muuta takaa sitä, että oikeudenkäyntiavustajalla ja -asiamiehellä on valmiudet suoriutua moitteetta riitaisten siviiliasioiden ja rikosasioiden hoidon edellyttämistä vaatimuksista kaikissa oikeusasteissa.

Näin ollen myös myös asianajajat tarvitsisivat luvan. Jos asianajajalta ei vaadittaisi lupaa, miten se sitten olisi peruutettavissa. Eikö Asianajajaliitosta erottaminen olisi tarpeettoman rankka toimenpide, kun pelkästään luvan peruuttaminen takaisi riitaisissa siviiliasioissa ja rikosasioissa tehokkaan oikeudenhoidon turvaamisen ja palvelusten ostajien kuluttajansuojan sekä oikeusturvan toteuttamisen.

Olen myös sitä mieltä, että luvan myöntäneen lautakunnan lisäksi myös tuomioistuimella tulisi tietyillä perusteilla olla oikeus peruuttaa lupa. Tällä tavalla luvan peruuttaminen kytkeytyisi ilmiantoa luontevammin tuomioistuinten valvontavelvollisuuteen.

Markku Arponen kirjoitti...

Huomaan, että minulta lipsahti kommenttiini paha faktavirhe. Asiantunteva toimikunta ei esittänyt lupalautakunnan perustamista Asianajajaliiton yhteyteen, kuten kirjoitin. Tällainen rakenne olisikin perustuslain vastainen. Suomen perustuslain 124 § nimittäin kieltää antamasta julkisia hallintotehtäviä varsinaisen virkakoneiston ulkopuolelle.

Tämä ei muuta itse asiaa. Ehdotus lupalautakunnan perustamisesta tuomarinvalintalautakunnan yhteyteen kertoo kuitenkin selvästi tarpeesta perustaa Suomeenkin oikeusministeriöstä erillinen ja riippumaton tuomioistuinten keskusvirasto, tuomioistuinhallitus.

Anonyymi kirjoitti...

Lakiasiaintoimistoa sivutoimena pitävänä, silloin tällöin tuomioistuimessa esiintyvänä juristina pidän luvanvaraisuutta lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Jokainen käräjäoikeuksissa esiintyvä juristi joutuu miettimään mitä tekee ja mihin keskittyy.

Ehdotettu luvanvaraisen oikeudenkäyntiavustajan asema vaikuttaa täysin kummalliselta. Voiko olla vieläkin niin että prosessioikeudelliset ratkaisut kopioidaan Ruotsista? Joko kaikilla juristeilla on oikeus hoitaa juttuja tai sitten vain asianajajilla kuten blogisti kai ehdottaakin.

Olen hoitanut viimeisen kymmenen vuoden aikaan sivutoimisesti 287 juttua, joista 18 on päätynyt käräjäoikeuteen (muusta toimesta ansioni saavana minulla on erityinen intressi saada homma hoidetuksi ilman käräjäpäiviä). Niistä yksi (1) päätyi hovioikeuteen, joten oman käsitykseni mukaan ylemmissä tuomioistuimissa voitaisiiin rajata avustajan oikeudet hyvinkin tiukasti.

Mutta jos tämä hauska ilo käydä käräjäoikeuksissa minulta poistetaan oikeusvarmuuden nimissä, niin tyydyn siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän samaan asiakokonaisuuteen liittyy myös eräs toinen ongelma, joka olisi ollut mahdollista hoitaa kuntoon samassa yhteydessä, mutta siihenpä ei lainvalmistelijoitten älli riittänytkään.

Liikennelentäjillä alkavat lupakirjat ja kelpoisuussertifikaatit lakata jo muutamassa kuukaudessa, mikäli he tekevät jotain muuta työtä välillä. Jos lentämiseen tulee pitempi tauko, niin hommiin palataan koulun penkin ja tyhjällä lentokoneella lennettyjen harjoitusten kautta kautta - ei mitään kohtuuttomia edellytyksiä, kun kyse on ihmisten turvallisuudesta.

Sen sijaan esimerkiksi asianajajat ja lääkärit voivat aivan hyvin työskennellä esimerkiksi kansanedustajina vaikka kaksikymmentä vuotta, ja kun he lopulta pullahtavat pois eduskunnasta, niin he voivatkin sujuvasti siirtyä takaisin entiseen työhönsä vuosikymmeniä sitten vanhentunein tiedoin! Tällä hetkellä on tilane se, että ihmisten vaativia asioita on täysin kelpoinen hoitamaan henkilö, joka on suorittanut sen oikeustieteellisen tutkintonsa joskus 60-luvulla ja tehnyt aivan muita hommia koko työuransa!

Jo viime vuosien isoissa pörssirikosoikeudenkäynneissä on nähty, että sinänsä lahjakkaat ja menestyneet liikejuristit eivät oikein pärjää oikeussalissa, koska he eivät päätyökseen sellaista tee. Vaikka olisi kuinka oman alansa johtava asiantuntija, niin oikeussalijuridiikka on oma "taiteenlajinsa" ja sen hallitseminen edellyttää, että suhteellien säännöllisesti juttuja salin puolella myös hoitaa.

Ilman muuta luvan saaneelta oikeudenkäyntiavustajalta pitäisikin siten edellyttää myös tosiasiallista, säännöllistä työskentelyä alalla. Miten tämä määritellään ja valvotaan, sitä en tiedä, mutta kyllä varmasti joku ratkaisu olisi löydettävissä - jos tämä onnistuu muillakin ammattialoilla, niin miksei myös asianajohommissa.

Ville Hoikkala kirjoitti...

Mielestäni nyt ehdotettu järjestelmä on hyvä. Asianajajaliitto voi säilyä "laatuliittona", jonne pääsemisen edellytyksenä on 4 vuoden työkokemus. Asianajajamonopoliin siirtymisen kynnyksenä olisi juuri tuo 4 vuoden vaatimus, koska jos sitä vaadittaisiin kaikilta alalle tulevilta, itsenäisesti juttuja hoitavilta lakimiehiltä, vaatimuksella voisi olla työmarkkinoita vääristävä vaikutus.

Itsekin olen lakimiesyrittäjä ja tiedän, että rikospuolen lakitoimistossa on vaikea keksiä työntekijälle muuta järkevää kokopäiväistä työtä kuin käräjillä käyminen ja erilaisten valitusten naputtelu.

Hieman hupaisaa on, että vakavimmat viime aikaiset väärinkäytökset lakialalla ovat tapahtuneet enimmäkseen Asianajajaliiton jäsenille. Asiakkaan kannalta vaarallisimpia juristeja ovat vanhat lakimiehet, joilla eläkeikä lähenee ja eläkevakuutusmaksuissa on vuosien varrella säästelty. Useimmat kavalluksista tuomitut juristit ovat eläkeiän kynnyksellä olevia. Sen sijaan nuorilla tekijöillä on pitkä elämä toivottavasti edessään, eikä alkavaa uraa ole varaa pilata kyseenalaisella maineella.

Ja toisten blogeissahan ei saa mainostaa, eihän :)

Anonyymi kirjoitti...

Keskuskauppakamarille on lailla säädetty joitain julkisia tehtäviä, merkittävimpänä KHT-tilintarkastajien auktorisointi, ohjaus, valvonta ja ensimmäisen asteen kurinpito. Perustuslaki ei siten vaikuttaisi olevan aivan niin suuri este kuin on esitetty.

Asianajajaliiton jäsenyyteen liittyy tietynlaisen riippumattomuuden vaatimus. Tämä käytännössä rajoittaa muiden kuin asianajajien palveluksessa olevien jäsenkelpoisuutta. Oikeudenkäyntiasiamiesten auktorisoini ei tällaista riippumattomuusvaadetta nähdäkseni saisi sisältää, muutenhan esimerkksi yritysjuristin mahdollisuus toimia riippuisi kenties siitä satunnaisesta seikasta, onko hän juuri sen konserniyhtiön palveluksessa, joka ko. jutussa on asianosaisena.

Närkästynyt kirjoitti...

Eikö ylimääräisessä muutoksenhaussa ole tavallaan kyse siitä, että oikeusalamaisen oikeus on oikeuslaitoksessa tapahtuneen vääryyden vaarantama? Voisiko ihmisoikeuksien mukaista olla juuri tällaisessa tilanteessa rajoittaa oikeutta edustaa itseään - jollei sitten tällaiseen annettaisi automaattisesti maksuton oikeusapu, mikä tosin käytännössä sekin rajoittaisi oikeutta valita edustajansa, koska ko taksoilla tuskin kummoistakaan asiantuntemusta saati kiireellisyyttä on saatavilla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, KKO samoin kuin hovioikeudet näyttävät tuijottavan vain omaa napaansa ja haluavat säädellä (lue: keventää) omaa työtänsä karsimalla ikäviä asioita pois juttulistoiltaan. Ne tai he eivät tunnu lainkaan haluavan ajatella, miltä asiat "oikeusalamaisten" silmissä näyttävät ja tuntuvat.

Aivan sama tavoite näillä oikeusasteilla on, kun ne ajavat kiivaasti erilaisia rajoituksia (seulonta, valotuslupa ja jatkokäsittelylupa) muutoksenhakuoikeuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Perusongelma tilanteessa, vaikka ei ehkä JSN:n jutussa, oli minusta uutisoinnin epämääräisyys: pääministeri on saanut jotain hämärää etua pitkässä rakennusprojektissa. Jos häneltä on tällä tarkkuudella pyydetty etkäteiskannanottoa, sympatiseeraan kyllä häntä ottaen huomioon itsekriminointisuoja ja se, että todistustaakka uutisista on varmastikin medialla. Eikö jo roomalaisilla ollut tiedossa, että negatiivisen todistaminen on vaikeaa. Mahdotonta se on, jollei yksilöidä mitä pitäisi todistaa.

Pirjo kirjoitti...

Minun mielestäni oikeudenkäyntiavustaja pitäisi velvoittaa julkistamaan oma curriculum vitaensa eli ansioluettelonsa. Näin asiakaskunta voisi valita sopivimman. Kyse on siis työhausta ja työntekijän palkkaamisesta. Tämä järjestelmä toisi avoimuutta ja merkitsisi myös valvontaa. Hoitajan insuliinimurhista toivottavasti opitaan se, ettei ns. ammatillisen pätevyyden vahvistaminen ja hyväksyminen vielä merkitse työn laadun kannalta mitään. Mielestäni Asianajajaliittokin on yök ja merkitsee itse asiassa kollegiaalista mafiaa.

Tavallinen varatuomari kirjoitti...

Pirjo on oikeassa. Kollegiaalisesta mafiasta on nimenomaan kysymys. Suurten toimistojen mafiasta.

Asianajajaliitto on näiden superlaskuja kirjoittelevien liikejuristien etujärjestö, kuten Kalskeen jättilaskuihin puuttumisesta seurannut reaktio todisti. Pieniä asianajoyrittäjiä ei sen sijaan arastella kurittaa, jotta uskottavuus säilyy. Muutaman tuhannen euron asianajolasku katsotaan "kokonaisarvostelun" perusteella ylisuureksi, mutta satojen tuhansien eurojen laskut ovat liiton mielestä aivan kohtuullisia. Selvähän se on kenen lauluja siellä lauletaan, viiden suurimman asianajotoimiston juristien eroaminen liitosta olisi katastrofi.

Jos tämä liitto jesuiittamoraaleineen pääsee kontrolloimaan kaikkia asianajotoimintaa harjoittavia juristeja, ei hyvältä näytä.

Muutenkin liitto on jämähtänyt 60-luvulle. Jäsenmäärä on 15 vuoden aikana lähes tuplaantunut, mutta kaksinkertaistunutta jäsenmaksutuloa ei ole käytetty jäsenkunnan eduksi, vaan sillä on lisätty liiton toimiston henkilökuntaa ja kasvatettu byrkokratiaa.

Saksan vastaavan liiton jäsenmaksu on muuten murto-osa Suomen Asianajajaliiton jäsenmaksusta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ehkä vahvakin yksi syypää siihen, että ylimääräiseen muutoksenhakuun KKO:ssa määrätään lupalakimiespakko. KKO:ssa vireillä olevassa uusitussa hakemuksessanikin vakuutin, että toistan hakemukseni kunnes saan oikeutta, eli tutkinnan, päätöksen ja perustelut. Muu, eli tähänastinen, on ollut mielivaltaa, eli laittomuutta. Kyseessä on tutkimatta jätetty käräjätuomarin menettely, jossa tämä väärensi pöytäkirjaan sanomakseni lausuman, ja perusti minulle suuret vahingot aiheuttaneen päätöksen tuohon väärennökseen. Kyllä pisti vihaksi, eikä hellitä, ja miksi pitäisi. Saanko tulevaisuudessa rinnalleni uskaltavan lupalakimiehen jää nähtäväksi. Luvan peruuttamisen uhka eli "tarvehan" oli nimittäin tärkeä lupalain piilotavoite.

Mielestäni asianomistajan estäminen ajamasta itse omaa asiaansa suomalaisessa viranomaisessa on rikollinen teko.