lauantai 10. huhtikuuta 2010

246. Jyrki Katainen hyvästeli Matti Vanhasen - varmuuden vuoksi jo nyt


Markku Ulander/Lehtikuva
Kumpi voitti... ilmeistä päätellen?

1. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on hyvästellyt keskustan puheenjohtajan paikalta ensi kesäkuussa väistyvän Matti Vanhasen myös pääministerin paikalta. Hyvästien jättö tapahtui Helsingin Sanomien tänään ilmestyneessä kuukausiliitteessä. Asiasta kerrottiin myös Hesarin verkkojulkaisussa otsikolla "Katainen suitsuttaa Vanhasta."

2. Miksi Katainen päätti hyvästellä Matti Vanhasen julkisesti jo näin aikaisessa vaiheessa? Luultavasti siksi, ettei Matti Vanhanen vaan ehtisi enää peruuttaa eroilmoitustaan! Vaikka Katainen kehuu, suorastaan suitsuttaa, haastattelussaan Vanhasta estoitta, voidaan rivien välistä lukea ajatus: Onpa todella hyvä asia, että tuosta Vanhasesta päästään eroon! Huomiota herättää, että Katainen ei aseta keskustan ja kokoomuksen hallituskumppanuutta enää ensi vaalien jälkeen miksikään tavoitteeksi, vaan sanoo, että kokoomus voi mennä seuraavien jälkeen hallitukseen aivan hyvin myös Sdp:n kanssa.

3. Kataisen mukaan Vanhanen on ollut hyvän yhteistyön selkeä moottori ja pitänyt poliittisia ristiriitoja järkevissä mittasuhteissa. Katainen vakuuttaa olevansa tyytyväinen Vanhasen porvarihallitukseen ja sanoo, että "hänen päätavoitteensa" on jo toteutunut.

4. Niinpä, Katainen voi varmaan olla hyvin tyytyväinen Vanhaseen ja hallituksen (= kokoomuksen) saavutuksiin. Onhan nimittäin niin, että Vanhasen hallitus on toteuttanut tismalleen kokoomuksen politiikkaa! Vanhanen on ollut pääministerinä sovitteleva, mutta myös jokseenkin lepsu, tästä esimerkiksi ministeri Paavo Väyrynen on vaivihkaa ja rivien välissä huomautellut pitkin matkaa. Kepun vanha mies Seppo Kääriäinen moittii myös keskustan hallitussaavutuksia ja puolueen julkisuuskuvaan hallituksen ohjelman toteuttamisessa.

5. Katainen on voinut Vanhasen omaksuman tyylin vuoksi toteuttaa kokoomuksen tavoitteita hallituksessa lähes sanelunomaisesti. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa tämän vuoden alusta voimaan tullut työantajan Kela-maksun poistaminen, jonka Katainen toi esiin reilut vuosi sitten lehtihaastattelussaan ja sen jälkeen hallitukseen ikään kuin ilmoitusasiana päätettäväksi. Ilmeni, että Katainen ei ollut keskustellut asiasta etukäteen keskustalaisten ministereiden kanssa, ei ainakaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen kanssa, ei liioin sosiaaliministeri Liisa Hyssälän kanssa, jolle asian esittely virallisesti olisi kuulunut.

6. Pekkarinen oudoksui kovasti Katainen sanelupolitiikkaa ja sitä, mistä Kela-maksun poistamisen johdosta valtiontalouteen syntyvä miljardiluokan aukko täytettäisiin; tästä Katainen ei ollut muistanut ilmoituksessaan mainita sanallakaan. Työnantajan Kela-maksun poisto sisällytettiin sitten työmarkkinajärjestöjen väliseen niin sanottuun sosiaalitupoon, jota esimerkiksi Vattin tutkimusjohtaja Roope Uusitalo luonnehti "Vuosisadan lehmänkaupaksi." Maksun poistamisesta hyötyivät pääomavaltaiset yritykset, eivät juuri työvoimavaltaiset pienyritykset.

7. Jyrki Katainen on ministerinä noudattanut kuuliaisesti EK:n kannanottoja ja toivomuksia. Eikä ihme, sillä saihan kokoomus viime eduskuntavaaleja varten lähes 500 000 euroa vaalitukea EK-laiselta Teollisuuden tukisäätiöltä. Käänteiseen arvonlisäveroon siirtymistä rakennusalalla Katainen onnistui valtiovarainministerinä jarruttamaan koko vaalikauden eikä ole yllätys, mistä tämä johtui: Katainen oli tietenkin luvannut kokoomusta rahoittaneille ja hallitusohjelmaa lobbaamassa olleiden suurten rakennusfirmojen edustajille, että käänteistä arvonlisäveroa ei oteta käyttöön vielä tämän hallituskauden aikana. Tämäkin lupaus piti: Kataisen valmistelema ja hallituksen siunaama lakiesitys tulee voimaan lakina vasta 1.4.2011.

8. Katainen on saanut häärätä suurten talouskysymysten kimpussa lähes yksinään mielin määrin, mikä johtuu paljolti johtavan hallituspuolueen puheenjohtajan ja pääministerin vaisuudesta ja "sovittelevasta" otteesta. Ei ole siis mikään ihme, että Katainen nyt kiittelee Vanhasta vuolaasti! Mutta kaikella on aikansa ja nyt Vanhanen saa mennä. Siksi yllä mainittu jäähyväislausunto jo tässä vaiheessa.

7 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lueskelin HS:n kuukausiliitteen Katais-jutun vielä läpi. En huomannut, että Jyrki Katainen olisi missään kohdin esittänyt edes pienellä sanalla toiveen siitä, että Matti Vanhanen jatkaisi kesäkuun jälkeen pääministerinä!

Tämä kertoo minusta selvää kieltä siitä, mitä Katainen Vanhasesta tällä hetkellä pääministerinä ajattelee.

Ja miksi Katainen toivoisikaan monissa henkilökohtaisissa skandaaleissa ja vaalirahoitussotkuissa joko syyttään tai syystään ryvettyneen Matti Vanhasen jatkavan Suomen pääministerinä?

Suomen politiikan kansainvälinen maine on asia, joka vaatii pääministerin vaihtamista.Näin luulen myös Kataisen todellisuudessa ajattelevan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaihtoon menee mutta kuka tilalle, ketä Kataisen on käsketty alkaa valmentaa valtiollisiin tehtäviin?

Kun sdp oli vaihtamassa pj:tä, vähän ennen vappua Svenska Yle julkisti gallupin, jossa Jutta Urpilainen oli ensimmäistä kertaa ykkösenä.

Sitten alkoi kuukauden kestänyt mediakeskitys iltapäivälehtien johdolla naisten lehtien hyvällä rumputuella: sdp:lle on syntynyt pelastaja.

Ensimmäisessä FST:n haastattelussa vastavalittu pj. Urpilainen syytti sympaattisella kökköruotsillaan porvarihallitusta ruotsinkielen aseman heikentämisestä!

Viime viikolla FST Obs:n kiertäessä Pohjanmaalla kepun kenttää saatiin sopivasti leikkelemällä tulokseksi, että eipä ikämiessarjan pj-kysymys voisi vähempää kiinnostaa, paitsi viimeisenä haastateltu selvänuottinen isäntä asetti suuret toiveet Mari Kiviniemeen tulevaisuuden muutoksen tekijänä.

Ministerinä Kiviniemi hoitaa mm. rahamarkkina-asioita.

Anonyymi kirjoitti...

Vaihtoon menee mutta kuka tilalle, ketä Kataisen on käsketty alkaa valmentaa valtiollisiin tehtäviin?

Kun sdp oli vaihtamassa pj:tä, vähän ennen vappua Svenska Yle julkisti gallupin, jossa Jutta Urpilainen oli ensimmäistä kertaa ykkösenä.

Sitten alkoi kuukauden kestänyt mediakeskitys iltapäivälehtien johdolla naisten lehtien hyvällä rumputuella: sdp:lle on syntynyt pelastaja.

Ensimmäisessä FST:n haastattelussa vastavalittu pj. Urpilainen syytti sympaattisella kökköruotsillaan porvarihallitusta ruotsinkielen aseman heikentämisestä!

Viime viikolla FST Obs:n kiertäessä Pohjanmaalla kepun kenttää saatiin sopivasti leikkelemällä tulokseksi, että eipä ikämiessarjan pj-kysymys voisi vähempää kiinnostaa, paitsi viimeisenä haastateltu selvänuottinen isäntä asetti suuret toiveet Mari Kiviniemeen tulevaisuuden muutoksen tekijänä.

Ministerinä Kiviniemi hoitaa mm. rahamarkkina-asioita.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Keskustan puoluekokouksessa Vanhasen seuraajan myös pääministeriksi päättää 3 0000-henkinen ihmismassa, jonka keski-ikä on 56 vuotta; melkoiselta osalta puoluekokousedustajat ovat vielä tuotakin vanhempia äijiä!

Selvältä tuntuu, että Jyrki Kataisen ehdokas kepun uudeksi puheenjohtajaksi ja tynkäpääministeriksi on Mari Kiviniemi. Hänet Katainen tulisi päihittämän helposti vuoden 2011 eduskuntavaalikamppailussa.

Mari Kivinimen on kuitenkin em. kepun seurakunnassa hyvin vaikea selviytyä edes finaaliin eli päästä puheenjohtajavaalin toiselle kierrokselle, ellei hän saa Anneli Jäätteenmäkeä tukijakseen.

Muutoin Kiviniemen ainoaksi valtiksi jää, että ilmoittaa kannattavansa Matti Vanhasen jatkamista pääministerinä vielä vuoden 2011 vaaleihin asti.

Olisiko niin, että todellisuudessa puheenjohtajaksi tulee se kandidaatti, joka saa puoluesihteerin Jarmo Korhosen kannatuksen? Korhonenhan jatkaa ilman muuta puoluesihteerinä, näin on syytä olettaa, sillä eiväthän Väyrynen ja Pekkarinen riskeeraa ja vaadi Korhosen vaihtamista!

Luulen, että Väyrynen ja Korhonen tekevät diilin ja kannattavat toisiaan. Näin kepun johtoon saadaan "kaksi kelmiä."

Väyrynen on kyllä asiaosaamiseltaan, kokemukseltaan sekä karismaltaan ylivertainen muiden kandidaattien joukossa. Kyse on vain siitä, uskaltaako puoluekokous valita hänet.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuossa edellä tuli pieni lyöntivirhe, sillä kepun puoluekokousedustajia on sentään ainoastaan 3 000, ei 30 000.

Petri Koikkalainen kirjoitti...

Tässä Vanhasen välitön vastareaktio hyvästelyille kokoomuslaisessa Verkkouutisissa, otsikolla "Vanhanen povaa nykyhallitukselle jatkoa". Pelimerkkejä asetellaan, kokoomuksella näyttää olevan halu ja mahdollisuus pitää esillä useampia vaihtoehtoja kuin keskustalla.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=28611:vanhanen-povaa-nykyhallitukselle-jatkoa&catid=2:kotimaa&Itemid=4

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tässä naurulta pystyn kirjoittamaan -näen ikkunastani nuo kerrostalot joiden päälle HS:n s. A15 tänään sijoitellaan Katajanokan rannasta ylijäänyttä ristiä - niin sama ihmisjärkeä korkeampi taho (Koiviston lapiokäsi!) oletettavasti ohjaa keskustan puoluekokoustakin pankkimiesten kannalta hyvään päätökseen.

Eikös ne samat edustajat pääosin istu sekä kunnanhallinnossa, osuuspankissa että seurakunnissa? Papiston rooli sanansaattajana on tietysti lapsenuskoisten Suomessa monelle uskomaton kun eletään vielä älymystön feodaaliaikaa.

Mistähän piireistä Sarasvuonkin satumainen rikastuminen syntyi muualta kuin maakuntien uskovaishenkisiä naisia hupaisilla tarinoilla naruttamalla?

Nimim. Risti ja raha rules