1. Salon Seudun Sanomat kertoi 7.12 2010, että korkein oikeus (KKO) on kumonnut muurlalaisen Jussi Uotin tuomion törkeästä velallisen petoksesta. Korkeimman oikeuden mukaan Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomiot olivat vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta. KKO:n päätös on annettu 2.12.2010.
2. KKO:n ratkaisu päättää yli kymmenen vuotta kestäneen oikeudenkäynnin, jota on luonnehdittu Suomen suurimmaksi rahanpesujutuksi. Korkeimman oikeuden mukaan Jussi Uoti ei syyllistynyt törkeään velallisen petokseen jättäessään konkurssissa kertomatta miljoonaomaisuuden.
3. Jussi Uoti asetettiin henkilökohtaiseen konkurssiin 1997. Hän vannoi varoista ja veloista laaditun pesäluettelon oikeaksi helmikuussa 1998. Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden mukaan Uoti salasi velkojilta kahdentoista miljoonan euron omaisuuden. Hänet tuomittiin törkeästä velallisen petoksesta ehdottomaan vankeuteen.
4. KKO:n nyt annetun tuomion taustalla on Jussi Uotin isoveljen Kari Uotin KKO:sta viime vuonna saama vastaavanlainen vapauttava tuomio (KKO 2009:80). KKO purki tuolloin Kari Uotille vain muutamaa kuukautta aiemmin antamansa tuomion (KKO 2009:27) törkeästä velallisen petoksesta. Olen kommentoinut Kari Uotin purkupäätöstä blogissani 176/20.10.2009.
5. Talousrikoksista tuolloin syytettynä ollut Kari Uoti vetosi siihen, että kertomalla omaisuudesta hän olisi saattanut ilmiantaa itsensä. Korkein oikeus myönsi purkupäätöksessään tuominneensa Kari Uotin vastoin ihmisoikeussopimusta. Jussi Uoti vetosi omassa asiassaan samaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaan (EIS 6 art.). YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kv. yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa on nimenomainen säännös itsekriminointisuojasta: rikossyytettä tutkittaessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyyttään.
6. Kari Uotin tapauksessa KKO julkaisi ennakkopäätöksen, jossa tapaus on yksityiskohtaisesti selostettu perusteluineen selostettu yksityiskohtaisesti (KKO 2009:80).
7. Herättää hieman ihmetystä, että Jussi Uotia koskeva päätös kuitattiin KKO:ssa kaikessa hiljaisuudessa, siis ilman ennakkopäätöksen statusta.
8. Finlex-sivustolta löytyy Jussi Uotin päätöksestä ainoastaan seuraavanlainen niukka KKO:n tiedonanto:
"VELALLISEN RIKOS - VELALLISEN PETOS - TÖRKEÄ VELALLISEN PETOS
ITSEKRIMINOINTISUOJA
Diaarinumero: R2008/876
Antopäivä: 02.12.2010
Taltio: 2398
Esittelypäivä: 02.11.2010
Samanaikaisesti kun A oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin ja hänet oli määrätty vannomaan pesäluettelo, A oli ollut syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. A oli pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Korkein oikeus katsoi, että konkurssissa annettaviksi vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen A:lla oli pesäluetteloa vannoessaan ollut oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan siltä osin kuin häntä oli syytetty törkeästä velallisen petoksesta. Syyte törkeästä velallisen petoksesta hylättiin."
9. Ilmeisesti Jussin tapauksesta ei katsottu aiheelliseksi julkaista ennakkopäätöstä, koska sellainen oli annettu jo Karin vastaavanlaisesta tapauksesta.
10. Korkein oikeus jättää aina usein julkaisematta ratkaisuja ennakkopäätöksinä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty aivan ilmeisesti ennakkopäätösperusteella. Voidaan kysyä, mihin tapauksen ennakkopäätösarvo häviää muutamassa kuukaudessa: valituslupaa myönnettäessä KKO katsoo asialla olevan ennakkopäätösarvoa, mutta kun tapaus on sitten on ratkaistu, näin ei enää olekaan asian laita.
11. Tämän taustalla on omalaatuinen käytäntö, jonka mukaan KKO ei perustele lainkaan valituslupapäätöksiään. Tämä mahdollistaa omalaatuisen julkaisemiskäytännön ja jopa mielivaltaisen menettelyn. Joissakin asioissa KKO myöntää valitusluvan, mutta joissakin eli noin 80-90 prosentissa taas ei. Me emme saa koskaan tietää, miksi joissakin tapauksissa lupa myönnetään, mutta toisissa taas ei, sillä KKO ei perustele valitusluparatkaisujaan millään tavalla. Emme myöskään tiedä, miksi joitakin valitusluvan saaneita tapauksia ja niissä annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä.
12. Tällöin joutuu tietenkin kysymään, onko niissäkään tapauksissa, joissa lupa on myönnetty, mutta joita ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä, lopultakaan kysymys asioista, joissa on ollut ennakkopäätöksen antamisen tarvetta. Vai onko lupa myönnetty "muuten vaan" perusteella, jota kukaan ulkopuolinen ei saa tietää. Syitä joudutaan siis arvailemaan.
13. Olen pohtinut - tietenkin myös kritisoinut - KKO:n käytäntöä jättää valituslupapäätöksensä kokonaan perustelematta 1,5 kuukautta sitten ilmestyneessä kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum) s. 173-190. Kirjassa on päädytty siihen, että jo nyt voimassa olevan lain mukaan KKO:n tulisi perustella valitusluparatkaisunsa.
14. Jotkut KKO:n jäsenet - mm. oikeusneuvos Pertti Välimäki - ovat myöntäneet, että jos lakia tulkittaisiin "tiukasti", KKO:n pitäisi perustella valitusluparatkaisunsa. Näinhän se on eikä asia ole edes kovin tulkinnanvarainen eikä edellytä mitenkään "tiukkoja asenteita" laintulkinnassa. Mutta tästä huolimatta KKO menettelee laittomasti, koska "niin on tehty ennenkin." Ylimmät laillisuusvalvojat eli oikeuskansleri ja oikeusasiamies tietenkin heille ominaiseen tapaansa vain levittelevät käsiään tyyliin "minkäs (tuolle KKO:lle) teet".
15. Tuomion perusteleminen on tärkeä oikeusturva tae, mikä ilmenee mm. siitä, että perustelemisvelvollisuus mainitaan perustuslain 21 §:n 2 momentissa yhtenä (neljästä) tärkeimmistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtinä. Tämän vuoksi tavallisen lain sanamuotoa, jossa on kyse tuomion tai päätöksen perustelemisesta, samoin kuin kyseisten säännösten systematiikkaa, on tietenkin syytä tulkita nimenomaan "tiukasti" (perusoikeusmyönteisesti) eli perustelemisvelvollisuutta edellyttävällä tavalla. Perustelemissäännöksen löysä tulkinta, jota KKO on harjoittanut 30 vuotta valitusluparatkaisujen osalta, on perusoikeusvastainen ja siis hylättävä.
16. Minusta KKO:n tulisi myös julkaista kaikki ne ratkaisut, joissa valituslupa on aikanaan myönnetty, samalla tavalla sekä KKO:n kotisivuilla että Finlex-tiedostossa. Nyt näin ei tapahdu.
14 kommenttia:
KKO:n salailupäätös - Jussi Uotin purkutuomiota ei julkaistu ennakkopäätöksenä KKO:n kotisivuilla ja Finnlexissä - on selkeä osoitus KKO:n ja yleensä suomalaisten tuomioistuinten surkeasta tiedottamisesta.
Tietoa tunnetun julkisuuden henkilön rikostuomion purkamisesta joudutaan etsiskelemään jonkin maakuntalehden sivuilta!
Tuo Jussi Uotin tapaus ei ollut purkupäätös. Ilmeisesti valituslupa myönnettiin purkuperusteella. Hovioikeuden ratkaisu asiassa on saatu 25.6.2008 ja KKO:n diaarinumero on vuodelta 2008.
Okei, oikaistaan kirjoitusta tältä osin!
Mutta sitä suuremmalla syyllä KKO:n olisi tullut julkistaa ratkaisunsa ennakkopäätöksenä.
Mikseivt juristimme lähde prosessoimaan jos ja kun KKO ei jotain hylkäyspäätöstään perustele. Siinähän olisi oiva paikka jutun viemiselle eteenpäin.
Kun KKO on ylin instanssi, on sen päätöksiä tai menettelytapoja vastaan aika paha enää lähteä "prosessoimaan."
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen on kyllä Suomesta jo pari kertaa valitettu asiasta. EIT on katsonut, ettei EIS 6 artikla vaadi valitusluparatkaisujen perustelemista.
Mutta tietenkin KKO:n pitäisi noudattaa sanotussa asiassa ennen kaikkea Suomen lakia, joka asettaa po. suhteessa perustelemisvelvollisuuden.
Todettakoon, että maamme toinen ylin oikeusaste eli KHO perustelee valitusluparatkaisunsa, jolla lupahakemus hylätään. KHO käyttää hieman erilaisia perustelutapoja asian laadusta ja vaikeusasteesta riippuen. Ks. niistä Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s.196-198.
Selvissä tapauksissa, joissa lupaa ei myönnetä, riittäisi lyhyt perustelu, kun taas rajatapauksissa voitaisiin käyttää seikkaperäisempää perustelutapaa. Tällaista käytäntöä ehdotti 1990-luvulla eduskunnan oikeusasiamiehenä toiminut oikeusneuvos Lauri Lehtimaja.
KKO on pitänyt kuitenkin kiinni vanhasta käytännöstään. Kun valituslupa myönnetään, asiassa ei tehdä edes muodollista päätöstä. Kun valituslupahakemus hylätään - niin tapahtuu reilussa 90 prosentissa tapauksista - lausutaan KKO:n päätöksessä lakonisesti kolme sanaa:
- Valituslupaa ei myönnetä.
Tämä on aikalailla off-topicia, mutta varmasti poistat viestin, jos näet tarpeelliseksi.
Minua alkoi ihmetyttämään, kun luin äsken Helsingin Sanomista uutisen, jonka mukaan Ruotsissa oli tuomittu kaksi somalialaistaustaista miestä terrori-iskun suunnittelusta. Suunnitelma ei kuitenkaan HS:n mukaan ollut edennyt "valmisteluasteelle".
Linkki: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsissa+kaksi+vankilaan+terrori-iskun+suunnittelusta/1135262245865
Haluaisitko jotenkin kommentoida asiaa? Siis, esim. onko Suomessa terroei-iskun suunnittelu kielletty, käsittääkseni murhan suunnittelu ei ole. Mitä pitää tehdä tullakseen tuomituksi terrori-iskun sunnittelusta ti miten esim. todistuskysymykset menee tuollaisessa asiassa?
Kun päätös on oikea niin myös sen perusteleminen on helppoa.
Ongelma on juuri siinä että kun niissä tilanteissa jossa päätös on etukäteen määritelty niin sen perusteleminen on hankalaa silloin kun päätös on väärä.
Jos kaikki päätökset olisivat hyvin perusteltu niin ruuhkat loppuisivat instansseissa. Jokainen voisi arvioida etukäteen kannattaako prosessoida vertailemalla vastaavanlaisia juttuja.
Kun tuomari muuttaa kuun auringoksi sen takia että toinen osapuoli väittää uskottavasti kuun olevan aurinko niin ei voi paljon muuta sanoa kun että voi voi.
Ruotsalaisessa somalimiesten tapauksessa syytetyt on luultavasti tuomittu rikoksesta nimeltään "terroristiryhmän toiminnan edistäminen." Suomen rikoslaissa siitä säädetään RL 34 A luvun 4 §:ssä. Tällaisella rikoksella edistetään terroristisessa tarkoituksessa tehtyä rikosta tai sellaisen rikoksen valmistelua.
Mm. murhan ja tapon taikka törkeän ryöstön valmistelua ei Suomessa ole vieläkään kriminalisoitu, vaikka sitä on vaadittu jo monet vuodet.
Tästä eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoinnista on tosiaan käyty paljon keskustelua. Muun muassa tuleva oikeusministeri Erkki Havansi (pers) on ilmoittanut olevansa valmis ainakin yhdessä päivässä kirjoittamaan tarvittavat säännökset. Kaipa jonkinlaiset pykälät nopeasti syntyisivätkin.
Asia ei kuitenkaan ole niin ongelmaton, kuin miltä se ensi katsomalta näyttää. Kriminalisoinneilta edellytetään täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Vaikkapa joidenkin rikoksen tekemiseen sopivien välineiden hankkiminen ei aina välttämättä liity mihinkään rikoshankkeeseen. Aivan ratkaisevaksi jäisi siis näyttö tekijän subjektiivisesta tarkoituksesta, onko todella tarkoituksena tehdä vaikka torkeä ryöstö. Vai onko väline hankittu ihan harmittomaan, luvalliseen tarkoitukseen. Tämän näytön hankkiminen ei ole ongelmatonta.
Jos valmistelu kriminalisoitaisiin erikseen, rangaistusasteikon pitäisi kai olla olennaisesti alhaisempi kuin täytetyn rikoksen tai jo toteutuneen yrityksen. Toisaalta poliisilla olisi tietysti velvollisuus puuttua hankkeeseen jo tiedoksi tulleessa valmisteluvaiheessa. En sulkisi pois sitä mahdollisuutta, että siitä huolimatta mieluummin seurattaisiin tilanteen etenemistä niin pitkälle, että tekijät voitaisiin ottaa kiinni heidän päästyään jo yritysasteelle. Näin saataisiin tekijöille isompi kakku suoritettavaksi.
Ylipäänsä rikosoikeuden laajentaminen koskemaan erilaisia valmistelu-, salahanke-, järjestön toiminnassa mukana oloa ym. koskeviin, itse rikoksen kannalta perifeerisiin esi- ja oheistilanteisiin (mihin erityisesti EU:n taholta kyllä on paineita) ei hyvin sovi suomalaisen rikosoikeuden perusajatuksiin. Rikosoikeis on sittenkin ultima ratio, viimesijainen keino, johon voi turvautua vain silloin kun se on ehdottomasti välttämätöntä.
Kun aikoinani 1990-luvulla kuulin vaikuttavalta taholta, että Uotin veljekset tullaan hirttämään niistä, kunhan aika joutuu.
Mutta nyt on aika joutunut, ja monille kansalaisille onkin käynyt täydeksi kysymysmerkiksi, miksi Jussi ja Kari Uotia oltiin ns. hirttämässä niistä vehkeistään tuolloin n. 1990-luvulla.
Onkohan poliittinen tasapaino eduskunnassa tai oikeussaleissa muuttunut niin, että nyt mikä ennen oli kiellettyä, onkin nyt sallittua.
Tässä monilta unohtuu se tosiasia, ettei esimerkiksi Kari Uotin osalta ns päärikoksesta (tärkeä velallisen epärehellisyys)saamaa noin 6 vuoden vankeusrangaistustuomiota ole kumottu. Keskustelusta jää se käsitys, että Uotit olivatkin ihan pulmusia...
Rikoslain 15 luvun 10 §:ssä on säädetty rangaistavaksi "törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen." Sanotusta rikoksesta tuomitaan jokainen, joka syystä tai toisesta sattuu saamaan tietoonsa törkeän rikoksen "olevan hankkeilla" ja joka ei "ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa." - Vain lähiomaiset on vapautettu ilmoittamasta läheisensä valmistelevan törkeää rikosta.
Mainitussa pykälässä luetellaan 33 törkeää rikosta, mm. raiskaus, törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ihmiskauppa, törkeä ihmiskauppa, joukkotuhonta ja rikokset ihmisyyttä vastaan. Näistä 33 törkeästä rikoksesta on kuitenkin vain pieni murto-osa sellaisia, joiden valmistelu on nykyisellään rangaistavaa. Niinpä esim. murha, törkeä pahoinpitely ja törkeä ryöstö kuuluvat kyllä 15:10:n listaan, mutta niiden valmistelu on sallittua.
Kuten mm Erkki Havansi on ehdottanut, jo terve järki sanoo, että rangaistaviksi olisi säädettävä rikosten valmistelu kaikissa RL 15:10:n luettelemissa törkeissä rikoksissa.
On epäloogista ja outoa, että ilman rangaistusta pääsee tuollaisen rikoksen valmistelija eli hän, jonka nyt valmisteleman törkeän rikoksen havaitaan "olevan hankkeilla", kun taas jokainen sivullinen, joka sattuu saamaan tuon valmisteluhankkeen tietoonsa eikä sitä ajoissa ilmoita, on vaarassa tulla tuomituksi rangaistukseen.
Eduskunnassa on tehty vuosien kuluessa useita lakialoitteita murhan, törkeän pahoinpitelyn, törkeän ryöstön yms. rikosten valmistelun kriminalisoimisesta. Oikeusministeri Brax on kuitenkin torpedoinut kaikki aloitteet ja kieltäytynyt aloittamasta tarvittavaa lainvalmistelua vedoten juuri niihin muodollisiin seikkoihin, joita Pekka Koskinen edellä kommentissaan esittää.
Brax on tunnettu siitä, että nojautuu kaikissa lainsäädäntöasioissa aina pikkutarkasti lainvalmistelijoidensa, siis virkamiesten käsityksiin. Terveen järjen käyttö näyttä olevan Braxille asia, johon hän ei lainsäädännössä juurikaan turvaudu.
"Kun aikoinani 1990-luvulla kuulin vaikuttavalta taholta, että Uotin veljekset tullaan hirttämään niistä, kunhan aika joutuu."
Kuka oikein aikaansai Uotin veljesten kiinnijäämisen ?
Muistammehan TV-sarjoja myöten (Pulttipoys?),miten pojat olivat kiinnijäämättömyyden maineessa !
Olisikohan se ollut eräs ikaalislainen ravintoloitsija? Nyt hänenkin ravintolansa on ollut kohta jo 10 vuotta maan tasalla!
Lähetä kommentti