perjantai 31. elokuuta 2012

631. Naiseni kanssa perustuslakivaliokunnan pöydällä

Perustuslakivaliokunnan pöydälle mahtuu paljon asiakirjanippuja eli akteja. Mutta on tuolla pöydällä nähty todistettavasti muunlaisiakin akteja. Kuvan henkilöt eivät liity niihin.

1. Someron satakieli M.A. Numminen levytti vuonna 1966 Unto Monosen säveltämän tangokappaleen "Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa". Sanat menivät näin:

Istuin naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa.
Me katselimme kuinka kansanedustajat kulkivat ohitsemme.
Oikeistolaiset käyttivät polun oikeata laitaa.
Naiseni sanoi: ”Anna minulle lisää mietoa valkoviiniä.”
Minä annoin.
Vasemmistolaiset käyttivät polun vasenta laitaa. 
Naiseni sanoi: ”Anna minulle lisää mietoa punaviiniä.”
Minä annoin.
Itse asiassa kumpikin hieman maistelimme.
Sitten virkoin: Nyt haluan pidellä sinua.
Hän suostui.
Julkisella paikalla emme tietenkään menneet liian pitkälle.
Ei liian pitkälle, ei liian pitkälle, liian pitkälle.

2.Tätä upeaa tangoa ei saanut soittaa eduskunnan omistamassa radiossa vuosina 1966-1972, sillä ohjelmaneuvoston mielestä se oli "eduskunnan vastainen ja alkoholimyönteinen."

3. Syksy on taas tulossa ja ilma viilenee eikä puistossa ole enää kovin miellyttävä istua, ei edes mietoa punaviintä maistellen. Mutta poiketkaamme sisälle itse eduskuntataloon, mitähän siellä tapahtuu?

4. Eipä juuri nyt mitään, sillä kansanedustajat ovat ansaitsemallaan lyhyellä, noin 4 kuukauden kesälomalla, joka päätyy joskus syyskuussa. Voimme kuitenkin muistella, mitä kaikkea talossa on kuluneiden vuosien varrella tapahtunut. Eräs kestoaihe, joka äänestäjiä kiinnostaa, on kansanedustajien seksielämä ja se, ilmenenkö eduskunnassa vakavan lainsäädäntötyön lomassa erotiikkaa.

5. Pannaanpa ilman sen kummempia esileikkejä homma niin sanotusti haisemaan. Viime viikolla iltapäivälehdessä osin hienotunteisesti  nimettöminä pysyttelevät edustajat ja eduskunnan virkamiehet virkamiehet ja osin kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) reilusti omallaan nimellään kertoivat varsin suorasukaisia ja ronskejakin kertomuksia asiasta. Ne osoittavat, ettei eduskunnasta suinkaan erotiikka puutu eikä sukupuoliaktien harrastaminen eduskunnan laajoissa ja viehättävissä tiloissa ole mitenkään harvinaista, päin vastoin. Toki akti silloin tällöin edustajatoverin kanssa saa poliitikon rentoutuman ja toimii muutenkin oivallisena apukonstina opeteltaessa tuntemaan toinen toisensa.

6. Tuntemattomaksi jäänyt kansanedustaja kertoo, että hän oli nähnyt yksissä pikkujouluissa, miten "erään ison puolueen mieskansanedustajan ja toisen ison puolueen naiskansanedustaja" olivat harrastaneet seksiä kolmannen puolueen ryhmähuoneen tiloissa. Pikkujoulujuhlaa ennen oli ollut talousarvion käsittely, jossa nämä kaksi edustajaa olivat nokitelleet oikein tosissaan. Kertojan mukaan tuolloin olisi sitten selvinnyt "syy nokitteluun".

7. Tuo on minusta yhtäältä aika veikeä tapa toimia, mutta toisaalta hieman ikävä sikäli, että siinä aktista mahdollisesti aiheutuvat jätökset ja jäljet pannaan kolmannen ryhmän kontolle. Blogistille ei tule kyllä yhtään mieleen, ketkä nuo "rakastavaiset" olisivat voineet olla. Ainoa isojen puolueiden mies- ja naiskansanedustajan välillä nokittelu nähtiin tv:ssä silloin, kun sisäministeri Anne Holmlund otti 2-3 vuotta sitten yhteen edellisen hallituksen sisäministeri Kari "Touho" Rajamen kanssa. Tämä tapahtui eduskunnan kyselytunnilla joskus 2-3 vuotta sitten. Mutta koska seksiä harrastaneet olivat stoorin mukaan nokitelleet keskenään nimenomaan talousarviokäsittelyn yhteydessä, eivät siis kyselytunnilla, on poissuljenta Holmlundin ja Rajamäen välillä kyllä sataprosenttinen varma asia.

8. Eduskunnassa on varsin yleisessä kielenkäytössä sana pöydällepano. Puhutaan esimerkiksi siitä, että lakiesitys pannan pöydälle tai että jokin esitys on maannut jo liian kauan ja kenties jo reilun vuoden jonkin valiokunnan pöydällä. Nyt voisi olla aiheellisesta ottaa käyttöön myös mainittua termiä suuresti muistuttava toinen termi, jossa pöydällä on myös merkittävä rooli. Tarkoitan sanaa pöydälläpano, mikä siis liittyy perustus- tai jonkin muun lakivaliokunnan pöydällä tapahtuvaan makaamiseen tai siihen verrattavaan touhuamiseen.

9. Kansanedustaja Mikko Pesälän (eduskunnassa 1975-1999) kirjassa "Herrana on hyvä olla" kerrotaan tapauksesta, jossa perustuslakivaliokunnan pöydän päällä oli ollut kerran käynnissä todistettavasti oikea akti, tämä voitiin todeta valiokuntahuoneen avoimeksi jääneestä huoneesta. Tämän Pesälän kertoman episodin vahvisti viime viikolla iltapäivälehdelle myös pitkäaikainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk). Anttila sanoi myös, että "tiedämme keitä nämä henkilöt olivat". Kyse on A:n mukaan henkilöistä, jotka eivät enää toimi politiikassa. Anttila puhuu siis henkilöistä tarkentamatta sitä, oliko kyse kahdesta vai useammasta henkilöistä, myöskään kyseisten henkilöiden sukupuolta ei tarkennettu.

10. Kyseisten henkilöiden jäljille on vaikea ja ilmeisesti mahdotonta päätä. Ehkäpä Sirkka-Liisa Anttila paljastaa nimet aikanaan omissa muistelmissaan, sillä tämä varmaankin lisäisi roimasti muistelmien menekkiä. Tuohon aikaan, jolloin Pesälä toimi valtiopäivämiehenä, eduskunnassa oli rivakoita miesedustajia aina filmimoguli Jörn Donnerista lähtien, mutta tämä nyt ei tietenkään todista vielä mitään. Pesälä lopetti eduskunnassa 1999, jolloin Riikka Uosukainen oli toiminut neljä vuotta eduskunnan puhemiehenä. Tällöin mainittu tieto tai kansanperinne voitaisiin tallentaa jälkipolville raamatulliseen tyyliin:

Tämä pöydälläpano oli ensimmäinen ja tapahtui se Riitta Uosukaisen ollessa eduskunnan puhemiehenä.

11. Eduskunnan lisärakennuksen valmistuminen muutama vuosi sitten on tarjonnut edustajille entistä paremmat mahdollisuudet ja tilat erotiikan ja seksin harrastamiseen. Sirkka-Liisa Anttila tietää kertoa, että kun lisärakennus valmistui, niin huhun mukaan kansanedustajat olivat oikein kisailleet siitä, kuka ehtisi "korkkaamaan" uuden rakennuksen ensimmäisenä. Että sillä lailla!

12. Kun kansanedustajat ovat, niin hyvässä kuin pahassakin, kansan ja äänestäjiensä kaltaisia, voidaan otaksua, että eduskunnan pikkujouluissa siellä sitä vasta tapahtuukin monenlaista vipinää ja irrottelua ennen lomalle lähtöä ja ennen kuin koko eduskunta kokoontuu päivän tai parin kuluttua pikkujouluista veisaamaan kuusen vieressä hartaasti ja silmät vesissä perinteistä joululaulua "Maa on niin kaunis, kirkas luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie".

12. Tyystin toisenlaiset laulut ovat varmaankin kaikuneet ryhmien pikkujouluissa, joita siis pidettäneen eduskuntatalon uumenissa. Esimerkiksi seuraavaan tapaan:

Soihdut sammuu, kaikki väki kuksii,
väki kuksii
Silloin horjuu joukko varpahillaan,
varpahillaan
Ryhmähuonehista kohti pöytää,
kohti pöytää
Pöydän päälle veitikkaiset rientää
kilvan rientää,
Sitten leikitellään pöydän päällä.
pöydän päällä
Tussua on siinä monenlaista,
monenlaista
Kuiske kuuluu, miltä --llu maistaa,
--lli maistaa
Tip, tap, tip, tap, tipe-tipe tip, tap...

13. M.A. Numminen, jolta vielä muuten taitaa puuttua professorin arvonimi, voisi kenties yrittää vaikuttaa tuon puutteen korjaamiseen säveltämällä ja sanoittamalla tangokappaleen nimeltä "Naiseni kanssa perustuslakivaliokunnan pöydällä". Sanat voisivat mukailla Nummisen 1966 tekemää laulua naisen kanssa olemisesta eduskuntatalon puistossa, jolloin ne voisivat mennä esimeriksi seuraavaan tapaan:

Oikeistolaiset jyystivät
pöydän oikealla.
Vasemmistolaiset puolestaan 
vasemmalla laidalla.
Mutta keskustalaiset bylsivät 
enimmäkseen keskellä.
Niin keskellä.

14. Seppo Kääriäisen tunnettua sanontaa mukaillen voitaisiin sanoa, että Nummisen uusin tango on "veret ja spermat seisauttava taide-elämys".

15. Sirkka-Liisa Anttila osoitti iltapäivälehdessä merkille pantava kiinnostusta teemaa "erotiikka eduskunnassa" kohtaan. Hän kertoi muun muassa, että silloin, kun hän toimi varapuhemiehenä kolmeen otteeseen (1995-97, 1999-2003 ja 2006-2007) hän "oppi katsomaan puhemiehen paikalta, kuka kansanedustaja tuli odottamaan ketäkin kotiinlähdön aikana". Ohoh! Sirkka-Liisassahan on todella ollut eräänlaisen Sentraali-Santran vikaa kun hän on istunut tuolla keskeisellä paikalla ja tehnyt havaintoja kansanedustajien käyttäytymisestä ja poislähdöistä. Vanhoissa suomalaisissa elokuvista on nähty, miten Sentraali-santrojen hoitamat puhelinkeskukset olivat oikeita juorukeskuksia, joissa myös kyläläisten seksiasioista oltiin erinomaisen hyvin selvillä.

16. Kuvitellaan, että tätä eduskunnan Sentraali-Sirkkaa on avustanut mainittujen havaintojen tekemisessä pääsihteeri Seppo, joka istua nököttää eduskunnan suuressa salissa päivät pitkät uskollisesti puhemiehen oikealla puolella. Sepolla, jos kenellä, on toisten ihmisten ja epäilyttävien "puuhien" tarkkailu on oikein verissä, sillä hän toimi ennen eduskuntaan tuloaan pitkään Supon päällikkönä. Sepolla on oma nimikkolista, johon on merkitty niiden entisten presidenttien ja pääministereiden sekä korkeiden virkamiesten nimiä, joilla oli aikoinaan erityisen lämpimät suhteet DDR:ään ja yleensä itäblokin maihin. Tämä lista niin niin "hot", että se on julistettu iäksi salaiseksi ja lukittu visusti Supon kassakaappiin. Puhemiehen korokkeella on voitu käydä seuraavanlaisia kuiskutteluja:

17. Sentraali-Sirkka: "Psst, Seppo! Katopa, ny ne taas lähtee yhtä aikaa salista, Tanja ja Pauli, huomasikkos sää"?
Seppo (yrmeästi): "Ai lähtee vai"? - Kirjoittaa nopeasti pienellä käsialalla jotakin mustakantisen vihkoon - "Yyrhm".
Sirkka (saliin päin): "Minuutti on kulunut, edustaja Munnukka" (kopauttaa nuijalla pöytään). - "Psst, ja nyt, Seppo, kattopas ketkä ny lähti ulos melkein samanaikaisesti, Matti ja Meriheinä, oi että miten romanttista"!
Seppo (kirjoittaa taas jotakin vihkoonsa ja huokaisee): vooeeheh.
Seppo (leveästi virnistäen): "Psst, Sirkkka, nyt lähtevät salista yhtä matkaa Pekka ja Paavo, heh, heh"!
Sirkka (saliin päin): "Annan vielä ministeri Hikimiehelle puolen tunnin vastauspuheenvuoron."  Kääntyy sähisten Seppoon päin: "Sus, siunakkoon, ettäs kehaat, Seppo! Ei täällä eduskunnassa sentään homopareja ole". Jatkaa vienosti hymyillen: "Tarkoitan toki vain kansanedustajissa, näistä meidän virkamiehistä kun ei koskaan tiedä"!






28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täytyyhän kansanedustajienkin saada jotenkin aikansa kulumaan. Pitkäksihän se rivikansanedustajan aika tulee, jos joutuu pelkästään eduskunnan kahvilassa istumaan.

Monesti ihmetellään sitä, että eduskunnan suuri sali näyttää typö tyhjältä vaikka eduskunta on koolla. Vakioselitys on, että edustajat ovat valiokunnissa. Siellä se tärkeä työ tehdään!

Täyttä kukkua! Jokainen, joka on käynyt valiokunnissa asiantuntijana voi vahvistaa, että eipä niitä edustajia sielläkään näy. Kokouksen alussa käydään kyllä merkkauttamassa nimi pöytäkirjaa, mutta pikkuhiljaa alkavat tuolit kolista. Kokouksen lopussa paikalla ovat vain puheenjohtaja ja vahtikoira hallituksen ja opposition puolelta.

Menevätkö sitten p*nemaan, en tiedä. Mutta muikea ilme monella on salista poistuessaan.

Skorpioni kirjoitti...

Onneksi tämä on "valvottu blogi", joten se mahdollistaa vähän irroitella samalla aihepiirillä, vaikka "tapaukset" eivät suoranaisesti koskisikaan itse Eduskuntaa, joka on kylläkin todistettavasti on ehdottomasti eroottinen työpaikka.

Eräs jo edesmennyt kaverini nimittäin kertoi takavuosina, että kun kaunis neitonen ja hänen partnerinsa olivat Tampereella Pyynikin harjulla harrastaneet seksiä ja rakastaja oli ns.pannut parastaan, mutta ei kuitenkaan neitosen mielestä ilmeisesti kyllin täydellisesti, koska nainen oli tarinan mukaan vaatinut mieheltä aktin loppupuolella, että "Pane nyt myös sieltä Näsijärven puolelta". Ilmeisesti Pyhäjärven puoli oli tullut "käsiteltyä", mutta Näsijärven puoli oli jäänyt vähemmälle tai kokonaan ilman käsittelyä.

Tätä juttua voi vapaasti soveltaa esim.eri tilojen käytön osalta myös Eduskuntaan, jos vain mielikuvitus riittää!

Poliittisesta erotiikasta puheenollen muuten aivan tuore juttu pääministeri Jyrki Kataisesta. Nettiuutisen mukaan eräs vaikutusvaltainen alan italialainen lehti oli nimittäin havainnut, että Katainen on liian seksikkään näköinen, eikä sen vuoksi voi olla poliitikkona uskottava.

Kun Kataiselta oli jutun mukaan kysytty, mistä tällainen seksikkyys oli oikein peräisin, Katainen oli ilmoittanut, että liiallinen seksikkyys johtuu ehkä siitä, että hän on juossut koirien kanssa metsässä.

Nyt se on sitten tullut todistettua, että metsästä suomalainen "elää", olkoonpa kysymys sitten seksistä tai leivästä!

Siru Pola kirjoitti...

Voi tokkiinsa sitä Sirkkaakin. Sanovat, jotta Vorssassa on kaksi nähtävyyttä ja ne molemmat ovat Sirkka-Liisalla !!

Siru Pola kirjoitti...

Miten muuten unohtuikaan kultainen opiskeluaika tätä juttua lukiessa.

Olisi luullut, että hetket eduskuntatalon portaikon suojassa joskus elokuisena iltayönä olisivat olleet vieläkin päällimmäisenä ajatuksissa, vaan olivatpa painuneet tuonne muistojeen hämärään, josta ne ainoastaan lievä seksuaalinen virittäytyminen nosti esiin. Mainio paikka ennen kameravalvonnan keksimistä...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jep, Sirkka -L. on torella Vorrasta!
Tästä on muuten Jopella hyvä kappale:

- Hei kuulkaas hyvä neiti
Mä oon Vorrsasta
Sillä Vorrsassa syntyy meit
Ja suoraan Vorrsan koulusta menin Vorrsan opistoon
Sain vorrsalaisen vaimon
Ja sekin oli Vorrsasta
Meil on vorrsalaisia lapsia
Ja nekin on Vorrsasta

Me ollaan Vorrssasta, Vorrsasta, Vorrsasta, Vorrsasta, Vorrsasta, Vorrsasta
Niin Vorrsasta, Vorrsasta, Vorrsasta, Vorrsasta
Niin Vorrsasta

Irvin kirjoitti...

Eduskunnassa on olemassa myös seksiasioissa ainakin kaksi "kuppikuntaa". Tämähän kävi selväksi, kun Hesari tämä nuhteettomuuden esikunta, paljasti, että Eduskunnassa eräät kansanedustajat, muun muassa Lyly Rajala olisivat menetelleet naisia kohtaan häiritsevästi. Lylyn kunniaa ei pelastanut mikään, ei edes hovioikeus, joka eilisnä päivänä hylkäsi Rajalan valituksen törkeästä kunnianloukkauksesta.

Helsingin Sanomat muuten kirjoittaa tämän päivän lehdessään mainitusta hovioikeuden tuomiosta, mutta jättää tahallaan mainitsematta, että hovioikeus tuomionsa perusteluissa arvostelee ankarastikin ainakin tuomion kahdessa kohtaa lehden omaa toimintaa Lyly Rajalaa vastaan kohdistuneen kirjoittelun vuoksi.

On se ihmeellistä, ettei Helsingin Sasnomatkaan voi sanallakaan mennä itseensä ja todeta, ettei lehdelläkään nyt ollut aivan "puhtaat jauhot pussisssa". Tämä on sitä "etelän metian" toimintaa, jonka sai kokea tuta nyt pohjoisen poika Lyly Rajala.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnassa ei montakaan asiaa hoideta siltä seisomalta.

Anonyymi kirjoitti...

Pöydälläpänon jälkeen voidaankin jättää toimielimet lepäämään. Ei kuitenkaan yli vaalien.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tämänkertainen blogijuttu edelliseen verrattuna aika linjassa! Perustuslakivaliokunta on siis näin paljon arvovaltaisempi ja riippumattomampi instanssi kuin perustuslakituomioistuin? Ja tämän verran vertailevaa analyysiä saamme blogistilta?

Anonyymi kirjoitti...

Näin puutteenalaisena on kuitenkin mukava huomata, että olenhan minäkin saanut edustajieni välityksellä.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kenties tähän pöydälläpanoon saadaan lisävalaistusta jahka Jörn Jörkka Donnerin, joka täyttää 80 v. ensi helmikuussa, kirjoittama 1 000-sivuinen muistelemateos "Mammutti" ilmestyy. Jörkkahan toimi 80- ja -90 -luvuilla kansanedustajana.

Anonyymi kirjoitti...

Donnerista ei koskaan tiedä, mutta ketkä maamme poliitikoista ovat raottaneet makuhuoneen oviaan eniten? Aivan oikein. Itsensäpaljastajia eivät suinkaan ole olleet miehet, vaan naiset!

1. Riitta ”olen ollut rintaa, reittä ja revää” Uosukainen, Liekehtivä liekinvarsi (1996)
2. Hannele ”tummanpunaisen turpee aprikoosi” Pokka, Marja ja Niila (1997)
3. Irina "naisen pillu, vagina, on onnellisimmillaan pehmeä, kostea ja liukas" Krohn, Tottelematta paras (2001)
4. Marjukka ”panettaa aamusta iltaan” Karttunen, Kamalan ihana herne (2008)

Mikä mahtaisi olla seuraus, jos joku mieskansanedustaja uskaltautuisi viljelemään vastaavankaltaista kielenkäyttöä? Uskaltaako edes kysyä?

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko olla mahdollista, että kaikki maailman naiset ovatkin biseksuaaleja? Näin väitetään Cornellin yliopiston tutkimuksesta, jossa näytettiin eroottisia videoita 325 miehelle ja naiselle. Heteronaiset reagoivat samalla tavalla, kun heille näytettiin alastomien miesten ja alastomien naisten kuvia. Heteromiehet sen sijaan reagoivat ainoastaan nähdessään alastomien naisten kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Totta vaiko tarua, mutta aikoinaan väitettiin Seppo Tiitisen olleen hiukka kiinnostunut Hannele Pokasta.

Rötöskoppi kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Totta vaiko tarua, mutta aikoinaan väitettiin Seppo Tiitisen olleen hiukka kiinnostunut Hannele Pokasta.


Tuota, mitenhän tämän selittäisi: Tiitisen osalta moinen on kategorisesti tarua.

Siru Pola kirjoitti...

Pokan kirjanhan todettiin olevan kopio jostain toisesta, joten siitä ei voi vetää vielä aivan varmoja johtopäätöksiä....

Anonyymi kirjoitti...

"Tiitisen osalta moinen on kategorisesti tarua". - No, mie en virka mittää.

Anonyymi kirjoitti...

Sanoilla "blogi Jukka Kemppinen" googlessa 25.800 osumaa; sanoilla "blogi Jyrki Virolainen" puolestaan 82.400 osumaa.

Anonyymi kirjoitti...

Sanat "blogi Kari Uoti" tuotti googlessa 3.640 osumaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lisää osumia:

Erkki Aurejärvi 11.800
Matti Norri 25.200
Jyrki Virolainen 1.610.000 - niitäi on vissii muitainnii sama nimisii, tietäs vuan ketä...

Siru Pola kirjoitti...

ne on Jyrki Virolaisia....

Anonyymi kirjoitti...

Blogikirjoitus synnyttää imartelevan mielikuvan, että viriilit kansanedustajat panna paukuttavat Arkadianmäellä kuin pienet kaniinit. Tekemättä kohderyhmälle sen kummempaa seksikyselyä montako kertaa, missä ja miten, ja huomioiden, että kaikkia edustajia ei ole veistetty samasta puusta, olettaisin että poliitikkojen seksielämä ei eroa merkittävästi muun väestön seksikäyttäytymisen keskiarvoista.

Tutkimusten mukaan keski-ikäisen suomalaisen seksielämä on kaikkea muuta kuin panodraamaa:

- seksuaalinen halu vähentynyt
- yhdyntäaktiivisuus laskenut noin 20 prosenttia kymmenen viimeisen vuoden aikana
- yhdynnässä keskimäärin kerran viikossa
- itsetyydytys lisääntynyt roimasti

Anonyymi kirjoitti...

Finnair-johtajan asuntokauppojen syyttämättäjättämispäätös näyttää tulevan ensi maanantaina.

Tässä alustavasti muutama mallifraasi valtakunnansyyttäjänvirastoa varten, jos vaikka vielä tarvittaisiin:
- "ei ole suoranaisesti kielletty"
- "ei poikkea tavanomaisista ehdoista"
- "ei ole näytetty voineen vaikuttaa"
- "vähäinen merkitys"
- "normaalina pidettävää kiinteistösijoitustoimintaa"

Anonyymi kirjoitti...

Jos näin käy, niin Finnair myöntänee valtakunnansyyttäjille bisnespaikat kaikilla yhtiön lennoilla olipa kyseessä lento Turkkuseen. Tokioon taikka New Yorkiin. Tässähän ei ole mitään "pahaa", sillä asiasta on jo olemassa ennakkotapaus, tarkoitan valtakunnansovittelija Simeliusta, jossa oikeuskansleri antoi, mitäpä muuta, kuin puhtaat paperit. Kaikki virkamiehet, joiden virkanimikkeessä on etuliite "valtakunta"- saavat lennellä vapaana kuin taivaan linnut - Finnairilla. Aamuksi Seutulaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eppu Normaalia mukaillen:

Vain akteja pöydällä, älä siis suutu
ei pöytä tahroista miksikään muutu
Ei se että meillä oli aktimme
eikä se, että me heitä matkimme
Voi kalu kummasti kutittaa selkää,
se eteenpäin työntää, älä siis pelkää
Älä huoli sillä meillä oli aktimme, aha
Muista, että meillä oli aktimme

Anonyymi kirjoitti...

Virolainen, ho-hoi! Kuuluuko sinne saakka?
Korkki kiinni ja takaisin asiaan! Täällä jo odotellaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ai, onko "korkki" (KKO) ollut nyt auki, en ole tiennytkään! Mikähän mahtaisi olla se asia, jonka takia
korkin tulisi sulkeutua? Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen jne. , mutta nythän on päästy hädin tuskin vasta syyskuulle. Tässä on edessä syys- eikä pelkkä olviretki Lapinmaahan, aina Tenolle asti ja toivottavasti vielä takaisinkin. Mutta huomenissa ja siis ennen tuota reissua saattaapi putkahtaa julki juttua yhdestä ajankohtaisesta asiasta.