maanantai 26. elokuuta 2013

764. Mistä Jyrki Kataisen hallitus jää historiaan?

                                 Säätytalolla kaikki näytti vielä niin kivalta...

1. Helsingin Sanomissa haukuttiin eilen Jyrki Kataisen sixpack-hallitusta oikein olan takaa otsikolla "Historian huonoin hallitus". Jutussa kysyttiin, mistä Kataisen hallitus jää historiaan. Vastaajina esiintyivät - kuinkas muuten - eri poliittisisa puolueita edustavat ministerit ja kansanedustajat. Siis myös ministereitä pantiin arvioimaan halltuksen ja samalla omaa toimintaansa!

2. Tavallisilta pulliaisilta ja kansalaisilta lehti ei kysynyt mitäään. Poliitikot vastasivat totuttua liirum laarumia eli jotakin sotesta ja kuntauudistuksesta, "työn joustavuudesta", hallituksen eripuraisuudesta ja toimintakyvyttömyydestä, työryhmien määrästä, "vaikeista taloudellisista ajoista" jne. jne. Hallituspuolueiden edustajat yrittivät vaieta hallituksen vaikeuksista tai jopa kehua hallitusta, oppositiopuolueiden taas moittivat hallitusta.

3. Hallitus koostuu minisreistä ja heidän saavutuksistaan, epäonnistumisistaan, möhläyksistään ja suustaan päästämistään sammakoista. Siksi pitää kysyä, mistä me muistamme Kataisen hallituksen ministerit. 

4. Koko hallitus muistetaan tietenkin poliittisten avustajien lukumäärän hirmuisesta kasvusta ja lukemattomien työryhmien asettamisesta sekä hallitusohjelmasta, joka runnottiin läpi lobbareiden voimin Säätytalolla ja jota yritettiin noudattaa prikulleen, vaikka olosuhteet olivat muuttuneet radikaalisti jo hallitustaipaleen puoliväliin tultaessa.

5. Mutta mistä muistamme hallituksen yksittäiset ministerit? Kun Hesari ei tätä hoksanut kysyä kansalta, korjaamme nyt virheen tässä eli annamme lukijoille tilaisuuden vastata kysymykseen. Seuraavassa ikään kuin johdannoksi joitakin yhtäkkiä mieleen júolahtaneita omia näkemyksiämme.

6. Pääministeri Jyrki Katainen muistetaan Himas-kohusta eli pääministerin filosofi Pekka Himaselle salakähmäisesti junailemasta huippukalliista tutkimuksesta, joka on tuottanut tähän mennessä kyhäelmän nimeltä "Sininen kirja". 

7. Ulkoministri Erkki Tuomioja muistetaan siitä, miten Suomi hävisi mm. Tarja Halosen ja Tuomiojan yhdessä kiivaasti ja suuria kustannuksia aiheuttaneen hankkeen Suomen pääsystä YK:n turvaneuvoston jäseneksi. Suomi hävisi YK:n yleiskokouksen äänestyksen  piskuiselle Luxemburgille rumin koripallonumeroin about 130-60.

8. Sisäministeri Pävi Räsänen muistetaan meuhkaamisestaan TV2:n Homo-illasta ja Raamattu-puheistaan, joiden seurauksena ev.lut.kirkosta erosi ennätysmäärä ihmisiä. Toimi poliisiasioissa Mikko Paateron käsikassarana ja lakkautti Liikkuvan Poliisin ja suurimman osan poliisipiireistä - Paateron esityksestä tietenkin.

9. Liikennemisnisteri Merja Kyllönen erotti liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalan ja muutaman muun valtionyhtiön (esim. Finavia) päällikköjohtajan. Teiden kunto ei tästä yhtäänparantunut.

10. Kehitysministeri Heidi Hautala muistetaan remontti- ja siivouskohustaan, siivoton juttu kerrassaan!  Vaati turvapaikkaa huippuvuotaja George Snowdenille ja sai Sauli Niinistön hieman pörhistelemään kulmakarvojaan.

11. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson muistetaan yrityksistään säätää seksinostokielto, siinäkin hän epäonnistui. Asetti neuvottelukunnan, jonka tehtäväksi määrättiin tuomioistuinlaitoksen näivettäminen.

12. EU-ministeri Alexander Stubb muisteaan maabrändimietinnöstään, joka on jo jäänyt unholaan. Ministerin rasvaprosentissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia siten edellisen hallituskauden, jolloin Alexilla vielä oli kunnon virka ulkiministerinä.

13. Ympäristöministeri Ville Niinistö muistetaan virkamiestensä sekoilusta Talvivaaran myrkkypäästöjupakan yhteydessä. Seisotti autoaan - tai nyt jo ex-eukkonsa autoa - kuukausikaupalla eduskunnan parkkihallissa, asianomainen autoverokin taisi olla maksamatta. Ko. auto oli rekisteröity Ruotsissa, eikä sillä olisi saanut ajaa Suomessa ilman eri maksua, mutta ministerimme tästä vähät välitti; nyt hän sitten joutuu jälkikäteen pulittamaan autoveroa n. 5 000 euroa.

14. Opetusministeri Jukka Gustafsson muistetaan Jutta Urpilaiselta saamistaan potkuista, joita hän ei tahtonut milään ymmärtää, saatikka hyväksyä.

15. Uusi opetusministeri Krista Kiuru jäi mieleen siitä, että hän oli Porista ja puhua pälpätti pälpättämästä päästyään puuta heinää. Ministeri hoikistui ja rupesi yllättäen seurustelemaan.

16. Sosiaaliministeri Paula Risikko istui jo toisessa hallituksessa peräkkäin, mikä näytti todella rasittavalta yleisön silmissä ainakin. Risikko vastasi aina arvostelijoille, että "juu, edustaja on kyllä aivan oikeasa, näinhän se asia valitettavasti on, ja kyllä me ministeriössä olemme jo alkaneet valmistella uudistusta. Mutta mitään uudistusta ei koskaan tullut.  Ja nyt ministeristä kaavaillaan Liisa Hyssäälän seuraajaa Kelan pääjohtajana, todella karmeaa!

17. Ex-peruspalveluministeri Maria Guzenina-R. muistetaan sote-typeröinneistään ja golf-lomailustaan Hjallis Harkimon kanssa.

18. Uusi peruspalveluministeri Susanna Huovinen alkoi heti ministeriksi päästyään vaahdota alkoholin saannin rajoituksista ja keskioluen laimentamisesta tai sen siirtämisestä Alkoon. Näin hän teki kiinnittääkseen huomion hallituksen todellisista vaikeuksista pikkuasioihin.

19. Uusi ministeri Pia Viitanen - mikäs sen ala taas olikaan - muistetaan siitä, että asuu Hervannassa.

20. Elinekinoministeri Jyri Häkämies sai kesken kautensa huippuduunin eli siirtyi ilman minkänlaista karenssiaikaa hallituksen vastapuolen eli EK:n toimitusjohtajaksi ja vei mukanaan huippusalaista tietoa. Länsimaissa vastaanvanlaista menettelyä ja sen sallimista pidettäisiin anteeksiantamattoman härskinä ja moukkamaisena ja hallinnon typeröintinä. 

21. Uusi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ei pahemmin (tiettävästi) töppäillyt, mutta ei toisaalta saanut  juuri mitään aikaaankaan, ei ainakaan elinkeinoelämän suhteen. Ei saanut ainakaan heti virkaa elinkeinoelämältä, joten joutunee etsimään siviilivirkaa Helsingin kaupungim byrokratiasta, kun Jussi Pajunen jää eläkkeelle.

22. Ex-puolustusministeri Stefan Wallin jää aikakirjoihin Dragsvik-kohusta ja siitä, että hän lakkautti Kontiolahden varuskunnan, vaikka järkisyyt puhuivat juuri Dragsvikin lakkauttamisen puolesta. Ministeri esitteli ko. asian vahvasti esteellisyydestä epäiltynä, mutta oikeuskansleri Jaakko Jonkka ehti tässäkin asiassa hätiin ja pelasti ministerinsä pulasta. Myöhemmin tuli ilmi Wallinin asuntokauppakohu Turussa, minkä seurauksena W. tosiasiallisesti  joutui jättämään puolueensa puheenjohtajan tehtävän samoin kuin  ministerin postinkin.

23. Uusi puolustusministeri Carl Haglundilta jäi aikoinaan intti käymättä nokkosrokon takia. Peittosi kuitenkin Cooperin testissä kaikki 20 vuotta itseään nuoremmat varusmiehet; toisaalta sodankäynnissä ei tunnetusti pelkällä juoksukunnolla pärjää. Sekoili ja esitti Suomen ja Ruotsin välistä puolustusliittoa, mikä sai - taas - Sauli Niinistön vetämään otsansa hiukka kurttuun ja pörhistelemään kulmakarvojaan.

24. Työministeri Lauri Ihalaisen ministerikaudella työttömyys kohosi taas huippulukuihin, mitä Ihalainen selitti eduskunnassa otsa kurtussa ja lupaili ties vaikka millaisia toimenpiteitä, mutta työttömyys vain paheni. Puhui jatkuvasti ja paatoksella "keskitetystä tuloratkaisusta", mutta EK:n herrat sen kun nauroivat Laten puheille.

25. Urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Moskovan MM-kisojen kutsuvierasaitiossa, kesto n. viisi sekuntia, riiteli olympiakomitean kanssa urheilijoiden sateenkaarikynsistä ja haukkui kaikenkarvaisten cheekien rap-musiikin sonnaksi.

26. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen herätti huomiota poseeraamalla sukkahousuissa ja lukemattomista poskisuudelmistaan Luxemburgin pääministerin Jean-Claude JUnckerin kanssa. Vm. ei tätä sitten enää kestänyt, vaan erosi koko helevetin virastaan ja samalla EU:n valtiovarainministerien tapaamisista.

27. Joutiko tällaisista ministereistä koostuva hallitus mennäkin, täh?






22 kommenttia:

Kamunen kirjoitti...

Hallitus jää historiaan brändistään: Ääni on kansan, mutta rahat eliitin.

Anonyymi kirjoitti...

HEUREKA! Kuunnellaan päivä kansan ääntä minkä jälkeen mennään Säätytalolle sopimaan herrojen kesken mitä tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Erikoista, että hesari haukkuu hallitusta, kun siinä on kuitenkin mukana kaikki lehdykän rakastamat puolueet:
- virheät
- rkp
- demarit
- kommarit
- ja kai kokoomuskin nykyisin hesarille kelpaa, kun on kaikesta punaviheredistyksellistä mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Oma vastaukseni olisi ollut: "Ei mistään!"

Blogistin analyysin luettuani, en voi muuta todeta kuin,
minkä poliittisen gurutoimittajan media on menettänyt Jyrki Virolaisessa.

Onneksi somemedia jakaa tämä poliittisen tilannekatsauksen....

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tulee tavallista kansaa edustavan mielipide: Jyrki Katainen jää historiaan Suomen kaikkien aikojan heikoimpana pääministerinä ja hänen hallituksensa samoin. Kataisen johdolla maa velkaannutettiin kriittisen rajan yli ja suistettiin Kreikan tielle. Hyvästit voimme jättää luottoluokituksille ja hyvinvointivaltiolle. Pisteenä i:n päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Voiko tämä hallitus jäädä mistään historiaan.? Kun katsoo näiden hallituksen jäsenten työkokemusta ns. vapailla markkinoilla, niin voisi olla hieman epävarma tuosta, että riittäisikö kokemus yhtään mihinkään. Ei tältä porukalta nyt kovin kummoisia voi vaatia. No pätevöittäähän politiikan teko johonkin.! Kauppalehdessä oli tämä ansioluettelo nähtävillä.

Katainen = ei työkokemusta

Urpilainen = ei työkokemusta (jaksoi vuoden olla
opettajan julkisella)

Arhinmäki = ei työkokemusta (huvittavaa, että
ainoa oikea duuni missä se on ikinä ollut on
kesäduuni HKR:lla ajat sitten, mutta sekin on
julkista)

Ville Niinistö = valmennuskurssin opettaja ja
trukkikuski muutaman kesanä ajat sitten

Erkki Tuomioja = lyhyt duunirupeama Rautaruukilla
70-luvun puolessa välissä

Heidi Hautala = oli aikoinaan 70-luvulla mukana
perustamassa yhtä kasvisravintolaa

Päivi Räsänen = ollut lääkärinä, myös yksityisellä
puolella

Carl Haglund = ollut oppaana Hvittraskissä sekä
toimittajana ylioppilaslehdessä

Henna Virkkunen = ollut toimittajana sekä
PR-toimistossa Jyväskylä

Krista Kiuru = ei työkokemusta

Jari Koskinen = maanviljelijä Hauholta

Merja Kyllönen = ollut teknisenä apulaisena
Suomussalmen apteekissa,

Lauri Ihalainen = puhdas SAK-broileri, ei oikeaa
työkokemusta

Paula Risikko = ei työkokemusta

Sanna Huovinen = ollut kaupan kassana ja
freelancer-toimittajana (kun ei oman kertomansa
mukaan koulutusta vastaavaa työtä löytynyt)

Ville Niinistö = ei työkokemusta

Pia Viitanen = ei työkokemusta

Anna-Maja Henriksson = ollut 80-luvulla
pankkijuristina Pietarsaaressa

Joten ei tältä porukalta näiden näyttöjen valossa yritystoiminnan tai minkään muunkaan taloudellisen toiminnan osalta voi kovin odottaa.

Työkokemus viittaisi politiikan tekemiseen ja siinähän on tuo rahojen jakaminen sinne sun tänne on tunnetusti helppoa. Nyt kun sitä rahaa on jaettu ulkomaita myöden ja kirstun pohja häämöttä niin tältä porukalta sen kirstun täyttäminen voi olla ongelmallista.

Vapailla markkinoilla taitaisi Päivi Räsänen olla ainoa jolla olisi kuranttia kysyntään. Muut voivat olla ns. suojatyöpaikoissa ja yhteiskuntasuhdejohtajina.

Anonyymi kirjoitti...

SDP lupasi vuonna 2011 ennen vaaleja 100 000 uutta työpaikkaa, valtion velkaantumisen lopettamisen 2015 mennessä, arvonlisäveron pysymisen ennallaan (koska se tasaverona sattuu eniten pientuloisiin) sekä ainakin kymmenen muuta kaunista ja unelmaista höttöä. Yhtään lupausta ei ole pystytty pitämään, vaan on menty nimenomaan päinvastoin. Valtio on velkaantunut ennätysmäärän, 70 000 työpaikkaa on kadonnut teollisuuden lähtiessä maasta ja alv:tä on nostettu kahdesti + käsityöläisten alv-helpotukset peruttu. Siitä huolimatta, että SDP on kaatanut äänestäjiensä niskaan kiehuvaa öljyä ja raapinut irronneen nahan irti, äänestäjäkunta on sen verran seniiliä, että seuraavissa vaaleissa rustaavat edelleen lappuun SDP:n numeron avustajan tuella.

Tämä hallitus oli fiasko jo syntyessään. Lähes kaikki vanhat puolueet hävisivät vaalit perussuomalaisten olleessa selvä voittaja. Kataisen puolueen oltua kuitenkin suurin, hän päätti koota hallituksen, johon ei saa ottaa perussuomalaisia. Mukaan piti raapia kaikki pahnanpohjimmaiset, kateudesta ja joutenolosta voimansa saavat puolueet mukaan, jotta riittävä enemmistö saatiin kokoon.

Tällaisen joukon miellyttäminen, missä hallituksessa ovat kristilliset oikeisto ja punavihreä vasemmistoväki ei ole helppoa. Jyrki halusi pääministeriksi ja tämän johdosta hän joutui lupaamaan eri puolueille lähes kaiken, jotta ne suostuisivat tulemaan mukaan hallitukseen. Yleensä hallitus kootaan siten, että puolueet tinkivät periaatteistaan, mutta tässä tapauksessa Jyrkin pääministerinpalli ei olisi varmistunut, jos hän ei olisi luvannut eri puolueille heidän tavoitteidensa kirjaamista hallitusohjelmaan. Jyrki joutui kumartamaan joka suuntaan, jotta puolueet olisivat tukeneet häntä pääministeriksi.

Esimerkki järjettömimmästä hallitusohjelmaan kirjatusta asiasta on Maan Ystävien 100%:sti viherpiiperrystä oleva ilmastolaki, joka otetaan hallituskauden aikana tarkasteltavaksi. Ympäristöministeri Niinistö on ollut vahvasti lain puolella. Yksikään täysipäinen ei ehdottaisi CO2-päästöjen pienentämistä -50%:ia (liikenteen ja teollisuuden lopettamista) vuoteen 2020 mennessä, eli seitsemän vuoden kuluttua ja -90%:n tavoitetta vuoteen 2050 mennessä (4/5 suomalaisten poistamista maasta) täysin vapaaehtoisesti, kun Kiinassa koko Suomen vuosittainen CO2-päästömäärä lisääntyy 30 vuorokaudessa saman verran. Vain täydellisen asioista pihalla oleva idealisti voi tosissaan ehdottaa tällaisen lain kannattamista.

Jyrki on hoitanut asioita maan johdossa siten, että välttämättömiä leikkauksia julkiselle sektorille ei tehdä (Kokoomuksen ja SDP:n äänestäjät). Leikkausten sijasta otetaan velkaa, jota on Jyrkin ollessa VM ja nyt PM otettu 55 miljardin alusta kohta kaksinkertaisesti 100 miljardiin asti. SDP ja vasemmisto ovat tarjonneet kahden keinon temppusalkustaan keinoiksi valtion verotulojen kasvattamiseksi verojen korottamista. (Toinen keino asioiden hoitamiseksi vasemmistolla on asioiden kieltäminen tai rajoitusten kiristäminen).

jatkuu...

Anonyymi kirjoitti...

Autoveroa onkin menestyksellisesti korotettu ja veronkorotusten tuotto laitettu valtion menopuolelle. Yllättäen tuoton sijasta tulikin vastaava lovi verotuloihin. Tämä paikataan alkoholi-, tupakka ja energiaverojen korotuksilla (viimeisintä SDP lupasi olla korottamatta). Jostain syystä on vaikea uskoa Alkon myynnin säilyvän nykyisellään, jotta 10%:n hinnankorotuksella saavutettaisiin 10%:n verotuotto vasemmiston viivotinmatematiikan mukaisesti, kun Viron valtio on lyhyen matkan etäisyydellä.

Jyrki ilmoitti, että leikkauksia ei nyt syksyllä tehdä, vaan niiden aika on sitten keväällä, kun päätetään lisätalousarviosta. Siinä ehtii sopivasti tulla eurovaalit ja Jyrkin purukumilla vahvistettu korttitalo saattaisi pysyä kasassa siihen asti, että hän saisi luvatun komissaarin viran. Sen jälkeen ei millään ole mitään väliä ja hallitus voidaan vaikka hajottaa, jotta perussuomalaiset ja keskusta gallup-suosikkeina pääsevät hoitamaan Kataisen konkurssipesää ja tekemään äänestäjiin tuntuvia leikkauksia. Tällä hetkellä Jyrki pelaa aikaa ja ottaa lisää velkaa, jotta hiekka tiimalasissa ei valuisi liian nopeasti tyhjäksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jahas, Ville Niinistö on listalla oikein kahteen kertaan: toisessa kohdassa ei ole työkokemusta, toisessa taas on jonniin verran!

Eikös Tuomiojan Erkki ollut välillä lähes 10 vuotta Hgin kaupungin apulaiskaupunginjohtajana, eikö sitäkään lasketa työkokemukseksi?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Turha ihmisten on edellä anonyymin tavoin valitella nyt katkerana, ettei ministereillä ole oikeata työkokemusta pätkän vertaa! Hehän ovat itse valinneet nämä poliittiset broilerit sun muut suurella äänimäärällä eduskuntaan tietoisena siitä, että juuri näistä "äänikunkuista" ja vastaavista leivotaan sitten jatkossa myös ministereitä! Pitäisi katsoa vaaleissa, jolloin ainoastaan pääsee vaikuttamaan politiikan suuntaan, pikkasen tarkemmin ketä äänestää! Jos äänestää parlamenttiin kokemattomia ja poliittisia broilereita, niin syyttäköön vain itseään!

Keskipohjalainen kirjoitti...

Niin, ehkä kannattaa kuitenkin katsoa esim. eduskunnan omilta sivuilta itse kunkin ministerin "oikeiden töiden" kokemus, joka on siis liki kaikilla hyvin vähäinen.

E. Tuomioja oli tosiaan Helsingin ap.kaup.johtaja 1979-1991.

P. Risikko on toiminut ainakin pari vuotta sairaanhoitajana ja lukuisien lisäopintojen jälkeen mm. sairaanhoidon opettajana jne.

Tämä meidän oma Juttamme (jag är från Karleby) on toiminut peräti kaksi vuotta luokanopettajana: yhden pääkaupunkiseudulla ja yhden Kokkolassa.

Oli kyllä blogistilla jo niin tyhjentävä tuo alustus, että näin äkkiseltään keksi mitään uutta historiallista...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ehkä Kauppalehti asetti kriteeriksi sen, onko ministeri toiminut "kaupan" tai yleensä liike-elämän tai taloushalinnon tehtävissä. Mutta toki hallituksessa ratkotaan muitakin kuin pelkkiä talousasioita.

Pitäisikö pääministerin ja muiden minisrerien virat sitten julistaa avoimesti kaikkien haettavaksi, jotta hommiiin saataisiin valtakunnan "parhaat voimat"?

Hakijoiden pätevyyttä ratkomaan pystytettäisiin Jaakko Iloniemen johtama kolmihenkin triumfiraatti, jossa mukana olisi myös Jakke Söderman ja Jörn Donner, vm. niin ku kulttuuripuolelta!

Ryhmän nimityspäätöksistä voisi valittaa suoraan KHO:een valituslupaa pyytämättä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomioja oli muutaman kuukauden kovan asiapuolen ministerinä, nimittäin kauppa- ja teollisuusministerinä, mutta ei tainnut viihtyä koska ei ollut ehtinyt aikaisemmin tottua edes pankkiautomaatin käyttöön.

Katainen pääsee historiaan kahden sipoolaisen leidin käännyttyä hänen puoleensa kun hän oli harjoittelijana Lontoon suurlähetystössä, jotta Jyrki alkaisi poliitikoksi turvaamaan heikäläisten "kukoistuksen katetussa pöydässä".

Sitä ennen Kataisella ei ollut mitään aikomusta poliitiikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan Ekillä ajokortti?

Anonyymi kirjoitti...

Ekin taistelupari Lipposen Pave on vissiin vieläkin autokoulussa vetämässä kypärän hihnaa tiukemmalle koskpa miehestä ei mitään ole aikoihin kuulunut. ws

Anonyymi kirjoitti...

Ihalaisen Late on saanut aikaan melkoisen jytkyn työvoimapulan runtelemaan maahan on tullut 50.000 eestiläisiä rakennusalan spesialistia.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaa aiemmin johtanut Katainen on tuonut Heurekalle mukaan nuoremman polven edustajina mm. vasemmistonuorten pj. Li Anderssonin, joka esiintyi alustajana näyttävästi Niinistön äskeisessä presidenttifoorumissa ja vieraili tähtialustajana myös surullisen kuuluisassa SuomiAreenassa.

Sitä paitsi Katainen on keksinyt Himasen!
Ellei sitten kainalon alta pilkotakin Korkmanin ketunhäntä?

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen tason mittarina voianeen pitää entistä Music TV :n juontajaa, joka joutui toverisuhteen ansiosta sitten Suomen sote -ministeriksi. Suuirn anois taitaa olla kyky perustaa työryhmiä, oliko niita 237 kpl...? No tämä toinen sossutoverien naisministeri epäonnistui totaalisesti asunto- asioissaan suurista puheistaan huolimatta, palkinnoksi on kai nyt ns opetusalalla eli hyvin menee.

Anonyymi kirjoitti...

Prof. Virolainen, haluaisitko ottaa kantaa tähän keissiin, jossa KHO totesi, että poliisi voi blokata mitä tahansa nettisivustoja mielivaltaisesti ja teki asiaan oikeuden ratkaisua hakevasta aktivistista lapsipornon levittäjän:

http://www.hs.fi/kotimaa/KHO+Poliisi+sai+est%C3%A4%C3%A4+p%C3%A4%C3%A4syn+nettisuodatusta+arvostelevalle+sivulle/a1377480557839

http://lapsiporno.info/#nykytila

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Enpä halua. Minusta tämä tapaus (KHO 2013:136) on ratkaistu KHO:ssa oikein. Se ei merkitse sitä, mitä anonyymi edellä väittää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katainen: Jos ei ala tapahtua, Suomi laitetaan jäihin
Pääministerin mukaan nyt tarvitaan päätöksiä ja kompromisseja. Katainen kaipaa myös enemmän keskustelua, jossa eri mieltä olevat ihmiset eivät ole toisiaan vastaan (Ylen Uutiset).

Millainenkohan on eri mieltä tietyistä asioista keskenään olevien ihmisten väittely, jossa "väittelijät eivät ole toisiaan vastaan"? Sellainenko, joka nähtiin 2-3 päivää sitten Mikkelin torilla, missä Kataisen ja Juha Sipilän piti väitellä keskenään sjankohtaisista kysymyksistä? Ei siitä mitään kunnon väittelyä tullut, kun Katainen sanoi heti Sipilälle, että "Juha, sovitaanko nyt niin, ettei olla mistään asiasta toisiamme vastaan" Sipilä: "Sovitaan pois, kyllä se minulle spii"." Ja sitten herrat paikasivat kättä sovinnon merkitsi, ja väittely oli sillä ohi!

Anonyymi kirjoitti...

Onko Kataisen hallitus myös syynä siihen, että ex-presidenttimme dyykkaa roskalavoja?

http://jaskabk.files.wordpress.com/2007/03/dyykkaaja.jpg