keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

848. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

1. Tänään 4.6. vietettiin vuosittaista Puolustusvoimain lippujuhlan päivää, joka on virallinen liputuspäivä. Päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 alkaen. Lippujuhlapäivänä jaetaan kunniamerkkejä, ylennetään ansioituneita sotilaita ja reserviläisiä ja järjestetään sotilasparaateja.

2. Jatkosodan aikana puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta hänet ylennettiin Suomen marsalkaksi ja hänen syntymäpäivänsä 4. kesäkuuta määrättiin uudeksi puolustusvoimien juhlapäiväksi. 

3. Puolustusvoimain lippujuhlan päivään liittyvä ylipäällikön ja komentajan vastaanottama valtakunnallinen sotilasparaati järjestettiin ensimmäisen kerran 1952 ja paikkakuntana oli Helsinki. Kun Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi tasan viisiä tai kymmeniä vuosia puolisen vuotta myöhemmin vietettävänä itsenäisyyspäivänä, paraati järjestetään Helsingissä, muina vuosina valtakunnallinen paraati järjestetään muualla.

4. Tänään lippujuhlan paraati, joka televisioitiin,  pidettiin itärajan tuntumassa Lappeenrannassa Kimpisen kentällä. Paraatijoukot tarkasti ja ohimarssiin osallistuneet joukot ja kaluston otti vastaan kenraaliluutnantti Peltonen. Hänen seurassaan lavalla seisoivat Lappeenrannan kaupunginjohtaja ja - yllätys yllätys - ainoa elossa oleva Mannerheimristin ritari, 92-vuotias Tuomas Gerdt, jonka ritarinumero on 95. Mannerheimristi myönnettiin Gerdtille vuonna 1942.

5. Tuomas Gerdt vaikutti televisiokuvan perustella hyväkuntoiselta. Hänen katseensa näytti valpastuvan, kun marssijoiden jälkijoukoissa paikalle ajoi polkupyörillä RUK:n oppilaista koottu ja sota-ajan asepuvuissa ja varusteissa esiintynyt jääkärijoukkue. Myös kalustopuolella esiin marssitettiin viime sodissa käytettyjä kalustoa, mm. Sotka-panssarivaunuja.

6. Tällaisella kalustolla ja aseilla suomalaiset sotilaat siis taistelivat talvi- ja jatkosodassa etukäteen ajatellen ylivoimaista vihollista eli ryssää vastaan. Oli lähestulkoon ihme, että sotilaamme saivat taisteluissa torjuntavoiton niin, etteivät Stalinin joukot päässeet tavoitteeseensa eli miehittämään koko Suomea. 

7. Miten Suomen armeija nykyisillä resursseilla ja kalustolla pärjäisi, jos se joutuisi  taistelemaan supersuurvallaksi havittelevan ja Krimin jo vallalla ja viekkaudella itselleen anastaneen Vladimir Putinin johtamia ja/tai muita venäjämielisiä joukkoja vastaan? Kyllä Suomen olisi viisainta liittyä Natoon, mutta tätä Suomen johtavat poliitikot eivät uskalla näköjään millään tunnustaa ja tehdä.

8. Tänä iltana Lappeenrannan Kimpisen kentällä pidetään Marskin Kisat, joissa mm. heitetään keihästä. Ennen vanhaan Marskin Kisat pidettiin Helsingin Olympiastadionilla. Olin vuonna 1953 seuraamassa noita kisoja paikan päällä.

7 kommenttia:

Kamunen kirjoitti...

Hei, onko siellä jossakin kuultu, että HS ei olekaan Pravda, vaan Beobachter, Kansan Tarkkailija!
Tomppeliaatu syytti juutalaisia, mutta täällä tiedetään paremmin: kaiken pahan alku on enemmistötyrannia, kuten investointipankkipiireissä sanotaan. Enemmistötyrannian torjunta vaatii kaiken päätöksenteon keskittämistä, ja politiikan vaikutusvallan väheksymistä.
Eilen oli lehtipäivä niilläkin jotka eivät Kansan Tarkkailijaa yleensä seuraa. Mannerheimia juhlittiin ja Guggenheim-museon arkkitehtikilpailu julistettiin avatuksi.
Jokaisessa menestyvässä firmassa on yksi Ehrnrooth, sanottiin kun Kone sai uuden pääjohtajan. Guggenheim - säätiön hallituksessa on myös.
Mikäs ajattelija se Tomppeliaatu olikaan? Surkea itseoppinut harrastelija perintöaatelin rinnalla.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Väyrynen ja muut "johtavat" suomalaiset poliitikot odottavat Neuvostoliiton paluutta. Ei näille tyypeille sovi lainkaan, että Suomessa edes puhutaan Natoon liittymisestä! He hokevat kyllä, että pidetään vain se Nato-optio hengissä, mutta eihän siitä kannata sen enmpää puhua. Optiosta puhuminen on vain veruke, jolla Natokysymyksestä halutaan vaieta kokonaan.

Venäläisten sotilaskoneiden pari viikkoa sitten tekemistä ilmatilaloukkauksista halutiin aluksi vaieta samalla tavalla kun niistä vaietiin 20-30 vuotta sitten tai selittää 30 km:n syvyiset koukkaukset Suomen puolelle Porvoon edustalla "ukkosen" syyksi.

Mahtaakohan tämä "ukkonen" istua Kremlissä?

Aiheutunutta tiedottamissotkua on nyt puitu mainitut kaksi viikkoa eikä tolkkua asiaan ole vieläkään saatu.

Anonyymi kirjoitti...

On se kyllä kovin erikoinen asia, että Suomen alueen puolustamista parhaalla mahdollisella tavalla ei haluttaisi ottaa edes keskustelun alle! Etenkin Tuomioja on tässä kunnostautunut vaikka pitääkin itseään jonkinlaisena rauhanpuolustajana. Ehkä Tuomiojan käsitys rauhasta on erilainen kuin muilla suomalaisilla.

Onneksi tämä Natoasia saadaan järjestykseen ilman suomalaisia vellihousupoliitikkojakin. Meidän tarvitsee vain odotella Ruotsin Nato-jäsenyyden hakuilmoitusta. Sen jälkeen Suomessa pannaan pakon edessä nopeasti rivit suoriksi ja jäsenyyshakemus lähtee Ruotsin perässä tuota pikaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Meidän tarvitsee vain odotella Ruotsin Nato-jäsenyyden hakuilmoitusta."

Tässä on vain kaksi muttaa:

- Ruotsi voi jäädä edelleen turvallisen puskuri-/varoitusvaltion suojaan poimimaan rusinat pullasta

- Ruotsi tekee nopean siirtymisen NATO:on, joka ei ota maarajan kaksinkertaistavaa Suomea ristikseen. Silloin NATO/Venäjä-raja kulkee helposti puolustettavaa luonnollista rajaa noudattaen Itämerta pitkin.

Palovakuutus olisi kannattanut ottaa hyvän sään aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä tiedä. Vähän sama kuin asuisi pahamaineisen moottoripyöräjengin naapurissa: omaa taloa ei saa myytyä ja virkavaltakin on vähän hampaaton, mutta toimeen pitäisi jotenkin tulla. Ottaako suojelua hyvämaineiselta kilpailevalta ryhmittymältä saaden mahdollisen turvan mutta ainaisen riidan, vai pitäisikö vain oman tonttinsa kunnossa tehden selväksi, että tähän riitaan ei osallistuta mutta tapellaan tarvittaessa. Ns. turpaan tulisi varmuudella jommalta kummalta suunnalta jos asiat ajautuisivat huonoon suuntaan, mutta saisipahan eleltyä siedettävästi toistaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Pari kuljetuskonetta ajaa väärää reittiä. Yksi huomaa ilmoittaakin asiasta. On se pelottava hyökkäys. Ei lohduta, että ilmavoimat vakuuttaa tilanteen olleen hallinnasssa.

Natojuttu on toinen juttu. Hyvä juttu.

P.S. Vaikeata oli tällä kertaa todistaa, etten ole robotti. Suurennuslasi auttoi.

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan voimia Venäjän demokraateille ettei joku oligarki ala harrastaa poliittista ajattelemista kehttäen oman teorian enemmistöntyranniasta kaiken pahan alkuna ja juurena. Pian sielläkin presidentin vallanmerkeistä olisi jäljellä vain kaksi virka-asuntoa ja pääministeriä vaihdettaisiin säännönmukaisesti kesken vaalikauden pilliin viheltämällä.