maanantai 4. elokuuta 2014

860. Kaljakellunnan kulta-aikaa

                                                       Ny kaljakellutaan!

1. Suomessa on lukematon määrä ns. kesätapahtumia. Meillä on MTV:n Suomi Areena Porissa, jonne julkkispolitiikot saapuvat hetkeksi puhumaan ja kuulemaan toisiltaan niitä näitä eli yhdentekevyyksiä ja latteuksia. Niistä kukaan ei muista enää seuraavalla viikolla yhtään mitään, mutta joka vuonna tuo tapahtuma kuitenkin sitkeästi  järjestetään. Festareita ja erilaisia "pentinkulman päiviä" on vaikka millä mitalla, samoin eriskummallisia urheilutapahtumia. On esimerkiksi eukonkannon MM-kisat Suomussalmella, suopotkupalloilun MM-kisat Hyrynsalmella, joissa suomalaiset joukkueetkin pärjäävät, Stubbille Joroisten triathlon-kisoja, jne, jne. Tuntuu siltä, että kesäaikaan ja varsinkin helteisinä ajanjaksoina koko Suomi menee pyörälle päästään.

2. Yksi kesän odotetuimpia ja samalla oudoimpia, suorastaan pähkähullulta kuulostava ja myös näyttävä (ks. kuvaa yllä) happening on Kaljakellunta. Se on Vantaanjoella tapahtuva avoin kesätapahtuma. Wikipedian mukaan kaljakellunnassa satunnainen määrä olutta juovia ihmisiä kelluu halvoissa kumiveneissä tai muissa kelluvissa välineissä pitkin Keravanjokea  tai Vantaajokea Vantaan ja Helsingin alueella. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää. Kaljakelluntaa järjestetään myös Oulussa, jolloin kellutaan Oulujokea pitkin, ja Jyväskylän Palokassa.

3. Kaljakellunta Vantaanjoella tapahtuu yleensä heinä- elokuun vaihteeseen ajoittuvana viikonvaihteena. Kirjoittamaton sääntö on, että kelluntavehkeet lasketaan vesille lauantaina juuri ennen puolilta päivin. Tapahtumaa on järjestetty joka vuosi vuodesta 1997 lähtien. Nykyisin siihen oslalistuu 2 000 - 4000 ihmistä vai pitäisikö puhua kelluntakunnista. Aikaa ei oteta eikä voittajaa julisteta, vaan tarkoituksena on vain "ottaa", siis sitä olutta, ja samalla yrittää pysytellä kelluntavälineessä.

4. Mediassa kaljakellunnasta puhutaan heti tapahtuvan jälkeisenä päivänä, jolloin tiedotusvälineet ovat pullollaan kuvia tapahtuman seurauksista, joista ylivoimaisesti puhutuin asia on älytön roskaaminen. Vaikuttaa ilmeiseltä, että lähes kaikki kellunnan osanottajat ovat olleet hirmuisessa kaljakännissä. Kelluntaan osallistuneet ihmiset jättävät joelle ja sen rannoille hirmuisen määrän kumiveneitä ja muita kellunnassa käytettyjä härveleitä, lukemattoman määrän tyhjiä pulloja, tölkkejä, kondomeja ja kaikenlaista muuta roskaa, joita paikalliset ihmiset kauhistellen katselevat ja siivouspartiot yrittävät kerätä pois.

5. Näin kävi jälleen viime viikonvaihteessa. Jokirantojen siivous jää lopulta Vantaan ja Helsingin kaupunkien kustannettavaksi; tästä aiheutuu näille kaupungeille vuosittain noin 40 000 euron suuruiset kulut. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) pahoitti mielensä tänään. Hän ilmoitti, että Helsinki ei tule jatkossa osallistumaan kaljakellunnasta aiheutuvien roskien ja törkyjen siivoamiseen. Saurin mielestä kellunnan osanottajien käyttäytyminen on fysiikan vastaista, koska he jaksavat kyllä raahata paikalle eli joelle sadat tai tuhannet kumiveneensä ja kaikki juomansa, mutta eivät jaksa tai halua kuljettaa niitä ja niistä aiheutuvaa rojua ja tyhjiä pulloja pois kellunnan jälkeen, vaan heittävät roskat kylmästi luontoon. No, pullonkerääjät pääsevät ainakin happeningin jälkeen hyville tienesteille.

6. Kaljakellunta on tullut jäädäkseen. On suoranainen ihme, ettei tästä kännisten kellumisesta ole - tiettävästi - aiheutunut hukkumisia ja muita vastaavia onnettomuuksia. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monta ihmistä yhden tapahtuman aikana keskimäärin putoaa kumiveneestä tai muusta kelluntalaitteesta ja joudutaan onkimaan ylös vedestä. Vai kelluvatko he sitten loppumatkan ilman lauttaa tai venettä maaliin eli Pikkukoskelle asti.

7. Kaljakelluntaa pitää jatkossa tukea ja voimistaa! Miksi sitä ei järjestetä Vantaanjoessa vaikka kerran viikossa tai ainakin kerran kuussa marraskuuhun asti, jos vain säät sallivat eli joki ei ole jäässä? Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä myös viinin, kossun ja viskin nautiskelijoille tulisi tasapuolisuuden nimissä toki järjestää omia jokikelluntoja, joissa oluen nauttiminen olisi visusti kiellettyä, mutta viinin, viinan ja viskin kanssa saisi sitten läträtä sitäkin pontevammin.

8. Kyllä kaljakellunta aina yhden Suomi Areenan, Savonlinnan oopperajuhlat, Jyväskylän Suurajot ja heppojen kuninkuusravit voittaa - Kalevan Kisoista nyt puhumattakaan! Itse tyydyn kuitenkin kellumaan edelleen muutaman kerran kesässä laivalla Tallinnnaan ja nauttimaan tax free -myymälöiden ja juottoloiden tarjoilemia juomia. 


                                           Ööhöm…ny se kalja sit loppu!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pori on valittu toisensa päivittäin tapaavien poliitikkojen ja toimittajien porinapaikaksi, koska siellä voi porista.
Eukkoja kannetaan kilpaa Sonkajärvellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on kyllä yksi kaikkein järjettömimmistä tapahtumista suomessa. Kyseessä on kuitenkin kokoontumisvapauteen liittyvä oikeus, joten sitä ei voida laillakaan kieltää. Osa porukasta hajoittaa kännipäissään laitureita matkan varrella. On siinä mökkeilijöillä kestämistä, kun känniset vandaalit seilaa ja hoilaa pitkin jokea. Ei liene vaikea arvata että vain suomessa tätäkin harrastetaan. Kuinkas muuten, kun sitä viinaa pitää kurkustaan alas kaataa. Tässä vain yksi lukemattomista tavoista.

Sami Laurinen kirjoitti...

siivoamisen hinnaksi joku virkakyösti arvioi 40 000€

reitti oli noin 5km joten jos molemmat rannat putsataan niin siitä tulee 10 km siivottavaa rantaa. 4 euroa metri... muutama satanen kaatopaikka maksuihin ja saman verran kuljetuskustannuksiin. kalliilta kuulostaa. hitaasti kiiruhtaenkin tuon varmasti siivoaa yksi henkilö alle kahden viikon (alle kilometri päivässä). Joku tässä yhteiskunnassa mättää jos noinkin yksinkertainen työ saadaan maksamaan saman verran kuin kirurgin, DI:n ja tuomarin palkka yhteensä.

Anonyymi kirjoitti...

Ote Wikipediasta:

2010. 7.8.2010 (La) Kaljakellunta lähti Vantaan Tammistosta. Vuonna 2010 tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan 2000 venekuntaa.Vuoden 2010 kellunta aiheutti Helsingin kaupungille noin 25 000 euron siivouslaskun. Kaljakellunnan jälkiä korjattiin yli kaksi työpäivää.

2011. 30.7.2011 (La) Kaljakellunta lähti Vantaan Tikkurilan Heurekan edustalta. Vuonna 2011 tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan noin 5 000 henkilöä ja oli sujunut päivystävän paloesimies Juha Rajala mukaan rauhallisesti. Aikaisempien vuosien roskaamisesta johtuen tapahtumaan osallistui vapaaehtoisista kerätty siivouspartio. Helsingin ja Vantaan kaupungeille koitui siivouksesta yli 40 000 euron lasku.

Tapahtuman aikana pelastuslaitos nosti vedestä yhden hukkumaisillaan olleen humalaisen, ja poliisi otti kiinni kaksi henkilöä häiriökäyttäytymisen vuoksi.

2012. Vuoden 2012 kellunnan jälkeen vapaaehtoinen siivouspartio siivosi jokea noin kilometrin verran ja luovutti sitten, koska "siellä on ihan järjetön sotku".

Vuoden 2013 Kaljakellunta pidettiin 3. elokuuta ja sen reitti kulki pitkin Keravanjokea Tikkurilasta tiedekeskus Heurekalta Kirkonkylänkoskelle. Tapahtumaan oli Facebookin kautta ilmoittautunut 2800 ihmistä. Muutamia päihtyneitä henkilöitä toimitettiin putkaan, mutta muita vaaratilanteita ei tullut ilmi. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varautui tapahtumaan ennalta perkaamalla jokea sen pohjalla olevasta romusta, jotta kellujat eivät tartu tai telo itseään niihin. Vedestä nostettiin muun muassa toistakymmentä polkupyörää, kevytmoottoripyörä ja läheisen Lidlin ostoskärryjä.

Vuoden 2014 kaljakellunta järjestettiin lauantaina 2. elokuuta.Kelluntareitti kulki Vantaan Tammistosta etelään kohti Pikkukosken uimarantaa Helsingissä. Joen rannalle jäi tapahtuman jäljiltä muun muassa puhallettavia kumiveneitä ja uima-altaita. Poliisin mukaan tapahtumaan osallistui ennätysmäärä ihmisiä. Palolaitoksen mukaan tapahtumaan osallistui 3 000–4 000 ihmistä.

Anonyymi kirjoitti...

Todella suuria kustannuksia tuosta humalaisten örvelikköjen mesomisesta aiheutuu yhteiskunnalle!
Miksei kultakin osanottajalta kerätä ennen joelle pääsyä vaikkapa 20-50 euron suuruista siivousmaksa?

Ei vaan kerätä, vaan nämä vasurit ja vihreät humalikot päästetään ihan ilmaiseksi häiriköimään ja turmelemaan luontoa.

Anonyymi kirjoitti...

Uutisoinnissa kiinnitti huomiota, että poliisi on ollut paikalla ja toimittanut muutaman henkilön poliisilain nojalla putkaan.

Ympäristön turmeleminen on rikos. Luontoon ei saa jättää sinne kuulumatonta roskaa. Herää kysymys, miksi paikalla ollut poliisi ei puutu rikolliseen toimintaan ja sakota roskaajia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomalainen poliisi on ollut jo pitkään tunnetusti sangen saamaton pikkurikoksten tutkinnassa.

Tavallisista omaisuusrikoksista selvitetään nykyisin vain n. 10 prosenttia eli lähinnä ainoastaan ne, joissa tekijää jää kiinni verekseltään. Poliisi ei vaivaudu useimmisssa tapauksissa minkäänlaiseen tutkintaan, vaan ainoastaan kirjaa rikosilmoitukset, jotka pannaan sitten maappiin Ö.

Byrokratia jyllää, mutta pikkukaupungeissa poliisia ei enää edes näy koskaan katukuvassa. Yksi poliisiautoa kiertelee noin 5 minuuttia kaduilla päiväaikaaan, sitten hommat onkin siltä päivältä siinä kaupungissa tai kylässä tehty.

Eduskunnan jäsenistä poliiseja on peräti kahdeksan, joista neljä edustaa kokoomusta ja neljä perussuomalaisia. Nämä valittelevat vain poliisin ressurssien puutetta.

Poliisikansanedustajat ovat siis yhtä saamatttomia kuin tavalliset poliisimiehetkin ja heidän paummppunsa kentällä. Vuoden poliisi ja "Suomen parhaaana huumepoliisisina" pidetty komisario on istunut tutkintavankeudessa jo marraskuussta lähtien epäiltynä todella vakavista huume-, virka- ja talousrikokista sekä yhteistyöstä tunnettua rikollisjengiä johtaneen pomon kanssa.

Komisariuksen käytännössä soveltamia tutkintametotodeja ja outoja tulkintoja, joista osa on ollut lainvastaisia, on suojellut ja puolustellut etunenässä poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Media taas suojelee ja puolustelee herkästi Paateroa ja muita "huippupoliiseja". Niin, meillähän on vahva poliisi ja media -niminen yhdistys.

Anonyymi kirjoitti...

Kaljakellunta on poikinut ainakin yhden rikosilmoituksen ympäristön turmelemisesta Helsingin poliisilaitokselle.

Anonyymi kirjoitti...

Somessa nykyisin pinnalle päässeen ääliöajatteluin mukaan mitään sääntöjä ei yhteiskunnassa enää saa olla. Ankara tuomio toki sille, joka vaatii vastuuta näille kelluville euroopanomistajille ja heidän jätöksilleen!

Anonyymi kirjoitti...

Sosiaalinen media (ei tarkoita tätä blogia) on tosiaan jo suuresti ehtinyt tyhmentää kansaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kai siihen nyt sentään muitakin väistämättömiä kustannuksia on laskettu kuin pelkät palkat!

Anonyymi kirjoitti...

Mediassa oli äsken juttua Helsingissä sattuneesta kolmen auton ketjukolarista, jonka oli aiheuttanut yllättäen päin punaista valoa rynnännyt jalankulkija. Hämmästykselläni ei ollut rajoja, kun luin, että paikalle saapunut poliisi oli tyytynyt jakamaan huomautuksia kaikille osapuolille, niin vaarallisen tilanteen ja vahinkojen ilmeiselle aiheuttajalle kuin ilmeisille syyttömillekin. Tähänkö nyt sitten tosiaan on päädytty poliisin säästöjen ja "kehittämisen" kurimuksessa? Ja luulisi järjen käytön yhä olevan sallittua. Jos konstaapeleille on annettu joku sapluunaohje päin punaista valoa kävelijöiden huomauttelusta, niin ei kai se nyt sentään tällaista tilannetta voi koskea!