tiistai 5. elokuuta 2014

861. Hamas syypää Gazan pommituksiin

1. Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti herättää voimakkaita tunteita niin kansalaisissa kuin poliittisissa päättäjissäkin. Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen professorin Tuomo Melasuon mukaan Suomella on ollut liian naiivi asenne Gazan kriisiin
2. Suomalaiset huippupoliitikot ovat lähes aina jo vuosikymmeniä suhtautuneet todella naiivisti palestiinalaisten ja Gazan terroristisiipeen eli Hamas-järjestöön. Näiden roistojen kanssa suomalaiset ovat olleet aina ikäänkuin paita ja perse. Naispoliitikot Tarja Halosesta ja Liisa Jaakonsaaresta lähtien on nähty kuvissa menevän Hamasin tyyppien kanssa samaan telttaan huivit tiukasti päissään. Myös Erkki Tuomioja nuolee jatkuvasti palestiinalaisia ja vastustaa Israelin kantaa konflikteissa häiritsevän selvästi. EU ja Yhdysvallat ovat julistaneet Hamasin terroristijärjestöksi. Maltillisen Fatahin sijaan Gazaa johtaa juuri Hamas.
3. Se yks rättipää eli Jasser Arafat kutsuttiin tuon tuostakin tänne Pohjolan perukoille pällistelemään ja näyttämään rivoa hymyilyään Tarja Haloselle ja muille ulkopoliitikoillemme. Israelin ulko- ja pääministereitä sen sijaan yksikään suomalainen johtava poliitikko ei suostunut ottamaan vastaan. Sama ynseä kohtalo on ollut Tiibetin hengellisellä johtajalla Dalai Lamalla, jota suomalaiset poliitikot eivät ole Kiinan pelossa suostuneet tapaamaan.
4. Gazan konfliktit ja yleensä palestiinalaisten ja Israelin väliset sotatoimet ovat alkaneet aina Hamasin  tuhotoimista. Niin kävi tässä viimeisimmäkin kriisissä, joka jatkuu edelleen. Ensin hamasin terrotistit tappoivat kaksi israelilaista teinipoikaa, jonka israelilaiset  kostivat samalla tavalla palestiinalaisille Tämän jälkeen Hamas alkoi ampua jatkuvalla syötöllä raketteja Israelin puolelle. Lopettaakseen taas kerran tämä "hulluuden" Isarelin sotavoimien oli pakko pommittaa Gazaa maalta ja ilmasta ja tuhota Hamasin Israelin puolelle kaivamia tunneleita.
5. Professori Melasuon mukaan Suomen pitäisi nyt yhdessä EU:n ja muiden pohjoismaiden kanssa virittää keskustelua tiukemmasta suhtautumisesta Israelin tilanteeseen. Hamasin täysin turhat raketti-iskut pitäisi saada loppumaan, kuten Israelin pommituksetkin. Suomi voisi yhteisen linjan kautta olla mukana viemässä eteenpäin tiukempaa linjaa keskusteluun kansainvälisen yhteisön sisällä, sanoo Melasuo Ilta-Sanomissa tänään.

6. Tuomo Melasuo toivoo, että S
uomen kanta muuttuisi vähitellen tiukemmaksi suhteessa kriisiin ja sen osapuoliin. Professorin mukaan täällä on ollut miltei naiivi lähestymistapa, tasapainoinen ja puolueeton. Mielestäni ei voi olla tasapuolista asennetta, jos toinen on miehittäjä ja toinen miehitetty, Melasuo sanoo. Melasuon sanoma ei yllätä, sillä hänen edustamansa laitos on ollut aina palestiinalaisten puolella ja tiukasti  Israelia vastaan. Todellisuudessa Melasuo siis haluaa vain sitä, että Suomi suhtautuisi jatkossa entistä kriittisemmin Israelia kohtaan. 

7. Melasuo yhtyy suomalaisten poliitikkojen kuoroon, joka yrittää sysätä syyt Gazan kriiseihin yksinomaan Israelille. Melasuo ja poliitikot  ovat toki väärässä. Israel ei miehitä Gazaa, vaan on taannut alueelle laajan itsehallinnon, eikä se aloittaisi Gazan pommituksia, ellei Hamas ampuisi ensin jatkuvasti rakettejaan Israelin puolelle. Terroristit kaivavat joka kerta verta nenästään yrittäesään vahingoittaa Israelia ja, kuten heidän isminsä kuuluu, pyyhkäistä koko Israelin kartalta.  Gazalaiset saavat syyttää kuolleista ja haavoittuneista ja rakennustensa raunioista Hamasia, jonka se on vaaleissa valinnut johtajakseen.


8. Gaza ei säästy siiviiliuhreilta, koska Hamasin terroristit käyttävät häikäilemättä siviilejä kilpenään ja ampuvat rakettejaan siviilien joukosta. On osuvasti sanottu, että kun Israel suojelee aseillaan omia kansalaisiaan, niin Hamas suojelee aseitaan gazalaisilla. Terroristit piilottelevat aseiltaan siviiliasutuksen keskellä. Pommitusten jälkeen gazalaiset huutavat suoraa ja Israelia syyttävää huutoa, kun Israelin pommi-iskut tuhoavat Hamasin aseita ja pommituksista aiheutuu väistämättä myös siviiliuhreja.


9. Israel on vetänyt nyt maajoukkonsa pois Gazasta, sillä Hamasin joukkojen Gazasta Israelin puolelle kaivamat tunnetut tunnelit on saatu tuhotuiksi. Operaatio on ollut kallis myös Israelille, sillä sen sotilaista on yhteenotoissa Hamasin kanssa kaatunut yli 60 miestä. Israel jatkaa tarvittaessa edelleen Gazan pommittamista niin kauan, kunnes Hamas ymmärtää - taas tällä kertaa - vihdoin lopettaa rakettiensa ampumisen.


10. Minä nostan hattua Timo Soinille, joka on rohjennut ainoana suomalaisena poliitikkona puolustaa Israelin sotilasoperaatiota Gazassa. Tässäkin operaatiossa on ollut Israelin ja sen ihmisten suojelemisesta Hamasin terroristien raketti-iskuja vastaan. Kyse on nytkin koko Israelin olemassaolosta ja puolustamisesta. Kuten Timo Soini sanoo, Israel voi hävitä sodan Hamasia vastaan vain yhden kerran. Jos se häviäisi, sen koko olemassaolo uhkaisi lakata ja sen kansalaiset olisivat vaarassa tulla ajetuiksi mereen. Hamasin päätarkoituksena on Israelin valtion tuhoaminen.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kansa, joka kyllä tietää, on ihmeissään Espoon teoriaherran kiihkoilusta, taitaa olla hurahtanut koko mies. Rauhaa rakastava Suomen kansa kaipaa Ahtisaarta, ei kai sitä nobelia annettu kaapissa piiloteltavaksi?

Bogreol kirjoitti...

Olen samaa mieltä, Hamas syypää. On huolestuttavaa, kuinka moni suomalaispoliitikko on terroristijärjestö Hamasin puolella. Tanskan TV2:ssa oli lauantaina norjalaisen al Shifa-sairaalassa työskennelleen lääkärin Mads Gilbertin haastattelu. Saisivat suomalaiset journalistit ottaa oppia, kuinka kriittistä haastattelua tehdään. Lääkärin Hamasia puolustavat lausunnot pantiin siihen arvoon, mihin Hamasin tiedonannot kuuluvatkin. Lääkäri toistaa lukuja, tarkkoja lukuja tapetuista lapsista, Hamasin oikeuteusta vapaustaistelusta, Israelin valtioterrorismista - toimittaja tekee kysymyksiä ja lääkäri menettää malttinsa, onhan hän saanut yleensä Pohjoismaissa toimittajilta vain ihailua ja nyökyttelyä. Toimittajilla ja poliitikoilla on ennakkoluuloja Israelia kohtaan, Israeliin kohdistuva viha on oikeutettua, terroristit Gazassa ovat sankareita ja heitä puolustetaan. Heidän Israelin siviiliväestöön lähettämänsä raketit saavat vain muodollisen tuomion.
https://www.youtube.com/watch?list=UU8tSbn8Q4rnsSQPY-1kzXuw&v=49glcoCvM9E

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini plokissaan tänään Gazasta: ”Tollohan minä olisin, jos en veisi eteenpäin puolueen ja omia tavoitteitani.”

Vanhat vasurit eli Liisa Jaakonsaari ja Jörn Donner ovat täysin turhaan polttaneet päreensä Soinin lausunnon takia. Soni ei puhunut ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ahtisaarta ja hänen höpinöintejään ei kukaan Suomessa kaipaa eikä Soini ole mikään teoriaherra.

Anonyymi kirjoitti...

Tollojahan ne ovat jos eivät osallistu ensi kerralla kaljakelluntaan, Soini ja Ahtisaari.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, jolleivät nyt vaan samassa ammekunnassa!

Olli K kirjoitti...

Tässä "kriisissä" hyökkääjäksi nimitetään kerta toisensa jälkeen kansalaistensa puolustajaa ja uhriksi joukkiota, joka peruskirjassaan uhkaa tuota toista osapuolta maan päältä pyyhkäisyllä ja yhä uudestaan raukkamaisilla iskuilla sattumanvaraisiin kohteisiin vaarantaa ihmisiä ja alueen rauhaa.

Anonyymi kirjoitti...

Konflikti on hyvä keino hankkia rahaa Hamasille, palestiinalaishallinnolle ja muille ryhmittymille. Veikkaan etteivät he halua mitään rauhaa koska miten he silloin osaisivat pyörittää hallintoa ja taloutta rauhan ajan oloissa? Jos he onnistuisivat tuhoamaan Israelin ja heittämään juutalaiset mereen, niin miten he meinaisivat hallita aluetta sen jälkeen? Kävisikö siinä niin että he alkaisivat riidellä alueen hallinasta muiden ryhmien tai naapurimaiden kanssa?

Se konfliktilla rahastus menee suunnilleen näin. Ammutaan Israeliin raketteja, ohjuksia ja kranaatteja. Samalla tehdään sieppauksia ja iskuja. Sitten Israel tekee hyökkäyksiä. Siinä kuolee siviilejä jotka on tarkoituksella laitettu tyrkinruuaksi propagandahyödyn vuoksi. Kun siviilejä kuolee edes yksi, niin metelöidään siitä. Valitetaan ulkovalloille, YK:lle ja EU:lle siitä mitä Israel tekee.

Ulkovallat, EU, YK, tms. ylikansalliset instituutiot ovat tyhmiä kun niitä johtavat kaikenlaiset haloset, tuomiojat ja jaakonsaaret. Tuollaiset luulevat että konfliktit loppuvat kun vipataan joillekin satoja miljoonia ja miljardeja dollareita. Tajuavatko he sitä mihin ja kenelle nuo rahat menevät? Kun konflikti jatkuu, niin rahan tuloa ei voi estää.
Esim. Hamasin johtohahmot ovat miljardöörejä tai vähintään miljonäärejä. Hamasin kannattaa riehua kun siitä saa rahaa.

Israel luovutti Gazan syksyllä 2005. Siitä lähtien sieltä on jatkuvasti ammuttu Israelin puolelle. Mitä jos minä menisin Vaalimaalle ampumaan itärajan yli? Ei sitä jatkuisi yhdeksää vuotta, mahtaisiko edes yhdeksää minuuttia.

Jos Gazasta ei ammuttaisi Israelin puolelle eikä tehtäisi sieppauksia eikä iskuja, niin ei Israelkaan tekisi mitään. Olisivat vaan riehumatta siellä Gazassa. Ei se ole sen vaikeampaa.

Pantalone kirjoitti...

Millaisiakohan numeroita pukkaisi, jos Israel antaisi selvityksen siitä kuinka monta siviiliä olisi kuollut, mikäli Hamas-terroristien ihmiskilpien suojista summamutikassa roiskima rakettituli ei olisi kilpistynyt Israelin ilmatorjuntaan? Sehän olisi helpommin laskettavissa, kuin se miten ohjataan tuhatta ja sataa taivaan sinesssä porhaltava raketti aavikolle pamahtamaan.
Kummeksuttaa vähän, kun jotkut marisevat ettei israelilla ole YK:n lupaa retkeillä palestiinassa. No onko hamasilla sitten YK:n lupa rakettiterrorismille?
Jos Israel olisi sellainen hirviö, kuin valtamediapropaganda julistaa, että se etsisi vain tekosyytä tappaa palestiinalaisia, niin sen ei tarvitsisi, kuin laskea ilmapuolustuksesta läpi jokunen kymmenen rakettia, jotka olisivat matkalla turistikohteisiin, niin a'vot!

Anonyymi kirjoitti...

Suomen kahdenväliset suhteet Israelin valtioon eivät ole onneksi niin huonot kuin blogisti väittää.

http://www.formin.fi/public/Print.aspx?contentid=0&nodeid=17992&culture=fi-FI&contentlan=1

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo on UM:n virallista liturgiaa. Sen mukaan maiden suhteet ovat viileän asialliset.

Minä en kuitenkaan kirjoittanut maiden virallisista suhteista mitään, vaan ainoastaan siitä, että Suomen johtavat poliitikot eivät, Timo Soinia lukuun ottamatta, puolusta tai edes halua ymmärtää julkisuudessa mitenkään Israelin toimia sen jälkeen kun Hamasin terroristit ensin ampuvat jatkuvasti Israeliin raketteja ja sanovat aikovansa pyyhkiä valtion pois kartalta. Suomen johtavat poliitikot ymmärtävät vain palestiinalaisia ja välillisesti siten myös ko. Hamasin terroristeja.

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa. Hyvä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei ole. Kirja on kirjoitettu enen kuin Israel luovutti Gazan palestiinalaisten itsehallintoon.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä Islam Israelille, sitä Venäjä Suomelle: Ilmestyskirjan peto, David ja Goljat, suomenkieli Ahvenanmaalla.

Anonyymi kirjoitti...

Taistelevatkohan palestinalaiset henkensä edestä? (vaikka tuloksetta.) Taitavat kokea, että israelilaiset kuristavat siirtokuntahankkeillaan heidät siististi hengiltä pikkuhiljaa? Osa ja kai pienevä osaisraelilaista haluaisi, että kaikki Israelissa asuvat voisivat olla yhdenvertaisia kansalaisia uskonnostaan riippumatta. Toivotonta teoriaa. Kumpikin haluavat toisensa pois, koska maa kuuluu ittelle.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti hakee kirjoituksellaan ikävää joko-tai -asetelmaa ja paheksuu suomalaispolitiikkojen haluttomuutta puolustaa Israelin sotilasoperaatiota Gazassa. Rauhanneuvotteluprosessi ei kuitenkaan ole sama asia kuin käräjöinti, jossa selvitetään kuka on syyllinen ja kuka syytön. Israelin ja Palestiinan rauhalle välttämätön edellytys on, että kaikkia tahoja kohdellaan samoin tavoin ja samoin kriteerein.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Israelin ja Palestiinan rauhalle välttämätön edellytys on, että kaikkia tahoja kohdellaan samoin tavoin ja samoin kriteerein".

Juuri näin, anonyymi on oikeassa.

Mutta tätä edellytystähän Suomen "virallinen taho" ja ulkopoliittinen johto ei lainkaan täytä. Ulkoministeri Tuomioja ja presidentti Niinistö ym. vaikuttajat - Timo Soinia lukuun ottamatta - toitottavat yksinomaan Israelin pommitusten ja iskujen kauheutta ja vahingollisuutta.

He eivät yhtään ja mitenkään tuomitse tämänkin Gazan kriisin aloittajan eli Hamasin terroristijärjestön toimia ja sitä, että Hamas - jälleen kerran - aloitti omilla raketti-iskuillaan koko sodan ja kriisin.

Suomalaiset johtavat poliitikot eivät paheksu Hamasin hyökkäyksiä ja iskuja, he tuomitsevat ainoastaan Israelin iskut.

Tämä ei totta totisesti osoita minkäänlaista tasapuolisuutta!

Anonyymi kirjoitti...

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syytti tänään Hamasia Gazan siviiliuhreista. Netanjahun mukaan Hamas on vastuussa myös alueen tuhosta. Netanjahun sanoi, että Hamas pitää sulkea kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle siviileihin kohdistuvan väkivaltansa takia.

Oikeaa puhetta!

Anonyymi kirjoitti...

Kun katsoo, ketkä ovat Suomessa näkyviä Hamasin tukijoita, on helppo huomata olevansa Israelin puolella, vaikka ei asiaan muuten olisikaan perehtynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kummallista että egypti ei avaa gazan vastaista rajaansa. Sieltähän vissiin tuodaan kuitenkin tunneleita pitkin koko ajan rakettia gazaan. Eli egypti saartaa gazaa vain maan päältä.