1. Korkein oikeus (KKO) on eilen antamassaan kahdessa ennakkopäätöksessä (KKO 20014:57 ja 58) selvitellyt poliisin suorittamien kotietsintöjen laillisuutta. KKO päätyi kummassakin tapauksessa siihen, että Helsingin poliisi on tehnyt kotietsintöjä ilman pakkokeinolaissa (PKL) säädettyjä edellytyksiä tai rikkonut suhteellisuusperiaatetta. KKO:n mukaan alemmat oikeudet olivat menetelleet virheellisesti, kun ne eivät olleet tutkineet kotietsintöjen kohteeksi joutuneiden henkilöiden kärsimyksestä esittämiä korvausvaatimuksia.
2. Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat päätyneet aiemmin molemmissa tapauksissa toisenlaiseen tulokseen eli siihen, että poliisin suorittamat kotietsinnät olivat olleet lainmukaisia. KKO kumosi alempien oikeusasteiden "viranomaisystävälliset" päätökset.
3. Säännökset kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi lisättiin lakiin vasta kolme vuotta sitten. Aikaisemmin vastaavaa mahdollisuutta ei ollut. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 15.2.2011 kaksi Suomea koskevaa langettaavaa kotietsintäratkaisua (Heino v. Suomi ja Harju v. Suomi). Molemmissa ratkaisuissa Suomen katsottiin rikkoneen EIS 8 artiklaa, kun maamme lainsäädäntö ei tarjonnut etsinnän kohteeksi joutuneelle henkilölle riittäviä oikeusturvakeinoja ennen kotietsintää tai ainakin sen jälkeen.
4. Heino ja Harju -tapauksissa valittajia EIT:ssa avustanut asianajaja Markku Fredman kiinnitti ennen ko. lainmuutosta huomiota lainsäädännössä olleeseen puutteeseen
5. Kummassakin KKO:n ratkaisemassa tapauksessa oli kyse epäillystä huumausaineen käyttörikoksesta ja tilanteesta, jossa poliisin pysäyttämä autoilija kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Tämän takia takia komisario määräsi kotietsinnän, koska poliisin käsityksen mukaan autoilevia miehiä oli syytä epäillä huumausaineen käyttämisestä. Lain mukaan poliisi voi tehdä etsinnän, jos tutkittavasta rikoksesta voi seurata vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Huumausaineen käyttörikoksen enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta.
6. Ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa poliisi pysäytti tammikuussa aamuyöllä keski-ikäisen helsinkiläismiehen auton. Mies käyttäytyi poliisin mukaan ärtyneesti, eikä ilmoittanut syytä, miksi hän kieltäytyi huumepikatestistä. Miehen luona suoritettu kotietsintä aloitettiin kello 4.45 aamulla. Etsinnässä ei löytynyt huumeita tai muutakaan takavarikoitavaa. KKO:n mukaan poliisilla ei ollut riittäviä syitä epäillä miestä huumausaineen käyttörikoksesta. Etsinnältä oli siten puuttunut riittävää rikosepäilyä koskeva edellytys. Pelkkä huumetestistä kieltäytyminen ja ärtynyt käytös eivät KKO:n mukaan riitä perusteeksi epäillä henkilöä huumausaineen käyttäjäksi.
7. KKO:n mukaan poliisi toimi ko. tapauksessa virheellisesti myös sikäli, että kotietsintä tehtiin suhteellisen lievää rikosta koskevan epäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä syytä. KKO:n mukaan etsintämenettely oli PKL:ssa edellytetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen
7. KKO:n mukaan poliisi toimi ko. tapauksessa virheellisesti myös sikäli, että kotietsintä tehtiin suhteellisen lievää rikosta koskevan epäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä syytä. KKO:n mukaan etsintämenettely oli PKL:ssa edellytetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen
8. Ratkaisussa KKO 2014:58 selostetussa tapauksessa poliisi pysäytti syksyllä 2011 kaksi kertaa 33-vuotiaan helsinkiläismiehen. Mies kieltäytyi huumetestistä, koska se on hänen mukaansa epäluotettava. Turvallisuustarkastuksessa mieheltä löytyi huumeeksi luokiteltavaa reseptilääkettä. Mies lupasi toimittaa reseptin poliisille. Komisario - sama komisario P kuin ratkaisussa 2014:57 selostetussa tapauksessakin - kuitenkin määräsi kotietsinnän miehen kotiin keskellä yötä. Etsinnässä löytyi pari grammaa marihuanaa ja laiton ase. Vajaa kuukausi myöhemmin eli 9.10.2011 sama mies pysäytettiin uudelleen, mutta tällöin kotietsinnässä ei löydetty mitään laitonta.
9. KKO katsoi, että ensimmäiselle eli 21.9.2011 suoritetulle kotietsinnälle oli olemassa sinänsä perusteet, mutta etsintä oli ollut laissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan käytännössä vain lievä sakkorangaistus, joten kotietsintä oli ollut epäiltyyn rikokseen ja kotietsinnästä kotirauhan suojaamiselle aiheuttamiin haittoihin nähden suhteettoman kova toimenpide. Toiselle kotietsinnälle ei ollut perusteita. Miehen autossa ei ollut löydetty mitään huumeisiin viittaavaa eikä epäilyn käyttörikoksen perustaksi riittänyt myöskään se, että mies oli jättänyt toimittamatta poliisille edellisellä kerralla lupaamansa reseptin. Tässä tapauksessa KKO ei arvostellut erikseen poliisin käyttämää etsintämenettelyä, sillä kotietsintä oli voitu suorittaa kiireellisesti ja suullisen määräyksen perusteella.
10. Kumpikin rikoksesta epäilty ja kotietsinnän kohteeksi joutunut henkilö vaati käräjäoikeudessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä, ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa 2000 euroa ja tapauksessa KKO 2012:58 kummankin kotietsintäpäivän osalta erikseen 2000 euroa. Käräjäoikeus ja hovioikeus jättivät kummassakin tapauksessa korvausvaatimuksen tutkimatta.
11. Tapauksissa ei ole ollut kysymys oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta syyteasiasta, jonka yhteydessä voidaan ajaa syytteessä mainitusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta eli esimerkiksi juuri rikokseen perustuvaa tai siitä johtuvaa vahingonkorvausvaatimusta (ns. adheesioperiaate). Kuten KKO:n päätösten perusteluissa mainitaan, julkisen vallan käytöstä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiselle voi kuitenkin olla perusteita, vaikka esimerkiksi vapauden, rauhan tai yksityiselämän loukkauksen aiheuttama kärsimys ei olisikaan johtunut rikokseksi katsottavasta teosta. Myös prosessitaloudelliset seikat samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa asetettu velvoite tarjota tehokas oikeussuojakeino erityisesti silloin, kun on kysymys valtioon kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisesta, puoltavat kotietsinnästä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksen tutkimista yhdessä kotietsinnän laillisuutta koskevan asian kanssa.
12. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen osalta KKO on siten kehittänyt laissa säädettyä oikeutta menettelyn joustavuutta ja yksityisen ihmisen oikeusturvaa ja oikeuden tosiasiallista saatavuutta (access to justice) korostavalla tavalla. Alemmat oikeudet ovat, tyypillistä kyllä, keskittyneet puolestaan siihen, miten muotomääräyksiä tiukasti soveltamalla oikeutta hakevia voidaan estää pääsemästä oikeuksiinsa tai edes saamasta asiaansa tuomioistuimen tutkittavaksi (access to court). Prosessuaalisia säännöksiä tulee kuitenkin tulkita joustavasti. Oikeuden kehittäminen kuuluu tuomioistuinten ja erityisesti valtakunnan ylimpien oikeusasteiden tehtäviin, vaikka Suomessa ylimmät tuomioistuimet tuntuvat usein välttelevän oikeuden kehittämistä ja keskittyvät yleensä tutkimaan vain, mitä kirjoitetun lain esitöissä on lausuttu. Riippumattomien tuomioistuimien, jotka eivät ole sidottuja siihen, mitä lakien esitöissä on lausuttu, tulisi olla aktiivisempia oikeuden järkevän kehittämisen osalta ja pyrkiä etsimään lain todellista tarkoitusta teleologisen laintulkintametodin avulla.
13. Kotietsinnän edellytysten ja etsintämenettelyn laillisuuden osalta en voi muuta kuin ihmetellä, miksi käräjäoikeus ja hovioikeus eivät ole kummassakaan tapauksessa nähneet poliisin toiminnassa moitittavaa, vaikka, kuten KKO:n seikkaperäisistä perusteluista ilmenee, poliisin toimenpiteitä voidaan perustellusti kritisoida. Jos alemmat oikeudet olisivat vaivautuneet pohtimaan asiaa tarkemmin EIT:n oikeuskäytännön valossa ja perustelemaan ratkaisunsa kunnolla, ne olisivat todennäköisesti havainneet, että poliisi ei ollut menetellyt oikein. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että hakemuksen tai vaatimuksen tutkimatta jättäminen tai hylkääminen joutuisasti ja niukoilla perusteilla on helpompaa kuin asian kattava selvittäminen ja päätöksen seikkaperäinen perusteleminen.
10. Kumpikin rikoksesta epäilty ja kotietsinnän kohteeksi joutunut henkilö vaati käräjäoikeudessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä, ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa 2000 euroa ja tapauksessa KKO 2012:58 kummankin kotietsintäpäivän osalta erikseen 2000 euroa. Käräjäoikeus ja hovioikeus jättivät kummassakin tapauksessa korvausvaatimuksen tutkimatta.
11. Tapauksissa ei ole ollut kysymys oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta syyteasiasta, jonka yhteydessä voidaan ajaa syytteessä mainitusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta eli esimerkiksi juuri rikokseen perustuvaa tai siitä johtuvaa vahingonkorvausvaatimusta (ns. adheesioperiaate). Kuten KKO:n päätösten perusteluissa mainitaan, julkisen vallan käytöstä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiselle voi kuitenkin olla perusteita, vaikka esimerkiksi vapauden, rauhan tai yksityiselämän loukkauksen aiheuttama kärsimys ei olisikaan johtunut rikokseksi katsottavasta teosta. Myös prosessitaloudelliset seikat samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa asetettu velvoite tarjota tehokas oikeussuojakeino erityisesti silloin, kun on kysymys valtioon kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisesta, puoltavat kotietsinnästä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksen tutkimista yhdessä kotietsinnän laillisuutta koskevan asian kanssa.
12. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen osalta KKO on siten kehittänyt laissa säädettyä oikeutta menettelyn joustavuutta ja yksityisen ihmisen oikeusturvaa ja oikeuden tosiasiallista saatavuutta (access to justice) korostavalla tavalla. Alemmat oikeudet ovat, tyypillistä kyllä, keskittyneet puolestaan siihen, miten muotomääräyksiä tiukasti soveltamalla oikeutta hakevia voidaan estää pääsemästä oikeuksiinsa tai edes saamasta asiaansa tuomioistuimen tutkittavaksi (access to court). Prosessuaalisia säännöksiä tulee kuitenkin tulkita joustavasti. Oikeuden kehittäminen kuuluu tuomioistuinten ja erityisesti valtakunnan ylimpien oikeusasteiden tehtäviin, vaikka Suomessa ylimmät tuomioistuimet tuntuvat usein välttelevän oikeuden kehittämistä ja keskittyvät yleensä tutkimaan vain, mitä kirjoitetun lain esitöissä on lausuttu. Riippumattomien tuomioistuimien, jotka eivät ole sidottuja siihen, mitä lakien esitöissä on lausuttu, tulisi olla aktiivisempia oikeuden järkevän kehittämisen osalta ja pyrkiä etsimään lain todellista tarkoitusta teleologisen laintulkintametodin avulla.
13. Kotietsinnän edellytysten ja etsintämenettelyn laillisuuden osalta en voi muuta kuin ihmetellä, miksi käräjäoikeus ja hovioikeus eivät ole kummassakaan tapauksessa nähneet poliisin toiminnassa moitittavaa, vaikka, kuten KKO:n seikkaperäisistä perusteluista ilmenee, poliisin toimenpiteitä voidaan perustellusti kritisoida. Jos alemmat oikeudet olisivat vaivautuneet pohtimaan asiaa tarkemmin EIT:n oikeuskäytännön valossa ja perustelemaan ratkaisunsa kunnolla, ne olisivat todennäköisesti havainneet, että poliisi ei ollut menetellyt oikein. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että hakemuksen tai vaatimuksen tutkimatta jättäminen tai hylkääminen joutuisasti ja niukoilla perusteilla on helpompaa kuin asian kattava selvittäminen ja päätöksen seikkaperäinen perusteleminen.
12 kommenttia:
Venäjä suorittaa par'aikaa kotietsintää Ukrainassa. Toimenpide lienee laiilinen, sillä epäillyille luvassa 50-vuotta Siperiaa. Ja rajanylitys- kotitarkastus tahaton. Nim. L. H. Hoppu
Hovioikeuden kokoonpanossa on kummassakin tapauksessa ollut neuvoksena OTT Helena Vihriälä. Mutta päätökset on silti menneet pieleen.
Erinomaiset KKO:n ratkaisut, erinomainen blogikirjoitus. Hyvin merkittävä linjaus paitsi pakkokeinojen aineellisista edellytyksistä, myös tehokkaista oikeussuojakeinoista eli siitä, että kotietsinnän laillisuuden riitauttamisprosessissa voidaan ja tulee tutkia myös vahingonkorvausvaatimukset. Tällaisia ei ole tähän asti suostuttu tutkimaan. Sinänsä oli hienoa asia, että kyseinen lainmuutos tehtiin pikavauhtia Heino ja Harju -tuomioiden jälkeen, mutta laki jäi tuossa vaiheessa vielä puutteelliseksi juuri mm. vahingonkorvausvaatimusten osalta. KKO täyttää nyt tätä oikeusaukkoa hyvin perustein.
KKO:n ratkaisut tehty kokoonpanossa, jossa jäsenenä esitutkinta- ja pakkokeinolakia valmistelleen toimikunnan puheenjohtaja (Ilkka Rautio) ja esittelijänä toimikunnan päätoiminen sihteeri (Janne Kanerva).
Uudet esitutkintalaki ja pakkokeinolaki tulivat voimaan vuoden 2014 alussa. Sen sijaan oikeus saattaa kotietsinnän ja etsintämenettelyn laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi tuli voimaan jo vuoden 2012 alussa.
Luin vuonna 2012 EIT:n sivustoilta suomalaisten tekemiä valituksia poliisin kotietsinnöistä. Löysin niitä tuolloin seitsemän ja ne olivat eri puolilta Suomea. Kolme koski naisten kotiin tehtyjä etsintöjä. Epäilynä huumeiden käyttö tai humalassa ajaminen.
Huomiotani kiinnitti erityisesti näissä se, että kotiin rynnättiin keskiyön tunteina tai jopa aamuyöllä. Oliko niin, että maalaispoliisilla ei ollut oikein mitään tekemistä, ja oli ‘jännää’ mennä säikyttelemään unisia naisia. Yhden naisen kotiin tehtiin etsintä peräti neljä kertaa.
Miesten kotietsinnöissä on turvalukkoja porattu auki ja kalusteita rikkoutunut, eli ovat olleet luonteeltaan aika väkivaltaisia. Monet niistäkin tehtiin yöllä.
En ole havainnut, että EIT olisi antanut noissa tapauksissa vielä ratkaisuaan. Mutta varmasti KKO on ollut tietoinen, että tuollainen juttusuma on odottamassa. Hyvä niin.
Yöaikaan ne, joiden luona kotietsintä halutaan tehdä, ovat yleensä varmimmin kotosalla ja voivat päästää "etsijät" suorittamaan hommaansa.
Anonyymi on varmaan oikeassa, että monet ihmiset ovat yöllä kotonaan. Noissa EIT:n kirjaamissa lyhyissä faktoissa juuri näin on ollut.
Useissa noista tapauksista poliisi on todennut itse, että kotietsintä on ollut aiheeton, mitään epäiltyä rikosta ei löytynyt.
Kun tuolloin lainsäädäntö ei edellyttänyt tuomioistuimen lupaa, niin yksityisyyttä voitiin loukata vapaasti noinkin ankarin keinoin, vailla riittäviä perusteita.
Siitä en ole varma, paljonko tuomioistuimen päätös asiassa auttaa, mutta olisi ainakin jonkinlainen jarru. Ja luulisi, että tuomioistuin edellyttäisi kuitenkin kohtuullisen näytön siitä, että epäily on kohtuullisesti perusteltu.
Olisi aika kamalaa, jos minun kotiini ryntäisi poliisi keskellä yötä jonkun vihjeen perusteella, eikä minulla olisi mitään keinoa vastata esitettyyn epäilyyn, saati suojella yksityisyyttäni.
Kotietsintään ei tarvita myöskään uuden lain mukaan aina tuomioistuimen lupaa, vaan sekä yleisestä että erityisestä kotietsinnästä voi eräin edellytyksin päättää myös pidättämiseen oikeutettu virkamies ja tietyisssä tapauksissa poliisi ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen päätöstäkin.
Minä jäin miettimään että montako laitonta kotietsintää voi komisario määrätä, ja jatkaa virassaan kuin mitään ei olisi tapahtunut?
No, käräjäoikeus ja hovioikeushan nimenomaan totesivat, että komisarion määräämät kotietsinnät olivat laillisia! Vasta KKO sitten hoksasi asian oikean laidan.
Suomalaisilla on luja luottamus poliisiin. Tosin poliiseja on meillä reilut 7 000 kappaletta ja siihen joukkoon mahtuu monenlaista jeppeä vaikkapa vuoden poliiseista (esimerkkinä nyt jo kohta 10 kk tutkintavankeudessa istunut Jari Aarnio) ja huumepoliiseista aina tavallisiin rivipoliiseihin asti
Suomalaiset luottavat "poliisiin" 2-3 kertaa enemmän kuin vaikapa poliitikkoihin ja toimittajiin.
Valitettavasti erityisesti tuomarit luottavat poliisiin. Edes sen selvittäminen onko pakkokeinolle edellytyksiä on perustuomarille vastenmielistä - saatika että kyseenalaistettaisiin poliisin näkemys. Mutta ehkäpä nyt Aarniojutun myötä saadaan selville, että lupia pakkokeinoihin on haettu valheellisilla perusteilla kun on pitänyt turvata oma etu. Ehkä tämän asian paljastuminen synnyttää tervettä kriittisyyttä poliisin väitteitä kohtaan.
Lähetä kommentti