torstai 8. kesäkuuta 2017

1076. Persujen puheenjohtajakisa - Terho vai Halla-aho?


1. Perussuomalaiset valitsevat ylhuomenna lauantaina puolueelle uuden puheenjohtajan. Kärkiehdokkaat ovat Jussi Halla-aho ja Sampo Terho, kolmella tai neljällä muulla ehdokkaalla ei ole asiassa mahdollisuuksia. 

2. Asetelma on selvä, sillä Sampo Terho, josta äskettäin leivottiin Sipilän hallituksen urheilu- ja kulttuuriministeri, on väistyvän puheenjohtajan Timo Soinin, persujen eduskuntaryhmän enemmistön ja puoluetoimiston eli kaiken kaikkiaan puolueliitin selvä suosikki. Halla-ahoa puolestaan kannattavat useat rivijäsenet ja some-keskustelijat. 

3. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan Jyväskylässä pidettävässä puoluekokouksessa. Paikalle odotetaan lähes 3 500 äänioikeutettua jäsentä. Puheenjohtajavaaliin voivat osallistua puolueen jäseniksi ennen huhtikuun loppua liittyneet ihmiset, jotka ovat maksaneet jäsenmaksun. Turvatoimet Jyväskylässä ovat tiettävästi  mukaan erittäin tiukat.

4. Halla-ahon lähteminen kisaan sai noin tuhannen ihmisen hakemaan puolueen jäsenyyttä. Kaikkia hakemuksia puoluetoimisto tai -hallitus ei ehtinyt edes käsitellä, näin puoluetoimistosta ainakin on kerrottu. Valintasysteemi on varsin epätavallinen, ja siitäHalla-ahon kannattajat saavat kiittää Timo Soinia ja puolueen muita perustajajäseniä, jotka aikanaan tuollaiseen valintatapaan päätyivät. 

5. Perussuomalaisten kannatus on kaksissa eduskuntavaaleissa koetun jytkyn jälkeen laskenut gallup-kyselyissä reippaasti, suorastaan romahdusmaisella tavalla. Tänään julkaistun Ylen kannatuskyselyn mukaan perussuomalaisia äänestäisi vain 9 prosenttia äänioikeutetuista kansalaisista. Vihreät on karanneet kauas persujen edelle, sillä sen kannatusprosentti on jo noin 15. Vihreät huohottaa kohta suosiotaan edelleen menettäneen SDP:n niskaan eikä keskustakaan ole enää kovin kaukana. Suurimpana puolueena jatkaa kokoomus 20,5 prosentin kannatuksellaan. Vasemmistoliiton kannatus on 8.8 prosenttia, eli se lähes tasoissa perussuomalaisten kanssa.

6. Perusuomalaisilla ei siis mene lainkaan hyvin, mutta tästä huolimatta puolue haluaa sitkeästi jatkaa hallituksessa. TimoSoini haluaa jatkaa ulkoministerinä koko hallituskauden, vaikka hän luopuukin puheenjohtajan tehtävästä. Jos Jussi Halla-aho valitaan uudeksi puheenjohtajaksi, eivät Timo Soini ja Sampo Terho ilmeisesti voi enää jatkaa ministereinä. Puolue voi todennäköisesti lähteä hallituksesta, ja sen on pakko niin tehdä, jos kokoomus ei halua olla hallituksessa Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.

7. Tänään Sampo Terho ja Jussi Halla-aho kohtasivat ISTV:n järjestämässä kaksintaistelussa, joka oli heidän viimeinen julkinen väittelynsä ennen lauantaita. Keskustelua, joka oli luonteeltaan aika rauhallinen, vetänyt toimittaja Timo Haapala luonnehti väittelyä ratkaisevaksi.

8. Väittelyn teemat olivat jo entuudestan varsin tuttuja. Sampo Terho arvosteli Jussi Halla-ahoa etäisyydestä Suomeen. Terho toisti väitteensä, jota hän on jankuttanut jo kymmeniä ellei satoja kertoja, jonka mukaan Halla-aho ei voi johtaa puoluetta Brysselistä, jossa tämä toimii meppinä eli EU-parlamentin jäsenenä. Halla-aho kiisti väitteen ja vetosi mm. siihen, että Timo Soinikin johti menestyksellisesti puoluetta ollesssaan noin 1,5 vuotta EU-parlamentissa. Halla-.aho sanoi, että hän on Brysselissä vain arkipäivinä, mutta palaa Suomeen viikonloppuisin.

9. Halla-aho ilmoitti, että saattaa laittaa puolueen ministerinsalkut uusiksi, jos tulee valituksi puheenjohtajaksi. Halla-ahon mukaan häntä on varoitettu, että yhteenkään ministeriin ei saa kajota - persuilla on hallituksessa nyt peräti viisi ministeriä; aikamoinen saavutus puolueelle, jonka gallup-kannatus on alle 10 prosenttia. Halla-ahon mukaan kaikki ministerinimitykset pitää pohtia uudelleen, sillä puolueen pitää pystyä uudistumaan. Tuo on minusta  johdonmukainen ja järkevä mielipde. 

10. Halla-aho totesi, jälleen kerran, että hän ei aikoisi ottaa itselleen ministerin salkkua, vaikka olisi puheenjohtaja. Sampo Terhon mielestä olisi ongelmallista, jos puheenjohtaja ei olisi lähellä puoluetta eikä toimisi ministerinä. Tämä kysymys on luonteeltaan lähinnä akateeminen, sillä aika todennäköiseltä vaikuttaa on, että Halla-ahon valinnan myötä puolue joko lähtee itse hallituksesta tai koko hallitus hajoaisi.

11. Kiivain kiista Terhon ja Halla-ahon välille syntyi EU-kansanäänestyksestä, jonka Terho on aikaisemmin ottanut näkyvästi esille.  Terho yritti selitellä, että hän on sanonut vain, että jos meidän kenttä haluaa laittaa puolueen vaaliohjelmaan EU-kansanäänestyksestä brittien tyyliin, niin hän on siinä suunnitelmassa mukana. Halla-aho kritisoi Terhon ehdotusta kansanäänestyksestä ja varoitti sen riskeistä. Puolueella ei ole hänen mielestään järkeä lähteä ajamaan kansanäänestystä ennen kuin se muodostaa itse oman selkeän kannan asiassa. 

12. Lauantaina sitten nähdään, miten puheenjohtajaäänestyksessä käy.  Ääänestyksestä tulee tiukka. Timo Soinin ei auttane muu, kuin mennä itse puhujapönttöön ja kertoa, että hän haluaa Terhosta uuden puheenjohtajan. Tämä tuskin kuitenkaan saa ihmisten mieliä juuri muutetuksi. Itse veikkaan - tai ainakin toivon - että uudeksi puheenjohtajaksi valittaisiin Jussi Halla-aho. Juha Sipilän hallituksen eväät on syöty, enkä usko, että perussuomalaisten jätettyä hallituksen Sipilä yrittäisi jatkaa siten, että hallitukseen otettaisiin uusina puolueina KD ja RKP. Tuolla uudella koalitiolla olisi eduskunnassa äärimmäisen niukka enemmistö eli vain 101 kansanedustajaa. 

13. Uusien vaalien järjestäminen syksyllä olisi järkevin vaihtoehto. Tuolloin eduskunnan suurimmaksi puolueeksi nousisi ilmeisesti kokoomus ja uuden hallituksen pääministeriksi tulisi Petteri Orpo. Juha Sipilä tuskin haluaisi jatkaa eduskunnan jäsenenä, vaan palaisi mieluummin bisnestensä pariin. Perussuomalaiset siirtyisi oppositioon, mikä sopii alle 10 prosentin kannatuksen omaavalle puolueelle paljon paremmin kuin hallituksessa olo. Valtakunnanssa olisi tältä osin taas kaikki hyvin.

14 kommenttia:

Toipila kirjoitti...

Jos uudet eduskuntaavalit järjestettäisiin jo tulevana syksynä, niin veikkaan, että kolmas jytky olisi täysin mahdollinen.

Vaalikampanjasta tulisi todella värikäs ja suorastaan riehakas, kun uusi persujen puheenjohtaja laittaisi kovan kovaa vasten mm maahanmuuton kustannuksista.

Toistaiseksi julkisuudelta piilossa on esitetty epäilyjä, että maahanmuuton KAIKKI kustannukset olisivat jopa noin 8 miljardia euroa vuodessa mukaanlukien kehitysavun.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Allah-aho voittaisi ja jouduttaisiin uusiin vaaleihin, nykyinen hallitus pääsisi hämmentämästään sote-sopasta helpotuksen huokauksin (ja pääsisimme eroon Sipilän nerokkaasta löydöstä Anne Berneristä).

En haluaisi nähdä pääministerin vaativalla paikalla poliittista broileria, jollainen näyttäisi aika orvolta. Vaan eipähän hallituksen kokoonpanoon taida enää presidentilläkään olla valtuuksia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vaikka Niinistöllä ei ole mouodollisia valtiuuksia puuttua ministereiden valintaan, kulisseissa hänen mielipidettään kyllä kysytään, ainakin kokoomuksessa.

Niinistö oli takapiruna, kun Alex Stubbia savustettiin kokoomuksen johdosta siksi, että Niinistö ei halunnut nähdä Stubbia en ää ministerinä. Ehkä Sauli koki Alexin jotenkin kilpailijakseen esim. mitä kansansuosioon tulee.

Sipilän hallitusta muodostettaessa Niinistö ei halunnut, että Stubb olisi ulkomisterinä. Hän junaili asian niin, etttä Timo Soini valitsi itselleen ulkoministerin salkun, jolloin Stubb joutui tyytymään paljon raskaampaan valtiovarainministerin salkkuun.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavatko Halla-ahon kannattajat jaksaa lähteä Jyväskylään. Mukavampi toipua krapulasta kotosalla.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-ahon valinta saisi aikaan melkoisen säpinän politiikassa. Halla-aholaisuudella on merkittävä hyödyntämätön poliittinen kasvupotentiaali, josta suuri osa realisoituisi vaalituloksissa, mikäli Halla-ahosta tulisi puheenjohtaja.

Eihän nykyään politiikassa tarvitse paljoa osata asiakysymyksissä. Nimet Sipilä, Trump ja May ovat siitä esimerkkejä. Joten miksi ei sitten Jussikin.

Anonyymi kirjoitti...

Yeah, We want Jussi!

Anonyymi kirjoitti...

Useat perussuomalaisten puoluejäsenistä koostuvat seurueet ovat jo saapuuneet Jyväskylään esim. asuntoautoin ja minibussein, kuten voimme oheisen Ilta-Sanomien artikkelin valokuvista nähdä.

Toimittaja Päivi Lakka luonnehtii puoluekokousta edeltävää yötä "pitkien puukkojen yö[ksi]".

Paria sitaattia artikkelista:

"Perjantai-iltana Jyväskylässä puhuttiin siis oluttuoppien äärellä politiikkaa enemmän kuin pitkään aikaan."

"HELSINKILÄISEN puolueaktiivin Heidi Mäntylän mukaan kulunut hallituskausi on ollut yhtä nöyristelyä, ja sen täytyy nyt muuttua."

Linkki artikkeliin

Skorpioni kirjoitti...

Jussi Halla-aho voittaa selvästi. Vaikka en tunne, enkä ole edes koskaan nähnyt Halla-ahoa, hänen toiminnassaan on jotain muista suomalaisista poliitikoista poikkeavaa. Hän on jotenkin analyyttinen, puhuu vain asian ytimen,ei asian vierestä rönsyilevästi. Hän antaa ymmärtää hallitsevansa kaikki asiat ja esiintyy eräänlaisena "pelastajana". Tietty salaperäisyys verhoaa häntä ja se tekee hänestä kiinnostavan ja suositun. Halla-aho on positiivisesti vaarallinen poliitikko. Hänen johdollaan Persut nousevat,politiikkaan tulee uudenlaista sähinää,vaikka uskonkin hänen tähtäävän seuraaviin eduskuntavaaleihin,eikä nykyhallituksessa kaadu. Kokoomuksen hienohelmoille ja vapaavuorilaisille tulee vaikeat kaksi vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

No niin! Nyt vain odottamaan Orpon ilmoitusta että kokoomus jättää hallituksen! (Vitsi). Kokoomus ei lähde hallituksesta, se on päivänselvä. Ei vaikka Halla-aho vaatisi että hallitusohjelma on pistettävä uusiksi. Sekin kävisi kokoomukselle. Mikä tahansa käy, kunhan saadaan olla hallituksessa. Sehän nähtiin jo soteväännön aikana. Uusia vaaleja ei kepu, saatika kokoomus halua, kun Halla-ahon johdolla persut voivat hyvinkin saada uuden jytkyn. Ja kun opitäisi se sotekin saada maaliin..

Anonyymi kirjoitti...

Jytkyn saaminen on ongelmallista pelkästään maahanmuuttoasialla. Jytkyyn tarvitaan muitakin kuin nykyiset Halla-ahon kannattajat. Kyllä Halla-aho tulee huomaamaan, että puolue on pidettävä kasassa.

Anonyymi kirjoitti...

Orpo ei vallan kahvasta luovu. Sipilä voisi luopua sylkykupin roolista.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa karmaiseva loppu Soinin uralle. Ensin rökäletappio vaaleissa, ja sen jälkeen vielä potkitaan ulos hallituksesta. Melkein käy sääliksi miestä.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin sama fiilis oli silloin, kun Trump voitti. Onkohan Halla-ahon valta-aikakin samanlaista Trumpilla?

Anonyymi kirjoitti...

Vesa-matti Saarakkala allekirjoitti myös nuivan vaalimanifestin. Niin se raha ja valta turmelee.