keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

1085. Uutispäivä 21. kesäkuuta

Suomalaisessa politiikassa, urheilussa, viihde-elämässä yms. asioissa tapahtuu nykyisin usein niin paljon kaikenlaisia asioita, ettei blogijutuissa niihin kaikkiin ehdi millään perusteellisesti paneutua. Otetaanpa esille vaikka tämä keskiviikko, kesäkuun 21. päivä, joka sattuu olemaan myös Kesäpäivänseisaus; huomenna päivä on siis jo hieman lyhyempi kuin tänään. Tänään on tapahtunut paljon ja uutisoitu monenlaisista aikaisemmin tapahtuneista asioista.

Simon Elon salasuhde 

1. Aloitetaan kansansuosikiksi nousseesta kansanedustaja Simon Elosta, jota myös Kiivailijaksi kutsutaan. Hän nousi lopullisesti kansakuntamme tietoisuuteen viikko sitten perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä tapahtuneen joukkopaon ja Uusi-vaihtoehto -nimisen ryhmän perustamisen myötä. Nyt tuolle hatkaporukalle on keksitty uusi nimi, joka on Sininen tulevaisuus.  Nimeä on yleisesti pidetty epäonnistuneena. Jokainen voi tykönään arvella, onko uuden puolueen tulevaisuus hatkaporukan jäsenten ja heidän kannattajiensa kannalta sinisyyden ohella myös ruusuinen ja kuinka moni näistä "sinisistä" kykenee uusimaan eduskuntapaikkansa vuoden 2019 vaaleissa.


2. Seiska-lehti kertoi tänään, että Simon on kunnostautunut paitsi politiikassa myös sen ulkopuolella. Simonilla, joka on onnellisesti naimisissa Mia-vaimon kanssa ja jolla on nyt 3-vuotias poika,  on nimittäin ollut  salasuhde Kokoomusnuorten järjestöaktiiviin. Salasuhde oli lehden mukaan olemassa vielä pari vuotta sitten, jolloin Mia odotti pariskunnan esikoispoikaa. 

3. Simon Elo myönsi Seiskalle suhteen ja, kuinkas muuten, pahoitteli asiaa syvästi. 
- Olen tehnyt yksityiselämässäni virheitä, eikä niitä tekemättömiksi saa. Pyydän anteeksi. Pitää elää seurausten kanssa, eikä tässä ole selittämistä tai puolustelemista, Elo lausui.  Seiskalle.
4. Tiedämme, että Simon Elon poliittinen oppi-isä on Jussi Halla-aho, jota Simon on aiemmin kannattanut. ja suuresti ihaillut. Kuinka ollakaan, myös Jussi oli noin kuukausi sitten otsikoissa samoissa merkeissä kuin Simon nyt. Jussilla on Hilla -vaimonsa kanssa neljä lasta, mutta nyt on ilmennyt, että Jussilla on myös yksi avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, jonka hän on asianmukaisessa järjestyksessä tunnustanut. Jussi esitti julkisuudessa lähes sanasta sanaan samanlaisen anteeksipyynnön kuin Simon tänään.
5. Simon myönsi Seiskalle, että hänen salasuhteensa, joka ei enää jatku, oli ollut päällä vielä silloin, kun hänen vaimonsa odotti pariskunnan lasta. Simon on kuulemma keskustellut asian selväksi vaimonsa kanssa ja sanoo, että hän kantaa virheestään vastuun. Hänen ja Mian perheonni kukoistaa ja he katsovat yhdessä elämässä eteenpäin. Samaa lupasi ja vakuutti myös Jussi Halla-aho silloin, kun hänen oma kuprunsa paljastui. 
6. Jussi Halla-ahon  salasuhde ei vaikuttanut sitä eikä tätä hänen poliittiseen menestykseensä, vaan hänet valittiin ylivoimaisen suurella enemmistöllä perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi. Mikä vaikutus Simonin salasuhteella sitten voisi olla hänen poliittisen uransa kannalta? Tämä jää nähtäväksi, jo vajaan kahden vuoden kuluttua olemme asiassa viisaampia. Oma käsitykseni on, ettei Simon Elo tule uusimaan eduskuntapaikkaansa. Hänen esiitymisensä ei nimittäin ole kuluneen viikon aikana ollut minusta lainkaan uskottavaa ja luottamusta herättävää.
7. Seiskan uutisessa tai muissakaan tapauksesta kirjoittaneissa lehdissä ei ole mainittu tarkempia tietoja Simon Elon salarakkaasta. Kerrotaan vain, että kyseessä on kokoomuksen" järjestöaktiivi." Edes ko. henkilön sukupuolta ei ole paljastettu ja kerrottu.


Vistbackan tuohtumus

8. Uutissuomalainen, joka on yhdeksän sanomalehden yhteinen uutistoimitus, kertoi tänään, että Perussuomalaisten tukisäätiöllä ei ole kiinnosusta tukea Jussi Halla-ahoa johtamia perussuomalaisia. 

9. Näin kertoi ja uhosi säätiön puheenjohtaja Raimo Vistbacka (71), joka on entinen kansanedustaja ja myös entinen Alajärven piirin nimismies. Säätiön hallituksessa istuu myös muuan Timo Soini, joka viikko sitten otti 19 muun kansanedustajan kanssa perussuomalaisista hatkat ja siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmän riveihin ja tulee pian komistamaan Sinisen tulevaisuus -puoluetta ja eduskuntaryhmää. Soinin kerrotaan junailleen eron ja ja uuden ryhmän perustamisen pääministeri Sipilän ja ministeri Petteri Orpon kanssa ja tämä voi hyvinkin pitää paikkansa.

10. Mistä sitten Raimo Vistbacka on suuttunut noin kovasti perussuomalaisille? Hän sanoo, että  viimeinen pisara hänelle oli kansanedustaja Laura Huhtasaaren (ps) ryhmäpuheenvuoro toissa päivänä eduskunnan tiedonantokeskustelussa. Vistbackan mukaan Huhtasaari piti niin törkeän puheen, että siinä kaikki kompromissit ja muut ajatukset häipyivät hänen mielestään. Vistbackan mukaan hän ei muista 24 vuoden ajalta eduskunnasta yhtään ainoaa tuollaista puhetta.

11. Raimon kannattaisi kyllä rauhoittua. Hänen tulisi juristina toki tietää, ettei tukisäätiön varojen kohtaloa ratkaista yhden ainoan eduskuntapuheen perusteella. Se olisi perin naiivi ajatus. Huhtasaarella oli toki oma ja edustamansa ryhmänsä syy pitää eduskunnassa räväkkä puhe; ei sinne olla hymistelemään ketään äänestetty. Kuulin itsekin tuon puheen eikä se minusta ollut mitenkään törkeä, vaikka Vistbacka niin väittää. Pitää muistaa tilanne, johon puolueessa oltiin hatkaporukan loikkauksen jälkeen jouduttu heti perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. 

12. Minusta loikkareiden menettelyä ja koko asiaa, eli hallituksen jatkamista entisessä kokoonpanossa ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, voidaan luonnehtia törkeäksi, eikä tätä luonnehdintaa poista se, että loikkarit olivat saaneet taustatukea ja neuvoja pääministeriltä ja valtiovarainministeriltä. Presidentti Sauli Niinistön nimen mainitseminen Huhtasaaren puheessa ei ollut mikään majestettirikos, kun otetaan huomioon, että juuri Sauli Niinistö, heitti Kultaranta-kokouksen yhteydessä alkulöylyt koko jupakassa ja Halla-ahon savustamisprosessissa sekä esitti Halla-aholle ja koko perussuomalaisten uudelle johdolle presidentilliset madonluvut. Olisiko noin härskin lausunnon edessä pitänyt vain alkaa nyöristellä presidenttiä? Ei toki.

13. Mitä tulee perussuomalaisten tukisäätiön asemaan ja varojen mahdolliseen jakamiseen, niin se ei toki ole mikään mutu- tai mielipidekysymy, kuten Vistbacka antaa ymmärtää.  Asiasta on odotettavissa yksi tai useampiakin oikeusjuttuja eli sopasta syntynee aikanaan "hirmuinen prosessi", jossa kuullaan puolin ja toisin myös alan eli mm. yhdistys- ja säätiöoikeuden parhaita asiantuntijoita. Tässä vaiheesssa on tarpeetonta lähteä ennakoimaan, mitä kaikkea asiassa voi tapahtua tai millaiseen ratkaisuun luultavasti vuosia kestävässä oikeusjutussa aikanaan päädytään. 


Kolme naista tyrkyllä SDP:n presidenttiehdokkaaksi 

14. Pitkin kevättä ja alkukesää on ihmetelty, säälitetty ja jopa naureskeltu sitä, että demarit eivät tahdo millään löytää omaa presidenttiehdokasta. Ensin puheenjohtaja Antti Rinteen tarjoamasta ehdokkuudesta kieltäytyi Eero Heinäluoma, sitten Jutta Urpilainen ja tämän jälkeen Heinäluoma toisen kerran. On ehdotettu, että SDP:n olisi parasta luopua kokonaan omasta ehdokkasta ja siirtyä kannattamaan suoraan Sauli Niinistöä.

15. Tänään ehdokkaita sitten ilmaantui peräti kolme kappaletta. Ensimmäisenä ehdokkuudestaan ehti ilmoittaa kansanedustaja Tuula Haatainen, joka on toiminut kahdesti myös ministerinä ja ollut pitkään Helsingin apulaiskaupunginjohtajana. Tämän jälkeen kansanedustaja  Maarit Feldt-Ranta kertoi omasta ehdokuudestaan. Kolmantena kisaan lähdöstään ilmoitti kansanedustaja Sirpa Paatero, joka toimi ministerinä Alexander Stubbin johtamassa hallituksessa.

16. Kuka näistä kolmesta olisi paras ja sopivin ehdokas? Sdp ratkaisee asian jäsenäänestyksessään. Sirpa Paaterolla lienee puheenjohtaja Antti Rinteen kannatus. Feldt-Ranta vedonnee ruotsinkielisiin jäseniin ja Tuula Haataisella on kannattajia lähinnä Helsingissä. 

17. Vaikea ennustaa, kenet demarit valitsevat, mutta on hyvä, että heillä on oma ehdokas. Tämä osaltaan varmistaa sen, ettei Sauli Niinistöllä ole mahdollisuuksia tulla valituksi tehtävään jo ensimmäisellä äänestyskierroksella, vaan valintaan tarvitaan kaksi äänestystä. Paavo Lipponen sai vuoden 2012 presidentinvaalissa vain 6,7 prosentin ääniosuuden, joten nyt demareilla on tilaisuus panna selvästi paremmaksi. Luulisin, että Tuula Haataisella on parhaat mahdollisuudet tulla valituksi ehdokkaaksi. Toisaalta lienee aika selvää, ettei demareiden ehdokas selviydy finaaliin eli toiselle kierrokselle Sauli Niinistöä vastaan. Tämä asia ratkaistaan Matti Vanhasen ja Pekka Haaviston kesken.


Paavo Väyrynen presidenttikisaan 

18. Paavo Väyrynen, joka on nyt 71-vuotias, jaksaa aina vaan yllättää. Hän ilmoitti aikaisemmin eli muistaakseni jo viime vuoden puolella,  ettei lähde ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleissa, vaan haluaa tukea Sauli Niinistön uudelleenvalintaa.

19. Nyt Väyrysen mieli on muuttunut, silä hän ilmoitti tänään Helsingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa lähtevänsä luultavasti sittenkin kisaan mukaan. Päätös asiasta  syntyy kuulemma syntyy kesän aikana. Jos myönteinen kanta voittaa, Väyrynen perustaa ehdokkuuttaan varten samanlaisen valitsijayhdistyksen kuin Sauli Niinistö aiemmin. Väyrynen on nykyisin perustamansa Kansalaispuolueen puheenjohtaja, mutta puolueensa ehdokkaana Väyrynen ei halua vaaleihin lähteä.

20. Mikä muutti Väyrysen mielen? Itse hän kertoi, että hänen kantansa muuttui Kultaranta-keskustelutilaisuuden yhteydessä, jolloin Sauli Niinistö omi itselleen kysymyksen yhteisen EU- puolustuspolitiikan järjestämisestä. Väyrysen mielestä mainittu asia kuuluu kuitenkin EU-politiikkan piiriin, jonka kohdalta tasavallan presidentillä ei ole toimi- ja päätösvaltaa, vaan asiasta päättää maan hallitus.

21. Millaiset voisivat olla Väyrysen menestymisen mahdollisuudet?  Etukäteen arvioiden ne eivät liene kovin hyvät, sillä aika on ajanut Paavon parhaiden päivien ohitse. Mutta Väyrynen lähti keskustan ehdokkaana altavastaajana myös vuoden 2012 presidentinvaaleihin, mutta yllätti kaikki varsin hyvällä menestyksellään. Keskusta oli tuolloin gallaup-kyselyissä täysin alamaissa n. 12 prosentin kannatuksellaan, mutta Väyrysen menestyminen presidentinvaaleissa oli asia ja käänne, josta alkoi keskustan uusi nousu, joka johti sittemmin puolueen vaalivoittoon vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.


Hanna Mäntylä jättää eduskunnan, tilalle Matti Torvinen

22. Tänään on uutisoitu, että kansanedustaja Hanna Mäntylä, joka on entinen sosiaali- ja terveysministeri ja toimii nykyisin Sininen tulevaisuus -nimisen eduskuntaryhmän jäsenä,  on siirtymässä erityisneuvonantajaksi (Special Advisor) Euroopan neuvoston sihteeristöön Strasbourgiin. Asiaa on valmisteltu ulkoministeriön ihmisoikeuspolitiikan yksikössä, joten on perusteltua syytä otaksua, että päätöksen Mäntylän valinnasta on tehnyt ulkoministeri Timo Soini, joka on Hanna Mäntylän puoluetovereita; molemmat ovat nykyisiä eduskunnan "sinisiä". Tehtävän vastaanottamisen edellytyksenä on, että eduskunnan täysistunto myöntää Mäntylälle vapautuksen edustajantoimesta.

23. Mäntylä tulisi toimimaan Europan neuvoston sihteeristössä demokratiapääjohtajan alaisuudessa ja informoisi työstään neuvoston norjalaista pääsihteeriä Thorbjørn Jaglandia. Mäntylän tehtäväalueena tulisi olemaan "radikalisaation estäminen painottuen nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäiseminen". Suomi tulee toimimaan Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajamaana puoli vuotta marraskuusta 2018 toukokuuhun 2019. UM:n tiedotteen mukaan puheenjohtajuuden lähestyessä Suomi haluaa vahvistaa tukeaan ja yhteistyötä järjestön kanssa.

24. Mäntylä luopui perhesyihin vedoten ministerinsalkustaan elokuussa 2016, jolloin hän oli ollut ministerinä vuoden ja kolme kuukautta. Tämän jälkeen Mäntylä on ollut eduskunnassa niin näkymätön, että tänä keväänä ihmiset alkoivat jo hieman hädissään kysellä, että onko se Mäntylä enää olenkaan eduskunnassa tai edes hengissä. Mäntylä vastasi, että kyllä hän on, mutta hänellä on ollut viime aikoina sen verran vaikeuksia perheasioidensa kanssa, että edustajantyö on jäänyt hieman vähäiseksi.

25. Kesällä 2015, jolloin Hanna Mäntylä siis oli vielä ministerinä, poliisi aloitti esitutkinnan siitä, onko aihetta epäillä Hanna Mäntylää avustuspetoksesta. Epäiltiin, että Mäntylä olisi hakenut 2009-2010 lapsen huoltoa koskevassa riita-asiassa yksinhuoltajan oikeusapua noin 5 000 euroa, vaikka hän eli tuolloin avoliitossa miehen kanssa. Mäntylä, jota avusti asiassa OTT Kari Uoti, kiisti syyllistyneensä rikokseen. Mäntylä pääsi pälkähästä siten, että epäillyn rikoksen syyteoikeus ehti vanhentua ennen kuin kutsu Mäntylälle saapua käräjäoikeuden istuntoon saatiin annettua hänelle tiedoksi. Näin pääsi tapahtumaan, koska poliisi ei muka "ehtinyt" lomiensa takia antaa virka-apua haasteen tiedoksiantoa varten.  Syyttäjä haki Lapin käräjäoikeudelta syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista, mutta oikeus hylkäsi hakemuksen. Olen kertonut tästä(kin) asiasta blogissani vuonna 2015 juurta jaksaen.

26. Näyttää ilmeiseltä, että päätös valita Hanna Mäntylä Strasbourgiin on poliittinen virkanimitys. Luulisin, ettei kyseinen tehtävä ole ollut julkisesti haettavana, vaan homma on annettu Mäntylälle siksi, että hän on Timo Soinin pitkäaikainen puoluetoveri ja kannattaja, joka ei jättänyt "messiastaan" edes viime viikolla, vaan loikkasi muitta mutkitta yhdessä Soinin kanssa "sinisiin". Jollei hän olisi näin tehnyt, on melko varmaa, että Strasbourgiin olisi nimitetty toinen ja Mäntylää selvästi pätevämpi henkilö. Luultavasti Timo Soini on halunnut suoda hieman heikohkossa eduskuntatyökunnossa olevalle ex-ministerille kevyen luokan suojatyöpaikan Strsabourgissa. On kerrottu, että edellä mainittu pääsihteeri Jagland olisi kutsunut Mäntylän sanottuun tehtävään. Luulen kuitenkin, että Jagland, joka tuskin on edes tuntenut Mäntylää, on aktivoitui asiassa vasta sen jälkeen, kun Timo Soini oli ensin esittänyt asian hänelle.

27. Jos Mäntylä saa eron eduskunnan jäsenyydestä, hänen tilalleen parlamenttiin nousee Lapista varatuomari Matti Torvinen, joka on entinen rajavartija ja pitkäaikainen Yle Lapin toimittaja ja joka toimii nykyisin oman lakiasiaintoimistonsa ohessa Lapin perussuomalaisten hallituksen puheenjohtajana. Muistan professoriajaltani vielä hyvin, että Torvinen on aika isokoinen (n. 190 cm) ja kovaääninen kaveri, nyt jo 60-vuotias, joka suoritti OTK-tutkinnon Lapin yliopistossa vuonna 2001 ja on ehtinyt sen jälkeen myös auskultoida.  Hän menee eduskunnassa, vaikka ilmoittaa itse vielä empivänsä ryhmävalintaa, ilman muuta "Sinisten" ryhmään, joten eduskuntaryhmien voimasuhteissa ei tapahdu Mäntylän poislähdön takia muutoksia. Torvinen toimi perussuomalaisten Jyväskylän kokouksessa puolitoista viikkoa viikkoa sitten eräänlaisena teknisensä puheenjohtajana eli puhetta virallisesti johtaneen Toimi Kankaanniemen apuna. Hän on kertonut julkisuudessa, millaista juopottelua, junttausta ja muuta vastaavaa toilailua puoluekokouksessa esiintyi. Heti Jyväskylän kokouksen jälkeen Torvinen valitti julkisuudessa myös sitä, että häntä ollaan kampeamassa pois puolueen Lapin piirin hallituksesta.


Touko Aallon menneisyys

28. Tiedetään, että aika monilla vihreillä on vasemmistolainen menneisyys; puheet "vihervasemmistolaisista" eivät muutenkaan ole pelkkää puppua.  Nyt on paljastanut, että tällainen tausta on myös vihreiden uudella puheenjohtajalla Touko Aallolla. Jasså, ilmankos minä luulin, kun näin Aallon ensimmäisen kerran tv:n välityksellä eduskunnan istunnossa, että tuon parrakkaan hujopin  täytyy olla "vasuri" eli kuulua vasemmistoliittoon.

29. Aallon vasemmistolainen menneisyys ilmenee hänen 19-vuotiaana ylioppilaana Kommunistisen nuorisoliiton lehteen  vuonna 2002 antamastaan haastattelusta. Siinä Aalto sanoo, että "kommunistien aatteet vastaa omaakin ajatusmaailmaa, eli kansan enemmistö ja luonto ovat tärkeämpiä kuin  markkinat". Aalto kertoi tutustuneensa vasemmistolaisiin aatteisiin mm. musiikin ja Chen (Guevaran) innoittamana. Hän katsoi, että vasemmistoliiton tuli olla hallituksessa millä hinnalla hyvänsä.

30. Nyt 33-vuotiaana Touko Aalto sanoutuu luonnollisesti irti kyseisistä aatteista. Hän selittää kommunismin ihailun johtuneen ymmärtämättömyydestä, oman identiteettinsä hapuilusta ja "nuoren miehen maailmantuskasta". Aalto vakuuttaa olevansa nyt arvoliberaali ja sosiaaliliberaalisen markkinatalouden kannattaja. 

31. Uskoisin Touko Aaltoa, joka on saanut mission levitää vihreää politiikkaa koko Suomeen ja nostaa vihreät pääministeripuolueeksi. Aika monet ns. liberaalit ovat nuoruudessaan kannattaneet vasemmistolaisia ja jopa kommunistisia ajatuksia. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä voidaan mainita EU-parlamentaarikko  Nils Torvalds (72), jonka RKP valitsi äskettäin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Torvalds liittyi jo 17-vuotiaana Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) ja nousi 20 vuotta myöhemmin eli 1982 puolueen keskuskomitean jäseneksi. Hän toimi myös ns. taistolaisen ruotsinkielisen lehden päätoimittajana.

Matti ja Pia välttyivät syytteiltä

32. Sukeltakaamme lopuksi rikosten aina niin kiehtovaan maailmaan. Tänään uutisoitiin, että kihlakunnansyyttäjä Asser Kuosmanen Salpausselän syyttäjävirastosta on päättänyt jättää syyttämättä mäkihyppylegenda Matti Nykästä (53) ja hänen vaimoaan Pia Nykästä (47), vaikka syyttäjän mielestä molempien menettely täytti pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön. 

33. Nykäsen pariskunta oli ajautunut viime vuoden elo-syyskuussa kotipaikkakunnallaan Lappeenrannassa käsirysyyn keskenään. Esitutkinnan mukaan Matin epäiltiin purreen Piaa sormeen, johon oli tullut verta vuotava haava. Pia oli puolestaan lyönyt nyrkillä ja avokämmenellä Mattia useta kertoja eri puolelle kehoa, heittänyt tätä kaljatölkillä ja töninyt  miestään. Matti oli saanut ihoonsa naarmuja ja punoitusta. 

34. Syyttäjä perusteli syyttämättäjättämistä koskevaa päätöstään lähinnä sillä, että kumpikin osapuoli oli ilmoittanut syyttäjälle, ettei heillä ollut vaatimuksia toisiaan kohtaan. Syyttäjä katsoi, ettei tärkeä yleinen tai yksityinen etukaan edellyttänyt syytteen nostamista. Matti vahvisti Iltalehdelle, jossa tapauksesta ensimmäisenä kerrottiin, että hän on Pian kanssa sopinut koko asian  ja että nyt asiat heillä kotona  ovat taas oikein hyvin.

35. Syyttäjä on tehnyt epäilemättä oikean ratkaisun. Tässä maassa kyllä riittää keskenään riiteleviä, toisiaan töniviä ja tölkeillä heitteleviä puolisoita aivan tarpeeksi, eikä kaikkia tapauksia ole lainkaan tarpeen viedä käräjille. Valtakunnan tunnetuin pariskunta tässä suhteessa on Mervi Tapolan ja Matti Nykäsen yhteenottojen jälkeen ollut Lampela et Kärpänen,sillä he ovat lehtitietojen mukaan olleet vähän väliä tukkanuottasilla keskenään. Viime viikolla Helsingin hovioikeus hylkäsi syyttäjän Lampelaa vastaan ajaman syytteen Kärpäsen uhkaamisesta ja pahoinpitelystä. Toisessa asianosaisten välisessä vastaavanlaisessa tapauksessa hovioikeus on aiemmin sitä vastoin pysyttänyt Lampelan käräjäoikeudessa saaman langettavan tuomion. Nähtäväksi jää, myöntääkö korkein oikeus asiassa valitusluvan. Niin tai näin, mutta kuten iltapäivälehdistä olemme saaneet helpotusta tuntien lukea, Lampelan ja Kärpäsen yhteiselo jatkuu ja kukoistaa kaikesta huolimatta täydellisenä.


Ex-kaupunginjohtajalle vankeutta törkeästä lahjusrikoksesta

36. Nykäsen pariskuntaa huonommin oikeudessa kävi tänään Vantaan entiselle kaupunginjohtajalle Jukka Peltomäki (sd), sillä Helsingin käräjäoikeus langetti hänelle tuomion törkeästä lahjuksen ottamisesta. Myös Forma-Futuran arkkitehtitoimiston omistaja Leila Tuominen ja Vantaan kaupunkisuunnittelupäällikkönä toiminut Tapio Päivinen tuomittiin lahjusrikoksista.

37. Käräjäoikeus tuomitsi Peltomäen 2 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä menettämään valtiolle vastaanottamiensa lahjojen tai etujen arvona 187 958,05 euroa. Leila Tuomisen käräjäoikeus tuomitsi kahdesta törkeästä lahjuksen antamisesta 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet tuomittiin viiden vuoden pituiseen liiketoimintakieltoon. Päivinen sai törkeästä lahjuksen ottamisesta 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. 

38. Käräjäoikeuden ratkaisun mukaan Peltomäki oli toimiessaan Vantaan maankäytön- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajan virassa vuosien 2006–2011 välissä osallistunut niin kaupunginhallituksessa, kaupunkisuunnittelulautakunnassa kuin ympäristölautakunnassakin sellaisten kaavamuutos- ja rakennuslupa-asioiden käsittelyyn, joissa Tuominen oli Forma-Futuran edustajana toiminut hankkeen suunnittelijana, konsulttina ja asiamiehenä. Samaan aikaan Peltomäki lähipiireineen on saanut Tuomiselta 268 000 euron arvosta rahallista etua. Tuominen on tehnyt Peltomäelle suoria rahasiirtoja sekä maksanut hänen puolestaan laskuja. Peltomäki, hänen vaimonsa ja heidän kaksi lastaan olivat asuneet edullisesti Tuomisen ja Forma-Futuran omistamissa asunnoissa. Sellaisista hankkeista, joissa myös Tuomisen Forma-Futura oli mukana, Peltomäki vaikutti käräjäoikeuden mukaan erityisen merkittävästi kolmessa. Nämä hankkeet koskivat Marja-Vantaan eli Kivistön kauppakeskusta, Kaivokselan kirkkoa ja Louhelan ostoskeskusta.

39. Rangaistusta ankaroittavaksi seikaksi käräjäoikeus luki sen, että Peltomäki oli ollut itse aloitteellinen osiin saamistaan eduista. Toisaalta tuomiota lievensi se, ettei etuuksilla ole käräjäoikeuden käsityksen mukaan ollut välitöntä vaikutusta Peltomäen toimintaan. Peltomäki ei siis ole esimerkiksi asettanut etuuden maksamista jonkun tietyn vastapalveluksen hinnaksi.

40. Peltomäki ja Tuominen kiistivät oikeudenkäynnissä, että Peltomäelle Tuomiselta virranneet taloudelliset edut olisivat liittyneet Peltomäen mahdollisuuksiin vaikuttaa suosiollisesti Tuomisen liiketoimintaan. Heidän mukaansa etuudet annettiin läheisestä ihmissuhteesta johtuen.Tuomisella ja Peltomäellä oli ollut parisuhde 1990-luvun lopulla. Myöhemmin romanttinen suhde on heidän kertomansa mukaan muuttunut ystävyydeksi. Tuominen on määrännyt Peltomäen edunsaajaksi testamentissaan.

41. Peltomäki selitti oikeudenkäynnissä, ettei hän pitänyt itseään esteellisenä osallistumaan päätöksentekoon, josta hänet nyt tuomittiin. Oikeus ei tätä selitystä hyväksynyt. Käräjäoikeus totesi perusteluissaan, että Peltomäki on suorittanut oikeustieteellisen loppututkinnon ja että hänellä on pitkä kokemus kunnallisesta päätöksenteosta. Tämän vuoksi Peltomäen on käräjäoikeuden mukaan täytynyt tuntea esteellisyyssäännökset ja käsittää olleensa esteellinen sellaisten hankkeiden käsittelyssä, joissa hänelle läheinen Tuominen on ollut kaavamuutoksen hakijan suunnittelijana tai konsulttina.

42. Kaikki kolme syytettyä ilmoittivat tänään valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Myös syyttäjä ilmoitti harkitsevansa valittamista niiden tekojen osalta, joita koskevat syytteet käräjäoikeus hylkäsi. Peltomäen avustajna jutussa toiminut asianajaja Riitta Leppiniemi viittasi tv-haastattelussaan mm. siihen, että käräjäoikeus joutui Peltomäen osalta äänestämään. Yksi kolmesta tuomarista olisi lukenut Peltomäen syyksi ainoastaan lahjusrikkomuksen. Käräjäoikeus ei määrännyt  Peltomäkeä tai Tuomista vangittavaksi.

43. Käräjäoikeuden syyksilukemisen perusteella Peltomäen ja Tuomisen teot näyttävät törkeiltä. Siihen, miten tekoja ja tapahtumia on rikosoikeudellisesti arvioitava, ulkopuolisen, joka ei ole perehtynyt asiaan, on kuitenkin vaikea ottaa kantaa. Antaa hovioikeuden selvittää asia. Syytetyt tähtäväät hovioikeudessa luonnollisesti myös vankeusrangaistusten lieventämiseen niin, että ne voitaisiin määrätä ehdollisina.

44. Huh huh, tämä oli jo edellä kerrotuilta osin aikamoinen uutispäivä. Paljokin muutakin tietenkin tapahtui, mutta kaikkea ei voida tässä referoida. Saa nähdä, mitä hauskaa tapahtuu huomenna.



19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ennen pahantekijä häpesi tekosiaan niin, ettei ilennyt tulla ihmisten ilmoille. Uusi puhdistautumisriitti salasuhteiden ja muun pahanteon osalta on, että tunnustetaan paljastunut teko ja myönnetään auliisti se vääräksi sekä pyydetään kaikilta mahdollisilta tahoilta anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Toki kaikki eivät hoksaa toimia tuolla tavoin ja katua tekosiaan.

Mitä tekivät viime viikolla esim. Juha Sipilä, Petteri Orpo ja Timo Soini? Eivät he katuneet mitään, vaan paaduttivat mielensä entistä tiukempaan toimintaan - pyhän kolminaisuuden vahvistumisen ja onnistuneen hallitusyhteistyön merkeissä!

Toipila kirjoitti...

Kannatan Paavo Väyrystä.

Vaikka ei olisi Paavon puolesta, niin muita ehdokkaita vastaan on pääsyy Väyrysen kannatukselle.

Anonyymi kirjoitti...

Alan veteeranina olen hämmästynyt Toimi Kankaanniemen, Jussi Halla-ahon ja Simon Elon naisjutuista. Minua ellottavat nämä nykyajan posliinipojat, joilta puuttuu kokemukset vieraista naisista ja ryyppäämisestä.Mieleen tulee ainakin Katainen ja Orpo.

Kekkonen oli toista maata, valitettavasti poliittisestikin. Lähes seitsenkymppisenä Urkki ryyppäsi, hoiteli naisia ja isännöin remakkahenkisiä saunailtoja, joissa laulu soi. Se oli upeeta.

Tuula Haatainen voittanee rinnan tai kahden mitalla demarien presidenttiehdokkuuden. Voi kun olisi vielä Laura Huhtasaaren ulkonäkö ja sähäkkyys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Veteraani puhui asiaa ja on - "iltahuudossaan" - aivan oikeilla jäljillä!

Anonyymi kirjoitti...

Vistbacka tuntuu Huhtasaaren puhetta törkeäksi väittäessään käyttävän samaa liioittelevaa mustamaalaamista, mitä Halla-ahon kannattajia vastaan nämä loikkarit ja heidän tukijansa ovat koko ajan käyttäneet puoluekokouksen jälkeen.

Eräs toinen liioitteleva väite on ollut se, että Soinia olisi jotenkin loukattu puoluekokouksen kiitospuheissa tms ja siitä olisi seurannut tämä massaloikkaus. Paikalla ollut toimittaja ihmetteli jutussaan tällaista väitettä, joskin myönsi läksiäisen olleen vaisu. Työmies Putkonen puolestaan toisessa jutussa kertoo, että olisi halunnut järjestää näyttävämmät läksiäiset Soinille, mutta työvaliokunta ja Soini olisivat nimenomaisesti kieltänyt tällaisten isompien läksiäisten järjestämisen (Putkonen vastaa syytteisiin Halla-ahon suosimisesta: ”Minua tullaan hirttämään ensimmäiseen lyhtypylvääseen”, Päivi Lakka, 16.6.2017, Ilta-Sanomat):

"Putkonen kertoo tehneensä kolme kuukautta ennen puoluekokousta työvaliokunnalle ja Soinille ehdotuksen, että Jyväskylän Paviljongissa järjestetyn puoluekokouksen lauantai-iltana järjestettäisiin kunnon iltajuhlat.
...
– Työvaliokunta kuitenkin teki päätöksen, että ”ei”. Että mahdollisimman laihalla ja soppalinjalla.

Putkonen kertoo lähettäneensä vielä erikseen Soinille viestiä. Takaisin tuli vain hyvin tyly viesti, että ”ei”.

– Se oli minun mielestäni outoa. Kysyin, että voisiko hän puhua siinä iltajuhlassa, mutta sieltä tuli jälleen kylmän rauhallisesti, että ”ei”.

– Olin oikeasti halunnut Timolle kunnon läksiäisjuhlat."

Samaa liioittelevaa mustamaalaislinjaa on tuntunut harrastavan tämä Soinin tukijaksi ilmoittautunut varatuomari Torvinen. Hänhän on mm. väittänyt, että: "Toisen varapuheenjohtajan vaalin aikana ihmiset juopuivat. Osa hoiperteli pahasti" (PS:n puoluekokousta johtanut juristi kokousväen levottomasta käyttäytymisestä: "Ihmiset juopuivat ja osa hoiperteli pahasti", Pia Lindroos, 17.6.2017. Iltalehti) ja (Nyt puhuu perussuomalaisten kokousta johtanut juristi: "Tehtiin viittauksia kurkun poikki",Anna-Reetta Kytölahti, 17.6.2017, Aamulehti)

"Salin hämärästä nousi keskisormia. Tehtiin viittauksia kurkun poikki ja ilmoituksia, että Torvinen nirri pois, hän sanoo.
...
Kaaokseen edennyttä kokousta yritettiin Torvisen mukaan palauttaa Torvisen ja muiden puheenjohtajien suojaksi tulleiden turvamiesten avulla. Linja-autolle Torvinen kertoo juosseensa kyyryssä, ettei kukaan tunnistaisi häntä.

–Tunnelma oli hämmentävä ja uhkaava, hän sanoo.

Erityisen pelottavana hetkenä Torvinen piti sitä, kun Sebastian Tynkkynen ryntäsi turvamiesten ohitse puhujapönttöön presidenttiasian käsittelyn yhteydessä. Torvinen pitää kummallisena, kuinka kokouksen varsinainen puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi hyväksyi Tynkkysen luvattoman puheenvuoron.
...
–Katsoin saliin ja näin kuinka eri puolilla nuoret miehet nousivat käsi viistoon ylös nostettuna."

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin puoluekokoukseen osallistuneena en tunnista lainkaan Torvisen välittämää kuvaa kokouksesta. Ihmiset käyttäytyivät paikalla varsin asiallisesti ja tunnelma oli suhteellisen hyvä, eikä millään tavalla uhkaava.

En toki ole pystynyt silmä herkeämättä näkemään lähes 2000 osallistujasta heidän käytöstään aivan jokaisella hetkellä, mutta jos paikalla olisi ollut oikeasti millään tavalla merkittävissä määrin juovuksissa olevia henkiöitä tai epäasiallista käytöstä, niin uskoisin väkisinkin nähneeni siitä edes jonkin vilauksen. Kuitenkaan en nähnyt missään vaiheessa ainuttakaan silminnähden juopunutta henkilöttä, en nähnyt mitään epäasiallisia käsimerkkejä ja Sebastian Tynkkysen nouseminen puhujanpönttöön ei tiettävästi ollut millään tavalla pelottavaa ja oli kaiken lisäksi puheenjohtajan hyväksymä työjärjestyspuheenvuoro. Sebastian olisi saanut neuvoa puheenjohtajia vähän enemmänkin, jotta he eivät olisi tulleet rikkoneeksi puolueen sääntöjä puoluevaltuuston äänestystavallaan. Lisäksi tuo Torvisen uudelleenkierrättämä vihjaus käsimerkeistä ja käsistä viistossa on jo moneen kertaan todettu olleen käsiäänestys puoluekokouksen äänestystavan valinnasta, eikä suinkaan mikään natsitervehdys, millainen väite alunperin TV:ssä esitettiin ja johon ilmeisesti Torvinen yrittää vihjata.

Jos ihmiset olisivat käyttäytyneet kokouksessa asiattomaksi, niin luulisi, että paikalla olleet toimittajat olisivat siitä kertoneet tai tämä epäasiallinen käytös näkyisi puoluekokouksesta useilla kameroilla kuvatussa videomateriaalissa. Kuitenkaan toimittajatkaan eivät ole tällaisesta raportoineet, vaan mustamaalaajina ovat tuntuneet olevan vain Soinin kannattajat.

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini on aloittanut hatkaporukkaan kuuluvien ja hänelle uskollisten kansanedustajien palkitsemisen.

Voimme tulla kenties näkemään senkin ihmeen, miten Soini junailee Simon Elon suurlähettilääksi Israeliin.

Anonyymi kirjoitti...

Sipilä, Orpo ja Soini ovat paaduttanet sydämensä katumukselta, mutta perästä kuuluu, sanoi äänestäjä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, Pekka Perästä aiknakin kuuluu harva se päivä.

Tänään kerrottiin hänen lähes sipilämäisestä operaatiostaan, jolla hän järjesti 50 miljoonaa Talvivaaran osakettaan vakuutuskuoeen ja sai tuolla konstilla miljoonan euron suuruisen veroedun.

Anonyymi kirjoitti...

Hanna Mäntylällä ei olisi ollut jatkossa asiaa eduskuntaan, joten uusi tehtävä on hänelle onnenpotku.

Anonyymi kirjoitti...

Ne on ne yhteiset arvot, jotka yhdistää näitä veijareita.

Anonyymi kirjoitti...

Toki minäkin ostaisin mielelläni tuollaisen vakuutuskuoren. Missähän tiskillä niitä myydään? Vai pitääkö olla talvivaaralainen pipo? Sellainen minulta kyllä puuttuu.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti Väyrynen lähtee mukaan presidenttikisaan. Maltan tuskin odottaa Paven ja Saulin kaksintaisteluja. Muut eivät uskalla tosissaan haastaa Niinistöä, vaan enemmänkin myötäilevät tätä, ja kisasta tulee tylsääkin tylsempi, ilman Pavea. Ei muuta kuin kehiin vain!

Anonyymi kirjoitti...

Kike Elomaa loikkaa takaisin perussuomalaisiin. Kuinka moni loikkareista seuraa perässä?

Anonyymi kirjoitti...

Suomen Uutiset 22.6:

Elomaa sanoi, ettei hän tunne kuuluvansa uuteen ryhmään.

– Tunnen olevani perussuomalainen. Perus-Kike is back. Olen tilivelvollinen äänestäjilleni. Otin äänestäjien palautteen vastaan, lisäksi minulla on täällä hyviä ystäviä.

– Olen pahoillani tästä episodista, Jussi. Mutta ehkä tämä oli hyvä siinä mielessä, että sain tietää, mitä äänestäjäni ajattelevat, Elomaa sanoi vieressä seisoneelle puheenjohtaja Jussi Halla-aholle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-aho kertoi viime viikolla pidetyn puoluekokouksen jälkeen, että kaikki eduskuntaryhmästä lähteneet kansanedustajat erotetaan puolueesta. Samalla Halla-aho tarjosi kuitenkin kuukauden takaporttia niille edustajille, jotka peloteltiin mukaan uuteen ryhmään.

Anonyymi kirjoitti...

Simon Elo‏ twitter:

Kunnioitan Kike Elomaan päätöstä. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Niin minäkin. Toivotan Kikelle kaikkea hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

"Nyt 33-vuotiaana Touko Aalto sanoutuu luonnollisesti irti kyseisistä aatteista. ... Aalto vakuuttaa olevansa nyt arvoliberaali ja sosiaaliliberaalisen markkinatalouden kannattaja. Uskoisin Touko Aaltoa, joka on saanut mission levitää vihreää politiikkaa koko Suomeen ja nostaa vihreät pääministeripuolueeksi. Aika monet ns. liberaalit ovat nuoruudessaan kannattaneet vasemmistolaisia ja jopa kommunistisia ajatuksia. "

Aika moni kommunisti on arvoliberaali. Markkinatalouden ja kommunismin suhde sen sijaan on jossain määrin jännitteinen. Vihreiden suhde markkinatalouteen on perinteisesti ollut hyvin jännitteinen. Siitä, miten saa ja miten ei saa toimia, säänneltäisiin monen Vihreiden linjauksen mukaan mielummin kuin annettaisiin markkinoiden toimia vapaasti. Vihreä liitto lähti aikoinaan liikkeelle vasemmistolaisesta Koijärvi-liikkeestä, jolla pyrittiin saamaan markkinataloutta aisoihin Koijärven alueen käytön osalta, ja liikkeeseen liittyy yhä kai keskeisesti ajatus siitä, että markkinaehtoisesti toimien asiat eivät hoidu luonnon kannalta kovin hyvin. Sen sijaan tuo on ehkä enemmänkin 2000-luvun hedelmää tuo sosiopuolen korostus. Alkuunhan Vihreät oli ympäristöliike, kun taas nyt se on sosiaalipoliittispainotteinen puolue.

Anonyymi kirjoitti...

"Toki minäkin ostaisin mielelläni tuollaisen vakuutuskuoren. Missähän tiskillä niitä myydään? Vai pitääkö olla talvivaaralainen pipo? Sellainen minulta kyllä puuttuu."

Kaikkien pankkien ja vakuutusyhtiöiden tiskeiltä saa vakuutuskuoria. Sieltä saa jopa valita, että haluaako PS-tilin, vai sijoitusvakuutuksen vai säästövakuutuksen vai haluaako ottaa kuorensa jollain vaikkapa englanninkielisellä nimellä. Kuoren avauksen voi saada ilmaiseksi, mutta pankki tai vakuutusyhtiö perii osansa pääomista joka vuosi, eli sen ylläpito maksaa.