keskiviikko 6. toukokuuta 2009

92. Kauhajoen koulusurmat: salasiko poliisiylijohtaja tärkeän todisteen poliisirikostutkinnassa?


1. Kauhajoen koulusurmiin 23.9.2008 liittyvä poliisirikostutkinta näyttää saavan yhä vain yllättävämpiä piirteitä. Kauhajokista komisariota vastaan nostettiin jo viime tammikuussa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen laatima syyte tuottamuksellisesta virkarikoksesta ja jutulle oli jo talvella määrätty pääkäsittely Kauhajoen käräjäoikeudessa. Pääkäsittely oli määrä pitää 13-14.5.

2. Yhden koulusurmissa menehtyneen uhrin omaiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä syytteeseen ja poliisirikosta koskevaan esitutkintaan, vaan heidän avustajansa suoritti asiassa yksityisiä selvityksiä. Ilmeni, että kouluampuja Matti Saaren pyhäjokelainen koulutoveri oli tehnyt jo koulusurmia edeltäneellä viikolla Haapajärven poliisille ilmoituksen, jossa varoitettiin Saaren levottomasta ja kouluammuskeluun viittaavasta käyttäytymisestä. Kyseisissä yksityisissä tutkimuksissa olisi lehtitietojen mukaan ilmennyt myös, että Kauhajoen poliisilla olisi ollut mahdollisuus selvittää helposti Matti Saaren mielenterveydelliset ongelmat, mutta tähän selvitykseen ei ryhdytty. Mainitut omaiset ovat jättäneet jutussa oikeudelle oman haastehakemuksen, jossa kauhajokiselle komisariolle vaaditaan rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Tämän vuoksi jutun syyttäjä on määrännyt KRP:n suorittamaan asiassa lisätutkimuksia ja käräjäoikeuden edellä mainittu pääkäsittely on peruutettu. Tutkimuksissa selvitetään mm. sitä, saiko Kauhajoen poliisi tiedon Saaren koulutoverin Haapajärven poliisille tekemästä ilmoituksesta ja varoituksesta ja oliko tämä ilmoitus ollut nyt syytteeseen asetetun komisarion käytössä, kun hän puhutteli Matti Saarta ampumisia edeltäneenä päivänä.

3. Eilen Nelosen Uutiset kertoi, että sisäministeriön poliisijohdolle oli heti ampumisia seuranneena päivänä ilmoitettu edellä mainitusta Haapajärven poliisille tehdystä vihjeestä. Tämä "kansalaisviesti" oli toimitettu suoraan valtakunnan ylimmälle poliisiviranomaiselle eli sisäministeriön poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle sähköpostitse. Tässä viestissä kerrottiin ampuja Matti Saaren ystävän varoittaneen poliisia mahdollisesta kouluiskusta Kauhajoella jo useita päiviä ennen iskun tapahtumista. Kyseisen sähköpostiviestin lähetti Paaterolle Haapajärven poliisia varoittaneen miehen veli.

4. Kyseinen viesti on löytynyt Paateron "koneelta", joten Paatero ei ole voinut muuta kuin myöntää, että oli saanut vietin Kauhajoen ampumisia seuranneena päivänä. Tämä viesti, joka olisi ollut tärkeä todiste kauhajokista komisariota koskevassa virkarikostutkinnassa, ei kuitenkaan koskaan kulkeutunut eteenpäin eli kyseistä poliisirikosta suorittaneelle KRP:lle tai tutkinnanjohtajana toimivalle syyttäjälle.

5. Poliisin ja esitutkintaviranomaisten törkeimpiin periaatteisiin ja velvollisuuksiin kuuluu tasapuolisuus ja objektiivisuus. Tätä korostetaan jo oikeustieteellisen opetuksen alkuvaiheissa ja myöhemmin erityisesti poliisi- ja syyttäjäkoulutuksessa. Poliisi- ja esitutkintaa koskevaa tasapuolisuusvaatimusta ilmentää esimerkiksi esitutkintalain 7 §:n 1 momentin säännös: "Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet." Poliisi ja esitutkintaa suorittava virkamies ei saa jättää pöytälaatikkoon (tai toimittamatta tutkinnanjohtajalle) mitään todistetta riippumatta siitä, puhuisiko se epäiltyä vastaan tai hänen edukseen. Jos näin tapahtuu eli tutkija tai hänen esimiehensä salaa tahallaan tai huolimattomuudesta jonkin todisteen, on kyseessä aivan perustavaa laatua oleva, yleensä aina virkavastuuseen ja -syytteeseen johtava virhe.

6. Mutta mitä tapahtui poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle koulusurmia seuranneena päivänä toimitetulle tärkeälle todisteelle? Joo, kuten edellä jo totesin, kyseiselle viestille ei tapahtunut mitään, vaan se jäi Paateron "koneelle", sitä ei siis toimitettu eteenpäin eikä se kulkeutunut koskaan poliisirikostutkijoille tai tutkinnanjohtajalle.

7. Mikä sitten on Suomen ylimmän poliisiviranomaisen selitys tähän "katkokseen" ja todisteen pysähtymiseen hänelle? Joo, se on se tavanmukainen selitys, johon pekkariset, muut ministerit ja korkeat virkamiehet yleensä aina hätäpäissään turvautuvat: en muista mitään, joten en voi olla vastuussakaan mistään. Tämä olisi myös Paateron selitys, hän ei muista, "millaisiin toimiin" kyseinen viesti johti! Eihän viesti johtanut mihinkään toimiin, koska se ei koskaan mennyt perille sinne, mihin se olisi pitänyt välittömästi toimittaa eli poliisirikosjutun tutkijoille.

8. Voi herttanen aika sentään, millaista meininkiä ja millainen poliisi ja poliisiylijohto meillä oikein on, sanoisi varmaan Antero Mertarantakin! Voiko poliisijohtaja tehdä vakavampaa virhettä, kun jättää toimittamatta alaistaan komisariota koskevassa virkarikostutkinnassa hänelle henkilökohtaisesti toimitetun tärkeän todisteen tutkijoille? Nelosen Uutisten Susanna Reinbothin haastattelussa eilen Paatero tyytyi vain lakonisesti toteamaan, että Kauhajoen ampumista seuranneina oli niin paljon kaikenlaista "hässäkkää", ettei siinä pystynyt oikein mitään selkeästi ajattelemaan!

9. Tällä selitykselläkö poliisiylijohtaja aikoo pestä kätensä ja selvitä vastuusta? Hän ei muista ja oli kaikenlaista hässäkkää! Eikö poliisiylijohtaja olisi voinut kuitenkin suurimman hässäkän lauettua lukea sähköpostiviestinsä uudestaan, jolloin hän olisi varmasti havainnut kysiesen viestin? Ehkä hän tekikin niin, mutta päätti vain kylmästi olla toimittamatta viestiä tutkintaan, kuka sen tietää!

10. Tällaisen selityksen á la Paatero edessä jopa ministeri Pekkarinen saattaisi tulla kateudesta vihreäksi, sillä Pekkarinenhan keksi Suomi-Soffa -asiassa selitykseksi vain muistamattomuutensa, hässäkkää Pekkarinen ei huomannut mainita lainkaan! Tämäkin, siis pelkkä muistamattomuuteen vetoaminen, riitti kutenkin vakuuttamaan oikeuskansleri Jaakko Jonka, jonka puheille Mauri Pekkarinen kiirehti juoksujalkaa ja tukka putkella, kun hän vihdoin "muisti" Suomi-Soffalle myöntämänsä miljoonaluokan avustuksen ja Suomi-Soffalta saamansa 5 000 euron vaaliavustuksen. Jonkka päästi pikatutkinnalla Pekkarisen pälkähästä, joka juoksi nyt vuorostaan eduskunnan puhujapönttöön ja kertoi suorastaan hengästyneenä kansanedustajille Jonkan vapauttavasta päätöksestä.

11. Muistellaanpa hieman, miten Kauhajoen komisariota koskeva virkarikosjutun tutkinta käynnistyi. Olen kertonut blogissani 25.9.-08 ("Koulusurmat ja poliisin vastuu") ja 28.9.-08 ("Kauhajoen koulusurmat; poliisi ja syyttäjä napit vastakkain") miten innokkaasti sekä ministeri Holmlund että poliisiylijohtaja Mikko Paatero olivat lähdössä heti koulusurmia seuranneena päivänä Kauhajoelle "tutkimaan asiaa." Sisäministeriön ja Paateron tarkoituksena siis oli, että poliisi tutkisi itse kauhajokisen kollegansa menettelyn, kun tämä oli jättänyt tulevan surma-aseen kouluampujalle surmia edeltävänä päivänä pitämässään puhuttelussa. Hämmästelin kirjoituksissani, miksi Holmlundilla ja Paaterolla oli tällainen tutkimusinto päällä, vaikka lain mukaan tällaisissa epäilyttävissä tapauksissa on syytä epäillä poliisin virkavirhettä, jolloin tutkinnan johtaminen ei kuulu koskaan poliisille vaan aina syyttäjälle.

12. No, kyllähän syy oli selvä jo tuolloin: sisäministeriö halusi painaa kauhajokisen komisarion ja samalla koko poliisin vastuun koulusurmista ns. villaisella poliisikunnan maineen pelastamiseksi. Tähän kuvioon ja tavoitteeseen sopii hyvin se, että Paaterolle 24.9. tullut viesti jäi hänen koneelleen eikä edennyt mihinkään. Jos kyseinen viesti olisi tullut julki, se olisi ollut hyvin kiusallista ja johtanut ilman muuta laajempaan poliisi toiminnan tutkintaan, ja tätä ministeriö ja Paatero eivät halunneet. Näin on tullut selvitetyksi motiivi, jonka takia Paatero, vaikka sai ja luki hänelle tulleen viestin, ei toimittanut sitä tutkijoille eikä ryhtynyt ilmeisesti, kun ei edes muista ryhtyneensä (!), mihinkään muihinkaan toimiin viestin johdosta.

13. Kiinnitin edellä mainituissa blogijutuissani huomiota myös siihen, miten pontevasti Paatero ryhtyi alusta pitäen puolustamaan kauhajokisen komisarion menettelyä ja totesi, että tämä oli toiminut aivan normaalisti ja ohjeiden mukaan. Huomiota kiinnitti myös se, miten Paatero vakuutti, että hän kyllä tietää tarkkaan, mitä Kauhajoen poliisissa Saarta puhutettaessa ja sitä enne tapahtui! Näin siis siitä huolimatta, ettei jutun esitutkinta ollut tuolloin vielä edes käynnistynyt.

14. Poliisiylijohtaja näyttää kyllä ymmärtäneen roolinsa täysin väärin. Paatero kokee olevan yksi poliisi muiden poliisien joukossa ja tavallaan samaistuu alaisiinsa. Hän näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen alaistensa poliisimiesten puolustamisen tilanteessa kuin tilanteessa. Muistutan tässä vain viime talvena sattuneesta Humppilan tapauksesta, jossa poliisi ampui asunnossa olleen miehen kuoliaaksi. Kun Paateroa haastateltiin tuon tapauksen johdosta, hän vakuutti - jälleen kerran - että joo, miehen ampunut poliisi ja paikalla olleet muutkin polisit olivat toimineet täysin ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Näin intomielin poliisiylijohtaja puolusti myös tuolloin alaisiaan, vaikka syyttäjän johdolla tapahtuvaa esitutkintaa ei ollut ehditty tässäkään tapauksessa vielä käynnistää!

15. Poliisijohtajan tehtävänä ei kuitenkaan ole alaistensa puolustaminen epäilyjä vastaan, vaan ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen. Tässä tarkoituksessa poliisijohtajan velvollisuutena on valvoa, että hänen alaisensa noudattavat lakeja ja virallisia määräyksiä ja ohjeita ja toimivat oikein. Myös poliisiylijohtajaa velvoittaa laissa oleva tasapuolisuusvaatimus ja objektiivisuusperiaate, joten hän ei voi missään tapauksessa lähteä suoralta kädeltä kumoamaan poliisia vastaan esitettyjä epäilyjä, vaan hänen pitää valvoa ja selvittää, ovatko poliisit toimineet oikein. Tämä näyttää jääneen Paaterolta - hänen lausunnoistaan ja toiminnastaan päätelleen sekä Kauhajoen että Humppilan tapauksissa - täysin huomaamatta. Paatero toimii ikään kuin hänet olisi asetettu virassaan muiden poliisien edusmieheksi, vaikka hänen tulisi ennen kaikkea vastata ihmisten turvallisuudesta ja tässä ominaisuudessa valvoa ja huolehtia siitä, että poliisi toimii oikein. Poliisipäällikkö ei ole poliisia varten, vaan ihmisiä ja heidän turvallisuuttaan varten.

16. Paateron menettelyn johdota olisi suoritettava KRP:n toimesta asianmukainen tutkinta, jossa selvitetään, onko Paatero todella salannut tärkeän todisteen tahallaan vai jättikö hän toimittamatta sen poliisirikostutkijoille ainoastaan huolimattomuuttaan.

17. Monet ihmiset ovat todella huolissaan Kauhajoen poliisirikostutkinnassa ilmenneistä puutteista ja epäkohdista. Tällainen salamyhkäinen ja viranomaisten virheitä kaikin tavoin peittelemään pyrkivä tutkintatapa on yksi syy, joka on omiaan horjuttaman vakavasti kansalaisten uskoa oikeusvaltion toteutumiseen.

18. Otettakoon tähän yhtenä esimerkkinä kansalaisten huolenaiheesta vaikkapa nimimerkki Jussin kirjoitus "Onko Suomi oikeusvaltio" Helsingin Sanomien verkkojulkaisun keskustelupalstalta teemasta "Kauhajoen tutkintavyyhti mutkistuu":

Jos Suomi olisi oikeus-valtio tuskin tämä juttu sivuutetaan hiljaisuudella. Lehdistö kyselisi Sisäministeriltä aikaisempien toimien ja puheiden ristiriitoja. Poliisiylijohtaja siirrettäisiin sivuun ja todennäköisesti erotettaisiin. Jokaisen tutkintaan osallistuvan poliisin toiminta olisi sisäisen tutkinnan alla ja virasta pidättäminen heidän kohdallaan olisi tosiasia. Pääministeriltä vaadittaisiin selitys ja sisäministeri joutuisi eroamaan.

Näin siis oikeusvaltiossa esimerkiksi Ruotsissa, mutta Suomessa kun olemme maailman rehellisemmässä maassa ei tällaisiin ole tarvetta vai onko sittenkin. Missä on lehdistö joka kyselee Kauhajoen tapahtuman jälkeen manipuloitua keskustelua jossa vain aseet todettiin syyllisiksi, viran-omaiset viisaaksi ja nettiadressin kerääjät vastuullisiksi.

Kysymys on pidetäänkö meitä vielä tyhminä joita vedätetään, olenko tyhmä jos epäilen johtajan rehellisyyttä ja olenko vielä tyhmempi kun epäilen viranomaisten toimintaa. Tuskinpa vain. Meitä taidettiin kusta oikein kunnolla silmään.




24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uskomatonta! Tämän päivään mennessä Paatero ei kertaakaan virassaan luvannut, että poliisi hoitaisi tehtävänsä tai ottaisi vastuun jostain. Paatero on kinunnut resursseja ja yrittänyt saada milloin mitäkin tehtävää jonkun muun tahon hoidettavaksi (juopot, löytötavarat jne.). Enää en ihmettele - mieshän ei kykene hoitamaan omaa virkaansakaan - kuinka sitten voisi luvata johtamansa organisaation puolesta mitään.

Eikä tässä ole varmasti vielä edes kaikki paljastukset tuon Kauhajoen tapahtuman osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Blogikirjoittajan kohtaan 5. täsmennys, että kun poliisi salaa tai hävittää tahallaan tai tuottamuksella olennaisen todisteen esitutkinnassa - mihin on aina olemassa intressi, kun poliisi tutkii kollegansa rikoksia - menettely ihan oikein on kyllä perustavanlaatuinen virkavelvollisuuden rikkominen ja ehkä joskus myös rikoksen suosimisrikos, mutta ei se käytännön elämässä useinkaan mene niin, että tästä seuraisi virkavastuun tai rikosvastuun toteutuminen.
Näin tietenkin pitäisi olla, ja joissakin ihannetapauksissa varmaan onkin. Tämä näyttää kuitenkin edellyttävän aina yksityisen kanteen ja lisäksi erittäin hyvän asianajajan.
Viran puolesta tällaiset ketjuuntuneet poliisirikokset eli poliisirikosten tutkintarikokset eivät joitakin mahdollisia poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä koskaan etene aitoon ja täysimittaiseen rikosvastuuseen.
Kokemuksen mukaan poliisirikostutkinnassa on aina syytä olettaa, että ainakin osa näytöistä salataan ja vähintäänkin osa sivu- tai pääjuonteista jätetään näennäistutkinnalle.

Saattaa olla, että poliisirikosten lainvastaiset tutkintamenettelyt ovat meillä niin vakiintunut ja syvään rakentunut ja samalla monista syistä niin vaiettu asia, että tätä on yliopistovinkkelistä vaikea havaita, jos nyt pilkistelevä jäävuoren huippu oikeasti hämmästyttää blogistiproffaa?

Kerrassaan hienoa, että tästä vallan vakavasta ongelmavyyhdestä nyt toistuvasti kirjoitetaan näin hyvätasoisessa blogissa.

Olen itse avustanut jälkivaiheissa hiljattain yhdessä häijyimmistä kohdalle sattuneista tämän lajin jutuista. Tässä on ollut lähtökohtana, että poliisi tutkiessaan lähikollegan humalaista mustasukkaisuusväkivaltaa salasi maininnatta esitutkinnan ulkopuolelle esimerkiksi kaiken esitutkinnassa taltioituneesti vastaanottamansa rikosnäytön esimerkiksi rikoksentekijän teräaseen käytöstä ja samoin kokonaan esimerkiksi sellaisen kirjallisena vastaanotetuksi taltioituneen esitutkinta-aineiston, jossa ilman tietoa ROL2 avustajaoikeudesta pidetty, uhkailtu ja asiantuntematon rikoksen uhri ensimmäisestä kuulustelusta alkaen pyytää tuloksetta oikeutta saada kuulustelijan laatiman näkemyksen lisäksi näkyville vastaanotettu oma totuusvelvollinen ja yksityiskohtainen kertomuksensa. Kuulustelupöytäkirjastakin poliisi on päätynyt jälkikäteen poistamaan sivun tämän pyynnön takia.

Tutkintamenettely näine ja kaikkine muine osineen on ollut sen verran räikeä, että se on otettu syyttäjän viranomaislähtöiseen tutkintarikostarkasteluun. Tämä on tehty pelkästään viranomaisten kesken, ei siis ole lainkaan otettu vastaan alkuperäisen rikoksen ja tutkintarikoksen asianomistajalle kertynyttä näyttöä eikä tämän kertomusta.

Syyttäjä toteaa tästä tarkastelustaan antamassaan julkisessa viranomaispäätöksessä, että poliisirikoksen tutkinnan menettely on ollut yksiselitteisen lainvastainen ja sellaisena täyttää virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkit, mutta esitutkintaa rikoksen koko laajuuden, johdonmukaisuuden ja tahallisuuden asteen selvittämiseksi ja asianomistajaksi joutuneen kertomuksen ja tälle kertyneen näytön vastaanottamiseksi ei käynnistetä.
Poliisirikoksen tutkintarikosta ei siis pelkästään ole syytä epäillä, vaan se todetaan tapahtuneeksi.
Perustelu esitutkinnan kieltämiselle tuntuu erikoiselta, mutta sen suuri arvo on poikkeuksellisen verhoamattomassa rehellisyydessä, jolla tämä poliisitaustainen syyttäjä toteaa poliisin lainvastaisen toiminnan poliisirikostutkinnassa meillä käytännön tasolla sallituksi: Rikoslain kyseessä oleva kohta säätää, että vähäisenä tuomioistuimelle esitetty virkavelvollisuuden rikkominen voidaan jättää rangaistukseen tuomitsematta ja vain todeta - syyttäjän itse jo esitutkinnan harkitsemisvaiheessa toteama - syyllisyys ja määrätä mahdolliset vahingonkorvaukset.
Esitutkinta rehellisesti tehtynä toisi näkyviin rikoksen tosiasiallisen vakavuuden.

Tämä on vain yksi osio jutun laissa säädettyyn nähden erikoisista poliisin ja syyttäjälaitoksen viranomaistoimista. Näitä on kertynyt jutun pitkittymisen vaiheissa iso vyyhti lisää.

Kukaan ei voi tarkkaan tietää, miten paljon tällaista tapahtuu kentällä niissä poliisirikosjutuissa, joissa ei ole mukana julkisuutta, mutta paljon tätä täytyy olla jo pelkästään siitä inhimillisestä syystä, että aito ja riippumaton poliisitoimen valvonta ja johdon vastuunotto puuttuvat meillä käytännössä kokonaan.

Eihän korppi korpin silmää noki ja tilaisuus tekee varkaan, muissakin kuin omaisuusrikoksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Eräs nuorempi syyttäjä kertoi minulle, että hänen kollegansa tekevät tahallaan noita vääriä päätöksiä poliisirikosasioissa - naureskelevat sitten yhdessä, koska heille ei kukaan voi mitään.

Anonyymin kirjoittajan esimerkkitapaus jätti yhden kysymyksen. Ilmeisesti asiassa tahallaan sivuutettiin alkuperäisen jutun asianomistaja, jolle tässä toisessakin jutussa olisi kuulunut se asianomistajan asema. Tämä sitten mahdollisti muodollisesti oikean päätöksen tekemisen esitutkintalain 4.1 §:n perusteella?

Kollega kuulusteli kollegaansa epäiltynä. Asia oli kinkkinen - oli monta faktaa, jotka piti saada sovitettua yhteen - ei hätää: kuulustelukertomuksen muokkaaminen annettiin epäilylle kotitehtäväksi ja määräaika palautukselle kolmen päivän päähän. Tuttavani kysyi asian oikeellisuutta oikeusasiamiehen virastosta - asia ei kamalasti kiinnostanut heitä.

Vielä tuosta Paaterosta. Hän antaa ymmärtää, että jotain tehtiin, mutta hän ei muista mitä. Olisi ollut rehellesimpää myöntää, että asialle ei ilmeisesti tehty mitään.

TCZ kirjoitti...

Niinpä niin...poliisi meni myöntämään mielenvikaiselle MÄÄRÄAIKAISEN aseen hallussapitoluvan ja jätti huomioimatta useat henkilöä koskevat varoitukset. Nyt sitten Paatero & CO yrittää lakaista kaikkea tätä maton alle ja kipata syyllisyyttä maamme 670.000 lainkuuliaisen aseenomistajan niskoille. Uusi aselakiesitys on asiaa tuntemattomien amatöörien tekele, joka tulee hylätä suoralta kädeltä mm. useiden perustuslain vastaisten kohtiensa sekä lukemattomien epäselvyyksiensä vuoksi. Esitys ei tekisi mitään muuta kuin lopettaisi ampumaurheilun Suomesta ja lisäisi tarpeetonta byrokratia sitoen poliisien voimia turhaan näpertelyyyn!

Haiskahtaa ja vahvasti. Kirjoittakaa omalle kansanedustajallenne ja laittakaa linkki myös tähän erinomaiseen blogikirjoitukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen voi itse kuvitella itsensä poliisiylijohtajaksi Kauhajoen tilanteen ollessa vielä päällä. Olet keskellä kansallista kriisiä ja yhtäkkiä saat viestin: "Tämä olisi voitu estää. Veljeni kertoi johtamallesi poliisiorganisaatiolle, että näin on vaarassa tapahtua. Häntä ei otettu vakavasti."

Kuinkakohan moni laittaa asian arkistoon ja unohtaa sen tahattomasti? Itse ainakin kokisin viestin johdosta järkytyksen, jota en unohtaisi koskaan.

Poliisirikostutkinnan härskein piirre on, että joskus tutkijat painostavat asianomistajia. Yksi tällainen tapaus oli edes menneellä ministeriön poliisiylitarkastajalla selvityksessä - ei tainnut löytyä sille työlle jatkajaa.

Pelkoa osoittava tapaus poliisirikosjutuissa on, kun poliisin lääninjohto ei uskaltanut ministeriöltä saamiensa tietojen perusteella kirjoituttaa rikosilmoitusta asiasta. No SM lähetti lääninjohtoon kirjeen, jossa referoi lain velvoitteet ja kehotti lääninjohtoa toimimaan niiden mukaisesti. Ilmoitus kirjattiin, tutkija painosti asianmistajaa, mutta syyllisyys todettiin käräjillä. Lääninjohdon ymmärtää - pelkäsivät käsittääkseni liiton arvostelua.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi näkökulma Paateron aiempaan toimintaan:

"Se, että varoitusviesti ylipäätään paljastui noin [omaisten toimesta], kertoo, että poliisin parissa on salailtu jo ennen tätä Paateron tapausta. Paatero on ylijohtajana vastuussa tuostakin: on hänen asiansa luoda toiminnallaan ja esimerkillään aidosti rehti ja kansalaistenkin silmissä luotettavalta näyttävä ja korkeaan moraaliin nojaava toimintakulttuuri. Tuon merkitys korostuu lakia valvovan viranomaisen kohdalla.

Paatero on kuitenkin jo aiemmassa toiminnassaan osoittanut, ettei siihen kykene tai halua: lääninpoliisijohtajana toimiessaan hän ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa oli 30 km/h nopeusrajoitus. Paatero ei saanut poliisilta tien päällä sakkoja ja ajokieltoa, vaan ne määräsi syyttäjä myöhemmin. Tiettävästi henkilönä toisen syyttäjän tekemässä tutkinnassa ei paljastunut, että Paatero olisi vaikuttanut alaisiinsa poliisimiehiin niin, että nämä jättivät sakottamatta. Paatero oli jopa niin rehellinen vaikuttamattomuudessaan, ettei sanojensa mukaan voinut edes pyytää poliisia sakottamaan itseään.

Tuon tietenkin voi uskoa kuka haluaa. Sakottamatta jättänyt vanhempi konstaapeli joutui käräjille laiminlyönnistään. Paaterolla olisi ollut esimiehenä velvollisuus estää tuo rikokseksi tietämänsä laiminlyönti, vaikka ei olisi halunnutkaan vaikuttaa sakotukseen.

Mikko Paateron olisi nähdäkseni erottava virastaan. Se lienee myös sisäministerin asia. Voi tietenkin pohtia, vaikuttaako se mitenkään, että sisäasiainministeri Anne Holmlundin erityisavustaja, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on Mikko Paateron poika. Miten tahansa, tuollainen järjestely on jo itsessään arveluttava ja olisi purettava. "

http://pseudonyymi.blogspot.com/2009/05/poliisiylijohtaja-liian-muistamaton.html

Anonyymi kirjoitti...

Viides anonyymi kommentoija muistaa Paateron julki tulleen ylinopeussakkojen farssinomaisen poliisirikoskäsittelyn.
Juttu on surkuhupaisa, mutta se ei poliisin toimintakulttuurin ja poliisin selkärangattomuuden edustavana esimerkkinä pelkästään naurata.

Ajoin itse päivittäin tuolla tietyömaalla, ja Paateron 160 prosentin ylinopeus on ollut olosuhteet tuntien tyrmistyttävän piittaamatonta tieturvallisuuden vaarantamista.

Hänen virka-asemansa takia ajolupaa ei tien päällä otettu pois eikä sakkoja annettu ollenkaan.
Pelkästään hyvät päivänjatkot ja matka jatkui samalla kiireellä kokoukseen Jämsään.
Juttu vuoti julkisuuteen ja paikallinen päivälehti kirjoitti siitä ansiokkaan pohdiskelevasti myös asian yleisen merkityksen näkökulmasta. Lehti lanseerasi tuolloin poliisin omia rikoksia suosivan kulttuurin käsitteet "lumetutkinnasta", poliisin "lumetodellisuudesta" ja poliisrikosten "paateroinnista."

Julkisuus vei asian jatkokäsittelyyn ja sekä Paatero että kangasalainen konstaapeli saivat lopulta pienet sakkorangaistukset.

Ylijohtajan esiintymisen ja hänen lausumiensa ympärillä tulee aina leijumaan vastaukseton kysymys, kuinka monta muuta vastaavalla tavalla julkisuudelta piiloon jäänyttä paaterointiin pysähtynyttä läpi sormien katsomista ylijohtajan omissa rikkeissä ja ehkä vakavissakin rikoksissa on tehty.

Yhteiskuntakehityksen kannalta vakavinta on, että jokaisena kertana, kun Paatero pyrkii julkisuudessa hämmästyttävänkin avoimesti - niin kuin nyt on toistuvasti nähty - peittelemään alaistensa rikosepäilyjä ja estämään mahdollisuudenkin niiden ulkopuoliseen tarkasteluun rikosepäilyn näkökulmasta, hän antaa esimiehen asemassaan ja esimiehen esimerkillään voimakkaan viestin koko kentälleen siitä, miten hän edellyttää ja oikeuttaa omien virheiden ja rikosten sattuessa kenttäväkensä toimimaan.

Näin toimiessaan hän rakentaa ja syventää poliisitoimemme epärehellisyyttä ja selkärangattomuuden kulttuuria.

Ymmärtääkö hän itse, mitä tekee?
Jos ymmärtää, niin ketä varten hän toimii näin, kuka haluaa ja tarvitsee tätä kehitystä?

Anonyymi kirjoitti...

Poliisirikoksia kuten muitakin rikoksia tutkitaan huonosti. Osittain se johtuu myös lyhyestä, mutta samalla vähän sekavasta esitutkintalaista. Ja sitten on se käsittämätön ajattelutapa - oikeustieteessä ja käytännössä - että esitutkinnassa tehdyt virheet voidaan korjata tuomioistuimessa. Kun rikosprosessi katsotaan kokonaisuutena, niin ymmärrän,että esimerkiksi kuulemisvirhe ei rasita tuomiota, jos henkilöä on kuultu tuomioistuimessa, vaikka niin ei olisi esitutkinnassa tapahtunutkaan. MUTTA esitutkinta on toimitettu vastoin lakia, mistä esitutkintaviranomaiselle kuuluu virkavastuu ja sitä ei pitäisi sivuuttaa.

Paateron tapauksessa on kyse tiedosta ja sen pimittämisestä. Joskus esitutkinta-aineisto myös rikastuu - huumausaineen käyttörikoksesta epäilty pikkupoika käytti kuulustelussa narkkarislangia, jota ei kuitenkaan edes ymmärtänyt. Kuulustelija laittoin sanat pojan suuhun - eikä taidettu noudattaa edes alaikäisiä koskevia kuulustelun muotomääräyksiä. Käräjillä sitten ihmeteltiin, mihin pojan sanavarasto oli kadonnut.

Olen aika monenlaisia organisaatioita nähnyt, mutta missään totuus ei ole niin halpa kuin se poliisissa on(ei koske siviilityöntekijöitä). Siellä on pieni vähemmistö, jotka suojelevat itseään ja toisiaan 'subjektiivisilla totuuksilla' ja pyrkyröivät valheiden avulla. Ymmärrän niiden poliisimiesten turhautumista, jotka kuvittelivat tulevansa sinivalkoiseen organisaatioon, kun he huomaavat, mitä peli oikeasti on.

Poliisissa on valitettavan paljon päällystöä, jolla on haruksessa pelkkä nahka ilman fyllinkiä. Säälittävin tapaus on, kun ylikomisariota korkeammalla statuksella oleva henkilö hävisi auktoriteetissaan alaiselleen vanhemmalle konstaapelille. Ei hätää - hän pelasti kasvonsa levittelemällä niitä subjektiivisia totuuksia. Mielestäni hänen olisi pitänyt lähteä hommiin, joihin se oma auktoriteetti olisi riittänyt.

TCZ kirjoitti...

Muutama pointti aselaista. Itse Paatero totesi 12.3 MTV3:lla, "ettei millään aselain muutoksilla voida estää koulusurmien tapaisia tekoja". No miksi sitten ollaan ehdoin tahdoin säätämässä lakia, joka ei edistä millään tasolla yleistä turvallisuutta mutta luo sitävastoin turhaa byrokratiaa ja kuormittaa (mm. määräaikaiset aseluvat) poliisin lupahallinnon tukkoon? Esitykset "harrastuksen todentamisesta" ovat epärealistisia. Suomessa on kerran vuodessa talvi, jolloin useat radat ovat kiinni. Ampuja voi olla pitkää päivää tekevä yrittäjä, sairastua, rakentaa talon, saada perheenlisäystä. Ei silloin ehdi harrastamaan edes sitä "kahta kertaa kuussa", kuten esitetään.

Ampumaseuroilla ei ole resursseja esitettyihin koulutus- ja valvontatoimiin eikä monella seuralla aseitakaan. Lisää kritiikkiä esityksen epäkohdista voi lukea SM:n Ota kantaa- palautesivulta:
http://www.otakantaa.fi/forum.cfm?group=405&id=&ref=Kaikki%20keskustelut
Siellä tämä epämääräinen esitys hajoaa sirpaleiksi kuten savikiekko radalla. Varsinkin loppupuolella on erittäin ansiokkaita asiantuntijoiden kommentteja.

Miksi lakia valmistelleeseen tärkeimpään työryhmään ei huolittu ainottakaan alan sidosryhmien edustajaa? Miksi esitys valmisteltiin julkisuudelta salassa? Miksi oikeuskanslerin jatkuvia varoituksia huonosta lainvalmistelusta ei oteta todesta? Miksi EU:n asedirektiiviä tulkitaan tahallaan väärin? Miksi aselakiin ei syksyllä -07 tehty NRA ry:n esittämiä kiristyksiä koskien ensikertalaisen luvanhakua ja poliisin oikeutta päästä käsiksi hakija mt-historiaan? Miksi nykyistä lakia ei voida vain täydentää näillä sekä EU:n minimivaatimuksella äänenvaimentimien rekisteröinnistä?

Meillä on ollut ihan hyvä, erittäin yksityiskohtainen aselaki tiukkine hankinta-, hallussapito- ja säilytysvaatimuksineen jo vuodesta 1998. Riittäisi, että sitä kaikki noudattaisivat (koskee myös lupaviranomaisia).

PS. Lakia yritetään saada läpi "sattumalta" juuri ennen kansanedustajien kesälomia? Verratkaapas tähän juttuun:
http://www.nra.fi/arkisto/090217-asejaera5_96.html

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kaksi kiittää anonyymi kolmea mielenkiinnosta ja täsmentää, että juuri näin.

Syyttäjän menettelyssä tuossa esimerkkitapauksessa näyttää olleen kyse vakavan poliisirikosarjan huomattavan räikeän tutkintarikoksen "ennaltaehkäisevästä lumetutkinnasta".

Muodollisen oikeellisuudenkaan päälle ei välttämättä ihan voi mennä vannomaan.
Asianomistaja oli saatuaan jälkikäteen tiedokseen valmiin päätöksen syyttäjän tekemästä tutkintarikoksen esitutkinnan aloittamista koskevasta tarkastelusta, jossa hänet on merkitty asianomistajaksi, pyytänyt kahdesti kirjallisella menettelyllä, että asiassa tehtyä viranomaisten keskinäistä tarkastelua täydennettäisiin myös hänelle kertyneellä tutkintarikoksen rikosnäytöllä, koska on kyse huomattavan vakaviin seurauksiin johtaneesta ja syyttäjän jo havaitsemaa paljon laajempana taltioituneesta lähikollegan poliisirikoksen esitutkinnan "petaamisesta".
Perusteluna pyynnölle asianomistaja on esittänyt, että "täysivalotuksinen" tarkastelu ja mahdollisesti tuomittava rangaistus voisivat ohjata poliisia lainmukaisempaan menettelyyn kollegoiden rikosten tutkinnassa, ja näin ehkä säästettäisiin jatkossa ainakin avuttomimpia mustasukkaisuusväkivallan uhreja prosessivaiheen lisävahingoilta, kustannuksilta ja kärsimyksiltä.
Erityisen pahoiteltavana poliisitoimen kulttuurin ilmiönä asianomistaja on pitänyt sekä alkuperäisen poliisirikossarjan että tutkintarikoksen kohdalla viranomaislähtöisesti ja "puolivalotuksella" tehtäviä näennäistutkintoja".
Pahoiteltavana siksi, että näillä samalla kun häikäilemättömänkin lainvastaisin keinoin peitellään poliisirikoksia, luodaan pintatasolla samalla lumekuvaa rikkeisiin reippaasti tarttuvasta organisaatiosta.

Asianomistajan syyttäjälle kahdesti esittämään perusteltuun pyyntöön ei ole annettu mitään vastausta.

Yleisellä tasolla on tietysti ongelmallista, jos lähdemme siitä, että syyttäjä voi poliisirikoksissa ja niiden tutkintarikoksissa aina todeta viranomaislähtöisesti ennalta ja ilman asianomistajan näyttöä ja kuulemista ETL 4.1.§ nojalla vapaasti harkiten, että poliisin rikos tai poliisirikoksen tutkintarikos on kokonaisuutena arvioiden vähäinen eikä siitä ole odotettavissa sakkorangaistusta enempää.
Jos täysin vapaa, tasapuolisuutta ja yksilöityjä perusteluja edellyttämätön tutkinnanjohtajan esitutkinnan aloittamisvaiheen harkinta todetun rikoksen vakavuudesta ja odotettavasta rangaistuksesta hyväksytään näin, eikö tämä tarkoita tuomarivallan ottamista syyttäjälle ja että rikostutkintaa laajan rangaistusskaalan rikoksista, kuten poliisin tutkintarikosten luonteisista virkarikoksista, ei tarvita lainkaan?

On ihan totta yhden viimeisimmistä anonyymeistä kirjoittama, että esitutkintalaki on väljäksi kirjoitettu ja sekavakin.
Kuten blogisti aluksi ja useat anonyymit tässä kirjoittavat, poliisin toiminnan moraaliin ja lainmukaisuuteen liittyy kuitenkin sen yhteiskunnallisen peruspilariluonteen ja suurten valtaoikeuksien vuoksi aivan erityisiä ja osin myös laissa erikseen mainittuja vaatimuksia, jotka tulisi huomioida poliisirikosepäilyjen
ETL 4.1.§ mukaisessa kokonaisarvioinnissa, vaikka rikosnimikkeenä Paateron nyt esillä olevissa laiminlyönneissä tai kenen tahansa poliisin kyseenalaisissa toimissa lähdettäisiin yleisestä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Asser Salo kirjoitti...

Ruotsissa sikäläinen oikeuskansleri nostatti pienoisen myrskyn vesilasissa esittämällä suorassa radiohaastattelussa, että kansalaisten oikeusturvalle yhden uhan muodostavat poliisit, jotka todistajina toimiessaan valehtelevat saadakseen joko kollegan vapautetuksi tai (tuolla kertaa) syyttömän vastaajan tuomituksi.

Vaikka edelleen jossakin määrin vieroksun yksittäisen komisarion syyttämistä, olen vähitellen tullut siihen tulokseen, että oikeudenkäynti, jossa asia tutkitaan laarin pohjia myöten, on perusteltu.

OKa Jonkka voisi Suomessa jatkaa muutenkin siitä, mihin poliisin sisäisen laillisuusvalvonnan raporttia laatiessaan jäi. Raportin yksi lopputulos muistaakseni oli, että poliisi toimii eräissä asioissa kovin "harmailla vyöhykkeillä". (Luultavasti yksityishenkilöiden operoimista samalla tavalla nimitettäisiin kaunistelematta "rikolliseksi".)

Mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Siksi erityisesti poliisiylijohtajan toimintaa sietäisi selvittää, raporttien laatimisen sijasta virkarikosesitutkinnassa. Minkä takia Paatero saa ylipäänsä jatkaa virassaan?

Anonyymi kirjoitti...

Poliisihallinnossa liikkui aikoinaan hevosmiesten tietotoimiston faktana tieto, että Liikkuva poliisi olisi sisäisten riitojen takia käräyttänyt Salmisen virka-autolla ajelusta.

Paaterolle ei ole samaa samaa riskiä, koska hän mielistelee ja kehuskelee kaikkia. Näin ollen eipä taida Paateron unohduksen seuraamuksen konkretisoitua hänelle virkavastuuna - taikka ainakin tutkinnassa sitten tuo vastuu saataisiin tehokkaasti häivytettyä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta on aika uskomatonta, jos poliisirikosten tutkinnassa tosiaan ilmenee sellaista välinpitämättömyyttä, pilkallisuutta ja suorastaan lainvastaisuutta, josta edellä olevissa kommenteissa on kerrottu. MIkä tähän neuvoksi?

Kaikista epäilyttävistä tapauksista olisi syytä kertoa asianomaisen tutkinnanjohtajan esimiehille eli valtakunnansyyttäjänviraston poliisitutkintarikostutkinta-asioista vastaavalle valtionsyyttäjälle tai suoraan valtakunnansyyttäjälle. VKSV:n tehtävänä on selvittää, miten asiat po. suhteessa ovat. Poliisirikosasioiden esitutkinnanjohtajuushan on keskitetty valtakunnassa vain tietyille syyttäjille, ja luultavasti VKSV määrää tapaus kerrallaan asianomaisen poliisirikosasian tutkinnanjohtajan.

Minusta olisi parasta, että poliisirikosasioiden tutkinnanjohto keskitettäisiin kokonaan ja suoraan VKSV:oon, johon perustettaisiin erityinen osasto näitä asioita varten. Muuten tilanne tuskin korjaantuu.

Matti Kuusimäki huutaa tietysti heti, että ei ole resursseja ja että nykyisiäkin virkoja lakkautetaan, mutta kyllä valtakunnansyyttäjän pitää pystyä lyömään nyrkkiä vaikka valtioneuvoston tai pääministerin virkahuoneen pöytään lisäresurssien saamiseksi! Tämä koskee muutoinkin ainaista resurssipulaa, josta vain valitellaan vuodesta toiseen - eikä mitään merkittävää parannusta tapahdu. Valtakunnansyyttäjän pitää kyllä saada oikeusministeriö ja maan hallitus vakuuttuneiksi lisäresurssien tarpeesta.

Anonyymi kirjoitti...

... joo joo. Ongelmana ei ole se, kuka hoitaa tutkinnanjohtamisen. Vaikka sitten VKSV, mutta olennaisin kysymys on, mistä löytyy osaavia tutkinnanjohtajia.

Syyttäjät ovat aina saaneet eteensä valmiin esitutkintapöytäkirjan, jossa on valmiina rubriikit ja asianosaiset. Tutkinnanjohtaja joutuu sen sijaan hahmottamaan jostain epämääräisestä tapahtumasta, voiko siinä olla rikosta ja ketkä henkilöt asiaan liittyvät. Sitten on vielä se tutkintataktinen osaaminen. Syyttäjät tutkinnanjohtajina eivät osaa edes tavata sitä esitutkintalakia. Laki kun sisältää yleisiä periaatteita, joita ei syyttäjäakatemiassa opeteta.

VKSV:n A-P Koivisto on syyttäjänä varmasti VKSV:n fiksuimpia, mutta hänen tutkinnanjohtamisestaan kanteli joukko huumausainepoliisin henkilökuntaa. Mukava nähdä, mikä on lopputulos. Jos A-PK töppäsi, niin sitten voi perustellusti kysyä, kykeneekö kukaan syyttäjäorganisaation työntekijöistä hoitamaan tutkinnanjohtamisen kuten laki edellyttää. Tutkintataktinen viisaus on sitten oma lukunsa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, poliisithan ovat iät ja ajat väittäneet, että esitutkinnan johtaminen olisi aina niin vaativaa työtä, ettei siihen pysty syyttäjäkoulutuksen saanut juristi, vaan ainoastaan poliisikoulutuksen saanut ei-juristi.

Eiköhän tuossa väitteessä ole aimo annos liioittelua. Juuri poliisirikosasiat ovat useimmiten niin helppoja, ettei syyttäjällä voi olla niiden johtamisessa juurikaan ongelmia. Ajatellaanpa esimerkiksi vain tätä Kauhajoen komisarion epäiltyä virkarikosjuttua; mitä vaikeutta sen johtamisessa olisi voinut olla!

Eri asia on sitten syyttäjä-tutkinnanjohtajien ammattietiikka ja moraali poliisimiesten virkarikosjutuissa. Tästähän syyttäjiä on nähdäkseni kommenteissa juuri arvosteltu.

Poliisirikosasioista on muuten julkaistu PAKK:n julkaisusarjassa vuonna 2007 Marko Viitasen tutkimus, Viitanen on väitellyt tutkimuksellaan oikeustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa, hänen työnohjaajansa oli prof. Raimo Lahti. Tutkimus perustuu noin 500:aan poliisirikosasian tutkintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui taas asianomistajuus. Tässä Paateron 'salailussa' asianomistajina ovat sen jutun asianomistajat, johon tällä salailulla olisi ollut tai voinut olla vaikutusta eli surmattujen omaiset.

Jos joku heistä pottuuntuu tarpeeksi, niin saattaa olla taas uusi käänne Kauhajoen lakituvassa odotettavissa. Mitenkähän se menisi - kaippa poliisiylijohtaja pääsisi siihen komisarion viereiseen syytettyjen pulpettiin istumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pelkkä juristikin voi johtaa esitutkintaa, kunhan tekee sitä päätoimisesti työkseen. Syyttäjän identiteetillä varustettu sivutoiminen tutkinnanjohtaja ei oikein saa mitään tehtyä oikein.

Professori Matti Tolvanenkin tietää entisenä konkarisyyttäjänä, että homma ei vaan syyttäjillä skulaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ammattitaidoltaan heikoilla syyttäjillä ei skulaa mikään, ei edes syyttäminen! Sehän on nähty käytännössä monen monituisia kertoja.

Minä olen edustanut aina - ja edustan edelleen - kantaa, jonka mukaan syyttäjän pitäisi johtaa esitutkintaa, siis kaikkien rikosten esitutkintaa, heti, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta. Tällainen järjestelmä on ollut Ruotsissa käytössä jo yli 50 vuotta, eikä järjestelmää ole ehdotettu muutettavaksi vieläkään.

Syyttäjän pitäisi esitutkinnan johtajana vastata mm. tutkinnan ripeydestä ja laillisuudesta. Syyttäjä esiintyisi pakkokeinoasioissa tuomioistuimessa, ei poliisi, kuten Suomessa tapahtuu. Tietenkin asia vaatisi syyttäjien koulutusta, mutta jos mainittu järjestelmä olisi otettu käyttöön rikosprosessiuudistuksen yhteydessä 1997, olisi maassa nyt hyvin esitutkinnan johtamiseen koilutettu syyttäjistö,

Tämä ehdotusta, jota mm. OM:n rikosprosessiuudistusta valmistellut työryhmä esitti mietinnössään, ei haluttu syyttäjien ja poliisien taholla hyväksyä, ja tulokset ovat nyt nähtävissä. Esitutkinta tahtoo vähänkin vaikeissa asioissa kestää ikuisuuden, ja syyttäjä tutustuu asiaan vasta valmiin esitutkintapöytäkirjan saatuaan. Tämä viivästyttää asiaa ja vaikuttaa suuresti rikosprosessin kokonaiskestoon, josta Suomi on saanut EIT:lta kymmeniä langettavia tuomiota.

Tuomioistuimessa kuitenkin juuri syyttäjä vastaa esitutkinnassa mahdollisesti ilmenevistä puutteista ja virheistä - vaikka hän ei käytännössä edes osallistuisi esitutkintaan millään tavalla!

VKSV:ssa on pohdittu hirmuinen määrä työtunteja sitä, millä tavalla syyttäjä osallistuisi esitutkintaan ja "ohjaisi" sitä, muttei kuitenkaan vaan vahingossakaan johtaisi tutkintaa. Vaikka lakiin on saatu asiasta pykälä tai pari, laki ei tunnu käytännössä toimivan, koska pykälät eivät ole syyttäjiä mitenkään velvoittavia. Poliisit eivät halua syyttään tulevan mukaan "ronkkimaan" asioita, eivätkä syyttäjät halua tyrkyttää itseään mukaan esitutkintaan.

Asiat olisivat toisin, jos ammattitaitoinen syyttäjä johtaisi esitutkintaa. Taitavien syyttäjien johdolla homma skulaisi ja esitutkinta olisi paljon ripeämpää ja laillisempaa kuin nykyisin.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti argumentoi ikään kuin Ruotsi olisi jonkinlainen mallimaa rikosasioiden tutkinnanjohtamisen järjestämisessä. Itse olen ollut Ruotsissa mukana, kun syyttäjä johtaa sitä tutkintaa. Omat havaintoni olivat, että systeemi ontuu. Ilmapiiri kokouksissa oli tosin hyvä eikä samanlaista kukkoilua esiintynyt kuin Suomessa - täälläkään syyttäjällä ei välttämättä ole tutkintapalavereissa mitään sanottavaa itse asiasta, mutta syyttäjä jaksaa korostaa rooliaan. Jutun tutkintahan ei millään VKSV:n käsikirjoittamilla roolileikkirepliikeillä etene. Mutta sinne Ruotsiin. Syyttäjät siellä eivät ole innostuneita roolistaan - poliisikaan ei pidä systeemiä hyvänä. Se viivästyttää tutkintaa ja valitettavasti myös niiden pakkokeinojen oikea-aikaista suorittamista, joilla on ratkaiseva merkitys jutun selvittämisessä.

Yhteiskuntatieteilijän kognitiivisen oppimisen termein: syyttäjä ei ole kontaktissa tarvekentän kanssa, mutta poliisi on. Päätöksenteko pitää suorittaa siellä, missä kontakti sijaitsee. Tiedän esimerkiksi tilaneen, jossa syyttäjä halusi karsia kokonaan viranomaismenettelyn ulkopuolelle noin 100 huumausaineen - nimistä päätellen 12 - 18 vuotiasta - ostajaa, myyjälle kun saatiin 10 vuoden tuomio kahden päivän poliisityöllä. Kyllä viranomaisinterventio on joskus välttämätön nuorten huumausainekokeilujen lopettamiseksi.

Ruotsin rikoslakirikosten selvitysprosentti on 5 - Suomessa 50 (pl. liikennerikokset). Osa tästä erosta selittyy Ruotsin tutkintatehoja syövästä tutkintajohtojärjestelyistä. Mikä siinä Ruotsin systeemissä on lopputuloksen kannalta parempaa?

Ritva Santavuori sanoi television prostituutiokeskustelussa kansanedustaja Outi Ojalalle: "Hm - ei edes tunne yhtään prostituoitua, mutta tulee tänne esittämään asiantuntijaa." Tästä voinemme kaikki ammentaa viisautta myös itsellemme.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin esittämät väitteet ja kauhuskenaariot ovat kovin, kovin tuttuja. Niihinhän suomalaiset poliisit ovat aina turvautuneet, kun on puhuttu siitä, pitäisikö syyttäjän johtaa esitutkinta kuten Ruotsissa. He tietävät kokemuksesta ja ovat voineet luottaa siihen, että kun näitä epäväitteitä huudellaan riittävän kovalla (poliisi)äänellä, poliitikot ja päättäjät pelästyvät alkavat uskoa niihin.

Tosiasia kuitenkin on, että Ruotsissa syyttäjäjohtoinen esitutkinta on ollut käytössä kuutisenkymmentä vuotta, eikä tiettävästi koskaan ole esitetty, ei poliisien, syyttäjien eikä minkään muunkaan tahon toimesta, että syyttäjäjohtoisesta järjestelmästä tulisi luopua. Luotan kyllä enemmän näihin virallisselvityksiin ja ruotsalaisiin komitean mietintöihin, kun joidenkin suomalaisten poliisimiesten yksittäisiin ja hajanaisiin "matkakertomuksiin" vierailuistaan ruotsinmaalta.

Ruotsalaisten virkaveljien kanssa käydyissä kapakkakeskusteluissa voidaan toki puhua yhtä ja toista, mutta niitä ei tietenkään pitäisi ottaa täydestä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ilta-Sanomissa on uutisoitu ja kommentoitu aika laajasti tapaus Mikko Paateroa eli sitä, miten ja miksi Paaterolle Kauhajoen koulusurmien jälkeisenä päivänä eli 24.9.-08 lähetetty sähköpostiviesti, jossa kerrottiin, että viestin lähettäjän veli oli jo päiviä ennen surmapäivää lähettänyt Haapajärven poliisille varoituksen koulusurmaajan uhkaavasta käyttäytymisestä, ei edennyt poliisirikosjutun tutkijoille.

I-S:n keskiviikon 6.5. numerossa on haastateltu Mikko Paateroa, joka myönsi, että hän oli saanut kyseisen sähköpostiviestin vinkkaajan veljeltä koulusurmien jälkeisenä päivänä. Paatero ei kuitenkaan kertomansa mukaan muista, miten hän viestin kanssa menetteli, Kauhajoen koulusurmien jälkeiset päivät kun olivat olleet "yhtä hässäkkää."

Paatero kertoi, että hän ei hoida yleensä vihjeasioita sähköpostilla. Jos tieto torstain viestistä on lähtenyt eteenpäin, Paatero oli kertomansa mukaan ilmoittanut siitä puhelimitse. - Miksiköhän I-S:n jutussa puhutaan "torstain vinkistä?" Kauhajoen poliisihan puhutteli Matti saarta maanantaina 22.9. ja Saari toteutti aikeensa seuraavana päivänä tiistaina 23.9. "Vinkkaajan veli" puolestaan lähetti viestin Mikko Paaterolle seuraavana päivänä eli keskiviikkona 24.9., jolloin viesti on myös päivätty.

Paateron mukaan (I-S 6.5.) Kauhajoen ampumistapauksen jälkeen hänelle tuli sähköpostiviestejä "suunnaton määrä." Niitä sitten seulottiin "enemmän tai vähemmän", kertoo Paatero. - Kukahan seuloi ja millä perusteella, seulottiinko "vinkkaajan veljen" viestikin ja miksi?

Paaterolle on I-S:n jutun mukaan "kerrottu", että torstain vihje - taas tässä kummittelee "torstai" - mainitaan itse kouluammuskelua koskevaa tutkintaa koskevassa aineistossa. Sen sijaan syyttäjävetoisessa - tutkinnanjohtajana toimi kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma - poliisirikosasian tutkinnassa se ei ollut "tullut esiin."

Tässä näyttäisi olevan mysteerin ratkaisu: Mikko Paaterolle 24.9. (siis keskiviikkona) tullut "vinkkaajan veljen" viesti ("Soitin tänään 1986 syntyneelle veljelleni, joka on ollut Saaren rinnakkaisluokalla sekä ammattikoulussa eri linjalla samoihin aikoihin. Veljeni oli soittanut puhelimella poliisille jo viikko sitten Matti Saaresta, mutta oli kokenut soittonsa turhaksi"). - Myöhemmin on ilmennyt, että tuo pyhäjärveläinen vinkkaaja (Matti saaren koulutoveri siis) ei ollut soittanut Saaresta poliisille, vaan jättänyt Haapajärven poliisille nettivihjeen.

Viesti, siis tämä vinkkaajan veljen viesti - on kieltämättä hieman epämääräinen, mutta sisäministerin poliisiosastolla, jonne viesti oli Mikko Paateron osoitteella lähetetty, sitä ei kuitenkaan katsottu niin epämääräiseksi, että se olisi seulottu kokonaan pois aineistosta.

Viesti meni vain väärään paikkaan eli esitutkinta-aineistoon. Viesti toimitettiin kyllä koulusurmien "poliisivetoiseen" tutkintaan, mutta sitä ei toimitettu "syyttäjävetoiseen" poliisirikostutkintaan, jossa tutkittiin Kauhajoen poliisin epäiltyä virkarikosta.

MIksi näin? Kysymys on oleellinen, sillä onhan selvää, että ko "vinkkaajan veljen" Mikko Paaterolle lähettämä viesti liittyi nimenomaan poliisien Matti Saaren aseen hallussapitoa ja sen poisottamista koskevaan menettelyyn, ei itse koulusurmiin.

En usko, että polisin ylimmässä johdossa SM:n poliisiosastolla oltaisiin niin tumpeloita, että siellä ei olisi osattu nähdä, mihin asiaan viesti liittyi ja minne se olisi ollut toimitettava.

En voi päätyä muuhun kuin siihen lopputulokseen, että kyseinen viesti on haluttu jättää tarkoituksella poliisirikosasian tutkinnan ulkopuolelle. Jokainen arvannee syyn tähän, nyt pitää vain tutkia, kenen määräyksestä tai toimesta viesti lähetettiin "väärään paikkaa" ja salattiin poliisirikosasian tukinnasta.

Mikko Paatero lausui I-S:lle 6.5., että hän ei "tiedä", voidaanko poliisiviranomaisia epäillä kollegansa suojelemisesta, koska asia (siis vinkkaajan veljen viesti) on mainittu "toisessa pöytäkirjassa" (siis itse koulusurmien tutkintaa koskevassa esitutkintapöytäkirjassa). Kyse on siitä, miksi viesti ei ole "siirtynyt" toiseen pöytäkirjaan.

Paateron selitys ei kelpaa. Kyse on nimenomaan siitä, miksi hän tai hänen alaisensa ministeriössä ei lähettänyt viestiä alun perin oikeaan tutkintaan ja "pöytäkirjaan". Koska viestiä ei seulottu heti pois, Paatero ja hänen alaisensa ymmärsivät, että viestillä voi olla merkitystä tutkinnassa. He ovat myös tienneet tai heidän olisi ainakin tullut korkean koulutuksena ja pitkäaikaisen kokemuksensa perusteella tietää ja helposti ymmärtää, mihin tutkintahaaraan viesti liittyi.

Viesti oli selvästikin tärkeä todiste juuri poliisirikosasiassa, mutta sinne viestiä ei "jostakin syytä" haluttu toimittaa.

Vinkkaajan veli halusi kertomansa mukaan (I-S 6.5.) Paaterolle lähettämällään viestillä testata poliisin toimintaa, koska poliisi oli julkisuudessa kertonut, että he suhtautuvat vakavasti poliisirikosasian tutkintaan."Motiivini oli testata, pitääkö se (poliisi vakuuttelu) paikkansa. Siksi laitoin Paaterolle viestin."

Testin tulos osoittaa, että poliisin vakuuttelu vakavasta suhtautumisesta tutkimustyöhön ei valitettavasti pitänyt paikkansa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paatero sanoo (H-S 7.5.), että varoitusviestiä, jolla hän tarkoittaa itse saamaansa viestiä vinkkaajan veljeltä, "ei ole tahallisesti pimitetty esitutkinta-aineistosta." Paateron mukaan "viesti olisi joka tapauksessa tullut julki, koska se kirjattiin toiseen esitutkinta-aineiston,", puolusteli Paatero omaa menettelyään.

Hyvähän sitä aina jälkiselittelyjä keksiä ja tuputtaa lehdistölle ja yleisölle oman nahkansa pelastamiseksi.

Fakta on se, että poliisilijohtajalle surmapäivän jälkeisenä päivänä saapunutta viestiä ei koskaan lähetetty komisarion epäiltyä virkarikostutkintaa suorittaville tutkijoille, ei Paateron omasta toimesta, ei sisäministeriön polisiosastosta eikä myöskään Paateron mainitsemasta "toisesta esitutkinta-aineistosta" eli itse koulusurmien tutkintaa johtavalta tutkintaryhmältä.

Toisin kuin Paatero väittää, viesti ei "joka tapauksessa" tullut ilmi, sillä se ei sisälly poliisirikostutkinnan esitutkinta-aineistoon. Sillä, että viesti toimitettiin väärään paikkaan eli itse surmien tutkintaa koskeneeseen tutkintaan, ei ole po. suhteessa mitään merkitystä, sillä viesti hautautui tuohon tutkinta-aineistoon, kun sitä ei lähetetty edes sieltä oikeaan osoitteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

"viesti olisi joka tapauksessa tullut julki, koska se kirjattiin toiseen esitutkinta-aineiston"

Viestiä ei ole kirjattu mihinkään esitutkinta-aineistoon. On ollut täysin sattumanvaraisten seikkojen seurausta, että viesti on tullut julkisuuteen ja myöhemmin osaksi laillista oikeudenkäyntiaineistoa.

Anonyymi kirjoitti...

Joitakin vuosia sitten Paateron johtamalle poliisihallitukselle osoitettiin selvityspyyntö silloisen Pirkanmaan poliisilaitoksen rikostutkinnan toimintatavoista rikossarjassa, johon kuului useita kymmeniä yhteen asianomistajatahoon kohdistettuja omaisuus- ja muita rikoksia. Pirkanmaan poliisilaitos kieltäytyi selvittämästä loppujen lopuksi ainoatakaan noista rikoksista.

Ainut toimi, jonka poliisi suostui kymmenistä rikoksista tehtyjen rikosilmoitusten perusteella tekemään, olivat tutkinnan keskeyttämispäätökset. Ne perusteltiin säännönmukaisesti yleensä sillä, että rikoksen tekijää ei ennalta tiedetä. Silloinen Pirkanmaan poliisilaitos viestitti siis toistuvilla tutkinnan epäämispäätöksillään rikosten uhreille, että näiden tiedossa on oltava rikoksentekijä jo ennen esitutkinnan käynnistämistä. Kieltämättä hyvin mielenkiintoista virallislähteiden tulkintaa.

Pyysimme poliisihallitusta selvittämään paikallispoliisin toimintavat saadaksemme edes jonkinlaisen asianmukaisen käsityksen oudoksi kokemastamme viranomaisen toiminnasta.

Vaan kuinkas siinä sitten kävikään. Paateron johtama poliisihallitus tulkitsi selvityspyyntömme hallintoasiaksi ja käänsi sen käsiteltäväksi itselleen Pirkanmaan poliisilaitokselle. Voitte arvata, että Pirkanmaan poliisilaitos linjasi itseään koskevan kantelun kaikilta osin aiheettomaksi ja oman toimintansa kaikilta osin asianmukaiseksi.

Rikossarja on jatkunut tämänkin jälkeen säännönmukaisesti - nyt jo yli puolenkymmentä vuotta - ja asianomistajina meillä on nykyisin selkeä ja looginen käsitys sen tekijätaustastakin. Poliisi on ilmoittanut, ettei se halua kuulla tiedoistamme ja käsityksistämme. Kieltämättä erikoista, kun käsittääksemme poliisin tehtävä on tutkia rikoksia ja koska poliisi on aiemmin antanut ymmärtää ettei se tutki täällä rikoksia, joiden tekijästä ei ole tietoa tai vähintään näytöksi riittävää epäilyä ennen esitutkinnan käynnistämistä.

Poliisi on tehnyt toiminnallaan eli toimimattomuudellaan käytännössä luvallisiksi asianomistajaan kohdistetut jatkuvat, vuosien sarjana jatkuneet omaisuus-, ilkivalta- ja muut rikokset. Poliisihallituksen toimintaohjeita lukiessa herää monia kysymyksiä pirkanmaalaisten poliisien toiminnasta - lain kirjaimen sisällöstä puhumattakaan.

Valitettavasti luottamus poliisiin on mennyt. Niinhän se on - että kullakin on intressinsä - myös poliiseilla. Siitä ei tosin ihan helposti ota selvää, mitä ne heidän intressinsä ovat loppujen lopuksi esimerkiksi kuvaamassani tapahtumasarjassa.