Asekätkentäjutun syytettyjä poistumassa oikeudesta tuomion jälkeen, ensimmäisenä ev. Nihtilä, neljäntenä
suikka päässä ev. ltn. Haahti.-
Kuva R. Ahtokarin kirjasta Asekätkentäjuttu (1971)
1. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomionsa laajassa, monissa lehdissä jopa Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi mainostetussa oikeusjutussa. Kyse oli rakennusalan veronkiertojutusta (puhutaan "kuittikauppajutusta"), jossa käräjäoikeus tuomitsi 85 ihmistä rikoksista, heistä 44 tuomittiin vankeuteen (joko ehdottomaan tai ehdolliseen) ja 40 sakkorangaistukseen. Kymmenen syytetyn osalta kaikki syytteet hylättiin, myös rangaistukseen tuomittujen osalta hylättiin osa heihin kohdistuneista syytteistä.
2. Kovin rangaistus oli viisi vuotta vankeutta, johon tuomittiin yksi syytetyistä, seuraavaksi kovin rangaistus oli 4 vuotta 10 kk vankeutta ja "pronssitilaan" riitti 4 vuoden vankeusrangaistus ja neljä syytettyä tuomittiin kukin kolmen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Hämmästystä herättää se, että ketään näistäkään tuomituista ei määrätty vangittavaksi, vaikka laki lähtee sitä, että yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen tuomittu on pääsääntöisesti vangittava. Tuomitut velvoitettiin korvaamaan verottajalle rikoksilla aiheutetuista vahingoista lähes 6 milj. euroa.
3. Kuittikauppajutun pääkäsittely aloitettiin käräjäoikeudessa toukokuussa 2007 ja se kesti kesäkuuhun 2008. Mutta tämän jälkeen oikeus pohti tuomiotaan peräti 11 kuukautta, mikä on hämmästyttävää; yksi syytetyistä ehti kuolla prosessin aikana. Pääkäsittelypäiviä kertyi lähes 100. Lehtitietojen mukaan ko. kuittikauppajuttu oli "yli tuplasti laajempi" kuin Oulun käräjäoikeudessa noin vuosi sitten ratkaistu ns. Riihi-Säätiön rikosjuttu, jossa muistaakseni kaikki syytteet hylättiin.
4. Käräjäoikeuskäsittelyä edelsi syyteharkinta ja sitä puolestaan laaja esitutkinta, jonka kestosta ei ole täyttä selvyyttä, mutta joka lienee vienyt aikaa 3-4 vuotta. Useilla syytetyillä oli puolustaja tai avustaja, joille maksettiin käräjäoikeuden päätöksellä valtion varoista palkkioina päämiestensä avustamisesta yhteensä noin 1,2 milj. euroa.
5. Helsingin käräjäoikeus julkaisi jutusta ja sen käsittelystä tiedotteen, ja käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen esitteli tiedotustilaisuudessa jutun laajoja pöytäkirjoja ja yli tuhatsivuista tuomiota. Laamanni haastateltiin tv:ssä, jossa hän jyrähteli, että "Suomi ei ole enää oikeusvaltio." Takkunen tarkoitti yleensä rikosjuttujen kohtuuttoman pitkiä käsittelyaikoja. Tämän takia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut muutaman viime vuoden aikana Suomelle useita kymmeniä langettavia tuomioita ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.
6. Laamanni Eero Takkunen, jonka tunnen ja muistan hyvin mm. kollegana KKO:n esittelijäkaudeltani, on mainio mies ja hyvä tuomari, ja oli aivan paikallaan, että hän otti Suomen suurimman tuomioistuimen päällikkötuomarin arvovallalla tiedotustilaisuudessa puheeksi Suomen EIT:lta saamat langettavat tuomiot oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta. Suomihan on saanut puheena olevalla perusteella EIT:lta enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Tarkoitukseni on palata myöhemmin toisessa jutussa tarkemmin siihen, onko Suomi todellakaan enää oikeusvaltio. - Olen käsitellyt blogissani 29.1.2009 syitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen sekä niitä keinoja, joiden avulla asiantilaa voitaisiin parantaa.
7. Tässä yhteydessä vain sen verran, että yhdessä asiassa (ainakin) Takkunen ja Helsingin käräjäoikeus tiedotteessaan erehtyivät. Kyseinen kuittikauppajuttu ei nimittäin ole Suomen laajin ja suurin oikeusjuttu, vaan tätä titteliä pitää edelleen hallussaan 1940-luvun loppupuolella käyty asekätkentäjuttu, joka lienee yhä myös Pohjoismaiden laajin rikosprosessi.
8. Asekätkentäjutusta on kirjoitettu paljon, siitä on mm. julkaistu kaksi kirjaa (Ahtokari 1971 ja Matti Lukkari 1984). Aseiden kätkentä alkoi syksyllä 1944, kevättalvella 1945 paljastui joitakin kätköjä, mutta varsinainen ilmianto asiassa tehtiin toukokuun alussa 1945. Kommunistien johtama Valpo, sen päällikkönä toimi suomalaisten oikeusteoreetikkojen Aulis Aarnion johdolla esikuvakseen nostama Otto Brusiin, innostui tutkimaan asiaa, ja jutun päätekijöiksi epäillyt everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja eversti Valo Nihtilä pidätettiin jo seuraavan kesäkuun alussa ja heidän esimiehensä kenraali A. Airo paria viikkoa myöhemmin. Sisäministeri Yrjö Leinon alaisuuteen perustettiin erityinen tutkintaelin, joka palkkasi lähes 200 päätoimista tutkijaa, joista osa ei pystynyt edes laatimaan kuulustelupöytäkirjaa. Prosessia varten eduskunta sääti tammikuussa 1947 taannehtivan lain, joka määräsi rikoksiksi teot, jotka oli tehty ennen lainhyväksymistä; tämä tapa oli tullut tutuksi jo sotasyyllisyysoikeudenkäynnin ajalta.
9. Sisäministeriön tutkintaelin esitti syytteen nostamista 2 122 henkilöä vastaan. Kun koko juttua ei voitu käsitellä yhdessä ja samassa sotaylioikeudessa, perustettiin oikeuskäsittelyä varten seitsemän ylimääräistä sotaylioikeuden osastoa. Sotaylioikeuden III osasto, joka istui Kaivopuiston Marmoripalatsissa ja jossa "pääsyytetyt" (mm. Haahti, Nihtilä, Airo ja kenraaliluutnantti Mäkinen) olivat syytettyinä, piti sata istuntoa ennen kuin juttu oli kypsä ratkaistavaksi; syyttäjät esittävät jutussa 543 sivun laajuisen loppulausunnon. Sotaylioikeuden III osasto julisti tuomionsa 9.4.1948. Airoa ja Mäkistä vastaan esitetyt syytteet hylättiin kokonaan, Airo ehti istua jutun takia tutkintavankeudessa lähes kolme vuotta. Nihtilä ja Haahti tuomittiin viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, useille muille syytetyille tuomittiin vankeutta puolesta vuodesta kahteen vuoteen.
10. Kaikista sotaylioikeuksien langettamista tuomioista valitettiin KKO:een, joka antoi tuomionsa 15.3.1950, siis lähes viisi vuotta kätkennän paljastumisen jälkeen. KKO langetti vankeusrangaistuksen 1 488 henkilölle. Haahdelle tuomittu rangaistus koveni kuuteen vuoteen kuritushuonetta, KKO kovensi myös useita muita eli peräti 698 tapauksessa tuomittuja rangaistuksia. Vapausrangaistuksia jutussa kertyi yhteensä lähes 400 vuotta, suurin osa niistä oli ehdollisia tuomioita kolmen vuoden koetusajoin.
11. Näin siis ennen ja suuressa asekätkentäjutussa. Olisiko asekätkentäjutusta ollut jotain opittavaa esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden nyt ratkaisemassa kuittikauppajutussa? Oliko Suomi 1940-luvun "enemmän" oikeusvaltio kuin nykyisin? Kuittikappajuttu herättää joka tapauksessa monia oikeusturvaan ja oikeudenkäynnin tehokkuuteen liittyviä kysymyksiä. Miksi juttua ei pilkottu osiin asekätkentäjutun tavoin, miksi tuomion laatiminen kesti peräti 11 kuukautta - tässä suhteessa täytyy olla jotain pahasti pielessä - eli kauemmin kuin itse pääkäsittely, miksi yli kolmen vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin tuomittuja syytettyjä ei määrätty heti vangittaviksi jne. jne.
12. Laamanni Takkunen ei esittänyt lehtitietojen mukaan mitään keinoja, joiden avulla oikeudenkäyntien kestoa voitaisiin lyhentää. Itse olen esitellyt sanottuja keinoja mm. edellä mainitussa blogijutussani 29.1.-09. Olen aina korostanut, että syy oikeudenkäyntien ja yleensä lainkäytön puutteisiin ja epäkohtiin ei ole läheskään aina lainsäädännössä, vaan syitä on paljon myös lainkäyttäjissä eli tuomareissa, syyttäjissä ja poliiseissa, asianosaisten avustajia ja asiamiehiäkään tässä suhteessa unohtamatta. Tuomioistuimien, syyttäjien ja esitutkinnasta vastaavien viranomaisten olisi siis syytä katsoa peiliin ja pyrkiä kehittämään omia toimintatapojaan niiden tavoitteiden ja vaihtoehtojen mukaisesti, joihin laki jo nyt useimmissa tapauksissa antaa täydet mahdollisuudet. - Tuomioistuimissa juuri päällikkötuomarit ovat vastuussa siitä, että näin käytännössä tapahtuu.
5 kommenttia:
Tuo kuittikauppajuttu ei ole oikein hyvä esimerkki pitkään venyneistä jutuista. Ihmisoikeustuomioistuimen laskutavalla juttu käynnistyi kiinniotoilla ja kotietsinnällä muistaakseni marraskuussa 2005. Verottaja ja poliisi olivat toki iskuaan jo pitempään suunnitelleet. Päätekijät olivat vangittuna kevääseen 2006. Esitutkinta valmistui kesällä 2007, eli poikkeuksellisen nopeasti. Syytteitä nostettiin syksyllä 2007 useassa vaiheessa ja pääkäsittely alkoi loka-marraskuussa 2007 jatkuen kesäkuun loppuun 2008 n. kolme päivää viikossa. Kaksi käräjätuomaria valmisteli tuomiota 4.5.2009 asti.
Vangitsemisista äänestettiin. Enemmistön kantaan vaikutti varmasti se, ettei hovioikeusprosessia pilattaisi kiireellä vastaajien odotellessa pääkäsittelyä vangittuna. Nythän käräjäoikeudessa sittemmin kovimman rangaistuksen saanut oli luovutettu Espanjasta ja oli Suomessa vangittuna syytteeseen vastaamiseen asti. Tämä johti siihen, että pääkäsittely jouduttiin syksyllä 2007 aloittamaan kauhealla kiireellä ja puolustajien piti vastata kirjallisesti syytteisiin ennen kun kaikkia syytteitä oli edes annettu tiedoksi vastaajille. Vastaavasti esitutkinnan loppulausuntoihin varattiin kesällä aikaa monelle vain viikon verran kun syytteen nostamisen määräaika häämötti.
Takkusen huoli on kyllä aiheellinen. Tälläkin kuittikauppajutulla on vielä kaikki mahdollisuudet venyä liian pitkäksi. On otettava huomioon, että vastaajien joukossa on paljon sakoilla rangaistuja, joiden asia ei lainkaan ole ollut monimutkainen ja laaja. Heidän asiansa on vain kytketty toisten, useissa eri yhtiöissä hääränneiden juttuihin.
Anonyymin kertoma syy on todella hämmästyttävä peruste sille, miksi yli kolmen, neljän ja jopa viiden vuoden vankeusrangaistukseen tuomittuja ei määrätty käräjäoikeuden tuomiossa heti vangittaviksi: "ettei hovioikeuskäsittelyä pilattaisi kiireellä."
Mieleen tulee KKO:n presidentti Curt Olssonin virassa ollessaan usein toistama lausahdus: Ovatko ne siellä (ali- tai hovioikeudessa) täysin hölmöjä/hulluja!
Ei laki tunne tällaista perustetta olla vangitsematta tuomittuja! Tämähän johtaa juuri siihen, mitä Takkunen pelkää: jutun käsittely tulee venymään entisestään vielä hovioikeusvaiheessa, kun tuomitut eivät ole vangittuina, jolloin käsittelyllä hovioikeudessa ei ole kiirettä. Siis tuomitut on päästetty vapaaksi odottamaan hovioikeuskäsittelyä pelkästään mukavuussyistä ja hovioikeuden työn helpottamiseksi! Kuten Antero Mertaranta sanoisi: Voi herranen aika sentään millaista meininkiä!
Vangitsemista olisi po. tapauksessa puoltanut rikollisen toiminnan jatkamisvaara, joka on tällaisissa jutuissa yleensä aina esillä, sekä paon vaara. Ties mihin Huitsin Nevadaan tuomitut ennättävät livahtaa, jolloin heitä joudutaan jälleen etsimään kissojen ja koirien anssa ympäri maailmaa, jotta heidät voidaan saada hovioikeuden istuntoon. Ja hovioikeuskäsittely senkun venyy ja venyy ja Suomi tulee samaan jälleen yhden uuden langettavan tuomion EIT:lta.
Eivätkö Helsingin käräjäoikeus ja sen tuomarit ole lainkaan tietoisia juttujen erottamisesta ja pilkkomisesta, kun ovat kasanneet kaikki mahdolliset rönsyt ja lisukkeet, sekä selvät sakkojutut että törkeimmät tapaukset, yhteen ja samaan mammuttikäsittelyyn?
Vaikuttaa hieman siltä, että Hgin KO on oikein haluamalla tahtonut tehdä jutussa uuden "Suomen ennätyksen" oikeusjutun laajuudessa päästäkseen historiaan! Mutta kuten eilen totesin, asekätkentäjuttu oli laajuudeltaan aivan toista luokaa.
Monesta talousrikosasiasta tulisi merkittävästi yksinkertaisempi ja joutuisampi ja tuskin kriminaalipoliittisesti kovinkaan eri lopputuloksiin päättyvä, jos Suomessa jätettäisiin kaikkien lillukanvarsien legalistinen pilkuntarkka syynäys vähemmälle ja esim. säädettäisiin kunnollinen perusrangaistus monen talousrikoksen perustyökalun eli kirjanpitorikoksen varalle.
Jos (törkeästä) kirjanpitorikoksesta tulisi jo itsessään vaikkapa 4-5 vuotta linnaa (ihan oikeata tuomiota eikä vain ns. ehdollista moitetta), ei olisi niin pakkottavaa tarvetta syynätä ja vääntää jokaikikistä bulvaanin tuottamaa kuittia ja kuljettaa rekka-autoin poliisilta syyttäjältä, syyttäjältä käräjäoikeuteen ja käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja kaikissa näissä väleissä lukuisalle asianosais- ja avustajajoukolle. Säästyisi myös oikeudenkäyntikuluissa.
Plea bargaining -menettelyidenkin mahdollisuutta ja tarvetta voitaisiin meilläkin myös pohtia vakavasti.
Sellainen se on suullinen, keskitetty ja välitön oikeudenkäynti pahimmillaan.
Kun iskulauseet hallitsevat lainkäyttöä, tulos on tässä!
Isoisäni tuomittiin asekätkentäjutussa ehdolliseen vankeuteen.
Olen ylpeä hänen toiminnastaan asekätkennässä, en hänen rikostuomiostaan. Kunniaa hän ei menettänyt vaan sen antajat lainsäätäjää myöten.
Tämä sama kysymys koskee myös ns. "sotasyyllisyystuomiota".
"Plea bargaining -menettelyidenkin mahdollisuutta ja tarvetta voitaisiin meilläkin myös pohtia vakavasti."
- - -
Tämä pitäisi saada Suomessakin käyttöön. Rikollisuus on muuttunut siinä määrin laajaksi ja organisoiduksi, että rangaistuksesta pitäisi voida sopia .
Tuleva Wincapita juttu tulee olemaan katastrofi voimassaolevilla säännöksillä.
Lähetä kommentti