tiistai 12. toukokuuta 2009

94. Presidenttifoorumi ihmis- ja perusoikeuksista oli huonosti toteutettu arvoton näytelmä jossa vain ruikutettiin resurssien vähäisyyttä


1. Järjestyksessä kymmenes tasavallan presidentin ideoima ja Ylen toteuttama presidenttifoorumi lähetettiin tänään klo 15.50-17.00 TV1:ssä.

2. Olen aikaisemmin seurannut osia ensimmäisistä presidenttifoorumeista lähinnä vain korvakuulolta. Kun tämänkertaisen ohjelman oli määrä käsitellä ihmis - ja perusoikeuksia - minunkin lempiteemojani - päätin ottaa riskin ja yrittää seurata koko televisioidun lähetyksen. Arvelin tosin jo ennakkoon, aikaisempien muistikuvien perusteella, että ohjelma saattaa olla varsinainen kärsimysnäytelmä katsojalle - ja niinhän siinä sitten kävikin.

3. Harvoin, tuskin koskaan, olen nähnyt yhtä huonosti suunniteltua ja toteutettua keskusteluohjelmaa tv:stä. Vaikutti siltä, että ohjelman suunnittelijat ja toteuttajat olisivat täysin amatöörejä. Jäinkin ohjelman päättymisen jälkeen kaipaamaan presidentti Mauno Koiviston kuuluisaa konklaavia samassa Linnan salissa, missä myös tämänkertainen tilaisuus järjestettiin, eli 6.5.1992 pankkikriisin yhteydessä toteutettua "foorumia." En tiedä tarkalleen, mitä Koiviston konklaavissa puhuttiin, mutta tuolla tilaisuudella oli ainakin se hyvä puoli, ettei sitä televisioitu, vaan konklaavi julistettiin ikuisiksi ajoiksi täysin salaiseksi. Näin olisi pitänyt tehdä myös presidentti Halosen tänään järjestämälle ihmisoikeuskonklaaville, ei toki käsiteltävän teeman takia, vaan ohjelman ja tilaisuuden ala-arvoisen toteutuksen takia. Tilaisuus olisi tällöin jäänyt vain osanottajin rasitukseksi, katsojia ei olisi vaivattu ala-arvoisen näytelmän seuraamisella.

4. Osanottajia eli "keskustelijoita" - ohjelma ei koskaan edes yrittänyt edetä minkäänlaisen keskustelun tasolle - oli kutsuttu Linnaan runsasaasti. Kaikki osanottajat tuntuivat olevan samanmielisiä - tämä lienee ollut ratkaiseva kutsuperuste - joten tämänkään takia mitään keskustelua saati väittelyä ei foorumissa voinut syntyä, vaan performanssi oli sangen paperinmakuinen puheenvuoron käyttäjien lukiessa useimmiten puhuttavansa suoraan papereista. Suurin osa osanottajista näytti olevan naisia, ja naiset pääsivät myös tilaisuuden televisioidussa osassa miehiä selvästi enemmän ääneen. Mitä esimeriksi kansanedustaja Sinikka Hurskainen (demarit) teki foorumissa ja millä perusteella hänet päästettiin ääneen lukemaan paperista täsmälleen samat asiat, jotka edellisen puheenvuoron käyttänyt Kristiina Kouros - tilaisuuden ainoita hyviä puhujia muuten - oli juuri häntä ennen jo esittänyt? Tämä ei minulle Hurskaisen puheenvuorosta selvinnyt. Siitä jäi mieleen vain tapa, jolla Hurskainen kehui Halosta osallistumisesta johonkin äskettäin pidettyyn EU-neuvoston tilaisuuteen. No, ehkäpä tämä olikin syy ja peruste kutsua Hurskainen foorumiin ja esittää hänen puheenvuoronsa myös tv-lähetyksessä.

5. Siellä se istua nökötti saman pöydän ääressä koko jengi KKO:n ja KHO:n presidenteistä (Koskelo ja Sevón - KKO:n ex-presidentti ja Halosen luottomiehenä sekä "köyhien ystävänä" tunnettu tuomarikin oli siis mukana - sekä KHO:n Hallberg), oikeuskanslerista (Jonkka), eduskunnan oikeusasiamiehestä (Paunio), perustuslakivaliokunnan puheenjohtajasta (Sasi), oikeusministeristä (Brax), valtakunnansyyttäjästä (Kuusimäki) alkaen, siis kaikki oikeudenhoidon silmää tekevät vaikuttajat ja päättäjät.

6. Mukaan oli kutsuttu myös laamanni Eero Takkunen, joka käytti noin viikko sitten lehdistössä noteeratun puheenvuoron oikeusjuttujen kohtuuttoman pitkistä kestoista ja joka sai käyttää (tv:ssä nähdyssä osiossa) myös lyhyen puheenvuoron. Huvittavaa oli, että käräjäoikeuden laamannin viereen oli sijoitettu kansanedustaja Pentti Tiusanen (vas). Tiusanen ei päässyt tv:ssä esittelemään asiaansa, ja ihmetystä herätti, miksi hänet oli ylipäätään kutsuttu mukaan keskusteluun; ilmeisesti jokaisesta suuresta eduskuntapuolueesta oli kutsuttu yksi kansanedustaja foorumiin. Keskustasta näytti olleen paikalla kansanedustaja Markku Laukkanen, joka ei kuitenkaan päässyt tv:ssä ääneen. Olisiko hänellä kenties ollut jotakin sanottavaa Karjala-kysymyksestä ja evakkojen asemasta? Karjalan Liiton puheenjohtajana Laukkanen ei ole mitenkään vakuuttanut.

7. Oliko kansanedustaja Tiusanen saanut kutsun Linnaan mahdollisesti siksi, että hänen nimensä on noussut kuluneen viikon aikana lehdistössä esiin erään tuoreen kirjan johdosta syntyneessä raiskauskeskustelussa? Oliko Tiusasen ihmisoikeuksia presidentti Halosen mielestä tämän kieltämättä aika kummallisen episodin johdosta loukattu? No, oli miten oli, mutta ohjelman järjestäjälle voidaan antaa tunnustusta draaman tajusta, kun hän oli sijoittanut joidenkin tiedotusvälineiden epäilyksen alaiseksi saattaman Tiusasen istumaan vangitsemiseen oikeutetun viranomaisen eli käräjäoikeuden päällikkötuomarin viereen!

8. Ohjelmalla ei tuntunut olevan minkäänlaista suunnitelmaa. Oli jo etukäteen selvää, että teema "ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen Suomessa" sisältää hirvittävän suuren määrän mitä erilaisimpia asioita. Puheenvuorot rönsyilivätkin siten laidasta laitaan puhujasta riippuen, eikä minkäänlaista keskustelua edes tavoiteltu; kaikki tuntuivat puhuvan toistensa ohitse. Tilaisuus oli kuin huonosti suunniteltu ja näytelty teatteriesitys, jolta puuttui käsikirjoitus tyystin.

9. Foorumin uusi puheenjohtaja, eläkkeellä oleva toimittaja Hannu Lehtilä, joka tunnetaan Tarja Halosen "luottotoimittajana", tuntui olevan hieman ulalla tehtävässään. Lehtelä luki alkujuontonsa paperista ja viitasi siinä muutamiin lehtileikkeisiin, jotka koskivat Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamia langettavia tuomioita. Tästä olisi voitu päätellä, että ohjelmassa keskityttäisiin erityisesti oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkään kestoon ja muihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusasioihin, mutta niin ei tapahtunut, vaan jokainen puheenvuoron saanut puhuja nyppi esiin tiettyjä, juuri häntä ja hänen omaa toimialaansa koskevia erityiskysymyksiä. Puheenjohtaja Lehtilä ei osannut johtaa puhetta ja keskittää puheenvuoroja loogisesti tiettyihin kokonaisuuksiin tai sitten keskustelutilaisuudesta koostettu tv-ohjelma oli täysin epäonnistunut eikä vastannut tilaisuuden kulkua.

10. Foorumiin oli kutsuttu erilaisten vähemmistön edustajia, kuten esimerkiksi romaanien, vammaisten, saamelaisten, maahanmuuttajien yms. ryhmien ihmisiä. Foorumin televisioidussa osassa ehdittiin puhua - tai ainakin luetella - monenlaisista asioista, kuten esimerkiksi

- saamelaisista itsehallinnosta,
- romaanikerjäläisistä,
- vankien asemasta
- vankiloista ja vankiluvusta,
- lastenoikeuksista
- ns. paljuselleistä,
- sosiaalisista oikeuksista,
- kuntoutuksen puutteista,
- perheväkivallan uhreista,
- puutteellisesta lainvalmistelusta ja -säädännöstä,
- esitutkinnan viipymisestä,
- lastensuojelusta,
- erilaisten resurssien puutteista,
- sosiaalityöntekijöiden vähyydestä ja heidän pätevyydestään,
- Ruotsin oikeudenkäyntiuudistuksesta 1948,
- sosiaaliturvan muutoksenhaun ongelmista,
- poronhoidosta,
- saamelaisten koulu- ja opintoasioista,
- tasa-arvokysymyksistä,
- naisten asemasta
- ihmiskaupasta,
- maahanmuuttajien ongelmista yleensä,
- erityisesi idästä länteen tapahtuvasta maahanmuutosta,
- ihmisoikeusinstituutin perustamisesta,
- saamelaiskeskuksen perustamisesta,
- Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja sen jutturuuhkista,
- erilaisesta syrjäytymisestä
- vammaisten asemesta,
- vakuutusoikeuden tilanteesta,
- tuomioiden ja päätösten perustelemisesta,
- jne. jne.

11. Selvää oli - olisi toki pitänyt olla myös tilaisuuden järjestäjille ja ohjelman toteuttajille -millainen sillisalaatti ja sekava soppa ohjelmasta syntyisi, kun kaikki puhujat yrittivät mahdollisimman lyhyessä ajassa luetella mahdollisimman suuren joukon kysymyksiä ja epäkohtia, joita ihmis- ja perusoikeuksiin ja niiden toteutumiseen voi ikinä vain liittyä.

12. Ohjelmassa luetellut ongelmat ja puutteet ihmis- ja perusoikeuksien toteutumatta jäämisestä eivät ole suinkaan katsojille ja ihmisille vieraita ja tuntemattomia. Kyllä likipitäen kaikki tietävät tai ovat ainakin kuulleet puhuttavan noista epäkohdista ja ongelmista, sillä kerrotaanhan niistä tiedotusvälineissä lähes päivittäin. Katsojille ja ihmisille ei riitäkään, että vaikuttajat ja päättäjät tulevat televisioon vain luettelemaan erilaisia puutteita ja epäkohtia, vaan ihmiset ovat kiinnostuneita ensi sijassa siitä, mitä päättäjät ja vaikuttajat aikovat tehdä noiden epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi. Tällaisia puheenvuoroja ei minusta ohjelmassa kuultu, ei sitten yhtään. En lue näihin puheenvuoroihin lupauksia ja suunnitelmia uuden byrokratian tai toimitilojen rakentamiseksi, joihin kuuluu esimerkiksi uuden ihmisoikeusinstituutin perustaminen tai saamelaiskulttuurikeskuksen pystyttäminen.

13. Tuntui hieman siltä, että Linnaan oli kutsuttu puhumaan lähinnä sellaisia vaikuttajia ja päättäjiä, jotka joko itse tai edustamiensa puolueiden tai instituutioiden edustajina ovat osaltaan syypäitä erilaisten epäkohtien syntymisen tai korjaamatta jättämiseen. Siellä nämä "syylliset" nyt istuivat yhdessä hartaina ja mietteliään näköisinä kertomassa kansalle, mikä on vialla ja mikä (muka) on hyvin tai tulee korjautumaan. Tilaisuus muistutti oikeuden istuntoa, jonne oli todellisuudessa kutsuttu vain epäiltyjä ja syytettyjä, uhreja eli niitä, joiden ihmis- ja perusoikeuksia on tässä maassa poljettu ja tullaan vastakin polkemaan, ei ollut Linnaan kutsumaan. En toki syytä mukaan kutsuttuja vammaisten tai vähemmistöryhmien edustajia, mutta en tiedä, mitä heillä olisi ollut sanottavanaan, sillä ääneen heistä pääsi tillaisuuden televisioidussa osassa lähinnä vain saamelaisten edustaja.

14. Erityisen äitelä oli oikeusministeri Tuija Braxin ylipitkä puheenvuoro, jossa hän yritti taas kerran selittää ja puolustella, mitä kaikkea "hyvää ja onnistunutta" hänen toimestaan on tämän hallituksen aikana tehty. Hän puhui kauniisti esimerkiksi ns. paljusellien poistamisesta - mitähän muuten ex-oikeusministeri Tarja Halonen aikanaan teki tämän kysymyksen eteen. Lopuksi kuultiin Optulan Tapio Lappi-Seppälän puheenvuoro, jossa muistutettiin, että paljusellejä jää vielä Braxin lupaaman "uudistuksen" jälkeenkin maahan 250 kappaletta. Se siitäkin uudistuksesta. - Paljusellit ovat naisvankiloissa käytössä olevia sellejä, jossa voi oleskella kerrallaan 2-3 naisvankia lapsineen; paljusellissä ei ole wc:tä, vaan vanki joutuu tekemään tarpeensa yöaikaan sellissä olevaan paljuun.

15. Brax mainosti mm. sitä, miten Lappiin Inariin valmistuu syksyllä uusi saamelaisten kulttuurikeskus, jossa on asianmukaiset tilat myös saamelaiskäräjille ja käräjien virkamieskunnalle. Mutta mitä tämä uusi pytinki ja se, että saamelaisvaltuutetut ja käräjien virkamieskunta voi katsella uusista työhuoneistaan vieressä virtaavaa Juutuajokea, voisi vaikuttaa tavallisten porotaloudesta elävien saamelaisten oikeuksiiin ja elämään? Veikkaanpa, ettei juuri mitenkään. Kulttuurikeskuksessa on toki tasavallan kerman eli johtavien poliitikkojen ja virkamiesten hienoa käydä tepastelemassa ja esittelemässä paikkoja ulkomaisille vieraille, mutta saamelaisten oikeuksien toteutumisen kannalta tämä ei paljon auta.

16. Saamelaisten edustaja puuttui puheenvuorossaan siihen, että Suomessa saamelaisille ei ole annettu omalla alueellaan erityisoikeutta poronhoitoon, kuten on asian laita Norjassa ja Ruotsissa, mutta tähän oikeusministerillä tai presidentillä ei ollut mitään sanottavaa. Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO:n kansainvälistä alkuperäiskansasopimusta - Norja ratifioi sen jo vuonna 1990 - jolla turvattaisiin saamelaisten erityisoikeudet omalla alueellaan. Ei riitä, että asiaa Suomessa edelleen vain tutkitaan ja selvitellään, kuten oikeusministeri Brax yritti vakuutella. Asiaa on palloteltu jo parikymmentä vuotta erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa, työryhmissä ja muissa selvityselimissä, mutta mitään valmista ei vain ole saatu sopimuksen ratifioimiseksi aikaan.

17. Tilaisuudesta jäi huono maku, ja sitä pahensi vielä tapa, jolla presidentti Halonen yritti parilla sutkauksellaan tai sellaiseksi luultavasti ainakin tarkoitetulla lausahduksellaan keventää tilaisuutta. Julkinen ja korkeatasoiseksi tarkoitettu tilaisuus, jossa ainakin piti käsitellä ihmis - ja perusoikeuksia koskevia kysymyksiä kaikella vakavuudella, ei toki sallisi moisia "kevennyksiä" presidentiltä, eivätkä ne usein räikeät ihmis- ja perusoikeuksien loukkaukset, joita tilaisuudessa tuotiin esiin, parane tai korjaannu tällaisilla kevytmielisillä letkautuksilla. Halonen päätti sekavan alkupuheenvuoronsa letkautukseen, jonka hän oli kuullut joltakin tavallisen kansan ihmiseltä: "taaskin tarttee hävetä, kun saa teitä kattella."

18. Niinpä niin, kyllä kansa tietää ja osasi luultavasti myös tällä kerralla "kattella" tätäkin ohjelmaa siltä silmällä, joutuisiko päättäjien ja vaikuttajien puheita kuunnellessa taas kerran tuntemaan myötähäpeää. Jotkut katselijat saattoivat ehkä pahoittaa mielensä ja pitää suorastaan häpeällisenä tapaa, jolla tilaisuudessa suhtauduttiin vakaviin kysymyksiin esittämällä vain lista epäkohdista ja puutteista kertomatta, mitä asioiden korjaamiseksi on tehty tai tullaanko vastaisuudessa ihmis- ja perusoikeuksien loukkausten korjaamiseksi tekemään tarvittavia toimenpiteitä ja missä aikataulussa.

19. Lopuksi muutama yksityiskohta oikeudenkäytöstä, josta tilaisuudessa ei todellakaan paljoa puhuttu (ainakaan televisioidussa osassa), vaikka Suomi on saanut ylivoimaisesti eniten langettavia tuomioita EIT:ltä juuri oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta.

20. Presidentti Halonen sivuutti omassa alkupuheenvuorossaan kyseiset langettavat tuomiot ja puhui ainoastaan siitä, kuinka paljon Suomesta muihin maihin verrattuna valitetaan EIT:lle. Mutta kuten jokainen asiaa tunteva ymmärtää, nämä ovat eri asioita. Tuomioiden määrä ja laatu on ratkaisevaa, ei suinkaan tehtyjen valitusten lukumäärä. Halonen yritti myös vähätellä Suomesta EIT:lle tehtyjen valitusten aiheellisuutta antaen ymmärtää, että suurin osa valituksista tehdään turhaan ja vailla perusteita. Mutta jos ihmiset kokevat oikeuksiaan loukatun eikä kotimaan oikeusjärjestys takaa heille mielestään oikeutta, ei tasavallan presidentin pitäisi mennä edes rivien välistä moittimaan ihmisiä, jos nämä haluavat saada asiansa tutkituksi vielä eurooppalaisissa foorumeissa..

21. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi puuttui siihen, miten ihmisiä kohdellaan tuomioistuimissa ja viranomaisissa. Sasi kiinnitti huomiota mm. päätösten epäselvään kirjoitustapaan ja puutteellisiin perusteluihin. Jos asiansa oikeudessa tai viranomaisessa hävinnyt ihminen ei saa päätöksestä tai sen perusteluista mitään tolkkua, ei ole mikään ihme, jos hän epäilee tulleensa väärin ymmärretyksi ja kohdelluksi. Olemme saaneet lehdistä lukea, miten heikosti mm. vakuutusoikeus voi perustella päätöksensä ja miten KELA ei liitä tietyntyyppisiin päätöksiinsä minkäänlaisia perusteluja.

22. Ylimmät oikeusasteet eli KKO ja KHO eivät perustele millään tavalla ratkaisujaan, joilla valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeudet eivät puolestaan perustele seulontaratkaisujaan, vaan luettelevat päätöksissään vain ne fraasit, joilla valitus voidaan lain mukaan seuloa. Tämä ei luonnollisestikaan täytä laissa päätöksen perustelemisvelvollisuudelle asetettuja vaatimuksia, kuten EIT on vastikään Norjalle antamassaan langettavassa tuomiossa todennut. - Olen itse alusta lähtien edellyttänyt seulontaratkaisujen asiallista perustelemista, mutta eiväthän hovioikeudet ole tätä tehneet eikä KKO ole sitä niiltä vaatinut.

23. KKO:n ex-presidentti Leif Sevón ja laamanni Eero Takkunen, joista jälkimmäinen on siis valtakunnan suurimman, mutta samalla kaikkein ruuhkaisimman ja hitaimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden päällikkötuomari, yrittivät vierittää puheenvuoroissaan syyn rikosjuttujen kohtuuttoman pitkästä kestosta ja ratkaisujen viipymisestä yksinomaan poliisin suorittaman esitutkinnan syyksi. Totta onkin, että esitutkinta varsinkin laajoissa talousrikosjutuissa kestää usein luvattoman kauan, mutta kyllä EIT on Suomelle antamissaan langettavissa tuomioissa kiinnittänyt usein erikseen huomiota myös kohtuuttomaan pitkiin käsittelyaikoihin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

24. Takkunen puhui myös resursseista ja valitteli - tietenkin - käräjäoikeuksien ja erityisesti suurten käräjäoikeuksien resurssien vähäisyyttä. Myös KKO:n presidentti Pauliine Koskelo puuttui kuulemma puheessaan - sitä ei näytetty tv:ssä - jälleen kerran siihen, että hallitusten tiukka budjettikuri rikkoo perusoikeuksia. Koskelo on ollut usein ennenkin huolissaan lähinnä vain tuomioistuinten resursseista ja väittänyt muun ohella, että Pekka Hallbergin johtama KHO olisi resurssien jaossa paremmassa asemassa kuin hänen johtamansa KKO; tyypillistä reviiriajattelua siis. Selvää kuitenkin on, etteivät puutteet esimerkiksi oikeudenkäyntien ja tuomioiden viipymisessä johdu yksinomaan lainsäädännöstä tai resursseista, vaan ratkaisevan paljon on kiinni lainkäyttäjistä eli tuomareista ja syyttäjistä. Jutut ja asiat käräjäoikeuksissa tai esitutkinnassa ja syyteharkinnassa eivätlykkäänny tai viivy itsestään, kyllä syy löytyy useimmiten tuomareista ja muista lainkäyttäjistä.

25. Päällikkötuomareiden, kuten juuri koskeloiden ja takkusten sekä hovioikeuksien presidenttien, tulisi kiinnittää huomiota ainaisen resursseista ruikuttamisen sijasta tuomioistuinten ja tuomareiden lainkäytön laatuun ja muistaa se tosiasia, että tuomareiden ammattitaito on ratkaisevassa asemassa kun puhutaan lainkäytön laadusta. Kun olen usein - mutta mielestäni aina perustellusti - moittinut oikeusministeri Tuija Braxia erinäisissä kysymyksissä, voin nyt kerrankin yhtyä Braxin viime viikolla julkisuudessa esittämään mielipiteeseen, jonka mukaan lainkäytön laatu ja oikeusturva ei ole suinkaan aina kiinni yksinomaan rahasta. Esimerkiksi presidentti Koskelon julkisista puheenvuorosta voi saada aivan toisenlaisen käsityksen.

26. Leif Sevón oli oikeilla jäljillä, kun hän pohti hieman sitä, miksi esitutkinta etenkin talousrikosjutuissa kestää usein kauan. Ongelmia on, kuten Sevón totesi, mm. siinä, että tutkinta ei kohdennu aina ja riittävän ajoissa oikeisiin ja relevantteihin kysymyksiin, vaan tutkinnassa usein ikään kuin harhaillaan sinne tänne. Sevón kaipasi laadukkaampaa esitutkinnan johtamista ja edellytti esitutkintaa johtavan poliisin ja syyttäjän yhteistyön tehostamista. Se, miten tämä tapahtuisi, Sevón ei osannut kertoa, mutta hän arveli syyttäjien ja poliisien välisen yhteistoiminnan puuttumisen syyksi viranomaistoiminnassa tyypillistä reviiriajattelua: poliisit eivät halua syyttäjien puuttuvan esitutkintaan, ainakaan "liiaksi", ja syyttäjät puolestaan eivät halua jo muiden töittensä takia tunkeutua poliisin vastuulla olevaan esitutkintaan, vaikka esitutkintalaki sisältääkin tarvittavat säännökset, joiden nojalla syyttäjä voisi tarvittaessa ohjata esitutkintaa ja sen kohdentamista.

27. Sevón oli kuitenkin sitä mieltä, ettei esitutkinnan johtamista pidä antaa syyttäjälle, vaan esitutkinta tulisi edelleen säilyttää poliisin johdossa. Tässä tärkeässä asiassa olen - olen aina ollut - toisella kannalla: syyttäjän pitäisi johtaa johtaa esitutkintaa, koska pelkkä esitutkintaan osallistuminen, joka on käytännössä usein sangen passiivista, ei riitä. Ruotsissa esitutkintaa johtaa syyttäjä, eikä siellä ole esitetty väitteitä, että tämä hidastaisi tai heikentäisi muuten esitutkintaa. Tästä erosta saattaa osaltaan johtua, että Ruotsi ei ole saanut EIT:ltä juurikaan langettavia tuomioita rikosoikeudenkäynnin pitkän keston takia, mutta Suomelle niitä on kertynyt jo kymmeniä. Sevónin tavanomainen ja mielikuvitukseton ajattelu ei korjaisi mitään, sillä onhan VKSV:ssa toki pohdittu jo vuosikymmenen ajan kysymystä, miten syyttäjät voisivat osallistua tehokkaammin esitutkintaan (sitä kuitenkaan johtamatta), mutta tulokset eivät ole olleet kovin hyviä.

28. Leif Sevón väitti puheenvuorossaan, että Suomen valtio eli käytännössä UM ja sen virkamiehet esiintyisivät EIT:ssa liian passiivisesti ja pehmeästi ja häviäisivät juttuja siksi, että valtio ei aina edes väitä, että se olisi tehnyt"parhaansa" esimerkiksi oikeusjuttujen kohtuullisen keston suhteen. Ehkä Sevónilta on jäänyt huomaamatta, että suomalaisia valittajia EIT:ssa edustavat asianajajat saattavat vain olla niin taitavia, että valitukset menevät usein tämän vuoksi läpi! Niin tain näin, minusta Sevónin väitteet ovat melkoisen hämmästyttävää puhetta KKO:n ex-presidentin esittämänä. Pitäisikö Suomen valtion kaiken muun eli oikeudenhoidon laiminlyöntien lisäksi yhtyä EIT:ssa vielä aivan tosissaan kinaamaan ja riitelemään onnettomien valittajaparkojen kanssa ja väittää, että nämä valittavat turhaan pikkuasioista, vaikka valtio on tehnytkaikkensa oikeudenkäyntien sujumisen eteen! Sevón tuntui olevan tässä suhteessa samaa mieltä kuin foorumia emännöinyt Tarja Halonen. Sevónin pitäisi toki muistaa EIT:n langettavien tuomioiden perustelut, joiden mukaan valtio ei voi vastuusta vapautuakseen vedota tuomioistuimien resurssipulaan tai joihinkin muihin vastaavanlaisiin seikkoihin.

29. Vasta tätä kirjoitusta presidenttifoorumista tehdessäni sain kuulla, että kyseinen foorumi oli lähetetty internetissä suorana kello 10 alkaen. Luulen kuitenkin, että en menettänyt mitään, vaikka suora lähetys jäi minulta näkemättä, jos iltapäivän TV- lähetykseen (klo 15.50-17) oli yritetty koota tilaisuuden parhaat palat.

30. Miksi tällaisia latteita, tylsiä ja mitään sanomattomia foorumeita ja puheenlukutilaisuuksia oikeastaan järjestetään ja vieläpä kiihtyvällä vauhdilla - edellinen foorumihan oli vasta vajaa pari kuukautta sitten? Presidentti Tarja Haloselta on yleisesti edellytetty jonkinlaista mielipidejohtajuutta. Kun sitä ei tunnu luonnostaan löytyvän, on ilmeisesti ainoaksi keinoksi jäänyt tällaisten foorumien järjestäminen, joissa yritetään presidentin johdolla käsitellä ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mutta silloin foorumeista pitäisi yrittää aikaansaada luontevia keskustelutilaisuuksia, joissa keskityttäisiin vain määrättyihin ja tärkeisiin kysymyksiin eikä tyydyttäisi rutikuivien ja katsojille mitään sanomattomien puheiden lukemiseen ja huonosti toteutettuihin tv-lähetyksiin. Mitään kunnon keskustelua ei voi syntyä, jos tilaisuuksiin haalitaan vain joukko samanmielisiä ihmisiä, joista jo ennakolta varmasti tiedetään, etteivät he missään tapauksessa uskalla tasavallan presidentin läsnä ollessa ryhtyä todella keskustelemaan ja väittelemään asioista.

31. Foorumia seuranneen päivän eli 13.5. lehdissä palstatilaa presidenttifoorumin puheista olivat saaneet lähinnä juuri kiihkeimmät resurssien ruikuttajat eli Koskelo ja Kuusimäki (esim. HS 13.5.). Koskelon mielestä Suomessa budjettikysymykset ovat vahvimpia asiakirjoja kuin perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet. Perus- ja ihmisoikeuksia on pidetty Suomessa asiana, jotka kuulostavat hyvältä eivätkä maksa mitään. Koskelon mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin järjestäminen vaatii paljon investointeja. Tuttuja ja kovin, kovin usein kuultuja lausahduksia KKO:n presidentiltä. Kuusimäki puolestaan valitteli jälleen kerran syyttäjien määrän vähäisyyttä Ruotsiin verrattuna. Toinen Kuusimäen iänikuinen puheenaihe oli ollut foorumissa esitutkintayhteistyö syyttäjien ja poliisien välillä, joka olisi Kuusimäen mukaan myös kiinni vain syyttäjien lukumäärästä, siis rahasta.

32. Money, money, money. Puhumalla koko ajan vain resurssien niukkuudesta Koskelo ja Kuusimäki yrittävät saada päähuomion ihmis- ja perusoikeuksissa kiinnitetyiksi todellisten ongelmia sijasta muualle. Ihmis- ja perusoikeuksien kannalta ensiarvoisen tärkeässä asemassa ovat kuitenkin lainkäytön osalta päätösten asianmukainen perusteleminen ja ymmärrettävyys, asianosaisten kuuleminen, ihmisten asianmukainen kohtelu ja yleensä lainkäytön laatu tuomioistuimissa ja muissa lainkäyttöelimissä, kuten esimerkiksi juuri syyttäjistössä. Ne eivät todellakaan paljoa maksa, mutta juuri niiden osalta Suomi on saanut useimmat langettavat tuomionsa EIT:lta. Suomessa on kansainvälisesti ottaen aivan riittää määrä tuomareita, ja jos mukaan laskettaisiin sanotussa vertailussa vielä hovioikeuden ja hallinto-oikeuksien esittelijät, jotka osallistuvat Suomessa myös tuomitsemistoimintaan, olisi Suomi Euroopassa aivan kärkimaa yhdessä Saksan kanssa tuomareiden lukumäärässä. - Tämä siitä resurssien vähäisyyden ruikuttamisesta, presidentti Koskelo!

33. Syyttäjiä Suomessa on toki liian vähän, mutta miksi ihmeessä suulaana ja vitsikkäänä miehenä tunnettu Matti Kuusimäki ei sitten ole saanut valtioneuvostoa vakuuttuneeksi kymmenen virkavuotensa kuluessa asiasta? Ehkäpä hän on joskus liian vitsikäs - "Mersu ei kulje kunnolla Mossen moottorilla edes sen vertaa kuin mitä Mosse menisi"- jolloin päättäjät eivät ota häntä riittävän vakavasti, kukapa tietää. Kerrotaan, että Kuusimäki olisi "tosipaikan tullen" tänäkin vuonna suostunut siihen, että syyttäjien määrää saadaan tuottavuusohjelman mukaisesti vähentää, oliko se nyt parillakymmenellä syyttäjällä. Julkisuudessa on sitten helppo valittaa, että taas syyttäjien määrää ollaan karsimassa.

34. Esitutkintayhteistyön epäkohdat ja ongelmat eivät ratkea, vaikka syyttäjien lukumäärää kuinka lisättäisiin. Kun syyttäjät eivät kuitenkaan johda esitutkintaa, poliisi usein viittaa kintaalla vain paperilla olevaan yhteistyöhön. Esitutkintayhteistyötä korostavat pykälät eivät takaa yhteistyön onnistumista, koska ne vain sallivat yhteistyön, mutta eivät velvoita sen enempää syyttäjiä kuin poliisiakaan tehokkaaseen yhteistoimintaan. Kaiken tämä lisäksi tulee vielä se paljon puhuttu reviiriajattelu. Lääkkeeksi kelpaisi siis vain uudistus, jossa esitutkinnan johtaminen siirretään velvollisuuksineen päivineen poliisilta syyttäjälle.





14 kommenttia:

Asser Salo kirjoitti...

Niin, mielenkiintoinen ongelma tuo oikeudenkäyntien kesto. Eivätpä siihen taida paljoakaan vaikuttaa esimerkiksi suunnitteilla olevat viivästyskantelu ja mahdollisuus saada lähinnä symbolisen suuruinen hyvitys viivästyksestä. Oikeampaa olisi varmaankin korjata ongelman syy, eikä seurauksia.

Jotenkin tuntuu huvittavalta, kun syyttäjälaitoksen edustajat kantelevat asianajajien ylisuurista laskuista. Vaikka kantelun aihetta varmasti onkin, herää väkisinkin epäilys, olisiko "hyökkäys paras puolustus". Ainakin osa talousrikosjutuista viipynee siksi, että esitutkinta suoritetaan ilman jonkinlaista yleiskuvaa siitä, mitä ylipäänsä ollaan hakemassa. Eikä tämä ole vain poliisin vika.

Massarikoksissa esitutkinnanjohtajuus lienee syytä säilyttää poliisilla, mutta vaikeampien asioiden osalta siirto syyttäjälle olisi varmasti paikallaan.

Ehkä prosessilainsäädäntöäkin voitaisiin varovaisesti uudistaa esimerkiksi siten, että siihen sisällytettäisiin syytetinginnän mahdollisuus.

Ei sekään tietenkään ongelmatonta olisi. Oma kysymyksensä olisi, miten syytetinginnässä voitaisiin sopia esimerkiksi konfiskaatiosta ja muista rangaistuksen oheisseuraamuksista. Luulisin, että talousrikollisiin eivät iske kipeästi sakot ja ehdolliset vankeudet, vaan juuri menettämisseuraamukset.

Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen tutkimusaihe: miten syytetingintä voitaisiin sisällyttää lainsäädäntöön. Ehkä blogisti voisi...?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asser Salo ei näytä muistavan, että OM:ssä valmistui pari kolme vuotta sitten lainsäädäntöneuvos Tatu Leppäsen johtaman työryhmän mietintö, jossa ehdotettiin viivästyskantelun käyttöön ottamista. Se oli mielestäni hyvä ja perusteltu ehdotus; viivästyskantelu on käytössä useimmissa Euroopan maissa.

Lähinnä KKO:n ja hovioikeuksien vastustuksen vuoksi viivästyskanteluideasta kuitenkin luovuttiin ja jäljelle jäi vain tuo Asserin mainitsema muodollinen ja vähäinen korvaus juttujen viipymisen johdosta.

Asiaa koskeva lakiesitys annettiin viime syksynä. Kritisoin ko. lakiesitystä blogissani 29.1.2009 otsikolla "OIkeusjutut viipyvät - miksi? Hallituksen esitys ei riitä korjaamaan tilannetta."

Eduskunta on nyt hyväksynyt tuon (tehottoman) lakiesityksen, ja tähän vedoten oikeusministeri Brax "pullistelee" julkisuudessa ja kertoo, että asia on nyt "hoidettu." - Epäilen kuitenkin, että hän on tässä(kin) kohtaa väärässä.

Viivästyskantelu, josta olen esittänyt oman tehostetun versioni - viivästyskantelua voitaisiin käyttää myös, jos esitutkinta tai syyteharkinta viivästyy - olisi ollut keino, joilla oikeusjuttujen viipymistä olisi voitu tehokkaasti ehkäistä.

KKO ei kuitenkaan hyväksynyt esitystä, ja nyt KKO:n presidentti kertoilee julkisuudessa, että oikeusjuttujen viipymisen syy olisi yksinomaan resurssien puute!

Blogisti ei aio enää ryhtyä tutkimaan syytetingintää (plea bargaining) - tai mitään muutakaan uutta teemaa- mutta suosittelee sanottua teemaa kyllä esimerkiksi väitöskirjan aiheeksi nuorille ja lahjakkaille tutkijoille.

Syytetingintä - tai syytesovittelu - olisi Suomen oloihin ja oikeusjärjestykseen oikealla tavalla tuotuna ehdottomasti yksi asia, joka voitaisiin ottaa käyttöön Mutta tähänkin uudistukseen meillä on tuomioistuimissa ja OM:ssa suhtauduttu meikäläiselle oikeuskulttuurille tyypilliseen tapaan ennakkoluuloisen kielteisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin kritiikki kohdistuu osin TV 1:n tuottajaan, joka valikoi puheenvuorot foorumin TV-koosteeseen. Suorassa nettilähetyksessä käytettiin puheenvuoroja, jotka olisi ansainnut päästä julkisuuteen, ja joista olisi voinut koota aidon keskustelun, eikä irrallisia heittoja.

Syytesovittelu saattaa saada piankin ilmaa siipiensä alle ehkä hieman yllättävältä suunnalta. Oikeusministeriö saattaa havaita, ettei se ole ainoa taho, jonka siipien suojissa arvioidaan säädöstarpeita.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta oli epämiellyttävää katsella Sasia "puhumassa" asioista, kun mies on perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana kuitenkin pitkälti itse syypää moniin lähiaikojen perusoikeuksien polkemisiin lainsäädännössä. Eikä Halonenkaan ole tainnut yhtäkään lakia käyttää uudelleenarvioitavana, vaikka syytä olisi ollut. Ilmeisesti kyseessä oli taas tämmöinen tiedotustilaisuus, vähän niin kuin kunnalliset "keskustelutilaisuudet".
Nauha-aplodit ihmetyttivät.

Markku Arponen kirjoitti...

1. Rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista valmistellut työryhmä ehdotti jo vuonna 1992 esitutkinnan johtamisen siirtämistä poliisilta syyttäjälle. Ehdotus herätti voimakasta vastusta lähinnä reviirien puolustajien taholta eikä sitä otettu mukaan edes hallituksen esitykseen laiksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa.
2. Itä-suomen hovioikeus kannatti lausunnossaan Leppäsen työryhmän ehdotusta yleisissä tuomioistuimissa käyttöön otettavaksi viivästyskanteluksi vähäisin huomautuksin.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus: ”Paljusellit ovat naisvankiloissa käytössä olevia sellejä, jossa voi oleskella kerrallaan 2-3 naisvankia lapsineen; paljusellissä ei ole wc:tä, vaan vanki joutuu tekemään tarpeensa yöaikaan sellissä olevaan paljuun.” Eikai tuollainen ole ihmisoikeussopimuksen vastaista? Tuolla perusteella saisivat kieltää miesten wc:ssä olevat pisulaaritkin. Entä sissipaskominen metsässä?

Lainaus: ”Suomi ei ole vieläkään ratifioinut ILO:n kansainvälistä alkuperäiskansasopimusta - Norja ratifioi sen jo vuonna 1990 - jolla turvattaisiin saamelaisten erityisoikeudet omalla alueellaan.” Entäs meikäläisten oikeudet omalla maalla? Lainsäätäjä asettanut järjettömiä vaatimuksia jätevesidirektiivin nojalla suomalaisille. Joutuu haja-asutusalueella liittymään sikahintaiseen viemäröintijärjestelmään sen vuoksi että itikan paska laskee muka itämereen. Aivan järjetöntä touhua. Mitään tieteellistä perustetta on vaikea löytää kun lähin vesistö on 8 kilometrin päässä. Imeytyksellä ennenkin talousvedet laskettu hiekkaan. Olen kyllä vakuuttuneempi siitä tällä, että jos jollain ihmeen tavalla pesuvesi onnistuisi imeytymään tuon 8 kilometrin matkan, niin liito-oravatkin aiheuttavat enemmän paskoineen vesistön kuormitusta. Onkohan siellä arkadianmäellä kuultukaan puolittumisajoista? Uraania kyllä saa työntää kallioon mutta ootahan kun meikäläinen jättäisi liittymättä paskaviemäriketjuun, niin kohta olisi arkadianmäen entiset kessiaktivistit yksityisomaisuudella täyttämässä blankettejaan. Asiasta toiseen. Ratifioinnilla (ja eduskunnan toimivaltuuksien osalta lainsäädännön alan määräyksien voimaansaattamisella) olisi se merkitys, että sopimus tulisi osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Tämä tarkoittaisi sitä, että saamelaiset voisivat suoraan vedota mainittuun sopimuksiin kansallisissa tuomioistuimissa. Syy ratifioimatta jättämiseen on poliittinen. Tasavallan presidentti ratifioi sopimuksen sen jälkeen kun eduskunta on hyväksynyt ja voimaansaattanut sopimuksen. On huomattava, että voimaansaattaminen on tarpeen vain lainsäädännön alaan kuuluville sopimusmääräyksillä. On siis periaatteessa mahdollista, että Halonen muilta osin ratifioisi sopimuksen ja se tulisi osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

Lainaus: ” Tässä tärkeässä asiassa olen - olen aina ollut - toisella kannalla: syyttäjän pitäisi johtaa johtaa esitutkintaa, koska pelkkä esitutkintaan osallistuminen, joka on käytännössä usein sangen passiivista, ei riitä. Ruotsissa esitutkintaa johtaa syyttäjä, eikä siellä ole esitetty väitteitä, että tämä hidastaisi tai heikentäisi muuten esitutkintaa. Tästä erosta saattaa osaltaan johtua, että Ruotsi ei ole saanut EIT:ltä juurikaan langettavia tuomioita rikosoikeudenkäynnin pitkän keston takia, mutta Suomelle niitä on kertynyt jo kymmeniä.” Olen ehdottomasti sillä kannalla, että syyttäjän pitäisi olla aktiivinen esitutkintavaiheessa. Osaa kohdistaa oikeisiin kysymyksiin tutkinnan eikä harhailla kuin päätön kana. Sitä paitsi syyttäjän pöydällä ne paperit lopulta ovat ja tämä joutuu pläräämään läpi kaikki poliisien raapustukset, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä asian kannalta.

-assistentti

Anonyymi kirjoitti...

Jos puhutaan esitutkinnan oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta ja tasapuolisuudesta, niin asiaa voisi ajatella myös vastapuoliajattelun kautta.

Poliisi ei missää vaihessa rikosprosessia ole rikoksen tekijän vastapuoli. Syyttäjä taasen on syytetyn vastapuoli. Vastapuoliajattelu näkyy syyttäjien puolelta muun muassa epäasillisena sanailussa syytetyn suuntaan. Jos syyttäjien keinot muutoin syytettä hoitaessaan ovat olleet sen laatuisia, että AA -liiton kurinpitolautakunta olisi varmasti lyönyt sormille moisiin keinoihin turvautuvaa, niin miten he esitutkinnassa kykenisivät olemaan objektiivisia?

Minun puolestani syyttäjät voivat toimia tutkinnanjohtajina, mutta sen jälkeen en enää usko objektiviteettiperiaatteeseen esitutkinnassa. Kuka muutoin väittää, että esitutkintayhteistyö ei nykyään toimi tyydyttävästi? Onko siitä olemassa jotain virallisselvitystä taikka muuta?

Anonyymi kirjoitti...

Assistentille: Paljusellien ongelma on se, että vangit asuvat paljujensa (sisällön) kanssa samassa sellissä. Ja paljusellejä on kyllä Sörkan vankilassakin, joka ei suinkaan ole naisvankila.

Siru Pola kirjoitti...

Kävin eilen illalla katsomassa rannassa hauenkutua. Muutama selkäevä heilahteli pajupuskassa ja vissiin lemmentouhut odottivat käynnistymistä. Olen kuullut huhuja, että hauetkin paskoisivat suoraan järveen, täysin jätevesimääräysten vastaisesti. Muuten olen sitä mieltä, että tuo presidentin foorumi muistutti enemmänkin lämpimänä kesäpäivänä kaislikossa lämmittelevien kylläisten haukien touhua.

Anonyymi kirjoitti...

Paljuselleistä, pisoaareista ja sissipaskomisista.

Paljusellissä henkilö joutuu asumaan virtsan ja ulosteen täytteisen ja sen mukaisesti haisevan paljun kanssa samassa huoneessa.

Useinkaan sitä ei voi edes asettaa niin ettei se olisi koko ajan näkyvillä.

Pisoaarein varustetuissa miesten vessoissa ja metsien sissipaskomispaikoilla tuskin kukaan joutuu oleskelemaan pitkiä aikoja vastoin tahtoansa kuten vankilassa. Tässä on merkittävä ero.

CPT suositusten mukaan sellien sanittettitilojen tulee olla aina eristetty muista sellitiloista.
Useimmiten näin onkin vankiloissa, sellissä on erillinen WC joka on erotettu muusta tilasta seinin ja ovin. Harvassa suomalaisasunnossakaan on pakollista joutua näkemään vessan pytty ja siellä tarpeileva perheenjäsen olohuoneessa istuessaan. Jaetuissa selleissä joissa on useampi kuin yksi vanki korostuu tämän merkitys. Sen verran yksityisyyttä pitää suoda itse kullekkin että saa asioda saniteettiloissa ilman että ventovieraalla sellitoverilla on näköhteys tapahtumiin ja toisinpäin ei ole ihmisarvon mukaista joutua seuraamaan toisen saniteettitilatoimenpiteitä.

Paljuselleihin ja saniteettitilojen näköeristykseen CPT kiinnittää huomiota jokaisella vierailullaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymille, joka kirjoitti esitutkinnan puolueettomuudesta.

Syyttäjä ei ole asiallisesti syytetyn vastapuoli missään oikeudenkäynnin vaiheessa, ei esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Syyttäjä ei aja prosessissa koskaan omaa asiaansa, vaan hän vain edustaa valtiota, jolle syyteoikeus tosiasiallisesti kuuluu.

Syyttäjä ei voi olla - ainakaan lain mukaan - puolueellinen roolinsa eli muodollisen asianosaisasemansa takia, sillä häntä velvoittaa lakiin nimenomaan otettu määräys objektiivisuuden noudattamisesta (objektiviteettiperiaate). Syyttäjän on siis esitutkinnassa, syyteharkinnassa sekä oikeudenkäynnissä otettava huomioon ja tuotava esiin, ei vain rikosepäilyä tai syytettä tukevat, vaan myös sitä vastaan puhuvat ja rikoksesta epäillyn eduksi koituvat seikat. Tämä opetetaan jo alkeiskoulutuksessa kaikille tuleville juristeille.

Ammattitaitoinen syyttäjä kyllä pystyy huolehtimaan objektiivisuusvaatimuksen toteutumisesta. Mutta jos ylilyöntejä tai konkreettisia epäilyjä po. suhteessa ilmenee, syyttäjä tulee esteelliseksi eikä voi enää osallistua prosessiin.

Syyteharkinta kuuluu luontevasti esitutkinnan yhteyteen, joten sikälikin olisi paikallaan, että juuri syyttäjä johtaisi sitä ja vastaisi mm. tutkinnan oikeasta kohdentamisesta, joutuisuudesta ja laillisuudesta. Massarikoksissa ja sellaisissa tunnustetuissa ja myönnetyissä jutuissa, jotka voidaan käsitellä käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä, syyttäjän ei kuitenkaan tarvitsisi johtaa esitutkintaa.

Joskus sanotaan, että jos syyttäjä johtaisi esitutkintaa, hän ei voisi enää suorittaa samassa asiassa syyteharkintaa eikä esiintyä tuomioistuimessa, vaan syyteharkinta tulisi antaa toiselle syyttäjälle. En näe tähän aihetta, koska syyttäjän pitää kyetä, kuten laki edellyttää, toimimaan edellä kerrotulla tavalla objektiivisesti ja puolueettomasti sekä esitutkinnassa että syyteharkinnassa.

Siitä, että poliisin ja syyttäjien välinen yhteistyö ei toimi nykyisin tyydyttävästi, todistivat presidenttifoorumissa toissa päivänä mm. Matti Kuusimäki ja KKO:n ex-presidentti Leif Sevón, samoin laamanni Eero Takkunen, joka pani oikeusjuttujen viipymisen yksinomaan esitutkinnan viaksi. Tutkinnanjohtaja on tietenkin avainasemassa mitä esitutkinnan kestoon ja viipymiseen tulee.

Esitutkinnan yhteistyö toimii hyvin lähinnä vain paperilla, käytäntö on usein toisenlainen.

Anonyymi kirjoitti...

Lähes jokainen virkamies varmasti pyrkii objektiivisuuteen. Rikosjutuissa se ei kuitenkaan ole aina helppoa. Ymmärtääkseni tämän takia tuomioistuimissa pyritään syyte ohjaamaan muulle tuomarille kuin sille, joka on istunut jutun pakkokeinot. Olen huomannut, että tuomareita vaivaa usein vanhan inkvisiittorin elkeet - eli juttu tulee 'omaksi asiaksi' liian helposti.

Syyttäjän ollessa tutkinnanjohtajana voisi olettaa, että syyttämisherkkyys kasvaa, mikä olisi terve tullut muutos nykytrendiin. Kuitenkin pelkään, että jenkisarjojen syyttäjäromantiikasta nauttineet nuoret eivät pystyisi vastumaan kiusausta siloittaa esitutkinnassa tehdyillä päätöksillä sitä tietä, joka johtaa glooriaan käräjäsalissa - vaikka sitten objektiivisuuden kustannuksella.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Enpä tiedä.

Syyttäjät tuskin lähtevät viemään oikeuteen kovin helposti itse tutkituttamiaan juttuja, joiden osalta he eivät pidä langettavaa tuomiota itsekään kovin todennäköisenä.

Rikoksesta epäillyillä tulisi olla jo esitutkinnassa ja kuulusteluissa juristiavustaja. Nythän tämä ei ole vielä kovin yleistä.

Anonyymi kirjoitti...

... tarkoittavansa syyttämisherkkyyden kasvamisella niiden juttujen tulemista käräjille, joista syyttäjä on tehnyt sjp:n, koska pelkkien asiakirjojen perusteella juttu ei syyteharkinnassa ole oikein avautunut riittävästi. Eli syyttäjä tutkinnanjohtajana osaltaan kyllä palvelee myös syyteharkinnan asianmukaisuutta.

Avustajia pitäisi käyttää enemmän esitutkinnassa, ja usein epäillyt siihen 'suostuttelun' jälkeen päätyvätkin. Avustaja helpottaa myös poliisin työtä, mutta siitä huolimatta jotkut kuulustelijat suhtautuvat välttelevästi kuulusteluihin, joihin avustaja osallistuu. Tiedän edelleenkin joidenkin tutkijoiden tekevän tahallaan vääriä ilmoituksia kuulusteltavalle - näissä tilanteissa on tietysti mukavampi olla ihan vaan kahdestaan kuulusteltavan kanssa.