382. Mistä tunnet sä tuomarin? Tulossa tuomarin eettiset ohjeet

Kansanedustajat eivät tunteneet noita...
...eivätkä siis myös näitä...

1. Kommentoin blogissa n:o 377/25.1.2011 HS:ssa 25.1. julkaistua Matti Apusen kolumnia "Yhdeksäntoista hiljasta hahmoa." Siinä kerrottiin yleisölle tuntemattomiksi jääneistä KKO:n tuomareista. Esitin jutussani myös joitakin näkemyksiä muun muassa KKO:n jäsenten salaperäisestä nimitysmenettelystä sekä esittelin tekemäni ehdotuksen sitä, miten KKO:n (samoin kuin KHO:n) tuomarien sisäänlämpiävää ja salamyhkäisestä nimittämismenettelyä olisi syytä uudistaa, jotta se täyttäisi avoimuuden vaatimukset ja jota käyttäen KKO:een olisi mahdollista saada entistä pätevämpiä tuomareita.

2. Samaan teemaan palasi Ilta-Sanomat kuluvan viikonvaihteen numerossaan otsikolla "En minä tunne näitä." I-S:n toimittaja oli Apusen kolumnin innoittamana kierrellyt viime torstaina eduskuntatalossa ja näyttänyt neljälle kansanedustajille KKO:n jäsenten valokuvia. KKO:ssa on 19 jäsentä, kahdeksasta jäsenestä lehti ei ollut löytänyt valokuvaa.

3. Jutusta ilmeni, että KKO:n oikeusneuvokset ovat kansanedustajille lähes tuntemattomia. Jopa KKO:n presidentti Pauliine Koskelon tunnistaminen tuotti vaikeuksia, vaikka Koskelo on ollut usein kuultavana eduskunnan lakivaliokunnassa ja luultavasti myös perustuslakivaliokunnassa. Haastatelluista neljästä parlamentaarikosta kolme on itse lakivaliokunnan jäseniä, mutta vain valiokunnan puheenjohtaja (Janina Andersson, vihr) ja varapuheenjohtaja (Pirkko Ruohonen-Lerner, ps, koulutukseltaan varanotaari) tunsivat vaikeuksitta Koskelon. Sen sijaan valiokunnan jäsenellä Oiva Kaltiokummulla (kesk, rikoskomisario) oli vaikeuksia Koskelon tunnistamisessa, muita hän ei tuntenut lainkaan. Kokoomuksen Ben Zyskowicz, juristi koulutukseltaan, tunnisti 11 jäsenestä Koskelon lisäksi vain oikeusneuvokset Mikko Tulokkaan ja Ari Kantorin, jotka hän sanoi tuntevansa henkilökohtaisesti.

4. Ruokonen-Lerner: " Kuvat eivät sano yhtään mitään." - Oiva Kaltiokumpu: "En minä tunne näitä, mistä tässä on kysymys...ajattelin jo, että ovatko nämä olleet minulla kaltereiden takana", Kaltiokumpu naurahti. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Janina Andersson (nuhaisena) tunsi vain Koskelon ja oikeusneuvos Ilkka Raution, jota lakivaliokunta on kuullut usein asiantuntijana.

5. Niinpä, tämä tuli nyt todistetuksi: ylimmän oikeuden tuomarit ovat kansanedustajille liki täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen itse joskus luonnehtinut KKO:n jäseniä sanomalla, että tuntemattomina he ovat korkeimpaan oikeuteen tulleet ja yhtä tuntemattomina he sieltä viranhoidon päätyttyä pois lähtevät.

6. Olen itse yrittänyt tehdä KKO:n jäseniä tunnetuksi eri tavoin. Olen kommentoinut KKO:n ennakkopäätöksiä, muun muassa nyt blogissani, jolloin olen aina maininnut ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsenten nimet ja äänestyslausunnot. Oikeustieteellisissä julkaisuissa ei sen sijaan näin ole juuri tapana tehdä, vaan puhutaan anonyymisti esimerkiksi "KKO:n enemmistöstä" tai "KKO:n vähemmistön mielipiteistä". Olen kertonut blogeissani KKO:n nimitysmenettelystä ja sen puutteista sekä esitellyt muutamilla nimityskierroksilla kaikki oikeusneuvoksen virkoja hakeneet juristit ja heidän taustansa sekä pohtinut, mistä "kiintiöstä" valinta kullakin kerralla mahdollisesti kohdistuu. Kerroin HS:n toimittajan pyynnöstä vuosi sitten muutamalla sanalla KKO:n jokaisen jäsenen taustasta jotakin; juttu julkaistiin HS:ssa 7.3.2010 (ks. kuva yllä).

7. Mutta mitä tekevät kansanedustajat. Ilta-sanomien jutussa he lähinnä vain naureskelevat ja laskevat leikkiä siitä, etteivät tunne KKO:n jäseniä. Kenelläkään heistä ei näyttänyt olevan minkäänlaista visiota siitä, miten KKO:n jäsenten tunnettavuutta voitaisiin lisätä! KUitenkin juuri eduskunta päättää laeista ja siis myös siitä, millainen on tuomareiden ja siten myös KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettely. Jos ja kun kyseinen menettely on sisäänlämpiävä ja muutenkin salamyhkäinen ja mahdollistaa kansanedustajille - mediasta tai suuresta yleisöstä puhumattakaan - täysin tuntemattomien lakimiesten nimittämisen oikeusneuvoksen virkaan, niin kyllä kansanedustajilta voisi kohtuudella odottaa jonkinlaista aktiivisuutta, jotta lakia saataisiin muutetuksi. Mutta valtiopäivämiehillemme tuntuu riittävän asiassa pelkkä naureskelu. No, ei ihme, sillä kansanedustajistakin useimmat suuri yleisö tuntee lähinnä heidän osallistumisestaan erilaisiin tv:n viihdeohjelmin, Kymppitonniin ja sen sellaisiin hupailuihin.

9. Onko sitten edes kovin tärkeää, että ihmiset tuntisivat ylimpien oikeusasteiden tuomareita nykyistä paremmin? Luultavasti tilanne muissa pohjoismaissa ei ole tässä suhteessa yhtään sen parempi kuin Suomessa. Kun puhun tuomareiden tunnettavuudesta, en tarkoita, että tuomioistuimiin tulisi valita niin sanottuja "tuttuja tuomareita" eli julkisuudessa eri tavoin olleita lakimiehiä. Presidentti Urho Kekkonen ajoi vanhoilla päivillään 1970-luvun alussa nuorten radikaalien juristien innoittamana, ehkä jopa yllyttämänä, ideaa tuomioistuinten ja tuomareiden saattamisesta "kansanvaltaisen kontrollin" piiriin.

10. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että tuomioistuimiin ja erityisesti ylimpiin oikeuksiin tuli saada enemmän vasemmistolaisesti ajattelevia lakimiehiä. Tässä tarkoituksessa KKO:n ja KHO:n tuomarinviroista oli määrä tehdä määräaikaisia ja heidän valintansa ja nimittämisensä olisi uskottu eduskunnalle. Alioikeuksien tuomareiden nimitysvalta olisi puolestaan uskottu kunnanvaltuustoille. Tämä olisi tietenkin johtanut tuomarinvirkojen ja nimitysmenettelyn politisoitumiseen.

11. Tällaisista utopistista kaavailuista on jo aikoja sitten luovuttu. Jopa Kekkosen "lastenkutsuilla" käyneet ja ajoivat edellä mainittuja radikaaleja uudistuksia, myöntävät nykyisin vaisuina tai jopa hieman häpeissään, että nuo ideat olivat niin sanotusti syvältä. Merkillisiähän ne oivatkin, kun ajattelee, että kaavaillun demokratiankehityksen ja jonkinlaisen yhteiskunnallisen vallankumouksen oli määrä alkaa juuri tuomioistuinlaitoksesta, joka on aina kuulunut kaikkein vanhoillisimpiin instituutioihin.

12. Pidemmittä puheitta sanoisin, ettei ihmisten tai edes kaikkien kansanedustajien tarvitse välttämättä tuntea tai edes tunnistaa ylimpien oikeuksien tuomareita. Mutta pääasia on, että tuomareiksi saadaan kyvykkäitä, ammattitaitoisia, oikeamielisiä ja lainkäyttöön jo entuudestaan hyvin perehtyneitä lakimiehiä. Tätä tavoitetta palvele edellä mainittu Matti Apusen ja minunkin peräänkuuluttama keskustelu tuomareiden ja nimenomaan ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimitysmenettelyn kehittämisestä ja tuomareiden arvoista.

13. Kun puhun arvoista, tarkoitan tuomarin ammattietiikkaa ja lähinnä tuomarin työssä noudatettavia ammattieettisiä periaatteita. Niistä ilmenee käsitys siitä, millainen on hyvä tuomari ja millaisten arvojen kunnioittamista tuomarilta työssään voidaan odottaa. Ruotsissa ja Suomessa on vanhastaan tunnettu ja tunnustettu tuomarin eettisiksi ohjeiksi Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen papin ja piispan eli Olaus Petrin noin vuonna 1540 julkaisemat tuomarinohjeet. Ne ovat luoneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Olaus Petrin vanhat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia ja ne painetaan yhä Suomen Laki -teosten alkulehdille.

14. Monissa maissa on julkaistu erilaisia tuomarintyötä koskevia eettisiä ohjeita, jotka vastaavat eräissä suhteissa asianajajalaitoksen piirissä asianajajille vahvistettuja tapaohjeita (Hyvä asianajajatapa). Tuomarin ammattietiikasta on annettu kansainvälisiä suosituksia (The Universal Charter of the Judge), joissa on asetettu vähimmäistasoa koskevia vaatimuksia muun muassa tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta, tuomarin tehtävin tehokkaasta hoitamisesta. tuomareiden virkaan nimittämisestä, tuomioistuinhallinnosta ja kurinpitomenettelystä, tuomareiden yhdistymisvapaudesta ja sivutoimista jne. ENCJ:n (European Network of Councils for the Judiciary) raportissa 2008-2009 esiintyvistä periaatteista mainitaan esimerkiksi riippumattomuus, rehellisyys (integrity), puolueettomuus, pidättyvyys ja harkinta, velvollisuudentunto, kunnioittavuus ja kuuntelun taito, tasapuolisuus, kyvykkyys sekä lainkäytön läpinäkyvyys.

15. Nyt myös Suomen tuomariliitto on herännyt - onneksi asialla ei sentään ole ehtinyt oikeusministeriö - asiassa ja asettanut tuomareiden keskuudesta nimetyn työryhmän, joka valmistelee asiakirjaa työnimeltään "Tuomarin eettiset periaatteet."

Olen päässyt tutustumaan ohjeistusluonnokseen. Se ei sisällä mitään yllätyksiä, vaan luonnoksessa luetellaan ja luonnehditaan lyhyesti aivan samoja periaatteita ja jokaiselta tuomarilta edellytettäviä ammattihyveitä kuin edellä mainituissa kansainvälissä suosituksissa ja monissa maissa jo käytössä olevissa ohjeissa. Ammattihyveinä luonnoksessa mainitaan muun muassa viisaus, lojaalisuus (tuomarin valalle), humaanisuus, rohkeus, vajavuus ja harkitsevuus, ammatillinen kyvykkyys jne.

16. Pienenä yksityiskohtana tuli nimenomaan tuomarin kyvykkyydestä mieleen, että ohjeissa olisi minusta syytä edellyttää, että tuomari osallistuisi säännönmukaisesti ammattitaitoa ylläpitävään ja kehittävään täydennys- ja jatkokoulutukseen. Seuraamme työryhmän työn edistymistä ja esittelemme uudet uljaat eettiset periaatteet tai ohjeet heti niiden valmistuttua.

17. Niin, voidaanhan sitä erilaisissa ohjeissa ja periaatteissa kuvata ja myös luvata vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tärkeintä toki olisi, että nuo hienot eettiset arvot ja periaatteet sekä ennen muuta ammattihyveet näkyisivät myös tuomarin jokapäiväisessä työssä. Tässä suhteessa ihmisten tulisi aktiivisesti seurata tuomioistuinten ja tuomareiden työtä ja siten valvoa ja vaatia, että mainitut arvot ja hyveet todella ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudenkäynneissä asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä ja miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan.

18. Nykyisin oikeusprosessien asianmukaisuudesta puhuttaessa korostetaan ennen muuta koetun oikeudenmukaisuuden vaatimuksen merkitystä, siis sitä, millaiseksi asianosaiset, toimittajat ja yleisö kokevat oikeudenkäynnin. Tässä kuten monessa muussakin suhteessa avainasemassa on tuomarin kyky johtaa prosessia asianmukaisesti mutta samalla tehokkaasti samoin kuin tuomarin taito perustella ratkaisut seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla.