maanantai 28. maaliskuuta 2011

415. Pelinpolitiikkaa, Timo Soini!


Puheenjohtaja Timo Soini (persut) on jo jonkin aikaa käyttäytynyt todellisen vaalivoittajan elkein.

Hän on kertonut, keiden eli minkä puolueiden kanssa persut voisivat mennä hallitukseen. Näitä Soinille mieluisia puolueita ovat demarit ja keskusta. Sen sijaan vihreiden kanssa persut eivät tule Soinin vakuuttelujen mukaan menemään hallitukseen.

Yllättäen Soini kertoi, että myös ruotsalaiset eli RKP voisi tulla kysymykseen persujen hallituskumppanina, ainakin jos se on tarpeen eduskunnan enemmistön saamiseksi hallituksen taakse.

Tämä on ihmetyttänyt myös monia persujen eduskuntaehdokkaita. Aiemminhan Soini on ollut hyvin kriittinen RKP:n ikuiseen - sitä on kestänyt nyt yhteen pötköön 32 vuotta - hallituksessa istumiseen. Uudeltamaalta Soinin vanavedessä eduskuntaan yrittävä emeritusprofessori Erkki Havansi ennättikin lohkaisemaan US-blogissaan, että RKP:n mukaantulolle hallituksessa pitäisi asettaa ehdoksi suostumus pakkoruotsin poistamiseen. Havansi, joka yrittää itse ratsastaa eduskuntaan yksinomaan juuri pakkoruotsin poistamisella ja maahanmuuttokriittisyydellään, tunnetaan toki ennestään kyynisestä ja hienovaraisesta tyylistään vinoilla. Kts. Havansin asennoitumisesta eräisiin maahanmuuttajiin esimerkiksi blogia 248/13.4.2010.

Soini muuten kaavailee Erkki Havansista uuden hallituksen(sa) oikeusministeriä, sisäministeriksi tulisi eduskunnan jättävä Raimo Vistbacka. Pätevä juristihan Havansi toki on, mutta ensin hänen tulee selviytyä eduskuntaan. Siihen ei Soinin vanavedessä montaa sataa ääntä tarvittaisi, mutta tilanteen tekee hankalaksi se, että Uudellamaalla näitä "jonkun sadan" ehdokkaita lienee persuissa toistakymmentä. Persussuomalaisille on ennustettu Uudellamaalla peräti seitsemän paikkaa eduskuntaan.

Soini on aiemmin ilmoittanut, että EU:n niin sanottujen kriisirahastojen tukeminen on asia, jota hän ehdottomasti kieltäytyy hyväksymästä. Toisin sanoen noista rahastoista luopuminen on persuille kynnyskysymys hallitukseen menolle. Sama koskee perustuslakiin otettavaa mainintaa Suomen kuulumisesta EU:hun.

Soini on myös useaan kertaan, ainakin 10-20 kertaa, ilmoittanut julkisesti, mitkä salkut hän haluaa persuille tulevassa hallituksessa. Niitä ovat elinkeinoministerin salkku, jonka Soini haluaa välttämättä itselleen, sekä lisäksi oikeus-, sisä-, puolustus- ja perusturvaministerien salkut.

Soini on ilmiselvästi pelästynyt persujen suuresta gallpup-kannatuksesta. Häntä pelottaa se. että persuista tulisi kuin tulisikin suurin puolue, jolloin hän joutuisi itse pääministeriksi! Eilen Soini ilmoittikin, että hän ei haluaisi pääministeriksi, vaan ottaisi mieluummin elinkeinoministerin salkun, eli hänestä tulisi uusi superministeri á la Mauri Pekkarinen.

Soinin puheet ovat alkaneet muistuttaa suuresti vanhojen puolueiden johtavien poliitikkojen puheita muun muassa sikäli, että Soini on joutunut heti tarkentamaan ministeripuheitaan. Soini on nyt ilmoittanut, että "toki pääministerinkin tehtävä häntä kiinnostaa, jos vaalitulos sen sallii." - Hupaisaa, kyllä Soinia tosiaan näyttää hirvittävän ajatus joutumisesta pääministeriksi.

Soinin hallituspuheet sen kun vain jatkuvat; Soini puhuu hallituksesta, jottei huomio kiinnittyisi liiaksi asiakysymyksiin. Aivan äsken tänään nimittäin uutisoitiin, että Soini on sittenkin valmis uuteen hallitukseen, vaikka eduskunta ja hallitus päättäisi Suomen osallistuvan EU-rahastojen ja kriisimaiden rahoittamiseen.

Miten se olisi mahdollista? No, tietenkin niin, että persut saisivat jonkinlaisen "poikkeusluvan" tai erivapauden äänestää hallituksessa ja eduskunnassa mainittuja rahastoja vastaan!

Hoh, hoijaa! Onko tähän jo nyt tosiaan tultu, vaikka vaaleja ei ole edes vielä pidetty!

Mitähän Veikko Vennamo sanoisi moisen Timo Soinin venkoilun johdosta? Pelinpolitiikkaa! Tämä olisi Vennamon tuomio moisesta venkoilusta ja halusta istua yhtä aikaa kahdella eri tuolilla.

Timo Soini on osoittanut olevansa samanlainen venkoilija ja takinkääntäjä kuin hänen arvostelemansa vanhojen puolueidenkin puheenjohtajat. Soini haluaisi itselleen ja puolueelleen samanlaisen erivapauden kuin vihreät nykyisessä hallituksessa ydinvoimala-asiassa.

Vanhojen puolueiden puheenjohtajista Jyrki Katainen (kok) ja Jutta Urpilainen (sdp) ovat jo ehtineet ilmoittaa, ettei Soinin kaavailu erivapaudesta tule onnistumaan.

Nyt odotellaan Soinin uutta siirtoa tässä kynnyskysymysasiassa.

PS.1
Annetaanpa lukijoille kotiläksyksi pohtia, montako paikkaa perussuomalaiset saavat vaaleissa a) Helsingin ja b) Uudenmaan vaalipiirissä. Ketkä nuo persujen läpimenijät voisivat olla?

PS.2
Tänään tiistaina 29.3. Timo Soini joutui ottamaan lusikan kauniiseen käteensä. Soini ilmoitti näet luopuvansa ajatuksesta saada erivapauksia hallituksesta. Soini sanoi nyt, etteivät erivapaudet tule kysymykseen eilisen arvosteluryöpyn jälkeen. Soini uhoaa, että tavoitteena on nyt niin suuri vaalivoitto, että kriisirahastoja vastustaneet puolueet saisivat eduskuntaan enemmistön. - Soini puhuu kriisirahastoja "vastustaneista", ei siis "vastustavista". Voi olla, että vaalien jälkeen esimerkiksi demarit kallistuvat sittenkin kannattamaan kriisirahastoja.

23 kommenttia:

Joakim kirjoitti...

Kuulin sellaisen huhun, että SMP meni konkurssiin, kun Timo Soini toimi puoluesihteerinä. Pitääkö paikkaansa? Sihteerin tehtävänähän on vastata puolueen taloudesta. Noh, saivathan persut nyt sentään talousasiantuntija Uusiksen, vaikka eivät Uusiksenkaan bisnekset ja taksiajelut ole ihan putkeen menneet.

Anonyymi kirjoitti...

Kotiläksy jää toistaiseksi hautumaan, mutta yläsavolaisena muistelisin Soinin käyneen nuorukaisena Veikko Vennamon koirakouluksi kutsutun poliittisen akatemian.

Hän jos kuka tietää miesten kykenevän ulostamaan kettinkiä päästäkseen Suomen hallitukseen. Jumala on hänet siihen kutsunut, eikä 15-vuotiaiden tarvitse hänelle jankuttaa politiikan ja uskonnon eroista.

Propellipäät, piippalakit, huntupäät, homot, hintit ja lesbot. Kaikki kelpaavat, kunhan vaan hallitusneuvotteluissa sovitaan, että ruotsinkieli säilyy Suomessa kansallisena (natsionalistisena) kielenä eikä sitä ”ghettouteta” paikalliskieleksi (jota se itse asiassa on aina ollut pienellä rantakaistaleella Pohjanmaalla, Turun saaristossa ja Uudellamaalla).

Joakim kirjoitti...

Soini ei halua vastata kysymykseen raiskatun oikeudesta aborttiin, mutta palkkaa puolueohjelman laatijaksi raiskaajan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Putkonen

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eivät nämä kansanedustajaehdokkaat(kaan) näytä tietävän tärkeistä asioista juuri mitään. Tämä tuli todistetuksi tämäniltaisessa A-studion lähetyksessä, jossa ehdokkailta kysyttiin Rovaniemellä, Turussa ja Helsingissä mm. sitä, mitä tässäkin blogissa esillä olleet lyhenteet ERVV ja EVM tarkoittavat.

Minua hämmästytti suuresti, että nykyisistä istuvista kansanedustajistakaan ainakaan Ulla Karvo (kok)., Risto Autio (kesk) ja Heli Paasio (sdp) eivät tienneet lainkaan, mitä nuo lyhenteet tarkoittivat!!!

Ulla Karvo, joka on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti, ja ehdolla parlamenttiin kolmatta kertaa, ei tiennyt ko. lyhenteitä, mutta ei niitä näyttävät tietävän Rovaniemellä myöskään hänen pahin kilpailijansa kokoomuksesta eli Heikki Autto (kok).

Autto, joka oli ehdolla jo EU-vaaleissa, panee Karvon tiukoille vaaleissa, sillä kokoomus saanee läpi Lapista nytkin vain yhden ehdokkaan, hyvä jos sitäkään.

Tietoa puuttui myös mm. siitä, mitä Suomi on joutunut tähän mennessä maksamaan ns, Kreikan talousapua ja paljonko Suomi on luvannut rahaa tähän tarkoitukseen.

Kansanedustaja Risto Autio selitti tietämättömyyttään sillä, että hänhän on vain rivikansanedustaja eikä näiden rivimiesten tarvitse tietää tarkalleen, mistä eduskunnan päätettävissä asioista on kyse. Hämmästyttävä selitys.

No, Autio on ehdolla Hämeen vaalipiirissä, missä minkin joudun äänestämään. En olisi kyllä edes ajatellut äänestäväni Autiota tai ylipäätään keskustaa, mutta silti yllättävä asia tuo istuvan kansanedustajan tietämättömyys.

Kun katselee Hämeessä ehdolla olevia ehdokkaita, niin ei tänne totisesti näytä saadun mukaan kovinkaan kaksia ehdokkaita.

Esimerkiksi persuilla näyttäisi olevan kaikissa muissa vaalipiireissä joku niin sanottu akateeminenkin ehdokas, mutta Hämeessä ei. Ainoa persujen ehdokas, jolla näyttäisi olevan jotakin "akateemisuutta", on Hämeessä James Hirviniemi tai oliko se nyt Hirvisalo. Hän on ammatiltaan veturinkuljettaja, joka ilmoittaa olevansa myös teologian opiskelija.

No, eipä tuo mitään, koska en tulisi kuitenkaan äänestämään persuja.

Kalle kirjoitti...

Lasketaanpa, että Soini saa 80000 ääntä Uudellamaalla ja loput Perussuomalaisten ehdokkaat yhteensä 1000 ääntä (vertailun vuoksi Soini sai viime vaaleissa 20000 ääntä ja koko maan äänikuningas Niinistö 60000). Viime vaaleissa pienin läpi mennyt vertailuluku Uudellamaalla oli noin 12000. Tästä saadaan että PS saa Uudeltamaalta kuusi ehdokasta.

En usko, että PS saisi yhteensä enempää ääniä Helsingistä, joten veikkaan että sieltäkin menisi läpi kuusi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Edellä mainitun Jameksen sukunimi on sitten Hirvisaari.

Anonyymi kirjoitti...

Vaalipäivään on vielä aikaa, joten voimasuhteet voivat vielä muuttua.
En enää asuu pääkaupunkiseudulla, joten asiantuntemus puuttuu, mutta veikkauksena Hki: M16, Halla-aho. Uusimaa: Soini, Huhta, Jääskeläinen, Ruohonen-Lerner ehkä Tala.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kalle lienee tarkoittanut, että muut persujen ehdokkaat saisivat Uudeltamaalta yhteensä 10 000, eikä siis vain 1 000 ääntä; kyllä he nyt enemmän kuin 1 000 ääntä keräävät.

Helsingistä persut eivät saa kyllä millään kuutta ehdokasta läpi! Itse veikkaisin persuille Hgistä kahta tai korkeintaan kolmea paikkaa. Uusimaa on Helsinkiä väkirikkaampi vaalipiiri eli sieltä valitaan enemmän edustajia, kaikkiaan 35, kuin Helsingistä.

Helsingissä varma läpimenijä persuista on tietenkin Jussi Halla-aho, joka on näitä Suomen Sisun edustajia. Halla-aho saanee lähes 10 000 ääntä eli hän vetää mukanaan kaksi muuta ehdokasta.

Vahvoilla ovat seuraavat kolme ehdokasta: Tom Packalen, Antti Valpas ja Markku Uusipaavalniemi.
Ex-kansanedustaja ja kommodori Seppo Kanervan läpimenoon en usko, en myöskään Juha Väätäisen.
Ehdokkaana on myös yksi lakimies oli OTM Pekka Tiusanen.

Äänestäisivätkö persut parlamenttiin poliisimiehen, jolla on hieman ruotsalaisuuteen viittaava sukunimi eli komisario Tom Packalenin? Tämä jää nähtäväksi. Itse veikkaisin Halla-ahon seuraksi parlamenttiin Antti Valpasta ja herraa M13:a eli siis Markku Uusipaavalniemeä.

Antti Valpas on Hgin kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Perus-Penan eli Pentti "Hauveli" Oinosen eduskunta-avustaja. Vm. tehtävä ei tosin liene kovin suurta meriittiä Hesassa.

Anonyymi kirjoitti...

Toivon että persut sais suurimman puolueen aseman ja Soinista saatas pm niin tulis vähän mielenkiintoa politiikkaan. Oishan se nyt sata kertaa mielenkiintosempi kuulla soinin kommentteja eri maailmantilanteisiin kun kuunneella jotain teflon-maria.

Ei mun mielestä noi soinin teesitkään ole huonoja. Mm sen teesit ongelmamaiden velkasaneerauksista on paljon vakuuttavampia kun jonku kokoomuksen.

En osaa pk-seudun läpimenijöistä sanoa juuta enkä jaata ku muutaman vuoden sieltä jo ollu pois mutta täältä lapista voisin sanoa että kari härö(kö se oli) menis läpi persuista. Jarmo Juntunen ei todellakaan vakuuta.

Sitte Virolaiselle vielä kymysys, onko totta että et oo enää meidän prosessin proffa täälä lapissa? Eläkkeellä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Uudellamaalla persuilla on 34 ehdokasta. Persuilla näkyy muuten olevan lukuisia ehdokkaita eri vaalipiireissä, jotka ilmoittavat olevansa yrittäjiä, niin myös Uudellamaalla.

Uudeltamaalta valitaan siis 35 kansanedustajaa ja sieltä persuille on veikattu viimeisimmissä ennusteissa jopa 7 paikkaa; nykyisessä eduskunnassa persuilla on Uudeltamaalta 3 edustajaa, Soinin lisäksi Pietari Jääskeläinen, joka tuli Timo Soinin tuuraajaksi, ja varanotaari Pirkko Ruohonen-Lerner.

Kaikille persujen kansanedustajille, Timo Soinia lukuun ottamatta, on muuten yhteisenä piirteenä ominaista se, että he lukevat eduskunnan täysistunnossa joka ikisen puheenvuoronsa tiukasti paperista, johon puheenvuorot on siis etukäteen kirjoitettu.

Näin tekee tai oikeastaan teki myös Raimo Vistbacka, vaikka hän on sangen kokenut edustaja, istunut eduskunnassa jo vuodesta 1987 lähtien. Mutta V-backa, joka herätti huomiota viime kesänä viuhahtelemalla alasti hotellin käytävillä persujen puoluekokouksen aikana, onkin entinen vallesmanni eli nimismies, joka on varmaan syyttäjänä tottunut lukemaan syytekirjelmän suoraan paperista.

Tiedättehän fraasin, joka toistuu uutisissa: Syytetyille luettiin tänään syytteet X:n käräjäoikeudessa...Tietenkään syytteitä ei tarvitsisi lukea sanasta sanaan paperista, vaan ideana on, että syyttäjä kertoisi syytekirjelmään viitaten, mistä syytteissä on kysymys.

Viuhahtelu on nyt muotia. Esiintyihän kuulemma maisteri Simo Frangenkin toissa päivänä tv:ssä osan ajasta alasti, joten ihmekös tuo. Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin sitä ilmeisesti alkaa yleensä aina tietyllä tavalla viuhtautteluttamaan...

Sitten asiaan eli siihen, ketkä onnelliset kandidaatit Timo Soini vetää imussaan Arkadianmäelle. Vaikea sanoa, kun ehdokkaita on peräti 34, joista en tunne juuri ketään, Erkki Havansia lukuun ottamatta.

Mutta veikataan nyt, että vahvoilla ovat Soinin lisäksi seuraavat ehdokkaat:

Ensiksi Jussi Niinistö ja Teemu Lahtinen, joita pitäisin melko varmoina läpimenijöinä. Niinistö on historiasta väitellyt filosofian tohtori, jolla on jo jonkin sortin kokemusta kunnallispolitiikasta ja eduskuntatyöstäkin. Lahtinen puolestaan on Suomen Sisun miehiä eli siis halla-aholaisia, joka istuu Espoon kaupunginvaltuustossa Timo Soinin silmälläpidon alaisena.

Nykyiset kansanedustajat Ruohonen-Lerner ja Pietari Jääskeläinen voivat myös olla aika vahvoilla tai sitten eivät; itse en ole heihin mitenkään tykästynyt sen perusteella, mitä he ovat eduskunnan kyselytunnilla esittäneet.

Toimittaja Seppo Huhta, entinen MTV3:n uutisten lukija ja Espoon kaupunginvaltuutettu voi myös olla vahvoilla; hänestä muuten samat sanat kuin edellä Jääskeläisestä ja Ruohonen-Lerneristä.

Muita vaalikoneen perusteella mieleen tulevia potentiaalisia ehdokkaita ovat Johanna Jurva ja Arja Juvonen, kumpikin varsin hyvännäköisiä naisia ja kaupunginvaltuutettuja, toinen Vantaalta ja toinen Espoosta. Pitäähän persujen toki saada eduskuntaan miesköriläitten lisäksi myös aimo annos naiskauneutta!

IKämiessarjaa edustavat hammaslääketieteen tohtori ja ex-ylilääkäri Heikki Tala (71), yhteiskuntatieteilijäksi itsensä esittelevä Tuure Orre (71), jolla on Hyvinkään seudulla aika kova kannatus, ja sitten tämä emeritusprofessori Erkki Havansi (69). Toivon Havansille menestystä!

Muita potentiaalisia ehdokkaita ovat minusta persujen Nuorisoliiton puheenjohtaja Simon Elo (24) ja agronomi Karri Ollila (40) Porvoosta.
No niin, tuossahan tuli jo peräti 13 nimeä! Jos näistä pitäisi valita, niin sanoisin seuraavat 7 nimeä:

Soini, Niinistö, Lahtinen, Jurva, Juvonen, Havansi ja Ruohonen-Lerner.

Anonyymi kirjoitti...

Oma "top seiskani" Uudeltamaalta: Soini, Elo, Havansi, Lahtinen, Ruohonen-Lerner, Niinistö ja jokerikorttina Slunga-Poutsalo.

Helsingin todennäköisimmät läpimenijät lienevät järjestyksessä Halla-Aho, Packalén ja Uusipaavalniemi.

-KS

Anonyymi kirjoitti...

Onko Suomi vielä demokraattinen maa, jos ennen vaaleja jo päätetään mikä hallituskanta - tai pikemminkin hallituksen vastainen kanta on opposition kanta - jota hallitusta ei ole vielä edes valittu, kun ei ole ollut vaalejakaan?!

Siis olenko ymmärtänyt todella oikein, että eräät tahot ovat nyt jo sanoneet, etteivät perussuomalaiset voi tulla hallitukseen, jos heidän kantansa on jotakin muuta kuin nykyisen hallituksen kanta?

Miten tämä ajatus istuu demokratiaan?!

Anonyymi kirjoitti...

"Miten tämä ajatus istuu demokratiaan?!"

Suomessa on ihan kansallinen oma käsitys demokratiasta ja tämä istuu siihen kuin nyrkki silmään. Ei brobleemaa sen suhteen, valitettavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaukseni Helsingin tuloksesta:
Halla-aho, Uuspaavalniemi, Packalen, Väätäinen (viimeinen pääsee kuriositeettina maskotiksi).

Eriasia, ja tärkeampi asia on pohtia sitä, mitä tämä koko persuporukka eduskunnassa tekisi. Oppositiossa olisi varmasti puskasta huuteleva mölysakki. Onnetonta porukkaa.

Ns. vanhojen puolueiden ongelma on se, että ovat valinneet puheenjohtajikseen nuoria karismaattomia teknopolitikkoja. Jos edes yhdellä näistä kok, kesk, tai sdp) olisi aikuinen johto, niin persujen kannatus ei olisi sitä, mitä nyt. Äänestäjat haluavat tietenkin uskottavuutta. Jos sitä ei ole, niin protestoidaan edes.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Demokratiaan istumisesta oli pari hieman sekavahkoa kommenttipuheenvuoroa.

Minusta istuu kyllä hyvin demokratiaan, jos puolueet, ainakin jotkut niistä, jo ennen vaaleja reilusti ilmoittavat, että minkäänlainen vapaamatkustaminen tai kahdella tuolilla istuminen eli ns. pelin politiikka ei tule vetelemään vaalien jälkeen muodostettavassa hallituksessa.

Tämä tieto oli äänestäjien kannalta tarpeellinen.

Myös vihreiden ilmoitus, jonka mukaan he ei ole hallituksessa, jonka ohjelmassa on ydinvoiman lisääminen, oli paikallaan.

Soini ilmoitti ensin jyrkästi, että persut eivät ole hallituksessa, joka sitoutuu nyt kaavailtuihin EU:n kriisirahaston takaus- tms. vastuisiin.

Sittemmin Sini on lieventänyt sanottua kantaansa ja tarjoutunut hallitukseen em. tavalla vapaamatkustajaksi eli luvannut olla mukana hallituksessa, jos persuille annetaan erivapaus äänestää mainittuja takausvastuita vastaan.

Tämäkin ilmoitus oli sinänsä reilu, mutta Soinin tarjous ja ko. hallitusehto on muiden puolueiden taholta torjuttu.

Kalle kirjoitti...

Ei ollut pilkkuvirhe tuhat ääntä, uskon että Soini imee lähes täysin PS:n äänet Uudellamaalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikenkaikkiaan melko surkeaa sakkia tämänhetkinen persujen kansanedustajakööri.

Vistbacka:
Ehkä vakuuttavin näistä mutta uskomattoman Tylsä mies ainakin tv:n välityksellä.

Oinonen:
Aivan turha mies. Ulosanti tosi puuromaista ja huonotemposta. Hyvänä puolena; pitäähän jonkun edustaa valtiopäivillä ns.einiinsivistynyttäkansanosaa.

Pertti lötkö Virtanen: Sanoinkuvaamattoman joutava tapaus. Kyselytunnista menee aina 1 min hukkaan kun ko.herra pääsee ääneen. Toki ei muidenkaan puolueiden missiehdokkailla ole sen enempää annettavaa suomelle kuin tällä. Eli pärjäisi varmasti kulttuuriministerinä siinä missä Karpelakin?

Pietari Jääskeläinen:
Jos Oinosella on huono ulosanti niin tällä se on täyttä skeidaa. Niin turha pörröpää ettei jaksa tuhlata tietokoneen näppäimistöä enempää ko. herraan.

Pirkko Ruohonen:
Tällä kohtuullisen asiallinen ulosanti. Jos hän olisi vaikkapa sdp:n edustaja niin tähän ei suhtautuisi niin kriittisesti. Lernerin uskottavuutta kuitenkin syö tosi paljon se tapa miten hän pääsi eduskuntaan. Vain reilut 1000 ääntä Soinin vanavedessä, kun esim vihreiden Gronberg sai yli 8000 ääntä eikä silti päässyt eduskuntaan.

Toivottavasti persut saa tällä kertaa vähän uskottavampia edustajia. Tosin ei nuo muiden sliipatut edustajat ehkä edusta parhaiten suomen kansaa?

Skorpioni kirjoitti...

Oletteko huomanneet, että Persujen vaalikoira esiintyy yhä usemammin televiossa. Sanotaan, että koiran omistaja muistuttaa usein koiraansa tai päin vastoin. Katsokaa koiraa ja Timo Soinia ja tehkää omat johtopäätöksensä.

Eihä mitä! Minusta Persujen vaalikoira on sinänsä hyvin sympaattinen ja jos voisi olla ehdokkaana, se saisi Uudeltamaalta varmasti Timon jälkeen eniten persujen äänistä.

Mitä muuten kuuluu Timon anopille. Onko anoppi ehdolla Kymen vaalipiirissä tai josakin muualla "syömässä" demarien ääniä.

Anopi esiin ja nopeasti. Anopissa on varmasti ainesta optusministeriksi.

Olihan Veikko Vennamolla Sirkka, joka oli hiukea "takapiru" ja neuvonantaja Veikolle. Veikko ei hävennyt Sirkkaa julkisuudessakaan, vaan yhdessä Veikko ja Sirkka pohtivat aina illalla keittiön pöydän ääressä, miten köyhä kansa vapautuisi herrojen ikeestä.

Nyt emme sen sijaan tiedä edss Timo Soinin anopin nimeä saati mitään sen parempaa konkreettista kuin kuviteltuakaan kuvaa anopista ei ole. Esittele Timo anoppisi ennen vaaleja!

Anonyymi kirjoitti...

"Demokratiaan istumisesta oli pari hieman sekavahkoa kommenttipuheenvuoroa.

Minusta istuu kyllä hyvin demokratiaan, jos puolueet, ainakin jotkut niistä, jo ennen vaaleja reilusti ilmoittavat, että minkäänlainen vapaamatkustaminen tai kahdella tuolilla istuminen eli ns. pelin politiikka ei tule vetelemään vaalien jälkeen muodostettavassa hallituksessa."

En todellakaan ajatellut ennen tätä kommenttia äänestää perussuomalaisia, mutta tämän ajatuksen mukaan kannattaisi kyllä jokaisen suomalaisen äänestää niin, että yksikään sellainen puolue ei pääsisi hallitukseen, jonka mielestä ne ovat hallituksessa oppositiossa, jotka eivät kannata talouspakotteita ja muiden maiden lainojen pankkitakuita.

Asia on kääntäen verrannollinen.

Siis tehdään sitten toisin päin - äänestetään toista kantaa, niin voidaan sanoa tälle ajatukselle "kannatamme talousrangaistusjärjestelmää ja sun muita pakotteita ja takuita", että se ajatus onkin oppositiossa.

Kuka hullu suomalainen sellaista puoluetta Suomessa äänestäisi, joka tällaista haluaisi, jos suoraan sanotaan, että tuo toinen puoli on mielipiteellään "oppositiossa"?!

Vai onko niin, että jos kaikki äänestäisivät perussuomalaisia ja haluavat tukea tätä "oppositioajatusta", niin Suomessa ei voitaisi muodostaa ollenkaan hallitusta, kun pelkät "oppositiossa" olevat tulisivat valituksi?!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo blogistin mainitsema persujen ehdokas OTM Pekka Tiusanen on muuten kansanedustaja ( stasi, ''Max'') Pentti Tiusasen veli.
Pekka Tiusanen on myös entinen taistolainen ja aina ehdoton sekavissa puheissaan milloin mitäkin asiaa vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Skorpionille - Kyllä, Timo Soinin anoppi Liisa Lajunen on persujen ehdokkaana Kymessä, hänen numeronsa on 35, joten siitä vaan äänestämään anoppia, hyvät kymenlaaksolaiset!

Anonyymi kirjoitti...

Tuon "demokratian istujan" kirjoitukset tuntuvat menevän yhä vain sekavimmiksi.

Mika Lako kirjoitti...

Edustajapaikkaennuste:
Persut 50 paikkaa
Kok 45 paikkaa
Kesk 38 paikkaa
SDP 33 paikkaa

Erkki Havansin läpimenomahdollisuudet ovat hyvät, koska hän on listalla kolmantena. Pitäisi kuitenkin profiloitua paikallisesti, nyt vaaliteemat ovat liian laajat, eikä pitkiä tekstejä lue kuin erkit.

Simon Elo saa toiseksi suurimman äänimäärän Uudellamaalla. Päätössääntö on tietenkin listan ensimmäinen nimi.