torstai 5. tammikuuta 2012

527. Presidenttikisassa tapahtuu: Lipponen hermostui, Väyrynen loisti

Nyt hörpätään! Karppaaminen on vanhanaikaista, uusin villitys on hörppääminen. Nestetasapainosta on huolehdittava ja sitä pidetään yllä vilja-, peruna- ja marjapohjaisilla juomilla. Vasikkakin elää pelkällä juomisella. Kunnon hörppääjän tunnistaa hyväntuulisuudesta, puheliaisuudesta, rohkeudesta ja jopa kielillä puhumisesta, laulusta, tanssista ja naisista nyt puhumattakaan. Jätä siis turhat ja surulliset karppaus- ym. dieetit ja ala sinäkin hörppääjäksi, jo tänään!

1. Venäjä-asiantuntija dosentti Arto Luukkanen arvioi toissa päivänä Aamulehdessä ("Putkigate - Lipposen upottaja?"), että Itämeren kaasuputkihanke vei Paavo Lipposelta valtiomiehen sädekehän. Lipponen toimi Nord Stream-yhtiön Itämeren kaasuputki-hankkeessa konsulttina tai lobbarina.

2. Paavo Lipponen hermostui Aamulehden jutusta maan perusteellisesti ja perui videotervehdyksensä lehden ja Yle Tampereen ensi maanantaina järjestämään vaalitenttiin. Lipposen oli tarkoitus toimittaa kyseiseen vaalitenttiin videotervehdys, sillä hän esiintyy samana iltana TV1:n vaalitentissä; muut presidenttiehdokkaat ovat tulossa Tampereella järjestettävään tilaisuuteen. Aamulehden mukaan Lipposen vaalitoimisto ilmoitti syyksi juuri lehden julkaiseman Luukkasen kirjoituksen.

3. Entinen pääministeri Matti Vanhanen ryhtyi eilen puolustamaan Paavo Lipposen toimintaa Itämeren kaasuyhteistyön edistäjänä. Vanhanen sanoi, että "on täysin väärä käsitys, että Lipponen olisi palkattu lobbaamaan Suomen hallitus jättimäisen putkihankkeen taakse".

4. Vanhasen mukaan toimia kaasuputkiyrityksen sisäisenä neuvonantajana. Vanhasen mielestä Lipposen ansiota on se, että putkea viritellyt yritys ymmärsi, miten asiat Suomen lupaviranomaisten kanssa pitää hoitaa. Yhtiön oli Vanhasen mukaan vaikea ymmärtää, että kyseessä ei ollut poliittinen päätös vaan ympäristöviranomaisten ratkaisu.

5. Tässä kohdin herää heti pari kysymystä. Ensiksi, mistähän Vanhanen mahtoi tietää niin hyvin, mikä tarkkaan ottaen oli Lipposen kaasuputkiyhtiöltä saamansa toimeksiannon sisältö? Eihän yhtiö ole kertonut sitä tiettävästi missään julkisesti eikä myöskään Lipponen ole suostunut selostamaan, mitä hänen toimeksiantoonsa tarkkaan ottaen kuului.

6. Viimeksi Aamulehden toimitus tiedusteli Lipposelta ennen dosentti Luukkasen kirjoituksen julkaisemista näin: "Voisitteko kuvata tarkemmin roolianne hankkeessa. Kuka teitä pyysi tehtävään, missä yhteydessä ja miten? Millainen oli sovittu toimeksianto? Kuina pitkä toimintasuhde oli ja mitä suuruusluokkaa saamanne palkkio?"

7. Näihin kysymyksiin Lipponen vastasi vain ilmoittamalla, että "konsulttisuhteeni ei ole enää voimassa 1.10.2011 alkaen." Lisäksi Lipponen sanoi, ettei hänellä ko. tehtävässä ollut mitään yhteyttä Gazpromiin, vaan ainoastaan Nord Streamiin. (Gazprom kuitenkin omistanee Nord Streamista enemmistön.) Lehden muihin kysymyksiin Lipponen kieltäytyi vastaamasta todeten näin: "En vastaa kysymyksiin, joihin on ladattu ennakkoasenteita, ja niitä kysyjillä ilmeisesti riittää."

8. Paavo Lipponen ei siis halunnut kertoa toimeksiannon sisällöstä nytkään mitään. Mistä Matti Vanhanen siis itse asiassa tietää, mitä Lipposen tehtävä piti sisällään? Lipposen on täytynyt informoida hallitusta ja pääministeriä salaisesti toimeksiantonsa sisällöstä.

9. Mutta voimmeko me näissä hyvin salaisissa ja salaperäisyyttä tihkuvissa olosuhteissa luottaa ex-pääministeriin vakuutteluihin, ettei Lipposen tehtävänä ollut lobata hallitusta putkihankkeen taakse? Mitä kertoo Matti Vanhasen poliittinen lähimenneisyys hänen omasta uskottavuudestaan?

10. Vanhanen sanoi tietävänsä, jos Lipponen olisi yrittänyt vaikuttaa hallituksen päätöksentekoon. Erityisen kohtuuttomana Vanhanen pitää sitä, että Lipposen sanotaan lobanneen ulkomaalaisen yhtiön puolesta. Hm, eikö Lipponen siis ollutkaan "ulkomaalaisen yhtiön" konsultti ja lobbari?

11. Matti Vanhasen puheiden perusteella jää kyllä edelleen epäselväksi, keitä Lipponen lobbasi ja keitä hänen toimeksiantajansa taholta toivottiin lobbaavan putkihankkeen taakse. Lipposen lobbauksen suuntauksesta maan hallitukseen, jos sitä olisi ollut, ei toki haluta missään olosuhteissa Matti Vanhasen hallituksen ja sen pääministerin toimesta myöntää, se on selvä asia. Lobbaus on lisäksi epämääräinen käsite, joten on täysin mahdollista, että Lipponen on toimeksiantonsa puitteissa pitänyt tiivistä yhteyttä putkihanketta seuraavan asianomaisen ministeriön johtoon ja hallituksen ydinministereihin.

12. Mitä salattavaa Paavo Lipposella saattaa edelleen olla toimeksiantonsa sisällön suhteen? Kyllä äänestäjien pitäisi saada ehdottomasti tietää, mitä presidenttiehdokas on puuhaillut venäläis-saksalaisen kaasuputkiyhtiön palveluksessa. Jos ehdokas ei suostu kertomaan, hän on menettänyt (loputkin) poliittisesta uskottavuudestaan. Ei ole mikään ihme, että Lipposen gallup-luvut näyttävät mitä ovat jo pitkään näyttäneet: parhaimmillaankin alle 10 prosentin kannatusta ensimmäisellä äänestyskierroksella.

13. Itse asiassa dosentti Arto Luukkanen ei tainnut Aamulehden jutussa edes väittää, että Lipposen tehtävänä olisi konsulttina ollut lobata nimenomaan maan hallitusta.

14. Keitä tai mitä viranomaisia Lipponen on siis lobannut ja missä tarkoituksessa? Suomen hallitus on korostanut korostamista päästyään, että kaasuputkiasia on yksinomaan "ympäristökysymys", ei ulkopoliittinen asia. Täysin toisella kannalla ovat sen sijaan olleet muun muassa Baltian maiden hallitukset.

15. Onko Paavo Lipposen tehtävänä siis ollut ex-pääministerin ja ex-puhemiehen arvovallalla lobata suomalasia ympäristölupaviranomaisia ja kenties myös hallintotuomioistuimia, jonne lupapäätöksestä on voitu valittaa? Jos näin olisi, niin se on tietenkin paljon vakavampi asia kuin vain pelkkä "jutustelu" maan hallituksen ja sen ministereiden kanssa. Viranomaiset ovat riippumattomia asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä, joiden päätöksiin ja menettelytapoihin poliitikkojen ja konsulttien ei pitäisi kuuna päivinä edes yrittää vaikuttaa. Onko Lipponen muistanut tämän?

16. Matti Vanhasen mukaan Lipposen tehtävänä olisi ollut vain saada "ulkomaalainen yhtiö" vakuuttuneeksi siitä, että kaasuputkiasia ei ole Suomessa poliittinen ja maan hallituksen ratkaistavissa oleva asia, vaan lupapäätös on asianomaisten viranomaisten ja tuomioistuimien käsissä.

17. Olisiko Lipposelle maksettu monta vuotta kestäneestä toimeksiannosta suuria summia yksinomaan tässä tarkoituksessa? Sallikaa minun nauraa! Näin naiivia väitettä tuskin kukaan järkevä ihminen uskoo.

18. Nyt siis toinen lobbarina toimiva ex-pääministeri on kiirehtinyt toisen lobbarina toimineen ex-pääministerin tueksi! Täysin pyyteettömästi kenties vielä. Kovin herttaista, muttei uskottavaa. Minusta nimittäin tuntuu, että Matti Vanhasella ei ole tässäkään asiassa täysin puhtaita jauhoja pussissaan.

19. Tänään oli TV1:n vaalitentissä Paavo Väyrynen. Toimittajat ahdistelivat, kuten kuuluukin, Patea oikein tosissaan, mutta Paavo ei mennyt missään kohdin toimittajien retkuun, vaan keräsi pisteet asiantuntevilla ja osin huumorin sävyttämillä vastauksillaan. Huomasi, että ulkopolitiikka ja perustuslaki on alue, jonka Väyrynen hallitsee erinomaisesti. Kun toimittaja yritti oikein ääntään korottamalla tivata, miksi Väyrynen on esittänyt jopa niin "hulluja", että hän voisi presidenttinä estää nykyhallituksen suunnitteleman ja ajaman kuntauudistuksen toteuttamisen, Paavo otti ohjat taitavasti käsiinsä ja sai samalla tilaisuuden mollata koko hallituksen kuntauudistuksen maan rakoon!

20. Taitoa ja kokemusta Väyrysellä siis on presidentin tehtävään vaikka millä mitalla, mutta riittääkö hänen potkunsa nykyisessä poliittisessa ilmastossa sittenkään toiselle kierrokselle? Suuri osa äänestäjistä nimittäin karsastaa Väyrystä tämän poliittisen menneisyyden perusteella eivätkä pohjoisen ja keskisen Suomen äänet vielä riitä viemään ehdokasta toiselle kierrokselle. Tuntuu kuitenkin selvältä, että Väyrynen päihittää ensimmäisellä kierroksella kaksi muuta Paavoa eli Lipposen lisäksi myös Arhinmäen, Haavistosta nyt puhumattakaan.

21. Toimittajien tivatessa asiaa Väyrynen ilmoitti jopa antavansa tai jo antaneensa anteeksi presidentti Mauno Koiviston katalan teon 1987, jolloin presidentti sivuutti hallitusta muodostettaessa vaalivoittajiin kuuluneen keskustan ja sen puheenjohtajan Paavo Väyrysen ja kutsui pääministeriksi kokoomuksen Harri Holkerin. Väyrynen kertoi, että Koiviston tarkoituksena oli tällä tempauksella varmistaa toinen presidenttikausi itselleen. Tekosyyksi Koivisto mainitsi häneltä salatun Väyrysen, Ilkka Suomisen ja Christoffer Taxellin tekemän kassakaappisopimuksen, jonka mukaan pääministeriksi tulisi vaalien jälkeen juuri Väyrynen.

22. Väyrysen anteeksiannon taustalla lienee osin vaalitaktisia näkökohtia, sillä siihen malliin Paavo muikisteli suutaan myöntäessään kyseisen anteeksiannon. Samalla Paavo pääsi kertomaan ikään kuin uutisena, miten Mauno Koivisto oli ottanut häneen viime hallituskaudella yhteyttä ja suorastaan kiitellyt Paavoa tavasta, jolla tämä oli pysytellyt visusti Suomen vakiintuneella ulkopoliittisella linjalla. Tämäkin taitava veto Paavolta!

23. Koivisto-kortilla näyttäisi siis olevan tässä vaalitaistelussa käyttöä. Eikä vain Manu-kortilla, vaan yllättäen myös Tellervo-sellaisella! Eilen kuuleman mukaan julkaistussa uudessa kirjassa Paavo Lipponen nimittäin kertoo, miten Tellervo oli tukenut Paavoa tämän vaikean ensimmäisen avioliitossa ja sittemmin avioerossa ja miten Lipponen oli muutoinkin pitänyt Tellervoa uskottunaan.

24. Mutta Paavo V. ei halunnut antaa tässäkään suhteessa periksi Lipposelle. Pate nimittäin kertoi, että hänen vaimonsa Vuokko on luonteeltaan ja ajattelultaan hyvin samanlainen kuin Tellervo Koivisto. Hyvä, oikein huvittavaa! Paavon ja Vuokon vaalikampanjaa varten valmistettua "rakkausmukia", joka on kuulemma tehty Aasiassa (eikä esim. Keminmaalla, kuten tietenkin olisi pitänyt) on myyty lehtitietojen mukaan oikein hyvin. Paavo V:n kannalta presidentinvaalikampanjaa voitaisiin siis ilmeisesti käydä vaikka koko ajan, sillä sehän tuntuu olevan hyvää bisnestä Paavolle ja Vuokolle.




68 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Matti Vanhasen väite, jonka mukaan Paavo Lipponen olisi pestattu Nord Streamin konsultiksi vain siksi, että hänen tehtävänään oli kertoa yhtiölle, miten Suomen lakien mukaan ympäristölupa-asioissa toimitaan, on suorastaan huvittava. Nord Streamissa nämä asiat tiedettiin nimittäin muutenkin vallan hyvin.

Silloin kun Lipponen pestattiin yhtiön konsultiksi, yhtiön yhteiskuntasuhdejohtajana toimi suomalais-saksalainen lakimies Sebastian Sass, joka lienee suorittanut lakimiestutkinnon Suomessa.

Tämä Sebastian Sass on työskennellyt aikaisemmin, yllätys yllätys, SDP:n eduskuntaryhmän sihteerinä ja pääministeri Paavo Lipposen avustajana. Kovin tutun kaverinpa Sebastian siis sai hommattua firman konsultiksi.

Olisiko juristi-Sass palkannut ei-juristi ja entisen pomonsa Lipposen juridiseksi asiantuntijaksi yhtiöön, kuten Vanhanen tuntuu uskovan tai ainakin haluavan muille uskotella?

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Lipponen kertoi eilen - siis erityisen sopivasti juuri vaalien alla - ilmestyneessä kirjassaan "Paavo Lipponen, järjellä ja tunteella", nyt jo kuolleen ex-vaimonsa alkoholismista.

Tapa on minusta aika inhottava, mutta kun Lipposen kannatus on se mikä on ja koska kaikki äänet, myös sääliäänet, kelpaavat, on tämäkin tarina päätetty sitten julkaista juuri vaalien alla.

Lipponen tosin yrittää kovasti vakuutella, ettei hän oikein millään haluaisi edes kertoa ex-siippansa juoppoudesta, mutta kertoo sitten kuitenkin!

Mutta on todellisuudessa vain kertovinaan, sillä mitään syytä vaimon alkoholismiin kirjassa ei mainita.

Olisiko asia niin, että Paavo on ollut niin vaikea tyyppi ja inhottava luonne, ettei hänen ex-vaimonsa kestänyt avioliittoa millään ilman viinaa, vaan ratkesi juomaan?

Anonyymi kirjoitti...

Vanhanen heitti bensaa tuleen. Niin käy kun instituutio nousee ihmistä tekemäksi.

Siru Pola kirjoitti...

Miksei Lipposta nimetty tekemään jätevesiselvityksiä silloin kun maassa kaivattiin rautaista ympäristöasioiden asiantuntijaa, vaan homman nimettiin Lauri, jolla taas olisi ollut muissakin selvitystyöryhmissä paljon käyttöä.

Yhteiskunnan voimavarojen tuhlausta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Late oli halpa, ei pyytänyt muuta kuin ministerin arvonimen, josta siitäkin tuli valtiolle verotuloa.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhanen on jostain syystä aktivoitunut puolustamaan silmäätekeviä poliitikkoja viime päivinä. Juurihan hän antoi synninopäästön Paavo Väyryselle jota epäiltiin kiristyksestä. Paavohan julisti ettei lähde hallitukseen jos ei pääse ulkomaankauppaministeriksi. Muussa tapauksessa hän eroaa puolueesta tai perustaa jopa kokonaan uuden puolueen. Tämän siis Vanhanen kiisti jyrkästi. Ja kehui samaan hengenvetoon Väyrystä hyvin tehdystä työstä hallituksen riveissä. Kuinkas muuten..

Tämän päivän uutispommi on ettei Pekka Haavisto tunnistanut Venäjän presidentti Medvedeviä kuvasta. Siis tämä samainen "Venäjän tuntija" Haavisto. Mahtaa Pekkaa nyt hävettää..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No kaikenlaista, vai ei Pekka tunnistanut Venäjän Timoa kuvasta!

Olisiko käynyt niin, että Medvedev saattaa muistuttaa ulkonäöltään Pekan jotain entistä poikaystävää ja Pekka on ajatellut, että toimitus on virittänyt tai virittämässä hänelle jonkin ansan? Pekka päätti silloin varovaisena miehenä olla tunnistamatta M:n kuvaa.

Olisiko P. tunnistanut Nexar Antonion kuvasta, jos sitä olisi näytetty?

Anonyymi kirjoitti...

Kuvaa itsessään ei ainakaan voi syyttää, ihan helposti tunnistettava Medvedevhän siinä pällisteli. Olisiko niin että Pekalla on huono kasvomuisti? Käsittämätöntä joka tapauksessa. Jos Pekka jostain syystä valitaan presidentiksi niin adjutantin pitänee osoitella jatkossa sormella ketä Pekan tulee kätellä valtiovierailulla..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, eipäs nyt takerruta lillukanvarsiin!

Pekka tuntee tähän mennessä lähinnä vain Afrikan sarven ja joidenkin muiden Afrikan maiden pomoja sekä tyyppejä latinalaisesta Amerikasta, kyllä Pekka oppii, onhan hän valt. ylioppilaana vielä oppimisiässäkin sitä paitti.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka niitä kaikkia tyttöystäviään kuvasta tunnistaisi? Etenkään venäläisiä.
-sanoo kansainvälinen playboy

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että Lipposella on ollut kaikkien valtiollisten osapuolten epävirallisella suostumuksella "moninaisagenttitehtävä". Tähän tehtävään on osana kuulunut hankkeen joutuisan läpiviennin edistämiseksi juridisten neuvojen hankkiminen (ehkä jonkinlaista lausuntopalkkiotakin vastaan) kotoisilta oikeustieteilijöiltämme sekä ehkä keskustelut viranomaistenkin kanssa. Nämähän, mm. lupaviranoamisina, joutuvat antamaan asiakkaille menettelytapoja koskevaa neuvontaa.Tässä Nord Streamin jutussa oli lupamenettelyjen osalta monenlaisia ongelmia sekä eräitä järjestysongelmia.Poliitikot pruukaavat kotimaistenkin asikakaiden kohdalla käydä etenkin puhelinkeskusteluja tukijoidensa "asiamiehinä" aina korkeimpia viranomaisia myöden.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Väyrynen tuossa lyhyessäkin tentissä pani valistuneen äänestäjän miettimään, miten häneltä luonnistuisi uuden perustuslainmukainen yhteistyö valtioneuvoston kanssa, kun kaikki muut toimijat ovat toimineet väärin. Hän viittasi keskusteluun, mutta miten keskustelu voi tuottaa tulosta jos toinen osapuoli on aina väärässä ja toinen osapuoli itsepäinen kuin muuli.

Anonyymi kirjoitti...

"toinen lobbarina toimiva ex-pääministeri on kiirehtinyt toisen lobbarina toimineen ex-pääministerin tueksi"
Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä.

Anonyymi kirjoitti...

Lipposen ura kaasuputkessa.

HS 1.5.2008 70-luvun Paavoa oli pyydetty mielistelemään suurta ja mahtavaa.Paavo kertoo "silloin minä ajattelin..."
PUTININ 2007.30.12 myöntämänä Ystävällisyyden kunniamerkki...
Konsultti Paavon palkkio "isompiakin on nähty" HS 15.8.2008

Toipila kirjoitti...

Näin pätevää ja korkealuokkaista vittuilua on ilo lukea.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pekka Haavisto on nyt kirinyt vaaligallupin kakkoseksi.

Mikäs siinä, olisihan se toki jännää saada Suomen pressaksi vihdoin vihreä homo, ylioppilas ja ilmeisesti vielä sivarikin. Onko Pekka vielä kasvissyöjäkin?

Anonyymi kirjoitti...

HS:n kuvatestissä Pekka Haavisto ei tunnistanut yhtäkään Suomen naapurivaltioiden päämiehistä lukuun ottamatta Venäjän pääministeriä Vladimir Putinia. Tunnistamatta jäivät Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt (Haavisto ei muistanut hänen nimeään) ja Viron pääministeri Andrus Ansip. Lisäksi Haavisto ei tunnistanut muun muassa Ison-Britannian pääministeriä David Cameronia, YK:n pääsihteeriä Ban Ki-moonia eikä Naton pääsihteeriä Anders Fogh Rasmussenia.

No, nehän on kaikki ulkomaalaisia ja nyt ollaan valitsemassa Suomen presidenttiä!

Anonyymi kirjoitti...

Jos yksi valitaan, potkivat homot kiviä sankarihaudoilla; jos toinen, saadaan armeijalle katolinen ylipäällikkö.

Eiköhän pienempikin kiire riittäisi järkyttämään suomalaisten pyhinä pitämiä arvoja.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdessä suhteessa muutoin kuulustelussa hyvin pärjännyt Paavo Väyrynen kuitenkin mokasi. Kun häneltä tiedusteltiin hänen yritystoimintaan osallistumisestaan presidenttinä, Paavo ilmoitti tämän kyllä luonnistuvan etätyönäkin (kumpikohan olisi päätyö?). Kun Paavo lisäsi, että "muodollisesti" yritystoiminta voisi olla Vuokko-vaimon nimissä, hän ei ilmeisesti ymmärtänyt, että jos yrityksen johtoon toimitusjohtajana tai hallituksen jäsenenä ilmoitetaan tietoisesti henkilö, joka on vain toisen bulvaani ja siis toinen asiallisesti on määräävässä asemassa, on kysymyksessä laissa rangaistavaksi säädetty teko (rekisterimerkintärikos). On näistä tuomioitakin langetettu. Mutta tämä mennee tosiaankin ymmärtämättömyyden tiliin.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka Haavisto on tiettävästi suomen ainoa sivari jolle on myönnetty puolustusvoimien sotilasansiomitali! Mahtaakohan edes majuri Kanervalla saatika kapteeni Niinistöllä olla vastaavaa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin kommentti menee joko ymmärtämättömyyden tai kaunaisuuden piikkiin. Minä en ainakaan saanut PV:n vastauksista tuollaista käsitystä. Kyse oli vain siitä, että jos PV valittaisiin, perheyritystä ei lopetettaisi, vaan se jatkaisi toimintaansa edelleen normaalisti, vaikkei Paavo sen johtamiseen tietenkään enää itse osallistuisi.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Pekka tosiaankaan ota lihaa suuhunsa?

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut useamman vuoden professorin blogia ja pitänyt siitä paljon. Hän on kommentoinut ajankohtaisia aiheita analyyttisesti ja rakentavasti.

Nyt olen kuitenkin hyvin pettynyt. Kirjottelun taso on kuin kännissä. Keskustelu menee solvaavaksi, suorastaan rasistiseksi. Suosittelen taukoa vittuiluun, ettei mene herjaamiseksi.

Norr-Rogel kirjoitti...

Tosiasia on, että Ihalais Lauri olisi mennyt toiselle kierrokselle niin että heilahtaa jos olisi ehdolla. Nyt hänet on ilmeisesti pyytämällä pyydetty hätiin Lipposen uskottavuutta parantamaan, joskin aika vastentahtoiselta tuo herra näytti vakuttaessaan ettei ole "ihmeidentekijä". Tietysi hän on siinä oikeassa. Sitä ihmettä ei tulla edes Ihalaisen tuella näkemän, että mörökölli "pöö" Lipponen toiselle kierrokselle menisi.

Lipposella ei ole mitään saumaa. Tälläiset suutahtamiset (aamulehti) ja muu mököttäminen ei kyllä sovi Suomen presidentille laisinkaan.

Ihalainen olisi ollut hieman samanlainen "harmaa (ei musta) hevonen" kuin tuiki tuntematon Mara aikanaan. Sopivan ulkopuolinen päivänpolitiikasta ja siten vakaan ja harkitsevan, siis vakuuttavan, oloinen ehdokas.

No sanoisin demareille että niin makaa kuin petaa. Veikkasitte tasan väärää hevosta. Lipponen kuuluu eläkkeelle, eikä toivottavasti kirjoita enempää katkeria ja kostonhimoisia muistelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Vai on joku pitänyt, että Jyrki on kännissä näitä arvioita kirjoitellut ja kirjoittaja on vetänyt siitä herneen nessukkaan. Entisenä blogistin oppilaana en tuota allekirjota. Ei pidä anonyymin analyysit paikkaansa. Jyrki on kirjallisesti parempi esittämään asiansa kuin luennoilla. Ja luennoillakin suullisessa esityksessä oli ainut vikä se, että hän hyppi asiasta toiseen ja palasi takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Hereillä piti olla, jos ei halunnut pudota kelkasta. Siinä kehut Jyrkille ja muustakin elämänfilosofiasta.

Sitten asiaan ja analyysiin. Kyllä näiden vaalien taistot käydään parin kolmen ehdokkaan välillä. Soinista kyllä paistoi se läpi, että hän ei kyllä todella halua pressaksi tai edes usko omiin mahdollisuuksiinsa. Sauli on porvarisuomessa se toinen kandidaatti. No sitten on se kysymys Haaviston ja Paavon välillä kumpi kaveriksi toiselle kierokselle? Lipponen on jo eläkevaari vaikka nuoren Päivin onkin saanut kellistettyä. ;)Paavoahan, siis väykkää, osa inhoaa yli kaiken ja kaupunkilaiset on nyt gallupeissa antaneet Haavistolle äänensä.

Kaupunkilaiset karsastavat väykkää. Maalta väykkä taas saa äänet, mutta riittääkö se? Jos tilanne on se, että vastakkain on Niinistö ja Haavisto niin sen kisan Niinistö kääntää edukseen.

Mutta, jos tilanne on Niinistö tai Väyrynen niin tilanne on minusta toisin päin. Väyrynen pesee tämän. Sossut ja persut menevät suureksi osaksi Väyrysen taakse. Ja toiselle kierroksella Haaviston ja muiden ym. sarjalaisten kannattajat jäävät kotiin katsomaan kauniita ja rohkeita.

Ensimmäinen kierros ratkaisee presidentin.

Onhan siinä nyt ero väykän ja salen välillä. Paavohan on pelimies verrattuna Sauliin. Sehän on melkein kun panisi Jyrki Virolaisen ja Matti Tolvasen vastakkain ;).

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan anonyymiä, joka moitiskeli keskustelun tasoa. Tuo "lihaa suuhun" -kommentti olisi voinut jäädä julkaisematta. Tuon tasoista "nuorta piirakkaa" -tekstiä keksii kuka tahansa, jolla ei ole häpyä.

Anonyymi kirjoitti...

Demareiden syöksykierteeseen on tasan kaksi syytä, Lipponen ja Jungner. Näistä kahdesta olisi päästävä pikimmiten eroon. Lipposen valinta presidenttiehdokkaaksi oli suorastaan käsittämätön moka puolueelta. Eivätkö nämä demarit opi koskaan virheistään? Hyvässä muistissa on vielä Paasio ja Sundqvist. Ja nyt tämä "rakkauden lähettiläs" Jungner on osoittautunut täydelliseksi mahalaskuksi puoluesihteerin virkaan. Ei ihmekään että kepu on kirinyt tasoihin.

Olen samaa mieltä että jos Lauri Ihalainen olisi ollut ehdokkaana olisi hän mennyt satavarmasti toiselle kierrokselle. Melkein kuka tahansa muu demari olisi mennyt, paitsi tämä valittu Lipponen. Onneksi olkoon, jälleen kerran, hyvät demariveljet, täysin pieleen menneestä valinnasta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niinhän siinä sitten kävi kuten jo hieman ounastelinkin: Ruotsi vei nuorten jääkiekon MM-kullan voittamalla Venäjän 1-0. Huolimatta vain yhdestä maalista, joka sekin syntyi vasta jatkoajalla, Ruotsi oli ottelutapahtumiin nähden aivan ylivoimainen.

Suomikin olisi siten todennäköisesti lyönyt finaalissa Venäjän ja saanut MM-kultaa, mutta kun onnettomat pikkuleijonat menivät semifinaalissa tunaroimaan ja häviämään Ruotsille räkämaalilla, jonka syötti Suomen maalivahti, ja rankkareiden hassaamisilla!

Pikkuleijonat jäivät nuolemaan kisoissa näppejään, kun Kanada kukisti pronssiottelussa Suomen kevyesti 4-0-

Anonyymi kirjoitti...

Soinin kohdalla on käymässä toteen ennusteeni, jo kuukausien takaa. Hänen ei olisi missään nimessä pitänyt suostua ehdokkaaksi koska ei tule saamaan kuin alle 10% kannatuslukemia ja vetää siten koko puolueen lokaan. Se on nähty jo nyt kun puolueen suosio on kääntynyt laskuun, kiitos Soinin ehdokkuuden.

Soini on kaikissa kyselyissä inhokki nr.1 jota ei missään nimessä pitäisi valita. Koko ajan häneltä kysellään abortista, katolisista arvoista jne kiusallisia kysymyksiä joihin hänellä ei ole antaa vastausta. Olisi vaan pysynyt taustalla ja antanut jonkun muun hoitaa "likaisen" homman. Vaikka Kike Elomaan. Kike ei olisi kuitenkaan vetänyt koko puoluetta lokaan, kuten Soini nyt tekee.

Mark my words. Kuntavaaleissa tulee turpaan niin että tukka lähtee. Perussuomalaisten jytky taisi olla tässä ja nyt. Ja meni samantien.

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta, jos tilanne on Niinistö tai Väyrynen niin tilanne on minusta toisin päin. Väyrynen pesee tämän. Sossut ja persut menevät suureksi osaksi Väyrysen taakse."

Sossut eivät missään nimessä mene Väyrysen taakse ja juuri siitä syystä Pate häviääkin musrkaluvuin Saulille. Oma veikkaukseni on 70-30.

Soinin ongelma on se etteivät edes omat äänestä häntä ensimmäisellä kierroksella joten pidän jokseenkin selvänä että Pate ja Sauli kisaavat voitosta. Ja Pate häviää ennustamillani luvuilla. Valitettavasti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ainoa suuri jännitysmomentti eka-kierroksella on se, kumpi ns. työväenpuolueiden edustajista ja Paavoista saa enemmän ääniä, Arhinmäki vai Lipponen. Heidän ääniosuutensa liikkunee 6-7 prosentin tienoilla.

Väyrysen toinen sija ei ole mitenkään varma, vaan Soini voi kiilata hyvinkin toiselle sijalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kertokaapa, Suuri Opettaja, onko nuoren miehen hyvä pyrkiä tositarkoituksella naispuolisten hörppääjien seuraan.

Anonyymi kirjoitti...

On, ainakin naispuolisten tosihörppääjien seuraan.

Anonyymi kirjoitti...

Tavallisen pulliaisen arvio Lipposen pärjäämisestä tulevassa vaalissa on kyllä niin vähäinen, että oksat pois. Paavo kun munasi pelinsä ja korttinsa aikoinaan, kun ryhtyi lehtimiesten tekemisiä eduskunnassa rajoittamaan. Ja tämän johdosta Paavosta lehtien palstoilla näytetään äkäisen oloisia valokuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Kaupalliset radiot, Sanoma ja Yle valmistautuvat nostamaan Haavistoa.

Paavoille käy kanki kuten viime eduskunta vaaleissa paikallisradioiden suoltaessa loppusuoralla Kaikkosta ja Arhinmäkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaupalliset haluavat homon sivarin pressaksi, koska pressan virka on jo Ahtisaaresta lähtien viihteellistynyt ja koska kaupallisten viihde- ja mainossivut täyttyisivät uuden pressaparin omituisuuksia ja toilauksia alvariinsa seuraillessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

HS:

- Niinistö ei halua ärsyttää Kiinaa dalai-laman tapaamisella.

Sale on demaripressojen jalanjälkiä kaikessa seuraava paskahousu, joka on rähmällään Kiinan ja Venäjän edes eikä välitä paskaakaan mm. näiden maiden toisinajattelijoihin ja kansallisten vähemmistöjen ihmisoikeuksista ja niiden törkeistä rikkomisista.

Mm. tämän vuoksi en äänestä Salea.

Skorpioni kirjoitti...

Viimeisen Suomen Kuvalehdessä olleesta Paavo Lipposen omasta haastattelusta käy ilmi Lipposen omana lausumana, että hän on lobannut muun muassa pääministeri Vanhasta ja monia muita ministereitä ja koko valtioneuvostoa Nord Streamin konsulttina. Miksi Vanhanen siis ehdoin tahdoin valehtelee?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lipponen on tietenkin nyt huomannut, että Suomen ympäristölupaviranomaisten ja hallinto-oikeuksien "lobbaaminen" putkihankkeen hyväksymisen taakse se vasta tökerö temppu olikin ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Selvää lienee, että Paavo Lipposen konsultiksi pestaamisen taustalla on Nord Streamin yhteiskuntasuhteiden johtajana toimiva tai toiminut juristi Sebastian Sass, joka on demareiden entinen eduskuntaryhmän sihteeri ja pääministeri Lipposen avustaja.

HV-verkosto toimii palvelu palveluksesta -periaatteella: Lipposen avustajan tehtävä avasi SS:lle tien huippuduuniin NS:n leivissä ja tämän jälkeen PL palkittiin kovapalkkaisella konsultin hommalla. Yhteiskuntasuhteiden hoidostahan Lipposen hommassa oli nimenomaan kyse.

Sebastian Sassin tietoja ei löydy Lakimiesmatrikkelista, salaperäinen kaveri.

Toipila kirjoitti...

Ad Skorpioni

Ehkä Matti Vanhanen on todellakin niin pönttö, ettei hän yksikertaisesti vain käsitä sitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Lipposen lobbauskin on mennyt yli hilseen jälkiä jättämättä.

Anonyymi kirjoitti...

Arhinmäki hiihtelee tästä eteenpäin yhteisiä latuja pitkäaikasen kumppaninsa kanssa.

Miten vähän he ajattelevatkaan yleisön kosiskelua, nämä vastuunkantajat, Soinikin vaan lähti lomalle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lomahan teki Soinille hyvää, kiloja tuli lisää.

Skorpioni kirjoitti...

Kun katsoo tarkastisitä uutislähetyksen televisiokuvaan, missä ex pääministeri Mastti Vanhanen ilmoitti, ettei Paavo Lipponen ollut lobannut hallitusta ja Vanhasta, niin saattaa havaita, että Vanhanen kävi TV 1:ssä varta vasten henkilökohtaisesti ilmoittamassa toimittaja Olli Lindqvistille, ettei Lipponen lobannut. Kun Lipponen on nyt sanatarkasti Suomen Kuvalehden 1/12numerossa 1 Pekka Ervastin kysymykseen, kenen kanssa neuvottelitte kaassuputkiasiassa on sanonut, että: "Suomen hallituksen,pääministerin, kauppa-ja teollisuusministerin ja ympäristöministerin kanssa, siis hallintoon päin...", niin onhan se selvää, että Vanhanen on taas valehdellut.

Huomiota herättää tietysti myös se, ettei Vanhanen lausuntoa Lipposen lobbaamisesta antaessaan tiennyt, mitä Lipponen oli Suomen Kuvalehdelle kertonut. Miksi ihmeessä Vanhanen on ylipäätään sekaantunut koko asiaan? Onko Vanhasella niin kova hinku päästä takaisin politiikkaan, että hän lausuu nyt kaikesta mahdollisesta vain sen takia, että nimi pysyisi esillä. Valitettavasti nimi pysyykin mielessä edelleen sen vuoksi, ettei mies voi missään asiassa puhua totta!Vanhanen on käsittämätön möhlijä, jonka ei tulisi puuttua mihinkään poliittiseen asiaan.

Norr-Rogel kirjoitti...

Voihan helkkari minkä aseen Lipposen kampanja-arkkitehdit antoivat kansalaisille laittaessaan Paavo-paran aloittamaan telkkaripuffinsa totisella tuijottamisella ja sanomalla "Pöö".

Uskokaa huviksenne että mihin tahansa Paavo hävityn ekan kierroksen jälkeen (tai ehkä jo nyt) turuilla ja toreilla ikinä meneekin, kuuluu koiranleukain suusta tämän tästä jostain "Pöö". Poliittisen satiirin tekijöille tämä on aivan verraton kultakimpale tämä "Pöö". Voe helevettiläinen...

Mitenköhän Paavolla huumoria piisaa ja jos piisaa, kuinka pitkään? "Pöö" tuskin ihan hetkessä unohtuu...

"Pöö"-idean äiti tahi isä saanee kuitenkin ympäri korvia luulemma...

Lesi kirjoitti...

Palataksemme alkuperäiseen Nordstream aiheeseen...eräs keskusteluissa huomioimatta jäänyt aihe on kuka oli Itämeren etelänpuoleisella rannalla Lipposen partnerina lobbaamassa Saksalaisille lisää kaasuaPutinilta, jolla myöskin on ollut sympatioita jo Itäisen Saksan aikana näihin germaaneihin! Ex- liittokansleri Schröderhän se SASSiin järjesti kaverilleen hyväpalkkasen ja helpon homman jota ei edes Matti Vanhasen mielestä tarttenut edes lobbaamistakaan Paavon hoidella, kun kaikki hoidel-
tiinkin Tappuraisen toimesta. Mielenkiintoseksi tekee asiassa se kun kutsu kävi Berliiniin "keskustelemaan" niin muutaman viikon päästä Suomi esittikin yllättäen vastoin Paavon aikaisemmin vannomaa kantaa tämän pääministerin suulla NIZZA:n huippukokouksessa että EU:ta pitäisikin kehittää LIITTOVALTION suuntaan!! Näköjään Saksassa ajateltiin että pieni mallioppilas Suomi kun esittää moista, on helppo suurien ja mahtavien sitä kannattaa kuin toisinpäin... Eläkeukot sitten järjestelivät hyväpalkkaset hommat itselleen Venäjän Gazpromilta ihan entisillä suhteillaan palkinnoksi! Näin se homma meni! Jotenka Paavon on parasta vaan mököttää ja pysyä poissa kiusallisista kysymyksistä! Oisko Iltalehden vuoro seuraavaksi joutua boikottiin...sen jälkeenhän voi mörökölli Mooses nahkurin orsilta huikkaillakin yötäpäivää PÖÖ!

Lesi kirjoitti...

Näinhän se meillä käy!

Anonyymi kirjoitti...

Lipponen, Lipponen, lipponen, lipponen, löppönen, löppönen...pööh, huuh, ei pelättävää..........

Anonyymi kirjoitti...

Lipponen KGB-FSB:n leivissä ! Nyky-KGB hallitsee Venäjän energiavaroja. Heidän leivissää Lipponen oli, tai on. Onko sopimuksessa myös "salainen Rippentrop-artikla"? Sopimus jatkuu, tai tulot ainakin taas vaalien jälkeen? Jos Paavon ärjyminen sai ex-rouvan juomaan on perhehäpeä. Paavon ärjyminen sai koko kansakunnan juomaan 90-luvun lopulla. Nim. L.H. Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Presidenteistä puheen ollen:

Onko blogisti katonut YLE:ltä dokumenttia silminnäkijöiden todistuksista?

http://areena.yle.fi/video/1323983423021

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vanhasella vain ei satu olemaan oikeaa "muistikuvaa" asiasta! Tätähän Matti on valitellut monesta muustakin asiasta, josta jäi myöhemmin kiinni.

Lipponen on taas so what -tyyppi; nyttemmin pöh-tyyppi. Hän kiirehti juoksujalkaa kertomaan USA:n Suomen suurlähettiläälle, mitä oli saanut kuulla Tarja Halosen ja Putinin välisistä neuvotteluista Venäjällä. Tämä paljastui Wikileaksista suurlähettilään raportissa omalla ulkoministeriölleen. Mutta Paavo tietenkin kiisti koko asia ja yritti selittä olleensa "vuodon" aikaan Brysselissä. Sekään ei pitänyt paikkaansa.

Ei näihin kusettajiin voi luottaa missään asiassa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yle: Presidenttiehdokkaista Niinistöllä muhkein osakesalkku.

Tämä uutinen tuskin nostaa "Työväenpuolueen" ehdokas Niinistön osakkeita presidenttikisassa, päin vastoin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paavo Lipposen ja Nord Streamin yhteistyöstä kannattaa lukea Pekka Virkin blogikirjoitus

http://pekkavirkki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93233-nord-streamin-erikoisuudet-avoimuutta-avaintekijat

Ks. myös Pekka Virkin toinen blogikirjoitus samalta päivältä otsikolla "Lipposen kampanjaa johdetaan pimeyden ytimestä."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lisätietoa Paavo Lipposen "Isänmaallisesta tehtävästä" putkiyhtiön palveluksessa saa putkigate-blogista, katso

http://putkigate.blogspot.com/2012/01/paavo-lipposen-isanmaallinen-tehtava.html

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katso myös Veikko saksin blogikirjoitusta samasta aiheesta
http://karjala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93115-onko-putkigate-toiminta-isanmaallista

Skorpioni kirjoitti...

Ex-pääministeri Matti Vanhasen ja Paavo Lipposen julkisuudessa esittämien lausuntojen vuoksi Lipposen Nord Stream-konsultointi on ehdottomasti selvitettävä.

Ex-poliitikkojen lisäksi korkean tason konsulteiksi näyttää olevan kova tunku.

Tämänpäiväisen 9.1.ilmestyneen Kauppalehden (s.4-5) mukaan entinen puoilustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala toimii Pyhäjoen ydinvoimalasta tarjouksen jättävän janilaisen Toshiba-Westinghousen konsulttina.

Tosiba on lehden mukaan ranskalaisen Arevan ohella toinen varteenotteva yhtiö ratkaistaessa, mikä yhtiö saa rakentaa Pyhäjoen ydinvoimalan.

Miksiköhän se puolustusvoimien entinen komentaja on ryhtynyt konsultoimaan nimenomaan japanilaista ydinvoimayhtiötä?

Kuka takaa, etteivät esim. Suomen puolustusvoimien aseteknologiatiedot vuoda maailmalle ja vieraisiin käsiin.

Olisiko KRP:n esim. oltava aloitteellinen ja otettava omasta aloitteestaan tutkittavaksi sekä Nord Streamin että nyt tämän Tosiban menetely.

Poliisin yksi päätehtävä on ehkäistä rikoksia ennalta.

Olisiko parempi puuttua asiaan jo nyt, ettei jouduttaisi esim. samanlaiseen ja paljon tutkintaresursseja vievään tutkintaan kuin mitä Patrian-tutkinta KRP:lle eittämättä aiheutti!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä.

Missään tapauksessa ei kannata eikä pidä kannella Jaakko Jonkalle sinne "Puhtaat paperit" -virastoon.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minkähän asian, tuotteen tai firman taakse Tarja Halonen alkaa meitä 1.3. jälkeen lobata?

Anonyymi kirjoitti...

Varmaankin SETAAN!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin kai, Varsovan liittoakaan kun ei (onneksi) enää ole...

Anonyymi kirjoitti...

Varsovanliitossa on enää kaksi aktiivia jäsentä. Jaakko Laakso ja "Mainilanlaukaus"- dosentti Bakeli-Backman. Paavo ja Tarja voivat liittyä siihen. Nim. L.H. Hoppu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joku muukin on nyt tämän huomannut:

Entinen tv-juontaja Anna-Kaisa Hermunen moittii, että Paavo Lipponen käyttää vaimonsa traagista kohtaloa vaaliaseena.

Hermunen muistelee Kaleva-lehden kolumnissa Lipposen ex-vaimoa Aila-Marja Lipposta, jonka piti tulla Hermusen televisio-ohjelmaan vieraaksi 1990-luvulla. Seuraavana päivänä Aila-Marja kuitenkin ilmoitti, että Paavo oli kieltänyt häntä tulemasta ohjelmaan.

Tapaus nousi Hermusen mieleen, kun presidenttiehdokas Lipponen oli viime viikolla julkistamassa kirjaa, jossa hän kertoo alkoholiongelman vieneen entisen vaimonsa hautaan.

On jotenkin traagista, että kuollutta, sairastanutta ihmistä käytetään presidenttikampanjan viihdeuutisten virrassa, totesi Hermunen.

Kyllä, mutta minusta se on suorastaan irvokasta.

Anonyymi kirjoitti...

"Sale on demaripressojen jalanjälkiä kaikessa seuraava paskahousu, joka on rähmällään Kiinan ja Venäjän edes eikä välitä paskaakaan mm. näiden maiden toisinajattelijoihin ja kansallisten vähemmistöjen ihmisoikeuksista ja niiden törkeistä rikkomisista."

Jos tuo on kriteeri niin ketä ihmettä voi äänestää: kaikki ehdokaat ovat Hesarin kyselyssä ilmoittaneet, etteivät ottaisi vastaan Dalai Lamaa.
(Sinällään on toinen juttu, missä määrin Suomen presidentin kiukuttelu suur-valtojen ihmisoikeuksista edistäisi sen paremmin toisinajattelijoiden kuin Suomen omaakaan etua.)

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä taas!

Jos Suomen presidentti - tai edes pääministeri taikka ulkoministeri - haluaisi ja rohkenisi ottaa vastaan massamme vierailevan Dalai-laman, niin se ei olisi tietenkään merkki siitä, kuten anonyymi hölmöyksissään väittää, minkäänlainen "kiukuttelun merkki" Kiinaa kohtaan.

Sen sijaan se oli merkki Suomen presidentin/pääministerin/ulkoministerin eli Suomen valtiovallan ja samalla kaikkien suomalaisten kantamasta huolesta tiibettiläisten kärsimistä suunnattomista ihmisoikeusloukkauksista.

Ei esimerkiksi Viron presidentti Ilves varmaan kiukutellut kiinalaisille, kun hän tapasi Tallinnassa Dalai-laman, ei myöskään presidentti Obama olleessaan samalla asialla Washingtonissa. Mutta nämä ja monet muut Dalai-laman tavanneet valtiopäämiehet eivät myöskään halunneet osoittaa olevansa rähmällään Kiinan edessä eivätkä näin antaa signaalia, että he hyväksyvät Kiinan johdon ja kiinalasten viranomaisten ihmisoikeusrikokset.

Suomen valtiollinen johto sen sijaan haluaa antaa tällaisen signaalin, ei vain Kiinalle vaan koko muulle maailmalle.

Anonyymi kirjoitti...

"Demareiden syöksykierteeseen on tasan kaksi syytä, Lipponen ja Jungner. Näistä kahdesta olisi päästävä pikimmiten eroon."

Toive toteutunee hyvinkin pian koska Jungner on nyt ilmoittanut että jos Lipponen ei pääse toiselle kierrokselle niin hän eroaa puoluesihteerin tehtävistä kevään puoluekokouksessa.

Tervemenoa, molemmille.

Anonyymi kirjoitti...

Lipposen paras puoli onkin.Varma yhden kauden presidentti.Ei ikäkaan anna muöten!

Norr-Rogel kirjoitti...

No nyt seikka on saletti. Edes demarit eivät tule äänestämään Lipposta siinä toivossa, että Mikael "rakkauden remmikenkä-erotiikan kauhakuormaaja" Jungner todellakin pitäisi erolupauksensa.

Demareiden "kaksi yhden hinnalla"-kampanja tuottanee tulosta. Ja kannatus eikun laskee...laskee...laskee...

Anonyymi kirjoitti...

Paatero munii taas. Kommentoiko Blogisti Paateron auton alkolukko munausta? jos jokaisen kärynneen autoon laitetaan alkolukko ekasta kärystä olisi maassa 500.000 alkolukkoa. Suurinosa käryistä tulee juuri aamulla 0,51 promillilla. Ehdottaisin, että suurista ylinopeuksista kärynneiden, kuten Paatero, autoihin laitettaisiin nopeuden rajoitin. Paatero voisi sitten körötellä 80 km tunnissa ja muistella rikollista taustaansa loppuelämänsä. Nim. L.H. Hoppu