1. Korkein oikeus antoi tänään ennakkopäätökseksi tarkoitetun tuomion siitä, vastasiko maanrakennustyön teettäjä naapurikiinteistölle työstä aiheutuneesta ympäristövahingosta (KKO 2012:29)
2. Se, että kysymyksessä on tulevaa oikeuskäytäntöä ohjaamaan tarkoitettu ennakkopäätös (prejudikaatti) ilmenee siitä, että korkein oikeus julkaisee ratkaisusta laaditun selosteen ennakkopäätöksenä verkkosivuillaan. Internetissä ennakkopäätökset julkaistaan myös Finlex-palvelussa. Myöhemmin ennakkopäätökset julkaistaan vielä painettuina vuosikirjassa. Jos esimerkiksi edellä mainittua ratkaisua ei olisi pidetty korkeimmassa oikeudessa ennakkopäätöksenä, siitä olisi julkaistu Finlexissä (osastossa "Muita ratkaisuja") vain parin kolmen rivin pituinen ilmoitus siitä, millaisesta asiasta ratkaisussa on ollut kysymys.
3. Ennakkopäätökset, joilla siis tarkoitetaan yksinomaan ylimpien oikeusasteiden itsensä prejudikaateiksi luokittelemia ratkaisuja, eivät ole juridisesti (muodollisesti) alempia tuomioistuimia sitovia, mutta käytännössä niillä on varsin suurin tosiasiallinen vaikutus eli prejudikaateissa omaksuttuja oikeus- tai ratkaisuohjeita seurataan vastaavanlaisia tapauksia myöhemmin ratkaistaessa. Tuomarit ovat velvollisia tuntemaan ennakkopäätökset - eivät kyllä käytännössä läheskään aina tunne edes kaikkein keskeisimpiä ennakkopäätöksiä - ja perustelemaan kantansa, jos se poikkeaa jostakin ennakkopäätöksessä omaksutusta oikeusohjeesta. Prejudikaattien tosiasiallinen sitovuus edellyttää kuitenkin sitä, että niiden perustelut ovat riittävät seikkaperäiset, asianmukaiset ja ymmärrettävät
4. Ko. tapauksessa Sääksmäen seurakunta teetti kesällä 2006 hautausmaan laajentamiseen liittyviä maanrakennustöitä itsenäisellä urakoitsijalla. Urakoitsija suoritti seurakunnan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti kaivuu-, maansiirto- ja kuljetustöitä, joiden yhteydessä maamassoja on ollut läjitettynä hautausmaan laajennusalueelle. Urakoitsijan tekemien töiden johdosta Kari ja Liisa N:n ja Oy L:n omistamalle, hautausmaata vastapäätä sijaitsevalle kiinteistölle kulkeutui pölyä, joka vahingoitti kiinteistöllä olevan hirsirakennuksen rakenteita ja sisätiloja. Kantajien korvausvaatimusten yhteismäärä oli noin 80 000 euroa.
5. Toijalan käräjäoikeus, jonka vuonna 2009 antaman tuomion Turun hovioikeus vuonna 2010 pysytti, hyväksyi kanteen perusteet ja velvoitti seurakunnan suorittamaan kantajille korvausta yhteensä noin 14 000 euroa. Korkein oikeus sitä vastoin päätyi tiukan äänestyksen (3-2) jälkeen siihen, että kantajana ollut seurakunta ei ollut ankarassa vastuussa kyseisestä ympäristövahingosta ja hylkäsi kanteen
6. Ratkaisevana ja ratkaistavana pointtina asiassa oli kysymys siitä, oliko seurakunnalla ympäristövahinkolain (YVL) 7 §:n mukainen niin sanottu ankara vahingonkorvausvastuu naapurikiinteistöllä olevalle rakennukselle aiheutuneesta ympäristövahingosta. YVL 7 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittaja vastaa toiminnasta johtuvasta ympäristövahingosta tuottamuksestaan (huolimattomuudestaan) riippumatta. Tältä osin YVL poikkeaa olennaisesti tuottamusvastuulle rakentuvasta vahingonkorvauslaista.
7. Ankara vastuu liittyy yleensä tilanteisiin, joissa vahingon aiheuttaja määrää toiminnan rakenteet ja myös turvallisuustason ja vahingonkärsijällä puolestaan ei ole mahdollisuutta määritellä toimintoja tai sen rakenteita tai vaikuttaa niihin. Ankaran vastuun omaksumisen tavoitteena on vahingonkärsijän suojaaminen. Vahinkoa kärsineen on nimittäin usein vaikea esittää näyttöä oman osaamisensa ja toimintapiirinsä ulkopuolella tapahtuneesta tuottamuksesta. Jo vanhassa vuonna 1920 säädetyssä naapuruussuhdelaissa (NaapSL, 20/1920) omaksuttiin ankara vastuu, joten sen säätäminen YVL:ssa ei tuonut periaatteellisesti lainsäädäntöön uutta, koska osa lain piiriin kuuluvista vahingoista kuului jo aiemmin ankaran vastuun piiriin. YVL:ssa on laajennettu merkittävästi lain piiriin kuuluvien vahinkotilanteiden lukumäärää.
8. Korvausvelvollinen toiminnanharjoittaja on yleensä helposti määriteltävissä, mutta toisinaan vastuullisen osoittaminen saattaa YVL 1 §:n 1 momentissa mainitusta ns. aluesidonnaisuuden vaatimuksesta johtuen olla vaikeaa. Ankaran vastuun tilanteessa "vahingon johtuminen" voi tarkoittaa, että toiminta-alueella toimintaa harjoittavan vastuun piiriin kuuluvat myös sellaiset ympäristövahingot, joita tämä ei ole itse suoranaisesti aiheuttanut, mutta jotka liittyvät sen toimintaan. Käytännössä toiminnanharjoittajan vastuu on isännänvastuunomaista vastuuta kattaen vastuun myös toimista, joita jopa itsenäisessä asemassa olevat sivulliset suorittavat varsinaisen toiminnanharjoittajan luvalla tai tieten.
9. Ratkaisusta KKO 2012:29 selostetussa asiassa kysymys oli tapauksesta, jossa hautausmaan ylläpitäjä on urakkasopimuksen perusteella teettänyt alueen laajentamiseen liittyvän maanrakennustyön urakkasopimuksen perusteella itsenäisellä yrittäjällä. Korkeimman oikeuden enemmistö on katsonut, että seurakuntaa ei työn teettäjänä voitu pitää YVL 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana eikä sitä myöskään voitu rinnastaa mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettuun vahinkoa aiheuttaneen toiminnan harjoittajaan. Enemmistö perusteli kantaansa muun muassa sillä, että työn suorittanut urakoitsija ei ollut epäitsenäisessä suhteessa seurakuntaan eikä seurakunnalla ollut urakoitsijaan tai työn toteuttamistapaan nähden erityistä määräysvaltaa.
10. Tapaus on laadultaan sellainen, ettei siinä ole ilmeisesti olemassa tai "löydettävissä" yhtä ehdottomasti oikeata ratkaisua, vaan sekä enemmistön että vähemmistön omaksumia kantoja voidaan perustella eri seikoilla. Tällöin on järkevää menetellä, kuten oikeusneuvos Välimäen votumista ilmenee, siten, että kummankin vaihtoehdon tueksi esitettäviä seikkoja ja niiden painoarvoja punnitaan keskenään. Kysymyksessä on pro et contra -tyyppisestä argumentoinnissa, jolloin tuomion perusteluissa tuodaan, kuten molempien vähemmistöön jääneiden jäsenten lausunnoissa on tehty, avoimesti esiin sekä kanteen hyväksymistä että sen hylkäämistä puoltavat seikat ja argumentit.
11. Minusta KKO:n vähemmistön pro et contra -perustelutapa saa lukijan vakuuttuneeksi ja hyväksymään kannoton, jonka mukaan seurakunta on ankarassa vastuussa sanotusta ympäristövahingosta. Ainakin minua vähemmistön perustelut vakuuttavat. Pro et contra -metodi, jota olen suositellut kirjoissani, perustuu loogikko Chaim Perelmanin lanseeraamaan, uudeksi retoriikaksi kutsuttuun päättelymalliin ja Aulis Aarnion sen pohjalta edelleen kehittämään argumentaatioteoriaan eli rationaalisen perustelun teoriaan.
12. Miksi sitten korkeimman enemmistön perustelut eivät vakuuta? Juuri siksi, että niissä on sivuutettu kokonaan pro et contra -metodin mukainen perustelemistapa. Enemmistö kertoo lyhyesti vain ne perusteet, jotka tukevat sen valitsemaa lopputulosta, mutta vaikenee tyystin sellaista seikoista ja perusteista, jotka puhuvat sanottua lopputulosta vastaan. Enemmistön perustelutapa ei ole rationaalinen, vaan toteava ja käskevä. Enemmistö perustaa ratkaisunsa ensi sijassa auktoriteettiin, eli siihen, että asia on niin, koska tuomioistuin niin sanoo, ja tässä tapauksessa me olemme tuomioistuin. Enemmistön perusteluissa ei ole sijaa dialogille tai pohdinnalle.
13. Vähemmistön jäsenet selostavat votumeissaan lainsäädännön ohella laajasti muita oikeuslähteitä eli YVL:n esitöitä ja vertailevat YVL:n ao. säännöksiä ja käsitteitä ympäristönsuojelulain (YSL) säännöksiin ja terminologiaan. Sen sijaan enemmistön votumissa sivuutetaan lain esityöt ja niiden merkitys samoin kuin analogiavertailu tyystin! Enemmistö ei ole myöskään kiinnittänyt riittävästi huomiota YVL:ssa omaksutun ankaran vastuun sääntelyn tarkoitukseen eli ratio legikseen. Tämä ei vakuuta lukijaa, vaan saa hänet kenties jopa ajattelemaan, että enemmistö on tehnyt näin on tarkoituksella, jottei lukija pääsisi asiasta jyvälle ja ko. muiden oikeuslähteiden jäljille. Syntyy vaikutelma, ettei enemmistö ole oikein itsekään vakuuttunut kannanottonsa oikeellisuudesta, sillä mitä muutakaan syytä enemmistöllä olisi vaieta kokonaan valitsemaansa ratkaisuvaihtoehtoa vastaan puhuvista seikoista? Syntyy epäily, että enemmistön kanta ei kenties perustukaan, kuten vanhassa OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa sanottiin, "syihin ja lakiin", vaan mielivaltaan. Niin tai näin, joka tapauksessa enemmistön kannan laillisuutta ja oikeellisuutta voidaan vahvoin perustein epäillä virheelliseksi.
14. Ratkaisu KKO 2012:29 muistuttaa eräissä suhteissa korkeimman oikeuden tämän vuoden ensimmäistä ennakkopäätöstä eli ratkaisua KKO 2012:1. Olen kommentoinut myös tuota ratkaisua blogissa numero 530/18.1.2012; blogissa numero 531/19.1.2012 olen pohtinut sitä, oliko KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos jutussa kenties esteellinen. Molempien ratkaisujen perustelut ovat samantyyliset, eli eivät kovinkaan keskustelevat, vaan luonteeltaan toteavat ja auktoritatiiviset; pro et contra -metodi puuttuu molempien ratkaisujen perusteluista. Yhteistä tapauksille on myös se, että niissä molemmissa korkeimman oikeuden jaoston puheenjohtajana on toiminut sama tuomari eli oikeusneuvos Mikko Tulokas.
15. Molemmissa em. ratkaisuissa näyttäisi ilmenevän samanlainen jäykkä oikeuspoliittinen perusasennoituminen, eli tarkemmin sanottuna pyrkimys rajoittaa sopimuskumppanin vastuuta tämän oman sopijapuolen eli kolmannen virheellisestä toiminnasta. Oikeudenmukaisempaa kuitenkin on, että vastuu olisi puheena olevalta osin samanlaista kuin edellä kohdassa 8 mainittu isännänvastuu eli työnantajan vastuu omien työntekijöiden toimista. Isännänvastuu perustuu muun muassa siihen, että työnantajan tulee valita työntekijänsä huolellisesti. Jos siis "isäntä" valitsee työmaalleen huonoa ja ammattitaidotonta väkeä, joka aiheuttaa vahinkoa ulkopuolisille, hän joutuu vahingonkorvausvastuuseen, eli valinnan seuraukset realisoituvat myös tässä muodossa.
16. Myös ratkaisussa KKO 2012:29 selostetussa tapauksessa on ilmeisesti tapahtunut niin, että maanrakennusurakoitsijan hommassa on mennyt jotain pieleen, mistä sitten on aiheutunut kerrottu vahinko kantajien kiinteistölle. Urakan isännän eli seurakunnan vastuu ulkopuoliselle aiheutuneesta vahingosta on tuottamuksesta riippumatonta vastuuta eikä tätä vastuuta voida pätevästi kiertää, kuten KKO:n vähemmistö on todennut, toiminnan ulkoistamisella tai muilla vastaavilla sopimus- tai muilla järjestelyillä.
17. Kuten edellä sanoin, ennakkopäätökseksi tarkoitetun tuomion prejudikaattiarvo riippuu siitä, hyväksytäänkö ratkaisu eli saavatko tuomion perustelut lukijan ja laajemman auditorion vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Olen edellä lausunut oman käsitykseni ratkaisun KKO 2012:29 prejudikaattiarvosta. Tarvetta olisi toki laajemmallekin keskustelulle, joten olkaapa hyvät, sana on vapaa!
28 kommenttia:
Maallikkona kysyisin, voivatko kantajat enää tehdä mitään eli onko asia vanhentunut, jos he haluavat nyt nostaa kanteen urakoitsijaa vastaan?
Korvausta on haettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahingonkärsijä sai tietää vahingosta ja siitä vastuusta olevasta.
Vahinko on ko. tapauksessa tapahtunut ilmeisesti joskus ennen vuotta 2008. Mutta kun vahingonkärsijät ovat saaneet vasta KKO:n tuomiosta tietää "oikeasti" vastuussa olevan tahon eli sen, että vastuussa vahingosta ei olekaan seurakunta, vaan urakoitsija, on heillä ilmeisesti mainittu kanneaika vielä jäljellä.
Mutta onhan se kohtuutonta, että vahingonkärsijöiden pitää käydä oikeutta ympäristövahingosta kahteen eri kertaan, ensin KKO:een asti seurakuntaa vastaan, ja sitten uudessa oikeudenkäynnissä urakoitsijaa vastaan.
Jos käräjäoikeuden tuomio olisi jäänyt pysyväksi, olisi seurakunta joutunut selvittelemään asiaa huolimattoman urakoitsijansa kanssa saadakseen "omansa pois."
Ehkä tämä osoittaa sen että tällaisissa asioissa pitäisi haastaa kaikki mahdolliset ja puolimahdottomatkin tahot vaihtoehtoisesti oikeuteen, niin asia ei ainakaan vanhene.
Kantajien kannalta nämä ovat varmasti kohtuuttomia tapauksia samoin kuin ne tapaukset jossa KKO:hon saakka on tapeltu oikeasta oikeuspaikasta.
Lopuksi pakko huomauttaa vähän aiheen sivusta. Huomasin että KKO on myöntänyt heti alkuvuonna valitusluvan isyysasiassa, jossa taasen pohditaan isyyslain voimaanpanolain kannemääräaikaa (VL:2012-21), joka on siinämielessä erikoinen, että juurihan KKO ennakkopäätöksessään 2012:11 otti asiaan kantaa. Tulipahan vain mieleen että onkohan tässä KKO:lla aikomus usealla samanlaisella tapauksella osoittaa oikeuskäytännön suunta tässä asiassa eli tuon kannemääräajan perustuslainvastaisuus? Valitusluvasta ei käy selville sen myöntämispäivämäärä, mutta päätellen vuositunnuksesta, se on ilmeisesti myönnetty ainakin tuon KKO:2012:11 tapauksen esittelyn jälkeen, ehkäpä jopa tuomion antamisen jälkeen.
Maanmittarin mainitsemassa isyysjutussa myönnetty valituslupa 2012:21 koskee kyllä hieman toisenlaista kysymystä kuin ratkaisussa KKO 2012:11 selostettu tapaus.
VL:2012-21
ISYYDEN VAHVISTAMINEN
Vuonna 1962 syntynyt A oli vuonna 1982 saanut äidiltään tietää, että hänen isänsä oli B. B oli kuollut 4.1.2009. A oli 22.6.2009 vireille tulleessa kanteessa vaatinut vahvistettavaksi, että B oli hänen isänsä. Kysymys isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin soveltamisesta.
Tuota blogistin sanoin
"2. Se, että kysymyksessä on tulevaa oikeuskäytäntöä ohjaamaan tarkoitettu ennakkopäätös (prejudikaatti) ilmenee siitä, että korkein oikeus julkaisee ratkaisusta laaditun selosteen ennakkopäätöksenä verkkosivuillaan."
Ei kai ennakkopäätös synny www sivulla julkaisemisesta vaan eksplisiittisestä toteamuksesta päätöksen tekstissä ja päätöksen antajan lainmukaisesta ennakkopäätöksenanto-oikeudesta?
Mikko Tulokas, siis jutun ratkaiseen kokoonpanon puheenjohtaja, on tehnyt väitöskirjansa Öljyvahingoista, eli ympäristövahinkoasiat ovat hänelle teorian tasolla kovin tuttuja.
Tulokkaan eriävät mielipiteet, joissa hän lopputuloksen osalta asettuu enemmistön kannalle, lienevät hänen eriävä mielipiteensä siitä millä tavalla KKO:n tulee ratkaisunsa kirjoittaa. Tästä tapaus KKO 2012:11 on hyvä esimerkki. Tulokas käyttää sivun siihen, mihin enemistö tuhraa toistakymmentä ja presidentti muutaman kymmenen.
Tässä tapauksessa KKO 2012:29 Tulokas näyttää saaneen sellaiset perustelut, joihin saattoi tyytyä.
"Ei kai ennakkopäätös synny www sivulla julkaisemisesta vaan eksplisiittisestä toteamuksesta päätöksen tekstissä ja päätöksen antajan lainmukaisesta ennakkopäätöksenanto-oikeudesta?"
Tähän anonyymin klo 02.58 tulleeseen kommenttiin totean, että en kertonut mitään ennakkopäätöksen "synnystä", vaan niistä tavoista, joilla KKO tiedottaa antamistaan ennakkopäätöksistä.
Jokainen tuomari toki taaplaa tyylillään perustellessaan tuomiota. Oikeusneuvos Tulokas kyllä äänestää KKO:n jäsenistä kaikista useimmiten ja näin myös pelkästään perusteluista, mutta hänen lausumissaan ei ole yleensä asiallisesti mitään kovinkaan paljon uutta tai lisäarvoa verrattuna enemmistön perusteluihin.
Pro et contra -perusteluja Tulokas ei juurikaan näytä harrastavan, missä suhteessa on hän on selvästi vanhan liiton miehiä, jotka ovat saaneet oppinsa Tauno Tirkkosen kirjoista. Niissä nimenomaan kielletään tuomioistuimia ilmoittamasta tuomiossa contra-perusteluja, jottei tuomioistuimen arvovalta kärsisi!
En ole lukenut Tulokkaan väitöskirjaa, mutta sanoisin kaikella kunnioituksella, että ainakaan ko. tapauksessa, jossa oli kyse yksinomaan ankarasta vastuusta, YVL:n problematiikka ei ole teoreettisestikaan kovinkaan kummoinen.
Anonyymi kirjoittaa: "Tässä tapauksessa KKO 2012:29 Tulokas näyttää saaneen sellaiset perustelut, joihin saattoi tyytyä".
Mistähän ja keneltä Tulokas olisi "saanut" häntä tyydyttävät perusteet? Eiköhän asia ole päin vastoin niin, että KKO:n enemmistön kaksi muuta jäsentä (Kantor ja Rajalahti) ovat "saaneet" eteensä ja hyväksyneet Tulokkaan sanelemat perustelut.
Oikeusneuvos Tulokkaan perustelut ovat joskus hiukkasen kyynisiä ja ikään kuin "pienen ihmisen" oikeusturvaa vähätteleviä.
Tästä saatiin yksi esimerkki viime viikkona ratkaisusta KKO 2012:28, jossa Tulokas oli yksin eri mieltä jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevassa asiassa.
Kun KKO:n enemmistöön kuuluneet neljä jäsentä pohti seikkaperäisesti ja oikein hyvin 25 kohtaa käsittelevissä perusteluissaan asiaa ja sitä, miksi hovioikeuden olisi tullut myöntää sanottu lupa,
Tulokas sitä vastoin kuittaisi koko asian seuraavanlaisilla perusteluilla:
"Koiranomistaja A on syyttäjän syytteestä tuomittu käräjäoikeudessa vammantuottamuksesta sakkorangaistukseen ja vahingonkorvaukseen toisen hänen koiristaan päästyä puremaan ohikulkenutta asianomistajaa.
Toisin kuin monissa muissa maissa, koiranomistajan vastuu Suomessa edellyttää mainitunlaisissa tapauksissa koiranomistajan tuottamusta. Tuottamuksen olemassaolo ratkaistaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon olosuhteet. Käsitykseni mukaan käräjäoikeus on näistä lähtökohdista asian oikein ratkaissut. Toisin kuin Korkeimman oikeuden enemmistö, en näe mitään perustetta sille, että hovioikeuden olisi tällaisessa asiassa tullut myöntää jatkokäsittelylupa.
Jatkokäsittelylupaa koskevalla säännöstöllä on tärkeä merkitys hovioikeuksien niukkojen voimavarojen suuntaamisessa tarpeellisiin kohteisiin. Kokonaisuutena arvioiden nyt kysymyksessä oleva asia on vähäpätöinen ja sitä koskevat oikeusperiaatteet yleisesti tunnetut. Kenenkään oikeusturvaa ei ole loukattu. Hylkään valituksen".
Niinpä. Tulokas näyttäisi vähättelevän muutoksenhakijan oikeusturvan merkitystä tässä "vähäpätöisessä asiassa." Tulokas pitää silmällä ja kantaa huolta yksinomaan hovioikeuksien "niukoista voimavaroista", muttei lankaan siitä, savatko ihmiset kaipaamansa oikeusturvaa ja käyttää perustuslaissa säädettyä oikeutta hakea muutosta.
Ehkäpä Tulokkaalla on meneillään joku tai kenties useampikin välimiesoikeudenkäynti, joiden käsittelyyn pitäisi saada varatuksi aikaa, joten silloin on oikeusneuvoksen mielestä kohtuulista, että tuollaiset "vähäpätöiset koira- ja muut jutut" torpataan kiireesti jo hovioikeusvaiheessa.
Mitä hittoa ne tänne tunkevat meidän oikeusrauhaamme häiritsemään!
Kiinnostava postaus!
"seurakuntaa ei työn teettäjänä voitu pitää YVL 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana eikä sitä myöskään voitu rinnastaa mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettuun vahinkoa aiheuttaneen toiminnan harjoittajaan. Enemmistö perusteli kantaansa muun muassa sillä, että työn suorittanut urakoitsija ei ollut epäitsenäisessä suhteessa seurakuntaan eikä seurakunnalla ollut urakoitsijaan tai työn toteuttamistapaan nähden erityistä määräysvaltaa".
Tämä kiinnosti minua. Eli ajatusleikki,että voinko saattaa käyntiin urakoitsijalla tai muulla toimijalla rakennustoimia, jotka aiheuttavat naapuritontilla haitallisia lopputuloksia, ja olla itse vastuusta vapaa. Eli kantaako urakoitsija vastuun "työn teettäjän puolesta" pitääkö molemmilta vaatia heti alussa vahingon korvausta, kuten ensimmäinen kommetoijan tekstin rivien välissä lukee?
Eduskunnan puhemiehen nimenhuuto täyshishtunnossa klockan 22.45:
- edustaja Hakkarainen; hakemasha shalkkuva;
- edustaja Oinonen; sodssha;
- edustaja Gataja; kännishä
- edustaja Nikko: ykköshpilnerishsä
- edustaja Kanerva: linnashsa
- edustaja P. Virtanen: Paikalla, kuten aina
- edustaja Pekkarinen: shsököllä
- edustaja Packalen: alshtonkuvashsa
Eduskunta on inhimillisen elämän mikrokosmos, jossa vuorottelevat viisaus ja hulluus. Entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus paljasti eräässä tv-ohjelmassa, että myös siitä kauneimmasta asiasta mikä voi tapahtua miehen ja naisen välillä on olemassa dokumentoitua tietoa...
Ei kai vaan tuo kaunis asia tapahtunut täysistunnossa?
Aika usein KKO:n perustelut eivät vakuuta.
Valitusluvan hylkääminen on hyvä toimintamalli, sitähän ei tarvitse perustella lainkaan.
Miksi ihmeessä KKO kuitenkin antaa aina välillä valitusluvan?
Ei kai vain pelota että säästöleikkuri iskee?
Asiasta poiketen, saanko ennustaa??
AKT:n antamat potkut Hilkka Ahteelle vain muutamaa viikkoa ennen poliisitutkinnan valmistumista voi kieliä seuraavaa.
Tutkinta ei johda pidemmälle ja se on AKT:n johdon tiedossa. Kysymys kuuluu kuka on vuotanut tiedon ja missä asemassa?
Potkut tilanteessa jossa asia siirtyisi syyteharkintaan muutaman viikon päästä tekisi AKT:n antamat potkut Hilkka Ahteelle hyvinkin kyseenalaisiksi.
PoliisiLeaks, voi se toimia näinkin päin!
Eipä siinä valitusluvan saaneessa jutussa niin kovin paljon eroa ole. Kummassakin on lapsi saanut tietää isästään vasta kannemääräajan jälkeen. Ainoa ero nähdäkseni on se että valitusluvan saaneessa tapauksessa isä on jo kuollut ennen kanteen nostamista joka on myös isyyslain voimaanpanolain mukaan isyyskanteen nostamisen este kannemääräajan lisäksi. Mutta toisaalta se ei ole voimassaolevan isyyslain mukainen kanne-este.
Nopeasti tuntuisi erikoiselta jos itse kannemääräajan olisi perustuslain vastainen mutta isän kuolemasta johtuva rajoitus ei sitä olisi, kun se voimaanpanolaissa näyttää tarkoitetun olemaan voimassa vain kannemääräajan loppuun ja kun nykylaissa ei tuollaista kuolemarajoitusta ole. Mutta on mielenkiintoista nähdä mihin KKO päätyy ja pitäisin ihmeellisenä jos se päätyisi muuhun tulokseen kuin siihen että säännös olisi perustuslain vastainen.
Maanmittarille: Tuo uusi valituslupa isyysasiassa on ehkä saatu purkuperusteella, ei ennakopäätösperusteella.
Kun KKO ei perustele valituslupapäätöksiään, niin emme voi tietää edes sitä, mistä laissa (OK 30:3.1) mainitusta kolmesta eri vaihtoehtoisesta perusteesta valitusluvan myöntämisessä voisi olla kysymys. Arvailujen varassa ollaan.
Myös seurakuntien ja seurakuntayhtymien tekemissä yksityisoikeudellisissa sopimuksissa voi olla klausuuleja, joiden mukaan sopimuksista aiheutuvat riitaisuudet käsitellään välimiesoikeudessa.
Sitä, onko esim. tässä tapauksessa joku KKO:n kokoonpanoon kuuluneista välimies-oikeusneuvoksista joskus osallistunut välimiehenä "seurakunnallisten" riitojen ratkaisemiin, ei ole mahdollista selvittää, koska oikeusneuvosten välimiestehtäviä koskevat tiedot ovat ko. osin salaisia. Lainsäätäjä on näin viisaudessaan päättänyt.
Tämän seurakunnan edessä... Srk. maallista valtaa käyttänyt lakimies ja oikeuden toimija KKO:n edustajat "kirjanoppineet" toimivat kirkon ehdoilla eihän kirkko Srk ota vastuuta ihmisten pahoista teoista. Vastaajia voi olla kirkkovaltuuston valtuutettjen lisäksi muukin maallinen johto!
Itse kaipaisin korkeimman oikeuden päätöksiin enemmän reaaliargumenttien (meniköhän termi oikein) pohdintaa. Toisin sanoen, sen pohtimista, mihin mikäkin mahdollinen tulkintavaihtoehto käytännössä johtaisi, ja näiden lopputulosten arviointia.
Kyllä kai lain soveltamisessa yksi periaate pitäisi olla, että tulkinta johtaa käytännössä järkevään, yleistä oikeustajua vastaavaan lopputulokseen.
Monesti tuntuu siltä, että yksittäisiin hallituksen esityksen lausahduksiin tartutaan kuin hukkuva oljen korteen. Enemmistöhallituksen esitysten katsotaan ilmeisesti ilmentävän myös eduskunnan tahtoa, vaikka suurin osa kansanedustajista ei taida lukea esityksistä muuta kuin kansilehden.
Tuo oli hyvä pointti!
Kyse on teleologisesta laintulkinnasta, jonka merkitystä oikeudellisessa argumentoinnissa olen itse yrittänyt aina korostaa. Tuomarin tulisi erilaisten asia-argumenttien eli reaalisten näkökohtien perusteella pro et conra pohtia, millaisia tosiaisallisia seurauksia eri ratkaisuvaihtoehdoista tulisi todennäköisesti aiheutumaan.
Tuomarit väittävät usin, että juu, kyllähän me näitä kysymyksiä toki pohdimme. Mutta tämä ei riitä, vaan asia-argumenttien pohdinta ja siihen perustuva oikeudellinen päättely tulisi toki selostaa myös kirjallisissa tuomion perusteluissa, jotta myös asianosaiset näkisivät, mihin kaikkiin seikkoihin ja millaiseen päättelyyn tuomarien harkinta on perustunut.
Ratkaisussa KKO 2012:29 korkeimman oikeuden vähemmistöön jääneiden kahden jäsenen lausumissa onkin tuollaista asia-argumentteihin perustuvaa pohdintaa. Sen sijaan enemmistön perusteluista tällaista argumentointia ei taida löytyä.
Näinhän se mene. Tuo "kansan oikeustaju" tulisi paremmin tyydytettyä sen kautta, että selostettaisiin,- jos ei nyt aivan selkokielellä, niin selkeästi kuitenkin-, mistä ratkaisuissa on kyse. Onhan se kummallista vääntelyä, että selväkin asia saadaan änkyröityä sellaiseen muotoon, ettei sitä vääntelijä itsekään ymmärrä. Sitten "kansan syvät rivit" ihmettelevät, että miksi on niin ihmeellinen tuomio, vaikka tosiasiassa saattaa olla aivan kelpo ratkaisu, mutta ratkaisuun päätymisen perusteet ovat täyttä hepreaa (tai jiddisiä, kuten näissä kirkkoasiossa)
Tuomion perustelujen tulisi tietenkin olla mahdollisimman ymmärrettäviä.
"Kansan oikeustaju" on muutoin sitä vastoin niin epämääräinen käsite, että siihen tuomiota ei voida perustaa.
Perusteluvaatimuksiin kuuluu myös se, että sovellettavat säännökset on selostettava. Ja jos nämä ovat jo valmiiksi tolkutonta kotimaista kapulakieltä tai vielä pahempaa EU-kieltä, se ei tietysti mene oikeusistuimen piikkiin. Voihan muuten käydä niin, että jos niitä yritetään selkokielistää, joku tulee heti sanomaan, että lakikirjaa on väännelty oman mielen mukaan.
Missä määrin KKO:n äänestysratkaisuja voisi lukea niin, että contra-perustelut ilmenevät vähemmistön votumeissa? Tietenkin jää kaipamaan enemmmistön perusteluja siitä, miksi se ei hyväksynyt vähemmistö kantaa vaan päätyi omaansa.
Usein vedotaan juuri tuohon, että äänestysratkaisuissa contra-perustelut ilmenevät vähemmistön votumista.
Mutta jos sitten katsoo KKO:n yksimielisiä ratkaisuja, niin ei niidenkään perusteluissa juuri mainita näitä contra-perusteita. Ks. esim. KKO 2012:1.
Ko. tapauksessa enemmistö ei ota kantaa vähemmistön mainitsemiin contra-seikkoihin. Yhden tällaisen seikan kohdalla tosin todetaan lyhyesti vain, että sillä ei ole merkitystä; tarkoitan seikkaa, jonka mukaan lain mukaan hautausmaan hoito on srk:n lakimääräinen tehtävä.
Virolaisen blogin parasta antia ovat olleet ehdottomasti nämä KKO: toimintaa ja tarkaisuja koskevat kirjoitukset. Näitä on han helevetin liian vähän tässä maassa. Pienet piirit ja klubit, niinpä.
Nuorena juristina vielä kunnioitin KKO:n ratkaisuja ja arvovaltaa, vaikka joskus kritikoitavaakin löytyi. Vuosikymmenten työn jälkeen kaikki kunnioitus on poissa.
Huomaan, että ihmettelen suuresti jokaista päätöstä, joka on omasta mielestäni kelvollinen! Vaikka iso ratkaisuista on ihan ok, KKO on tehnyt lukuisia surkeasti perusteltuja merkittäviä ja vähemmän merkittäviä ratkaisuja.
Omalla alallani ratkaisut ovat enimmäkseen asiantuntemattomia, kummallisessa teoreettisessa käsitemaailmassa laadittuja, vailla mitään reaalista pohjaa. Oikeaan osuminen ja oikeudenmukaisuus on niissä puhdasta sattumaa.
Lähetä kommentti