1. Rikoksesta epäillyn oikeus avustajaan oikeudenkäynnissä on yksi keskeisimpiä reilun ja tasapuolisen oikeudenkäynnin takeita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 1990-luvulla linjannut, että rikoksesta syytetylle tulee turvata oikeus avustajaan, kun vapausrangaistuksen uhka ja rikoksen ja siihen sovellettavien oikeussäännösten laatu asettaa syytetyn asemaan, jossa oikeudenmukainen oikeudenkäynti vaarantuisi ilman avustajaa.
2. Muutaman viime vuoden aikana EIT on antanut joukon ratkaisuja, joissa tuomioistuin on kehittänyt ja tiukentanut sanottua linjaansa. Näissä ratkaisuissa on otettu kantaa siihen, 1) missä prosessin vaiheessa epäillyllä tulee olla oikeus saada avustaja tai puolustaja, 2) millä edellytyksillä epäillyn voidaan katsoa pätevästi luopuneen sanotusta oikeudestaan ja 3) mitä seuraa, jos oikeus avustajaan/puolustajaan jää toteutumatta.
3. EIT:n ratkaisukäytännön mukaan on ensinnäkin olennaista, että epäilty saa avustajan/puolustajan heti vapaudenmenetyksen ja kuulustelujen alkamisesta lähtien. Toiseksi EIT on tähdentänyt, että jos epäilty ilmoittaa luopuvansa oikeudestaan avustajaan - epäillyllä on periaatteessa oikeus huolehtia itse omasta puolustuksestaan - tämä ei välttämättä riitä, vaan oikeudesta luopumiselle tulee asettaa erityisiä vaatimuksia. Olennaista on, että epäilty on ymmärtänyt, mistä on kysymys ja mikä merkitys oikeudesta luopumisella saattaa olla. Suomessa käytössä ollut ja edelleen käytettävä "ilmoitus ja rasti ruutuun" ei siis riitä, jollei epäilty ole ymmärtänyt esimerkiksi sitä, että avustajalla on oikeus olla läsnä epäillyn kuulustelussa. Kolmas ja epäillyn oikeusturvan kannalta käytännössä ehkä tärkein oikeusturvan tae on se, että jos epäilty on tunnustanut teon tai muuten antanut itselleen epäedullisia lausumia kuulustelussa tai yleensä tilanteessa, jossa hänellä olisi tullut olla avustaja tai puolustaja, tunnustusta tai vastaavaa lausumaa ei voida sellaisenaan hyödyntää syytettä tukevana näyttönä.
4. EIT:n suuren jaoston antamassa ratkaisussa Salduz v. Turkki 27.11.2008 todetaan, että epäillyllä tulee olla mahdollisuus asianajajan apuun jo heti ensimmäisestä poliisikuulustelusta lukien, paitsi jos osoitettiin, ettei sellaista mahdollisuutta voitu pakottavista syistä antaa. Syytetyn oikeuksille aiheutetaan ratkaisun mukaan periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa nojaudutaan hänen syyllisyyttään osoittaviin lausumiin, jotka on annettu ilman asianajajaa toimitetussa poliisikuulustelussa.
5. Tapauksessa Plonka v. Puola 31.3.2009 antamassaan tuomiossa EIT totesi, että henkirikoksesta epäillyn valittajan, joka oli kärsinyt alkoholiongelmista, alkuperäinen tunnustus, jota antaessaan hänellä ei ollut ollut asianajajaa, oli vaikuttanut hänen tuomioonsa, vaikka hän oli myöhemmin peruuttanut tunnustuksensa ja vaikka tunnus ei ollut myöskään ollut langettavan tuomion ainoa peruste. Oikeudenmukaisuus olisi vaatinut, että valittaja olisi saanut asianajajan jo poliisikuulustelun alkuvaiheissa. Myös tässä samoin kuin edellä mainitussa Salduz-tapauksessa tapauksessa EIS 6 artiklan 1 kohtaa ja 3 artiklan c-kohtaa oli rikottu. Tapauksessa Lazarenko v.Ukraina 28.10.2010 ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei edes kuulusteltavan luopuminen oikeudesta käyttää avustajaa ole aina riittävä syy hyväksyä näytöksi kuulustelukertomus, joka on annettu avustajan olematta läsnä kuulustelussa.
6. EIT:n ratkaisukäytännön mukaan siis se, että kuulusteltava epäilty on luopunut oikeudestaan avustajaan, ei välttämättä ole riittävä syy hyväksyä näytöksi epäillyn kuulustelukertomus, joka on saatu avustajan olematta läsnä kuulustelussa. Ilman avustajaa annetun tunnustuksen näyttöarvoa on joka tapauksessa pidettävä heikkona.
7. EIT:n edellä selostetun ratkaisukäytännön pohjalta Euroopan komissio on 8.6.2011 tehnyt ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi oikeudesta avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeudesta yhteydenpitoon (KOM(2011) 326). Ehdotuksen mukaan epäillylle ja syytetylle olisi myönnettävä oikeus käyttää avustajaa niin pian kuin mahdollista ja joka tapauksessa ennen kuulustelun aloittamista ja vapaudenmenetyksen alkamisesta lähtien. Ehdotettuun direktiiviin sisältyy merkittävä säännös todisteiden hyödyntämiskiellosta: Epäillyn tai syytetyn lausumia ja todisteita, joita hankittaessa on loukattu epäillyn tai syytetyn oikeutta avustajaan tai poikettu tästä oikeudesta, ei lähtökohtaisesti saisi käyttää todisteina häntä vastaan.
8. Meillä Suomessa jo vuonna 2011 hyväksytyssä, mutta vasta vuoden 2014 alusta voimaan tulevassa uudessa esitutkintalaissa (805/2011) on pyritty pyritään tehostamaan avustaan käyttöä kuulustelussa. Rikoksesta epäillyllä tulee olla, ei vain oikeus avustajaan, vaan myös todellinen mahdollisuus saada avustaja jo kuulusteluun. Lain 4 luvun 10 §:n mukaan asianosaiselle on ennen hänen kuulemistaan kirjallisesti ilmoitettava mainitusta oikeudesta. Rikoksesta epäillylle sanotusta oikeudesta on ilmoitettava viipymättä, kun hän menettää vapautensa kiinniottamisen, pidättämisen tai vangitsemisen yhteydessä. Uudessa laissa määrätään nimenomaisesti, että esitutkintaviranomaisen on huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan
9. Nykyisin epäillyllä on käytännössä oikeus käyttää avustajaa (ETL 10 §, 29.2 §), mutta käytännössä oikeus saattaa jäädä toteutumatta puutteellisen informoinnin takia. ETL 29.2 §:ssä mainittu oikeudesta ilmoittaminen hoidetaan käytännössä usein rastittamalla kuulustelulomakkeella oleva asianomainen kohta. Tällöin ei ole selvää, onko kuultava tosiasiallisesti kyennyt arvioimaan ko. oikeuden merkityksen eikä sitä, että onko oikeudesta luopuminen tapahtunut vapaan harkinnan perusteella eikä esimerkiksi kuulustelijan ohjailun tuloksena. Ongelmallista on jo se, että kuulustelija ilmoittaa epäillylle tämän oikeudesta avustajaan useimmiten vasta kuulustelun alussa, jolloin kuulusteltava usein mieluummin luopuu oikeudestaan kuin jää odottelemaan avustajan paikalletuloa, mikä saattaa kestää kauan. Poliisi ei ole yleensäkään ollut kovin innostunut avustajan osallistumisesta heti ensimmäisiin kuulusteluihin - joissa tunnustus useimmiten annetaan tai "nyhdetään" - eivätkä myöskään rikosasianajajat, joilla saattaa monia juttuja samanaikaisesti työn alla, ole olleet aina kiinnostuneita saapumaan ensimmäisiin kuulusteluihin.
10. Epäillyn tunnustus (OK 17:4.2) on käytännössä yleisin syytettä tukeva näyttö rikosasioissa. Vuosittain tuomioistuimissa nostetuissa syytteissä suurin osa on sellaisia, jossa näyttö perustuu joko kokonaan tai pääosin syytetyn tunnustukseen. Vakavissa rikosasioissa on syytteen tueksi on toki esitettävä muutakin näyttöä.
11. Suomessa tuomioistuimet eivät ole tähän mennessä juuri koskaan kiinnittäneet huomiota niihin olosuhteisiin, joissa tunnustus on annettu tai siihen, onko epäillyllä ollut kyseisessä tilaisuudessa tukenaan avustaja tai puolustaja. Sitten kun epäilty on saanut tuekseen avustajan, hän saattaa usein joko jo esitutkinnan aikana tai oikeudenkäynnissä peruuttaa tunnustuksensa, joka on annettu ilman avustajan tai puolustajan paikallaoloa. Tuomioistuimet eivät yleensä noteeraa epäillyn väitteitä, että tunnustusta ei ollut annettu vapaaehtoisesti tai että epäilty ei olisi tunnustanut tekoa, jos häntä olisi kuulustelussa avustanut puolustaja, joka olisi selittänyt hänelle tunnustuksen merkityksen.
12. Satakunnan käräjäoikeudessa pari vuotta sitten vireillä olleessa niin sanotussa Ulvilan murhajutussa syyttäjä vetosi syytettä tukevana päänäyttönä muun muassa siihen, että epäilty oli esitutkinnassa tunnustanut teon. Epäilty, jonka avustaja ei ollut ollut läsnä kuulustelussa, jossa tunnustus oli syyttäjän mukaan annettu, kiisti myöhemmin avustajansa kanssa keskusteltuaan, että hän olisi tarkoittanut tunnustaa teon. Käräjäoikeus ei ottanut langettavassa tuomiossa nimenomaista kantaa väitettyyn tunnustukseen. Vaasan hovioikeus, joka ratkaisi jutun 1.7.2011 antamallaan vapauttavalla tuomiolla (Dnro R 11/13), mitätöi tunnustuksen merkityksen seuraavalla yleisluontoisella toteamuksella: "Kun otetaan huomioon ne edellä selostetut olosuhteet, joissa A.A. on antanut tunnustuksekseen viittaavat lausumansa, hänen lausumiaan ei voida edes luonnehtia aidoksi tunnustukseksi." Hovioikeus ei perusteluissaan edes maininnut, oliko avustaja ollut kyseisessä kuulustelussa paikalla. Ilmeisesti hovioikeus ei siis pitänyt avustajan saapuvillaoloa relevanttina seikkana.
13. Kohtapuolin kysymyksen saataneen kuitenkin korkeimman oikeuden arvovaltainen ennakkopäätös. Korkein oikeus on nimittäin myöntänyt viime vuoden lopulla valitusluvan (VL 2011:148) seuraavanlaisessa asiassa (asiasanat: oikeudenkäyntimenettely, todistelu, hyödyntämiskielto, oikeus avustajaan, rikosasian vastaaja, esitutkinta):
A oli 11.12.2009 otettu kiinni epäiltynä useista törkeistä huumausainerikoksista. A oli pidätetty ja hänet oli käräjäoikeuden päätöksellä 15.12.2009 määrätty vangittavaksi. Vangitsemisen yhteydessä käräjäoikeus määräsi A:lle puolustajaksi asianajajan. A:ta kuultiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran 12.12.2009 ja tämän jälkeen muun muassa 16.12.2009 ja 21.12.2009. Kuulusteluissa ei ollut ollut läsnä A:n avustajaa. Myöhemmin A:ta epäiltiin myös törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Näitä rikoksia koskevaan esitutkintapöytäkirjaan on otettu liitteeksi A:n huumausainerikosta koskevassa esitutkinnassa antamat kertomukset.
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Hovioikeuden pääkäsittelyssä syyttäjä vetosi näyttönä A:n esitutkintakertomuksiin 16.12.2009 ja 21.12.2009. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa A:n esitutkinnassa antamilla kertomuksilla ja katsoi A:n syyllistyneen syytteen mukaisiin rikoksiin. Kysymys siitä, onko A luopunut pätevästi oikeudestaan avustajaan esitutkintakuulusteluissa ja voidaanko A:n esitutkintakertomuksia käyttää näyttönä asiassa.
14. Pari päivää sitten KKO tiedotti, että ensi maanantaina eli 19. 3. asiassa järjestetään KKO:n tiloissa suullinen käsittely siltä osin kuin valituslupa on edellä selostetun mukaisesti myönnetty. Kysymys on lyhyesti sanottuna siitä, voidaanko törkeää huumausainerikosta ym. koskevassa asiassa hyödyntää todisteina syytetty U:n esitutkinnassa antamia kertomuksia, joihin syyttäjä on alemmissa oikeusasteissa näyttönä vedonnut (KKO:n päätös 6.3.2012, numero 436, Dnro R2011/704). Ainoastaan tämä oikeuskysymys on suullisen käsittelyn kohteena. Muutoksenhakijana jutussa on syytetty U ja hänen vastapuolenaan valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen.
15. Valtionsyyttäjä on nimennyt asiassa kuultavaksi U:n sekä todistajiksi vanhemman rikoskonstaapeli MN:n, rikosylikonstaapeli VT:n, rikoskomisario JP:n sekä U:n puolustajan tehtävissä toimineet asianajaja JH:n, asianajaja HK:n ja varatuomari JK:n. KKO on varannut U:lle tilaisuuden lausuman antamiseen suullisen käsittelyn toimittamisen tarpeellisuudesta ja siitä, mikä on U:n käsitys syyttäjän kuultavaksi nimeämien henkilöiden kuulemisesta suullisessa käsittelyssä. Samalla U:ta on pyydetty nimeämään omalta osaltaan mahdollisessa suullisessa käsittelyssä kuultavat henkilöt.
16. U ilmoitti lausumassaan pitävänsä suullista käsittelyä tarpeellisena syyttäjän ilmoittamilla perusteilla. U on ilmoittanut haluavansa tulla itse kuulluksi ja nimennyt todistajaksi vaimonsa LK:n. KKO toteaa sanotussa 6.3. antamassaan päätöksessä, että U:n, tämän vaimon ja edellä mainittujen kolmen poliisimiehen kuulemiseen suullisessa käsittelyssä ei ole lain säännöksistä tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksistä johtuvaa estettä.
17. Päätöksessä todetaan edelleen, että edellä kohdassa 15 mainittujen ja todistajiksi nimitettyjen U:n puolustajien kuulemisen osalta tulee ottaa huomioon rikoksesta epäillyn ja tämän avustamisesta huolehtivan lakimiehen välisen yhteydenpidon luottamuksellisuus. Tämän luottamuksellisuuden turvaamiseksi OK 15 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan asiamies, oikeudenkäyntiavustaja tai näiden apulainen ei saa luvattomasti ilmaista päämiehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta sellaista luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. OK 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.
18. Edelleen KKO toteaa, että kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan
todennut, ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c-kohta turvaa myös rikoksesta epäillylle ja syytetylle oikeuden luottamukselliseen neuvotteluun avustajansa kanssa. Päämiehen ja avustajan väliset tiedot ja neuvottelut ovat luottamuksellisia, ja tämä suhteen luottamuksellisuus on keskeinen rikoksesta syytetylle kuuluvista oikeuksista. Tältä osin KKO:n perusteluissa viitataan neljään EIT:n ratkaisuun eli muun muassa kahteen suomalaiseen tapaukseen, Sallinen v. Suomi 27.9.2005, kohta 87 ja Sorvisto v. Suomi 13.1.2009, kohta 114.
19. Tämän jälkeen KKO jatkaa perusteluja näin:
"Korkein oikeus toteaa, että siltä osin kuin asiassa on myönnetty valituslupa, ratkaistavana on kysymys siitä, onko U pätevästi luopunut oikeudestaan avustajaan esitutkinnassa ja voidaanko U:n esitutkintakertomuksia tietyiltä osin käyttää näyttönä asiassa. Näiden kysymysten osalta ei ole tarpeen selvittää U:n ja hänen puolustajiensa luottamuksellisten neuvotteluiden sisältöä tai yksityiskohtia. Asian ratkaisemisen kannalta olennaista on, missä määrin U on ollut selvillä asemastaan sekä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan rikoksesta epäiltynä. Tältä kannalta on merkityksellistä, onko U:a esitutkintaviranomaisten tai puolustajien toimesta asianmukaisesti informoitu niistä oikeuksista ja velvollisuuksista, joita kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluu.
U:n puolustuksesta huolehtineita asianajaja HK:ta ja asianajaja JH:ta voidaan siten kuulla siitä, millä tavoin poliisi on ilmoittanut heille U:n tulevista kuulusteluista ja millä tavoin he ovat mahdollisesti informoineet päämiestään kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Sen sijaan U:n ja hänen puolustajiensa välisten neuvotteluiden muusta sisällöstä ja siitä, mitä U ja puolustajat ovat sopineet esitutkintaan osallistumisesta, ei puolustajia voida kuulla ilman U:n suostumusta".
KKO lausuu hieman myöhemmin, että U:n puolustuksesta huolehtineiden lakimiesten velvollisuuteen vastata yksittäiseen kysymykseen KKO ottaa tarvittaessa tarkemmin kantaa suullisessa käsittelyssä.
20. Varatuomari VK:n kuulemisen osalta KKO sanoo, että VK on käräjäoikeuteen 29.12.2009 toimitetun puolustajan vaihtamista koskevan hakemuksen johdosta vaihdettu käräjäoikeuden 15.1.2010 tekemällä päätöksellä U:n puolustajaksi asiassa. VK on siten ryhtynyt huolehtimaan U:n puolustamisesta vasta niiden esitutkintakuulustelujen jälkeen, joiden käyttämisestä näyttönä asiassa on kysymys. Tämän vuoksi KKO katsoo, että VK:n kuuleminen on OK 17 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla asiaan vaikuttamatonta eikä hänen kuulemistaan sallita suullisessa käsittelyssä.
21. Päätöksen lopuksi KKO kertoo istunnon aikataulun. Käsittely alkaa kello 12 ja sen päättymisajaksi on ilmoitettu 16.15, virka-ajan päättymisaika siis. Kolmen poliisitodistajan kuulemiselle on varattu aikaa yhteensä tunti 15 minuuttia, minkä jälkeen seuraa puolen tunnin tauko. Kahden asianajajan ja syytetyn vaimon kuulemiselle on varattu aikaa tasan tunti, minkä jälleen pidetään 15 minuutin tauko. Loppulausunnoille on varattu aikaa yhteensä puoli tuntia eli tasapuolisesti 15 minuuttia kummallekin osapuolelle. KKO:n jaoston puheenjohtajana toimi presidentti Pauliine Koskelo.
22. Käsittelyaikataulu vaikuttaa asianmukaiselta eli turhille löpinöitä ei ilmeisesti tulla istunnossa sallimaan. Aikataulu on aika tiukka, mutta toisaalta käsiteltävänä on ainoastaan yksi asia eli kysymys siitä, oliko U pätevästi luopunut oikeudestaan avustajaan. Tämän kysymyksen selvittämiseksi KKO:n istunnossa pyritään todistajia kuulemalla saamaan selvitystä siitä, missä määrin U on ollut selvillä asemastaan sekä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan rikoksesta epäiltynä. Tältä kannalta on merkityksellistä, onko U:ta kuulustelijoiden tai puolustajien toimesta asianmukaisesti informoitu niistä oikeuksista ja velvollisuuksista, joita kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluu.
23. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla KKO on minusta onnistuneen tuntuisesti rajannut syyttäjän ilmoittamien todistusteemojen alaa. Syyttäjä on ilmoittanut toisen asianajajan kuulemisen teemaksi hieman epämääräisesti "U:n suhtautumisen avustajan tarpeeseen esitutkinnassa" ja toisen advokaatin kuulemisen teemaksi taas "U:n käytännön mahdollisuudet saada puolustajan palveluja kuulusteluihin". KKO on sen sijaan määritellyt sanotut todistusteemat selkeämmin toteamalla, että asianajajia voidaan kuulla siitä, "millä tavoin poliisi on ilmoittanut heille U:n tulevista kuulusteluista ja millä tavoin he ovat mahdollisesti informoineet päämiestään kaikille rikoksesta epäiltynä oleville henkilöille kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista".
24. Huomionarvoista KKO:n päätöksessä on erityisesti tapa, jolla KKO on rajannut asianajajien kuulemisen ulkopuolelle U:n ja hänen puolustajiensa luottamuksellisten neuvotteluiden sisällön ja niiden yksityiskohdat. KKO toteaa, että U:n ja hänen puolustajiensa välisten neuvotteluiden "muusta sisällöstä" ja siitä, mitä U ja puolustajat ovat sopineet esitutkintaan osallistumisesta, ei puolustajia voida kuulla ilman U:n suostumusta. Rajanveto ko. suhteessa voi kuitenkin osoittautua käytännössä vaikeaksi. Ts. tilanne voi käytännössä olla sellainen, että sitä, millä tavoin asianajajat ovat informoineet päämiestään hänelle kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista, ei ehkä voida kovin helposti pitää erillään "neuvottelujen muusta sisällöstä," josta todistajia ei siis voida kuulla ilman U:n suostumusta.
25. OK 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohta, johon KKO on päätöksessään viitannut ja jossa säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen vaitiolovelvollisuudesta todistajana, on hieman tulkinnanvarainen, kun siinä lausutaan, että asiamies ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut. Mainittua OK:n 17 luvun säännöstä tulkitaan nykyisin yleensä laajentavasti ja niin, että asiamiehellä ja avustajalla on todistajana kuultaessa samanlainen ja yhtä laaja salassapitovelvollisuus kuin asiamiehellä OK 15 luvun 17 §:n mukaan oikeudenkäynnin ulkopuolellakin. Asiamiehen ja avustajan vaitiolovelvollisuus todistajana olisi luontevaa ulottaa myös neuvoihin, joita avustaja on asianajotehtävänsä hoitamisen yhteydessä päämiehelleen antanut. Tällöin se, millä tavalla asianajajat ovat ko. tapauksessa informoineet U:ta, kuuluisi ilmeisesti asianajosalaisuuden piiriin, eli todistajiksi nimetyillä avustajilla olisi, toisin kuin KKO on nyt jo päättänyt, lupa kertoa niistä vain U:n suostumuksella. KKO on kuitenkin jättänyt tältä osin itselleen tietyn takaportin toteamalla ottavansa tarvittaessa suullisessa käsittelyssä tarkemmin kantaa avustajien velvollisuuteen vastata yksittäisiin kysymyksiin.
26. Mielenkiintoinen iltapäivä siis odotettavissa ensi maanantaina. Suullisen käsittelyn jälkeen valitusasian käsittely jatkuu KKO:ssa asiakirjojen perusteella. KKO ei tule antamaan ennen pääasian ratkaisua eri päätöstä siitä, mille kannalle se on suullisen käsittelyn jälkeen päätynyt U:n esitutkintakertomusten hyödyntämisen suhteen.
27. Vaikuttaisi hieman siltä, että KKO olisi kallistumassa sille kannalle, että U:n ei voida katsoa pätevästi luopuneen oikeudestaan avustajaan 16.12. ja 21.12. 2009 pidetyissä esitutkintakuulusteluissa. Näin ollen U:n mainittuja esitutkintakertomuksia ei voida hyödyntää syytettä tukevana näyttönä tai kertomusten näyttöarvo on pidettävä joka tapauksessa vähäisenä. Jollei muuta vahvaa näyttö syyllisyydestä ole, syyte törkeistä huumausainerikoksista tultaneen hylkäämään.
17 kommenttia:
Minua pyydettin kuultavaksi kaukaisen tutun asioista. Menin ja siinä aloitettiin. Kuulijalle kerroin kaukaisista pikkuasioista, niin tämä alkoi huutaa ja soitti ja sanoi, että sua pitää ehkä kuulla rikoksesta epäiltynä. KUN SELOSTIN ASIAT JUURTA JAKSAEN, niin jo alkoi älli kasvaa, ja 3 tuntia aloittamisesta hän sanoi, että sinua ei ENÄÄ epäillä enää rikoksesta ja pöytäkirjaa oli kirjoittanut pari sivua.
Odotetusti lausumiani ei myöhemmin tarvittu mihinkään.
Jos joskus joudun uudestaan kuultavaksi todistajana, voinko ottaa juristin följyyn?
Luulisin, että avustajan hankkiminen tosiaan monissa käytännön tilanteissa kaatuisi siihen, että epäily ei tunne ketään asianajajaa. Se, että käteen annetaan asianajajaluettelo, vaikuttaa taas melkein pilkanteolta, ja advokaatin saaminen paikalle kohtuullisessa ajassa tällä menetelmällä on perin epäilyttävää. Lisäksi asianajaja on tässä tapauksessa erittäin hätäisesti ja sattumanvaraisesti valittu.
Hieman asian vierestä, mutta itseäni on aina kummeksuttanut tämä "oikeus olla edesauttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen", kun vaikeneminen ilmeisesti kuitenkin voidaan ottaa huomioon ainakin jonkinlaisena näyttönä. Esitutkintaviranomaisilla näyttää myös olevan oikeus painostaa sellaista epäiltyä vastaamaan kysymyksiin, joka kieltäytyy vastaamasta. Tämäkään ei vaikuta ongelmattomalta kyseisen periaatteen kannalta.
"oikeudesta luopumiselle tulee asettaa erityisiä vaatimuksia. Olennaista on, että epäilty on ymmärtänyt, mistä on kysymys ja mikä merkitys oikeudesta luopumisella saattaa olla."
Käsite, joka ei muutoinkaan ole Suomessa vielä mennyt jakeluun on "perusteltu suostumus" ts pelkkä muodollinen tahdonilmaisu ei riitä, jos ei se ole perustuu riittävään tietoon, mitä tahdonilmaisusta seuraa.
Presidentti Pauliine Koskelo siis johtaa omakätisesti KKO:n suullista istuntoa ensi maanantaina. Jämälkältä vaikuttaa tuo aikataulukin jo!
"Suuri yleisö" ei näytä tuntevan KKO:n presidenttiä kovinkaan hyvin. Tämä ilmenee suppeasta kyselystä, josta SuomenLaki.comin "Lautamies" kirjoittaa tänään näin:
"Maallikko: kuka Pauliine Koskelo?
30:stä vastaantulijasta 24 kertoi, ettei ole koskaan kuullutkaan Pauliine Koskelosta.
Kysyimme 30 vastaantulijalta Kampissa, Lauttasaaressa ja Keilaniemessä, kuka on Pauliine Koskelo. Kuusi vastaantulijaa tiesi Koskelon olevan korkeimman oikeuden presidentti, kaksi näistä tietäjistä huikkasi tietonsa haastattelijan haastatellessa bussipysäkillä istuvaa vierustoveria".
”Suomessa tuomioistuimet eivät ole tähän mennessä juuri koskaan kiinnittäneet huomiota niihin olosuhteisiin, joissa tunnustus on annettu”.
Guantanamon pahamaineisella vankileirillä kuulustelut suoritettiin käyttämällä kolmiportaista mallia siten että ensimmäisessä, ”Kertoisit nyt kiltisti” -vaiheessa epäiltyä pyydettiin ystävällisesti istumaan. Hänen olonsa tehtiin kaikin puolin mahdollisimman mukavaksi tarjoamalla muun muassa pikkuleipiä ja/tai savukkeita. Jos huomattiin, että vangittu ei olekaan yhteistyöhaluinen, kokeiltiin huutamista, ei kuitenkaan suoraan korvaan, jotta vältyttiin aiheuttamasta fyysistä kipua. Toisessa ”Miksi et ollut kiltisti” -vaiheessa metodina oli pääasiassa sensorinen deprivaatio (”stressiasennot”, eristäminen, ruuan tarjoaminen kylmänä jne.), jotta epäilty menettäisi todellisuudentajuntansa. Kolmas ”Jack Bauer” -vaihe sisälsi sitten jo fyysisen kontaktin.
Onneksi meillä ei sentään kiduteta!
Niin, ja jos kidutetaan, niin ainoastaan henkisesti!
Jos syytetty oikeudessa peruuttaa tunnustuksensa ja selittää, että hänet saatiin tunnustamaan vastoin tahtoaan, on syyttäjällä eteishuoneessa valmiina kaksi poliisimiestä eli tutkijaa, jotka vannovat, että aivan vapaehtoisestihan se syytetty tekonsa melle tunnusti!
Edellä mainitussa avustajaluettelossa tulee ilmeisesti ilmoittaa muutkin ao. paikkakunnalla toimivat avustajat kuin van asianajajat.
Vaikenemista ei voida ottaa huomioon syytettä tukevana näyttönä - tuomiota ei ole ainakaan lupa vaikenemiseen nimenomaan perustaa - eikä epäillyllä ole selitysvelvollisuutta siitä, miksi hän ei vastaa tiettyihin kysymyksiin.
Henkilöä, jota kuullaan esitutkinnassa todistajana, ei voi olla kuulustelussa mukana tukihenkilöä. Rikoksen uhrilla eli asianomistajalla kyllä eräin edellytyksin tukihenkilö, joka on hänelle virallisesti hyväksytty ja määrätty.
Eurooppalainen kidutuksen vastainen komitea (CPT) on todennut Suomea koskevissa määräaikaisraporteissaan, että epäinhimillisiä vankilaoloja voidaan käyttää painostuskeinona tunnustusten saamisessa. Tutkintavankeja ei tästä syystä tulisi pitää nk. paljuselleissä.
Viimeisessä raportissa vuodelta 2009 komitea kiinnitti myös huomiota pidätettyjen oikeussuojaan ja oikeuteen käyttää avustajaa.
Komitean mukaan viranomaisten on huolehdittava siitä, että vapautensa menettäneet saavat tiedon oikeuksistaan heti, kun heidät on tuotu poliisilaitokselle. Lisäksi on huolehdittava siitä, että kiinni otetut todella ymmärtävät oikeutensa.
Jep Jep! Hyvä, että myös CPT on puuttunut asiaan!
Muistan oikein hyvin, miten oikeusministeri Tuija Brax, tullessaan ministeriksi vuoden 2007 vaalien jälkeen, oikein vakuutti vakuuttamasta päästyään, että hän kyllä nyt huolehtii siitä, että paljusellit poistuvat käytöstä heti miten, jo vuodessa tai parissa!
Ja nyt niitä on edelleen käytössä!
Mitä tästä opimme?
Paskapaljuista luopumista esitettiin Suomelle jo vuoden 1992 tarkastuksen jälkeen. Ahon hallituksen oikeusministerinä oli tuolloin Hannele Pokka. Oletettavasti CPT:n raporttia pidettiin ministeriössä hupaisana aprillipilana, sillä se julkaistiin 1.4.1993.
Käytännössä esiintyy tapauksia, joissa esim. pidätetty tai vangittu epäilty on jo valinnut "luotettavan vakiavustajan" itselleen, mutta avustajapa ei ehdikään "muilta kiireiltään" mukaan syytetyn kuulusteluun, ei aina kenties haluakaan, vaan selittää, että "katsotaan sitten myöhemmin, miten asia tutkinnassa etenee."
Oikeudessa avustaminen on usein paljon "siistimpää" ja tuottoisampaa kuin istua tuntitolkulla jossakin polliisilaitoksella kuulusteluissa.
Onko muuten poliisin kuulustelumetodeista tehty kriittistä akateemista tutkimusta? Kiinnostaisi tietää käytetäänkö Suomessa lainvastaisia menetelmiä, ja jos kyllä, niin missä määrin. Eija Karstisen lisensiaattityö ”Keskustelusta pöytäkirjaksi: kuulustelijoiden ja rikoksesta epäiltyjen viestintä poliisikuulusteluissa” lienee pikemminkin oppikirja ja ainakin arvostelujen perusteella kirjan suurin heikkous on juuri se, että valtasuhteesta kuulustelutilanteessa kerrotaan hyvin vähän.
IS Syyttömiä nuoria epäilleelle poliisille oikeusasiamiehen moite
Ulvilan jutussa taisi olla niin, että Mannerille meni kutsu jokaiseen kuulusteluun, mutta hän ilmoitti ainakin joitakin kertoja, ettei hän ehdi tulla.
Itse hieman ihmettelin sitä, kuinka hovioikeus sivuutti täysin vastaajan omat kertomukset siltä osin, kuin ne olivat hänelle vastaiset.
Vastaajahan kertoi useissa kuulusteluissa, että pariskunnalla oli riitaa muun muassa lasten kohtelusta; myös tapahtumailtana. Hän kertoi ottavansa eron ja alkaneensa pakata matkalaukkuja. Tästä tapahtumat olivat vastaajan mukaan alkaneet eskaloitua tunnetuin seurauksin. Matkalaukut jököttävät poliisin kuvissa keskellä olohuoneen lattiaa.
Poliisi todisti oikeudessa, että vastaaja oli kuulusteluissa valpas ja virkeä.
Kun avustaja ehti mukaan, kertomukset peruttiin.
Oikeusvaltiossa vastaajalle kuuluu avustaja, ja sillä hyvä. Valitettavasti yhteiskunta ei näytä pitävän yhtä hyvää huolta rikoksen uhrien oikeusturvasta.
Olen tutustunut Ulvila-juttuun käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden perusteella ja seuraamalla jutun oikeuskäsittelyä median välityksellä.
Syytetyn avustaja oli poissa ainakin siitä kuulustelusta, jossa epäilty "sattui" tunnustamaan teon; tosin epäilty selitti myöhemmin, ettei hän ollut tarkoittanut tunnustaa. Olosuhteet tuossa "tunnustilaisuudessa" olivat muutoinkin ilmeisen epätavalliset, kuten hovioikeus on tuomiossaan todennut.
Ehkäpä tutkintaviranomaiset ajattelivat, että hyvä on, jos kerran Herra puolustaja ei suvaitse saapua kuulusteluun, niin pannaanpa epäilty sitten lujille ja yritetään saada se tunnustamaan. En tiedä, mutta mielessä tuollainen ajatus kyllä kieltämättä käväisee.
"Poliisi todisti oikeudessa, että vastaaja oli kuulusteluissa valpas ja virkeä". - Niinpä. Ei mitenkään outo ja epätavallinen arvio poliisilta!
"Kun avustaja ehti mukaan, kertomukset peruttiin". - Olipa hyvä, että ehti.
"Valitettavasti yhteiskunta ei näytä pitävän yhtä hyvää huolta rikoksen uhrien oikeusturvasta." -
Tuo on tyypillisen populistinen lausuma, jonka mm. moni vaaleissa täkyksi kansalle heittänyt polliisimies on ponkaissut Arkadianmäelle asianomistajan ja uhrin oikeuksia parantamaan! Mikseivätkö sitten ole saaneet uhrin asemaa reilaan, vaikka ovat siellä vuosikaupalla istuskelleet ja vaikka joka iikalla on vielä oma henkilökohtainen avustaja, jolle valtio maksaa liksan? ja vaikka eräillä "suurilla puolueilla" on ryhmää avustamassa peräti professori- ja tohtoritasoisia juristeja.
Todellisuudessa uhrin asemaa on ainakin esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä yritetty monin tavoin helpottaa ja parantaa. Uhrilla on samanlainen oikeus avustajaan esitutkinnassa ja oikeudessa kuin rikoksesta epäillylläkin, tarvittaessa valtion varoilla. Uhrille voidaan lisäksi määrätä esitutkintaan ja oikeuskäsittelyyn tukihenkilö. Syyttäjä on eräin edellytyksin velvollinen ajamaan asianomistajan korvausvaatimusta oikeudenkäynnissä jne.
Jahas, ja tänään saammekin sitten kuulla oikeuskansleri J. Jonkan ratkaisun puolustusministeri Wallinin esteellisyysepäilystä. Torstai on toivoa täynnä, sanotaan!
ps. Maaliskuun 15. vuonna 44 eaa. oli muuten se päivä, jolloin Julius Caesar lausui kuolemattomat sanansa "Et tu, Brute"...
Jahas, jos Jonkka on ollut näin nopea, niin päätöksen sisältöä ei tarvitse juuri arvailla:
PUHTAAT PAPERIT on tulossa.
KKO:n tänään 19.3. toimittamaa suullista käsittelyä on selostettu Suomen Asianajajaliiton sivulla kohdassa oikeudellisia uutisia/kotimaiset tuomioistuimet; raportti löytyy alla olevasta linkistä
http://www.asianajajaliitto.fi/viestinta/oikeudellisia_uutisia/kotimaiset_tuomioistuimet/korkein_oikeus_kuuli_poliiseja_ja_asianajajia_selvittaakseen_miksei_epaillylla_ollut_avustajaa_kuulusteluissa.html
Ko. raportin perusteella tuntuu melko selvältä, että syytteet törkeästä huumausainerikoksesta tullaan hylkäämään, koska epäillyllä ei ole ollut asianmukaista oikeutta avustajaan kuulusteluissa eikä hänen voida katsoneen pätevästi luopuneen oikeudestaan avustajaan. Syytetyn tunnustuksella ei siten ole juuri näyttöarvoa jutussa.
Lähetä kommentti