559. KKO 2012:32: Vakavista rikoksista syytetyn oikeus saada puolustaja ei toteutunut

1. Oikeuskäytännöstä putkahtelee harva se päivä julki mitä karuimpia ja kummallisimpia tapauksia, joissa ihmisten oikeusturva ei toteudu. Me saamme näistä tapauksista tietoa lähinnä vain korkeimman oikeuden julkistetuista ratkaisuista eli ennakkopäätöksistä tai mediasta. Muuten niistä ei tiedota. Kun korkein oikeus myöntää valitusluvan vain reilusti alle 10 prosentissa kaikista valituslupa-asioista, on kysymyksessä todella vain jäävuoren huipusta.

2. Vaikka tiedottamisvelvollisuus koskee myös esimerkiksi hovioikeuksia ja käräjäoikeuksia, näiden tuomioistuinten tiedotustoiminta on todella vähäistä ja surkastunut lähes olemattomaksi. Syyn tähän arvaa, kun tutkailee esimerkiksi tässä selostettavaa hovioikeuden menettelyä: Tuomioistuimet eivät halua itselleen kielteistä julkisuutta, mitä päätöksistä tiedottaminen ja kaikkien päätösten julkaiseminen automaattisesti välttämättä merkitsisi.

3. Mennäänpä sitten lyhyesti tänään annettuun ennakkopäätökseen KKO 2012:32 ja siitä ilmenevään alioikeuden ja hovioikeuden virheelliseen menettelyyn. - A on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta, väärennyksestä ja törkeästä petoksesta yhteiseen yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä liiketoimintakieltoon. A:n maksettavaksi tuomitut vahingon- ja oikeudenkäyntikulukorvaukset Verohallinnolle ovat yhteensä yli 62 000 euroa. A valitti Turun hovioikeuteen. Hovioikeus oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n (381/2003) nojalla seuloi valituksen. (Seulonta, joka on kumottu vuoden 2011 alusta, vastasi nykyisin voimassa olevaa jatkokäsittelylupamenettelyä sillä erolla, että kaikki valitukset joutuivat seulontaan. Jutun seulonta hovioikeudessa merkitsi sitä, ettei valitusta otettu varsinaiseen tutkintaan. Selkokielellä sanottuna seulottu valitus hylättiin suoralta kädeltä eli "kättelyssä." Myöskään seulontapäätöksiä ei - tietenkään - perusteltu mitenkään.)

4. Hakiessaan KKO:ssa muutosta A kertoi, että hän ei ollut saanut käyttää asiassa avustajaa, vaikka oikeus avustajaan kuuluu kaikille. KKO:ssa oli ensi sijassa kysymys siitä, oliko hovioikeus saanut seuloa valituksen. Arvioitavana oli tällöin erityisesti se, mikä merkitys asiassa oli annettava sille seikalle, ettei A:lla ole ollut avustajaa asian käsittelyn missään vaiheessa, ei esitutkinnassa, ei käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa.

5. Suomen perustuslain 21 §:ssä turvattuun oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin katsotaan kuuluvan myös oikeus avustajaan. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus itse huolehtia puolustuksestaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Pykälän 2 momentin mukaan epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos: 1) häntä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen; tai 2) hän on pidätettynä tai vangittuna. Edelleen pykälän 3 momentin mukaan epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta muun muassa silloin, kun: 1) epäilty ei kykene puolustamaan itseään; tai 4) siihen on muu erityinen syy.

6. KKO on selostanut perusteluissaan laajasti Euroopan ihmisoikeussopimusta ja ihmisoikeussopimuksen ratkaisukäytäntöä; tämä näyttää olevan erityisesi presidentti Pauliine Koskelon tapana. Ilman tätä selostamistakin on jo ROL:n edellä mainittujen säännösten perusteella selvää, että A:lla olisi ollut oikeus saada itselleen puolustaja. Määräys on ollut kiinni vain siitä, että jostakin syystä A ei ollut itse nimenomaisesti pyytänyt tai vaatinut avustajaa tai puolustajaa. Kyse on juuri siitä ongelmasta, jota käsittelin eilisessä blogijutussani 558 eli rikoksesta epäillyn tosiasiallisesta oikeudesta avustajaan/puolustajaan.

7. Kuten jo eilen mainitsin, meillä tuo oikeus on kyllä kirjattu lakiin, mutta käytännössä oikeuden toteutuminen on monasti sattumanvaraista, koska epäillylle tai syytetylle ei usein informoida avustajan käytöstä ja siitä, mikä merkitys avustajalla on oikeudenkäynnissä. Kuten KKO:n ratkaisuselosteesta hyvin ilmenee, oikeus avustajaan ei ollut tässäkään tapauksessa toteutunut. Ehkäpä viranomaiset eli esitutkintaviranomaiset ja kahden alemman oikeuden jäsenet ovat katsoneet, että A:n juttu saadaan kivuttomammin pois päiväjärjestyksestä, jos avustaja tai puolustaja ei ole paikalla "sekoittamassa" selvää asiaa.

8. Otetaanpa tähän muutama kohta KKO:n tuomion perusteluista:

(17) Korkein oikeus toteaa, että A:lle on vaadittu rangaistusta vakavista rikoksista, joista voi seurata ankara rangaistus ja tuntuva vahingonkorvausvelvollisuus. Esillä olleet tosiasia- ja oikeuskysymykset ovat laadultaan monimutkaisia, joten puolustautuminen oikeudenkäynnissä ilman asiantuntevaa apua on yleensä vaikeaa. A on ilman avustajaa oikeudenkäynnissä vahingokseen tunnustanut suurimman osan niistä teoista, joista hänelle on vaadittu rangaistusta. A ei ole syytteen osittain kiistäessään vedonnut edukseen kirjalliseen näyttöön tai esittänyt muutakaan todistelua. Käräjäoikeuden tuomio on perustunut syyttäjän ja verottajan puolelta esitetyn henkilö- ja asiakirjatodistelun ohessa A:n osittaiseen tunnustamiseen ja syytteen myöntämiseen.

(18) Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on ollut käräjäoikeudessa vastapuoliinsa nähden selvästi heikommassa asemassa vastatessaan itse syytteeseen ja korvausvaatimuksiin. A ei ole selvästikään kyennyt yksin valvomaan etuaan asian käsittelyssä. A:lle olisi pitänyt selvittää, että hänen oikeutensa turvaaminen oikeudenkäynnissä edellytti lainopillisen koulutuksen saaneen henkilön avustusta ja kerrotuissa olosuhteissa hänelle olisi tullut määrätä viran puolesta puolustaja, koska hän ei ilmeisestikään ole ymmärtänyt sitä, että hän on tarvinnut oikeudellista apua puolustautuessaan syytettä ja korvausvaatimuksia vastaan. Käräjäoikeus on tämän vuoksi jättänyt riittävällä tavalla huolehtimatta siitä, että A:n oikeus tasavertaiseen puolustautumiseen asiassa olisi toteutunut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten mukaisesti.

(19) Koska käräjäoikeuden menettely on ollut edellä todetulta osin virheellinen, hovioikeus ei olisi saanut seuloa A:n valitusta.

(20) Korkein oikeus toteaa jutun kirjallisen todistusaineiston osoittavan, että yksityisenä elinkeinonharjoittajana toimineelle A:lle on määrätty veronkorotukset samasta menettelystä, mikä on ollut häntä vastaan esitetyn veropetossyytteen perusteena. Kyseiset veronkorotukset ovat koskeneet tuloverotusta vuosilta 2002 – 2007 ja arvonlisäverotusta tilikausilta 2005 – 2007. Veropetossyyte on tullut vireille käräjäoikeudessa 30.9.2009.

(21) Korkein oikeus on vakiintuneessa käytännössään (KKO 2010:45, 46 ja 82 sekä 2011:111) katsonut, että vastaajalle määrätyt veronkorotukset voivat johtaa siihen, ettei samaan menettelyyn perustuvaa syytettä saa tutkia, mikäli veronkorotukset ovat tulleet lopullisiksi ennen syyteasian vireilletuloa. Käsillä olevassa tapauksessa käräjäoikeus ei ole ratkaisussaan lausunut siitä, mikä merkitys A:lle määrätyillä veronkorotuksilla on sen suhteen, onko syyte voitu kaikilta osin tutkia. Hovioikeuden olisi tullut ottaa tämä huomioon eikä se olisi tästäkään syystä saanut seuloa valitusta.

(22) Korkein oikeus toteaa, että A on itse laatimassaan valituksessa vaatinut hovioikeutta poistamaan ennen rikosasiaa vireillä olleessa riita-asiassa A:lle tuomitun maksuvelvollisuuden S Oy:lle. Yhtiön kanteessa oli ollut kyse sen vahingon korvaamisesta, mikä yhtiölle oli aiheutunut A:n syyksi tässä rikosasiassa luetun petosrikoksen johdosta. Yhtiö ei ole kuitenkaan syyttäjän rangaistusvaatimukseen yhtyessään esittänyt vahingonkorvausvaatimusta eikä tässä rikosasiassa siten ole ollut kyse A:n valituksessaan mainitsemasta korvausvelvollisuudesta. Myös valituksessa mainittujen muiden seikkojen yhteys tässä asiassa käsillä oleviin syytteisiin on jäänyt epäselväksi. Hovioikeus ei kuitenkaan ole varannut A:lle tilaisuutta korjata tai täydentää valitustaan puutteellisilta ja epäselviltä osiltaan, vaan on tulkinnallaan arvioinut sen, miltä osin A oli valituksessaan vaatinut käräjäoikeuden tuomiota muutettavaksi. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo vielä, että hovioikeudella olisi ollut jo valituksen perusteella aihetta ottaa viran puolesta arvioitavaksi kysymys A:n kyvystä huolehtia itse puolustuksestaan myös hakiessaan hovioikeudessa muutosta käräjäoikeuden langettavaan tuomioon. Korkein oikeus pitää hovioikeuden menettelyä valituksen käsittelyn osalta näissäkin kohdin virheellisenä.

9. Näillä perusteilla KKO katsoi, ettei hovioikeus olisi saanut seuloa A:n valitusta. Asiassa on KKO:n mukaan huolehdittava siitä, että A:n oikeus asianmukaiseen puolustautumiseen turvataan määräämällä hänelle viime kädessä puolustaja viran puolesta. Jotta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset tässä suhteessa täyttyvät asian käsittelyn kaikissa vaiheissa, on asian käsittelyä jatkettava käräjäoikeudessa. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tuli huomioon ottaen palauttamisen syy ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

10. No niin, siinäpä terveisiä ja laiskanläksyä alemmille oikeuksille ja aivan aiheesta! A sai kun saikin lopulta oikeusturvaa, mutta vasta ylimmästä oikeudesta. Mutta on syytä muistaa, että läheskään kaikille tuomituille ja tuomioistuimissa väärin kohdelluille ei käy yhtä hyvin eikä heidän tapauksillaan ole onnellista loppua. Kuten alussa totesin, KKO:n ennakkopäätöksissä esille tuleva asiat edustavat ainoastaan jäävuoren huippua. Jäävuori sisältää erilaisimpia oikeusturvaongelmia, perus- ja ihmisoikeusten loukkauksia, oikeuteen joutuvien ihmisten kaltoin kohtelua, virkamiesten ja tuomareiden ammattitaidon ja -etiikan puutetta sekä ylimielistä käyttäytymistä.

PS 17.3.

11. Tapaus KKO 2012:32 koski seulontamenettelyä, jonka nyt voimassa oleva jatkokäsittelylupamenettely on siis korvannut. Eilen eli 16.12.2012 KKO antoi lyhyen ajan sisällä eli noin viikon aikana jo kuudennen ennakkopäätöksen jatkokäsittelyluvasta (KKO 2012:33). Kun otetaan huomioon ko. seulontaa koskeva ratkaisu (KKO 2012:32), on KKO siis antanut nyt kaikkiaan 7 ennakkopäätöstä samanlaisesta asiasta! KKO pyrkii ohjaamaan hoviokeuksien ja samalla myös jatkokäsittelylupapäätöksistä valitusta KKO:een "hautovien" asianosaisten ja asianajajien toimintaa.

12. Ennakkopäätös KKO 2012:33 on yhdessä suhteessa yhtä "onneton" kuin kaikki muutkin jatkokäsittelylupaa koskevat ennakkopäätökset. Myöskään tuossa tapauksessa hovioikeus, tässä tapauksessa Turun hovioikeus, ei ollut millään tavalla perustellut kielteistä lupapäätöstään. Edelleenkään KKO ei puuttunut tässäkään tapauksessa mitenkään, vaan ryhtyi jälleen "kiltisti" itse kertomaan ne syyt, minkä takia hovioikeus oli sen mielestä menettelyt oikein evätessään valitusluvan. Aika koomista!

12. KKO siis haluaa, että hovioikeuksien lupapäätöksistä tehdään KKO:lle runsaasti valituslupahakemuksia. Jos hovioikeudet perustelisivat kielteisiä päätöksiään, olisi tällä varsin todennäköisesti se vaikutus, että KKO:een ko. asiasta tehtävien valituslupahakemusten määrä laskisi tuntuvasti. Jos nimittäin vastaus siihen, miksi lupaa ei hovioikeudelta herunut, saataisiin jo hovioikeuden päätöksestä, ei tarvetta saattaa KKO:en tutkittavaksi ei olisi.