maanantai 19. maaliskuuta 2012

562. Huippusalaista vallan- ja oikeudenkäyttöä

Ministeri salasi, kiisti, harhautti, sönkötti (semantisoi) ja vasta pakon edessä lopulta myönsi syyllistyneensä "tietovajeeseen". Palkittiin "suoraselkäisestä" toiminnastaan eduskunnan luottamuslauseella. Hyvä veli -verkosto osoitti jälleen iskuvalmiutensa!

1. Suomalaiset presidentit, ministerit ja poliitikot sekä korkeat virkamiehet samoin kuin hieman yksinkertaiset oikeusoppineet ja tuomarit kehua retostelevat juhlapuheissaan suomalaisen yhteiskunnan ja virkakoneiston avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, hyvää hallintoa ja oikeudenmukaista ja julkista oikeudenkäyntiä jne. Heidi "Hurja" Hautala on vaatinut silmät kiiluen avoimuutta myös Euroopan Unionissa. Maassamme on kaikki hyvin ja tätä hyvää ja tietenkin ihmisoikeuksia ollaan kilvan presidenttien ja ulkoministereiden johtamilla kaupparetkueiden matkoilla tarjoamassa ikään kuin kehitysapuna ja vientituotteena vähemmän kehittyneille maille.

2. Pekka Hallberg ja kumppanit markkinoivat ja kauppaavat suomalaista oikeusvaltiota sekä "ihmisoikeusosaamista" kilvan alikehittyneisiin maihin, kuten Mongoliaan ja muihin "arojen tasavaltoihin," siis diktatuureihin ja jopa vanhaan sivistysvaltioon Kiinaan. Mutta tokihan kiinalaiset ja muutkin tietävät muutenkin, mistä ihmisoikeuksista ja demokratiassa on kysymys. Eivät nuo maat ja valtiot tarvitse siihen mitään hallbergilaista kirjaviisastelua. Ne ottavat toki vastaan hyväntahtoisten hölmöjen opit kohteliaasti vastaan. Mutta kun nämä ihmisoikeuspalvelujaan naiivisti kauppaavat suomalaiset eivät välitä tippakaan siitä, toteuttavatko kiinalaiset ja muut käytännössä näitä kauniita ihmisoikeus - ja oikeusvaltioperiaatteita, niin kiinalaiset ja muut kääntävät tietenkin asian niin, että heidän maassaan asiat ovat ihmisoikeuksien noudattamisen suhteen oikein hyvin, kun kerran suomalaisillakaan ei ole niistä mitään valittamista, vaan nämä päin vastoin hyväksyvät heidän tapansa ja käytäntönsä.

3. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä kulttuurivaihtoon: suomalaiset siihen, että kauppa käy ja hallbergit ja muut saavat kaupata oikeusvaltiotaan, kiinalaiset puolestaan siihen, että he saavat kenenkään häiritsemättä ja asiaan puuttumatta jatkaa käytännössä omaa ihmisoikeuspolitiikkaansa, eli rikkoa ihmisoikeuksia mitä karmeimmalla tavalla ja sen kun kerkiävät. Kun silmäilee Kiinan rikosprosessilakia, niin voi havaita, että siellä kyllä (law in books) tunnetaan aivan samat oikeusperiaatteet kuin Suomen rikosprosessilaissakin. Mutta käytäntö on osoittanut, että Kiinassa, samoin kuin monissa muissakin maissa, jonne Suomesta tehdään ihmisoikeuslähehetystyötä, noille periaatteille haistatetaan pitkät ja toimitaan käytännössä (law in action) niin kuin ennenkin eli ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta pätkääkään piittaamatta.

4. Mutta katsotaanpa hieman tarkemmin tuota suomalaisen vallankäytön avoimuutta ja läpinäkyvyyttä käytännössä. Aloitetaanpa ulkopolitiikasta, sillä kuten meille on jo Paasikiven -Kekkosen ajoista lähtien opetettu, "ulkopolitiikka käy aina sisäpolitiikan edellä." Ulkopolitiikka on aina ollut meillä hyvin salaperäistä ja salaista. Tämä koskee etenkin tasavallan presidentin ja Venäjän presidentin välisiä kontakteja. Presidentti Tarja Halonen kehuskeli tehneensä virkakautensa aikana 27 matkaa Venäjälle tapaamassa venäläistä virkaveljeään, siis Putinia tai Medvedeviä.

5. Mutta mitä me tiedämme noiden matkojen ja presidenttien välisten keskustelujen asiasisällöstä? Emme oikeastaan yhtään mitään, kun niistä tiedotetaan vain muutamalla rivillä ja täysin ympäripyöreästi. Ei siis mikään ihme, että vaikka Suomen ja Venäjän suhteiden sanotaan olleen erinomaisen hyvät, mitään edistymistä käytännön tasolla näissä suhteissa ei kuitenkaan ole tapahtunut. Kun näin, eivät myöskään suomalaisten ja venäläisten suhteet yksilötasolla kehitys toivottuun suuntaan, vaan meillä vallitsee edelleen mielipide, jonka mukaan "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi." Tarkempia tietoja Halosen matkoista saimme oikeastaan vain siltä reissulta, jotka paljastuivat Wikileaksin sivustolla. W:n tiedot perustuivat tietoihin, jotka joku Halosen delegaatioon kuulunut virkamies oli vuotanut Paavo Lipposelle; Paavo puolestaan kipitti juoksujalkaa kertomaan tietonsa Yhdysvaltojen Helsingin suurlähettiläälle. Tällaista "putkidiplomatiaa" se ylenmääräinen asioiden salailu sitten tuottaa!

6. Viime aikoina tämä "avoimuus" on saanut oikeastaan vain yhä laajempia mittasuhteita. Kaikki jo tiedämme salaperäisen Tiitisen listan ja Supon kassakaapin, jonne "Tiitinen" on pantu talteen kai ikuisiksi ajoiksi. Nyt sitten valtiovarainministeriö on salannut Suomen Kreikan kanssa tekemän vakuussopimuksen liikesalaisuuksiin ja kreikkalaisten pankkien vaatimukseen vedoten. Ministeriön virkamiehet eivät aluksi osanneet tai halunneet kertoa, mihin sopimuksen salaaminen oikeastaan perustuu, mikä tietenkin oli omiaan vahvistamaan käsitystä, että mitään perustetta salaamiselle ei olisikaan olemassa.

7. Puhemies Eero Heinäluoma keksi vaatia, että sopimus tulee kääntää suomeksi ja ruotsiksi, mutta sen jälkeen sopimus voi olla yhtä salainen kuin ennenkin. Siis: jos salataan, niin salataan sitten kunnolla, eli molemmilla kotimaisilla kielillä eikä vaan jollakin engelskalla, josta ei ota Perus-Penakaan selvää muutoin kuin vichypullon ja tulkin kanssa!

8. Finnairin ja Ilmarisen johtajien johdon väliset asuntokaupat ja vuokrasopimukset yms. oikeustoimet ovat herättäneet viime aikoina paljon närää huomiota. Kaupat ja muut siihen liittyvät kähminnät on tehty jo pari vuotta sitten, mutta vasta nyt siitä on tihkunut tietoja julkisuuteen; kaikki yksityiskohtia ei ole toki kerrottu. Nyt asianomaiset ovat saaneet hyvän syyn vaieta sopimusten yksityiskohdista: poliisitutkinta. Poliisin esitutkinta on osoittautunut aina ennenkin erinomaiseksi salaamiskeinoksi. Tutkinnan kohteet hurskastelevat, että "annetaan nyt toki poliisille sen tarvitsema työrauha, tai "emmehän me voi kertoa nyt mitään julkisuuteen, kun asiaa on poliisin tutkittavana". Muistamme vielä esimerkiksi pääministeri Matti Vanhasen alituisen vetoamisen poliisin tarvitsemaan työrauhaan, kun häneltä kysyttiin hänen aiemmin johtamansa Nuorisäätiön asioista.

9. Finnairin 18 johtajalle vuonna 2009 maksetut muhkean suuret bonukset "paikoilleen jäämisestä" tulivat niin ikään tietoon vasta pari viikkoa sitten. Kaikkien salaisuuksien herran, eli valtion omistuksenohjausyksikön johtavan virkamiehen Pekka Timosen mukaan hän olisi rikkonut pörssilakeja, jos hän olisi ilmoittanut mainituista bonuksista esimiehelleen eli ministeri Jyri Häkämiehelle, joka siis ei tiennyt mitään ko. bonuksista. Tohtori Timosen mieleen ei ilmeisesti juolahtanut, että hän olisi voinut Finnairin hallituksessa helposti teettää päätöksen siitä, että bonusten maksusta olisi kerrottu kaikille yhtiön osakkeenomistajille. Tällöin pörssisäännöksiä ei olisi rikottu. - Salainen olivat myös tieto Finnairin toimitusjohtajalle Mika Vehviläiselle maksetusta 180 000 eron suuruisesta bonuksesta sillä perusteella, että Vehviläinen suostui allekirjoittamaan työsopimuksen Finnairin kanssa.

10. Entäpä sitten tapaus Stefan Wallin ja Utvan tekemä päätös puolustusvoimien leikkauksista, missä yhteydessä piskuinen Dragsvikin ruotsinkielinen joukko-osasto Tammisaaressa säästyi kuin ihmeen kaupalla yhdistämiseltä lähistöllä eli Kirkkonummella sijaitsevaan Upinniemen varuskuntaan? Wallin vakuutti Utvan päätöksen jälkeen vakuuttamasta päästyäänkin, ettei kielipolitiikalla ja ruotsin kielellä ollut mitään tekemistä asian kanssa, sillä asian valmistelussa ei kuulemma ollut tullut kertakaan esiin ajatus sanotusta yhdistämisestä. Vasta komentaja Ari Puheloisen Wallinia koskevassa jääviysasiassa oikeuskanslerille antaman selityksen jälkeen Wallin on joutunut myöntämään, että itse asiassa hän olikin "ohjannut" ammattisotilaita luopumaan yhdistämishankkeista kielellisten perusoikeuksien takia.

11. Nyt ministeri Wallin on joutunut dramaattisesti sanottuna myrskyn silmään ja häntä on syytetty niin opposition kuin myös joidenkin hallituspuolueidenkin edustajien taholta eduskunnan harhauttamisesta, valehtelusta, välistävedosta, politikoinnista, kuormasta syömisestä, tyylivirheestä, ylimielisestä venkoilusta ynnä muusta. Miten puolustusministeri Wallin puolustautuu moisia hyökkäyksiä vastan?'

12. Aivan oikein, milläpä muulla kuin sillä, että asian valmistelu, jossa Wallinin siis on epäilty ohjeistaneen kenraali Puheloista ja muitakin kentsuja, oli salaista. Viimeksi tänään Wallin on nimenomaan "muistuttanut" meitä kaikkia siitä, että uudistuksen valmistelu oli salaista eikä valmistelusta voinut aikoinaan käydä julkista keskustelua.

13. Jos tätä uudistusta olisi lähdetty avaamaan edes yhden varuskunnan osalta, olisi se pitänyt avata kaikkien osalta. Pääesikunnan lausunnosta oikeuskanslerille ilmenee, että pääesikunnassa todettiin, että ruotsinkielisen koulutuksen järjestämiseen tuli saada poliittista tulkintaa ja sitä ministeriltä pyydettiin, sanoo Wallin.

14. Wallin siis katsoo, että se, että asian valmistelu oli salaista, oikeutti hänet joko valehtelemaan tai antamaan muun muassa eduskunnalle, Utvalle ja siten myös tasavallan presidentille harhaanjohtavaa tietoa, jonka mukaan edes puolustusvoimien edustajat eivät olisi esittäneet alun perin ja vielä viime lokakuussa Dragsvikin joukko-osaston liittämistä Upinniemen varuskuntaan. Asian salainen valmistelu siis oikeuttaa puolustusministerin mukaan hänet valehtelemaan ja salaamaan sen, mitä ja miten hän oli "oheistanut" tai "antanut tulkintaa" pääesikunnalle. Perustelu vaikuttaa lievästi sanottuna oudolta.

15. Tätä kirjoittaessani uutisoidaan, että ex-presidentti Tarja Halonen on ryhtynyt pääministeri Jyrki Kataisen tavoin puolustelemaan Wallinin menettelyä sanomalla, että Utvan tiedossa oli "aivan riittävät" tiedot puolustusvoimien leikkausasiassa. Halosen lausunnosta voidaan päätellä, että Wallin oli informoinut sekä Kataista että Halosta siitä, että kielipolitiikka oli Dragsvikin joukko-osaston säilyttämisen todellinen syy. Tekeekö tämä Wallinin menettelyn puolustettavaksi? Eipä tietenkään.

16. Minusta Halosen olisi tullut heti ja siis vielä virassa ollessaan kertoa julkisuuteen oikea peruste, kun asiaa häneltä nimenomaan kysyttiin, eikä alkaa löperrellä sellaista, että "jollemme luota puolustusvoimien edustajien asiantuntemukseen, niin miksi me sitten maksamme heille palkkaa." Halonen on itse asiassa Wallinin "tekijäkumpani", sillä hän tiesi asian oikean laidan, mutta halusi salata sen kansalta.

17. Onko sitten oikeudenkäytön (lainkäytön) piirissä havaittavissa asioiden salaamista? Voi, voi, vaikka kuinka paljon! Näistä asioista tiedän itsekin jonniin verran. Mistä sitä oikein aloittaisi? Seuraavassa vain joitakin huomioita.

18. Oikeudenkäynnit ovat hovioikeudessa ja KKO:ssa samoin kuin hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa salaisia (ei-julkisia), sillä suulliset käsittelyt on hyvin poikkeuksellisia ja asiat ratkaistaan yleensä pelkästään asiakirjojen perusteella. Ihmiset ja edes asianosaiset itse eivät siis pääse seuraamaan asian käsittelyä.

19. KKO ei perustele kielteisiä valitusluparatkaisuja millään tavalla, ja sama koskee myös hovioikeuksien päätöksiä, joilla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. vaikka perustuslaissa ja tavallisessa laissa korotetaan päätösten perustelemista, viittaavat KKO ja hovioikeudet näille säännöksille kintaalla: kun sanottuja päätöksiä ei ole ennenkään perusteltu, ei niin tehdä nytkään, sanokoot perustuslaki ja laki sitten mitä tahansa! Oikeudenkäyttö on siis salaista, sillä kun emme tiedä perusteluja, emme voi tietää, miksi asiat on ratkaistu niin kuin tehty eikä lainkäyttöä ole mahdollista kontrolloida millään tavalla.

20. Raiskaus - yms. seksuaalirikosjuttujen käsittely määrätään jo käräjäoikeuksissa kokonaan salaisiksi, siis asiakirjoineen päivineen. Näiden rikosten uhrien suojeleminen edellyttää toki usein salaamista, mutta menettelyä tai jutun asiakirjoja ei olisi lain mukaan pakko määrätä kaikilta osin salaisiksi. Käytännössä näin kuitenkin yleensä tehdään, kunhan joku asianosaista vain huomaa sitä pyytää, sillä asian käsittelyn osajulkisuus olisi tuomioistuimen kannalta hankalampi vaihtoehto. Lain mukaan salaisesta oikeudenkäynnistä olisi syytä antaa yleisölle edes julkinen seloste, mutta sellaisen antaminen on käytännössä harvinaista.

21. Suomessa on parastaikaa meneillään ennätyssalainen seksuaalirikosoikeudenkäynti. Tarkoitan Anneli Aueria ja hänen entistä miesystäväänsä vastaan Turussa eli Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nostettua ja vireillä olevaa oikeusjuttua, jonka käsittely ja jutun asiakirja-aineisto on julistettu kokonaan salaiseksi 60 vuoden ajaksi.

22. Julkisuudessa on epäilty, että mainitulla seksuaalirikosta koskevalla esitutkinnalla ja oikeudenkäynnillä olisi kiinteä yhteys Anneli Aueria vastaan KKO:ssa yhä edelleen vireillä olevaa murhaoikeudenkäyntiin; KKO ei ole edelleenkään saanut ratkaistua syyttäjän valituslupahakemusta. Murhajutun syyttäjä Jarmo Valkama on tähän asti aina jyrkästi kiistänyt juttujen sanotun yhteyden.

23. Mutta tänään tälle epäilylle saatiin kuitenkin virallinen vahvistus, kun näihin kahteen Anneli Aueria koskevaan rikosasiaan nimettiin peräti neljän syyttäjän ryhmä. Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta päätti muodostaa ryhmän juuri siksi, että mainituilla rikosjutuilla on yhteyttä toisiinsa. Kas kummaa, miten tämä huomattiin vasta nyt! Vaikka murhajuttu on nyt KKO:ssa, on asian esitutkinta yhä edelleen vireillä. On epäilty, että laajamittaisilla seksuaalirikossyyteillä ja syytteitä edeltäneellä pitkällä ja perusteellisella esitutkinnalla on haluttu saada uutta näyttöä myös ja kenties ensi sijassa juuri murhajuttuun. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa on selvää, että äärimmäisen pitkälle viety asioiden salassapito ruokkii mainittuja epäilyjä ja epäluuloja.

24. Vielä voidaan mainita, että tuomareiden sivutoimista on vaikea saada tietoja. Kaiken huippuna on virkamieslakin otettu säännös, joka velvoittaa sivutoimiluvan virkamiehen välimiestehtävään antaman viranomaisen salaamaan kokonaan tiedot ao. välimiesjutuista ja niiden asianosaista.

25. Tästä pitäisi tietenkin seurata, etteivät tuomarit, ainakaan ylimmän tuomioistuimen eli KKO:n tuomarit, saisi osallistua välimiestehtäviin, sillä suuripalkkaiset ja salaiset välimiestehtävät eivät tietenkään ole sopusoinnussa tuomioistuinlaitokselta edellytettävän riippumattomuuden ja puolueettomuuden kanssa. Mutta mitä vielä, tällainen ajatus ei näytä juolahtaneen lainkaan välimieslupia oikeusneuvoksille myöntävän KKO:n tai sen presidentin mieleen.







51 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wallin on saanut tuekseen myös Halosen, mutta SDP:ssä rivit rakoilevat.

Varapuheenjohtaja Sirpa Paatero vaatii, että puolustusvoimien alkuperäinen arvio armeijan uudistuksesta käsitellään ainakin Utvassa. Paateron mielestä ”Ei ole oikein, jos varuskuntia säilytetään joillain paikkakunnilla puolustuksellisin ja toisilla poliittisin perustein”.

Maarit Feldt-Ranta puolestaan jyrähtää, että ”Wallins agerande är största hotet mot Dragsviks existens”.

Mielenkiintoista sinänsä, että soraääniä kuuluu myös Kokoomuksesta. Anne Holmlund mainittiin jo yllä. Mutta nyt lähtivät liikkeelle myös Pertti Salolaisen vatsahapot.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tarja Halonen sanoi blogijutussa mainitussa lausunnossaan, että Utvan tekemään päätöstä ei pitäisi purkaa tai että se on hyvin vaikea purkaa.

Hetkinen. Mitä tekemistä Halosella enää on tämän asian kanssa?

Kuka se meillä nyt taas olikaan presidenttinä? Ei Halonen Tarja Sörkästä, vaan muistaakseni muuan Sauli Niinistö, Mäntyniemestä.

Viettääkö Niinistö yhä edelleen kuherruskuukautta median kanssa, vai onko hän valtuuttanut Haloskan antamaan lausuntoja puolestaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuten edellä on todettu, jopa kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pertti Salolainen kokee tulleensa huijatuksi puolustusvoimauudistuksen valmistelussa.

Salolainen oli mukana parlamentaarissa työryhmässä, joka pohti omalta osaltaan armeijan remonttia. "Meille annettiin ymmärtää, että varuskuntien lakkautukset on tehty puolustusvoimien lähtökohdista ilman poliittista ohjausta. Olen pettynyt, tällä tavalla ei sitouteta eduskuntaa näihin uudistuksiin", Salolainen sanoi MTV3:n haastattelussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo 60 vuoden salaaminen oikeudenkäytössä ei muuten ole maksimi. Viime vuosina on alkanut ilmaantua syyttämättäjättämispäätöksiä, joissa määrätään, että päätös ja asiakirjat ovat salaisia 50 vuotta eteenpäin siitä, kun kaikki asianosaiset ovat kuolleet.

Yleensä kyse on seksuaalirikosjutuista. Jos asianomainen on lapsi ja hän elää 100 vuotta (mikä on yhä yleisempää) niin salassapito kestää 150 vuotta.

Kuulemma Vatikaanissa on ollut pitempiäkin salassapitoaikoja.

Deekoo kirjoitti...

Olen sitä mieltä, että Tarja Halosen olisi pitänyt antaa lausuntonsa virkakaudellaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tarja Halonen kyllä antoi lausunnon puolustusvoimien leikkauksista myös ennen virkakautensa loppua!

Hän sanoi siinä samaa kuin Wallin ennen viime perjantaita. Siis sen, että Utvalle tehty ehdotus oli ollut yksinomaan puolustusvoimien lähtökohdista laadittu ja Utva teki päätöksensä yksinomaan puolustusvoimien ammattimiesten ehdotuksen pohjalta.

Nyt kun Puheloinen on kertonut oikean asianlaidan, Wallin ja Halonen ovat muuttaneet lausuntoaan!

Wallin (ja Halonen) ei varmaankaan edes aavistanut, mitä Puhelojnen tulisi lausunnossaan oikeuskanslerille kertomaan. Ainakaan hän ei ottanut huomioon sitä, että Jonkka julkistaisi päätöksessään P:n lausunnon!

Anonyymi kirjoitti...

Ilman Penaa vaeltaisimme pimeydessä. Kiitos Oinosen Penalle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katsoin juuri äsken päättyneestä A-studiosta Stefan Wallinin haastattelun.

Kyyllä tämä Wallin on aikamoinen venkoilija, ei voi muuta sanoa!

Hän venkoili mm. kilipolitiikasta, kielilaista, kielellisestä oikeuksista ja perusoikeuksista vaikka minkä verran. Sitä W. ei pystynyt kuitenkaan muuksi selittämään, että hän, samoin kuin pääministeri Katainen, vakuuttivat eduskunnalle, että puolustusvoimien leikkaukset tehdään "kristallinkirkkaasti" vain ja ainoastaan puolustuksellista lähtökohdista kösin; mikään muu "politiikka" kuin puolustuspolitiikka ei vaikuta asiaan, vakuuttivat Katainen ja Wallin kuin yhdestä suusta.

Ja sitten, kenraali Puheloisen lausunnon tultua julkisuuteen, Wallin ilmoittakin olevan selvänä, että tottahan toki kielipolitiikka, eli hänen mukaansa hienostellen "kielelliset perusoikeudet" vaikuttivat kuin vaikuttivatkin myös asiaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, ilman Perus-Pena Oinosta emme olisi koskaan saaneet selville asioiden oikeata laitaa!

Pitäisikö meidän ryhtyä kutsumaan Perus-Penaa täsä lähtien epiteetillä Perusoikeus-Pena? Pelkkä Perus-Pena tuntuu kyllä liian pliisulta!

Jaakko Jonkka ansaitsee myös ylennyksen. Jollei hän olisi julkaissut päätöksessään Puheloisen lausuntoa, emme myöskään olisi selvillä, mikä ratkaisi asiassa.

Kuten olen kertonut, Jonkka on sotilasarvoltaan jääkäri.

Olisiko miehen ylennys korpraaliksi mitään?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Wallin vetosi A-studion haastattelussaan monen otteeseen "valmistelun salaiseen luonteeseen", minkä vuoksi hän ei - muka - voinut kertoa yksityiskohtia asiasta ja siitä, että kielipolitiikka vaikutti ratkaisevasti Dragsvikin säilyttämiseen.

W:n mukaan salainen valmistelu aiheutti "tietovajetta."

Tuntuu kuitenkin siltä, että valmistelun salaisuus aiheutti nimenomaan rehellisyysvajetta puolustusministerissä. Salainen valmistelu mahdollisti sen, että Wallin saattoi salata asian todellisen laidan ja johtaa eduskuntaa harhaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:ssa pidettiin tänään suullinen käsittely, josta kerroin blogissa nro 558/14.3.

KKO kuli istunnossa poliiseja ja asianajajia selvittääkseen, miksei epäillyllä ollut avustajaa kuulustelussa. Raportti KKO:n istunnosta ja ko. problematiikasta löytyy Suomen Asianajajaliiton sivuilta kohdasta "kotimaiset tuomioistuimet".

Toipila kirjoitti...

Purevaa analyysiä ja viiltävää ivaa.

Täst mie tykkään, kun se osuu maaliin.

Anonyymi kirjoitti...

Montako kertaa oikeusllaitos ja poliisi joutuu turvautumaan puhelujen kuunteluun? Ilmoittamatta siitä kenellekään, sieltä kai se totuus joskus löytyy. Tämä tietenkin olisi mahdollista vain DDR näennäiis demokratiassa ei tietenkään suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

HS Pääkirjoitus (20.3): Johdattiko Stefan Wallin kaikkia muita harhaan?

Wallinia ei ehkä saada kiinni suoranaisesta valheesta mutta kenties virheellisen mielikuvan luomisesta tai ainakin tietojen pimittämisestä.

Vastaamatta on vielä kysymys ”Miksi”. Mikä oli Wallinin disinformoinnin motiivi? Sekö, että jos Dragsvikin säilyttämistä olisi alun perin perusteltu rehellisesti kielipolitiikalla, sitä olisi seurannut ikäviä lisäkysymyksiä kuten miksi kielipolitiikka ajaa ohi sotilasasioissa ja olisiko ruotsinkielinen koulutus ollut turvattavissa muilla keinoin?

Päivän toinen tärkeä uutinen: Venäläisten rakentama tiilikasarmi on huonokuntoinen ja vaatii peruskorjausta. Kunnostaminen nielee varmasti 10 miljoonia euroja. Kumpi on kannattavampaa uuden rakentaminen Upinniemeen vai vanhan korjaaminen?

Anonyymi kirjoitti...

Kielilain 39§:ssä säädetyn mukaan yhden joukko-osaston mukaan yhden joukko-osaston on oltava ruotsinkielinen.

Tämähän on selvä ja yksinkertainen säädös.

Puolustusministeri Wallin kuitenkin venkoilee ja kiertelee asiaa inttämällä, että yhden varuskunnan on oltava ruotsinkielinen, mikä on aivan eri asia. Näin muunmuassa A-studiossa maanantaina 19.3.


Vai eikö lähes vuoden ajan puolustusministerinä ollut Wallin ymmärrä suomenkielisten sanojen joukko-osasto ja varuskunta eroa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Jyrki ! Halonen tukee Wallin'ia. Niinpä niin. Kun Tuomioja ilmoitti: "ettei kukaan sure Kim il Jong'in kuolemaa".. tuli Haloselle kiire ilmoittamaan surevansa Kim'in kuolemaa. Nyt pitäisi kysyä Haloselta tukisiko hän Wallin'ai vai Kim'iä voimakkaammin??? Miten pärjäämme ilman tämmöistä pressaa? Jumala kansaa varjelkoon! Nim. L.H. HOPPU

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisesta hallintohumpuukista tulee loputtomasti ririittämään puhetta; aihetta tulee päivittäin.
Tänään alkaa Rovaniemen kevätmarkkinat ja kevätpäivän kalibroinnin aika

Anonyymi kirjoitti...

Hyvähkö kirjoitus, tosin ei mitään uutta auringon alla.

Politiikot tekevät politiikkaa, siitähän tässä on kysymys.

Kuten mediassa on nyttemmin noussut esille, myös oikeistolaiset tekevät politiikkaa. Tämä itseasiassa näyttää olevan hallituksen johtamisen kompastuskivi.

Kokoomus luulee olevansa "järkipuolue" ja luonut mielikuvaa siitä, että muut puolueet tekevät asiat aatteen palossa. Tosiasia on, että myös porvarit ponnistavat aatteen palosta, ja siitä tässä puolustusministerin venkoilussa on kysymys.

Wallin lähti uudistuksen valmisteluun puhtaasti aatteellisin lähtökohdin ja myöhemmin valehteli asiasta. Tämä oli poliittisesti dramaattinen virhe, joka menee selvin pistein osastoon "puhun niin totta kuin osaan".

Puolustusministerin eilinen tv-haastattelu oli selvästi valehtelun peittelyä. Jos hänellä olisi ollut asiassa ns. puhtaat jauhot pussissa, olisi hän kuitannut asian hyvin ylimalkaisesti. Kaikki juristit tietävät, että valehtelijat selittelevät aina.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole hääppöinen tuote Pekka Hallbergilla markkinoitavanaan, varsinkaan, jos puhutaan hallintotuomioistuimista.

Hallinto-oikeudet ovat vanhojen lääninhallitusten jäänteitä ja kokevat edelleen tehtävänsä olevan kunnallisten päätösten vahvistaminen. Perua ajalta, jolloin tietyt päätökset alistettiin lääninhallitusten vahvistettaviksi. Kriittisen tarkastelun näkökulma kuntien toimielinten päätöksiä kohtaan tuntuu puuttuvan hallintotuomioistuimilta kokonaan. Kuuluuhan virkamiesten tekemät lähtökohtaisesti oikeat päätökset toki vahvistaa.

En äkkiseltään muista yhtään ainutta tapausta, jossa hallinto-oikeus olisi kumonnut kunnallisen päätöksen lainvastaisena. Mitä käsittämättömimpiä ja monimutkaisimpia ovat ne perusteiksi kyhätyt viritelmät, joiden nojalla hallinto-oikeudet katsovat kunnallisten päätösten syntyneen täysin laillisessa järjestyksessä ja oikein lakia soveltaen.

Tai sitten tyydytään vain selostamaan asia ja sen jälkeen pro et contra argumontointi täysin unohtaen toteamaan, ettei päätöstä ole aihetta muuttaa.

Paria poikkeusta lukuunottamatta voi ihmetellä, ovatko hallinto-oikeustuomarit juristeja ollenkaan? Sama koskee hyvin pitkälle myös KHO:ta. Se tyytyy vain viittaamaan hallinto-oikeuden päätöksessä esitettyyn perusteeksi tarjottuu viritelmään tai lakoniseen toteamukseen.

Olenkin sitä mieltä, että hallinto-oikeudet Suomessa pitäisi lakkauttaa kokonaan. Niiden toiminnat voitaisiin aivan hyvin yhdistää yleisiin tuomioistuimiin. Näin säästettäisiin jälleen sievoinen summa valtion varoja.

Kun käräjäoikeuksiakin on yhdistelty, ja hovioikeuksiakin tullaan yhdistelemään, en näe hallintotuomioistuimille mitään olemassaolon oikeutusta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hallinto-oikeustuomareita ei kuitenkaan voida "lopettaa."

Itse olen ehdottanut, että hallinto-oikeudet yhdistettäisiin tiettyihin suurimpiin käräjäoikeuksiin. Ei siis hovioikeuksiin, kuten jotkut, esim. Asianajajaliiton puheenjohtaja, ovat esittäneet.

Käräjäoikeudessa olisi tietyt osastot, jotka käsittelisivät hallintoasioita. Väliasteen hallintotuomioistuimena toimisi 2-3 hovioikeutta, ja KHO:ssa otettaisiin käyttöön valituslupajärjestelmä. Lopuksi KHO voitaisiin yhdistää KKO:een.

Anonyymi kirjoitti...

Hallinto-oikeustuomareiden "lopettaminen" tapahtuisi tietysti luonnollisen poistuman kautta.

Uudet rekrytoitaisiin samaa reittiä kuin käräjätuomaritkin. Käräjäoikeuksissa hallintojuttuja voisivat käsitellä sopivassa määrin myös yleisen tuomioistuimen puolelta tulevat tuomarit, jotta luutuneista asenteista päästään eroon.

Ajatus hallinto-oikeuksien yhdistämisestä tiettyihin käräjäoikeuksiin on erittäin hyvä.

Ensimmäisessä asteessa toimivalla käräjäoikeudella voisi ehkä jopa olettaa olevan neutraalimpi näkökulma hallintoasioihin ja ennen kaikkea aasianosaisiin, kuin pääsääntöisesti valitusasioita käsittelevillä hovioikeuksilla.

Myös ajatus KHO:n yhdistämisestä KKO:een tuntuu erittäin järkevältä. Tällainen uudistus parantaisi kansalaisten oikeusturvaa merkittävästi. Eikä vähiten esimerkiksi lapsia koskevissa huostaanottojutuissa. Niiden kohdalla kansalaisen oikeusturva on luvattoman heikoissa kantimissa.

Maalari karkaa maailmalle kirjoitti...

Mutta olipas se ennen niin ylimielisen oloinen Wallin kovin tuskasen oloinen eilen A-studiossa.

A-studiosta on tulossa kovaa vauhtia piinapenkki minne kutsutaan aina viikon mokaaja, yhteiskunnan syyllinen numero 1.

Leipää ja sirkushuveja, sitä se maalarikin kaipaa...

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti, että lasten huostaanottojen kohdalla kansalaisen oikeusturva on luvattoman heikoissa kantimissa.

Voisitko tarkentaa oikeusturvasta, vai yhdistääkö nyt anonyymi oikeusturvan ja aineellisen oikeuden, jossa julkisuudessa on luotu kuvaa siitä, että "paha" kunta ottaa "hyvältä ja rakastavalta" vanhemmalta lapsen pois.

Sinänsä mielestäni olisi erittäin suotavaa, että hallinto-oikeus yhdistettäisiin käräjäoikeuksiin. T
osin samalla pitäisi ratkoa kysymys siitä, hallintolain käyttölakia pitäisi uudistaa. Keskeisintä lienee suullisen pääkäsittelyn aseman määrittely hallinto-asioissa.

Anonyymi kirjoitti...

Itseänikin ihmetytti suuresti, miten jo virasta eronnut eläkeläispresidentti antaa julkisuuteen lausuntoja viranhoidostaan- tuo "Hiittisten jouluhauki", kuten häntä IS keskustelupalstoilla kuvaavasti nimitettiin! Osoittaa selvästi, että Haloska on ollut täysin selvillä (kuten siis myös Katainen) asian todellisesta tilasta ja asia on yritetty "hässäkän välttämiseksi" peitota eduskunnalta-TÖRKEÄÄ VALLAN VÄÄRINKÄYTTÖÄ niin Haloselta, Kataiselta kun Walliniltakin!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Haloska on kai unohtanut sen, ettei hän ole enää presidentin virassa!

Varsinkin se osa lausunnosta, jossa Halonen varoitteli "heiluttamasta" Utvassa tehtyä päätöstä, oli selvästi poliittinen ja meni istuvan presidentin toimivallan puolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Pari asiaa

1. Hallinto-oikeudet (jopa hallinto-oikeustuomarit) pitäisi "lopettaa" tässä olevien kirjoitusten mukaan. Keskeinen kysymys tässä on se menettely (prosessi), jossa eri hallintojen päätösten valitukset käsitellään. Ei riitä, että hallinto-oikeudet sijoitetaan KäO / hovioikeuden uudeksi lisäosastoksi.

2. Alan vähitelleen uskoa siihen, että korkeimpien oikeuksien tuomarien ei ole soveliasta toimia välimiehinä, eikä ainakaan välimiesoikeuksien puheenjohtajina. Kokonaan eri juttu on se, tuleeko laajojen kansalaispiirien tietää ne asiat tai asianosaiset, joiden asioita käsitellään välimiesoikeuksissa. Ei tietenkään, välimiesmenettelyn osana on juuri tietty luottamuksellisuus.

Skorpioni kirjoitti...

Nyt historia- ja yhteiskuntatutkijoilla olisi erinomainen tilaisuus ryhtyä tutkimaan, mistä lähtien ja miksi blogistin hyvin kuvaama poliittisen ja erilaisten muiden päättäjien salailumenettely on pesiytynyt lähes kaikkeen poliitikan, julkishallinnon ja yritysten toimintaan.

Yhtenä merkittävänä syynä itse pidän sitä, että lainsäätäjä ja käytännössä sisäasiainministeriö antoi 1980-luvun loppupuolella suojelupoliisille valtuudet ja erityistehtävän ryhtyä tekemään eri yhteiskuntaelimien ja suurimpien yritysten kanssa entistä läheisempää ja tiiviimpää ja yhteistoimintaa, jonka yksi pääargumenteista on ollut, että laitosten ja yritysten sisällä tehdyistä ja niiden kesken tehdyistä päätöksistä tuli antaa mahdollisimman vähän tai mieluummin ei lainkaan tietoa ulkopuolisillle tahoille.

Tämä yhteistyö on varmasti laajentunut ja syventynyt vuosien saatossa ja johtanut osaltaan siihen, että Suomesta on tullut suljettu, salaileva ja valehteleva yhteiskunta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, salailumentaliteetti on levinnyt ja pesiytynyt laajalti hallintoon ja oikeudenkäyttöön.

Puhutaan kyllä kauniisti ja juhlavasti avoimuuden lisäämisestä, mutta käytännössä tehdään aivan toisin.

Wallinkin tapauksessa nyt nähtiin, mihin asioiden valmistelun tiukka salassapito johtaa.

Eilisessä A-studion ohjelmassa Kauhavan miehet ja naiset sanoivat suoraan, mistä esim. lentosotakoulun lakkautushankkeessa on ollut kyse. salailusta ja tietojen pimittämisestä.

Päätöksenteolta puutuu objektiivisuusuu täysin, kun pyritään tarkoitushakuisesti vain ennalta asetettuun päämäärään ja valmistelun jälkeen todetaan lakonisesti, että "meidän laskelmamme ovat oikeita" - vaikkei niitä ole mahdollista mitenkään kontrolloida - ja että "tämä ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto hoitaa asia."

Anonyymi kirjoitti...

Mutta missä on JJ alias Jep Jep Niinistö? On piiloutunut norsunluutorniinsa eikä kommentoi sanallakaan herrojen metkuja. Tämä tulee olemaan ilmeisesti miehen linja jatkossakin, lupauksistaan huolimatta. Hienosti meni suomen kansa taas vipuun.

Anonyymi kirjoitti...

J.V:"Halonen on itse asiassa Wallinin "tekijäkumpani", sillä hän tiesi asian oikean laidan, mutta halusi salata sen kansalta."

Olen miettinyt itse asiassa sitä miksi presidentti Halonen ei olisi ollut suoraan yhteydessä Puheloiseen ja saanut jo tuota kautta suoraan tiedon Dragsvikin olleen lakkautettavien listalla.

Vai oliko niin ettei Halosta ole enää kiinnostanut päällikkönä toimia aktiivisesti, sillä jäljellä olevia päiviä oli enää "piikkikammalla" osoitettava määrä? Aivan kuten varusmiehet kampaa käyttävät viimeisinä päivinä.

Haloselta ei toimittajat kysyneet sitä tärkeintä eli oliko yhteyttä suoraan Puheloiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en ymmärrä tuota jeesustelua finnairin palkkioiden takaisinmaksussa. Hesari kirjoitti tänään, että palkkioita ei ole vielä palautettu.

Käsi sydämelle: kuka palauttaisi ja miksi? Finskin halllitus on aikanaan tehnyt yksipuolisen päätöksen tarjota johdolle extraa, jotta johtajat eivät lähde käpälämäkeen Hienosen tavoin.

Siinä, että ottaa vastaan työnantajan tarjoaman palkan, ei varmasti ole mitään väärää. Täytyy olla aika tyhmä, jotta palauttaisi esimerkiksi muutamia kymppitoneja tämän yleisen mölinän takia.

Palkkioita ja finskin hallituksen toimintaa saa kritisoida, mutta palautuskeskustelu on kateellisten puuhaa.

Siksi toiseksi, omistajahan voi nostaa vahingonkorvauskanteen hallituksen jäseniä vastaan, jos katsoo sen aiheelliseksi

Anonyymi kirjoitti...

- Minä en ole kiinnittänyt huomiota siihen, että onko kyseessä tämä tai tuo varuskunta. Minä voin yhtä hyvin puoltaa Wallinin kuin komentajan kantaa. Se riippuu siitä, mitkä perustelut ovat. Mutta pääasia on se, että ruotsinkielinen puoli on hoidettu, jatkaa Halonen.

Wallinin harhautus oli presidentille pelkkä bagatelli niin kauan kun ruotsinkielisten oikeudet varusmieskoulutukseen toteutuvat lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Presidentti armahtaa Wallinin: kielipoliittisista syistä! Ajatus, että ruotsinkielistä sotilaskoulutusta ei voida antaa muualla kuin Dragsvikissä lienee hakattu peruskallioon, koska sen kyseenalaistaminen on niin mahdottoman vaikeaa.

Halosta ei myöskään huolestuta se, että Utvassa on "Wallinin mentävä aukko" ja että ko. elimessä suunnitelmia voidaan tehdä valheellisten perusolettamusten pohjalta.

Lisäuutinen: Puolustusvoimauudistuksen säästölaskelmista on tehty kantelu Valtiontalouden tarkastusvirastolle.

IS:n uutisen mukaan Katainen puolusti varuskuntauudistusta vaillinaisin tiedoin. Tästä voimme tehdä johtopäätöksen, että disinformaatiota on levitetty kansalle, eduskunnalle, hallitukselle, pääministerille ja presidentille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kantelut yms. pyynnöt tarjoavat erinomaisen suojan ministereille ja virkamihille, koska silloin he voivat vaieta kokonaan poliisin ym. "työrauhaan" vedoten! Kantelu oikeuskanslerille olisi kaiken toivon loppu, sillä kyllä sen tietää, mitä Jonkalta.saataisiin vastauksena kanteluun! "Kantelu ei anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin"!

Anonyymi kirjoitti...

SDP:n virallinen kanta Wallinista! Ryhdikästä toverit!

Skorpioni kirjoitti...

On tämä samanlaista tökellystä tämä suomalaisten poliitikkojen toiminta aina "kriisitilanteessa". Kun joku häikkä tulee, ensin kielletään kaikki kuin pyhä pietari, sitten jäädään pari päivää "kuulolle".

Kun kohina ei häivy, vaan päinvastoin yltyy, sitten aletaan orastavasti taipua siihen, että joku moka tuli tehtyä, mutta vasta pari päivää senkin jälkeen ollaan valmiit myöntämään, että eiköhän oteta pojat koko homma uusiksi.

Koko prosessissa on kantaa ehtinyt ottaa kaksi presidenttiä, pääministeri, ainakin kolme puoluejohtajaa ja useita muita henkilöitä, jotka uskaltavat suunsa avata.

Ja tietysti mokan tehnyt ministeri, hän kiistää koko ajan, kunnes järjestää pakon edessä tiedotustilaisuuden, jossa hän tulee katuvaisena ja haluaa, että asia käsitellään uudestaan, jottein tarvitsisi erota. Miksi ei voida heti tunnustaa, että moka tuli tehtyä ja minä kannan vastuun.


Auta armias, jos kysymys olisi esim. talvisodan tapaisesta tositilanteesta ja hässäkästä. Mihin tällaisen porukan kanssa joutuisi? Tulisiko tarttua itse puikkoihin?

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan, että valtio ryhtyy oitis perimään OTT Pekka Timoselta aiheuttamansa vahingon, oliko se 2,8 miljonaa euroa!!!

Anonyymi kirjoitti...

OTT Timonen oli tv-uutisissa kuin peura ajovaloissa. Miten onkaan voitu niin täydellistä ja erehtymätöntä miestä mennä syyttämään? Ylimielisyys yhdistettynä tosikkomaisuuteen ei todellakaan näytä hyvältä kuvaruudussa. Tuli mieleen Chplinin Diktaattori.

Anonyymi kirjoitti...

HS (21.3) Toimittaja Kari Huhdan kolumni Politiikkaa puolustuksen kustannuksella

Poliitikot heittävät hiekkaa puolustusvoimauudistuksen rattaisiin...

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Niinistön mukaan Dragsvikin kohtalo päätetään nyt vain vuoteen 2015 saakka.

Pitemmälle tulevaisuuteen tähtäävä ehdotus olisi myöntää ruotsinkielisille vapaaehtoisuus asevelvollisuuteen. Jos haluaa, voi astua suomenkieliseen palvelukseen.

Heidän määränsä on niin pieni ettei sillä liene oleellista maanpuolustuksellista merkitystä, vaikka jokainen jäisi mamman luo vetämään lonkkaa.

Tietysti moni suomenkielinenkin sitä haluaisi tehdä. Kaiken kaikkiaan se olisi pitkä askel kohti yleiseurooppalaista kehitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin. Tässä maassa hallinto tuntuu olevan olemassa itseään eikä kansalaista varten.

Anonyymi kirjoitti...

Päivän mietelauselma Lapin Kansa 20.1.12

Erno Paasilinnaa lainaten

"Kun asia sanotaan niin kuin se on, se ei juuri koskaan ole niin.

Tämä teksti tulisi painaa ylä- ja alatunnisteeksi kaikkiin asiakirjoihin, jossa on viranomaisen tekemiä lausuntoja ja päätöksiä,
(vasitenkin OKV:n jo loppuunkuluneen kaneettin tilalle), "ei anna aihetta..."

Sillä tulisi varmistettua että lukija huomioisi vastuun olevan enemmän lukijalla kuin kirjoittajalla.

Anonyymi kirjoitti...

Perusoikeus-Pena järjestää huomenna eduskunnan portailla mielenosituksen Wallinia vastaan, mutta Jussi Niinistö haluaa kunnian, niin miten olisi vastaoperaatio Penan puolesta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:ssa on avoinna jäsenen virka, ilmoittautumisaika päättyy 30.3. Olisi siis taas jälleen aika pohtia KKO:n jäsenten nimittämismenettelyn kehittämistä.

http://www.suomenlaki.com/juristikirje/korkeimpaan+oikeuteen+tasmahaku/a2092385

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuuntelen ja katselen netistä juuri eduskuntakeskustelua, jossa Stefan Wallinille on esitetty epäluottamuslausetta. Monet kysymykset sinkoilevat ilmaan.

Miksi Wallin ei heti alun perin reilusti myöntänyt hallitukselle, Utvalle ja eduskunnalle, että hän oli antanut paljon puhuttua "poliittista ohjausta" eli käytännössä sanonut tai sanellut puolustusvoimien edustajille, että Dragsvikiin ei sitten kosketa?

Vastaukseksi ei kelpaa se, mitä kielilaissa sanotaan, koska kielilaissa on säädetty vain siitä, että ruotsinkielistä sotilaskoulutusta varten tulee olla oma joukko-osasto; säännös ei estä Dragsvikin ruotsikielisen osaston liittämistä muuhun varuskuntaan. vastaukseksi ei myöskään kelpaa semanttiset selitykset kielellisten perusoikeuksien ja kielipolitiikan välisestä erosta.

Poliittinen ohjaus olisi ollut sinänsä sallittua ja se olisi ymmärretty. Miksi siis Wallin halusi sen salata?

Wallin ensin salasi antamansa ohjauksen, sitten kiisti sen, kun sitä häneltä perättiin, ja nyt vihdoin osaksi myönsi antamansa ohjauksen!

Wallin noudatti iskulausetta "politiikka pois politiikasta"!

Olisiko selitys Wallinin salailuun ja sekoiluun yksinkertaisesti se, että hän halusi salata sen, että hän kuuluu Uudenmaan prikaatin kiltaan ja killan valtuuskuntaan, joka tehtävän on edistää ja tukea kaikin tavoin prikaatin hyvinvointia?

MIksi W. halusi salata tuon kytköksen Luultavasti siksi, että hän käsitti, että os mainittu kytkös paljastuisi, häntä voitaisiin epäillä jääviksi ja silloin hän kenties joutuisi vetäytymän pois koko Rkp:lle tärkeän asian valmistelusta.

Wallin siis luultavasti koki itsekin itsensä esteelliseksi valmistelemaan asiaa. Jottei esteellisyys paljastuisi, Wallin koki tärkeäksi salata antamansa ohjauksen ja asian poliittisen luonteen.

Oikeuskansleri Jonkka, joka on siis myös valtioneuvoston ja ministereiden lainopillinen neuvonantaja, pelasti Wallinin päätöksellään ja esti tutkinnan Wallinin syyllistymisestä mahdolliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Mutta oliko Jonkan päätös, jonka mukaan Wallin ei siis ollut esteellinen, oikea?

Minusta ei ollut, sillä kun Dragsvikin osasto oli alun perin puolustusvoimien leikkaus- tai yhdistämislistalla, tulossa olevalla päätöksellä, jos se olisi todella nojautunut , kuten Wallin on inttänyt ja vääristellyt, ainoastaan maanpuolustukselliseen näkökohtiin, oli odotettavissa D:n joukko-osastolle "erinomaisen suurta vahinkoa."

Kun Wallin oli mainitun killan arvo- ja vaikutusvaltaisen valtuuskunnan jäsen, teki tuo kytkös ko. olosuhteissa Wallinin jääviksi asian valmistelussa.

Oikeuskanslerin päätös ei siis ollut oikea.

Jos Jonkka olisi todennut Wallinin jääviksi, olisi asia selvä, eli asia olisi kokonaisuudessaan palautunut uuteen valmisteluun ja Utvan uutta päätöksentekoon.

Nyt oppositio vaatii eduskunnassa samaa asiaa, mutta hallitus on jo päättänyt, että Utvassa käsitellään uudelleen ainoastaan Dragsvikin joukko-osaston kohtalo.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä seurakuntanuorten hallitus, kapteenien Katainen ja Wallinin sekä varustepakinhoitaja Jutan johdolla, pyrkii salaamaan kielen vaikutuksen kaikessa päätöksenteossa. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi kielestä peräisin, siitä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi viisastelu ei taida nyt oikein loksahtaa kohdalleen.

Puuttuu vain, että hän mainitsisi termin "kielipeli" ja viittaisi päälle päätteeksi Wittgensteiniin.

Eikös sitä muuten sanota, että "jäi kiinni suustaan", ei "kiinni kielestään."

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti rinnastaa KKO:n ja KKO:n jäsenten nimitykset suoraan toisiinsa. Näiden välillä on kuitenkin olennainen ero: KHO:ssa on myös (useampia) määräaikaisia jäseniä - ilmeisesti jo siitäkin syystä, että kaksi vakinaista halintoneuvosta on pysyvästi poissa virastaan Luxemburgissa. Noita määäräaikaisia on työ- ja rahatilanteen mukaan täytettävänä usein useampiakin kerrallaan, kuten lehdissä olleen hakuilmoituksen perusteella kai juuri parhaillaankin. Tiettävästi sieltä ei viestitetä, jos edes ovat etukäteen halunneet tai pystyneet sopimaankaan, minkä alan ihmisiä kulloinkin tarvitaan tai toivotaan. Ainakin aikaisemmin on ilmoittautuneissa ollut hyvin monenlaista väkeä, niin kuin valituissakin. Vakinaiset taas ovat lähes aina ensin olleet määräaikaisina. Näin ei KKO:ssa ole.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos kerran KHO:kaan jäseniä valittaessa ei suoriteta täsmähakua, niin silloinhan tekemäni rinnastus KKO.n ja KHO:n välillä on aivan oikea!

KKO:ssakin on kyllä ollut määräaikaisia jäseniä, vaikkei juuri tällä hetkellä olekaan. 1980-luvulla KKO:ssa oli yhden jaoston verran ylimääräisiä jäseniä.

Anu Suomela kirjoitti...

Olen ihmetellyt Auerin jutun salassapitoa. Väitetään, että se on lasten henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Kuitenkin käo:n päätös on sellaisenaan julkaistu Edilexin uutisissa, ja siellä on kaikkien lasten nimet julkaistu. Siis kuka vaan voi niitä pällistellä.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

- Raskaiden seksuaalirikossyytteiden kohteena oleva Anneli Auerin ex-miesystävä ja hänen asianajajansa Miikka Hakanen ovat valittaneet rikosjutun tutkinnanjohtajan määräämästä ilmaisukiellosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Valittajien mukaan oikeuslaitos ei käsitellyt heille viime syyskuussa määrätystä ilmaisukiellosta tehtyä valitusta asianmukaisesti (Turun Sanomat 23.3).

Ilmaisukieltoon ei ole muutoksenhakuoikutta, mutta täyttyvätkö tuossa EIT-valituksen edellytykset/kriteerit (admissibility), ts. kaikki kotimaiset oikeuskeinot on käytetty? Kantelua EOA:lle ei ole tehty?