1. Tänään on Suomessa jälleen kerran kouluammuskelun päivä. Orivedellä olevassa koulussa on ammuttu haulikolla oven läpi luokkahuoneeseen, jossa oli koulutunti parhaillaan meneillään. Kukaan ei kuitenkaan saanut vammoja ja poliisi on pidättänyt ampujan.
2. Korkein oikeus on "juhlistanut" tätä uutta kouluammuntapäivää omalta osaltaan panemalla pisteen edelliselle kouluammuntajutulle. Juuri tänään antamallaan päätöksellä KKO on nimittäin päättänyt, että se ei ota lainkaan käsiteltäväkseen Kauhajoen koulusurmia koskevaa tapausta, jossa Vaasan hovioikeus antoi tuomionsa 15.4.2011. Tapauksessa on kysymys Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saaren haltuun aseen jättänyttä komisariota vastaan ajetusta rikosjutusta. Vaasan hovioikeuden komisariolle tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta langettama varoitus jää siten voimaan. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen kokonaan.
3. Jutun syyttäjä vaati apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen antaman syytemääräyksen mukaisesti komisariolle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkarikoksesta, mikä syyte on muun muassa tässä blogissa herättänyt lievyydellään minun hämmästykseni. Matti Saaren murhaamien uhrien omaiset sen sijaan vaativat komisariolle rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeistä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi uhrien omaiset vaativat huomattavan suuria vahingonkorvauksia syytetyltä ja valtiolta.
4. Nyt tuomittu komisario puhutteli poliisilaitokselle puhutteluun kutsuttua Matti Saarta surmia edeltäneenä päivänä 22.9.2008, mutta antoi Saarelle ainoastaan huomautuksen eikä määrännyt otettavaksi asetta pois Saaren hallusta. Hovioikeuden tuomion mukaan Saaren ampujan nettiin lataamat ampumisvideot ja Columbinen koulusurmaa käsittelevät kuvat olisivat olleet perusteltu syy epäillä, että hän käyttää asetta väärin. Olen kertonut tapauksen yksityiskohdista monissa blogijutuissani.
5. Valituslupaa KKO:lta hakivat sekä tuomittu komisario että uhrien omaiset. KKO:n hylkäsi kaikki lupahakemukset, joten hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.
6. Vakiintuneen käytännön mukaan KKO ei perustele valitusluvan hylkäämistä koskevia päätöksiään sanallakaan. Tämä on asia, josta olen usein niin sanotusti taittanut peistä kirjoissani ja muissakin yhteyksissä, muun muassa tässä blogissa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Todettakoon, että korkein hallinto-oikeus (KHO) sen sijaan perustelee päätöksiään, joilla valituslupa hylätään. Minusta KKO:n käytäntö on perustuslain hengen vastainen ja itse asiassa myös prosessilain eli oikeudenkäymiskaaren vastainen. Mutta minkäs teet, jos ylin tuomioistuin ei noudata lakia, niin se ei vain noudata!
7. KKO ratkaisi asian kahden jäsenen kokoonpanossa. Näin voidaan lain mukaan tehdä, vaikka lain mukaan olisi myös mahdollista, että lupajaoston kokoonpanoon kuuluisi vaihtoehtoisesti kolme jäsentä. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset nimeltään Kari Raulos ja Pekka Koponen. Koponen on entinen valtionsyyttäjä, joka oli Kauhajoen koulusurmien tapahtuma-aikana vielä virassa valtakunnansyyttäjän virastossa.
8. Asian esitteli KKO:ssa oikeussihteeri, OTL Kaarlo Hakamies. Kuinka ollakaan, esittelijä ehdotti, että KKO myöntäisi valitusluvan. Mutta esittelijän ehdotusta ei hyväksytty, vaan herrat oikeusneuvokset olivat jyrkkänä: ei lupaa. Kun päätöstä ei ole mitenkään perusteltu, tuomareiden motiiveja voi tietenkin vain arvailla. Yksi syy valitusluvan epäämiseen on varmaankin se, että kyseessä on laaja juttu, jonka käsittely olisi vienyt KKO:lta runsaasti aikaa, jos esimerkiksi jutussa olisi pidetty suullinen käsittely.
9. Juttu, jota itse olen pitänyt tämän alkaneen vuosisadan tähän asti merkittävimpänä oikeusjuttuna Suomessa, kuitattiin siis maan ylimmässä oikeusasteessa seuraavasti (päätös nro 678, diaarinro R2011/599):
- Esittelijän mietintö: Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies: Korkein oikeus myöntänee valitusluvan hakijoille.
- Korkeimman oikeuden päätös: Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Raulos ja Koponen.
10. Onhan tämä korutonta kertomaa. Olen kuullut, että jutussa oli ennen Hakamiestä ollut kaksi muuta esittelijää, jotka olivat kuitenkin siirtyneet asian käsittelyn aikana KKO:sta muihin tehtäviin.
11. Minusta valituslupa olisi ilman muuta pitänyt myöntää. Asia on todella merkittävä. Vaikka juttua on puitu jo kahdessa alemmassa oikeudessa ja vaikka hovioikeuden käsittely oli perusteellinen ja sen tuomio laajasti perusteltu, jäivät uhrien omaiset minulle kerrotun mukaan täysin ymmälleen siitä, miksi hovioikeus ratkaisi jutun sillä tavalla kuin teko.
12. Uhrien omaisia tuntuu askarruttavan kovasti varsinkin se tapa, jolla hovioikeus itse asiassa lyttäsi täydellisesti useiden Kauhajoen poliisilaitoksella tapahtuma-aikana työssä olleiden ja jutussa todistajina kuultujen poliisimiesten kertomukset tilanteen vaarallisuudesta. Kaikille muille paitsi juuri aseen Saaren haltuun jättäneelle komisariolle tuntuu heidän kertomuksiaan esitutkintapöytäkirjasta ja oikeuden pöytäkirjoista olleen selvää, että koulusurman tai vastaavan yhtä järkyttävän surmatyön mahdollisuus oli ilmiselvästi todennäköistä. Hovioikeus kuitenkin sivuutti kertomusten ydinkohdat tyystin ja kaivelemalla kaivoi esiin kertomuksista esiin kaikkia mahdollisia sivuseikkoja ("apufaktoja") ja hieman kummallisen tuntuisia kokemussääntöjä, joiden perustella se muka saattoi nonsoleerata poliisitodistajien kertomusten näyttöarvon. Vaikka lakimiehet voivat pitää hovioikeuden tuomiota hyvin perusteltuna, niin uhrien omaiset eivät ymmärrä lainkaan, miksi usein todistajina kuultujen poliisimiesten yhtäpitäviä lausuntoja ei uskottu ja heidän vaatimuksensa hylättiin.
13. Uhrien omaiset velvoitettiin kaiken lisäksi suuriin kulukorvauksiin syytteessä olleelle komisariolle. Käräjäoikeuden osalta omaiset velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan komisarion oikeudenkäyntikuluista 31 900 euroa ja hovioikeuskäsittelyn osalta 22 670 euroa.
14. Virkavalta ei pystynyt suojelemaan viattomien koululaisten ja opettajien turvallisuutta ja henkeä. Tämän takia tuomioistuin piti oikeana ja kohtuullisena, että makumiehiksi joutuivat, eivät suinkaan valtio ja aseen murhaajalle jättänyt poliisimies, vaan juuri surmattujen omaiset. Murhattujen omaiset joutuivat maksumiehiksi, koska he pohjalaisina ihmisinä luottivat rehellisten pohjalaisten poliisimiesten esitutkinnassa antamiin ja pöytäkirjaan kirjattuihin todistajankertomuksiin siitä, miten kaikki tapahtui ja miten todella varallinen tilanne oli ollut.
15. Oikeusvaltiossa tuollainen lopputulos tuntuu todella häpeälliseltä.
26 kommenttia:
Lupa olisi kyllä ehdottomasti tullut myöntää!
On perin totta, että kansalainen joutuu lähtemään oikeuteen aivan kohtuuttomalla riskillä. Ylisummaan sinne ei kannata mennä, vaan nuolla haavansa. Tämän nimi ei ole oikeusvaltio.
Minua on jatkuvasti ihmetyttänyt se epäsuhta, joka rikostapauksille on ominaista. Syyttäjä voi valtion kustannuksella traijata oikeussaliin vaikka minkä määrän asiantuntijoita.
Vastaaja voi tehdä sen vain omalla kuluriskillä. Lisäksi ongelmaksi tulee se, että vastaajalla ei ole käytössään mitään viranomaistahoa, joka antaisi lausuntoja, joissa kiistettäisiin syyttäjän asiantuntijoiden lausunnot.
Lopputulemanahan on se, että jos ulkopuolinen lausunnonantaja ryhtyy tuohon tehtävään, hän tekee sen omalla kuluriskillään.
Jos vastaaja tuomitaan, eikä hänellä ole varallisuutta (lausunnot maksavat usen työmäärän vuoksi ehkä 10.000), niin lausunnon antaja ei saa muuta kuin päivärahan, eli häntä käsitellään samoin kuin ketä tahansa silminnäkijää.
Minusta tämä korjaantuisi sillä menettelyllä, että oikeus itse määräisi asiantuntijat, jolloin saataisiin puolueettomampia asiantuntijoita (tai asiantuntevia todistajia, jota termiä lainsäädäntö ei tunne).
Anu Suomela
Käsittämätön tilanne.
Kouluampumisista alkaa, kuten myös muista satunnaisesti kohdennetuista terrori eli murha-iskuista, alkaa tulla suomalaisittain maan tapa.
Koulumurhat, Kuopion toriampuminen, kymmenen vuotta takaperin oli Myyrmannin pommi-isku. Mikä lienee terrorin seuraava ilmentymä?
Viimeaikoina olemme myös saaneet osamme perhemurhien, siis näiden "laajennettujen itsemurhien", uutisoinnista.
Suomalaiseen politiikkaan kuuluu keskeisenä elementtinä villaisella painaminen, eli se, että politiikkassa pyritään poliittisen rauhan säilyttämisen nimissä vähättelemään politiikan merkitystä yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
Nämä terroriteot ovat sellaisia, että niiden kohdalla on poliittisesti helppo pestä kätensä, sillä terrorin ja poliittisen vaikutusmahdollisuuden yhteyttä on vaikea näytää.
Eurooppalaisen terrorismin yhteinen tekijä oli aikoinaan poliittinen aktivismi. Suomalaisen terrorin, siis näiden maan tavaksi tulleiden laajojen murhaiskujen, yhteinen tekijä on kustannustehokkuus ja liberalismi, etenkin mielenterveyspalveluissa. Etenkin niiden puutteessa. Todennäköistä on se, että toimivalla mielenterveystyöllä voitaisiin seuloa ne ihmiset, joiden psyykkinen tila on ajautunut kehään, joka katkeaa veritekoihin.
Suomalaiseen uusterrorismiin, josta näissä ilmiöissä on kysymys, voitaisiin puuttua muun muassa palvelukenttää korjaamalla, siis politiikalla.
Noinkohan KKO:n käsittelyllä olisi enää vaikutusta yhtään mihinkään. Olisiko ratkaisulla mitään estävää vaikutusta varsinaisiin tuleviin murhaajiin tai poliisin toimintaan?
Ei mikään ihme, että uhrien omaisille ja osin yleisölle syntyy käsitys, jonka mukaan kysymyksessä on ollut alusta lähtien van jonkinlainen näennäinen oikeusprosessi.
Etukäteen on jossakin pienessä poliitikkojen ja korkein juristien ja virkamiesten porukassa, jossakin "tornissa" tai vastaavassa, päätetty, että tässä keississä ei poliisia sitten saa tuomita muuta kuin korkeintaan pikkusakkoon!
"Noinkohan KKO:n käsittelyllä olisi enää vaikutusta yhtään mihinkään. Olisiko ratkaisulla mitään estävää vaikutusta varsinaisiin tuleviin murhaajiin tai poliisin toimintaan?"
Tapauksessa on ollut asianomistajien kannalta kyse oikeuden toteutumisesta, uhrien omaisten oikeudesta saada oikeutta ja oikeudenmukainen ratkaisu. Tämä ei toteutunut.
"Noinkohan KKO:n käsittelyllä olisi enää vaikutusta yhtään mihinkään... "
"Tapauksessa on ollut asianomistajien kannalta kyse oikeuden toteutumisesta, uhrien omaisten oikeudesta saada oikeutta ja oikeudenmukainen ratkaisu. Tämä ei toteutunut."
Totta joka sana!
enpä ihmettelisi vaikka tällaiset päätökset suoraan lisäisivät näitä tapahtumia. Lapsen menettäminen on varmasti jo yksistään äärimmäinen koettelemus ja sitten kun olet väsyksissä taistellut oikeudessa vuosikausia ja lopputulos on tällainen. En yhtään ihmettelisi jos jollain loppuun palaneella uhrilla menisi kuppi lopullisesti nurin.
todella surullista. Hienoa Jyrki että jaksat pitää näistä ääntä!
Tähän lähettää kansalaiselle juuri sen viestin, minkä poliittinen eliitti haluaa lähettääkin: ei kannata rähjätä viranomaisen tekemisistä tai tulee 50.000 euroa maksettavaksi.
Kyllä Kruunu omistaan huolen pitää - poliisipojista.
En ole varma, että kyse on 'poliittisen eliitin' tahdosta. Pikemminkin on kyse perinteistä. Ja tottahan on, että ilman hallintoviranomaisia hyvää hallintoa ei voida toteuttaa.
Ongelma tässäkin tapauksessa on se, miten tuomioistuin lain tulkitsee, ja päätöksensä perustelee. En siis usko että kyse on lainsäädännön puutteista, vaan lainkäytöstä.
Palaan vielä tähän liittyen Auerin tapauksessa siihen, että poliisin tutkinnanjohtaja voi määrätä ilmaisukiellon. Siitä ei näköjään ole valitusmahdollisuutta, vaikka lehtitietojen mukaan sellaisesta tulee haittaa puolustuksen järjestämiselle.
Olisi mielenkiintoista kuulla prof. Virolaisen arvio tästä yksityiskohdasta. Onko tämä fair trial periaatteen mukainen menettely?
Anu Suomela
Ilmaisukiellosta voisi toki olla valitusoikeus käräjäoikeudelle.
Mutta käytännössä valitusoikeudella tuskin olisi minkäänlaista käytännöllistä merkitystä. Onhan pakkokeinoasioissa mahdollista nyt mahdollisuus valitusoikeus monissa tapauksissa, mutta tulos käytännössä lähes aina sama: päätös ei muutu oikeudessa.
Usein oikeus ei edes tiedä, mistä asiassa oikeastaan on kysymys, eli mm. sitä, millä perusteella poliisi katsoo vangitsemisasiassa olevan todennäköisiä teon kiistäneen epäillyn syyllisyydestä.
KKO:n piittaamattomuus ja ylimielisyys vahvistaa osaltaan yhteiskunnan pahoivointia! Jokainen voi tykönänsä miettiä mitä seuraavaksi?
Voimia asiaosaisille..
Jyrki Virolainen sanot:
'Ilmaisukiellosta voisi toki olla valitusoikeus käräjäoikeudelle.
Mutta käytännössä valitusoikeudella tuskin olisi minkäänlaista käytännöllistä merkitystä. Onhan pakkokeinoasioissa mahdollista nyt mahdollisuus valitusoikeus monissa tapauksissa, mutta tulos käytännössä lähes aina sama: päätös ei muutu oikeudessa.
Usein oikeus ei edes tiedä, mistä asiassa oikeastaan on kysymys, eli mm. sitä, millä perusteella poliisi katsoo vangitsemisasiassa olevan todennäköisiä teon kiistäneen epäillyn syyllisyydestä.
perjantai, maaliskuu 30, 2012'
Voitko avata tätä vähän pidemmälle Auerin tapauksessa. Miten tällainen ilmaisukielto suhteutuu EIS 6 Artiklaan fair triallin periaatteen suhteen.
Olen kiinnostuneena seutannut tätä mielestäni ainutkertaista opetusblogia. Kiitos Jyrki Virolainen hienosta työstä!
Anu Suomela
Tämä ei varsinaisesti mikään opetusblogi.
ETL 48 §:n ilmaisukieltoa olen selvittänyt Auerin tapauksen yhteydessä lähemmin blogissa 484/26.9.2011.
Olen siis vahvasti voiton puolella, kun voin seurata blogia, joka ei ole sinänsä tarkoitettu opetukseksi, mutta avaa käyttäytymistieteilijälle lainsäädännön monimutkaisia polkuja.
Anu Suomela
Huikea on poliisimiehen suoja Suomessa.
Usein poliisit ovat vielä tavallista kansalaista monin verroin tyhmempiä. Mistä sinne osaakin hakeutua juuri ne. Ilmeisesti vallan halusta. Pääseehän poliisi pompottelemaan ihmisiä ja saamaan siitä tyydytystä.
EIT:llä vielä sanasen mahdollisuus tässäkin jutussa.
Tuo kulujen tuomitseminen menee kyllä jo röyhkeydessään niille rajoille etten ihmettelisi jonkun omaisen pimahtavan ja kaivavan naftaliinista kättä pidempää (en ole itse omainen, kunhan kuvittelen miltä heistä mahtaa tuntua).
Onhan asiassa ollut kaikin puolin tärkeät syyt saada selvitettyä komisarion toiminnan rikkeet. Tällöin kulut olisi pitänyt jättää kuittiin asian näin päättyessä.
Toivottavasti asianomistajilla on ollut sellaiset oikeusturvavakuutukset jotka korvaavat myös vastapuolen kulut, niitäkin on. Jos ei niin maksakoon se/ne ministeriöt ne jotka koulumurhista vastaavat.
KKO:n ratkaisu ei ole yksittäistapaus. Se on osa linjausta, jolla valittaminen minimoidaan.
Virallisestikin on luovuttu tavoitteesta, että tuomioiden pitäisi olla oikeita.
Riittää, että prosessi saadaan päätökseen ja joku ratkaisu lainvoimaiseksi- se jossa ennakkosuosikki voittaa ja asianajajakin palkitaan kunnolla.
KKO:n ei tarvinnut edes perustella. Se, että valittajat ihmettelivät HO:n perusteluja ei ole uutta.
Oikeus järjestää ja valita huomioitava tosiseikasto mahdollistaa halutun lopputuloksen.
Maalaustaiteessakin maisema voidaan esittää esim. impressionistissti tai ekspressionistisesti tulkittuna. Vastaavaa tulkintakykyä kai opetetaan uudessa tuomarikoulutuksessa. Jos tuomio ja pöytäkirja voidaan tehdä Manet´n tai tarvitteassa Picassonkin tapaan tulkiten, on toimintavapaus kasvanut.
Oikeuslaitoksen voisi nykytilassaan ehkä nimetä lainvoimaistamislaitokseksi.
Jos syyttäjä olisi esittänyt komisariota vastaan ne rangaistusvaatimukset, jotta asianomistajat esittivät - siis virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeistä kuolemantuottamuksista - ja syytetty olisi tuomittu myös tässä tapauksessa vain tuottamuksellisesta virkarikoksesta, ei valtiota olisi ROL 9:1a:n nojalla velvoitettu korvaamaan syytetyn oikeudenkäyntikuluja.
Asianomistajat ovat siten valtiota huonommassa asemassa. Kun heidän ko. rangaistusvaatimuksensa hylättiin, he joutuivat korvaamaan syytetyn kaikki oikeudenkäyntikulut, vaikka syytetty tuomittiin syyttäjän vaatimuksesta rangaistukseen yhdestä rikoksesta eli tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Hovioikeus lausuu perusteluissaan lakonisesti, että perustetta asianomistajien kulukorvausvelvollisuuden alentamiseen ei asian lopputulos huomioon ottaen ole.
Kuka tahansa tervejärkinen maalaismummokin olisi osannut sanoa Saaresta, että hullu mikä hullu - ase pois tuommoselta pojankoltiaiselta. Alkaa tuntua siltä, että on normaalia tehdä ampumisvideoita ja pitää kuvia, ihailla niitä, kouluampujista koneellaan. Eikö normaalijärjellä pitäis jo ainakin pienet hälytyskellot soida. Saari ei sentään ollut enää murrosikäinen itseään hakeva, uhitteleva lapsukainen. Käsittääkseni jo miehen kengissä ikänsä puolesta.
KKO:n päätöksessä näkyy yhteiskunnan henki. Saari oli "normaali" nuori, mitä nyt vähän harrastuneisuutta kouluampumisen ja aseiden ihannointiin. Ei ole normaalia olla hullu. Jos asiaa vähääkään olisi kyseenalaistettu ja tehty taustatutkimusta esim. opiskelutovereilta ja aiemmasta, olisi saatu varmuus siitä, että ase pois ja äkkiä!
On pelottavaa olla opettaja näinä päivinä. suomalaiseen oikeuslaitokseen ei voi luottaa. joku sanoi joskus, että lapset käyttäytyvät juuri niin huonosti kuin niiden annetaan käyttäytyä. Sopisiko tähän, että poliisimies toimii juuri niin huonosti virassaan kuin sen annetaan toimia.. vast edeskin suojelun ilmapiirissä. Ja oikeuslaitos antaa juuri niin omavaltaisia, ylimielisiä tuomioita kuin se ITSE haluaa!
KKO käsitteli valituslupa-asian siis kahden jäsenen kokoonpanossa esittelijän muistion ja mietinnön perusteella. KKO:ssa on 19 jäsentä. On mahdollista, että jos ko. lupajaostossa olisi sattunut istumaan kaksi muuta jäsentä, lupa olisikin myönnetty. Asia olisi ollut mahdollista siirtää myös kolmen jäsenen kokoonpanoon.
Ko. mahdollisuus luvan myöntämisestä jossakin muussa kahden tai kolmen jäsenen kokoonpanossa on toki spekulaatiota, muttei suinkaan pohjaa vailla. Esittihän asian esittelijä tässä asiassa valitusluvan myöntämistä.
Se, että esittelijä on toista mieltä valitusluvan myöntämisestä kuin valitusluvasta päättävät jäsenet, on hyvin harvinaista. Varmaan sellaista sattuu, mutta harvinaista on erityisesti se, että esittelijä haluaa kirjoittaa ehdotuksensa näkyviin, sillä yleensä esittelijät eivät näin tee. Voidaan siis otaksua, että tässä asiassa esittelijällä on ollut todella perusteltu syy esittää valitusluvan myöntämistä.
Valituslupa-asian ratkaisivat KKO:ssa oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pekka Koponen.
Kuten sanottu, Koponen on entinen valtionsyyttäjä, missä virassa hän oli vielä silloin, kun Kauhajoen koulusurmat syyskuussa 2008 tehtiin. Asiaa ja sen myöhemmin alkanut esitutkintaa varmaankin seurattiin VKSV:ssa tarkoin, sillä tulihan syytemääräyskin myöhemmin juuri VKVS:sta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen antamana.
Hovioikeudessa Kauhajoki-juttu ratkaistiin jaostossa, jota johti laamanni Mika Huovila. Huovila oli aiemmin töissä KKO:ssa esittelijäneuvoksena. Huovilan kyvyt tietäen ei ole varmaankaan väärin sanoa, että hovioikeuden tuomio on asiasisällöltään ja lopputulokseltaan sekä perusteluiltaan pitkälti Huovilan käsialaa.
Kun KKO:ssa oli edellisen kerran täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka, Huovila oli mukana "kamppailussa." KKO esitti virkaan Ari Kantoria, mutta myös Mika Huovila sai KKO:n täysistunnossa kaksi ääntä eli kahden oikeusneuvoksen kannatuksen taakseen.
Nämä kaksi Huovilan kannattajaa olivat Kari Raulos ja Pekka Koponen.
Nämä kyseiset "Huovilan miehet" ratkaisivat nyt MIka Huovilan johdolla päätetystä hovioikeuden Kauhajoki-tuomiosta tehdyt valituslupahakemukset.
Voitaisiinko esittelijän laatimasta esittelymuistiosta kenties saada jotain osviittaa siitä, miksi valituslupaa ei myönnetty?
Asianosaisella on oikeus saada asian käsittelyn päättymisen jälkeen tieto esittelymuistiosta. Tähän liittyy kuitenkin tärkeä rajoitus:
Asianosaisillakaan ei ole oikeutta saada asian esittelijän laatimasta esittelymuistosta tietoja siltä osin kuin muistio sisältää oikeuden neuvottelusalaisuuden piiriin luettavia tietoja eli päätösharkintaan kuuluvaa oikeudellista arviointia.
Neuvottelusalaisuus on ikuinen ja sen piiriin kuuluvat myös ne osat esittelymuistiosta, joissa selvitetään tuomioistuimen oikeudellisen arvioinnin ja päätösharkinnan perusteita kuten sovellettavia säännöksiä ja niiden tulkintaa, asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä näkökohtia.
Sen sijaan neuvottelusalaisuus ei koske muistion tietoja esimerkiksi asian käsittelyn aikaisemmista vaiheista ja silloin saadusta näyttö- yms. aineistosta.
Esittelijän muistion on siis asianosaisjulkinen vain pelkkien faktojen osalta. Kaikki muu jää neuvottelusalaisuuden piiriin. Faktaluettelolla ei ole asianosaisten kannalta yleensä merkitystä, sillä hehän tietävät faktat muutenkin.
Kun siis päätöstä ei perustella mitenkään ja esittelymuistio on em. tavalla ei-julkinen, ei asianosaisilla ole tietoa siitä, miksi valituslupaa ei ole myönnetty.
Virolaisen pointti "Huovilan miehistä" on piirin pienen pyörintää valottava ja varsin kohti käyvä. Siitä voisi omaisten asianajaja ehkä rakennella purku- tai muun perusteen ja ainakin aineistoa EIT:een.
Virolaisen esittelemä Koposen tausta hipoo sitä että esteellisyyskellot kilahtelivat mielessäni.
Tein itse joskus KKO:ssa esteellisyysväitteen kun valitusluvan saaminen jäi kiinni yhden neuvoksen äänestä ja kyseen ollen veropetoksesta neuvos oli entinen verojohtaja. Väite ei tietenkään menestynyt. KKO:ssa olisi ollut vara valita neuvoksia joilla ei ole verotoimistotaustaa.
Kyse oli tyypillisestä veropetosjutun "ongelmasta" eli verotarkastajien oletuksiin perustuva kertomus otetaan todisteeksi johon tuomio perustetaan. Kovaa näyttöä ei ole mutta tarkastajat kun katsovat että ilman muuta syytetty on syyllistynyt veropetokseen niin näinhän asia on.
Entinen verojohtaja on niin vahvasti valvonut verottajan etua että mielestäni hän oli jäävi.
Voidaan tietysti ajatella että hän toi "asiantuntemusta" verojuttuun mutta näinhän asia ei oikeasti ole kun kyse on pelkästä verotarkastajan oletuksen uskottavuuden arvioinnista.
Menee hiukan sivuraiteelle mutta tulipa mieleen kun KKO:n menettelytavat tuppaavat olemaan vähän väliä tapetilla.
Esteellisyydestä ei varmaankaan ole kysymys. Jos Koponen olisi käsitellyt syyteharkinta-asiaa VKSV:ssa, ei hän tietenkään olisi voinut osallistua valituslupa-asian ratkaisemiseen KKO:ssa. Syyteharkinta VKSV:ssa taisi kuitenkin tulla VKSV:ssa ajankohtaiseksi vasta sitten, kun Koponen ei enää ollut valtionsyyttäjän virassa.
Tarkennus edelliseen kommenttiin:
Pekka Koponen aloitti KKO:n oikeusneuvoksena vasta 1.9.209 ja hänet nimitettiin ko. virkaan muistaakseni touko- tai kesäkuussa 2009.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske taas antoi syytemääräyksen Kauhajoki-asiassa 26.1.2009, jolloin Pekka Koponen oli siis vielä tukevasti valtionsyyttäjän pallilla.
Sitä, kuka valtionsyyttäjistä esitteli syyteharkinta-asian Jorma Kalskeelle, en tiedä. Asian voinee tarkistaa VKSV:sta.
Mutta kuten sanottu, Pekka Koponen ei olisi voinut olla mukana päättämästä valitusluvasta, jos hän olisi valmistellut tai ollut mukana valmistelemassa syyteharkinta-asiaa syyttäjänä VKSV:ssa.
Lähetä kommentti