perjantai 8. kesäkuuta 2012

607. KKO 2012:58. Jussi Halla-ahon tuomio; sitä saa mitä tilaa

1. Näinä päivinä, jolloin tuomioistuimet ja muun muassa korkein oikeus tyhjentävät pöytiään ennen juhannusta, riittää todella kommentoitavaa. Olen jo edellisessä jutussa kommentoinut lyhyesti Jussi Halla-ahon tänään korkeimmalta oikeudelta saamaa tuomiota. Jotta tuomiota koskevat kommentit menisivät oikeaan paikkaan, olen avannut Halla-ahon tapaukselle tämän oman kirjoituksen.

2. Korkein oikeus sai siis tänään, vihdoin ja viimein, annetuksi tuomionsa Halla-ahon syytejutussa. Todella pitkään tuomiota on korkeimmassa oikeudessa pakerrettu faktoiltaan selvässä jutussa, mutta onhan siinä toisaalta ollut lainsoveltamisen osalta puntaroimista ja perusteluissa kirjoittamista. Ensi syksyn kunnallisvaalien yli ratkaisun antamista ei sentään kehdattu siirtää.


3. Korkein oikeus on antanut tuomiosta erillisen tiedotteenKoko tuomio löytyy tästä.

4. Tää korutont ' on kertomaa, eikä minulla ole tuomion sisältöön juuri kommentoitavaa. Huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, että julkaistussa selosteessa on mainittu ainoastaan tuomittujen päiväsakkojen lukumäärä eli 50 päiväsakkoa, mutta ei sitä vastoin päiväsakon rahamäärää, joten selosteesta ei käy selville, kuinka paljon sakkoa Halla-aho joutuu maksamaan. Tämä salailu on merkillisen "neitimäistä", miksi tuota yksinkertaista asiaa ei ole voitu julkisessa selosteessa ilmoittaa. Jos joku haluaa päästä mainitusta kysymyksestä selville, hän joutuu tilaamaan "koko tuomion" korkeimmalta oikeudelta.

5. Itse olen jo käräjäoikeusvaiheesta lähtien ollut sillä kannalla, että halla-aho syyllistyi kirjoituksillaan myös viharikokseen eli kiihottamiseen kansanryhmään vastaan. Katso blogeja 148/8.9.2009 "Halla-ahon tuomio käräjäoikeudessa odotetunlainen" ja 342/29.10.2010 "Halla-ahon tuomio ei muuttunut hovioikeudessa". Ilmeisesti siksi, että kysymyksessä oli kansanedustaja, alemmat oikeudet ovat olleet syyksilukemisessaan hyvin varovaisia ja hylänneet kiihottamisrikosta koskevan syytteen.

6. Halla-aho sai tuomiossa minusta siis ansionsa mukaan, sillä ovat nuo KKO:n perusteluissa mainitut lausumat hänen blogissaan todella törkeitä eikä niitä voi millään sananvapauteen vetoamalla puolustella. Voitaisiin jopa väittää, että Halla-ajo on toiminut kirjoituksillaan jonkinlaisessa hyötymistarkoituksessa, sillä kirjoitukset ovat tähdänneet todennäköisesti hänen oman poliittisen uransa edistämiseen. Halla-aho oli ehdokkaana jo vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, jolloin hän menestyi ensikertalaiseksi kohtalaiseksi. Vuoden 20011 vaaleihin hän ilmeisesti päätti panostaa tosissaan ja ryhtyi viljelemään kirjoituksissaan maahanmuuttovastaista kieltä, joista osan on nyt katsottu toteuttavan syyksiluettujen rikosten tunnusmerkistön.

7. Nyt on kysymys siitä, joutuuko Halla-aho luopumaan saamansa tuomion johdosta eduskunnassa hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Halla-aho valittiin hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Näin ei olisi pitänyt toki tehdä, sillähän olihan Halla-aholla "päällä" jo hovioikeuden lokakuun lopulla 2010 antama langettava tuomio uskonrauhan rikkomisesta. Mutta kun persuja yritettiin saada vaalien jälkeen väkisin hallitusvastuuseen, halusivat muut suuret puolueet olla persuille joka suhteessa mielin kilein, jottei persuja vaan olisi suututettu. Näin persuille luvattiin ja sovittiin kolmen merkittävän valiokunnan puheenjohtajuus, eli ulkoasian-, puolustus- ja hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikka. Selvää oli, että jos persut saavat viimeksi mainitun paikan, persut tulevat istuttamaan siihen juuri Jussi Halla-ahon. Eduskunta antoi siis perussuomalaisille vapaat kädet valita merkittävän valiokunnan puheenjohtajan paikalle vast' ikään hovioikeudessa rangaistukseen tuomitun kansanedustajan.

8. Jussi Halla-ahon asema hallintovaliokunnan puheenjohtajana joutui puntariin ensimmäisen kerran viime kesänä, jolloin tuli ilmi, että norjalainen joukkomurhaaja Anders Behring Breivik oli siteerannut omissa kirjoituksissaan Jussi Halla-ahon tekstejä. Katso tästä blogikirjoitusta 460/30.7.2011 "Halla-ahon asema valiokunnan puheenjohtajana horjuu." Tuolloin Halla-aho kuitenkin vielä säilytti paikkansa.

9. Tällä kerralla tilanne on kuitenkin paljon vakavampi. Hallintovaliokunta on tärkeä valiokunta, joka  käsittelee usein muun muassa ulkomaalaisasioita, yleinen järjestystä ja turvallisuutta koskevia asoita sekä  kirkollisasioita. Miten ihmeessä valiokunnan puheenjohtajana voisi uskottavasti toimia kansanedustaja, joka on tuomittu rasistisesta rikoksesta rangaistukseen, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut! Se olisi jo kaiken häpeällisyyden huippu. Halla-ahon tukijat vetoavat siihen, että istuuhan siellä eduskunnassa muitakin "törppöjä", joista joku on tuomittu jopa ehdolliseen vankeuteen, eikä kyseistä edustajaa olla silti erottamassa. Nyt ei ole kuitenkaan kysymys Halla-ahon erottamisesta eduskunnasta, vaan siitä pitäisikö hänen luopua hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.

10. Timo Soini on kyllä varsinainen takinkäännön mestari. Vuonna 2009, jolloin Halla-aho sai syytteen, Soini kertoi, että jo Jussi saa tuomioistuimesta langettavan tuomion, hänet erotetaan puolueen jäsenyydestä. Nyt kun Halla-ahoa vastaan nostetut molemmat syytteet on hyväksytty lainvoimaisella tuomiolla, Timo Soini kääntää takkinsa ja sanoo, että hän tai kukaan muukaan ryhmästä ei tule viemään asiaa "eteenpäin" eli  vaadi Halla-ahoa erottamista perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenyydestä. Soini perustelee kantaansa sillä, että korkeimman oikeuden tuomio on lopullinen eikä siitä voi valittaa. Siis, jos kyseessä olisi ollut vasta hovioikeuden tuomio, Soini veisi asian eteenpäin. Mutta silloin kun hovioikeuden tuomio lokakuussa 2010 annettiin, Soini hurskasteli ja sanoi, että juu, eihän tämä ole vielä mikään lainvoimainen tuomio, jonka perusteella Jussi voitaisiin erottaa puolueesta. Tyypillistä hurskastelua ja venkoilua Soinilta.

11. Timo Soini siis katsoo, että kun korkeimman oikeuden tuomiosta ei voi valittaa, tuomio sitoo eduskuntaryhmää ja puoluetta niin, ettei Halla-aholle voida määrätä minkäänlaista kurinpitosanktiota. Varsin outo näkemys, mutta tuollaista Timo Soinin  poliittinen peli ja pelaaminen on aina ollut. Kunnon katolilaiselta ja innokkaalta hevosmiehelät voi odottaa mitä vain.

12. Vai ei korkeimman oikeuden tuomiosta voi valittaa. Jussi Halla-aho kumosi kuitenkin tämän Timon Soinin väitteen tuoreeltaan ilmoittamalla, että hän harkitsee valittamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

13. Halla-aho aikoo valittaa tietenkin siksi, että hän, hänen hommafoorumilaisensa ja osa perussuomalaisista kansanedustajista voisi jatkaa venkoiluaan, tekeytyä marttyyriksi ja väittää, että Jussin rikosasia onkin vielä kesken, koska Jussi on valittanut päätöksestä Srasbourgin tuomioistuimeen.

14. Halla-ahon mahdollisella valituksella ihmisoikeustuomioistuimeen ei olisi käytännössä juuri minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia. Korkeimman oikeuden jaosto on reilun vuoden verran syynännyt kaikki vähänkin samankaltaisissa tapauksissa annetut ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot ja tehnyt Halla-ahon tapauksessa prikulleen samanlaisen ratkaisun kuin ihmisoikeustuomioistuinkin on tehnyt.


59 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä blogistin teksti tuosta keskustelun alusta hieman meinaa hymyilyttää.

"Minusta hänet on ilman muuta potkittava pois tuosta tehtävästä, jos eduskunta aikoo pitää kiinni omasta arvovallastaan."

Tuo eduskunnan arvovalta on kyllä hieman yliampuva käsite. Joskus Paasikiven tai Kekkosen alkuvuosien aikaan voi sanoa, että sillä jotain arvovaltaa on ollut.

Onkohan arvovalta aikasidonnainen käsite.? Nyt siellä on kaikenmailman missit ja visailujulkut ja osa porukasta on pihalla kuin vasemman jalan pieksusaappaat. Kännisiä edustajia örveltää siellä sun täällä, jopa eduskuntatalossa istunnoissa.

Olisi eduskunta tietysti voinut alkaa joskus aikaisemmin sitä arvovaltaa kohottamaan. Monen mielestä siinä sirkuksessa ei ole enää mitään, millä sitä korottaa.

Onhan meillä ministereinäkin ollut niitä rehellisiä ja taitavaksi tunnettuja rikostuomion saaneita edustajia. Eikä ole haitannut yhtään.

Kai se Halla-ahokin tähän sekalaiseen seurakuntaan kuuluu täysivaltaisena jäsenenä.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole Halla-Aholla lähtökohtaisesti menestymismahdollisuuksia EIT-valitusta ajatellen. KKO on männävuosina saanut aika lailla "turpiin" sananvapausasioissa, mutta läksytys ei ole ollut turhaa, koska nykyään KKO:n tuomiot ja perustelut sananvapaustuomioissa ovat jo erinomaista luokkaa ja kestävällä pohjalla.

Halla-Aho on siis nyt tuomittu lainvoimaisesti mm. kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ts. viharikoksesta. Viharikoksista löytyy hyvä EIT-oikeuskäytännön kooste EN:n sivuilta:
http://www.echr.coe.int/ECHR/EN/Header/Press/Information+sheets/Factsheets/

EIT:n oikeuskäytännön valossa on hyvin selvää, että sananvapauden suojaa ei anneta vihapuheille kuten juuri kiihottamiselle kansanryhmää vastaan.

Oikea tuomio ja siitä pitäisi todella Halla-Ahon itsensä, perussuomalaisen eduskuntaryhmän ja eduskunnan vetää ainoa oikea johtopäätös, eli vaihtaa hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä Halla-ahon tapauksessa blogisti on oikeilla jäljillä.

Halla-ahohan on valiokunnan puheenjohtajana myös puhemiesneuvoston jäsen, johon kuuluu itse oikeutetusti kaikkien valiokuntien puheenjohtajat.

Puhemiesneuvostolla on eduskunnassa sen työtä ohjaava ja järjestelevä rooli. Tämä rooli koskee myös esim. linjanvetoa sopivasta puhetavasta istunnoissa. Jokainen kansanedustaja saa puhua istunnossa käsiteltävistä asioista vapaasti, mutta eduskunnassa on kirjoittamattomia sääntöjä arvokkasta puhetavasta, joita eduskunnan puhemies täysistunnossa valvoo.

Tuomittu Halla-aho istuu siis elimessä, jossa pitää ottaa kantaa eduskuntatyössä käytettävästä kielestä ja sen tyylistä. Vihapuheesta rangaistukseen tuomittu henkilö on mielestäni "jäävi" ottamaan kantaa tällaisiin kysymyksiin. Kuinka hän voisi olla puhemiesneuvoston jäsenkään?

Halla-aho pitäisi ymmärtää itse anoa eroa tehtävästään valiokunnan puheenjohtajana. Niin muiden maiden luottamustehtävissä tehtäsiiin, mutta Suomessahan tämä toimintakulttuuri nyt on vielä kehittymätön.

Anonyymi kirjoitti...

Ilkka Kanerva tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja jatkaa eduskuntaryhmässä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja jatkaa takuulla myös hovioikeuden langettavan päätöksen jälkeen, uskokaa huviksenne. Joten mitäs Halla-Ahon pikku sakot on sen rinnalla. Kokoomuksen vanavedessä mennään.

Anonyymi kirjoitti...

Mistäs saakka sakkotuomion jälkeen on luottamustoimista erottu? Ai niin, tämähän koskee vain perussuomalaisia, muut saa mesoa kuin siat vatukossa

Bogreol kirjoitti...

Halla-ahon tapausta voisi verrata Lars Hedegaardin tuomioon Tanskassa. Hedegaard tuomittiin alemmissa oikeusasteissa muslimien loukkaamisesta (hän oli puhunut muslimimiesten yleisestä lasten hyväksikäytöstä), mutta hänet vapautettiin korkeimmassa oikeudessa muotoseikan vuoksi (oli puhunut, mutta voitiin katsoa puhuneen yksityisesti, koska toimittaja oli esiintynyt "ystävänä"). Tanskassa sananvapaudesta puhutaan toisenlaisella vakavuudella kuin Suomessa. Myös monet kansanedustajat haluaisivat kumota ns. rasismipykälän (226b), joka aikoinaan ennen toista maailmansotaa otettiin käyttöön juutalaisten suojelemiseksi. Hedegaard itse on huolissaan, koska rasismipykälän todellisia uhreja ovat hyväksikäytetyt lapset ja piestyt musliminaiset. Pykälä johtaa itsesensuuriin ja todellisten uhrien kärsimyksiin.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on arveluttava tuomio, ellei väkivaltaan kiihottamisesta ole kysymys. Perusteluina käytetään tunneargumentteja, eikä totuusargumentteja. Sananvapaus on uhattuna tällaisia tuomioita jaettaessa. Ja sananvapautta joko on tai sitä ei ole, välimuotoa ei ole.

Amerikkalainen oikeusfilosofi Ronald Dworkin pitää sananvapautta demokratian korkeinpana arvona. Jotta valtiolla on valta kansalaisiin, on kansalaisilla valta ilmaista itseään myös loukkaavalla tavalla, elleivät he yllytä fyysiseen väkivaltaan.

Ihmetytti Lapin yliopiston professorin Utriaisen kanta Helsingin Sanomissa, missä hän sanoi tuomion olevan oikean ja linjassa EU:n yhdenvertaisuuden ja monikulttuurisuuden kanssa. Onko meillä yhdenvertainen oikeus puhua, vai onko ihmiset jaettu hyviin ja pahoihin, missä ensiksimainituilla on oikeus puhua, ja jälkimmäisille jaetaan poliittisia tuomioita.

Toiseksi monikulttuurisuus on vain ideologia, vieläpä hyvin vahvasti islamia korostava ideologia, joten annetaanko oikeusistuimissa korostetumpi suoja muslimeille eli jaetaanko poliittisia tuomioita heitä arvosteleville.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin uskonrauhan häiritsemisen osalta KKO:n tuomio vaikuttaa varsin hyvin perustellulta. EIT on moneen otteeseen selvästi todennut, että lausumat, joiden yksinomaisena tarkoituksena on toisten pyhinä pitämien uskomusten loukkaaminen, voidaan kieltää. Siis voidaan kieltää, mutta ei ole pakko vaan tässä on kansallista liikkumavaraa.

Kansallisen liikkumavaran pitäisi varmaankin ilmetä lainsäädännöstä ja liikkumavaraa pitäisi varmaankin soveltaa yhtäläisin periaattein riippumatta siitä, mitä uskontoa loukataan (ellei sitten lakiin ole kirjattu eriarvoista suojaa eri uskonnoille...). Toteutuuko tässä siis "rule of law"-periaate, kun aika törkeästä kristinuskon loukkaamisesta ei ole edes syytteitä nostettu?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kerrankin voin sanoa olevan samaa mieltä Terttu Utriaisen kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

En tajua kahta virkettä:


a) Päissään tappaminen on A:laisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.



b) Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on B:läisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Väitteistä voidaan varmaan olla sitä mieltä, että "päissään tappaminen" on pahempi kuin "ryöstely ja loisiminen".

Jos a) on siten Suomen valtion virkamiesten osalta hyväksytty (ei ole syytetty), ja tuo tieto on ollut b):n kirjoittajan NN tiedossa, niin eikö NN:llä ole ollut syy uskoa(!), että kirjoitettu b)-teksti on myös lainmukainen?

Voisiko valtio itse olla vastuullinen siitä, että koska se on sallinut a):n, niin valtio ei voi tuomita b):tä?

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Bogreolin vertasi Halla-ahon tapausta tanskalaisen Lars Hedegaardin tuomioon unohtaen sen, että KKO:n lähtökohta arvioinnissa oli se, että tekijä oli tunnettu kunnallispoliitikko.

Korkein oikeus toteaa, että A on kirjoituksensa julkaistessaan toiminut kunnallispoliitikkona. Vaikka A ei ole esittänyt kysymyksessä olevia kirjoituksia varsinaisessa poliittisessa keskustelussa vaan ylläpitämässään blogissa, blogi ja hänen siinä käsittelemänsä aiheet ovat liittyneet hänen poliittiseen toimintaansa ja siinä esiin nostettuihin kysymyksiin. Tämä seikka on otettava huomioon punnittaessa sananvapauden ulottuvuutta ja sen rajoittamisen välttämättömyyttä esillä olevassa tapauksessa.

Tanskassa sananvapaus on todellakin ollut ”kunniassaan” koko 2000-luvun. Eikä ihme, sillä vallassahan on ollut oikeisto-keskustalainen vähemmistöhallitus, jonka muukalaisvihamielinen siipi on erittäin taitavasti onnistunut terrorisoimaan hallituskumppaneitaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Arvoisa blogisti, oletko (saanen sinutella?) oikeasti sitä mieltä, että Halla-ahon kirjoituksesta joku voisi innostua lahtaamaan muslimeita yleisesti ja somaleita erityisesti? Onhan se nyt oikeasti ällistyttävää, jos ihmisistä tai kansanryhmistä ei voi kirjoittaa pilkkaavasti. Jos koskaan olet lukenut esimerkiksi Soininvaaran blogia, niin siellähän on suoranaista antisemitismiä. Vuosi sitten joku kommentoija totesi, että jutkut pitää tappaa. Kun asiasta hänelle kerrottiin, hän poisti kyseisen kommentin. Koska blogi on ns. moderoitu, ei mitenkään voi hyväksyä selitystä, että kommentti pääsi "vahingossa läpi".

En tiedä, ehkä me tavalliset veronmaksajat vaan ollaan niin tyhmiä, että meitä pitää suojella vihapuheelta. Tai, te olette niin allergisia oman aatteenne arvostelulle, että te oikeasti suojelettekin itseänne.

Anonyymi kirjoitti...

Vaatimusta valiokuntapuheenjohtajuudesta luopumisesta en ymmärrä "ennakkotapausten" valossa. Halla-aho kuitenkin teki väitetyn rikoksensa ennen eduskuntavaaleja, ja tapaus olisi erinomaisen hyvin tiedossa vaalien aikaan (hänet valittiin bloginsa tähden, ei siitä huolmiatta). Kun Kimmo Sasi syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen, ei häneltä vaadittu eroa puheenjohtajuudesta sen enempää teon kuin tuomion jälkeen. Uudelleen valittu Juhantalo valittiin puolustusvaliokunnan johtoon, vaikka hänet oli jo kertaalleen tuomittu asemansa väärinkäyttämisestä. Tiusanen sai jatkaa ympäristövaliokunnan puheenjohtajana sen jälkeenkin, kun paljastui hänen toimimisensa Stasin kätyrinä (ei rikostuomiota, mutta ainakin omasta mielestäni moraalisesti koko konkkaroikasta alhaisin)

Toisena seikkana, eikö siinä ole mitään kummeksuttavaa että KKO perustelee tuomiota tekstistä "Muutama täky Illmanin Mikalle" mm. näin:

"37. Korkein oikeus toteaa, että A:n kirjoituksessa esitetyssä väitteessä, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre, somalit kuvataan kansanryhmänä rikollisiksi ja yhteiskuntamoraaliltaan muihin nähden ala-arvoisiksi. Väite on siten somaleja kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Voimassa olevan rangaistussäännöksen perusteluissa (HE 317/2010 vp s. 42) tämän sisältöisten lausumien levittämistä on pidetty esimerkkinä rangaistavasta menettelystä."

Mainittu HE 317/2010 annettiin siis eduskunnalle paljon väitetyn rikosen tekopäivän (3.6.2008) jälkeen, ja valtioneuvoston hankerekisteri kertoo kyseisen lakihankkeen työryhmän (jonka siis oletan luoneen tekstin hallituksen esitykseen) jäsenenä (yhtenä viidestä) aloituspäivästä eli 1.6.2009 alkaen toimineen erään valtionsyyttäjä Mika Illmanin...

Näin ei-juristina tuossa on jotain perverssiä sekä päivämäärissä, että nimien toistuvuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi sanoi...

Nimimerkki Bogreolin vertasi Halla-ahon tapausta tanskalaisen Lars Hedegaardin tuomioon unohtaen sen, että KKO:n lähtökohta arvioinnissa oli se, että tekijä oli tunnettu kunnallispoliitikko.

Korkein oikeus toteaa, että A on kirjoituksensa julkaistessaan toiminut kunnallispoliitikkona..."


Mutta, mutta...
Se kirjoitushan julkaistiin jo 3.6.2008 (hitaita ovat oikeuden rattaat). Halla-ahohan valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon ensikertalaisena vasta myöhemmin syksyllä.

Pitäisikö KKO:n päätöksen perustelujen tosiasioiden olla tosia - vai ollanko jossakin aikaisemmin käytetty määritettä "tunnettu kunnallispoliitikko" ensikertalaisesta pienpuolueen listoilla läpimenoa vasta yrittävästä ehdokkaasta?

Anonyymi kirjoitti...

"Halla-ahon mahdollisella valituksella ihmisoikeustuomioistuimeen ei olisi käytännössä juuri minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia. Korkeimman oikeuden jaosto on reilun vuoden verran syynännyt kaikki vähänkin samankaltaisissa tapauksissa annetut ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot ja tehnyt Halla-ahon tapauksessa prikulleen samanlaisen ratkaisun kuin ihmisoikeustuomioistuinkin on tehnyt."

Siitä takinkäännöstä puheen ollen, eikös bloggari itse ole nimittänyt näitä korkeimman oikeuden hemmoja idiooteiksi lähes joka välissä, mutta yht'äkkiä he ovatkin enemmän kuin tehtäviensä tasalla? Nopeasti se mieli tuntuu muuttuvan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Siitä takinkäännöstä puheen ollen, eikös bloggari itse ole nimittänyt näitä korkeimman oikeuden hemmoja idiooteiksi lähes joka välissä, mutta yht'äkkiä he ovatkin enemmän kuin tehtäviensä tasalla? Nopeasti se mieli tuntuu muuttuvan".

Idiooteiksi en ole varmaan koskaan nimittänyt ketään noista "hemmoista" - hemmoistakaan en ole muuten puhunut.

Asialinjalla, asialinjalla. Joskus tulee hyviä ja joskus taas hieman vähemmän hyviä päätöksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi tällaiset sakkotuomiot eivät merkitse yhtikäs mitään. Äänestäjät totesivat Halla-ahon kelpoisaksi kansanedustajaksi vaikka tiedossa oli hyvin tämä voimassa oleva rikosprosessi.

Ei se KKO ole mikään muu kuin pienehkö joukko ihmisiä. Eivät nämä "tuomarit" ole sen parempia tuomitsemaan muita kuin vastaava joukko tavallisia kansalaisiakin.

Suomeen pitäisi saada kansanedustajille berlusconimainen syytesuoja. Minusta on naurettavaa, että vallitsevan ideologian kyseenalaistava poliitikko voidaan ottaa oikeuslaitoksen hampaisiin, kiusattavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomiovalta käytti puhevaltaa ja eriytti vallat toisistaan.
Miten linjaus jatkossa tulee toimimaan sen aika näyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä olet hesarin pääkirjoittajan vaatimuksesta, että persujen täytyisi tunnistamisen helpottamiseksi pitää ruskeaa paitaa?

Anonyymi kirjoitti...

Yllättävän yksipuolinen kirjoitus aiemmin varsin laadukkaassa blogissa. Aiemmissa teksteissä olet aina käsitellyt tuomion perusteita, mutta Halla-ahon ollessa kyseessä et paneutunut niihin ollenkaan.

Halla-ahon tuomiota perusteltiin omituisesti taannehtivan lain perusteella. KKO: "Voimassa olevan rangaistussäännöksen perusteluissa (HE 317/2010 vp s. 42) tämän sisältöisten lausumien levittämistä on pidetty esimerkkinä rangaistavasta menettelystä." Kyseisen hallituksen esityksen valmistelua ei oltu edes aloitettu, kun Halla-aho tekstinsä kirjoitti.

Toinen selvä virhe oli, kun KKO väitti Halla-ahon kirjoittaneensa tekstin kunnallispoliitikkona. Halla-ahosta tuli kunnallispoliitikko vasta myöhemmin.

Vaikka olisit tuomiosta KKO:n kanssa samaa mieltä, niin oman uskottavuutesi vuoksi voisit käsitellä myös tätä asiaa objektiivisesti ja paneutua tälläkin kertaa tuomion perusteluihin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Timo Soini on valehdellut Suomen kansalle ja omalle puolueelleen.

Hän on vakuuttanut, ettei hän hyväksy minkäänlaista rasismia. Hän ei ole puhunut totta. Soini lupasi, kun syyte Halla-ahoa vastaan oli nostettu, että puolueessa ei sallita minkäänlaista rasismia ja että jos Jussi siitä tuomitaan, hänet erotetaan puolueesta. Mutta nyt kun tuo tuomio tuli ja se on lainvoimainen, Soini sanookin, että so what, emme ryhdy mihinkään toimenpiteisiin asiassa!

Soini on heikko johtaja. Hän on kerskunut, että hän johtaa esimerkillään ja pitää aina sanansa.

Mutta kuinkas kävikään. Kun Jussi sai tuomion KKO:sta, Soini käänsi takkinsa salamannopeasti.

Mikä se tällainen johtaja on, joka näyttä esimerkkiä siitä, miten sanat syödään eikä lupauksissa pysytä ja rasismi hyväksytäänkin?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä se tällainen johtaja on, joka näyttä esimerkkiä siitä, miten sanat syödään eikä lupauksissa pysytä ja rasismi hyväksytäänkin?

Se on arvojohtaja. Puolueen säätiön arvoa pitää saada korotettua. Kyllä Timo on Vennamoilta oppinut.

http://vihrealanka.fi/uutiset/kansanedustaja-voi-korottaa-puoluetukea-omantunnon-mukaan

Vihreän Langan saamien tietojen mukaan perussuomalaisia on kehotettu vähentämään ryhmämaksu henkilökohtaisesta verotuksestaan.

Näin on sitten tehty ns. kakkos-puoluetuki

Anonyymi kirjoitti...

HS:n mukaan 50 päiväsakkoa maksaa Halla-Aholle 400 euroa.
Niinpä tuomio on todellinen ennakkopäätös, eli vaikuttaa muualla kuin sakotetun taloudessa.
Nyt internet-kirjoittamisessa on riskiä, kun Brax sai läpi lain jota taas oli valmistelemassa Illman ( joka ei sentään ollut vielä KKO:n jaostossa).
Monikulttuurin kannattajat ovat vahva joukko, joka mm. Halosen nimityksillä on saanut merkittäviä asemia. Thors ministerikaudellaan otti SM:n virkoihin kuten lainvalmisteluun vain naisia, joiden tausta oli Pakolaineuvonta tai RKP, mieluummin molemmat.
Ei olisi haitaksi, jos valta-asemissa olisi edes joku kriitikkokin.
Perehtyneisyys on pätevyyttä. Sitä Halla-Aho näyttää osoittaneen mm. bloginsa selostuksessa valiokunnnan Addis Abeban matkasta.
Kerrankin matka, jossa pj ja valiokuntaneuvos olivat tehneet tarkoitettua tutustumista ja saivat tietoa välitetyksi.

Vongoethe kirjoitti...

Timo Soini, 7.7.2010: "Suuren rahan tuomarit istuvat lampaannahka päässä ökypalkalla miettimässä kaiken maailman ruikuttajien valituksia."

Soinihan on vallan armollinen: pitää hallintovaliokunnan puheenjohtajaa ja puolueensa kansanedustajaa kaiken maailman ruikuttajana ja silti pitää puolueessaan.

Schwa kirjoitti...

Anonyymille: KKO on todennut, että Halla-aho on tekstin kirjoittaessaan ollut kunnallispoliitikko (KKO ei sen sijaan sano, että hän olisi ollut "tunnettu" kunnallispoliitikko). Tekstin ilmestyessä Halla-aho oli nimetty kunnallisvaaliehdokas ja oli jo heti vuoden 2007 eduskuntavaaliehdokkuutensa jälkeen julkisesti ilmoittanut pyrkivänsä Helsingin valtuustoon vuoden 2008 vaaleissa.

Nähdäkseni hän täytti kunnallispoliitikon määritelmän siis aivan mainiosti kesällä 2008, semminkin kun KKO mainitsee kunnallispoliitikkouden lähinnä Halla-ahon sananvapautta korostavana seikkana.

Mitä tulee tuohon vuoden 2010 hallituksen esityksen mainitsemiseen tuomiossa, niin siihenhän ei viitata minään keskeisenä oikeuslähteenä vaan ennemminkin oheishuomiona ja siinä sävyssä, että KKO:n päättely ja tulkinta on linjassa myös uuden rangaistussäännöksen perustelujen kanssa. KKO:n varsinainen arvio Halla-ahon menettelystä kiihottamisena kansanryhmää vastaan on kappaleessa 39.

Olen kyllä sitä mieltä, että viittauksen olisi voinut epäselvyyksien välttämiseksi hyvin jättää poiskin. Rikoslain taannehtivuuden kielto on kuitenkin erittäin tärkeä asia.

Anonyymi kirjoitti...

Siitä kirjoituksesta ei pitäisi voida tuomita. Muista kenties, en tiedä, mutta se...
Moniko tuomiota haluava on edes lukenut sen? Entä sen kirjoituksen, johon se on vastine?

Mistä lähtien on oikeutettua tuomita joku kahdesta asiayhteydestä irroitetusta virkkeestä?

Anonyymi kirjoitti...

Professori Jyrki virolainen on erinomaisesti käsittellyt aikanaan ex-oikeusminiusteri Johannes Koskisen saamaa tuomiota Rusi-tapauksen yhteydessä. Tämä ei aiheuttanut Koskiselle ongelmia tulla valituksi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Onko Koskisen saama tuomio pienempi kuin se,jonka Halla-aho oikeutetusti on saanut?

Anonyymi kirjoitti...

Korkein oikeus on käsitellyt Halla-ahoa koskevassa tuomiossaan HE 317/2010. Ongelmaksi eräät kommentoijat ovat nähneet sen, että Halla-ahon rikos on tapahtunut ennen kuin mainittu hallituksen esitys on annettu (rikos tapahtui 3.6.2008).

Onko KKO soveltanut siis perusteluissaan taannehtivasti rikossäännöksiä tai rikokseen syyksilukevia perusteita.

Vastaus on: ei ole.

Laki on ollut vuodesta 1995 asiallisesti saman sisältöinen kuin nykyisin voimassa oleva kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva rikossäännös on. Myöskään säännöksen perusteet eivät ole muuttuuneet miksikään tuosta ajankohdasta alkaen.

Alunperin kiihottamista kansanryhmää vastaan ehdotettiin HE 94/1993:ssa. Sitä ennen oli voimassa kiihottaminen kansanryhmän syrjimiseksi niminen säännös.

HE 94/1993 ehdotettiin kiihottamisen kansaryhmää vastaan -säännöksen soveltamisalan olevan rajoitetumpi kuin nykyisin voimassa olevassa säännöksessä. Rikos olisi täyttynyt, kun teolla olisi aikaansaatu väkivaltaa, vihamielisyyttä tai syrjintää kansanryhmää kohtaan ja tämä seuraus olisi ollut myös tekijän tarkoituksena saada aikaan.

Eduskunta ei kuitenkaan hyväksynyt uutta säännöstä hallituksen esityksen mukaisena. Niinpä HE 94/1993:sta ei löydy aihetta koskevia perustelulausumia, joita KKO olis voinut käyttää. Ehdotetun säännöksen soveltamisala oli toinen.

Koska aiemmassa hallituksen esityksessä ei ole ollut perusteluja nykyiselle säännökselle mutta asiallisesti saman sisältöinen säännös on ollut voimassa vuodesta 1995 ja sitä koskevia perusteluja on kirjoitettu myöhempään esitykseen (HE 317/2010), ei KKO ole tuominnut Halla-ahoa rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen vastaisesti. Täysin samat rangaistavuuden periaatteen ovat olleet voimassa myös vuonna 2008 Halla-ahon syyllistyessä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Voidaan sanoa, että syyksilukemisen perusteet on vain kirjoitettu julki vuoden 2010 hallituksen esityksessä, mutta ne ovat olleet olemassa jo tekohetkellä saman sisältöisinä. Lisäksi nämä perusteet ovat nojautuneet Strasbourgissa 28.1.2003 tehdyn tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan, joka on tullut kansainvälisesti voimaan 1.3.2006. Näistä perusteista on siis voinut saada selon jo ennen 3.6.2008.

Anonyymi kirjoitti...

Verkkolehti US:n päätoimittaja Markku Huusko paljastaa artikkelissaan Halla-ahon päiväsakkojen rahamäärän eli:

Päiväsakkoja määrättiin 50. Tätä kertyy hänen aiempien tulojensa vuoksi pienistä 8 euron paloista koostettuna yhteensä 400 euroa. Tekohetkellä vuonna 2008 hän oli sitoutumaton perussuomalainen kunnallispoliitikko. Nykyisellä kansanedustajan palkallaan hän olisi saanut sakkoa moninkertaisen euromäärän.

Anonyymia, joka meuhkasi kirjoituksen ajankohdasta eli päivämäärästä 3.6.2008 ja väitti virheellisesti, että KKO olisi sanonut Halla-ahon kirjoittaneen tekstin kunnallispoliitikkona, pyydän: Lue tuomio uudelleen!

KKO:n päätöksessä ei puhuta tekopäivästä vaan todetaan, että ”A on kirjoituksensa julkaistessaan toiminut kunnallispoliitikkona”. Blogi-kirjoitus julkaistiin yllä mainittuna ajankohtana, mutta kuinka kauan se on roikkunut tekijän Scripta-blogissa? Neljä vuotta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO.n Halla-aholle tuomitsema sakkorangaistus jää naurettavan pieneksi eli 400 euroon, koska Halla-ahon päiväsakon rahamääräksi katsottiin alin mahdollinen taksa eli 8 euroa.

Nyt ymmärrän! Tämän takia KKO ei siis kehdannut panna tuomioonsa näkyviin 1) päiväsakon rahamäärää ja b) sakon kokonaisrahamäärää eli 400 euroa, jonka H. joutuu rikoksistaan pulittamaan.

Halla-aho oli rikosten tekoaikaan ilmeisesti joko työtön tai erittäin pienellä palkalla elelevä tutkija ja poliitikon alku, joka odotteli vuoden 2011 vaaleja ja kirjoitteli niitä silmällä pitäen ko, rasistisia kirjoituksia blogissaan.

RK 2a luvun 2 §:n mukaan päiväsakon rahamäärä on pidettävä yhtä kuudeskymmenesosaa sakotettavan keskimääräisestä kuukausitulosta, josta on vähennettävä asetuksella määrättävät verot ja maksut sekä kiinteä peruskulutusvähennys. Sakotettavan elatusvelvollisuus voi alentaa päiväsakkoa.

Kuukausitulon laskemisen ensisijaisena perusteena ovat sakotettavan viimeksi toimitetun verotuksen mukaiset tulot. Päiväsakko määrätään "oikeudenkäynnin aikaisten" tietojen perusteella.

Eikö siis Halla-ahon päiväsakon rahamäärää olisi tullut arvioida vuoden 2010 verotustietojen eikä vuoden 2008 verotustietojen perusteella?

Vai onko asia niin, että Halla-aho verotettavat tulot olivat vielä vuonna 2010 niin pieni, että hänen päiväsakkonsa rahamääräksi tuli alin mahdollinen taksa eli 8 euroa? Ilmeisesti. Vuoden 2011 verotusta ei ilmeisesti ole vielä lopullisesti vahvistettu.

No, joka tapauksessa Halla-aho on nyt päässyt hyville liksoille, suurimmaksi osin "järeiden" ja "kiihottavien" blogikirjoitustensa ansioista, joista pari kohta katsottiin nyt rangaistaviksi.

Jos lähdetään siitä, että Halla-ahon nettikirjoitukset olivat ratkaiseva tekijä, jonka ansiosta Halla-aho pääsi eduskuntaan, niin voitaneen sanoa, että hänen kirjoituksistaan saamansa hyöty on monin verroin suurempi kuin nyt hänelle lätkäisty rahamäärältään pikkuinen sakko.

Vongoethe kirjoitti...

Ei näköjään onnistunut html-koodin upottaminen ja linkki Timo Soinin blogikirjoitukseen jäi pois.

http://timosoini.fi/2010/07/maassa-maan-tavalla-koskee-myos-suomalaisia/

Soinihan puhui tuossa suomalaissyntyisestä Soile Lautsista, joka pyysi Italiassa lastensa koulua poistamaan ristiinnaulitunkuvat luokkahuoneiden seinältä ja valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

http://fi.wikinews.org/wiki/Euroopan_ihmisoikeustuomioistuin_kehotti_Italiaa_poistamaan_koulujen_ristiinnaulitunkuvat

Anonyymi kirjoitti...

Päiväsakon rahamäärä määrätään tuomioistuimessa oikeudenkäynnin aikaisten tulojen perusteella (ks. RL 2 A luku 2 § 4 mom).

Halla-ahon maksettavaksi tuleva sakko on siis suurempi kuin 400 euroa.

Rikoksen tekohetkellä ei ole merkitystä sakon rahamäärän suuruuteen lainkaan. Sakkoa annettaessa noudatetaan pääsääntöisesti rangaistusvaatimuksen antamishetken tuloja (mikä voi toki olla hyvin lähellä tekohetkeä). Syyttäjä saa kuitenkin käyttää myös rangaistusmääräyksen antamisehetken tuloja, jos tulot ovat olennaisesti muuttuneet aiemmasta.

Valkoinen Herra kirjoitti...

En tiennytkään että blogisti kunnioittaa noin kovasti islamin pyhiä arvoja. Kun blogisti lomaileekin mielellään islamilaisissa maissa, kannattaisiko harkita muuttoa oman uskonnon kannalta suotuisampaan paikkaan.

Itse uskon että kansa tulee näyttämään persettä islamilaisen päätöstoimiston sakkorangaistukselle ja persut saavat siitä oikein mahtistondiksen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä nämä persut ovat nyt niin kovasti mielensä pahoittaneet että oikein!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:

"Professori Jyrki virolainen on erinomaisesti käsittellyt aikanaan ex-oikeusminiusteri Johannes Koskisen saamaa tuomiota Rusi-tapauksen yhteydessä. Tämä ei aiheuttanut Koskiselle ongelmia tulla valituksi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Onko Koskisen saama tuomio pienempi kuin se,jonka Halla-aho oikeutetusti on saanut?"

Johannes Koskista ei tosin tuomittu Rusi-tapauksessa rangaistukseen rikoksesta, mutta hovioikeuden lainvoimaisen tuomion mukaan hänen todettiin ministerinä rikkoneen yhtä keskeistä perus- ja ihmisoikeutta eli syyttömyysolettamaa.

Tästä ministeri Koskisen pahasta mokasta aiheutui valtiolle vahingonkorvausvelvollisuus, jonka OM laiminlöi kuitenkin periä Koskisen osuuden osalta takaisin. - Olen kirjoittanut tästä asiasta blogissani usean kerran.

Vuoden 2011 vaalien jälkeen SDP kuitenkin valitutti perustuslakia rikkonen Johannes Koskisen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Meillä siis istuu korkeimman perustuslakia tulkitsevan elimen puheenjohtajana tyyppi, jonka on tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla todettu rikkoneen keskeistä perus- ja ihmisoikeutta ja perustuslakia.

Vaikka Koskisen töppäyksen ja tuomion jälkeen pidettiin vaalit, joissa Koskinen valittiin uudelleen eduskuntaan, ei häntä olisi tietenkään missään nimessä saanut valita perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi eikä edes sanotun valiokunnan jäseneksi. Kansa ei vaaleissa antanut Koskiselle tai demareille sellaista mandaattia.

Koskisen valinta on vähintään yhtä paha ja minusta vielä pahempi virhe kuin Halla-ahon valitseminen hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.

Halla-ahon tuomion jälkeen mm. ulkoministeri Erkki Tuomioja on blogissaan vaatinut pontevasti Timo Soinia ryhtymään toimenpiteisiin, jotta Jussi Halla-aho saisi potkut valiokunnan puheenjohtajan paikalta.

Mutta miten Erkki Tuomioja reagoi siihen, että hänen oma puoluetoverinsa Johannes Koskinen valittiin perus- ja ihmisoikeusrikkomukseen syyllistyttyään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi.

Ei mitenkään!

Siis: pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

Anonyymi kirjoitti...

Bogreol kirjoitti: ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on arveluttava tuomio, ellei väkivaltaan kiihottamisesta ole kysymys. Perusteluina käytetään tunneargumentteja, eikä totuusargumentteja. Sananvapaus on uhattuna tällaisia tuomioita jaettaessa. Ja sananvapautta joko on tai sitä ei ole, välimuotoa ei ole”.

Bogreolinkin allekirjoittama ajatus, jonka mukaan vapaus ilmaista itseään jopa toista osapuolta loukkaavasti koetaan asiaksi, joka joko on tai sitten ei ole on varsin yleinen perussuomalaisten keskuudessa. Tähän liittyen, valitettavasti, myös ymmärrys siitä, minkälainen vihapuhe voisi ylittää rikosoikeudellisen kynnyksen jää varsin ohueksi.

EIT on todennut useissa tuomioissaan, joissa sananvapautta on käytetty vastuuttomasti, että keskustelun herättäminen, joka on tyypillisesti ollut valittajien motiivina on sinänsä hyväksyttävä tarkoitus, mutta korostanut, että yllytys vihaan ylittyy muutoinkin kuin kehotuksella väkivaltaan tai rikolliseen toimintaan. Pelkkä tietyn väestönosan solvaaminen tai naurettavaksi saattaminen täyttää vihapuheen kriteerit.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näinhän se on. Halla-ahon menettelyn tekee inhottavaksi erityisesti se, että hän on kirjoituksissaan ikään kuin puuttuvinaan polttaviin epäkohtiin ja herättävinään keskustelua tärkeistä asioista, puhuu kaksoisstandarteista jne., mutta kirjoituksista paistaa kuitenkin selvästi läpi, että niiden päätarkoituksena on vihapuheen ylläpitäminen ja rasistinen kiihottaminen. Niin, ja oman poliittisen uran edistäminen ja vaalikampanjointi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli vain mieleen, että onko Halla-aho kirjoittanut islamista tai muslimeista mitään positiivista? Itse olen nähnyt vain kirjoituksia, joissa ko. uskonnosta ja sen kannattajista esitetään herjaavia ja häpäiseviä väitteitä. Itse asiassa Halla-ahon islam-kuva, joka mielestäni perustuu puhtaasti kielteisiin stereotypioihin muistuttaa hyvin paljon keskiajan ristiretkiaatteen viljelemää kuvaa ko. uskonnosta. Ajassa on menty huimat tuhat vuotta eteenpäin, mutta mikään ei ole muuttunut. Samat uskomukset ja ennakkoluulot. Ehkäpä tämä kertoo enemmän herjojen esittäjästä ja hänen motiiveistaan kuin arvostelun kohteesta...

Anonyymi kirjoitti...

Niin tärkeitä asioita kuin sananvapaus ei tulisi jättää keskinkertaisten juristien käsiin.
Halla-ahohan tässä todellakin sai mitä tilasi. Kaikki täkyt nieltiin koukkuineen päivineen ja kaksoisstandardi sekä islamin "erityinen tasa-arvoisuus" tuli todistettua.

Siinä Virolainen on kyllä oikeassa, että 400e on hemmetin halpa hinta vaalikampanjasta jolla varmistettiin Halla-ahon läpimeno seuraavissakin vaaleissa.

Enpä nyt jaksa jauhaa enää siitä, mitä Halla-aho blogikirjoituksellaan tarkoitti ja mikä oli hänen motiivinsa. Tätähän on miehen itsensä lisäksi lukuisat blogistit jo kolmisen vuotta selittäneet eikä se perille tahdo mennä.

Noin yleisemmällä tasolla tässä kuten viime aikojen muissakin vastaavissa tapauksissa kyse on kahdesta perustavanlaatuisesta asiasta:
1) onko ihmisten oikeus elää ja olla loukkantumatta tärkeämpää kuin sananvapaus (ja tosiasioiden ääneen sanominen)
2) pitääkö typerien ja valheellisten mielipiteiden esittäminen joissain tapauksissa kieltää haitallisten seuraamusten estämiseksi, vai onko kuitenkin parempi altistaa ne kriittiselle tarkastelulle ja julkiselle keskustelulle jossa niitä vastaan voidaan argumentoida.

Itse olen sananvapauden kannalla molemmissa tapauksissa. Ihan siitä syystä, että vaihtoehdot olisivat yksinkertaisesti liian kummallisia.
Tämä nähdään nyt Suomessakin vaikka vielä ollaankin tällä saralla aika kaukana siitä naurettavuuden tasosta mikä mm. Kanadassa asian suhteen ollaan saavutettu. (siellä hieman koomisesti nimenomaan Canadian Human Rights Commission on kunnostautunut näiden perusoikeuksien rajoittamisessa)

Tanska on mainittu tässä keskustelussa, mutta unohdettu on se miksi siellä sananvapauteen liittyvät kysymykset ovat olleet niin kuuma peruna 2000-luvulla. Maahan oli koko Muhammed-pilakuvakohun alkupiste ja siellä ei kovasta painostuksesta huolimatta missään vaihessa taivuttu mattivanhasmaiseen anteeksipyytelyyn ja nöyristelyyn vaan ymmärrettiin että ihan kaikesta ei terroristien kanssa kannata lähteä neuvottelemaan.

Christopher Hitchens piti vaikuttavan puheen tuon kohun jälkimainingeissa. Mies on jo kuollut, mutta puhe ei lakkaa olemasta ajankohtainen.

http://howtoplayalone.wordpress.com/hitchens-on-free-speech/

Henri K. kirjoitti...

Niin siis, jos tuntee yhtään yleiseurooppalaista lainsäädäntöä niin tuohan oli väärä päätös, joka kumoutus EIT:ssa.

Mitenkähän sitten suu pannaan tämän kaltaisissa blogeissa. :-O

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, siis tämä Henri K. on varmaankin yleiseurooppalaisen lainsäädännön parhaimpia tuntijoita! Mutta se vain tiedoksi, että vaikka EIT hyväksyisi valittajan valituksen, se ei voi koskaan kumota kansallisen tuomioistuimen tuomiota. Joten se siitä Henri K:n asiantuntemuksesta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:

..."pitääkö typerien ja valheellisten mielipiteiden esittäminen joissain tapauksissa kieltää haitallisten seuraamusten estämiseksi, vai onko kuitenkin parempi altistaa ne kriittiselle tarkastelulle ja julkiselle keskustelulle jossa niitä vastaan voidaan argumentoida".

Tuosta ei Halla-ahon tuomiossa ollut kyse. Laissa ei kielletä typerien ja valheellisten mielipiteiden esittämistä, vaan rasistiset vihapuheet, eli kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen. Tästä Halla-ahon tuomiossa oli kyse ja siitä hänet tuomittiin, ei typeristä ja valheellisista kirjoituksista.

Anonyymi kirjoitti...

Mika Illman toteaa Höblarissa, että nyt on vedetty rajat sille missä määrin vallanpitäjiä voi provosoida.

Hämmentävää...

Anonyymi kirjoitti...

Sellainen käsitys voikin syntyä, että Illman provosoitui ja näytti valtaansa. Laajemminkin syyttäjät ja virkamiehet ehkä hyökkäävät erityisesti omia arvostelijoitaan vastaan. Sen suuntainen ratkaisu oli parin vuoden ehdoton tuomio Tampereella. Siellä kielenkäyytö meni epäilyksettä yli äyräiden, mutta rangaistus ylittää kovatkin väkivaltarikokset.
Nyt on lopullista totuutta, että Halla-Aho syyllistyi rikokseen.Tosin ei ole väitetty, ettei hän olisi esittänyt Aishan 9 vuoden iän islamin omien lähteiden mukaisesti.Somaleista esitetyt virkahdukset eivät ole ristiriidassa rikos- tai työllisyystilastojen kanssa.
Taisi olla juuri v. 2008, kun somalinuorten joukko teki kymmenittäin ryöstöjä Esplananaadilla. Poliisi teki tästä lopun, mutta kunnallispolitiikkaan osallituvalle se oli luonnollinen huolenaihe.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:

"Toinen selvä virhe oli, kun KKO väitti Halla-ahon kirjoittaneensa tekstin kunnallispoliitikkona. Halla-ahosta tuli kunnallispoliitikko vasta myöhemmin".

Virhettä ei ole. Halla-aho nimittäin kertoi aikeistaan lähteä ehdolle vuoden 2008 kuntavaaleihin jo keväällä 2007 jäätyään rannalle eduskunnasta. Tuolloin hän kirjoitti: "Ensi vuonna on kunnallisvaalit, joihin näillä näkymin olen lähdössä mukaan. Nykyinen kannatuspohja riittää kepeästi valtuustopaikkaan, ja mikäli äänestäjäkuntani on yhtä rationaalista ja stabiilia kuin oletan, läpimenon pitäisi olla läpihuutojuttu." - Halla-aho oli siis tunnettu poliitikko jo v. 2007 vaaleissa, samoin kirjoittaessan syytteeseen johtaneet blogitekstit.

Lähde: http://halla-aho.com/scripta/vaalituloksen_tutkiskelua.html

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitteli Halla-ahosta:

"Tosin ei ole väitetty, ettei hän olisi esittänyt Aishan 9 vuoden iän islamin omien lähteiden mukaisesti.Somaleista esitetyt virkahdukset eivät ole ristiriidassa rikos- tai työllisyystilastojen kanssa".

Kirjoittaja ei ymmärrä tai ole ymmärtävinään, ettei Halla-ahoa tuomittu siitä, että ko. tiedot hänen kirjoituksissaan olisivat olleet virheellisiä.

Joakim kirjoitti...

kirjoituksista paistaa kuitenkin selvästi läpi, että niiden päätarkoituksena on vihapuheen ylläpitäminen ja rasistinen kiihottaminen.

En mitenkään yllättyisi jos paljastuisi, että yksi Halla-ahon motiiveista "tarttua kynään" olisi aktivoida myös Anders Breivigin kaltaisia hulluja. Onhan hän ollut Breivigille insipiraation lähde. Aivan kuten teekutsuliike tekee demokraateista maalitauluja symbolisesti, niin eipä aikaakaan kun joku hullu ampuu demokraattipoliitikkoa (case Gabrielle Giffords).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sellaista ei nyt taida kuitenkaan paljastua Halla-ahon motiiviksi, mitä Joakim uumoilee.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, Jyrki!

T. J.T.

Anonyymi kirjoitti...

YLE:
"Halla-ahon mielestä oikeuden päätöstä ei kannata pitää minään "taivaallisena totuutena", koska se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Hän itse pitää päätöstä vääränä ja epäoikeudenmukaisena."


Minusta on hienoa että Halla-aho lähtee tähän Illmanin nokittelupeliin täysillä mukaan. Itse ainakin tuen varauksetta kansanedustajaa joka uskaltaa kyseenalaistaa tuomioistuinlaitoksen arvovallan.

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Lain ja tuomiovallan halveksuntaa on tavattu kutsua anarkismiksi. Takavuosina anarkistit sylkivät vihaansa demokratian pelisääntöjä vastaan maolaisen äärivasemmiston kaavun alla. Nyt näköjään nationalistisen äärioikeiston.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi ...
>>Lain ja tuomiovallan halveksuntaa on tavattu kutsua anarkismiksi.<<

Ajatuksen- ja mielipiteenvapaus menevät lain ja tuomiovallan yläpuolelle.

Lain ja tuomiovallan kritiikittömät hyväksyjät (lampaat) mahdollistivat natsi-Saksan komennon. Lailla ja tuomioistuinten päätöksillähän juutalaiset olivat toisen luokan kansalaisia. Laki ja esivalta mahdollistivat kansanmurhan.

Anonyymi kirjoitti...

Apu-lehden toimittaja Yrjö Rautio vertasi aikoinaan avustaja Erosen hihamerkkijuttua käsitelleessä Hullun hauska holokausti -kolumnissaan Timo Soinia sirkustirehtöörin, jonka sirkus on karannut käsistä ja ”tekee ohjelmanumeroitaan ihan miten kutakin klovnia sattuu huvittamaan”.

Voiko asiaa enää osuvammin ilmaista?

Asser Salo kirjoitti...

Olen taannoin tainnut kirjoittaa oman näkemykseni Halla-ahon tuomiosta muutamaankin otteeseen, mutta täytyy sanoa, että KKO:n tuomion myötä (ja aikaisemminkin) olen muuttanut mieltäni teon juridisesta arvioinnista.

Eli KKO:n tuomio on minusta juridisesti varsin kestävällä pohjalla. Ja tuomio on myös kirjoitettu hyvin.

En edelleenkään pidä siitä ajatuksesta, että uskonnonvapautta suojataan rikosoikeudella - mutta koska se on voimassaolevaa oikeutta, ja tuomioistuinten on ratkaisuissaan noudatettava lakia, ei tuomiossa ole sijaa mukinoille.

Eri asia sitten on, pitäisikö lakia muuttaa. Minusta pitäisi, koska yhdenvertaisuuden nimissä vastaavanlaista suojaa lienee nyt tarjottava muihinkin uskontokuntiin kuuluvien henkilöiden uskonnonvapaudelle.

Myös Halla-ahon henkilöstä on tämän prosessin tiimoilta käyttämiensä puheenvuorojen sekä viimeistään julkaisemansa tiedotteen myötä mennyt maku.

Ryhdikästä olisi ollut kantaa vastuuta eroamalla edes valiokunnan puheenjohtajuudesta. Ryhdikästä ei sitä vastoin ole kuitata ylimmän oikeuden tuomiota "muutaman ihmisen henkilökohtaisena tulkintana" ja ryhtyä aivan tuoreeltaan tuomion antamisen jälkeen spekuloimaan sitä, "miten pitkäksi aikaa minkäkinlainen rikos invalidoi henkilön erilaisiin tehtäviin".

Ja aivan kuin tuossa ei olisi tarpeeksi, niin erikoisen halveksuttavaa on vetäytyä muiden rikostuomion saaneiden selän taakse. Laittamattomasti kirjoitti jo 1500 -luvulla Olaus Petri-vainaa, kun totesi, että "[P]aha tapa älköön ketään auttako, se on: ei kukaan voi asiaansa sillä auttaa, että sanoo monta olevan, jotka tekevät samoin kuin hän on tehnyt, koska se, mitä hän tehnyt on, havaitaan olevan vastoin lakia".

Ja Timo Soinin sietää myös hävetä. Syvästi ja ankarasti.

Hyvä kirjoitus blogistilta, muuten.

Anonyymi kirjoitti...

Asser Salolta erinomainen kommentti.

Halla-ahon todellinen karva paljastui KKO:n päätöksen mitätöimisessä - hän on oikeuden yläpuolella. Ehkäpä meidän muiden pitääkin jatkossa hakea muutosta oikeuksien päätöksiin herra Halla-aholta, jos perussuomalaiset joskus pääsevät monopoliasemaan.

Timo Soinin moraali petti nyt pahemman kerran, surkea juttu kerrassaan. Siinä meni eduskunnan arvovaltakin samalla, jos Halla-aho saa kommenttinsa jälkeenkin jatkaa valiokunnan johdossa.

-Osku

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän jatketa parkkisakoista - menee niin hemmetin totiseksi tää vänkääminen. Halla-aho on sika ja sillä hyvä. Tyhmä ei ymmärtänyt, että i-uskosta ei saa Suomessa veistellä; muista uskonnoista saa. olisi kirjoittanut niistä!

Anonyymi kirjoitti...

"Eli KKO:n tuomio on minusta juridisesti varsin kestävällä pohjalla. Ja tuomio on myös kirjoitettu hyvin."

Eli siis tuomio, jota perustellaan teon jälkeen kirjoitetun lainsäädännön esitöillä, joissa näyttäisi suoraan viitatattavan teosta alemmissa oikeusasteissa saatuun tuomioon, on mielestäsi kestävällä pohjalla?

DuPont kirjoitti...

Breivik siteerasi Fjordmanin kirjoituksia, ei Halla-ahon. Toivottavasti korjaat virheen.

Anonyymi kirjoitti...

Hallispa ei saamastaan ukaasista huolimatta ole poistanut scriptastaan vaadittuja kohtia.
Vaan korostanut ne punaisella!

Lainaus tämän päivän tilanteesta scriptassa:

http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html

Sinänsä koko Suomi tietää nuo kielletyt lauseet.
Onpahan vain röyhkeää uhittelun jatkamista, ja maallikon mielestä laittoman toiminnnan jatkamista ja oikeuden halventamista.