maanantai 11. kesäkuuta 2012

609. Jussi Halla-ahon etikettivirhe: Arvosteli KKO:ta saamastaan rikostuomiosta. Halla-ahon käytös on silti vähäistä verrattuna oikeusministeri Johannes Koskisen menettelyyn 

1. Jussi Halla-aho arvosteli tänään viime viikolla KKO:sta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ynnä muusta saamaansa langettavaa tuomiota. Tämä oli selvä moka, sillä Halla-ahon menettely on valtiovallan kolmijako-opin vastaista. Pitääkö hänen tämän takia luopua hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta?

2. Aiemmin oikeusministeri Johannes Koskinen kritisoi ministerinä ollessaan kymmenissä eri tapauksissa tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja ja sai oikeuskansleri Jaakko Jonkalta nuhteet menettelystään. Oikeuskansleri ei  - tietenkään - itse puuttunut Koskisen sanottuun menettelyyn, minkä vuoksi jouduin tekemään siitä kantelun oikeuskanslerille. Peräti lähes kolme vuotta kanteluani haudottuaan Jaakko Jonkka rohkeni vihdoin ja viimein antaa Johannes Koskiselle menettelystä moitteet.

3. Toinen Johannes Koskisen ministerikaudella tekemä vakava töppäys koski hänen Alpo Rusi-tapauksen yhteydessä antamaansa lausuntoa, jolla hän Helsingin hovioikeuden lainvoiman saaneen tuomion mukaan menetteli syyttömyysolettaman vastaisesti. Koskisen menettelystä aiheutui valtiolle vahingonkorvausvastuu, eli valtio tuomittiin korvausvelvolliseksi oikeusministerinsä ihmisoikeussopimusta rikkovan  menettelyn johdosta. Oikeusministeriö ei vaivautunut perimään Johannes Koskiselta takaisin senttiäkään valtion maksettaviksi Koskisen menettelyn johdosta tulleista korvauksista. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka, jolle kantelin tästäkin Koskisen ja oikeusministeriön menettelystä, siunasi ministeriön menettelyn ilman minkäänlaisia kunnon perusteluja.

4. Nyt Halla-ahoa uhkaavat potkut hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Muun muassa ulkoministeri Erkki Tuomioja on julmistellut blogissaan Timo Soinille asiasta ja kehottanut Soinia ja perussuomalaisia huolehtimaan siitä, että Halla-aho eroaa vapaaehtoisesti valiokunnan puheenjohtajan paikalta. Johannes Koskisen (sdp) edellä mainitun kahden todella vakavan töppäyksen jälkeen Tuomiojalla (sdp) tai muillakaan demareilla ei sitä vastoin ollut esittää minkäänlaisia moitteita tai erovaatimuksia.

5. Miten sitten kävi Johannes Koskiselle noiden kahden tapauksen jälkeen. Ei kai häntä enää valittu mihinkään valiokuntaan tai vastaavaan tehtävään? Väärin arvattu, sillä Johannekselle kävi paremmin kuin hyvin. Toisen tapauksen eli Helsingin hovioikeuden tuomion jälkeen hän jatkoi eduskunnan varapuhemiehenä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut!  Varapuhemiehen pallilta Johannes Koskinen joutui väistymän vasta, kun ministerin tehtävät jättämään joutuneelle Tarja Filatoville oli löydettävä jokin arvokas korvike ministeripaikan menettämisestä.

6. Kaiken huippu koettiin viime vaalien jälkeen, jolloin Johannes Koskisesta leivottiin - yllätys yllätys - perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja! Erkki Tuomioja, joka nyt julmistelee Jussi Halla-ahon saamasta sakkotuomiosta, oli muiden demareiden tavoin valitsemassa keskeistä ihmis- ja perusoikeutta loukannutta Johannes Koskista sanottuun tehtävään eli  tavallaan epävirallisen valtiosääntötuomioistuimen puheenjohtajaksi.

7. Meillä istuu siis eduskunnan arvovaltaisimman valiokunnan puheenjohtajan pallilla kansanedustaja, joka on 1) loukannut oikeusministerinä ollessaan oikeusvaltion yhtä keskeistä kulmakiveä eli tuomioistuinten riippumattomuutta ja 2) menetellyt keskeisen ihmis- ja perusoikeuden eli syyttömyysolettaman vastaisesti valtiolle korvausvastuun aiheuttavalla tavalla. Tästä on vaiettu, mutta nyt kun pinteessä on paljon "vähäisempi kiho" eli Jussi Halla-aho, kansanedustajat ovat vaatimassa hänen eroaa tavallisen valiokunnan puheenjohtajan paikalta.

8. Toki Jussi Halla-ahon olisi tullut pitää mölyt mahassaan ja olla arvostelemata KKO:ta. Halla-ahon möläytys rikkoo valtiovallan kolmijako-oppia vastaan, se on selvää.  Kansanedustajan ei pidä arvostella toisen valtiomahdin eli tuomiovallan edustajia eikä siis tuomioistuimen yksittäisiä ratkaisuja - vaikka oikeusministeri Koskinen aikaisemmin niin lukuisia kertoja tekikin. Samoin on selvää, että Halla-ahon tulisi KKO:n langettavan tuomion johdosta kiireesti erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Kun Halla-aho ei aio itse erota eivätkä perussuomalaiset vie asiaa eteenpäin, jää eduskunnan ja muiden puolueiden tehtäväksi huolehtia siitä, että hallintovaliokunta vapauttaa Halla-ahon sanotusta tehtävästä. Mutta tämä näyttää olevan hyvin vaikeaa.

9. Jos minä olisi Halla-ahon tilanteessa, vetoaisin tietenkin siihen, että saihan Johannes Koskinenkin aikoinaan jatkaa jopa eduskunnan varapuhemiehenä, vaikka hovioikeus oli lainvoimaisella tuomiolla todennut hänen rikkoneen syyttömyysolettamaa ja vaikka Koskisen menettelystä aiheutui valtiolle korvausvastuu. Vetoaisin myös siihen, että Johannes Koskinen edellä mainittujen töppäystensä jälkeen valittiin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi.

10. Jos olisin Halla-ahon tilanteessa, niin lupaisin erota heti hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta, jos Johannes Koskinen eroaa  samanaikaisesti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan pallilta.  SE olisi sitä yhdenvertaisuutta!





74 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Onko tosiaan niin, että Montesquieun opin mukaisesti toisen vallan kolimjako-opin mukaisen instituution arvostelu rikkoo oppia sinänsä? Minä olen ymmärtänyt, että todellinen puuttuminen toisen instituution toimintaan on se rajapyykki. Ollaanhan aika karmeassa umpikujassa, jos haluttaisiin muuttaa jonkun instanssin valtaa, mutta sitä ei voitaisi (lainsäätäjän toimesta) tehdä, koska ongelmakohdista ei saa puhua.

Voihan asian nähdä tietty niinkin, että maailma on valmis, eikä siihen tarvita muutoksia. Vastaavasti, ongelmia syntyy, jos jokainen instituutio muuttaa omalla toimivaltuudellaan olevia asioita kuuntelematta muita. Jotenkin nyt tuntuu, että tuomari Virolainen haluaa pitää oman lääninsä täysin koskemattomana arvostelulle. Siihen taas liittyy hyvin uusi National Postin uutinen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Pro et Contra vertailu poliittisesta vastuusta ja ehkä jopa sen kannosta...

Jaaha kirjoitti...

Itse tasa-vallan presidentti on aikoinaan kyseenalaistanut korkeimman hallinto-oikeuden yksittäisen päätöksen (ns. mummojuttu). Itse asiassa jopa tämän tuomioistuimen oma presidentti kyseenalaisti päätöksen.

Mikä sopii presidenteille, luulisi sopivan myös pienemmille poliittisille kelmeille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuomioistuinten toiminnan arvostelu on sallittu lainsäätäjälle ja ministereille vain yleisellä tasolla. Yksittäisiä ratkaisuja poliitikot eivät saisi arvostella, kuten tekivät Johannes Koskinen ja nyt omassa asiassaan Halla-aho. Se on jo sitä puuttumista.

Minä en ole ollut tuomarina 22 vuoteen. Professoreja ja yleensä tutkijoita ei vallan kolmijako-oppi tietenkään koske mitenkään, koska professorit eivät ole valtiovallan käyttäjiä, kaukana siitä! He voivat siten vapaasti arvostella ja puuttuakin tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin.

Kukapa muu niihin Suomessa puuttuisikaan tai kritisoisi, kun meillä on tällaiset ylimmät laillisuusvalvojat niin kuin ovat.

Igor kirjoitti...

Eikös Koskinen ollut peräti oikeusministeri? Eiköhän jo se tee asiasta kovin erilaisen?

Lisäksi Koskinen rikkoi syyttömyysolettamaa. Halla-aho sentään lausui mielipiteensä omassa asiassaan.

Sama tilanne oli Tarja Halosen ja Pekka Hallbergin ulostulossa ns mummoasiassa. Heidän ulostuloillahan oltiin peräti vaikuttamassa toimeenpanovallan toimiin tuomion täytäntöönpanossa. Tässä suhteessa mielestäni törkeämpää kuin Halla-ahon omassa asiassaan antama lausunto.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika, mikä jeesustelu tästä asiasta on taas noussut. Ja eikös taas ollut saatu Tuomas Ojanen ja Kaarlo Tuori kommentoimaan asiaa, tottakai!

Halla-ahon lausuma "muutaman ihmisen mielipiteestä" ei ollut tyylikäs, mutta mielipiteeseen hänellä toki on oikeus. Kyse oli häntä itseään koskevasta tuomiosta.

Tilanne on aivan eri kuin Koskisen tapauksessa hänen kritisoidessaan tuomioistuinten päätöksiä.

Halla-aho saa tottakai olla sitä mieltä, että hän ei pidä tuomiota oikeana. Ihan samalla tavalla kuin Kanerva saa olla sitä mieltä, että hän ei pidä lahjustuomiotaan oikeana. Halla-ahon ainoa "virhe" on se, että hänen sanamutonsa voidaan kokea loukkaavaksi ja tuomioistuinta vähätteleväksi.

Jos Halla-aho olisi todennut, että hän ei koe syyllistyneensä rikokseen eikä voi pitää tuomiota oikeana, kenelläkään ei olisi nokan koputtamista. Tietenkin hän saa sanoa, että hän ei pidä itseään rikollisena.

Tällä kertaa blogisti on kyllä harvinaisen väärässä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minustakina Halla-ahon menettely on toki astetta lievempi kuin ministeri Koskisen. Syyttömänä hän saa toki itseään pitää, mutta hänen lausumaansa sisältyi pari heittoa, joita voidaan moittia. Eli heitot siitä, ettei KKO ole mikään "taivaallinen tuomioistuin" ja toteamus, jonka mukaan alempien oikeuksien tuomiot olivat "parempia" kuin KKO:n.

Tuomas Ojanen ja Kaarlo Tuori eivät tainneet "jeesustella" Johannes Koskisen menettelyä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten jo aikaisemmin todettu, oikeuskansleri on ollut ja on tyhjäntoimittaja, joka on suorittanut ja suorittaa lumevalvontaa, joka on ollut ja on tyhjäntoimittamista veronmaksajien kustannuksella.

Pianhan pääseemme eroon ja kansallinen lähihistoriamme todistaa, että on jo viimeinkin aika saada ko. tehtävään sellainen henkilö, jolla on aitoa kompetenssiä ko. tehtävään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kaarlo Tuori parahti tänään Hesarissa, että Halla-ahon menettely olisi ko. suhteessa "ainutkertaista". Tämä lausahdus todistaa, ettei Tuori edes edes muista Johannes Koskisen menettelyä oikeusministerinä tai haluaa vaieta siitä. Kovin valikoivaa "parahtelua" oikeusoppineelta!

Anonyymi kirjoitti...

Heh, Heh! Kaarlo Tuorin ja Tuomas Ojasen "unohdus" Johannes Koskisen karseasta menettelystä johtuu tietysti siitä, että Johannes Koskinen on nykyisin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, joka valikoi ne henkilöt, joita kuullaan asiantuntijoina valiokunnassa. Ojanen ja Tuori ovat olleet valiokunnan vakiasiantuntijoita.

Eiväthän Ojanen ja Tuori halua kritisoida tai muistella Johannes Koskisen töppäilyjä, koska pelkäävät, että kutsut perustuslakivaliokuntaan saattaisivat muutoin lakata!

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kukaan enää muista tapaus Kanervaa ja kokoomuksen nokkamiesten julkista heittoa että rikoslakia pitäisi selkeyttää koska Kanerva tuomittiin? Eikö tuo ole muka kolmijakoon puuttumista?

Tämä Halla-Ahon tapaus on kyllä aika kevyttä kauraa verrattuna edelliseen, ja varsinkin blogistin esilleottamaan Koskisen tapaukseen. Onhan se vähintäänkin kornia että Vapaavuori on etunenässä vaatimassa Halla-Ahon eroa kun itse arvosteli oikeuslaitosta Kanervan tapauksessa. Voi pyhä sylvi sentään mitä tekopyhyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko ajatella, että Hallanahon kommentointi on vähemmän moitittavaa, koska hän on jutun asianosaisen? Vastaavasti niinkuin hän olisi esteellinen virkamiehenä tai tuomarina käsittelemään omaa asiaansa. Fiksu yleinen mielipide taas ymmärtää, että siinä puhuu mies omassa asiassaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Eli heitot siitä, ettei KKO ole mikään "taivaallinen tuomioistuin" ja toteamus, jonka mukaan alempien oikeuksien tuomiot olivat "parempia" kuin KKO:n."

Halla-aho säilyttää pilkallisen asenteensa myös silloin kun se ei olisi viisasta, mutta toisaalta, onko KKO muka taivaallinen (ja näin ollen oletettavasti erehtymätön) tuomioistuin? Vai onko vika siinä, että tätä ei saisi ääneen sanoa?

Vai siinä ettei juuri Halla-aho saisi tätä sanoa?

Näin maallikkona kuvittelisi että se on aivan yhtä taivaallinen kuin ovat sen jäsenet, jotka tiettävästi ovat normaaleja isoja tai pieniä ihmisiä tavallaan (enkä nyt viittaa fyysiseen kokoon). Enkä todellakaan usko että he olisivat täydellisen objektiivisia tai erehtymättömiä, joka myös tarkoittaa etteivät myöskään KKO:n ratkaisut ole tällaisia.

Puolueetonta tuomionjakolaitosta ei ole olemassakaan niin kauan kuin siellä hääräävät normaalit ihmiset verkostoineen ja mielipiteineen.

Ja jos Halla-aho kommentoi vain omaa ratkaisuaan, niin se minustakin on lieventävä asianhaara verrattuna siihen, että alettaisiin sorkkia ja kyseenalaistaa satunnaisia yksittäisiä oikeuden ratkaisuja.

Tällä en kommentoi sitä onko Halla-aho syyllinen tai syytön, se ei ole minun vallassani.

Schwa kirjoitti...

Onpa relativistista joukkoa sattunut kommentoimaan.

Kuvitellaanpa, että perussuomalaiset pääsevät hallitukseen ja säätävät lain, joka asianmukaisesti läpäisee perustuslakivaliokunnan seulan ja muut prosessit. Korkeimman oikein presidentti loihe lausumaan, että no, laissa ei näytä olevan muodollista vikaa, mutta yksinkertaista väkeä nuo persut ovat joka tapauksessa, laki on sisällöltään tyhmä ja tuomioistuimet varmasti löytävät tavan soveltaa lakia sen vähäiselle arvolle sopivalla tavalla.

Varmasti samat anonyymit puolustaisivat tässä tilanteessa innokkaasti KKO:n presidentin ilmaisuvapautta ja hänen toimintansa ongelmattomuutta vallan kolmijaon kannalta.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus ja osuva ensimmäinen kysymys, johon blogisti:

"Tuomioistuinten toiminnan arvostelu on sallittu lainsäätäjälle ja ministereille vain yleisellä tasolla. Yksittäisiä ratkaisuja poliitikot eivät saisi arvostella..."

Eli jos Halla-aho vain yleisesti olisi tuomion jälkeen todennut, että hänen mielestään sananvapautta koskevaa lainsäädäntöä pitää muuttaa sallivampaan suuntaan, niin ongelmaa ei olisi tullut? Vaikuttaisi hieman juridiselta pilkunviilaukselta, mutta ehkä asia sitten niin on. Henkilökohtaisesti en pidä ihmeellisenä saati kovin tuomittavana jos joku ei omassa asiassaan katso tulleensa oikein kohdelluksi ja ilmaisee tästä mielipiteensä.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä keskustelussa on mennyt pensselit sekaisin jo blogistin kirjoituksesta alkaen!

Halla-ahon erovaatimusten taustalla on pääasiassa hänen syyllistymisensä uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottaminseen kansanryhmää vastaan. Rikolliseen menettelyyn Koskinen ei liene syyllistynyt(?)Yksittäisten tuomioiden kommentoiminen on aivan sivujueonne. Sinänsä olen blogistin kanssa samaa mieltä siitä, kumman edellä mainituista henkilöistä tuomioiden kommentoiminen on moitittavampaa, onhan Halla-aho itse asianosainen. Mutta tämä menee kuitenkin ohi pääasian!

Edellä mainittu huomioon ottaen blogikirjoituksen kaksi viimeistä kappaletta ovat täysin perusteettomia.

Blogistille: En kirjoita tätä mielelläni, koska nautin mielelläni todella hyvästä argumentoinnistasi, mutta negatiivinen asennoituminesesi poliittisen vasemmistoon kävi jälleen kerran selvästi ilmi. Vaikka kuinka väittää, ettei omaa puoluekirjaa tai puoluepoliittista kantaa, ja näin ollen esintyy puolueettomana asiantuntijana, niin kyllä lievä oikeistolaisuutesi kirjoituksistasi välittyy. Tämä kannattaa ainakin blogin lukijan pitää mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho kuitenkin mielestäni tehnyt oikeaa ja juuri lainsäätäjän edustajalle kuuluvaa työtään sekä kkko tuomiossa mainituissa blogiteksteissä (jolloin hän ei vielä ollut kansanedustaja) että nyt muistuttaessaan - tämänkin blogin pitäjän tavoin - yleisöä siitä että KKO koostuu erehtyvistä tavallisista ihmisistä.

Tähän JV voisi jatkaa KKO jäsenten valintamenettelystä paljonkin.
Onko kuitenkaan ratkaisevaa merkitystä sillä, että menettely olisi parempi? Valinnat voidaan kuitenkin tehdä vain erehtyväisistä ihmisistä.

Tämä siis tarkoittaen kaikkia muita ihmisiä lähtökohtaisesti. Omasta erehtyväisyydestä vallitsee laajalti yhtäläinen epävarmuus kuin omasta kuolevaisuudesta. Olen siinä käsityksessä että olen useamminkin erehtynyt, mutta voin tietenkin ola väärässä. Mene ja tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä keskustelussa on mennyt pensselit sekaisin jo blogistin kirjoituksesta alkaen!

Halla-ahon erovaatimusten taustalla on pääasiassa hänen syyllistymisensä uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottaminseen kansanryhmää vastaan. Rikolliseen menettelyyn Koskinen ei liene syyllistynyt(?)Yksittäisten tuomioiden kommentoiminen on aivan sivujueonne. Sinänsä olen blogistin kanssa samaa mieltä siitä, kumman edellä mainituista henkilöistä tuomioiden kommentoiminen on moitittavampaa, onhan Halla-aho itse asianosainen. Mutta tämä menee kuitenkin ohi pääasian!

Edellä mainittu huomioon ottaen blogikirjoituksen kaksi viimeistä kappaletta ovat täysin perusteettomia.

Blogistille: En kirjoita tätä mielelläni, koska nautin mielelläni todella hyvästä argumentoinnistasi, mutta negatiivinen asennoituminesesi poliittisen vasemmistoon kävi jälleen kerran selvästi ilmi. Vaikka kuinka väittää, ettei omaa puoluekirjaa tai puoluepoliittista kantaa, ja näin ollen esintyy puolueettomana asiantuntijana, niin kyllä lievä oikeistolaisuutesi kirjoituksistasi välittyy. Tämä kannattaa ainakin blogin lukijan pitää mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

Aika älytöntä, ettei asianomainen saisi kommentoida omaa tuomiotaan. Ei tarvitse hävinneen vielä kuollutta esittää, koska EIT on mahdollisuus. Nähdäkseni sitä kautta löytyy kaksikin selvää syytä vapautukseen: 1) kansanryhmien eriarvoisuus ja 2) asiayhteydestään irroitetut lauseet.

Kyllä näyttää pahasti siltä, että blogistikin pelaa kaksilla korteilla. Kuten itse tuomiossakin tässä tuomion arvostelun rangaistavuudessa kyse ei ole siitä, mitä tehtiin vaan kuka teki.
Vai olisiko jollain listaa muista rikokseen syyllistyneistä kansanedustajista, että saadaan kaikki kerralla potkittua pois?

Anonyymi kirjoitti...

Halla-ahon kommentti "muutaman ihmisen mielipiteestä" oli valitettavasti aika lailla oikea. Kun yleensä seuraa oikeusjuttujen etenemistä oikeuslaitoksen rattaissa, niin kyllä aika arvontaa on miten juttu lopulta ratkaistaan. Meillä on paljon hyviä esimerkkejä - tässäkin blogissa käsiteltyjä - siitä, miten eri asteen tuomarit tekevät aivan toisistaan poikkeavia päätöksiä, vaikka harvoin jutun materiaalinen tai juridinen sisältö muuttuu.

Halla-ahon olisi tietysti kuuliaisena kansanedustajana tullut luottaa siihen, että sisäpiirissä suljettujen ovien takana valitut korkeimman oikeuden jäsenet edustavat parhainta juridista osaamista mitä Suomesta löytyy. Mutta voi olla, että hän on liikaa lukenut tätä blogia ja on siten erehtynyt liian vapaaseen ajatteluun tuomiovallan pätevyyden suhteen :D

Siru Pola kirjoitti...

Tuori ja Ojanen jääväsivät itsensä ainakin perustuslakivaliokunnan asianuntijalausunnoista.

Anonyymi kirjoitti...

On sitä vallan "kolmijako-opin" vastaista toimintaa muutkin harjoittaneet. Juuri pari vuotta sitten usea kansanedustaja, ministeri ja myös jopa tasavallan presidentti puuttui korkeimman hallinto-oikeuden yksittäiseen päätökseen, ilmoittaen pitävänsä päätöstä vääränä ja oikeustajun vastaisena:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031911328378_uu.shtml

En muista, että yksikään oikeusoppinut olisi silloin puuttunut asiaan, vedoten vallan kolmijako-oppiin.

Ei vallan kolmijako-oppi sitä ole koskaan tarkoittanut, etteikö esim. lainsäätäjä saisi arvostella tuomioistuinten toimintaa. Sananvapautta on tässä asiassa ainakin tähän asti sallittu. Onko vallan kolmijako-oppi nyt muuttumassa?

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkähän tämä blogistin väitetty "oikeistolaisuus" sitten näyttäytyy puolustelemalla vasemmistolaista Halla-ahoa?

kansalainen kirjoitti...

Miksei Halla-aho, joka kokee itsensä syyttömäksi, saisi kommentoida ja arvostella saamaansa tuomiota?

Jokaisella ihmisellä on vapaus omassa asiassaan kommentoida ja arvostella ja valittaa niin paljon kuin haluaa, minkään virka-aseman rajoittamatta.

Seuraavaksi valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen olisi lookinen seuraava askel. Valittaa saa ja pitää, vääriä tuomioita ei ole koskaan pakko hyväksyä.

Toipila kirjoitti...

Onhan tässä vuosien varrella nähty monta kertaa, kun poliittinen eliitti puuttuu tuomioistuinten toimintaan.

Varmaan moni vielä muista omasta kokemuksetaan, kun tämä talous- ja oikeusnero Mauno Koivisto ajoi oikeuslaitoksen yksisilmäisesti pankkien puolelle Suuren Laman jälkiselvittelyissä.

Vain diktaruuria muistuttavissa maissa oikeuslaitos on alistettu poliittisen vallan käsikassaraksi. Suomessa on mukamas riippumaton oikeuslaitos, joka ei ota vastaan komentoja poliittiselta eliitiltä tuomioita ratkaistessaan.

Suomessa riippumaton oikeuslaitoksemme ei ole ollut aina edes riippuvainen vallitsevasta lainsäädännöstä toteuttaessaan mm Mauno Koiviston tahtoa "pankki voittaa aina asiakkaansa riita- ja rikosjutuissa".

Toipila kirjoitti...

Onhan tässä vuosien varrella nähty monta kertaa, kun poliittinen eliitti puuttuu tuomioistuinten toimintaan.

Varmaan moni vielä muista omasta kokemuksetaan, kun tämä talous- ja oikeusnero Mauno Koivisto ajoi oikeuslaitoksen yksisilmäisesti pankkien puolelle Suuren Laman jälkiselvittelyissä.

Vain diktaruuria muistuttavissa maissa oikeuslaitos on alistettu poliittisen vallan käsikassaraksi. Suomessa on mukamas riippumaton oikeuslaitos, joka ei ota vastaan komentoja poliittiselta eliitiltä tuomioita ratkaistessaan.

Suomessa riippumaton oikeuslaitoksemme ei ole ollut aina edes riippuvainen vallitsevasta lainsäädännöstä toteuttaessaan mm Mauno Koiviston tahtoa "pankki voittaa aina asiakkaansa riita- ja rikosjutuissa".

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä keskustelussa on mennyt pensselit sekaisin jo blogistin kirjoituksesta alkaen!

Halla-ahon erovaatimusten taustalla on pääasiassa hänen syyllistymisensä uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottaminseen kansanryhmää vastaan."

Ei blogisti nyt aivan "sivujuontella pensselit sekaisin" ole. Oikeusoppineet ovat puhuneet nimenomaisesti vallan kolmijako-opista ja Halla-ahon sopivuudesta kommentoida tuomiotaan nykyisessä asemassaan.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194747441039/artikkeli/mita+halla-aho+todella+sanoi+ota+kantaa+saako+niin+sanoa+.html

Anonyymi kirjoitti...

Onhan näitä veijareita ennenkin ollut, iso mekkala syntyi vasta kun Halla-aho ja siksi kun Halla-aho. Muistinko jo mainita Halla-ahon?
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/KHOn+presidentti+vaarallisella+tiell%C3%A4/1135255829561

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä arvoisa blogisti on Hbl:n kirjoituksesta, jossa on Illman kommentoinut tuota KKO:n päätöstä Halla-ahon tuomioon?

"Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman"

http://hbl.fi/nyheter/2012-06-08/yle-halla-aho-overklagar-domen

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on yhden totuuden maa, mitä kuvastaa mm Iltalehden pääkirjoitus:

"Pöyristyttävää tekstiä henkilöltä (Halla-aho), joka edustaa korkeinta lainsäädäntövaltaa. Onko siis eduskuntakin vain 200 ihmisen porukka."

Iltalehti näyttää olevan sitä mieltä, että Halla-aho ei saanut esittää arviota itseseään koskevasta tuomiosta. Lisäksi - mikä on yllättävää -Iltalehti näyttää olevan sitä mieltä, että myös kansanedustajien pitäisi olla arvostelun ulkopuolella.

ILtalehti jatkaa: "Nakerratte koko suomalaisen oikeusjärjestelmän legitimiteettiä".

Olisikohan lehden toimittajan kannattanut käyttää hetki aikaa miettimiseen, ettei joutuisi myöhemmin häpeämään kirjoituksiaan. Halla-ahon sanavalinnat eivät olleet ehkä ihan paikallaan, mutta hänellä on luonnollisesti oikeus kommentoida itseään koskevaa päätöstä.

Olli K kirjoitti...

Blogin sisällöstä olen melko pitkälle yhtä mieltä blogistin kanssa ja olen hämmästellyt Koskisen sitkeää piittaamattomuutta asiasta annetuista päätöksistä. Sen sijaan olen kyllä eri mieltä siitä, kumman toiminta on moitittavampaa.

On mielestäni kuitenkin eri asia, vaikkakin erittäin moitittavaa, kommentoida oikeuden päätöksiä muita koskevissa asioissa, yleisen mielenkiinnon kannalta, kuin halveksia lainsäätäjänä ylimmän tuomioistuimen päätöksiä omassa asiassaan, eli omaa etuaan ajaen. Koskisellahan ei ollut etua ajettavanaan niinkuin Halla-aholla. On vaikea nähdä, miten moitittava menettely + oman edun ajaminen olisi vähemmän vahingollista kuin pelkkä moitittava menettely.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho on nyt kuitenkin maksanut suurimman osan sakosta, määrätystä rangaistuksesta, jo hovioikeuden tuomion yhteydessä. Ja lisäksi ilmoittanut maksavansa loputkin. Mistään tuomion välttelystä ei ole kyse vaan tuomion perusteluiden ristiriitaisuuksien ja virheelisuuksien ääneen ihmettelystä.

kommenti kirjoitti...

Olli K kirjoitti:

"On mielestäni kuitenkin eri asia, vaikkakin erittäin moitittavaa, kommentoida oikeuden päätöksiä muita koskevissa asioissa, yleisen mielenkiinnon kannalta, kuin halveksia lainsäätäjänä ylimmän tuomioistuimen päätöksiä omassa asiassaan, eli omaa etuaan ajaen. Koskisellahan ei ollut etua ajettavanaan niinkuin Halla-aholla. On vaikea nähdä, miten moitittava menettely + oman edun ajaminen olisi vähemmän vahingollista kuin pelkkä moitittava menettely."

Kyllä Koskisellakin saattoi olla omia intressejä mukana. Poliitikon puuttuminen oikeuden toimintaan voi edesauttaa poliitikon vaalimenestystä. Sama koskee toki Halla-ahoa. Hänen oma etunsa liittyy sekä hänen maineeseen, että äänimenestykseen vaaleissa, joka on hyvin paljon tekemisissä politiikon maineen ja näkyvyyden kanssa. Voisi veikata hänen saavan kunnallisvaaleissa äänivyöryn tämän oikeusprosessin seurauksena, jota osa kansasta ei ymmärrä lainkaan.

Itse näin maallikon oikeustajulla ajattelen, että tuomitun korkean tason poliitikon oikeus sanoa olevansa syytön ja että tuomarit olivat väärässä, on huomattavasti korkeampi kuin korkean tason poliitikon jossain muissa tapauksissa. Se ei oman kansalaisjärkeni mukaan suuremmin vähennä luottamusta oikeuslaitokseen: kyllä kansalainen tajuaa, että tällöin poliitikolla on oma lehmä ojassa. Arvostusta sen sijaan nakertaa mielestäni paljon enemmän se, jos kommentoi jonkun muun oikeustapausta, arvostellen tuomiolaitoksen toimintaa.

Sikäli kun arvostuksen nakertaminen on asia, jota tulisi kaikin tavoin välttää. Jos se sellainen asia on, niin silloin ehkä myös muidenkin kuin poliitikkojen tulisi alkaa kommentoimaan oikeuslaitosten päätöksiä kunnoittavammin. Mitä esim. keltainen lehdistö ei nykyään juuri tee.

Anonyymi kirjoitti...

Entäpä tapaus Kimmo Sasi? Hän toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, vaikka on tuomittu henkirikoksesta. Ja nyt valtiovarainvaliokunnan pj:nä. Tämä ei ole näköjään ongelma Kokoomuksen eduskuntaryhmänjohtaja Jan Vapaavuorelle, joka näyttää ottaneen Halla-ahon lynkkaysporukan puheenjohtajuuden. No, hänelle tämä varmasti sopii, kun ei ole tuomioita muuta kuin varkauksista, rattijuoppoudesta sekä pahoinpitelystä.

Entäs ulkoministerimme Erkki Tuomioja? Vankeustuomio ei näköjänn haittaa tässäkään kohtaa?

Anonyymi kirjoitti...

Halosen, Braxin ja Paateron ns.mummoasiaan ja sen täytäntöönpanoon liittyvä pyykki pestään sitten samalla kun kerran ollaan niin huolissaan kolmijaosta.

Jussin tapauksessa vaikutusvaltaa omaan tuomioon ei ainakaan lieventävästi ole joten tyytymättömyys ei vaikuta mihinkään. Toimeenpanoon liittyvä yritteliäisyys (paatero, halonen, brax) on ihan eri asia.

ps. vapaavuori, 14-vuotiaan pahoinpitelijä, varas ja rattijuoppo, tuo rehellisenä tunnettu mies, ensimmäisen kiven heittäjä

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Olli K katsoo kommentissaan JHA:n kannanoton KKO:n päätökseen suuremmaksi "rikokseksi" kuin silloisen oikeusministerin puuttuminen moniin oikeuslaitosten päätöksiin. Kyseessä oli siis oikeusministerin moite oikeuden päätöksiä kohtaan. JHA on edustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja, joka valiokunta ei ole suoraan lakiasäätävä viranomainen, jota taas oikeusministeri on. Minun oikeustajuni on kyllä blogistin kannalla.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tässä ole päätä eikä häntää! Ottamatta kantaa itse tapaukseen tai sen typeryyteen, hämmästelen suuresti Vapaavuoren lausumia. Erityisesti kun peilaa niitä aiemmissakin kommenteissa mainittuihin tapauksiin Sasi, Kanerva ym. ja erityisesti Vapaavuoren itsensä tekosiin.

Oma valistunut veikkaukseni on, että kunnallisvaalien lähestyessä ja eurokriisin pahetessa Kokoomus ja SDP alkavat laskea alleen pahemman kerran. Nimittäin, nyt jos koskaan täytyy löytää jotain aseita opposition kaatoon, sillä kun syksy koitaa niin Juttis ja Jykä ovat löysät Jytkyt housussa kun koko karmeus alkaa paljastua.

Kyllä tällä taas tyhmää äänestäjää sumutetaan ihan mainiosti.

Skorpioni kirjoitti...

Halla-ahon olisi tullut jättää hallintovaliokunnan puheenjohtajuus jo käräjäoikeuden tuomion jälkeen. Nyt käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus ovat kaikki todenneet Halla-ahon syyllistyneen rikokseen.

Tämän vuoksi kysymys ei ole viiden korkeimman oikeuden jäsenen yksittäisestä "mielipiteestä", millä ei olisi mitään merkitystä.

Tämän vuoksi Halla-ahon on erottava tai hänet on erotettettava hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.

Halla-ahon teon rinnastaminen jonkun muun, kuten perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen moitittavaan menettelyyn, ei voi vaikuttaa Halla-ahon rangaistuksen jälkiseuraamusten arviointiin.

Halla-aho on kaikella tavoin liian kokematon ja kaikilla tavalla" heikkon" sekä jotenkin suorastaan hintelä johtamaan mitään valiokuntaa, eikä ainakaan hallintovaliokuntaa, jossa muun muassa maahanmuuttokysymyksistä päätetään.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Obama saa kyllä arvostella USA:n korkeimman oikeuden ratkaisuja, etenkin kun ne ovat hänen politiikalleen epäedullisia. Minkälaista vallanjako-oppia sovelletaan USA:ssa?

Anonyymi kirjoitti...

Luulen, että tämä mölinä ei kauaa jatku. Vapaavuori ja kumppanit tajuavat, että jos keskustelu jatkuu, esille nostetaan myös muiden kansanedustajien rikokset (ja niitähän piisaa).

Eiköhän tämä keskustelu ole ainakin julkisuudessa käyty.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

USA:n Supreme Courtin jäsenet valitaan puoluepoliittisessa suhteessa ja se on puhdas perustuslakituomioistuin. Silloin presidentti saa arvostella tuomioistuimen ratkaisuja.
Huomattakoon, että Supreme Courtin tuomarit ovat silti kaikki todella korkeatasoisia tuomareita, heitä ei siis valita virkaan puolupoliittisilla ansoilla.

Jos Suomeen perustettaisiin perustuslakituomioistuin, mistä Luoja meitä varjelkoon, sen jäseniksi valittaisiin sumeilematta jäseniä puoluepoliittisilla perusteilla ja tuomarit olisivat tiettyjen puolueiden jäseniä, esim. entisiä oikeusministereitä, á la Johannes Koskinen ja Tuija Brax, tai näitä meidän nykyisiä ns. oikeusoppineita, siis vasemmistolaisesti suuntautuneita juristeja á la Kalle Tuori, Olli Mäenpää, Tuomas Ojanen, Matti Tolvanen jne.

Siis vielä kerran: Luoja meitä perustuslakituomioistuimen perustamiselta varjelkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Edustaako Halla-aho tosiaan yksin lainsäädäntövaltaa pelkän kansanedustajan asemansa perusteella?

Yleensä vastaajalla/syytetyllä ja tässä tapauksessa tuomitulla on oikeus puolustautua ja pitää saamaansa tuomiota vääränä, jopa sanoa se ääneen.

Nytkö kansanedustajan asema vie häneltä tämän jokaiselle kansalaiselle kuuluvan oikeuden?

Johan on!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Aika "persumainen" kommentti tuo viimeisen anonyymin vuodatus!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kuitenkin hyvä selkeyttää sitä, miltä osin yksittäisistä tuomioista saa keskustella. Lienee varsin suotavaa, että tyydytään yksittäistapauksessa siihen vallitsevan lain tulkintaan, jonka tuomioistuimet ovat kulloinkin tehneet. Mutta jos ennakkopäätöksillä selkiytetään oikeustila, niin kai sitä lainsäädäntövallan pitäisi voida halutessaan muuttaa?

Kai poliitikoillekin pitäisi olla sallittua etsiä päätöksistä sitä osaa, jolta osin päätöksillä katsotaan olevan ohjaavaa ja yhtenäistävää arvoa, ja josta ilmenee, mikä on oikeustila nyt on. Ja sitten harkita olisiko syytä lähteä lakien muutosta ajamaan, jos nykyisen lain mukaista oikeustilaa huonona pidetään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eduskunta saa toki muuttaa halutessaan KKO:n omaksuman tulkinnan mukaista oikeustilaa, se on selvää. Sama koskee yksityistä kansanedustajaa.

Mutta kokonaan eri asia on, jos poliitikko eli esim. yksittäinen kansanedustaja ryhtyy Johannes Koskisen ja nyt Jussi Halla-ahon tekemin tavoin moittimaan jotakin yksittäistä ratkaisua vääräksi ja purnaamaan ennakkopäätöstä vastaan. Halla-aho vieläpä omassa asiassaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Halla-ahon kommentointia voida puolustella nimenomaan sillä seikalla, että hän toimi omassa asiassaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Seuraavanlainen kommentti Halla-aholta olisi ollut korrekti:

- Olen pettynyt KKO:n tuomion. Katson edelleen, että en ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.

Saa siis kommentoida omaa tuomiotaan, mutta kun on kansanedustaja, kommentointi tulisi tehdä korrektisti, ettei kommentoijaa voitaisi syyttää oikeusjärjestyksen vähättelystä ja asettumisesta oikeusjärjestyksen yläpuolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Maallikon oikeustajusta nähden oli alun alkaenkin täysin käsittämätöntä, että Scriptan kaltaista tekstiä kirjoittanut ilmiselvä ksenofoobikko valitaan pukiksi kaalimaata vartioimaan eli hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.

Nyt kun tuomio on tullut, on tästä maahanmuuttajia rikollisiksi julistavasta herrasta itsestään kehkeytynytkin yllättäen lain ja järjestyksen vastustaja. Kaikki tämä tietenkin sananvapauden nimissä.

Kyllä tässä maallikon oikeustajua on koeteltu jo kauan.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Anonyymi:

"Ei tarvitse hävinneen vielä kuollutta esittää, koska EIT on mahdollisuus. Nähdäkseni sitä kautta löytyy kaksikin selvää syytä vapautukseen: 1) kansanryhmien eriarvoisuus...".

Tämä Halla-Ahon alkuperäinen argumentti on kummastuttanut minua.

Hänen ja monen kommentaattorin mukaan (suomalainen) pääkirjoittaja ei saisi kirjoittaa suomalaisten kansallisista ja geneettisistä piirteistä, jos halla-Aho ei saanut samanmuotoisessa lauseessa kirjoittaa somalien kansallisista ja geneettisiä piirteitä.

Eiväthän nämä ole mitenkään vertailukelpoisia.

Jos suomalainen kirjoittaa, että suomalaiset ovat geneettisesti juoopoja, ei kyse ole kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaan ns. terveestä itsekritiikistä. Samoin, jos somalit kirjoittavat, että somalit ovat ... no niin, tässä kohtaa on turvallisinta jättää ajatuksen kulku lukijan oivallettavaksi, koska en kuulu puhena olevaan etniseen ryhmään.

Jos taas somali kirjoittaa suomalaisten geneettisestä juoppoudesta, kyse saattaa olla kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, riippumatta siitä, pitääkö väite paikkansa tai ei. Sävy ja asiayhteys ratkaisevat.
Samoin, jos suomalainen kirjoittaa somaleista. Sävystä on Halla-Ahon tapauksessa ollut erilaisia näkemyksiä käräjä-, hovi- ja korkeimmassa oikeudessa, siksi ratkaisutkin ovat vaihdelleet riippuen siitä, onko kirjoitusta pidetty retorisena vai onko katsottu, että siinä on ensi sijassa haluttu näkyvyyttä itse väitteelle ja muu on ollut Potemkinin kulissia.

Mutta lähtökohta ja lopputoteama olivat Halla-Aholla väärät: ei ollut eikä tämän tuomion perusteella ole loogista vaatia tuomiota ao. pääkirjoittajalle eikä tuomio ole myöskään osoitus mistään kaksoisstandardista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo oli asiallinen ja hyvin perusteltu kommentti!

Hermiitti kirjoitti...

Kiitokset Jyrki Virolainen ajankohtaisesta blogistasi.

Kuitenkin esimerkiksi Jukka Kemppinen olisi laittanut Halla-ahon tuomioksi ehdollista vankeutta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu oli mielestäni aivan oikea, jos saan olla mukana tässä huutoäänestyksessä. Kemppisen kanssa olen eri mieltä, ettei kyseessä ollut niin törkeä teko, kun ei ole voitu osoittaa kai toteen, että Halla-ahon kirjoittelu olisi lisännyt konkreettista syrjintää ja ehkä viharikoksia maahanmuuttajia kohtaan, vaikka Breivikille Halla-aho olikin kirjoitusten valossa tuttu.

Anonyymi kirjoitti...

Kemppisen perustelu oli se, ettei hän pidä Hailla-ahosta! Millaisia tuomioitahan Kemppinen on aikanaan tuomarina antanut ja millaisin perusteluin? No, hän on toiminut aina vain kollegiossa esittelijänä tai hovioikeuden jäsenenä, ei koskaan alituomaina.

Anonyymi kirjoitti...

Se tässä ihmetyttää että esimerkiksi Pravdassa (tai ei oikeastaan ihmetytä) ei ole lainkaan tuotu esiin juuri tuota näkökulmaa, että ihminen tottakai saa sanoa, mitä mieltä on omasta tuomiostaan.

Ja siksi ei siis ihmetytä, että Pravda on ajat sitten luopunut tiedonvälityksestä. Tänäänkin lehdessä oli valtavasti palstatilaa Halla-ahon jutulle, mutta joukkoon ei ollut mahtunut lainkaan toisaalta-pohdintaa: kyse henkilöä itseään koskevasta jutusta, on oikeus sanoa mitä mieltä on, sanavalinnat eivät ehkä kovin tyylikkäitä.

Anonyymi kirjoitti...

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää tapausta ”erikoisena” (US)

Tässä lausunnossa kulminoituu päivystävien dosenttien lausuntojen ydin eli se, mitä tasoa nuo lausunnot edustavat.

Se, että päivystävä dosentti pitää tapausta "erikoisena", riittää lausunnon julkaisemiseen ja siitä revitään isoja otsikoita mediassa!

Skorpioni kirjoitti...

Sinänsä Halla-ahon tapaus osoittaa, että Eduskunnan tulisi muuttaa ja uudistaa menettelyään valiokuntien puheenjohtajamenettelyssä.

Nyt valiokuntapaikat määräytyvät Eduskunnassa puolueiden voimasuhteiden perusteella, mutta valiokunnan puheenjohtajasta päättää se asianomainen puolue joka puheenjohtajuuden "saa".

Tämä on väärä peruste valita valiokunnan puheenjohtaja.

Itse valiokuntien voimasuhdemenetelyn jakautumisessa ei tarvinne tehdä muutoksia. Sen sijaan Eduskunnan tulisi voida äänestää tai vaikkapa esim. puhemiesneuvoston päättää, kenestä tehdään kunkin valiokunnan puheenjohtaja eli nauttiiko puheenjohtaja eräällä tavalla eduskunnan jonkinlaista luottamusta edes/jo valintavaiheessa.

Tällä menetelyllä estettäisiin se, ettei esim. perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi voitaisi valita oikeuskansleriltä nuhteita saanutta kansanedustajaa eikä niin kuin nyt hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi Halla-ahon tapaista kansanedustajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän ihmetyttää, miksei Halla-aho ymmärtänyt hyökätä tuomion pohjalla olleiden lakien kimppuun ja jättää tuomion arvostelun vähemmälle.

Hän olisi voinut todeta tuomiosta vain, että on pettynyt tuomioon, muttei aio valittaa siitä. Sitten hän olisi voinut sanoa tuomion pohjalla olevan lainsäädännön olevan suomalaisten oikeustajun vastainen ja välittömän muutoksen tarpeessa. Lisäksi hän olisi voinut kertoa, jatkossa pyrkivänsä muuttamaan tuomion pohjalla olevia lakeja siten, että suomalaisten sananvapaus laajenee koskemaan kattavasti myös uskontojen ja vähemmistöryhmien arvostelua. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Halla-aho näyttää marttyyrilta ja keskustelu asiasta kääntyy sananvapauteen, joka on läpikotaisin hyvä asia. Mitä pahaa voi olla sananvapauden puolustamisessa?

Parhaimmassa tapauksessa tällaisen kommentin jälkeen ilta-sanomat olisi tehnyt nettikyselyn asiasta. Kyselyn mukaan 57% suomalaisista kannattaa laajempaa sananvapautta uskontojen ja vähemmistöjen arvostelussa(Joku foorumi vähän masinoin...). Olisi Toveri Halla-aholle rapissut poliittisia pisteitä taivaan täydeltä.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos suomalainen kirjoittaa, että suomalaiset ovat geneettisesti juoopoja, ei kyse ole kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaan ns. terveestä itsekritiikistä."

Tämä kyllä ontuu pahasti.

Ensinnäkin, jos viittaat Kalevan pääkirjoitukseen, niin ko. kirjoituksessa ei taidettu kirjoittaa "meistä suomalaisista" vaan yleensäkin suomalaisista. Pääkirjoituksen yhteydessä ei myöskään mainita kirjoittajan henkilöllisyyttä, joten minkäänlaista itsekritiikkiä Kalevan pääkirjoituksesta on vaikea löytää.

Ja yleisemmin. Voiko kiihottaminen kansanryhmää vastaan muutenkaan olla kiinni kirjoittajan taustasta tai viiteryhmästä. Jos Hitler osoittautuisi taustaltaan juutalaiseksi, niin muuttuisivatko hänen juutalaisia koskevat negatiiviset ulostulonsa taianomaisesti terveeksi itsekritiikiksi.

Voisi myös kuvitella, että ihmisryhmän demonisointi on jopa huomattavasti tehokkaampaa, jos sen tekee joku, joka kuuluu kyseiseen ihmisryhmään. Se kun tuo mukavasti uskottavuutta heikomminkin argumentoidulle mustamaalaukselle.

Johannes kirjoitti...

Milläs vaalikaudella tämä Johannes Koskisen tapaus sattui?

Ei kuitenkaan tällä vaalikaudella, jolla Persut tulivat rymisten eduskuntaan luvaten kitkeä sieltä kaikenmaailman rötösherrat ja korruptiot pois.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos suomalainen kirjoittaa, että suomalaiset ovat geneettisesti juoopoja, ei kyse ole kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, vaan ns. terveestä itsekritiikistä. Samoin, jos somalit kirjoittavat, että somalit ovat ... no niin, tässä kohtaa on turvallisinta jättää ajatuksen kulku lukijan oivallettavaksi, koska en kuulu puhena olevaan etniseen ryhmään."

Etteikö muista saisi sanoa vaan vain omista? Onpas rasistinen tulkinta!
(Jos se, mitä saa sanoa, määräytyy rodun perusteella, niin se on kyllä ihan määritelmän mukaisesti rasismia.)

Anonyymi kirjoitti...

Minusta Halla-Ahon kommentissa ongelmallista on se, että se nimenomaisesti EI arvostele yhtä tuomiota vaan koko KKO:n asemaa. Tuomion kutsuminen "muutaman ihmisen mielipiteeksi" pätisi nimittäin ihan yhtä hyvin ihan mihin tahansa KKO:n päätökseen.

KKO:n päätökset eivät nimenomaisesti ole muutaman ihmisen mielipiteitä vaan ne ovat lainkäytön näkökulmasta oikeuslaitoksen viimeinen sana. Se, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei kykene näkemään KKO:ta minään muuna kuin kuin jonkunlaisena mielipidepaneelina kertoo, että kyseinen henkilö ei joko ymmärrä tai välitä perustuslain perustana olevasta vallanjaosta. Kuinka tällainen henkilö kykenee edes hoitamaan tuota tehtävää, joka pitkälti perustuu tuohon jakoon?

Itsekään en ole täysin tyytyväinen tuohon KKO:n tuomioon. Mutta se ei todellakaan tee siitä muutaman ihmisen mielipidettä vaan voimassa olevan lainkäytön ohjeen.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs mies on Jarmo Littunen?

Anonyymi kirjoitti...

"Se, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei kykene näkemään KKO:ta minään muuna kuin kuin jonkunlaisena mielipidepaneelina kertoo, että kyseinen henkilö ei joko ymmärrä tai välitä perustuslain perustana olevasta vallanjaosta."

Arvovalta ansaitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen Neuvostotasavallassa tasa-arvo toteutuu siten, että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Virolaisen kommentti osuu naulan kantaan Koskisen tapauksen osalta.

Kunnallisvaalien lähtölaukaus on ammuttu!

Anonyymi kirjoitti...

(lainaus Jussi Halla-ahon tiedotteesta 13.6)

”--On totta, että oikeuslaitoksen nauttima arvovalta on tärkeä asia oikeusvaltiossa. Oikeuslaitoksen on kuitenkin itse ansaittava arvostuksensa tekemällä johdonmukaisia ja yleistä oikeustajua vastaavia ratkaisuja”.

Halla-aho sanonut Scripta-blogissaan olevansa mies, joka ei kunnioita ketään ilman yksilöllisiä perusteluja. Ajatus, että meidän tulisi suhtautua kaikkiin ihmisiin kunnioittavasti on hänestä typerä. Kunnioitus on siis asia, joka tulee ansaita teoilla. Vaimoaankaan hän ei kuulemma kunnioita siksi, että tämä on "nainen", vaan siksi ”että hän on kantanut ja synnyttänyt kaikki lapsemme erittäin suurella tyylillä, järkähtämättä, rutisematta ja sätkyilemättä, vähäeleisesti, uhoamatta ja ilman marttyyrielkeitä. Hän on ymmärtänyt, että vaikka odottaminen on raskasta ja synnyttäminen sattuu, näin lapset on aina tuotettu, ja nainen on rakennettu kestämään se”. Tätä taustaa vasten Halla-ahon retorinen möläytys KKO:n asiassa tekee siitä ymmärrettävän, joskaan ei hyväksyttävän.

On lienee itsestään selvää, että tuomioistuinten tuomitsemat rangaistukset ja varsinkin lainsäädäntötyö ei saa olla ristiriidassa yleisen oikeustajun kanssa. Ongelmallisempi asia on kuitenkin se, kuka tätä ”kansan” oikeustajua tulkitsee. Äänekkäimmät arvostelijatko?

Anonyymi kirjoitti...

”--Vähän ihmetyttää, miksei Halla-aho ymmärtänyt hyökätä tuomion pohjalla olleiden lakien kimppuun ja jättää tuomion arvostelun vähemmälle”.

Aihetta sivuttiin James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen ”Olen kiihottunut” -blogikirjoituksessa. Neiti Erosen mielestä lakialoitteiden tekeminen tässä tapauksessa olisi lähinnä ”paskan heittämistä tuulettimeen”. Että sillälailla!

Maalari karkaa maailmalle kirjoitti...

Miten se nyt sitten on jatkossa, onko jonkin ihmisryhmän pitäminen sosiaalipummiuteen taipuvaisena jatkossa rikollista jo ajatustasolla vai muuttuuko se rikokseksi vasta silloin kun ajatuksensa kehtaa kuiskata jollekulle?

Anonyymi kirjoitti...

Maalarille ohjeistusta: VKSV:n työryhmän mietintö "Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä".

Anonyymi kirjoitti...

Onko Niinistöllä mahdollisuus armahtaa Halla-aho kuten Kekkonen teki Salamalle?

jaakoppi kirjoitti...

TAsavallan Presidentti Halosen suurin "rikos" vallan kolmijaon murtamisessa oli tietenkin 14.9.2002 Lauantaiseurassa,missä hän kymäverisesti syyllisti Alpo Rusin vakoilusta. Kuten tiedämme Alpo Ru´si ole vakoillut eikäkoskaan mistään sellaisesta edes syytetty. Sen sijaan helsingin Hovioikeuden 22.10.2009 vahvistaman tuomion mukaan Supo aiheutti huolimattomuudella vuodon,jonka seurauksena mediassa luotiin kuvaa Alpo Rusista Stasin vakoilijana.Halonen ei valittanut vuotoa vaan sanoi, että etukäteen on sovittava sitten julkisuudesta,kuten tässä tapauksessa.Eli: hän tiesi että vuodosta oli sovittu etukäteen.Jos näin oli,syyllistyikö HHO:n tuomion valossa Halonen Alpo Rusin perusoikeuskien loukkaamiseen?Ex ministeri Koskinen(sd) siihen on jo HHO:n tuomiolla syyllistynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni Halla-ahon oikeudenkäynnissä olisi pitänyt "jäävätä" hallituksen esitys HE317/2010, joka oli osin Mika Illmanin kirjoittama. Korkeimman oikeuden olisi luullut ymmärtävän, ettei tuomiota pitäisi perustaa Illmanin näkemyksiin, koska Halla-ahon kirjoituksen otsikkokin oli Muutama täky Illmanin Mikalle. Nyt Illmanin Mikan kirjoittama "asiantuntijalausunto" kuitenkin hyväksyttiin tuomion perusteeksi ja tuli vaikutelma, ettei Halla-aho saanut puolueetonta oikeudenkäyntiä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä! Hallituksen esityksen takana ovat hallitus ja oikeusministeriö, ei yksittäinen lakiehdotukseen valmisteluun osallistunut virkamies.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusministeriön nimeämä työryhmä teki mietinnön rasistisista rikoksista. http://www.om.fi/1247668342834

Mika Illman oli yksi työryhmän viidestä jäsenestä.
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanojenHistoriaSelailu.asp?h_iId=15492

Korkeimman oikeuden Halla-ahon tuomiossa viittaama kohta HE 317/2010 sivulla 42 on sanasta sanaan kopioitu Rasistiset rikokset -työryhmän mietinnöstä sivulta 51. Lauseen takana ei siis ole hallitus tai oikeusministeriö, vaan ne ovat olleet asiassa pelkästään kumileimasimia.

Työryhmän jäsenenä Mika Illmanilla ei ole ollut pienintäkään ongelmaa ujuttaa lain perusteluihin Halla-ahon täkyjä. Uskotko, että aivan sattumalta molemmat Halla-ahon somaleita koskevat kyseenalaiset lausahdukset loisimisesta ja rikollisuudesta mainittiin erikseen esimerkkeinä laittomista lauseista?

Maallikolle näyttää aivan selvältä, ettei Halla-ahon Illmanille kirjoittamien täkyjen jälkeen pitäisi tuomion perusteissa hyväksyä Illmanin kirjoituksia. Samaan tuomioon olisi voinut päätyä ilman Illmanin näkemyksien huomiointia. Omituista, jos professoristasoinen mies ei näe tässä ongelmaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vielä kerran tuolle helevetin kovakalloiselle maallikolle:

KKO:lla ei ole ollut minkäänlaista estettä viitata ko. HE:een. HE tai OM:n ehdotus ei ole pelkästään Illmanin ajatusta, vaan sen on hyväksynyt OM ja sitten hallitus.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta sellainen väitetyn rikoksen tekemisen jälkeen valmistunut mietintö jonka on hyväksynyt oikeusministeriö ja hallitus, on sopimatonta toimeenpanovallan tekemää vaikuttamista tuomioistuimessa käytävään oikeusprosessiin.
Peräänkuulutan tässä vallan kolmijako-oppia: ei ole lainvalmistelijatahon eikä toimeenpanovallan asia syöttää tuomioistuimiin käsitystään jo tapahtuneesta teosta.