torstai 22. elokuuta 2013

762. Räyhägeenin syytä?

Ääni on Paavon ääni, mutta kynnet ovat...mistä lie...

1Päivän tiedeuutinen tulee Kuopiosta, tarkemmin sanottuna Niuvanniemen sairaalasta, jossa on parhaillaan menossa kymmenes pohjoismaisten oikeuspsykiatrian asiantuntijoiden konferenssi. Kolmipäiväinen symposiumi on kerännyt Kuopioon noin 130 psykiatrian ja oikeuspsykiatrian alalla työskentelevää lääkäriä, psykologia ja hoitajaa.

2. Amerikkalainen professori David Goldman on kertonut Savon Sanomille, että suomalaisilla on impulsiiviseen käyttäytymiseen altistava geenin osa, jota ei löydy mistään muusta kansasta. Geenin osa havaittiin joka viidennellä 100 000 tutkitusta suomalaisesta. Kantajilla on kohonnut väkivaltaisen käyttäytymisen riski etenkin alkoholin käytön yhteydessä.

– Tietenkään kaikki geenin osan kantajat eivät käyttäydy väkivaltaisesti, vaan perinnöllisen riskin lisäksi tarvitaan aina ympäristön altistusta, muistuttaa professori Goldman.

3. Goldmanin tutkimuksissa havaittiin, että geenin osan ja testosteronin yhdistelmä ennustaa impulsiivista käytöstä varsinkin miehillä. Rikollisilla geenin osa on yleinen: esimerkiksi kaksoismurhan tekijöillä geenipätkä ilmeni poikkeuksetta. Valtaosa geenin osan kantajista on kuitenkin käytökseltään ja älykkyydeltään normaaleja.

4. Selittäisikö tämä ns. räyhägeeni osaltaan esimerkiksi urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen viimeaikaista käyttäytymistä? Muistiimme on varmaan ikuisiksi ajoiksi syöpynyt viime sunnuntai, jolloin Paavo Arhinmäki, "Paavo of Finland", ikuistettiin Moskovan MM-kisojen kutsuvieraskatsomossa heiluttelemassa Suomen lipun keran sateenkaarilippua. Paavon käytöstä on yhtäältä ymmärretty, mutta toisaalta on kauhisteltu ministerismiehen naiivin räyhäkästä käytöstä, kun tiedämme, miten nuivasti Venäjän valtio ja presidentti Putin suhtautuvat kaikkinaisen homopropagandan levittämiseen.

5. Paavon räyhääminen ei ole kuitenkaan rajoittunut vain Moskovan kisakatsomoon, vaan hän jatkoi samaa tyyliä vasemmistoliiton kansanedustajien kesäkokouksessa Porissa. Siellä ministeri tuomitsi kovin sanoin työantajien ja teollisuuden edusmiesten vaatimukset palkkojen jäädyttämisestä ynnä muusta sellaisesta.

6. Kulttuurin alallakin Paavo on osoittanut räyhäkkyytensä. Gloria-lehdelle antamasssaan haastatelussa hän lyttäsi pari päivää sitten räppäri Cheekin ja muiden samantyylisten artistien musiikin totemalla ykskantaan, että  "nämä cheekit ovat hirveää sontaa". Cheekin manageri on tänään kuitannut Paavon puheet toteamlla, että "kainelaisia juntteja sitä onkin korkeissa viroissa".

7. Tänään Paavo on ehtinyt räyhätä Suomen Olympiakomitealle, jonka puheen johtaja Risto Nieminen ilmoitti eilen, että suomalaiset urheilijat eivät saa ensi talven Sotshin talvikisoissa käyttää sateenkaarikynsiä. Olympiakomitean linjauksen mukaan suomalianen urheilija, joka maalaa kyntensä sateenkaaren värein Sotshin olympialaisissa, voidaan sulkea pois kisoista. Paavo Arhinmäki vetoaa nyt siihen, että "olympiarenkaissakin taitaa olla sateenkaaren värit".

8. Jos Paavo pysyy linjallaan, niin kohta näemme tv:n vaalikeskusteluissa urheiluministerin ja puolueensa puheenjohtajan, jonka kynnet on maalattu sateenkaariväreillä! Jutta Urpilaisen kynsien näyttämistä tv-kuvissa pidettiin arkipäivän seksisminä. MInä sitten Paavo A:n sateenkaarikynsien näyttämistä voitaisiin pitää?

9. Suomalaisilla on todella mielenkiintoinen syksy edessä, jos Paavo jatkaa omaksumallaan räyhälinjalla. Pysyykö vasemmistoliitto edes hallituksessa? Tästä saadaan esimakua hallituksen ensi viikolla pidettävän budjettiriihestä, josta on ennustettu sangen eripuraista. Toisaalta muistamme miten halukkaasti Paavo pyrki Jyrki Kataisen ja kokoomuksen johtamaan sateenk... siis sixpack-hallitukseen ja nimenomaan sen urheilu- ja kulttuuriminsteriksi. Tuskinpa Paavo porukoineen kovin helposti lähtee halltuksesta omasta aloitteestaan, vaan ilmeisesti hänelle on näytettävä ovea, jollei muu auta. 

Toisaalla Porissa:

10. Tietynlaista räyhämentaliteettia näyttäisi esiintyvän myös Ulvilan murhajutun oikeudenkäynnissä - missäpä muualla kuin Porissa! Jutun pääsyyttäjä näyttää ottaneen erityistehtäväkseen Anneli Auerin henkisen selkärangan murtamisyrityksen. Lehtitietojen mukaan syyttäjä tivasi koko eilisen istunpäivän Annelilta, miksi tämä ei itkenyt jouduttuaan murhan jälkeen sairasvuoteelle, vaan esiintyi oudon rauhallisesti. Syyttäjä katsoi, että eihän Annelilla voi olla puhtaita jauhoja pussisssan, kun hän ei vuodattanut yhtä ainoata kyyneltä saatuaan tietää miehensä tulleen murhatuksi. Toiseksi syyttäjä vetosi videoituun "kuuulusteluun", jossa poliisi selkeästi johdattelee Annelia "tunnustamaan" Jukka Lahden murhan.

11. Tänään Annelin seitsemän vuoden takaisen käytöksen ihmettely on jatkunut Porin oikeustalolla. Nyt jutun poliisitutkijat on kutsuttu miehissä kertomaan tumareille - lue mediaelle - miten he olivat olleet kummissaan Annelin rauhallisesta käyttäytymisestä esitutkinnan alettua. 

11. Kovin heppoisilta tuntuvat syyttäjien todisteet edelleen olevan, jos tässä uusintakäsittelyssäkin on nähty aiheelliseksi kovistella syytettyä seikoista, jotka oikeus on jo ensimmäisellä kierroksella todennut merkityksettömiksi. Vaasan hovioikeus ei pitänyt Anneli Auerin "tunnustusta" vapaaehtoisena. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen myöhemmin antaman Salduz-tuomion jälkeen on selvää, ettei kyseisellä tunnustuksella ole minkäänlaista merkitystä syytettä tukevana todisteena myöskään siksi, ettei Auerin puolustajalle varattu tilaisuutta olla kuulustelussa mukana. Tunnustusta ei tulisi edes hyväksyä todisteeksi.

12. Tästä huolimatta syyttäjistö vetoaa mainittuuen tunnustukseen ja ihjmettelee sitä, miksi Anneli ei itkenyt! Käräjäoikeuden puheenjohtajan tulisi ottaa käsittelyssä ja prosessinjohdossa jämäkämpi ote ja torjua sellaisten todisteiden esittäminen, jotka ovat täysin asiaan vaikuttamattomia tai joita ei lian mukaan edes voida ottaa todisteina huomioon. 

13. Syyttäjistön tunnari Porin oikeustalolla:

Saat naisen kyyneliin, se helppoa on, 
saat naisen kyyneliin, kun väität vain 
pomps



46 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yhdessä asiassa Paavo on toki oikeassa: Kyllä nämä kaikenkarvaiset "cheekit" ovat täyttä sontaa!

Anonyymi kirjoitti...

Paavoista on moneksi! Herännäisyysjohtaja Paavo Ruotsalaista (1777-1852) pidettiin aikanaan kylähulluna ja taisi saada kutsumanimen Räyhä-Paavo.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko syyttäjä hakenut kuulustelulinjalle esikuvaa Alber Camus'n teoksesta Sivullinen? Siinä myös nimenomaan oikeudenkäynnissä ihmeteltiin sitä, ettei syytetty ollut edes itkenyt oman äitinsä hautajaisissa! Timo Harakan 10 kirjaa rikoksesta äsken kivasti keskusteli teemasta.

Blogistin Salduz-pointti osuus ja uppoaa, on ihan täsmälleen juuri kuten JV toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoittaa: "Tästä huolimatta syyttäjistö vetoaa mainittuuen tunnustukseen ja ihjmettelee sitä, miksi Anneli ei itkenyt! Käräjäoikeuden puheenjohtajan tulisi ottaa käsittelyssä ja prosessinjohdossa jämäkämpi ote ja torjua sellaisten todisteiden esittäminen, jotka ovat täysin asiaan vaikuttamattomia tai joita ei lian mukaan edes voida ottaa todisteina huomioon."

Tarkkaan ottaen syyttäjällä ei ole oikeutta vedota todisteeseen, jonka hän tietää tai ainakin kohtuudella pitäisi tietää lainvastaisesti hankituksi. Tältä osin tosin nykyinen EIT tuomari on todennut, ettei syyttäjiltä voida kohtuuttomasti vaatia.

Anonyymi kirjoitti...

Arhinmäki MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa: "Olympiarenkaissakin taitaa olla sateenkaaren värit”. Näinkö heikko tietämys ministerillä on sateenkaaren väreistä? Eikö ministeri tiedä, että tavallisessa sateenkaaressa värit ovat aina samassa järjestyksessä eli uloimpana punainen, jota seuraa oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja viimeisenä violetti.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä Auerin jutun Syyttäjää ja Sateenkaari Paavoa yhdistää,se että molemmat on täysimittaisesti epäonnistuneet syyttäjän ja Paavon uskottavuus ja kyky hoitaa tehtäviään on nähty.
Maajoukkue sopiii tila-autoon ja urheilujohtajia on lentokone pullollaan onkin syytä kääntää puheenaihe kynsien pureskelun sijaan muuhun,
Molemmissa tapauksissa on verovaroja poltettu tyhjään, syyttäjä lähes kahden olympiadin verran, urheilujohtajat ja ministeriö on täydellsesti epäonnistunut.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Paavo Arhinmäellä on myös lempeämpi puoli, hän haluaisi antaa anteeksi Kreikan ensimmäisen tukipaketin Kreikalle asettamat velvoitteet.

Ihme ogranisaatio tuo Kansainvälinen Olympiakomitea. Se voi sääntöjensä kieltämän poliittisen kannanoton perusteella sulkea urheilijan pois olympiakisoista, jos tämä käyttää YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, kaiken maailman ihmisoikeusssopimusten ja olympialiikkeeseen kuuluvien maiden enemmistön perustuslain takaamaa sananvapautta. Eikä päätöksestä voi valittaa.

Niin, ja Paavo Ruotsalaisen lempinimi oli Löyhkä-Paavo, ei Räyhä-.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nimike "Räyhä-Paavo" on siis vapaasti käytettävissä, jos Ruotsalaisen Paavo olikin Löyhkä-Paavo.

Kv. Olympialiike tai -komitea haluaa ilmeisesti välttää ko. kiellolla kaikenlaista politikointia itse kisoissa ja kisapaikoilla. Toki kukin maa voi harkita vapaasti, haluaako se kenties boikotoida esim. tulevia Sotshin kisosa järjestäjämaan ihmisoikeustilanteen vuoksi tai jostakin muusta syystä.

Varmaankin Paavo Arhinmäki maan urheiluministerinätulee lähikuukaisina ajamaan kiivaasti sitä, että Suomen pitää boikotoida Sotshin kisoja Venäjän "homotilanteen" takia!

Paavon kanta, jonka mukaan Suomen ja muiden maiden tulisi antaa Kreikalle anteeksi ensimmäisen tukipaketin velvoitteet, on varmaankin peräisin Juha Sipilältä! Ei Paavo urheiluministerinä ole voinut tuollaista ideaa - jonka muuten kaikki muut ministerit näyttävät jo ampuneen alas - keksiä ihan ite eli omasta päästään!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ulvila-prosessissa tänään:

-Poliisikoirapartiolla uutta tietoa Ulvilan surmayöstä!

Todellakin, tietohan on toki "uutta", kun surmasta ja poliisikoirapartion paikalla käynnistä on kulunut vasta seitsemän (7) vuotta!

Poliisi ottaa kontolleen nyt myös paikalta löydetyn jalanjäljen! Aiemmin poliisi on "tunnustanut", että surmahalosta löytynyt dna kuluu poliisille. Konstaapelille, joka ei "jostakin syystä" ole halunnut aikaisemmin - seitsemään vuoteen - antaa dna:taan ao. frekisteriin.

Näin ystävälliset poliisimiehet auttavat tovereitaan pahassa pulassa, jotta tuo "karmea akka" saataisiin tuomituksi!

Kuuluvatkohan jalanjälki ja halon dna yhdelle ja samalle pollarille?

Liikkeellä on ollut siinä tapauksessa todellinen hutilus. Mutta ei hätää, Mikko Paatero nimennee hänet vuoden tai kenties vuosikymmenen jepariksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jopa professori Matti Tolvanen - entinen syyttäjä itsekin - kummastelee syyttäjä Valkaman menettelyä ja "kyynelväitteitä." Tolvanen pitää syyttäjän menettelyä jopa epäasiallisena
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/61703-missa-kyyneleet-oli-liikaa-professori-arvostelee-ulvilan-syyttajaa

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lisää kummallisuuksia tämänpäiväisestä Ulvila-jutun istunnosta:

- Syyttäjän todistajana kuultu "nuori poliisi" kiinitti huomiota rikospaikalla Annelin puhtaisiin käsiin, kerrotaan verkkolehdessä.

Niin, ko. poliisimies oli nuori poliiismies v. 2006, mutta nyt hän on vanhentunut ja edennyt urallaan ja on "vanhempi konstaapeli. Jos juttua veivataan tätä menoa vielä muutama vuosi, niin ko. todistaja saattaa päätyä todistajaksi kenties komisariona!

Ko. nuori poliisi meni ensimmäisenä rikospaikalle ja Anneli oli häntä vastassa. Poliisimme ei ikävä kyllä hoksannut ottaa valokuvaa Annelin käsistä. Miksi hän muistaisi vasta nyt - seitsemän vuoden kuluttua - että Annelin kädet olivat puhtaat?

Ko. poliisimies kertoo havainneensa myös keittiön väliovessa "pisaroita" murhayönä. Ilmeisesti kyse oli veripisaroista? Mutta niistäkään ko. konstaapeli ei ottanut kuvaa!

Poliisimiehen todistuksen näyttöarvo lienee olematonta luokkaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Syyttäjän todistajana kuultiin tänään Ulvila-jutussa myös Hgin poliisilaitoksen verijälkitutkijaa, jonka mukaan murhatalon rikotussa terassinovessa näkyvät veritahrat olisivat "täysin väärässä paikassa".

Todistaja oli ilmeisesti asiantuntijan ominaisuudessa mukana vuonna 2011 suoritetussa rekonstruktiossa, josta kuvatussa videossa rekonstruktioon osallistuneet poliisit pantiin kulkemaan rikotun oven läpi. Todistajan mukaan yksikään kokeeseen osallistuneista poliiseista ei tarttunut siihen kohtaan oven karmia, josta ko. verijäljet löydetiin. Todistajan mukaan näin siksi, että verijälkien kohdassa on "iso lasinsirpale". Tästä todistaja päätteli, että verijäljet on aiheutettu esim. verisillä näppylähansikkailla tarkoituksena lavastaa tekeo näyttämään aidolta.

Mitenkähän tämänkin todisteen näyttöarvon kanssa kuitenkin on? Rekonstruktioon osallistuneet poliiisimiehet ovat nimittäin varmuudella tienneet - he ovat voineet suorastaan itse nähdä - missä mainitut verijäljet oven karmissa sijaitsevat. Näin ollen he ovat tietenkin tarkoituksella välttäneet tarttumasta juuri mainittuun kohtaan, sellainen johtopäätös on ainakin varsin todennäköinen vaihtoehto.

Sen sijaan murhamies, jolla on ollut helvetinmoinen kiire päästä ulos talosta, ei ole ehtinyt mitenkään katsoa, mihin kohtaan hän tarttuu rikotun oven läpi poistuessaan eivätkä lasinsirpeleet ole estänneet häntä tarttumasta ko. kohtaan.

Mutta tämä vaihtoehtoinen selotys verijälkien sijainnille näyttää - ainakin lehtiselostuksen mukaan - ko. todistajalta tyystin uonohtuneen.

Todistajan kertomus vaikuttaa muutenkin hieman asenteelliselta. Hän väittää mm., että aiemmin mainitujen verijälkien ko. sijainti ei ole tullut missään vaiheessa esille, ei käräjäoikeudessa eikä hovoikeudessa. "Kellään poliisilla, jotka tätä suorittavat, ei voi olla olla ollut missään vaiheessa käsitystä, mistä tässä on kysymys", laukoo todistaja.

Hm, vaikuttaa kovin varmalta, sanoisin epäillyttävän varmalta, todistajankertomukselta. Luultavasti puolustuksella on melko helppo työ osoittaa todisteen näyttöarvo vähäiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Edellisessä käräjäoikeuskäsittelyssä kuultiin todistajana naiskonstaapelia, joka kertoi laskeneensa eri puolilla huushollia olevien tyhjien ketsuppipullojen lukumäärän. Tuo lukumäärä oli tuolloin 12. Itse odotan mielenkiinnolla, onko muistivirhe tuplannut pullot. Todistuteemana taisi olla vastaajan huolimaton luonne, joka korreloi tekijäalttiuteen henkirikoksisssa.

Mielestäni syyttäjät toimivat samoin muissakin jutuissa. Rakennetaan mielikuvia ja suorastaan mustamaalataan vastaajaa, vaikka pitäisi keskittyä oikeustosiseikkojen osoittamaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Edellä mainittu, syyttäjän todistajana oikeudessa kuultu verijälkitutkija, on lehtitietojen mukaan käyttäytynyt hiemn oudosti julistaessaan, että Anneli Auer valehtele.

Ko. rikosylikonstaapeli esitteli oikeudelle myös poliisin toista rekonstruktiota, jossa yritettiin mallintaa, miten Jukka Lahden verta on päätynyt Anneli Auerin päällä olleeseen punaiseen t-paitaan.

Rekonstruktion johtopäätöksenä rikosylikonstaapeli esitti johtopäätöksen: veri ei päätynyt Auerin paitaan ainakaan niin, että hän kosketti jo kuolleen miehensä veristä olkapäätä sormillaan ja verisillä käsillä paitaansa.

- Anneli Auer valehtelee tästä asiasta, julisti rikosylikonstaapeli. Hänen mukaansa veripisarat paidassa olivat niin pieniä, ettei sellaisia voi sormin saada aikaan.

Aikamoista kielenkäyttöä todistajalta, jonka objektiivisuuden puolustus on lehtitiedon mukaan muutenkin riitauttanut.

Anonyymi kirjoitti...

Voi tätä jauhamisen jatkumista!
Vaikka Sokea Reettakin sen tietää ja Pihtiputaan Mummo kanssa, että Auer ukkonsa tappoi, niin täällä jahnataan samaa uudestaan ja uudestaan.
Minäpä tiedän: se johtuu siitä että poliisi ja Suomen oikeuslaitos Eivät Voi olla koskaan eikä missään oikeassa.
Totta helkutissa Satakunnan poliisi painii samassa sarjassa kuin Tukholman Palme-murhan tutkijat, samanlaisia tunareita. Mutta itse tapahtuma on selvä, aamen ja plottis!

Anonyymi kirjoitti...

Asianajaja käyttäytyessään syyttäjä Jarmo Valkaman tavoin saisi nuhtelut puheenjohtajalta ja varoituksen asianajajaliitolta. Valtakunnansyttäjäkin voisi jo hiukan kiinnittää huomiota tähän touhuun, eikä sallia Ulvilan jutun syttäjien mesoa kuin siat vatukossa.

Anonyymi kirjoitti...

Se tästä vielä puuttuisi, että oikeudenkäynnit ratkeaisivat sen mukaan, mitä sokeat reetat ja pihtiputaan mummot asioista "tietävät". Tosin syyttäjien näyttö tuntuu olevan hyvinkin verrattavissa mainittuihin tietolähteisiin.

Anonyymi ylempänä sen sijaan osui asian ytimeen: syyttäjillä ei ole kunnollista näyttöä, joten he pyrkivät syytettyä mustamaalaamalla vaikuttamaan käräjäoikeuteen.

Ala-arvoista toimintaa. Syytetyn avustajan puheenjohtaja olisi varmasti vastaavassa tilanteessa jo kauan sitten vaientanut.

Anonyymi kirjoitti...

"Tänään torstaina yksi rikospaikalla olleista poliiseista kertoi, kuinka poliisin tutkijat olivat nostaneet terassituolin rikotun ikkunan läpi sisälle ja hajottivat samalla lisää ikkunalasia."

Tällaisia kömmähdyksiä tutkinta näyttää olevan pullollaan. On se ollut melkoinen farssi, tämä esitutkinta! Nyt sitten syyttäjät ovat - tällä "toisella kierroksella" - kutsuneet oikeuteen runsaasti "toveripoliiseja" ikään kuin "asiantuntijoina", joiden tehtävänä olisi yrittää selittää surkean esittkinnan sotkuja ja puolustella tutkijoiden surkeaa ammattitaidottomuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan käsittely johto kunnolla oikeuden käsissä? Tänään Iltalehden toimittaja kertoo, miten puheenjohtajana toimnut lamanni katselutti oikeudessa onnettoman laatuisia poliisin videoita mm. Auerin kuulustelusta, mistä Auerin puheesta ei saanut mitään selvää!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Syyttäjän todistajana kuultu surmatalon naapuri kertoi oikeudessa ihmetelleensä valoja surmatalossa keskellä yötä. Puolustuksen kysymykseen, miten todistaja voi olla varma. että hän teki havaintonsa juuri surmayönä, todistaja ei osannut vastata. Puolustuksen samasta asiasta kuulema toinen todistaja puolestaan kertoi, ettei hän ollut havainnut surmatalossa valoja ko. yönä.

Tällaista tämä on! Jonninjoutavaa "todistelua" eli oikeastaan jutustelua seikoista, joilla ei tuntuisi olevan minkäänlaista merkitystä syytettä tukevana näyttönä.

Anonyymi kirjoitti...

Iltalehtikin mainitsee oikeudenkäyntiä jo farssiksi.

Eipä ole kunniaksi Suomen oikeuslaitokselle tällainen. Syyttäjälaitoksesta puhumattakaan.

Outoon valoon alkaa joutua myös KKO. Sen perusteella mitä tähän mennessä on esiin tullut, palauttaminen alas on tehty melkoisten huuhaa-todisteiden perusteella.

Puheenjohtajalla lienee kuitenkin valta keskeyttää ja estää huuhaa -todisteiden esittäminen, mitä valtaa hän varovasti videotallenteen kohdalla onneksi näyttää käyttäneenkin.

Ei liene puheenjohtajan toimivallan ulkopuolella pitää pieni puhuttelu syyttäjille ja kehottaa esittämään tästä eteenpäin vain sellaisia todisteita, jotka jotenkin liittyvät asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tapauksessa rikospaikkahutkinta tuntuu olevan samaa tasoa kuin erään entisen koulukaverin hutkinta kuulemassani murtotutkinnassa:

Konstaapeli työntää kätensä rikotusta oven ikkunasta sisälle ja paljain käsin tarttuen ovenkahvasta avaa sen, todeten: "Näin se/ne on tulleet sisälle."

Unohtui vain ensin hutkia, onko siinä kahvassa mahdollisesti murtohenkilön jälkiä. :D

Nykyisin on jo kuulemma komissaaritasoa. :D :D

Anonyymi kirjoitti...

"Poliisi ottaa kontolleen nyt myös paikalta löydetyn jalanjäljen! Aiemmin poliisi on "tunnustanut", että surmahalosta löytynyt dna kuluu poliisille. Konstaapelille, joka ei "jostakin syystä" ole halunnut aikaisemmin - seitsemään vuoteen - antaa dna:taan ao. frekisteriin."

Sikäli kun olen ymmärtänyt, poliisi keräsi kyllä DNA:t Ulvilassa tutkintaan osallistuneilta poliiseilta, samoin aika monelta sadalta muultakin. Mutta tuo DNA oli kai peräisin KRP:stä, mahdollisesti henkilöltä, joka ei ole Ulvilan talossa koskaan käynytkään. DNA-jäljen saamiseksi kappaleeseen riittää se, että halko on joskus ollut jossain tilassa, jossa joku on vaikkapa aivastanut. Labrakursseilta (ei rikosalalta vaan muualta) muistan itsekin sen, että epäpuhtauksia sai tosi helposti kyllä labratuloksiin vaikuttamaan mukaan. DNA:n saaminen kappaleeseen edellyttää käytännössä vain sitä, että joku on metrien säteellä siitä, ja hengittelee ilmaan sisään ja ulos, puhuu tai tekee jotain muuta, minkä seurauksena ilmassa lentelee pieniä pisaroita, joissa tuppaa olemaan DNA:ta.

Jos DNA on tullut esim. KRP:n tiloissa, niin ei ole ihme, jos DNA:ta vastaavaa henkilöä ei ole osattu löytää. Eihän sitä sieltä ole osattu etsiäkään, kun DNA-etsinnät on keskitetty Ulvilan suunnalle ja talossa olleisiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuon DNA:nsa halkoon jälkensä jättänyt henkilö on kyllä kaikkien viestimien mukan poliisi, ei siis mikään KRP:n laborantti! On kummallista, että vaikka useimmat tai lähes kaikki poliisit antavat DNA-näytteensä, näytteen antamista ei ole määrätty pakolliseksi, vaan jotkut tyypit voivat "pullikoida" vapaasti vastaan! Sellaista poliisia, joka ei ole sanottua näytettään antanut, ei tietenkään pitäisi päästää murhattkimukseen mukaan lainkaan! Kyse on minusta KRP:n ao. yksikön johdon virheestä. Tämän seurauksena Ulvilassa ja Porissa otettiin vuonna 2007 muistamani mukaan peräti 700 paikkakunnan mieheltä DNA-näyte sen selvittämiseksi, kenen jälki halosta oli löydetty. Täysin turha operatio, joka tuli tietenkin pirun kalliiksi. Nämä kustannukset ja monen vuoden epätietoisuus olisi voitu välttää, jos ko. poliisi olisi suostunut antamaan näytteensä ja jos hänen esimiehensä olisivat sen häneltä vaatineet tai sitten evänneet hänen osallistumisensa ko. murhatutkimukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ja yhä vain sairaammaksi menee Tämän päivän Iltalehti kirjoittaa todistajan kuulemisesta:

"Mies (Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapeli) pomppi yhdellä jalalla pitkin oikeussalia, takoi pyöränpumpulla pöytää ja paineli sormenjälkimusteella jälkiä paperilappuihin havainnollistaakseen väitteitään.
...
Hän kertoi oikeudessa saaneensa median kautta tiedon Auerin syksyllä 2009 tekemistä 'tunnustuksista' ja ottaneensa oma-aloitteisesti yhteyttä Satakunnan poliisilaitokseen tarjotakseen apuaan. - Haluan, että oikeus tapahtuu, perusteli todistaja auttamishalukkuuttaan."

Siis poliisimies tiedotusvälineiden kautta saa tietoja rikoksesta, vakuuttuu sitä kautta olemattomin perustein siitä, mikä on "totuus" asiassa, sen jälkeen oma-aloitteisesti ja kaikesta päätellen jopa pakkomielteenomaisesti haluaa osallistua tutkimuksiin ja oikeudenkäyntiin ja kaiken huippuna salissa ilmoittaa motiivikseen halunsa saada Auer tuomituksi? Taitaa olla mm. esitutkintalain 7 §:n säännökset täysin tuntematon käsite tälle poliisimiehelle.


Eihän tälläisella todistajan showlla ole oikeuden toteutumisen kanssa mitään tekemistä. Eikä tässä kaikki, syyttäjä nimeää todistajaksi ja tuomioistuin ottaa tällaisen todistajankertomuksen vastaan! Eihän tässä ole enää mitään äärtä, ei laitaa!

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti tuo anonyymin mainitsema "pomppija" on sama "veriasiantuntuntija", josta edellä on jo ollut puhetta. Syyttäjien luulisi ottavan huomioon, että näin "aktiivisten" ja kenties suorastaan "hurjistuneiden" todistajien kertomuksiin nojautuminen saattaa olla omiaan, ei vahvistamaan, vaan päin vastoin heikentämään syyttäjäpuolen todisteiden näyttöarvoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä pomppija on TV -persoona Mika Tauru. Hänen käyttäytymisensä tuomioistuimessa istuu yllättävän hyvin tuon otsikon alle.

Paljonkohan näihin 'yksityisiin tutkimuksiin' on kulunut työaikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mika Tauru kuuluu MTV3:n "Tuntemattomat" -ohjelman asiantuntijaraatiin. Seuraava ote on MTV3:n sivuilta:

- Toisinaan asiantuntijatkin ovat väärässä. Sitä sattuu vain niin harvoin, että liiallinen itsevarmuus on välillä päässyt nostamaan päätään. Tämän myöntää reilusti ainakin Mika Tauru.

Niinpä, ehkä liiallinen itsevarmuus on päässyt yllättämään Mika Taurun, ei vain "Tuntemattomissa", vaan myös Ulvilan surmajutun tutkinnan yhteydessä ja hön on erehtynyt!

Strix Senex kirjoitti...

Eiköhän selitys siihen Paavon käyttäytymiseen ole luja usko siihen, että hallitus hajoaa ja uudet vaalit tulevat. Edelliseen hän voi (ja luultavasti myös aikoo) vaikuttaa, jälkimmäiseen vähemmän. Paavo käy vaalikampanjaa. Tärkeintä on, että nimi näkyy. Vähemmän tärkeää, missä yhteydessä ja mitä kirjoitetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kovinpa kovilla kierroksilla blogisti käy taistoon Anneli Auerin puolesta. Taitaa olla Auer monen muunkin kuin nimimerkki Sisotalon "ihailun" kohteena.

Anonyymi kirjoitti...

No tämä menee nyt vähän päivän politiikkaan, mutta hiukka ihmetyttää sos.dem ( huom. SOS!! ) valt.var.min. Uprilaisen lisäbudjetissa oleva rahanjako. Suomen valtion infraan annetaan peräti 25 milj. euroa mutta mamujen kotouttamiseen vain samaiset 25 milj euroa. Tässä on suuri vääryys ja Urpilaisen olisi pitänyt laittaa asiat tärkeysjärjestykseen eli infraan korkeintaan 5 meur ja 45 meur mamukuluihin. Eihän toki varsinaisessa buljetissa oleva 1,3 miljardia riitä tietenkään mihinkään kuten ei aikaisempinakaan vuosina ole riittänyt, v. 2010 lisäbudjetissa mamukuluihin annettiinkin suitsait kohtuulliset 72 miljoonaa euroa, tähän pitää, Urpilainen, pyrkiä ja heitä helv**iin tuo neitilook.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Blogisti ei ole Auerin eikä kenenkään muunkaan "puolella" ko. oikeusjutussa, saati että ihailisi Annelia. OIkeus ja totuus voittakoon. Olen kritisoinut poliisin ja syyttäjien ammattitaidon ja objektiivisuuden puutetta. Jos tutkinta olisi ollut alusta lähtien asianmukaista, ammattitaitoista ja jämäkkää, niin voi hyvin olla, että Auer olisi tuomittu lainvoimaisesti jo ensimmäisellä kierroksella 2-3 vuotta rikoksen tapahtumisesta kestäneen prosessin jälkeen. Nyt tulee kohta jo seitsemän vuotta täyteen eikä loppua edes vielä näy! Osasyyn tutkinnan ja sen myötä koko prosessin epäonnistumisesta kantaa silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero, joka päätti, että tutkinta pidetään edelleen paikallispoliisin johdossa, vaikka se oli kangerrellut alusta lähtien.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen uuttera kansa on yrittänyt rakentaa sodan jälkeistä infraansa tähän päivään saakka. Nyt sos.dem. valtionvarainministeri, eli veroeuroja jakava luokanopetaja Urpilainen on sitä mieltä, että maahanmuuttajien "lisä"kotouttamiseen pitää laittaa saman verran euroja kuin Suomen valtion infraan. Kyllähän tässä on vähintäänkin joku valuvika, mutta missä. Mikähän siinä on, että joka vuosi nämä mamukulut budjetoidaan vars. budjetissa tahallaan täysin alakanttiin ja näissä lisäbudjeteissa nämä kymmenet ja sadat miljoonat pääsevät kuin koira veräjästä. Selvästi ohjelmoitua, todelliset mamukulut tässä maassa ovat jotain 2 miljardin luokkaa, AD 2013. Suomi on rikas maa niin kuin joku thriat..holisti kertoili, kypärä päässä.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoittaa asiaa, olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Ei hän tietenkään ole kenenkään puolella tässä asiassa. Meidän on mahdotonta tietää, mikä on totuus asiassa.

Mutta tästä ei nyt ole edes kysymys, vaan kritiikin kohteena ovat poliisin toiminta esitutkinnassa ja syyttäjien toiminta oikeudenkäudenkäynnissä. Molemmat ovat kaiken arvostelun alapuolella.

Syyttäjät pyrkivät paikkaamaan poliisin tyrimistä mustamaalaamalla vastaajaa. Näin syyttäjät yrittävät asiattomilla keinoilla manipuloida käräjäoikeutta pitämään Aueria syyllisenä.

Jos näyttö ei riitä, niin se ei riitä. Nyt tämä on mennyt syyttäjien puolelta naurettavaksi vänkäämiseksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei se nyt niin ole niin kuin hieman "kuumentunut" anonyymi yrittää esittää!

Syyttäjän tehtävänä on toki painaa päälle kuin yleinen syyttäjä eli ajaa syytettä ja saada langettava tuomio. Kyse ei ole mustamaalauksesta, jos syyttäjä kaivelee Annelin tai yleensä syytetyn kertomuksista ristiriitaisuuksia tms. heikkouksia taikka syytetyn käyttäytymisestä epäilyttäviä piirteitä.

Blogisti ei ole suinkaan pitänyt syyttäjien käyttämiä keinoja yleensä asiattomina, vaan olen vain kiinnittänyt huomiota eräisiin ylilyönteisin.

Kun näyttöaineistosta puuttuu "savuava ase", syyttäjien tehtävänä on kerätä mahdollisimman paljon indisioita eli aihetodisteita, joista rakennetulla palapelillä syyttäjät yrittävät osoittaa, ettei surmalla voi olla perheen ulkopuolista tekijää.
KKO on joskus linjannut, että murhajutussakin pelkät aihetodisteet saattavat riittää langettavaan tuomioon. Toisaalta yleensä lähdetään siitä, että langettavaan tuomioon vaaditaan ainakin yksin ns. kova fakta eli todiste, josta voidaan tehdä välittömiä johtopäätöksiä syytetyn syyllisyyden puolesta. Saa nähdä, löytyyko Ulvila-jutun näyttömateriaalista tällaista näyttöä.

iIkeusjutun ensimmäinen viikko on käytetty jutussa jo aiemmin esitettyjen todisteiden läpikäymiseen. Ratkaiseva uusi näyttö, eli mm. lasten kertomukset ja niiden uskottavuutta ja luotettavuutta koskeva asiantuntijatodistelu esitetään myöhemmin oikeudenkäynnin kuluessa.

Kamunen kirjoitti...

Paavo vahvistaa oikeaksi tyhjentävimmän kuulemani ulkopuolisen määritelmän suomalaisesta: poro, joka on yksin hukassa.

Anonyymi kirjoitti...

Lehtitietojen mukaan puheenjohtaja toimii laamanni Martti Juntikka. Hän on aiemmin urallaan kunnostautunut mm. hallintopäällikkönä.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ja Riihisäätiön suurta huomiota herättäneessä rikosjutussa vajaa 10 vuotta sitten Juntikan johtama Oulun KO hylkäsi kaikki syytteet kertalaakista. Sittemmin hovioikeus ja KKO muuttivat tuomion täysin toisenlaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai se ihan noin ole, että syyttäjän tehtävä on painaa päälle ja saada langettava tuomio. Eikös syyttäjän pidä ottaa huomioon myös vastaajan syyttömyyttä tukevat seikat?

Ainakin kerran minun urallani syyttäjä on pääkäsittelyn toisena päivänä tullut itse siihen tulokseen, että syyttömyyttä tukevia seikkoja on sittenkin enemmän, ja luopunut syytteestä kesken käsittelyn.

Tosin on sanottava, että valtaosa syyttäjistä painaa päälle vielä siinäkin vaiheessa, kun tilanne on syytteen menestymisen kannalta epätoivoinen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki syyttäjän tulee ottaa huomioon, ei vain syytettä tukevat, vaan myös epäillyn tai syytetyn eduksi puhuvat seikat ja todisteet. En ole edellä väittänytkään sellaista, että syyttäjän pitäisi pyrkiä aina, todistusaineistosta riippumatta, saamaan langettava tuomio! Jokaista yksittäistapausta pitää harkita erikseen. Silloin kun ollaa vakavan rikosjutun oikeusprosessissa, jossa syytettyä avustaa pätevä asianajaja, voidaan toki käytännössä lähteä siitä, syyttäjä voi keskittyä yksinomaan syytettä tukevien seikkojen ja todisteiden esittämiseen ja korostamiseen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vihittiin tänään pönäköin juhlamenoin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden kunniatohtoriksi. Niinistö sai kunniatohtorin tittelin syntymäpäivänään, sillä hän täytti tänään 65 vuotta. Ttohtorinhattu lienee järjestynyt Salelle lähinnä synttärilahjana.

Tiedotteen mukaan Niinistö on "tukenut toiminnallaan lasten ja nuorten hyväksi tehtävää työtä. Niinistö on korostanut työssään liikunnan ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä. Presidentti on myös toiminut Suomen Palloliiton puheenjohtajana ja vuoden 2009 taitoluistelun EM-kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana".

Niin, kaikkihan me vielä muistamme Salen näyttävät "piruetit", kun hän avasi kaunoluistelun EM-kisat! Pysyi sentään jotenkuten pystyssä.

Keihästäkin Niinistö on korostanut monta kertaa heittäneensä ja heittelevänsä joutessaan edelleen, paras tulos jotain 50 metriä. Pitäisikö Seppo Rädylle vastavuoroisesti myöntää oikeustieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo, ei se kovin epäjohdonmukaiselta tuntuisi, jos Sale kerta promovoitiin liikuntatieteessä.

Onkohan se Salen kateissa ollut gradu muuten jo löytynyt ja luovutettu, noin 40 vuotta myöhässä, Turun oikeustieteelliselle tiedekunnalle?

Yhtä hämärin perustein kunniatohtoriksi leivottiin myös lapsiasiamies Maria-Kaissa Aula. Hän on ollut virassaan vuodesta 2005, näkymättömämpää korkeaa virkamiestä Suomesta tuskin löytyy.

Vain yksi oli joukosta poissa, sillä Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahovia ei Jyväkylän kemuissa näknyt. Pavel toimi sentään paljon näkyvämmin - myös Suomessa käydessään - suomalais-venäläisissä lapsikiistoissa kuin kollega Aula konsanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Räyhägeeniä voi esiinytyä myös piilevänä, jolloin puhutaan piiloräyhästä. Ministeri ilmiselvästi kuuluu tähän kategoriaan. Hän istuu tuhatpäisen MM-yleisön joukossa ja hiljaa hipsutellen heiluttaa värikästä lippuaan.. kotimaassaan hän ärisee pienesti posket punoittaen ja murisee korkealta - eikä edes kovaa. Piilossa saattaa olla suurempiakin pimeitä voimia, jotka paineistetuissa olosuhteissa saavat räyhän leimahtamaan liekkeihin. Tavallisen harmaana arkipäivänä piiloräyhästä ei kuitenkaan ole kenellekään harmia.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tosiaan voi kuin ihmetellä uutisointia Auerin itkemättömyydestä. So!! Jotain järeämpää luulis syyttäjän kehittelevän.

Anonyymi kirjoitti...

Millaiset palikkatestit poliisikoulun pääsykokeissa on? Tietenkin joukkoon mahtuu moenenlaista, mutta valitettavasti siitä porukasta ei saa kovin mairittelevaa kuvaa noin niinkö älyn tasolla! Hauiksen koko, cooperin testitulos ja luontaisen rauhallinen olemus ei kata koko ammatin vaatimuskirjoa. Niin paljon poliisin töpselöintiä on tässä(kin)rikostapauksessa ja me maksamme virheet.

Anonyymi kirjoitti...

KKO on ilmeisesti kahdesti ottanut kantaa Salduz-tapauksen kieltoon käyttää todisteena vangitun henkilön antamaa lausuntoa ilman avustajan läsnäoloa (KKO 2012:45 ja 2013:25). Linja lienee se että epäillyn tulee nimenomaisesti kieltäytyä avustajasta. Mutta todisteiden vapaan harkinnan mukaisesti myös ilman avustajaa annetut lausunnot voidaan ottaa huomioon, jos ne tukevat muuta näyttöä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta ei voida tai ei ainakaan pitäisi voida ottaa vastaan. Joka tapauksessa tuolaisen todisteen näyttöarvo on nolla eikä se käytännössä tue muuta näyttöä. Päin vastoin todistajan johdattelu ja painostaminen tunnustukseen sekä "tunnustuskuulustelun" pimittäminen avustajalta on omiaan heikentämään käsitystä koko esitutkinnan objektiivisuudesta.