lauantai 30. elokuuta 2014

873. Mielipidekysely: Laura Rädyn luottamus mennyt

1. Kokoomuksen nuorisokaksikon eli Laura Rädyn ja Lasse Männistön puliveivaus ja suhmurointi eli paikanvaihto, joka tuo molemmille lisää palkkaa noin 4000-6000 euroa kuussa, onnistui erinomaisesti. Helsingin kaupunginvaltuusto meni halpaan ja valitsi Lassen toissapäivänä ministeriksi yllättäen nimitetyn Lauran apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi, tosin melko tiukan äänestyksen jälkeen. Kauppatieteilijänä Lassella ei toki ole riittävää pätevyyttä terveystoimen kaupunginjohtajan tehtävään, mutta mitä väliä, sillä kyseessähän on poliittinen virka. Kaverusten manööveri lähti siitä, että Lassen isäpappa Jukka junailitiin ensin Kevan hallituksen puheenjohtajana olleen Laura Rädyn aktiivisuuden ansiosta toimitusjohtajan virasta poispotkitun Merja Ailuksen seuraajaksi. Tämä edellytti toimitusjohtajan pätevyysvaatimusten rukkaamista Jukalle sopiviksi, mutta mitä väliä! Muut mahdolliset ja Rädyn sijaisiksi todella pätevät  ammatti-ihmiset Rädyn sijaisuutta ohitettiin puoluepoliittisessa pelissä kylmästi ja kokoomus ajoi virantäytössä Lassen rajusti nimitystä. 

2. Vihreät motkottivat kaupunginvaltuuston kokouksessa jonkin verran Lassen valintaa vastaan, mutta äänestivät sitten kiltisti kokoomuksen ja demareiden kanssa Lassen sijaisuuden puolesta. Vihreät osaavat pelin politiikan, sillä Helsingin kaupunginjohtajien paikat on jaettu kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n kesken. Vihreät halusivat Lassea äänestäessään varmistaa, että seuraavaksi vapautuvan apulaiskaupunginjohtajan virka napsahtaa automaattisesti vihreille, mieluimmin sille tukevalle tädille eli Tuija Braxille.

3. Pelin politiikkaa, pelin politiikkaa! Saa nähdä, ymmärtävätkö äänestäjät, mistä juonittelussa ja suhmuroinnissa on kysymys ja jättävät ensi vuoden eduskuntavaaleissa rannalle sekä Lauran että Lassen. Se olisi oikeudenmukainen lopputulos, mutta kuten tiedämme, äänestäjien poliittinen muisti ei ole kovin pitkä. Pahin mahdollinen skenaario olisi, että vaalien jälkeen muodostettavan uuteen hallitukseen kokoomus valitsisi mistereiksi molemmat juonittelijat ja keinottelijat.

4. Iltalehden teettämän ja tänään julkaiseman mielipidekyselyn mukaan Laura Rädyn luottamus ministerinä on kokenut haaksirikon. Kyselyyn vastanneet antoivat Rädyn murskatuomion, 40 prosenttia vastaajista antoi Rädylle arvosanan pyöreä nolla. Räty on ministereistä ainoa, joka sai kyselyssä ainoastaan vättävän arvosanan. Jopa kokoomuksen kannattajista 60 prosenttia pitää Rätyä epäluotettavana.


5. Kylllä kansa tietää!

12 kommenttia:

oscari kirjoitti...

Jyrki hyvä, kyllä kansa tietää, mutta kun se vielä muistaisi vielä parin kuukauden jälkeenkin. Taitaa olla turha toiveeni?

Unknown kirjoitti...

Räty juntattiin myös Rovaniemen puoluekokouksessa puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ohi paljon pätevämmän Sanna Lauslahden.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sauli Niinistö profiloituu tiedotusvälineissä nyt koulu,-työapaikka- yms. kiusaamisen vastustajaksi.

Myös Venäjä kiusaa eli, kuten Alex Stubb aamulla haastattelussaan asian ilmaisi, "ärsyttää" suomalaisia toistuvilla ilmatilaloukkauksillaan. Se on tyypillistä kiusaamista, jota harjoittaa isoinen Venäjä pienempäänsä kohtaan.

Miksi Sale ei puutu tähän kiusaamiseen sanallakaan, vaikka hän on maan presidentti?

I-S:ssa tänään Niinistö laukoo, että "kiusaamiseen puuttuminen on vahvojen ihmisten velvollisuus".

Ahaa, nyt mä hokasin! Sauli ei siis ole tarpeeksi vahva, jotta hän voisi puuttua Venäjän Suomeen kohdistamaan kiusaamiseen.

Pressaksi pitää siis saada seuraavalla kerralla Salea vahvempi heppu tai nainen, ei kuitenkaan Laura Rätyä. Noh, se äänestäjien muisti on kuitenkin niin lyhyt, että tätä ei vuonna 2018 enää muisteta.

Sale Niinistö kehuu tamperalaista 19-vuotiasta Juho Rätyä - ei liene sukua Lauralle - joka kertoi Aamulehdessä puuttuneensa koulupoikien harrastamaan kiusaamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tarja Halonen olisi jo kyllä ärähtänyt näistä jatkuvista ilmatilan loukkauksista. Sääli että meillä on nyt niin onneton pressa joka vain tyytyy myötäilemään venäjän suuntaan. Pah, sanon minä.

Skorpioni kirjoitti...

Miksi Laura Rädyllä on ihan mahdottoman huikea noste? Minusta syynä on se,että Laura eräänlainen naispuolinen Stubb. Luonteenomaista molemmille on ennenkaikkea röyhkeys ja naiivius,joka ilmenee paljona puhumisena sanomatta kuitenkaan mitään . Laura Räty paljasti jo korttinsa. Tietämätön ja taitamaton röyhkimys! Milloin Stubb tekee rädyt? Arvelen ja pitäisin jopa ihmeenä ellei näin tapahtuisi! Toivottavasti lipsahdus tapahtuu vain sellaisessa asiassa, jolla ei ole vakavia ulkopoliittisia seurauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Laura Räty ja Stubb ovat kyllä aivan erityyppisiä poliitikkoja.

Stubb ei ole röyhkimys, vaan joskus ehkä hieman liiankin "rento". Stubb perustelee useimmiten eli lähes aina sanomisensa. Rädyn suhteen hän kuitenkin erehtyi valitessaan tämän ministeriksi.

Toipila kirjoitti...

Jos nyt sallitaan hiukan pro & contra -fundeerausta.

Kyllä se nyt taitaa siltä vaikuttaa, että osakeyhtiön perustamiselle ja yrittämiselle ei saa olla mitään kannusteita.

Kaikki verolle ja heti kireimmän jälkeen.

Kun joku taikka jotkut perustavat osakeyhtiön, niin epäilykset ja tutkimukset veronkierrosta eli peitellysti sanottuna moraalittomasta verosuunnittelusta on aloitettava heti viranomaisten toimesta.

Se tässä Laura Rädyn omissa selityksissä on tökkinyt pahasti, ettei hän ole ollenkaan osannut puolustautua pätevästi vaan suorastaan onnettoman tökerösti. Tyhmillä vastauksillaan Räty on vain pahentanut tilannettaan. Lääkäreitähän on suorastaan ohjeistettu perustamaan osakeyhtiöitä ja siten optimoimaan verotustaan. Toinen vaihtoehtohan olisi, ettei tee mitään ylimääräistä lääkärintyötä, jos ja kun kokee verotuksen liian ankaraksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta nyt alkaa oikeudellisten ja oikeuspoliittisten blogien odotus. HS teki sunnuntaina kivan avauksen huonosti perustelluista ja mitä ilmeisimmin huonosti ratkaistuista telepakkokeinoasioista. Telepakkokeinoratkaisuilla, siis niiden perusteluilla ei ole lukijayleisöä pois lukien oikeusasiamiehen toimiston virkailijat ja nyt satunnaisesti lehdistö, joka on saanut luettavakseen julkiseksi tulleita vanhempia ratkaisuja. Näillä asioilla, jotka ovat kokonaan salaisia suurin piirtein siihen saakka, kunnes niitä ilmoitetaan pakkokeinon kohteelle, on keskimäärin ottaen luvattoman heikko perustelujen tason ilmeisesti koko maassa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tuomioistuimen tule tehdä kielteinen päätös jos on heikot perustelut. Kyseisessä jutussa ei tainnut olla kyse siitä, että poliisi valehtelisi ja kertoisi muunneltua totuutta. Tuomarin tulisi ilmoittaa nohevasti, että näillä perusteilla en pakkokeinoa teille myönnä. Ihmeellistä vikinää...

Anonyymi kirjoitti...

blogisti taisi osaltaan järjestää, että Männistö ei eroa ja Räty ei siirry eduskuntaan.

Valpuri kirjoitti...

Nythän Rädyn ja Männistön ystävät ovat kääntäneet asian perustuslakitulkintaa koskevaksi kysymykseksi ja tehneet Männistöstä uhrin. Kovasti valitellaan sitä, kuinka jo etukäteen tiedettiin puhemiesneuvoston äänestystulos ja se, ette Männistölle olisi kuitenkaan myönnetty eroa eduskunnasta.

Tällä taktiikalla saadaan huomio kivasti pois varsinaisesta syystä, eli puliveivaamisesta, perääntymiselle saadaan hyvä tekosyy, ja huomio saadaan kiinnitettyä aivan muualle. Kukaan ei enää muista tätä varsinaista kuviota, kun nyt kaikki kiistelevät pelkästään siitä, olisiko Männistölle pitänyt myöntää ero vaiko ei. Well played !

Anonyymi kirjoitti...

Lasse Männistö peruuttaa erohakemuksensa. Peruste on, että nuori mies ei kykene hoitamaan apulaiskaupunginjohtajan sijaisuutta hyvin syntyneen kohun vuoksi.

Männistö ei olisi kyennyt johtamaan muutoinkaan suurta organisaatiota ilman johtamiskokemusta edes välttävästi.